KANSANPERINNETOIMITUS
- VANHAN KANSAN SUUSTA -
Laurentius Tammelinuksesta tuli
almanakkojen laatija vuodesta 1700 alkaen. Hän julkaisi myös Suomen ensimmäisen
suomenkielisen almanakan vuodelle 1705. Sen nimiötekstiä ei tunneta, koska
nimiölehti puuttuu molemmista nykyisin tiedossa olevista kappaleista. Vuoden
1706 almanakassa nimiöteksti oli kuitenkin seuraava:
"Almanach Elj Ajan - Lucu. Wuonna HERran JESuxen CHRistuxen
Armollisen Syndy- män jälken. 1706. Wanhan ja Uuden Päiwä - Lugun cansa /
nijn myös Auringon ja Cuun pimene- misten Aluista ja Syistä; Turun Hori-
zondin eli Taiwan näön jälken / Kirjoitettu ia asetettu LAUR: TAMMELINILDA
Math. Prof. Turusa / Prändätty J O. Wallilda."
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
18.11.2017
Marraskuun 19. päivä
- Liisa, Eliisapetti, Saida, Lambert -
Tälle marraskuun 19. päivälle, joka on muuten vuoden 323. päivä, on liitetty myös vanhan kansan ennusteita mm. seuraavasti:
- Liisan liukkaat,
Kaisan (25.11) kaljamat.
Pietarin (29.6) helteet.
Ja myös seuraavaa:
- Kun ei pidä Liisa liukkaita,
eikä Kaisa kaljamia,
niin ei ole hyvä leipävuosi tulevana vuotena.
Nimi Eliisapetti esiintyy väestörekisterikeskuksen uuden uutukaisissa tilastoissa vain 9 kertaa; noista 4 ennen vuotta 1899, neljä välillä 1900 - 1999 ja yksi (1) tällä vuosituhannella. Eliisapetti oli Suomen Kansan Almanakassa 1700-luvulla 19. päivä marraskuuta, mutta muutettiin myöhemmin vuonna 1816 17. päiväksi syyskuuta Lambertin nimen paikalle. Allakoissa tosin monesti käytettiin nimen "fiinimpää" versiota Elisabeth, jota ei kuitenkaan aina tyttölapsille tuossa muodossa annettu.
Elisabet tulee alkujaan mitä luultavimmin heprealaisesta nimestä Eliseba, joka tarkoittaa "Jumala on valani" tai ehkä paremminkin "Jumala antaa avun". Uudessa Testamentissa Elisabet esiintyy mm. Johannes Kastajan äidin nimenä. Nimestä on käytössä useita muotoja, Pohjoismaissa mm. Betty, Elsa, Else ja Lisa, Saksassa mm. Elise, Ilse ja Lisabet, Englannissa mm. Alice, Eliza ja Lizzie, Ranskassa Lisette, Italiassa Elisa ja Bettina, Unkarissa mm. Erzsébet ja Venäjällä Jelizaveta.
Elisabetin nimipäivää vietetään nykyisin taas 19. marraskuuta. Tälle päivälle sen vietto oli siis aina vuoteen 1815 asti ja uudelleen se palasi alkuperäiselle paikalleen vuonna 1950.
Muuten, tätä vuotta on jäljellä enää 42 päivää (19. päivän jälkeen). Ja jouluaattoon enää vain 35 päivää...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
2017
Marraskuun 14. päivä, Wanha-Kekri
(myöhemmin 1.11.)
Nykysuomalaisessa sana Kekri synnyttää helposti epätietoisuutta. Sen merkityksen talonpoikaisena syysjuhlana ehkä joku vielä tietää, mutta päivä jää silti jotenkin hahmottomaksi. Samoin sen viettoaika mielletään marraskuun ensimmäiseen päivään, jonne se 1800-luvulla ovelasti sijoitettiin pyhäinpäivän kanssa samalle päivälle. Näin monet ns. nykyihmiset pitävät Kekriä väärin perustein jopa Suomen Halloweenina!
Kekri on ollut esikristillisen ajan maaseutukulttuureissa koko Euroopassa vuoden tärkein juhla. Se on sijoittunut maataloustöiden päättymisen aikaan ja merkinnyt samalla vuoden vaihtumista. Ajankohta on aurinkovuoden kierrossa ollut syyspäiväntasauksen aikaa. Nimenä on ollut suomalaisilla yleisesti kekri, keyri, köyri tai köyry.
Kristfrid Ganander kertoo Mythologia Fennicassa Kekrin olleen ``suuri ja vanhaa perua oleva juhla, jolloin iloittiin hyvästä sadosta ja korjuusta. ... Kekriksi karjalaiset teurastavat lampaan ... ja syövät sen ja muutakin ruokaa oluen ja viinan kera useiden taikauskoisten menojen saattelemina. ... Saunan lauteilla imeltymässä olleita maltaita ei saanut edes maistaa, sillä jos niin teki, kurkku turposi. Kaiken muun ruoan lisäksi lämmitettiin vielä illalla maitoa niin sanotun mämmin kanssa, joka tuli syödä navetassa ja niin tarkoin, ettei siitä jäänyt mitään ulos kannettavaksi; katsottiin myös tarkasti, ettei vieraista kukaan ollut piilottanut suuhunsa sellaista, mitä hän huomaamattomasti aikoi sylkeä pois ulkona. Mutta jos jotakin oli jäänyt, mitä ei syöty heti, niin se säästettiin navetassa toiseen kertaan. Samalla kastettiin linnunsiipi olueen ja siveltiin sillä lehmien selkää ja laulettiin Kekrin runo Tapion kunniaksi.
"Ei aina Kekriä kestä,
Ei aina Tupia pestä,
Ei aina höyky,
Ei aina möyki,
Ei aina wiina flaskusa löyky Kosk juomme hywä oltta,
Niin mahdam tupakkaa polttaa;
Isken siis walkiat taulaan,
Ja wirwoitan kaulaan,
Ja wihdoin iloisest laulan.''
Lisäksi Kekrin säistä saatiin enteet myös tulevalle kesälle seuraavasti:
- Jos Kekristä (1.11.)
Vanhaan Kekriin (14.11.) on sumuinen ja sateinen ilma,
niin heinäaikana seuraavana kesänä tulloo vettä;
mutta jos on selkiää,
niin yksi Kekriajan aurinkopäivä yheksää heinäpoutaa vastaa
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
11.11.2017
Marraskuun 11. päivä
(nykyisin 10.11.)
- Martti, Perso-Martti -
Marraskuun 11. päivä on ollut isillemme ja äideillemme monellakin tapaa tärkeä; tänä samaisena päivänä vuonna 1956 nimittäin yksi maamme historian tärkeistä henkilöistä, presidentti Risto Ryti, laskettiin haudan lepoon (hän oli tosin kuollut jo pari viikkoa aikaisemmin eli 25.10.1956).
- Martti maalle,
karttu jäälle,
paimenet kylänkululle!
Tässä sanalla karttu tarkoitettiin puunuijaa, jota käyttäen mentiin kalastamaan (toim. huom.)
- Martti maalle,
karttu jäälle,
omat paimenet orren päälle,
kylän paimenet kylän kululle!
Veljeskansamme Viron kulttuurissa on myös juhlittu Martin päivää. Pian mikkelinpäivän jälkeen alkoi 'henkien aika', jolloin kuolleiden esivanhempien henget vierailivat talossa. Tarkkoja ajallisia rajoja ei henkien ajalla vanhastaan ollut. Yleisin määrittely oli, että henkien aika oli ennen Martin päivää.
Sielujen päivä (2.11.) on katolisen kirkon vahvistama vainajien muistopäivä ja tullut Viroon myöhemmin. Uskottiin, että henkien aika on utuinen ja tuuleton. Jos oli tuulinen ilma, niin ajateltiin, että henget eivät saa rauhaa. Oli noudatettava hiljaisuutta. Uskottiin esivanhempien henkien vierailevan kodeissa iltahetkinä. Niille lämmitettiin sauna ja valmistettiin parhaita ruokia, jotka pantiin saunaan tai muuhun syrjäiseen paikkaan. Kun huomattiin, että ruoka oli syöty, uskottiin, että henget ovat tyytyväisiä ja taloa seuraa onni. Henkien ajan sään perusteella ennustettiin tulevia säitä ja satoa.
Henkien aika päättyi Martin päivään (11.11. vanhan kalenterin mukaan, nykyisin 10.11.), joka on alunperin piispa Martinuksen muistopäivä (protestanttisessa ja erityisesti luterilaisessa maailmassa Martinpäivän vietto yhdistyy uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnoittamiseen).
Päivä merkitsi sekä talousvuoden loppua että talven alkua. Pellava piti olla lihdattu ja lampaiden keritseminen alkoi. Tuolloin pantiin olutta ja tehtiin makkaroita. Tapa syödä Martin päivän hanhea levisi Viroon vasta 1900-luvulla ja tapaa ollaan herättelemässä nykyisin täällä meillä Suomessakin. Martin päivä oli lähinnä miesten pyhä, jolloin käytiin krouvissa. Monin paikoin pidettiin martinmarkkinoita. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla Martti on ollut myös erityinen makkarajuhla. Etelämpänäkin on sanottu, että:
- Martti makkarat sitoo
Ennen kekriä saatu teurasveri talletettiin kylmässä ja valettiin ennen Martinpäivää makkaroiksi. Paikoin päivä on ollut myös Perso-Martti tai Liha-Martti, siis erityinen herkutteleva lihansyöntipäivä. Marttina pehmeät maat jäätyvät kulkukelpoisiksi:
- Martti maita vahvistaapi
- Jos Martti paukkuu, niin tammi tiukkuu
eli kylmä Martinpäivä ennustaa leutoa sydäntalvea. Lisäksi Marttina avovesikalastus päättyi.
Virolaisten Martin päivä eroaa muiden kansojen vastaavasta ns. "Martin santtien" (mardisandid 'Martin kerjäläiset') vuoksi. "Martin santit" olivat kylän naamioituneita nuoria, jotka kulkivat Martin päivän aattoiltana talosta taloon lahjoja kerjäten. "Santit" olivat miehiä - karvaisia, mustia ja kammottavia.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Marraskuun kuudes päivä
- Leonhard , Gust. Adolph, Kustaa Aadolf -
6.11. on ollut vaihtelevasti eri aikakausina eri nimisten henkilöiden nimipäivänä. Esimerkiksi Suomi-Ruotsin allakassa vuosina 1700/1701 6.11. oli Leonhardin nimipäivä, 6.11.1800 suomalaisen allakan mukaan Gust. Adolphin päivä, 6.11.1900 Kustaa Aadolfin päivä ja 6.11.2000 Kustaa Aadolfin päivä edelleen.
Muuten, juuri tänä samaisena päivänä vuonna 1860 Abraham "Abe" Lincoln valittiin Yhdysvaltojen 16. presidentiksi.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Marraskuun 2. päivä
- Wanha Pyhäinpäiväruntu, Sielujen päiwä -
- All Souls Day -
Pyhäinpäiväruntu sattui aina ennen wanhaan marraskuun toiselle päivälle, sillä Pyhäinpäiväruntu on vanhan kansan mukaan Pyhäinpäivän jälkeinen päivä. Kun Pyhäinpäivää alettiin viettää sunnuntaisin (1774 - 1954), Pyhäinpäivärunnuksi sanottiin Pyhäinpäiväsunnuntain jälkeistä maanantaita.
Toinen, aika vekkuli nimi tälle maanantaille oli myös "pussimaanantai", koska tuolloin palkolliset pussejaan kantelivat. Nykyisin meillä Suomessa Pyhäinpäivä tosin voi olla välillä 31.10. - 6.11....
Tätä pian alkavaa viikkoa (ja joskus myös seuraavaakin) kutsuttiin monasti myös nimellä "runtuviikko", römppäviikko, "kissaviikko" tai "savipäivät", jolloin palkolliset viettelivät omia päiviään.
Muinaisessa Latviassa marraskuun toinen, Dveselu Diena ("sielujen päivä"), tunnettiin myös nimellä Visu Sveto Diena ("kokonaan pyhä päivä"). Perheet (sekä elävät että kuolleet perheenjäsenet) kokoontuivat illalla polttohautauspaikoille viettääkseen elämän jatkumisen muistojuhlaa. Meillä Suomessa Mikael Agricola käänsi kirkollisen, latinalaisen "sielujen päivän" muotoon "kaikkien kuolleiden uskollisten sielujen päiwä"
On All Souls Day, we not only remember the dead, but we apply our efforts, through prayer, almsgiving, and the Mass, to their release from Purgatory. There are two plenary indulgences attached to All Souls Day, one for visiting a church and another for visiting a cemetery.
While All Souls Day is now paired with All Saints Day, which celebrates all of the faithful who are in Heaven, it originally was celebrated in the Easter season, around Pentecost Sunday (and still is in the Eastern Catholic Churches). By the tenth century, the celebration had been moved to October; and sometime between 998 and 1030, St. Odilo of Cluny decreed that it should be celebrated on November 2 in all of the monasteries of his Benedictine congregation. Over the next two centuries, other Benedictines and the Carthusians began to celebrate it in their monasteries as well, and soon it spread to the entire Church.
The importance of All Souls Day was made clear by Pope Benedict XV (1914-22), when he granted all priests the privilege of celebrating three Masses on All Souls Day: one, for the faithful departed; one for the priest's intentions; and one for the intentions of the Holy Father. Only on a handful of other very important feast days are priests allowed to celebrate more than two Masses
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Marraskuun 1. päivä, Kekri
- Wanha Pyhäinpäivä, Köyri, Samhain, Pyhäinpäiväsantti,
Höyri, Hörri -
Kekriä eli Köyriä, joka oli talonpoikain suurin juhla muinaisessa suomessa, vietettiin vaihtelevin ajoin aina sen mukaan, miten kyseisen talon syystyöt oli saatu tehtyä. Kekrin pitotapa ja -aika saattoivat siis vaihdella samallakin kylällä talosta toiseen, mutta keskimäärin se oli noin marraskuun puolivälin tienoilla. Vuosisatojen saatossa Kekriä alettiin viettää kaikkein pyhien päivänä (vuoteen 1774 asti se oli aina 1.11.), marraskuun ensimmäisenä, myös meillä Suomessa 1800-luvulla. Niinpä tämänkin artikkelin otsikkona tulee nyt olla "Marraskuun ensimmäinen, Kekri". Huomautettakoon nyt vielä kuitenkin, että Kekri ja Pyhäinpäivä eivät ole sama asia!
Kekriin valmistauduttiin keittämällä etukäteen kekriviinat ja panemalla kekrioluet. Kekriaterian pääosan muodosti "kekripässi" tai "villavuona". Kekrilammas teurastettiin ja palvattiin usein jo yöllä. Kekrinä ateriointiin ottivat osaa vain oman talon tai suvun jäsenet, elävät ja myös kuolleet. Kekri kun oli se ainoa aika vuodesta, jolloin "tuonen tuvan asukkaijen, martaitteen, oli lupa vaellella eläväin keskuuvessa". Vasta kolmantena päivänä Kekrin aattopäivästä, joka oli nimeltään Keyrin henkien päivä, kuolleiden henget palailivat takaisin hautoihinsa lepäämään.
Puuroa vietiin myös pihapiiriin kuuluville haltijoille, kuten riihi- ja saunatontuille.
Kekriaamuna piti talon väen myös herätä ajoissa, jo pimeän aikaan kello yhdeltä yöllä, teurastaa lammas ja lämmittää tupa ja pitipä vielä ennen päivän valkenemista siinä viiden korvilla ehtiä syödäkin (lammaskeittoa ja leppä- eli veririeskoja), päivän mittaan peräti yhdeksän kertaa. Ruokaa piti olla siis runsaasti, eikä sitä korjattu koko päivänä pois pöydästä, vaan syötiin useita kertoja.
Ruoan tuli olla
lihaista ja rasvaista. Mainitaan, että pöydällä oli iso nautaeläimen reisi.
Mutta lammas on kuitenkin tavallisimmin teurastettu Kekrin pääruoaksi.
Aamiaiseksi syötiin kuiva ruoka: rieskaleipää, limppuleipää, tavallista leipää,
lihaa, kalaa, viiliä, maitoa. Päivän valjetessa tehtiin talkkuna
talkkunajauhoista. Puoliseksi keitettiin paisti potuista, lihasta ja makkarasta.
Viinaa aina väliin ryypättiin. Kekrin perinteeseen kun yleisesti kuului, että
ukot olivat hyvin juovuksissa ja turisivat päissään... Illaksi keitettiin
kuitenkin vielä ryynivelliä.
- Kesää Kekriin, syystä Jouluun,
äsken talvi tassahtaapi!
- Joka kyllin kesällä kyntää,
se ei juokse jouluna
kierrä Köyrinpäivänään.
- On Kekri köyhälläkin,
Joulujuhla vaivaisella,
Laskiainen laiskallakin.
- Seitsemän Kekristä Jouluun,
kahdeksan Raahesta Ouluun!
(peninkulmia siis)
- Kun Köyrinaamuna teurastetaan lammas ja
sen verta vastalla riputetaan peltoon,
niin ohdakkeet häviävät.
- Kekrinä vietiin kaikkia isäntäväen
syömiä ruokia haltijalle riiheen.
Oven takaa sitten kuunneltiin ja sanottiin:
"Kuulettekos, kun siellä natsuttaa ja natsuttaa?"
- Kun pyhät miehet kuivin jaloin tulevat, niin märin jaloin menevät.
Kekri oli muinaisessa Suomessa myös henkiolento, josta mm. Mikael Agricolan epäjumalien luettelo vuodelta 1551 tietää kertoa:
- Käkri se liseis Carjan Casvon!
(Karjan hedelmällisyyttä ja karjan kasvua parantava epäjumala)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Marraskuu tulla marmattaa
- routakuu -
Vanha kansa arveli, että marraskuu on nimensä saanut
"marras" -sanasta, joka merkitsee puun päällimmäistä kuorta. Ja semmoinen
kuorihan maan pintaankin säiden kylmetessä muodostuu, routa. Ja saattaapa maan
pinta peittyä jo lumeenkin. Tosin martaat olivat myös Tuonelan asukkaita, jotka
kuun alussa saivat "jaloitella".
- Jos marraskuussa talvi tulee, ei se ole pysyväinen.
Jos marraskuun talvi menee pois,
niin on kynttilään (2.2.) saakka huonoa talvea.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 28. päivä
- Jakoaika, Simo, Siimon Juutas, Simuna -
Siimon Juutaksen päivä oli ennen vanhaan mm. onnettomuuksien päivä, niin paha, ettei silloin saanut aloittaa mitään suurempaa työtä. Siimon oli myös perinteisesti sikojen lahtauspäivä eli Sika-Simuna:
- Simo sikoja pistää,
jotta pyhiksimiehiksi makkaraa piisaa!
(1.11. oli aina pyhäinmiestenpäivä vuoteen 1773 asti)
Vanha kansa tiesi myös sen, että Simona vedet alkavat jäätyä ja maa routaantua:
- Simo siltoja tekeepi,
että Martti (11.11.) maalle
pääsee,
Martti maalle,
karttu jäälle,
paimenet kylän kululle,
kalamiehet kankahalle.
Koska maa alkoi jäätyä, mm. maakaivuuhommat oli hyvä saada tehdyksi ennen Simunaa ja varsinkin ennen Martin päivää, koska maa oli silloin jo roudassa:
- Simo siltoja tekeepi,
Martti (11.11.) maata
vahvistaapi,
Antti (30.11.) aisoja panee,
Nikolaus (19.12.) nivoopi
kiinni.
- Siimon Juutas siltoja tekee,
Pyhäin miesten puokutella.
- Syksyinen jää on sitkeää kuin taikina!
- Silmunalta silmille,
Kaisalta (25.11.) kaulalle,
Joululta pois joutuu!
(tarkoittanee aurinkoa, joka menee Otavan silmille tai
kaulalle)
Lisäksi JAKOAJAN laskettiin paikka paikoin alkavan Simosta ja kestävän Marttiin saakka. Se oli säädetty tasaamaan kalenterivuoden ja todellisen kuunkierron väliin jäävää aukkoa, sillä kuun vuosi kestää virallisessa kalenterissa tasan kaksitoista kuukautta. Kuun kierto maan ympäri taasen kestää vain 29 vuorokautta, 12 tuntia 44 minuuttia ja 2,98 sekuntia, eli vähemmän kuin yhden kuukauden. Aurinkovuosi ei siis tule kahdestatoista kuun kierrosta täyteen, vaan siihen jää käyttämättömiä päiviä 11 ja 1/4 verran!
Kahden ajanlaskun ristiriita jätti siis muinaisen kansan vähintäänkin hämmennyksen tilaan. 12 kuunkiertoa oli mennyt, mutta aurinkovuosi oli vielä kesken; maapallo ei ole kiertänyt täyttä kierrosta auringon ympäri. Väliin jääneet toistakymmentä päivää olivat aika merkillistä väliaikaa. Tuolloin mm. taudit tarttuivat ja levisivät helposti. Kummituksiakin tuntui olevan liikkeellä. Toisaalta taas ajan katsottiin olevan niin myrkyllisen, että silloin saattoi saada vaikkapa torakat helposti kuolemaan!
Jakoaika oli maalaisille luonnollista, jopa pakollista loma-aikaa. Naiset menivätkin tuolloin sukuloimaan ja miehet jäivät ihan yleisesti kotitöihin, totuudenmukaisemmin sanottuna ryyppäämään.
Tähän väliaikaan, Jakoaikaan, liittyi mm. seuraavia ennusmerkkejä:
- Jos Jakoaikana on päivän paiste, niin Juhannuksena on pouta ja tulee hyvä heinävuosi.
- Jos Jakoaikana aurinko palijon paistaa, tuloo kuiva kesä!
- Jakoaikana ei saa lampaita keritä, pyykkiä pestä eikä huoneita kuurata!
- Jakoaikana ei pidä loukuttaman pellavia, sudet tuloo muutoin paikkakunnalle!
XI mille virgines 21.10.
- Undecim mille virgines, Ursula, Ursila -
Pyhä Ursula on tarujen mukaan elellyt keskiajan Englannissa (ehkä 300-luvulla), mutta hänen todellisesta olemuksestaan ei ole varmaa tietoa. Jotkut tahot luokittelevat Ursulan legendaksi joka on periytynyt karhujumalattaren tarusta. Latinaksi Ursula tarkoittaakin pientä naaraskarhua. Ursulan tarina sijoitetaan yleensä joko 300- tai 400-luvulle tarkkojen vuosien riippuessa siitä, mitä legendaa tutkimme toimituksessamme. Ursulan hautakivi löytyy kuitenkin Kölnistä Pyhän Ursulan kirkosta ja tuo hautakivi on kaiverrettu tiettävästi 300-luvulla. Joka tapauksessa Ursula oli pyhimys, suosittu sellainen, jo keskiajalla.
Pyhimystarina kertoo, että Ursula oli kristityn englantilaisen kuninkaan ("in partibus Britannaie") Deonotuksen tytär, jonka eräs mahtavan pakanakuninkaan poika halusi palavasti vaimokseen. Unessa saamansa varoituksen takia Ursula vaati kolmen vuoden "varoajan", jona aikana hän sai kerätyksi 11.000 kohtalosisarta ja -veljeä, neitsyitä, mukaansa. Ursula suivaantui maallisen avioliiton ajatuksesta ja johdatti nuo 11.000 muuta neitsyttä vuosina 217 - 222 (?) ristiretkelle Roomaan. Kotimatkalla he joutuivat hunnien hyökkäyksen kohteeksi Kölnissä, jonne heidät (10.000) on tiettävästi haudattu. Vuonna 1155 Kölnistä löydettiinkin valtava Roomalainen hautausmaa tuhansine luurankoineen ja hetkeäkään epäröimättä katolinen kirkko toimitti nuo luut pyhäinjäännöksiksi lukuisten maiden kirkkoihin.
Tämä 21.10. on katolisen kirkon perinteinen muistopäivä, mutta luotettavan historiallisen tiedon puutteen takia päivä poistettiin pyhimyskalenterista 1969. Ursulan vaikutus näkyy nykyisinkin mm. Kolumbuksen Karibianmerestä löytämien Neitsytsaarten nimessä; saarten nimi oli alunperin Pyhä Ursula ja 11.000 neitsyttä - ihan totta!
Ursula-nimisiä naisia on Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa ollut kaikkiaan 1736, joista 16 on saanut nimensä viimeisen 12 kuukauden aikana. Suomalaisessa Allakassa Ursula esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1704 ja siitä aina vuoteen 1907 saakka, jonka jälkeen päivän omakseen sai Birger. Vuosina 1702 ja 1703 päivän kohdalle on merkattu 11000 Jungf. Taukoa nimi piti vuoteen 1950, jolloin 21.10. saatiin Pontevalta takaisin Ursulalle.
Nimestä esiintyi maassamme myös toinen muoto, Ursila. Tuo nimi oli käytössä lähinnä 1700-luvulla, mutta Väestörekisterikeskus tuntee vain yhden (1) tapauksen ja sekin sijoittuu aina 1800-luvulle.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 20. päivä
- Calixtus, Casper, Kasper, Kauno, Kasperi, Kassu -
- Kasperilla siika kutee!
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Calixtus oli nimenä meillä suosittu 1700-luvulla, mutta väestörekisterikeskuksen tilastot tuntevat ainoastaan yhden sen nimisen miehen aivan 1900-luvun alusta. Casperin on nimekseen saanut kaikkiaan 1313 Suomen miestä, joista 1042tämän vuosikymmenen aikana (vajaat 5 vuotta). Nimen suosio on siis jyrkässä nousussa. Kauno on nimeksi annettu 2082:lle suomalaismiehelle ja 27 suomalaisnaiselle. Kasper on nimeksi annettu kaikkiaan 5581 5313:lle suomalaismiehelle, joista peräti 268:lle tänä vuonna! Onpas nimen suosio todella mahtava!
Kasperi on lähes tasoissa 4976 4823:lla annetulla miehennimellä, joista 153 tänä vuonna. Kassun on nimekseen saanut vain 31 suomalaismiestä ja heistä 15 tällä vuosituhannella.
Lokakuun 15. päivä
Meillä wanhat vetivät ristin pirtin seinään keskiviikkona 15. lokakuuta 1947, Helvin päivänä, kun valtiovallan päätti lopettaa sensuurin ja siitä ilmoitettiin radiossa.
Olihan sitä jo kyllä riesoiksi asti kestänytkin; virallisesti kun tuo sensuuri aloitettiin meillä jo Herran vuonna 1686! Tuolloin Suomi-Ruotsin valtakuntaan perustettiin Censor Librorumin vakanssi! Viranhaltijan tuli huolellisesti valvoa ja käydä läpi sekä maahan tuotavaa että täällä kirjoitettavaa
Sensuuri oli tiukimmillaan ihanan itäisen naapurimme vallan alla ja sen virallisen herruuden päätyttyä. Mm. ensimmäisen sortokauden alettua vuosina 1899–1901 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov, joka muuten päästettiin pahasta senaatin portaikossa sitten hiukan myöhemmin, määräsi kaikkiaan 24 suomalaista sanomalehteä lakkautettaviksi. Kenraalikuvernööri Franz Seynin ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 toimeenpaneman sotasensuurin nojalla takavarikoitiin suuri määrä kirjoja, mm. Juhani Ahon Rauhan erakko.
Itsenäisyyden alettua sensuuria oli vähemmän. Maailmansotien välisenä aikana Suomessa sensuroitiin muutamia kirjoja. Kaarlo Uskelan vuonna 1921 ilmestynyt, pääosin Tammisaaren vankileirillä kirjoitettu runokokoelma Pillastunut runohepo takavarikoitiin vuonna 1933 jumalanpilkkaa sisältävänä ja sen vielä myymättä olleet kappaleet tuhottiin. Erkki Vala haastettiin vuonna 1935 oikeuteen sen vuoksi, että hän oli julkaissut Tulenkantajat-lehdessä otteita tšekkiläisen Jaroslav Hašekin teoksesta Kunnon sotamies Švejk, ja hänet tuomittiin sakkoihin uskonnollisten arvojen rienaamisesta. Pentti Haanpään vuonna 1928 kirjoittama, omiin armeijakokemuksiin pohjautunut tarinakokoelma Kenttä ja kasarmi katsottiin ”isänmaallisissa” piireissä maanpuolustusta halventavaksi ja hän joutui sen vuoksi pitkäksi ajaksi siinä määrin kustantajien hyljeksimäksi, että monet hänen 1930-luvulla kirjoittamistaan teoksista – esimerkiksi Noitaympyrä vuodelta 1931 – julkaistiin vasta hänen kuoltuaan.
Vaikka sensuuri lakkautettiin virallisesti vuonna 1947, ei se siihen kokonaan loppunut. Paljon kirjoja ja kirjoituksia sekä elokuvia ja jopa musiikkikappaleita sai sen jälkeen meillä julkaisukiellon, kuka mistäkin syystä. Osa syistä oli uskonnollisia, osa poliittisia, osa lakiin perustuvia (liittyen johonkin rikolliseen toimintaan). Mm. Irwin Goodmanin Ei tippa tapa -kappale joutui sensuuriin pien sen ilmestyttyä 1966. Irwin itse kun joutui Seutulan lentokenttää kuokkimaan rattijuoppouden takia. Kappaleen katsottiin suosivan räävittömyyttä ja viinan juontia. Tosin sensuurista (soittokielto YLEllä) huolimatta sekä kappale että albumi nousivat sekä single- että lp-listojen kakkosiksi...
Lokakuun 14. päivä
Meillä wanhat merkkasivat lokakuun 14. päiwän ensimmäiseksi talvipäiväksi, päiväksi, jolloin talvi alkaa. Ja tuoreimpien säätiedotusten mukaan talvi tuntuu kohisten tulevankin alkavalla viikolla lähes koko Suomeen. Ja vielä 1840-luvulla virsikirjoissa kohdassa Calendarium perpetuum, Joka-aikainen ajan Luku, on merkintä lokakuun 14. päivän kohdalla:
- Calixtus eli Talwi-Päiwä
Lokakuusta sanottiin yo. wuoden 1740 allakan lehdellä:
"Lokakuulla on 31 p., kylmä ilma ja saata lunda
joca cuitengin mene wedes tällä sateisella ilmalla ja suojalla
mutta uusi cuu tule kylmän ilman cansa."
1600-luvun alussa Jonas Raumannus kirjoitti samaa lokakuun 14. päiwästä virsikirjan kalenterissaan. Wanhat sanoivatkin, että:
- Viikko Pirkitasta
Syksyn ja talwen raja on muinaisista suomalaisista ajoista lähtien määritetty wanhojen menetelmillä hämmästyttävän tarkkaan. Maan jäätyessä ja routaisten peltojen jäädessä lepäämään elämä siirtyi ulkotöiden parista torppaan lämpimään. Wanhoissa suomalaisissa kalenterisauvoissa on tällä kohtaa kolme viirua, nimittäin lokakuun 13. , 14. ja 15. päiwä. Nuo ovat ne kuuluisat talwiyöt.
Herran vuonna 1886 eräs muistiinpano Somerolta kertoo, miten eläinten sisälmyksistä pystyttiin ennustamaan tuleva vuosi. Ja merkintöjen historian tutkiminen osoittaa, että tämä ennustapa on ollut uskomattoman tarkka, paljon tarkempi, kuin mitä nykyajan tietokonemallinnukset pystyvät:
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 12. päivä
- Vanha-Mikkeli, Vanha-Mikko,
Maximil, Walfrid
-
Vanha-Mikonpäivän iltana majoitettiin
syksyllä ensi kerran lehmät läävään ja hevoset talliin. Lehmää kytkiessä
sanottiin:
"Syö ruokasi rumasti, pidä pintasi lujasti!"
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
- Kun Vanha-Mikkelille lehti lähtee,
niin Vanha-Jyrille (6.5.) kesä tulee!
- Jos Vanha-Mikkona on hyvä ilma,
piisaa samanlaisia vanhaan Köyriin! (4.11.)
Nimeä Walfrid (yleinen 1800- ja 1900-luvullakin) on annettu meillä suomessa väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 249 miehelle. 1700-luvulla meilläkin yleisesti käytettyä Maximil-nimeä väestörekisterikeskuksen tietokannat eivät tunne lainkaan.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 7. päivä
- Pirjetta, Piretta, Piritta, Brigitta, Charitas, Demetrius -
- Piretan päivältä ruvetaan paikoin nuottia valmistamaan.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Ahastuinanen eli Rosvo-Perttunen
- Pohojanmaan kauhu wuosilta 1860 - 1870 -
Anders Wilhelm Berttunen, joka oli syntyisin Oulusta vuodelta 1851, on saanut täällä Pohjanlahden rannoilla lähes legendaarisen pelottavan maineen tekemiensä konnankoukkujen ja rötöstysten takia. Lisäksi hänen tiedettiin onnistuneen pakenemaan wirkavallan miehiä useasta täpärästä paikasta ilman rangaistusta. Pohjolan kansa puhui kunnioittaen Ahastuinasesta eli ”mahottomasta ja mainiosta ryöwäristä Pohojanmaalta”, kun hän Iin markkinoilla keväällä 1873 varasti kauppaneuvos Snellmanilta 13 000 markkaa. Sen jälkeen hän kierteli ja rötösteli Oulun ja Braahen tienoilla. Hän ryöväsi rikoskumppaniltaankin tämän osuuden ynnä lupasi verisesti kostaa niille, jotka hänet ilmiantaisivat.
Merimies Anders Perttuselle ja hänen vaimolleen Greta Yrjöntyttärelle, o.s. Pekkala, syntyi 5.10.1851 poika, joka sai kasteessa 9. lokakuuta isänsä mukaan nimen Anders Wilhelm. Isä oli syntyisin Oulujoelta, äiti Oulusta. Perheeseen syntyi vuoden 1857 lopulla myös tytär, Nanny Carolina. Isä Anders kuoli vain muutama kuukausi myöhemmin helmikuussa 1858. Perhe omisti vähäisen huoneen ja lautaeteisen käsittäneen asunnon Oulun kaupungin viidennessä korttelissa, tontilla 46. Kun perhe suoritti isänsä hautajaiskulut, varoja jäi 1 rupla ja 87 ¼ kopeekkaa. Vuonna 1864 kuoli myös lasten äiti. Näin 13-vuotias Anders eli Antti ja hänen siskonsa jäivät orvoiksi ja maailman armoille. Vanhempien varhainen kuolema ja jääminen perheettömäksi ja kodittomaksi ei tietenkään antanut kovin vahvoja eväitä ja lähtökohtia elämässä selviytymiseen; se myös selittää keskeisellä tavalla Antin joutumisen syrjäpolulle.
Perttunen, rosvo, veijari, tavarantassaaja ja eto kelmi, muttei wäkivallan mies, vieraili myös Ruotsin puolella talvella 1873 - 1874, mutta palasi sieltä taas keväällä jatkaakseen rosvon ammattiaan. Simossa hänet tunnisti kestikievarissa eräs oululainen herra, mutta Perttunen köpitteli pakoon jättäen valmiiksi laitetun aamiaispöydän ja valjastetun kyytihevosen. Toisen kerran hän oli jäädä kiinni Braahessa, kun hänen kumppaninsa, Maria Lukkarila -niminen vaimoihminen, joutui vangiksi ja kertoi missä Perttunen oli.
Syksyllä 1874 Suomen Turussa julkaisi Åbo Underrättelser 2.9. seuraavaa Perttusesta:
"Suurta hämmennystä kaupungissa! Berttunen, isorosvo Oulusta, joka on pari vuotta häirinnyt seutua ja jota ei kaupungin eikä valtion poliisi saa vangittua, vaikka hänen kiinniottoonsa on luvattu suuri palkkio, on jälleen tullut esiin, tehnyt julkean murtovarkauden värjärileski Ulrika Kawanderin kotiin, ryöstänyt hänen kassalippaansa, jossa oli 4000 markkaa käteistä ja lisäksi erä kulta- ja hopeaesineitä. Ja sen sijaan, että käynnistettäisiin ajometsästys miehestä, jonka olinpaikka on yleisesti tiedossa, asetetaan yksityisiä yövahteja kaupunkiin ja tehdään muita samanlaisia vähäisiä apukeinoja. Vaasan läänin viskaalien ja nimismiehen ei tulisi enää sallia tuollaisen veitikan (en slik gynnare) kulkea vapaasti alueella; mutta asia on niin, että Oulun läänin poliisilla kuuluu olevan muita hommia. Ainakin näyttää yhdellä ja toisellakin kadulla leviävän Raahen poliisin hellyys, ja Oulun poliisipäällikkö on läänin kuvernöörille lähettänyt kirjeen, josta asianomainen sihteeri on minulle kertonut, että "hänen aikansa on myös tiukasti sidottu kiireellisten rikosten vuoksi". Tuollaisissa olosuhteissa ei ole kummallista, että Perttunen voi huseerata halunsa mukaan, jolleivät raahelaiset voi vaikuttaa joihinkin Vaasan parempiin poliiseihin hänen vangitsemiseen."
Polisikomissari Johan Kärnä yhdessä parin konstapelin kanssa yritti pysäyttää rosvon tiellä Braahen lähellä, mutta taas tämä karkasi haavoitettuaan Kärnää puukoniskulla. Näin asiasta kertoi sanomalehti Uusi Suometar 7.12.1874:
"Puukoitettu, Poliisi-kommisarius Kärnää,
joka täällä tunnetaan erinomaisen uutterana polisimiehenä,
on hiljattain pahasti puukoitettu Braahen tienoilla,
kun hän Oulusta oli lähtenyt ajamaan takaa Berttunen nimistä roswoa.
Berttunen pääsi pakoon."
Kolmannen kerran Perttunen pääsi pakoon, vaikka tuli yllätetyksi saunan lauteilta poliisin toimesta Braahen lähellä. Liukkaaksi itsensä saippualla voidellut Perttunen karkasi ilkialastomana 28 asteen pakkaseen ja hankki jostakin päällensä naisten vaatteet ja varasti turkiksia, joiden turvin hän pääsi kuin pääsikin pakoon jälleen kerran.
Seuraavassa pari tarinaa tavarantassaajasta:
Kerran oli Braahen markkinoilla ollut muuan äijä kauppaamassa lehmäänsä. Kun äijä oli kaksi päivää kaupannut lehmäänsä, ei sitä ollut kukaan ostanut. Tulipa siihen myös rosvo-Perttunen ja kysyi ukolta, kun tämä oli niin nyreän näköisenä: ”Mitä sinä tahot lehemällä?” ”Kaksi kymppiä. ”Silloin otti Perttunen viisi kymppiä ja antoi ukolle ja sanoi: ”Siinon rahat, vie lehemäs kotia. Minä oon suurrosvo Perttunen ja autan köyhiä.”
Toisen kerran rosvo Perttunen meni Oulussa pankkiin. Pankissa hän näki paljon rahoja, suuria setelipinkkoja. Rosvo Perttunen näytti yhtä setelipinkkaa ja sano, että jos Rosvo Perttunen näkis nuo rahat niin se varastasi ne. Pankissa sanovat, mitenpä se nyt tuosta varastas. Rosvo Perttunen sano, että saako hän näyttää, miten se ne varastas ja ihme ja kumma, hänelle annettiin lupa näyttää. Rosvo Perttunen otti rahapinkan käteensä, meni ovelle päin ja sano, että näin se rahat veis. Ovelle päästyään Perttunen livahti ulos ja huusi vielä mennessään, että näin se Perttunen rahat viepi. Häntä lähettiin tietenki jälestä ajamaan. Kavulla oli suuri väkijoukko, joka huusi, ottakaa kiinni, ottakaa kiinni. Näitten joukossa oli jo Perttunenki huutamassa, ottakaa kiinni. Ja niin meni rahat...
Valtimosta on tarina, jossa kerrotaan Perttusen käyttäneen ihmisenrasvasta tehtyä taikakynttilää. Tämän kynttilän avulla hän sai talonväen nukkumaan unta, josta eivät heränneet niin kauan kuin tuli paloi. Kesken ryöstön kynttilä kuitenkin loppui ja tuli sammui. Talonväki heräsi. Perttunen pääsi kuitenkin viime tingassa pakenemaan.
Pyhännältä olevassa kertomuksessa Perttusella on toisenlaiset ihmeaineet käytössään pankkiryöstöä tehdessään. Pillillä tämä oli puhaltanut nukutusainetta huoneeseen. Hetken kuluttua Perttunen ja tämän oppipoika olivat päässeet kenenkään estämättä ryöstämään pankin. Oppipojan osuus oli vain 50 silloista markkaa. Ryöstön jälkeisenä päivänä oppipoika joutui kiinni, Perttunen itse pääsi kuitenkin pakoon.
Lopulta Perttusenkin onni loppui, vaikka hän Raahessa ollessaan tekikin paljon yhteistyötä toisen kuuluisan rikollisen Mannisen Eeran kanssa. Perttunen pidätettiin vuonna 1874 Limingassa ja hän sai elinikäisen kuritushuonerangaistuksen 17.9.1875. Pidättäjiensä vastustamisesta pistooli kädessä Perttunen tuomittiin vain 300 markan sakkoihin. Poliisikomisarius Johan Kärnän pahoinpitelystä hänelle langetettiin kahdeksan vuotta kuritushuonetta ja Iin Haminan murrosta toiskertalaisena murtovarkausrikokseen kaksi vuotta kuritushuonetta ja kahdeksantoista paria raippoja. Iin Haminan varkaudesta kolmannen kerran tehtynä rikoksena hänet tuomittiin elinkautiseksi kuritushuoneeseen ja raipparangaistukseen. Kun kaikki laskettiin yhteen, Antti Perttuselle tuomittiin 40 paria raippoja kolme lyöntiä parilta ja hänet määrättiin pidettäväksi jäljellä olevaksi elinajaksi yleisessä työssä Kuopion väliaikaisessa vankilaitoksessa.
Perttusen lopusta ei ole warmoja tietoja, mutta tarina kertoo seuraavanlaista. Vanhan kansan mukaan Perttunen olisi kuollut Herran wuonna 1877 kuudentena heinäkuuta vain 25-vuotiaana Kuopion vankilassa, mutta kuolema olisikin ollut "järjestetty" ja vartijat olisivat haudanneet pelkän tyhjän arkun Perttusen matkatessa Ameriikkaan... Ota siitä nyt sitten selvää. Joka tapauksessa Tapio-lehti kertoi 11.7.1877 seuraavaa:
"Kuollut.
Mainio roswo Antti Berttunen,
tunnettu suurista roswomatkoistansa Oulun läänissä,
on kuollut täkäläisessä linnassa t. k. 6 p:nä."
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 4. päiwä 1925
- Torpedovene S 2, 53 merisotilaan surmanloukku -
Esivanhempamme saivat kuulla todellisen suru-uutisen lokakuussa Herran wuonna 1925, kun nuoren Suomen puolustuslaitoksen uljaaseen laivastoon kuulunut torpedovene S2:n koko miehistö hukkui hirmumyrskyn kourissa maamme merialueella.
Kuva: Torpedovene S2 sekä sen sisaraluksia halkomassa vettä komeasti.
Kuvassa olevalla svastikalla ei ole mitään tekemistä natsien käyttämän
hakaristin kanssa (kts. täältä)
Kuva suurenee klikkaamalla
Sunnuntaina lokakuun 4. päivänä klo 13.25 herran vuonna 1925
upposi
Torpedoveneen koneet ja pumput kävivät aliteholla ja
aluksen jo aikaisemmin aamulla saamat vuodot pahenivat. Pelastamaan lähteneiden
alusten Protectorin ja Helioksen matka vaikeuksissa
olevan torpedoveneen luokse näytti kestävän liian kauan; toisaalta manner alkoi
jo siintää S2:n edessä. S2 oli lähes uppoamiseensa saakka sähkötysyhteydessä
Vaasan radioasemaan. Esimerkiksi k
"Laivaston Päällikölle. Torpedovene S2, kulkee suuntaa
110 Reposaaresta noin 15 mpk länteen. Tilanne laivalla toistaiseksi huono ja
toisista laivoista emme tiedä mitään radiot epäkunnossa. Sjöman."
”Ei voi työskennellä nyt”.
S2:n haaksirikon yhteydessä menehtyi sen koko 53-henkinen miehistö, mutta haverin syy jäi oikeastaan varmasti selvittämättä; onnettomuuden ainoa silminnäkijä luotsi Aalto oli sangen kaukana, Reposaaren luotsiaseman tornissa. Hän havaitsi torpedoveneen Outoorin itäviitan lähellä ja olevan todella pahoissa vaikeuksissa ristiaallokossa ja joutuvan valtavan hyökyaallon uhriksi. S2:n uppoaminen on Suomen merivoimien historian pahin rauhanaikainen onnettomuus. Hukkuneista merisotilaista 23 löydettiin aluksen hylystä 6.8.1926, kun meren pohjaan uponnut alus saatiin nostettua pintaan ja hinatuksi Reposaaren sataman redille. Jäljelle jääneitä 30 sotilasta ei löydetty koskaan.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuun 3. päiwä
1700-luvulla Itämeri oli sangen vilkas kauppameri ja vilisi komeissa purjeissa kulkevia kauppalaivoja, ellei sitten sattunut olemaan jonkin valtakunnan sota meneillään. Niinpä Herran wuonna 1771, lokakuun kolmantena, uljas kaksimastoinen hollantilainen purjealus, Vrouw Maria, halkoi Itämerta Nauvon ulkosaaristossa, Suomen rannoilla. Onni oli nyt kuitenkin nurja tuolle kauppa-alukselle, sillä se joutui pahassa merimyrskyssä haveriin lähellä Jurmon saarta törmättyään kahteen kariin sillä seurauksella, että purjealus upposi noin 40 metrin syvyyteen meren pohjaan.
Itse asiassa ensimmäinen törmäys ei juurikaan vahingoittanut alusta, mutta toisessa törmäyksessä se menetti peräsimensä ja joutui tuuliajolle ison aallon irrotettua sen kiveltä. Miehet komennettiin pumppuihin, kun huomattiin aluksen vuotavan. Huolimatta kiivaasta pumppaamisesta alus otti sisäänsä enemmän vettä kuin mitä saatiin pumpatuksi ulos. Seuraavana iltana, 4. lokakuuta, kapteeni käski miehistöä hylkäämään aluksen. Miehistö pelastautui veneillä turvaan, mutta aluksen pumput kävivät yhä. Ne kuitenkin tukkeutuivat lastina olleista kahvipavuista.
Tammirunkoisen aluksen, jonka pituus oli 26 metriä ja leveys 7 metriä, ruumassa arvellaan olleen kaikenlaista kallisarvoista, mm. taideteoksia, joita keisarinna Katariina Suuri oli ostanut huutokaupasta 31.7.1771 Amsterdamista, Hollannista. Lisäksi lastina oli sokeria, kangasta, väriaineita, sinkkiä ja kappaletavaraa. Miehistö ja paikallinen väestö ehti pelastaa osan lastista ennen aluksen uppoamista varhain aamulla 9. lokakuuta 1771. Haaksirikosta pelastettua tavaraa myytiin myöhemmin Pietarissa.
Vrouw Maria löydettiin 28. kesäkuuta 1999 melko hyvässä kunnossa, koska sen säilymistä oli edesauttanut puisia hylkyjä tuhoavan laivamadon puuttuminen pohjoiselta Itämereltä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Lokakuu
Tänään se on sitten taas lokakuu, huh huijaa! Niin se aika menee kuin siivillä, vanha kansa tuppasi sanomaan ja paikkansahan tuo tuntuu pitävän. Monesti ensilumi satoi maahan juuri lokakuussa, Lappiin tuntureille jo peräti elo-syyskuussa. Nykyajastahan ei kukaan enää tolkkua ota...
Niin, tällä lokakuulla on aikain saatossa ollut montakin erilaista nimeä, mm. Likakuu ja Ruojakuu. Nimessä Lokakuu tuo loka ei muuten tarkoittanut rapaa tai likaa, vaan se on alunperin ollut sitä sisäelinsotkua, jota teurastettaessa käsitellään. Lokakuu on siis teuraskuu, kasvavalla kuulla teurastettiin syötäväksi ne eläimet joille ei riittäisi ruokaa talven ajaksi.
Vuonna 1925 valmistui maantie Ivalosta Inariin, jota sanottiin mm. "yhdeksi maan komeimmista". Alla olevassa kuvassa on mielenkiintoinen liikennetilanne luultavasti syys/lokakuun vaihteesta Nukkumajoelta, kun joen yli piti päästä autolla, mutta siltaa ei oltu vielä avattu. Mutta jos "ihmisvoimia" on tarpeeksi, kulki auto joenkin yli.
Kuva: Automobiiliä vedetään Nukkumajoen yli, koska viimeinen Ivalo -
Inari -tien silloista ei ole vielä avattu
(photo: Kunniamme Päivät -museon kokoelmista löytyvästä Suomen Kuvalehdestä
N:o 40/1925, 3.10.1925)
Kuva suurenee klikkaamalla
No, toki tilastojakin lokakuun säistä tehty on. Helsinkiin ensimmäinen ehjä lumipeitto vuosina 1971 - 2000 tuli keskimäärin 15.11. eli onpa tuohon vielä aikaa, mutta Jyväskylään tuo keskimääräisaika on jo 25. lokakuuta ja Sodankylään parin viikon sisällä eli 12. lokakuuta. Että lähellä on, sano...
Vantaalla lokakuun keskilämpötila on noin +6 astetta, Lahdessa noin +4,5 astetta, Tampereella noin +4 astetta, Kuopiossa noin +2,5 astetta, Oulussa noin +2 astetta ja Sodankylässä vain noin -1 astetta.
No mitäpä ne meidän esi-isämme tästä alkavasta lokakuusta, jonka nimi on vanhan tiedon mukaan tullut "siitä loan paljouvesta, jonka syyssatteet ovat aiheuttanneet", tiesivät ennustella? Katsastakaammepa sitä:
- Ei lokakuu ole joka kuu!
- Päivät pienet, pilvelliset,
yöt on pitkät ja pimeät.
- Halla hanhen hännän alla,
talvi joutsenen takana.
- Hanki hanhen hännän alla,
jää joutsenen jälissä.
Esi-isät seurailivat lokakuussa myös pihlajapuita. Katseltiin sekä kukintojen että marjojen määrää. Samoin viljasato vaikutti asiaan.
- Ei pihlaja kahta kuormaa kestä.
- Korsi ei kanna kahta taakkaa.
(viljan korret)
-
Minä päivänä metsä on kuurassa,
niin sinä päivänä on toukokuussa lehti.
- Kovuudeksi lumi lehteen.
- Minkä nimisenä päivänä ensimmäinen lumi
tulee,
niin samannimisenä päivänä on kylvön aika.
- Ha'ot lampaille on hakattava lokakuussa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syksystä...
Kuva: Suomen alueisiin kuuluneen Petsamon maisemia vuoden 1918
syyskuulta.
(Kunniamme Päivät Museon kokoelmien Suomen Kuvalehti, syyskuun
14.päivä 1918)
- Lämmintä syksyrusko,
Talvenjatkinta keväinen.
- Jos ukkonen käy myöhään syksyllä,
on lämmintä syksyä!
- Jos hyttyset syksyllä survoo likellä
maata,
ennustaa se lämmintä ilmaa.
- Yhdeksänä syksyinen yö,
kymmenenä keväinen päivä.
- Syömän syksylläkin pitääpi,
elämän elon ajalla,
kevätkuilla kuunteleman.
- Parempi siankin kääntämä syksyllä kuin miehen kyntämä keväällä.
Kuva: Petsamon alkuperäisasukkaiden asumuksia vuoden 1918 syyskuulta.
(Kunniamme Päivät Museon kokoelmien Suomen Kuvalehti, syyskuun
14.päivä 1918)
- Jos syksyllä aidanseipäät silottuvat,
tulee hallainen kesä.
- Milloin laiska työn tekeepi;
talvella ei tarkene,
kesällä ei kerkiä,
syksyllä suuret tuulet,
keväällä vettä paljon!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun 29. päivä
- Arki-Mikkeli, Mikko, Mikonpäiväsantti -
Mikkelinpäivä, toisin sanoen Pyhän arkkienkeli Mikaelin päivä, on ollut vuosittain 29. syyskuuta tai sen jälkeisenä sunnuntaina aina vuodesta 1772 lähtien. Itse asiassa Mikkelinpäivää on vietetty jo 400-luvulta alkaen!
Nykyisin Mikkelinpäivää pidetään kaikkien enkeleiden nimikkopäivänä. Suomessa Arkkienkeli Mikaelille on omistettu kymmenen keskiaikaista kirkkoa. Hänen muistopäivänsä muodosti kesän ja syksyn tärkeän rajan. Mikkelinpäivään mm. loppui entiseen aikaan sadonkorjuu. Paimenille Mikkelinpäivä oli tärkeä, koska silloin he pääsivät kirkkoon oltuaan pitkän kesän paimenessa.
Otsikossa esiintyvä sana Santti tulee alkujaan latinankiekisestä sanasta sanctus ja tarkoittaa pyhää. Mikon nimipäivää vietetään nykyisin 29.9., mutta vanha kansa ennusteli päivään liittyen seuraavanlaisesti:
- Mitä ilma Mikkelinä, sitä sitten Köyriin
Kekri ja köyri ovat vanhoja suomalaisia nimiä marrasyölle, jotka viittaavat karjan jumalaan Kekriin eli Köyriin (pyhäinpäivä 1.11.).
- Jos Mikkona talvi tulee, niin Valpurina (1.5.) jokijäätä ajettanee.
- Mikkeliltä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan ja naatit päälle.
- Mikkelinä kaikki laarissa!
- Viikko Mikkelistä Pirjettaan, toinen siitä talvitöihin, kolmas Oravan määräpäivään.
Aikoinaan oravan
nahka oli Suomen talouden kulmakiviä ja jopa tärkein vientiartikkeli ja
samalla maksuväline, ”raha”. Savossa
”oravainen” kehittyi merkitsemään myös jyvämittaa ja siitä peltoalaa.
Niinpä jo varhain oravan metsästystä on säännöstelty. Metsästystä
ei syksyisin saanut alkaa, ennen kuin orava oli karvallaan eli väriltään niin
täysin harmaa, että nahkan sisäpinta ei enää tummunut nylkemisen jälkeen. Oravan
määräpäivä olikin oravanmetsästyksen alkamispäivä eli 21.10.
- Kun Mikkelille lehti lähtee, Niin Jyrkille (23.4.) kesä tulee.
- Kuusi viikkoa Mikosta Marttiin (11.11.), kuusi Martista Jouluun (25.12).
Mikonpäiväsunnuntai, eli Mikkelisunnuntai nykyisin, on ensimmäinen sunnuntai Mikonpäivästä, siis joko Mikonpäivänä tai ensimmäisenä sunnuntaina sen jälkeen. Tänä vuonna Mikkelisunnuntai osuu siis 5. lokakuuta ja 29.9. onkin siis itse asiassa arki-Mikkeli.
Mikonpäiväruntu on sitä vastoin ensimmäisenä maanantaina Mikonpäiväsunnuntain jälkeen, eli tänä vuonna 6.10. Ennen Suomessa runtua pidettiin vapaapäivänä ja sitä kutsuttiin nimellä "vanhan maanantai".
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun 21. päivä
- Matti, Syys-Matti, Mukula-Matti, Hauta-Matti,
Nauris-Matti, Rapa-Matti -
Matti on kansanomainen muoto Matiaasta (Mattias, Matthias). Suomalaisessa allakassa on aikain saatossa ollut kaksi eri Matti-nimistä apostolia, joista toinen oli apostoli ja evankelista Matteus, jonka nimipäivää vietettiin 21.9. Tämä nimipäivä on nykyään poistettu allakasta. Toinen oli Juudas Iskariotin tilalle apostoliksi valittu Mattias, jonka mestauspäivänä 24.2. vietetään nykyisinkin Matin nimipäivää eli Talvi-Mattia (toimituksen huomautus, koska alla olevissa sananparsissa viitataan molempiin nimipäiviin).
- Jos ennen Syys-Mattia on niin kylmä, että hiukan jäätää, on pitkältä sulaa syksyllä
- Jos Matinpäivänä lehmän jäte jäätyy, niin tulee pitkä syksy; jollei, niin tulee lyhyt (Savolaisten ennusteita)
- Matti (21.9.) pihdin nostaa, Matti (25.2.) pihdin kaataa (pihti=seikko)
- Mukula-Mattina on paras aika poimia omenat ja nostaa perunat
Syys-Mattina enteiltiin myös syksyn ensimmäisten hallojen tuloa. Näin ilmaston muuttuessa taitaa olla vieläkin:
- Matti naurismaalle valkian tekee (=poltetaan hallatulia)
Syys-Mattina ei tarvitse enää käärmeitä pelätä, sillä viimeistään nyt ne hakeutuvat talvilymypaikkoihinsa. Jos käärmeitä lääkkeisiin tarvitsi, niin sellaiset oli saatava kiinni juuri syys-Matin viikolla ja Mattina pantiin toimeen myös suuri syysteurastus:
- Matin kuppiin maksa!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun 15. päivä
- Astiankuivauskaapin keksijä syntyy wuonna
1896 -
- Panssarivaunut sotatoimiin 1916 -
Kotitalousopettaja ja osastopäällikkö Maiju Gebhard
syntyi 15. syyskuuta 1896 Helsingissä, kuusi vuotta Agatha Christien syntymän
jälkeen. Esivanhempamme muistivat Maijun kuitenkin
Astiankuivauskaapin idean Gebhard sai Ruotsissa opiskellessaan. Siellä aiemmin tiskauksen yhteydessä astiat nostettiin pöydällä olevaan puiseen telineeseen ja sieltä edelleen kuivattiin ja nostettiin kaappiin. Gebhardin innovaatio oli kuivausritilöiden ja ovien asentaminen pesupöydän yläpuolella olevaan astiakaappiin. Tämä säästi huomattavasti perheenäitien työtä ja aikaa kun yksi turha työvaihe poistettiin. Gebhardin laskelmien mukaan ennen pesukoneiden käyttöönottoa perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään ja tuosta työmäärästä astiankuivauskaappi vähensi noin kolmanneksen eli 10 000 tuntia!
Astiankuivauskaappien teollisen valmistuksen aloitti Enso-Gutzeit Oy vuonna 1948. Vuonna 1954 kaapeissa alettiin käyttää muovipäällysteisiä teräslankahyllyjä, jotka ovat yleisiä vielä nykyäänkin. Noiden telineiden ja hyllyjen standardi saatiin valmiiksi vuonna 1982, jonka jälkeen keittiöiden mitoittaminen on ollut helpompaa.
* * *
Nuo panssarivaunut, jotka otsikossa mainittiin, jäivät myös monen esivanhempamme mieleen viime vuosisadan alkupuolen sodista. Ensimmäistä kertaa "tankkia" käytettiin Sommen taistelussa 15.9.1916. Ensimmäistä D1-tankkia ohjasi kapteeni H. W. Mortimore taisteluun pahamaineiselle paikalle nimeltä Delville Wood. Hetimmiten taisteluun Flersissä osallistui kaiken kaikkiaan aluksi 49 muutakin brittien Mark I -panssarivaunua, mutta mekaanisten vikojen takia ainoastaan 32 panssaria pääsi matkaan ja näistäkin vain 21 osallistui millään muotoa taisteluihin; muut kun yksinkertaisesti hajosivat tai juuttuivat kiinni, koska ne eivät soveltuneet taistelualueen upottavaan maastoon. Näistä vain yhdeksän vaunua pääsi ennen näkemättömiä panssareita kauhistelleiden saksalaisten sotilaiden asemiin asti. Lisää noista tappokoneista voit lukea ja katsella Historiaosastoltamme tästä klikkaamalla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun 13. päivä
- Juuttaan taistelu, Amatus -
Vanha kansa puhuu vielä joskus Suomen
sodasta. Tämän sodan yksi taistelu, Juuttaan taistelu,
käytiin Amatuksen päivänä 13. syyskuuta herran vuonna 1808. Siinä eversti
Georg Carl von Döbeln joukkoineen hakkasi venäläisten joukot yllä olevan
kartan alueella.
Kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin runo
Döbeln Juuttaassa (Vänrikki
Stoolin tarinoissa) kertoo juuri tästä taistelusta. Taisteluun osallistui myös
Döbelnin alaisena majuri Gyllenbögellin Vapaapataljoona. Tämä
taistelupaikka, Juuttaan tienhaara, sijaitsee Uudessakaarlepyyssä.
Kuva: Albert Edelfeltin tekemä piirros Döbelnistä
"Mik' onni sulle synnyinmaa
lie luotu
iloko vaiko huoli
sulle suotu
salattu tuleviin
on aikoihin.
Waan kuinka riemuinnet
tai surret silloin
niin kauniimpana et päivää
muista milloin
kuin päivää tätä,
päivää Döbelnin."
(Runo Juuttaan taistelun muistomerkissä)
- Amatuksen päivänä ruvetaan perunia ylösottamaan
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun 12. päivä
- Aleksanteri -
(kalenterissa 11.9. vuodesta 1816 alkaen)
Aleksanteri on lähtöisin kreikkalaisesta nimestä Alexandros, joka merkitsee ihmisen (andros) suojelijaa tai puolustajaa.
- Aleksanterin päivä on perunan nostopäivä.
Wanha kansa juhlisi kyseisenä aikana syyssadon valmistumista.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Syyskuun kahdeksas
- Yleisradion lähetykset alkavat 1926 -
- Syys-Maria, Mormessa -
Esivanhempamme muistavat Herran wuoden 1926, jolloin O.Y. Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradio -yhtiö perustettiin Helsingissä 29. toukokuuta.
Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa. Tätä päivää pidetään nykyäänkin Ylen syntymäpäivänä, vaikka vasta kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Ylen toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab.
Tuon ihmelaitteen - radion - mukana vanhat saivat myös uuden maksun maksettavakseen, radioluvan. Yleisradio peri radiolupaa vuosina 1927 - 1976. Pääsyynä radiolupien poistumiseen oli laajalle levinnyt TV-vastaanotto ja siitä saadut lupamaksut sekä kannettavien transistoriradioiden yleistyminen. Noita pienehköjä laitteita kun lupatarkastajien oli vaikeaa valvoa...
Nativitas Mariae
Virgine.
Syyskuun kahdeksantena on kyseessä myös Neitsyt-Marian syntymäpäivä. Päivää vietettiin
wuoteen 1571 asti kirkollisena
juhlana, mutta luterilaisesta kirkosta päivä katosi kokonaan. Nimi säilyi
kalenterissa aina wuoteen 1907 asti ja se on ortodokseille edelleen yksi
huomattavimpia juhlia. Palkollisten pestuu uusiin työpaikkoihin hoidettiin ennen
aikaan yleisesti juuri Syys-Mariana.
- Mormessana mehtälintuin pojat on warttuneet
ja satimen nosto aloitetaan.
Nimeä Mormessa eivät Väestörekisterikeskuksen tietokannat tunne Suomessa annetun, vaikka nimi oli kalentereissamme vielä 1700-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.9.2017
Syyskuun kuudes
- Jos Vanhana-Perttuna on hyvä ilma, niin piisaa sitä Vanhaan-Mikkoon (12.10)!
- Vanha-Perttu käskee pannan pivon kiinni (=Kylvön teko on lopetettava, toim. huom.)
Herran wuonna 1638, 6. syyskuuta kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Suomeen. Ruotsiin postilaitos oli perustettu jo kaksi vuotta aikaisemmin. Suomi-Ruotsi oli tuolloin laaja valtakunta ulottuen aina Baltiaan, Liivinmaalle, Inkerinmaalle ja Skoonesta Pohjois-Saksaan saakka. Niinpä tällaisen suur-alueen hallinnnon vaatimalle virkamieskunnalle piti löytyä jokin yhteydenpitomuoto, kun kännyköitä tai lankapuhelimia ei vielä ollut. Ja ratkaisuksi Pietari Brahe ehdotti postilaitosta. Säädöksissä joka kahden tai kolmen peninkuuluman etäisyydelle oli asetettava valantehnyt, mieluiten luku- ja kirjoitustaitoinen postitalonpoika. Tätä virkamiestä alettiin kutsua posteljooniksi.
Uusi virkamiesluokka ei saanut töistään palkkaa, vaan he saivat "armon" tietyistä pakollisista velvollisuuksista, kuten mm. kestitys- ja kyyditysrasituksesta, päivätöistä ja sotaväenotosta. Yleensä postin kantoivat talonpoikien rengit.
Jo wuonna 1811 autonomisen Suomen postitoimeen perustettiin oma keskusvirasto, postitirehtöörinvirasto. Wuonna 1845 aloitti toimiva pakettiposti ja 1856 otettiin käyttöön postimerkit. Vuonna 1858 kirjeet ja sanomalehdet alettiin kantaa kotiin ja wuonna 1890 armollinen keisarimme Aleksanteri julisti seuraavaa:
Annettu Pietarhovissa, 31 p:nä Toukokuuta (12 p:nä Kesäkuuta) 1890.
Me A L E K S A N D E
R Kolmas, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias,
Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m.
T e e m m e t i e t t ä v ä k s i : Koska olemme nähneet
hyväksi asettaa yhdenmuotoisuutta postitoimeen koko Wenäjän
valtakunnassa, käskemme ja säädämme Me, että Suomen postilaitoksen
johto on keskitettävä Keisarikunnan Sisäasiain Ministeriöön sekä
postin ja sähkölennätinten Ylihallitukseen, seuraavain perusteitten
mukaan:
1. Sisäasiain Ministerin asiana on:
a) Suomen Suuriruhtinaanmaan postilaitoksessa, paikallisten
asetusten sijaan, panna toimeen Keisarikunnassa voimassa olevat
ohjesäännöt ja taksat sekä antaa mainitussa laitoksessa palveleville
virkamiehille ohjeita ja määräyksiä heidän velvollisuuksistansa ja
toiminnastaan, jolloin Sisäasiain Ministeri toimittaa Suomenmaan
Kenraalikuvernöörille nämät säädökset, edellisessä tapauksessa
niitten julistamista varten määrätyssä järjestyksessä ja
jälkimäisessä täytäntöön pantaviksi; ja
b) posti- ja sähkölennätin-ylihallituksen Päällikön tahi hänen
alaistensa virkamiesten kautta toimittaa Suomen postitoimistojen
tarkastusta.
2. Suomen postilaitoksen Tirehtöörin nimitämme Me alamaisesta
esityksestä, jonka Kenraalikuvernööri, sopimuksen jälkeen Sisäasiain
Ministerin kanssa, on tehnyt.
3. Muut Suomen postilaitoksessa olevat virka- ja palvelusmiehet
asetetaan sillä tavoin kuin tähän asti on tapahtunut, kuitenkin
niin, että ne heistä, jotka Suomen Senaatti nimittää, määrätään
sopimuksen jälkeen posti- ja sähkölennätin-ylihallituksen Päällikön
kanssa.
4. Wenäjän kielen taito on oleva pakollinen kaikille, jotka
vastedes otetaan palvelukseen Suuriruhtinaanmaan kaupungeissa ja
Wiipurin läänissä oleviin postitoimistoihin.
5. Suomen postilaitosta koskevat vuosirahan-säännöt ja
kulunkiarviot tarkastetaan valmistelevasti postin ja
sähkölennätinten Ylihallituksessa ja annetaan ynnä sen lausunnon
kanssa Suomen Senaattiin enempää toimenpidettä varten.
Enemmäksi vakuudeksi olemme Me tämän omakätisesti
allekirjoittaneet.
Pietarhovissa, 31 p:nä Toukokuuta (12 p:nä Kesäkuuta) 1890.
ALEKSANDER
Ministeri-Valtiosihteerin sijassa, hänen Apulaisensa W. v. DAEHN.
Ja nykyään sitten postin toimiverkostoa supistetaan...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.9.2017
Syyskuun viides
Esivanhempamme saivat ihmettelyn aihetta Herran wuonna 1698, kun Venäjänmaan tsaari Pietari Suuri määräsi kaikki parrat Venäjän valtakunnassa verollepantaviksi. Tämä tapahtui Pietarin palattua 18 kuukautta kestäneeltä Euroopan ympärimatkaltaan, jonka aikana hän huomasi monen eurooppalaisen tavan, varsinkin armeijan johdossa, olevan antiikkisia venäläisiä tapoja tehokkaamman ja modernimman. Tälle matkalle 25-vuotias Pietari läksi salanimellä Pjotr Mihailov. Niinpä yksi ensimmäisistä hänen säätämistään uusista laeista reissun jälkeen oli partavero, jotta upseeristo ja sotilaat näyttäisivät siistimmiltä ja enemmän eurooppalaisilta. Tuolloinhan miehillä oli Venäjällä muotia pitää pitkää kokopartaa. Laki koski muuten kaikkia muita paitsi pappeja.
Jos partansa halusi säilyttää, piti maksaa vuotuinen 100 ruplan vero; veron maksamalla sai kuparisen tai hopeisen poletin, jonka toisella puolella oli Venäjän kotka, toisella kokopartainen kasvojen alaosa. Poletissa oli myös tekstit: "Vero on maksettu" ja " Parta on tarpeeton rasite". Tuo vero oli muuten pieni omaisuus arvoltaan tuolloiseen aikaan. Esimerkiksi vuonna 1796 tekstiilitöitä tekevä henkilö saattoi ansaita 50 - 90 ruplaa vuodessa. Rikkaimmat ansaitsivat 250 - 700 ruplaa vuotta kohden.
Ja jos ihmettelette yllä olevassa kuvassa näkyviä viiksiä Pietarin kasvoilla, niin kerrottiin, että hän vihasi partaa, mutta rakasti viiksiä...
Kuvat: Pietari Suuren partapoletti (Kuva Kunniamme Päivät -museon
kokoelmista)
In 1697, Tsar Peter 1, known as Peter the Great, embarked on an 18-month European tour to seek the aid of European monarchs, and to observe how other militias and armies were trained. In this tour he used a secret name Pjotr Mihailov. Peter quickly learned that many European customs and styles were far superior to the antiquated ways in Russia. One of the first rulings he made upon his return was that all of his courtiers and officials shave off their long beards, as being clean-shaven was the European style. All men except priests had to pay this new tax.
Anyone who kept their beard was subject to an annual Beard Tax of 100 rubles. Those who paid the tax were given a token; on one side was the Russian Eagle, and on the other, an image of the lower part of the face with a full beard. The coin was also inscribed with the phrases: “the tax has been taken” and “the beard is a superfluous burden.” As far as I know, for instance, that estate officers (who were themselves serfs) in the 1840s earned between 250 and 700 paper rubles per year. A serf hired in 1844 to serve as an estate coachman earned 350 paper rubles per year. Nikolai Chernikhin, a migrant laborer in St Petersburg, reported earnings in 1846 of 500 paper rubles per year. Among the poorest households on the estate were those headed by widowed or never married women. These, it was noted in 1796, could earn 50-90 paper rubles per year working in textiles.
You can see the coin in a picture above. If you
wonder about those mustaches in a picture of Pter the Great, I can tell
you a secret: Peter hated beards so much that he would rip a beard out
by the roots if he caught anyone wearing one. He thought mustaches were
much more civilized...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
5.9.
Syyskuun neljäs
alue on Tuomiokirkon luota (Kuva Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)
Turun palo, joka tuhosi kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4.–5. syyskuuta Herran wuonna 1827, alkoi kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Anninkaistenmäeltä hieman ennen iltayhdeksää. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo muutti tuhkaksi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi noin 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.
Turku on palanut historiansa aikana ainakin 31 kertaa, mutta vuoden 1827 palo on näistä tapahtumista tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Kolme pääsyytä Turun palon poikkeukselliselle tuhoisuudelle olivat syksyä edeltänyt kuiva kesä, joka kuivatti kaupungin puutalojen pärekatot, iltaan sattunut myrsky sekä se, että suuri osa kaupungin porvareista oli Tampereella markkinoilla, joten sammuttajia ei ollut tarpeeksi.
- Mooseksen päivänä pitää olla kylväjän
koura kiinni!
(ruis on oltava jo kylvettynä)
Nimi laitettiin meikäläiseen suomalaiseen kalenteriin herran vuonna 1708 ja Mooseksen päivänä wanhat tiesivät, että Perämereltä oli kesän parhaat silakkalastit haettu ja oli jo aika katsella kotirannoille palailemista talvea odottelemaan. Yöhallatkin ovat jo aivan nurkan takana ja sienet olisi syytä hakea metsästä viimeistään nyt:
- Mooses on kylmä mies!
Pääskysten paikallaolo Mooseksena tosin lupaili pitkää syksyä ennen talven tuloa.
The Great Fire of Turku was a conflagration that is still the largest urban fire in the history of Finland and the Nordic countries. The fires started burning on 4 September 1827 in burgher Carl Gustav Hellman’s house on the Aninkaistenmäki hill slightly before 9 p.m. The fire quickly swept through the northern quarter, spread to the southern quarter and jumped the Aura River, setting the Cathedral Quarter on fire before midnight. By the next day, the fire had destroyed 75% of the city. Only 25% of the city was spared, mainly the western and southern portions. 11.000 citicens lost their homes, about 200 were injured and 27 inhabitans lost their lives.
- In Moses' day must a fist of a sower be closed!
(rye should be sown)
At the first time this name Moses was found in finish calendars in 1708 and old folks knew that from the Bay of Bothnia the summer's best catch of herring was already applied for and it was time to sail back home and wait for a winter to come. Nighttime frost may hit when ever and if you want mushrooms, you should try to get them now:
- Moses is a chilly man!
Syyskuun 1. päivä
Egidius tunnettiin suomalaisempana versiona nimellä Ekitus tai Äkitus, joka oli syksyn merkki:
- Millainen
on ilma Äkituksena,
sellaista on sitten koko kuun.
Syyskuu
Wanhojen mukaan syksy alkoi viimeistään syyskuun ensimmäisenä ja nyt oli sitten viimeistään nostettava pelloista loput juurikasvit, syyskynnöt oli saatava tehtyä ja toukomaiden ojat perattua. Kaikki viljat täytyi olla jo valmiina tai ei hyvä seuraisi:
- Mitä elokuu ei keitä,
sitä syyskuu ei paista.
Kuikka Koponen
- Koko kansan juonikas silmänkääntäjä -
Kuikka-Koponen eli oikealta nimeltään Abel Koponen, syntyi 1. joulukuuta 1833 Pekkalan talossa Leppävirran pitäjän Varistaipaleen kylässä ja tiettävästi hän kuoli 12. joulukuuta 1890 Jäppilässä. Vanhemmat olivat talollinen Sigfid Koponen ja Helena Lappalainen. Kuikka oli savolainen silmänkääntäjä ja kansanparantaja, josta on säilynyt suomalaisessa kansanperinteessä runsaasti kertomuksia. Häntä pidetään yleisesti Suomen tunnetuimpana silmänkääntäjänä ja elinaikanaan hän ällistytti monia ihmisiä taioillaan.
Koposen Kuikka-lisänimen alkuperästä on useita erilaisia tarinoita. Esimerkiksi kotikylällään Varistaipaleella hänen kerrotaan saaneen nimensä siitä, että hänellä oli tapana viettää aikaansa työnteon sijaan soudellen järvellä kuikan tavoin. Toisaalta hänellä kerrotaan olleen kuikannahkainen lääkelaukku, tai hänen kerrotaan sukeltaneen vedonlyönnin jälkeen kuikan lailla pitkän matkaa jään ali Savonlinnassa.
Nelikymppisenä hän meni naimisiin parikymppisen Idan kanssa, ja sai hänen kanssaan viisi lasta. Lapsosten nimet herättivät aikanaan papistossa sen verran vastustusta, etteivät he kaikkia lapsia suostuneet isän toivomaan nimeen kastamaan. Mutta pappa keksi kirjoittaa aina perheen muuttaessa kirkon- ja muuttokirjoihin nimet haluamassaan muodossa. Lapset olivat:
Iida Riia Lucina Hilda Hulda Levatiina Amanda Olivia Ceela Concordia Jemna Jekleobeth (29. maaliskuuta 1873 – 13. marraskuuta 1880)
Alfred Ilai Optatus (s. 29. maaliskuuta 1877)
Elmaan Jaebetr Jasobeam (7. heinäkuuta 1880 – 17. kesäkuuta 1890)
Ohlipoodaama Siromilda Nova Neera (s. 10. lokakuuta 1887)
Juhana Eevert (s. 13. heinäkuuta 1891)
Kerrotaan, että Koponen oppi taitonsa Pietarissa intialaiselta fakiirilta palkinnoksi tämän hengen pelastamisesta. Palattuaan takaisin hän on kotipuolessa Heinävedellä Ruumanni-nimisen parantajan ja tietäjän oppipoikana ja oppii taitoja, joita myöhemmin hyödyntää maankiertäjänä.
Tässä muutamia tarinoita Kuikka-Koposesta, joita
tämän tarinan kirjoittaja lapsuudessaan vanhemmiltaan kuuli:
Kuikka-Koposella oli asiaa kylille ja siellä
suutariin. Liekö ollut kyseessä kenkien vienti korjattavaksi vai
niiden nouto, ei ollut tiedossa, mutta joka tapauksessa hän tuli
mestarin pakinoille ja saatuaan kehotuksen istahti tämän
"verstaslavitsan" toiselle puolen.
Jutusteltiin tietenkin yhtä ja toista ja luultavasti pääasiassa sitä
toista, sillä suutarithan ovat yleensä suulaita miehiä tai ainakin
entiseen aikaan olivat.
Kesken kaiken alkaa Kuikka katsoa ihmetellen suutarin
nahanliotussoikkoa kysyen:
- Mitäs teillä tuossa vesiastiassa on?
Suutari vilkaisee myöskin vesiastiaansa sanoen hämmästyneenä:
- Mistä ihmeestä siihen kuikkia on tullut?
Minäpä panen niiltä kaulat poikki.
Samassa suutari sieppaa terävän nahkapuukkonsa ja sivaltaa linnuilta
kaulat poikki. Silloin hänen silmänsä kuitenkin aukenevat ja hän
huomaa leikanneensa likoamassa olleista hyvistä lapikkaista varret
poikki.
* * *
Kävi niin, että Kuikka-Koposta tuli kylätiellä vastaan mustalaismies, oikein rempseä manne (anteeksi termi, mutta niin tarina aikanaan kuului), jolla oli hevonen mukanaan. Mustalaismies halusi kovasti innoissaan päästä hevosestaan eroon ja kaupantekoonhan siitä sitten ryhdyttiin. Katseltiin hevosen suuhun ja kokeiltiin lihaksia. Koponen esitti lopuksi kuitenkin epäilyksensä, että hevosen sisuskaluissa saattaisi olla jotain vikana. Tämän manne kiisti, johon Koponen, että hänpä käy katsomassa, ja jossei sisältä mittään vikkaa löyvy, ostaapi hän hevosen poijes kuleksimasta.
Tässä vaiheessa oli Koposen hahmon tuntevia kyläläisiä
jäänyt paikalle katsomaa, miten kaupanteko sujui. Koponen kiipesi hevoseen
sisälle suun kautta. Ensin kädet, sitten pää ja lopulta koko ukko. Manne
jäi hölmistyneenä hevosen peräpäätä tarkkailemaan ja odottamaan, että Koponen
tulisi pikku hiljaa ulos reissultaan. Ihan piti häntää koholla, jotta Kuikka
pääsisi paremmin ulos kipuamaan. Mutta aikaa kului eikä Koposta kuulunut. Tuli
ihan ilta. Lopulta tiellä käveli naisia, jotka
siinä alkoivat ihan ääneen ihmetellä:
- Miksi sie tumma ja komia mies sitä hevosen häntää kannattelet?
Niinpä manne kertoi akoille, että Koposta siinä oottelee, pois hevon
sisuksia tutkailemasta.
Nyt naiset alkoivat kilvan nauraa hötköttää ja kuorossa sanoivat:
- Tuollahan se Kuikka tuli vieraan kylän puolella jo tunti sitten meitä
vastaan!
* * *
Savonlinnaan odotettiin saapuvaksi kenraalikuvernööriä.
Tapaus oli siksi harvinainen, että kansa oli ottanut vapaapäivän ja pukeutuneena
parhaimpiinsa kokoontuen sankoin joukoin laivarantaa, jossa korkea-arvoisen
vieraan piti astua kaupungin kamaralle.
Mukana oli ukkoa ja akkaa, naista ja miestä aina imeväisestä tutiseviin
harmaahapsiin saakka, joiden joukossa utelias jännitys kohosi sitä korkeammalle
mitä lähemmäksi vieraan saapumishetki tuli.
Tällöin sattui Kuikka-Koponenkin pistäytymään kaupunkiin, ja kun hän huomasi sen
asukkaista melkein tyhjäksi, lähti hänkin satamaan. Liekö harmistuneena siitä,
ettei kaupunkilaisten juhlakohun takia saanut asioitaan toimitetuksi vaiko vain
ilman aikojaan omaksi huvikseen hänelle pisti päähän tehdä savonlinnalaisille
pieni koirankuje.
Niinpä syntyi väkijoukossa yhtäkkiä hälinää, ja naiset alkoivat kirkua ja juosta
kaikille suunnille.
Tipahtipa joku hätääntyneimmistä järveenkin. Yleisön joukkoon ilmaantui
nimittäin valtava määrä rottia, jotka juosta vilistivät ihmisten jalkojen
välistä ja yli, yrittäen suorastaan käydä päällekin. Sanomattakin arvaa
millainen vilske siinä kävi, eikä kestänyt kauaakaan, kun satama oli tyhjä,
sillä miesten täytyi lähteä säikähtäneiden vaimokkeiden perässä huolehtimaan
heistä ja pelästyneistä lapsistaan.
Katseltuaan tarpeeksi näytelmää, läksi Kuikkakin asioilleen ja rotat hävisivät
yhtä nopeasti kuin olivat ilmaantuneetkin.
* * *
Kävi niin, että eräältä nuorelta isännältä eivät vielä
oikein taloudenpidolliset kyvyt riittäneet ja isänsä vanhan tilan vuokrat
olivat jääneet maksamatta. Vallesmanni julkisti pakkohuutokaupan, jota
seuraamaan saapui Kuikka-Koponenkin. Koponen kysyi hetken nuoren isännän
tuskailua katseltuaan, että suurestakohan summasta mahtoi olla kyse.
Vallesmannin
Kuikka otti tukun seteleitä taskustaan ja alkoi latoa niitä pöytään. Vallesmanni ja velkojen perijä katselivat ahnaasti setelipinon kasvua ja lopulta piti sanoa Kuikalle, että riittävästi tuossa niitä jo on. Kuikka laittoi loput rahat taskuunsa. Vallesmanni ja velkoja tyytyivät tähän ja lähdettiin vallesmannin toimistolle hoitamaan loput virallisuudet alta pois. Paperit kirjoitettiin kuntoon ja velka mitätöitiin. Nuori isäntä oli nyt ostettu veloistaan vapaaksi, mutta kun seteleitä myöhemmin tutkittiin, paljastuvat ne vanhoiksi almanakan lehdiksi. Mutta velka oli signeerauksilla kuitattu maksetuksi, joten...
* * *
Kiertomatkallaan sattui Kuikka poikkeamaan erääseen
vauraaseen maalaistaloon, jossa emäntä parhaillaan tuskaili,
ettei ole saatavissa ammattitaitoista puutarhuria kunnostamaan ja
uudelleenjärjestämään talon suurehkoa puutarhaa, joka oli päässyt rappeutumaan.
Kuikan mielestä emäntä pani asialle hiukan liian suuren merkityksen ja hän
päätti tehdä tälle pienen kepposen. Niinpä Kuikka ilmoitti olevansa
puutarhuri tarjoutuen palvelukseen pelkällä ruokapalkalla, johon emäntä
ilomielin suostui ryhtyen kestitsemään vierasta parhaalla, mitä talossa
löytyi.
Syötyään ja juotuaan lähti Kuikka katsomaan puutarhaa, jonne koko vapaana
oleva talon väki hätä seurasi, toiset uteliaisuudesta, toiset auttamaan.
Kuikka selitti kuitenkin selviävänsä puuhasta käden käänteessä yksinäänkin,
kunhan hän vain saa kuulla isäntäväen toivomukset uudistuksiin nähden.
Päästyään selville uudistamissuunnitelmista alkoi Kuikka hääriä kävellen
ristiin, rastiin taloa ympäröivällä puutarha-alueella ja ripotellen sinne
tänne siemeniä, joita hänellä näyttä olevan ehtymättömästi repussaan.
Katselijoiden ihmeeksi alkoi niistä heti nousta kukkia ja hienoja
koristepuita ja pian oli talon ympärillä kuin Eedenin yrttitarha.
Talon väki oli enemmän kuin tyytyväistä, ja hyvillä mielin lähti Kuikka
jatkamaan matkaansa.
Pitkiksi venyivät kuitenkin talonväen naamat, kun he puutarhurin poistuttua
aikoivat lähteä ihailemaan tämän aikaansaannoksia, joista ei näkynyt enää
jälkeäkään, vaan kaikki oli entisessä kunnossa.
* * *
Kerran miesporukka aikoi antaa
Kuikka-Koposelle selkään. Koponen otti pään irti itseltään. Laittoi kannon
päälle ja sanoi:
- Laitan tuon pään turvaan, ettei siihen satu.
Miehiltä jäi Koponen pieksämättä.
* * *
Koposesta oli tullut poliiseille pidätysmääräys. He tulivat miestä pidättämään. Käsiä ja jalkoja ilmestyi niin paljon, etteivät poliisit tienneet mihin raudat laittaisivat. Kuikka-Koponen jäi pidättämättä.
* * *
Kuikka-Koponen jäi tupaan
kahdestaan romanimiehen kanssa. Koponen kävi pissimään lattialle sanoen:
- En viitsi lähteä ulos.
Vettä tuli ja tuli. Viimein romanimies kiipesi uunin päälle turvaan. Vesi
alkoi nousta jo uunin päällekin. Romani hihkaisi:
- Hei. Osaan minä uidakin.
Hän hyppäsi alas uunilta ja tuli alas lattialle. Kun ei siellä tuvan
lattialla mitään vettä
ollut...
* * *
Talon pihassa oli pitkä pyöreä pölkky. Koponen
sattui paikalle ja lupasi
talon väelle kulkea pölkyn läpi. Tuumasta toimeen, hän meni kontalleen ja
ryömi pölkyn toisesta päästä sisään. Talonväki odotti milloin miehen pää
tulisi toisesta päästä pölkkyä ulos.
Sattui siinnä paikalle ajamaan naapurin isäntä heinäkuorman kanssa. Hän pysähtyi
touhua ihmettelemään.
- Mitä talon väki pölkkyä niin kiinnostuneena katselee?
- Odotetaan milloin Koponen tulee pölkyn sisästä ulos. Hän meni äsken
sisään.
- Tuossahan tuo pölkyn vieressä matelee.
Silloin Koponen huusi:
- Hei mies, heinäkuormasi on tulessa!
Mies iski kiireellä aisat kirveellä poikki, ettei hevonen pala. Mutta eihän
siinä mitään tulipaloa ollut.
* * *
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Elokuun 29. päivä
- Johannes Kastajan kurkunleikkauspäiwä, Nakres-Iivana, Aristides, Benjamin, Joutsen, Valma -
Decollatio Johannis baptisti. Tämä muistopäivä oli kirkkojuhla ainakin vuodesta 1324 alkaen, mutta muistopäivän vietto pyhänä lakkasi joskus 1500-luvulla. Kalentereissamme päivä säilyi kuitenkin tällä häijyn kuuloisella nimellä aina vuoteen 1845 saakka ja vieläpä herran vuonna 1907 kalenterissa luki "Joh.Kast. k. l."
Tänä päivänä ei saanut missään tapauksessa kylvää ruista eikä muokata peltoa ettei viljaonni kadonnut tykkänään. Päivä on suuri juhla ortodoksisessa kirkossa (Kuiva-Iivana), mutta ei ole koskaan ollut varsinaisesti pyhä luterilaisessa kirkossa. Tällä mystisellä päivällä oli samat ominaisuudet kuin kuuttomalla päivällä, eli tuolloin oli hyvä niittyjen ja ojien perkaamiseen ja syöpäläisten hävittämiseen.
- Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivänä ei rukiita saa kylvää. Tuolloin jos kylvää, niin ei vilja kasva!
- Jos niitty perataan Johannes Kastajan kaulanleikkaupäivänä, niin se ei verso.
- Niitty on perattava loppukuusta, jotta se ei sitten enää niin vesoitu.
Tuolloin ei myöskään saanut poimia marjoja, muutoin olisi kyseinen keruupaikka tullut marjattomaksi siitä alkaen. Tätä tietoa toki saattoi käyttää naapurin marjamaiden turmelemiseenkin... Marjoja ei myöskään kaulanleikkuupäivänä syödä saanut, marjojen mehu kun olisi Johannes Kastajan verta! Nauriita sen sijaan saattoi vapaasti syödä:
- Nakres-Iivanan jälkeen nauriissa ei enää ole matoja,
niistä ei hampaat harmistu
ja niitä on luvallista syödä.
Nimistä taas hieman tiedonjyvää kiinnostuneiden silmään!
Aristides-nimeä on Väestörekisterikeskuksen tietokantojen mukaan annettu
Suomessa 13 miehelle ja yksi heistä on nimensä saanut 2000-luvulla.
Benjamin on nimeksi annettu 8889 suomalaiselle, joista 2 on naista. Nämä
naiset ovat nimensä saaneet vuoden 1960 jälkeen. Joutsen on
annettu etunimeksi yhdelle miehelle ja yhdelle naiselle, Valma
taas peräti 3014:lle naiselle.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
28. elokuuta
- Oulun palo 1705 -
Oulun palo riehui Oulussa 20. heinäkuuta Herran wuonna 1705, mutta onni ei ollut Oulun poijjille myötämielinen tämänkään jälkeen, vaikka kaikki talot eivät tuossa tulimyrskyssä kerralla menneetkään. Nimittäin samana vuonna, vain noin kuukautta myöhemmin eli siis 28. elokuuta, kipinä tarttui Oulun taloihin uudelleen. Näissä kahdessa palossa paloi yhteensä 144 taloa ja 121 aittaa kolmannesta ja neljännestä kaupunginosasta.
Kaupunginosajako oli tuohon herran aikaan aikaan erilainen kuin nykyään. Silloisen Oulun ensimmäinen kaupunginosa käsitti kaupungin vanhimman osan, Pokkitörmän, kirkon ja kaupunginojan välisen alueen nykyiselle Isokadulle asti. Toinen kaupunginosa oli ensimmäisestä kaupunginosasta itään oleva alue kaupunginaidan sisäpuolella. Palanut kolmas kaupunginosa käsitti Hahtiperän, kaupunginojan suun ja nykyisen Pakkahuoneenkadun välisen alueen. Neljäs kaupunginosa kattoi kaupungin eteläosan ja oli kaupunginosista selvästi laajin.
20. heinäkuuta palo syttyi Knuutti Juhonpojan keittiöstä, viinanpoltostapa tietenkin. Tuolloin kun Knuutin palvelija Valpuri Pietarintytär valmisti herralleen viinamäskiä. Tulistapa oli aine, tulista! Kovan tuulen avittamana lähes koko neljäs kaupunginosa tuhoutui.
27. elokuuta palo sai alkunsa Tuomas Jakun talon aitasta ja tällä kertaa tuhoutuivat edellisestä palosta pelastuneet 39 taloa ja suuri osa Hahtiperän alueen ranta-aitoista.
Ensimmäisen kerran Oulun tiedetään palaneen vuonna 2.
lokakuuta 1652, toisen kerran vuonna 1655, kolmannen ja neljännen kerran nyt
kerrotulla tavalla vuonna 1705, viidennen kerran tuhopoltossa vuonna 1715,
kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen kerran herran vuonna 1773, yhdeksännen
kerran suurpalona
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Haara-Paavo, Rauvan Jaakko, Väinö Myllyrinne, Daniel Cajanus ja muita jättiläisiä
- Suomalaisia jättiläisiä ja voimamiehiä -
Jaalassa puhutaan 1700-luvun lopussa tai
1800-luvun alussa eläneen legendaarisen voimakkaan miehen; Haara-Paavon.
Haara-Paavo syntyi Iitin pitäjän Kimolan kylän Toijan torpassa. Tarina kertoo,
että Paavon ristiäisiin oli kutsuttu vieraaksi kerjäläismies, joka kiitollisena
vieraanvaraisuudesta ennusti lahjaksi Haara-Paavolle suuria voimia ja hyvää
luonteenlaatua. Kerjäläismies osoittautui tietäjäksi ja jo 12 viikon ikäisenä
Paavo käveli ja puhui. Viisivuotiaana hän kiskoi
Paavon tunnetuin voimateko lienee ollut se, kun hän nosti papin nähden ilmaan Iitin kirkon nurkan. Pappi kun oli kinkereillä Paavolta tiedustellut hänen voimiensa määrää, niin siihen oli Paavo pitkän hiljaisuuden jälkeen todennut, että kyllä sitä kai tuon kirkon kulman voi ilmaan nostaa. Pappi ei ollut moista ihan siltä seisomalta uskonut, vaan oli laittanut Paavon puheet ehdolle: jos Paavo saisi kirkon kulman oikeasti ilmaan kohoamaan, saisi hän kolme tynnyriä viljaa, ruista. Ja niinpä sanoista tekoihin. Mentiin miehissä Iitin puukirkolle, Paavo kiristeli vyön, sylkäisi suuriin kouriinsa ja alkoi nostaa. Vaikka kirkon piha oli lujaa maata, Paavon jalat painuivat aikalaisten kertoman mukaan liki polviin saakka jankkiin, mutta lopulta alkoi myös kirkon nurkka natista ja kohota. Silloin pappi keskeytti voimannäytön ja maksoi lupaamansa voimamiehelle. Paavon ulkonäkö oli kertomusten mukaan hiukan omituinen; hänellä oli hyvin lyhyet jalat, mutta tavattoman pitkä selkä ja kädet.
Rauvan Jaakko eli Mouhijärvellä, syntyi siellä 3.8.1820 ja kuoli Puolassa 13.5.1855. Häntä kutsuttiin myös nimellä Jaakko Jättiläinen. Hänen kerrotaan olleen kooltaankin oikea jättiläinen: kämmen oli ollut yhdeksän tuumaa leveä ja pieksun pohja kyynärää pitkä. Toimituksemme tarkasti vanhoista lähteistä miehen mittoja ja löysi, että hän oli ollut 228 cm pitkä (joissakin lähteissä 222 cm). Kerran Turun markkinoilla oli syntynyt tappelu suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Jaakko meni häviölle joutuneita suomalaisia auttamaan ja huusi: ”Vartokaahan, pojat, minä tulen apuun, jahka minä saan nämä kintaani talteen, etteivät huku!” Jaakko nosti sitten erään talon nurkan ylös ja pisti kintaansa kivijalan ja nurkan väliin. Ruotsalaiset pakenivat. Jaakko muutti 1850-luvulla Ranskaan ammattipainijaksi ja viimeiset vuotensa hän vietti sirkuksen voimamiehenä.
Väinö Myllyrinne (27.2.1909 - 13.4.1963), Rauvan Jaakon sukua, oli pituudeltaan 251,4 cm ja painoltaan 175 - 180 kg. Väinön kengät olivat kokoa 58 ja hattu numeroa 66, vaaksa 40 cm ja rinnan ympärys 170 cm. Väinön isän isoäiti Miina Susilahden, joka itsekin oli oikea voimanainen, veljenpoika oli tuo edellä mainittu Rauvan Jaakko, joten tuossa suvussa on ollut enemmänkin jättiläisiä. Myllyrinne palveli Viipurissa raskaassa tykistörykmentissä. Mennessään sotaväkeen vuonna 1929 hän oli noin 222 cm pitkä ja hyvin vahva. Hän koki uuden kasvukauden vielä 40-vuotiaana. 1930-luvulla hän kiersi ympäri Eurooppaa showpainijana ja sirkusesiintyjänä, mutta palasi talvisodan syttyessä kotimaahan. Euroopan reissuillaan hänellä oli oma auto, merkiltään amerikkalainen Marmon, jota hän ajoi takapenkillä istuen. Etuistuin oli tietysti poistettu.
(Kuvat Kalervo Myllyrinteen kokoelmista).
Seuraava tarina kertoo tämän karpaasin voimista: "Myllyrinne oli mennyt Kotkan satamassa massapaatin töihin. Massapaalilla oli painoa 420kg. Kun paaleja laskettiin alas ruumaan, tavalliset ahtaajat nostivat paalin syrjälleen ja raahasivat ne paikoilleen. Myllyrinne ei pitänyt tasapainoilusta, vaan nosti paalit syliinsä ja kantoi ne paikoilleen. Ensimmäiselle kahvitunnille tulleessaan oli todennut muille ahtaajille, että: "Kyllä minä nyt uskon, että satamatyöt on raskaita".
Venäjän puolelta, noin Kainuun korkeudelta, on 1990-luvulla löydetty hautoja, joihin on haudattu muinaisia suomalaisia. Se, että he ovat olleet suomalaisia, on todennettu monin eri menetelmin, mutta jo hautojen ikä kertoo alueen tuolloin kuuluneen Suomeen. Se, mikä on aiheuttanut ihmetystä, on luiden koko. Löydöksistä on voinut päätellä niiden kuuluneen huomattavan kookkaille ihmisille. Tämän perusteella on ilmeistä, että Suomen alueella on asunut poikkeuksellisen kookkaita ihmisiä, muinaisia "jättiläisiä". Katsokaapa muuten alla olevaa karttaa vuodelta 814 jKr, klikkailkaa karttaa suuremmaksi. On Suomen alueella kokoa...
Kuva: Tällainen oli Suomen mantu vuonna 814 jKr. (Kuva Kunniamme
Päivät -museo).
Kyseinen hautapaikka oli suomensukuisien hallussa.
Ja kun nuo naapurimme Ruotsi ja Venäjä joskus uhoavat suurvaltahistoriallaan...
Lauri Moilanen (246,3 cm) syntyi Puolangalla 1886. "Moilas-Lauri" muutti neljän vanhana perheensä mukana Amerikkaan. Siellä hänestä kasvoi "Iso-Luwi", joka muistetaan yhä mm. Amerikan Kuparisaarten wanhojen keskuudessa hyvin. Moilanen työskenteli mm. Franklinin kaivoksissa ja hetken aikaa mm. Barnum & Baily -sirkuksessa.
Hänen työskentelyajastaan Kuparisaarten
kaivoksilla
Kerran hevonen ei jaksanut vetää lantaa
tunkion päälle.
Luwi otti hevosen pois aisoista ja veti kuorman itse.
Kun Kuparisaarelle tehtiin
rautatietä,
otti Moilanen yhden kymmenen metriä pitkän rautatiekiskon.
Kun muut menivät katsomaan, mitä hän sillä tekee,
näkivät he, että Luwi väänsi kantoja ratakiskolla!
Kun Iso-Luwi oli mainarin töissä,
viisi miestä eivät jaksaneet nostaa yhtä isoa kaivoksen tukihirttä
paikalleen.
He hakivat Luwin apuun.
Luwi nosti yksin hirren, mihin viisi miestä eivät yhdessä pystyneet.
Tällainen värssy oli hänestä mm. tehty (englanniksi):
Louie, Louie,
suurin ja pisin mies kaupungin.
Hän oli korkeampi puuta ja
vahvempi kuin karhu.
Ja kuin ukkosta oli hänen nauru.
Erik Karppinen eli "Talas-Eera", joka syntyi 10.1.1859 Paltamossa ja kuoli samassa pitäjässä 2.6.1903, oli hirmuisen isokokoinen ja voimakas mies. Pituutta hänellä oli "vain" noin 190 cm, mutta painoa, joka oli lihaksissa, noin 150 kiloa. Jättiläisestä kerrottuja tarinoita on koottu lukuisiin eri kirjoihin, mutta yhteen kirjaan niitä ei ole vielä saatu. Kaikin puolin rauhallisena pidetty Talas-Eera suoritti kolmivuotisen asepalvelun Oulussa, ja jo tällöin hänen suuret ruumiinvoimansa herättivät huomiota. Asepalvelun jälkeen hän asui enimmäkseen kotitorpassaan ja toimi muun muassa pyhäkoulun opettajana, toripoliisina Kajaanissa sekä souti tervatynnyreitä Ouluun. Talas-Eera pystyikin helposti käsittelemään 150 kiloa painavia tervatynnyreitä (Oulun terva-Möljällä moista ihmeteltiin suuresti), samoin toripoliisina hänen suuret voimansa auttoivat järjestyksenpidossa. Hänen vanhemmat veljensä (velipuolia) Heikki ja Samuel seilasivat Oulujärvellä merirosvoina 1860-luvulla. Ansiotulojen ja kunnollisen ruoan puute aiheutti sen, että Talas-Eera kuoli vain 44-vuotiaana nälkään tai pilaantuneen viljan aiheuttamaan sairauteen. Talas-Eera on haudattu Paltaniemen vanhalle hautausmaalle ja sieltä löytyy vuonna 1972 pystytetty muistomerkkikin.
Daniel Cajanus, "Pitkä Suomalainen" tai "Pitkä Taneli", syntyi Paltamossa kappalainen Anders Cajanuksen poikana Herran wuonna 1703 ja kuoli Haarlemissa, Alankomaissa vuonna 1749, olisi ollut joittenkin lähteitten mukaan jopa 283 cm:n pituinen. Englantilaiselle Montagun herttualle Seemanin tekemän maalauksen mukaan hän olisi ollut taulun maalaamishetkellä "vain" 247,5 cm, mutta taulu ei tiettävästi ole täysin vastaava Danielin alkuperäiseen mittaan, vaikkakin sen kerrotaan olevan lähes oikeaan mittakaavaan maalattu. Jos tieto 283 cm pitää paikkaansa, Daniel olisi ollut maailman pisin mies koko kirjoitetussa maailman historiassa..
Cajanuksen elämänvaiheista on ristiriitaisia tietoja. Hänen tiedetään hankkineen elantonsa kiertelemällä Euroopassa esitellen itseään ja kutsuen itseään nimillä "elävä kolossi", "ihmeellinen jättiläinen" ja "kristitty Goljat". Jonkinlaisena tukikohtana hänelle on ollut Haarlemin kaupunki Alankomaissa, jonne hän asettui heikentyneen terveytensä vuoksi asumaan pysyvästi erääseen parantolaan vuonna 1745. Lontoolainen kirjakauppias ja "jättiläisasiantuntija" Thomas Boreman kirjoitti hänen elämäkertansa The History of Cajanus, The Swedish Giant vuonna 1742.
Daniel Cajanuksesta tuli viimeisinä vuosinaan Haarlemin merkkihenkilö ja koko kaupungin symboli. Kokonsa lisäksi hänet nosti tähän asemaan hänen hyväsydämisyytensä ja valtaisat testamenttaukset lastenkodille, Ranskasta paenneille ja Mennoniittien veljeskunnalla. Hänen hautajaisistaan vuonna 1749 muodostui merkittävä tapaus, johon ottivat osaa niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Kopiota Cajanuksen 61,7 senttiä pitkästä reisiluusta säilytetään Leidenin yliopiston anatomisissa kokoelmissa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
24. elokuuta
- Vuoden ensimmäinen syyspäivä -
Perttylinä yöt ovat pimenneet ja hallakin saattoi vierailla paikka paikoin, muuttolinnut alkoivat suunnata etelään. Vedet jäähtyivät, mustikat olivat parhaimmillaan ja keltaisia lehtiä näkyi yhä enemmän puissa. Nautittiin viljellyn maan antimista. Pellava kerättiin talteen, samoin rakennuksiin käytetyt sammalet ja humalan kukinnot. Metsälintujen pyynti alkoi, jäniksen pauloja viriteltiin ja Peräpohjolassa ryhdyttiin peuran pyyntiin. Aamukaste ja sateet toi puissa olevat hämähäkinseitin aavemaisina näkyviin. Tämä oli ennen vanhaan vuoden ensimmäinen syyspäivä, ainakin 1600-luvun allakoissa.
Niinpä wanhat ennustelivatkin:
- Mikä pisti Pertun päähän,
teki mustikan mustaksi,
teki yön pimeäksi,
toipa pellolle kokkosen,
toipa tulta tupasehen.
- Ylös pihti Pertusta,
maata pihti Maariasta (25.3.)
- Päivän Perttulin perästä,
ei lähde kuura kuusikosta,
halla ei hauon takoa!
- Ei halla ha'osta lähde,
kaste varjosta varise
päivän Perttulin perästä.
- Ei ole vuoden vuottamista
päivän Perttulin perästä,
ei lähde halla ha'on takoa,
kaste kaihosta sijasta.
- Ei sikiä siipilintu päivän Perttelin perästä.
- Mitä päivä Perttelinä,
sitä sää syksynä.
- Kun päivääkin ennen Perttua kylvää,
onnistuu kylvö.
- Kahden puolen Perttulia
on savisen miehen kylvöaika.
(tarkoittaa oikeaa kylvöaikaa saviseen maahan)
- Pertun jälkeen vedetystä pellavasta ei tule enää ihoja.
Perttulina taukosivat peltotyöt ja saatettiin alkaa nautiskelu kesän antimista. Mm. Pohjois-Karjalassa wanhaan aikaa vietettiin joko Perttuna tai sitä seuraavana sunnuntaina erikoista "potakkajuhlaa", jolloin perunain syönti aloitettiin. Uutisruoista sanottiinkin:
- Perttuna on uutisleipä ja puuro pöydällä,
ei ole köyhä eikä kallis aika.
Monesti Pärttylinä elokuu muuttui uudestaan lämpimäksi ja kuivaksi, tuli "intiaanikesä" tai "Pärttylin pikkukesä", "akkain kesä":
- Kyllä Perttu poudan tuo!
Pärttylin päivänä vietettiin apostoli Bartolomeuksen, yhden Jeesuksen 12:sta opetuslapsesta, muistopäivää. Legendan mukaan hän saarnasi evankeliumia Intiassa ja Armeniassa, mutta sai sangen kauheaksi luokiteltavan marttyyrikuoleman ristinpuussa, kun hänet oli sitä ennen elävänä nyljetty. Tämän tapahtuman muistoksi on eräissä Suomen keskiaikaisissa kirkoissa (Rymättylä ja Sauvo) aikamoisia seinämaalauksia. Ahvenanmaalla Kumlingen kirkon seinällä Bartolomeus peräti kantaa tangossa olallaan omaa nahkaansa.
Pärttylinyön verilöyly Pariisissa vuonna 1572 oli yksi kauheimpia tapahtumia, joita historia tästä päivästä tuntee. Tuolloin alkaneet mellakat vaativat tiettävästi kymmenien tuhansien hengen.
Nimeä Perttuli on annettu kaikkiaan 55 suomalaiselle miehelle, ja näistä 55:stä 2 on annettu tällä vuosituhannella. Pärttyli on tullut nimeksi kaikkiaan 176:lle suomalaismiehelle, ja näistä 8 tällä vuosituhannella. Pertteli on nimeksi tullut 156:lle suomalaismiehelle ja heistä 2 on saanut nimensä 2000-luvulla. Pärtyn on nimekseen saanut kaikkiaan 19 suomalaista miestä, ja heistä 1 on saanut omansa 2000-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
23. elokuuta
- Sakeus, Simphro, Zachäus -
- Jos syyskylvönsä tekee Sakeuksen tai
Pertun päivänä,
niin siitä ei tule mitään!
- Sakeuksen päivänä kylvetystä rukiista tulee sakea!
Nimeä Sakeus on annettu kautta
aikain 178:lle suomalaiselle miehelle ja niistä peräti 2 on annettu
2000-luvulla. Nimeä Simphro on tiettävästi annettu 1700-luvulla ja
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
21. elokuuta
- Tsekkoslovakian miehitys 1968 -
(Photo © Juha Räty/JR-Studio
Oulu)
Kuva suurenee klikkaamalla.
Tämän artikkelin kirjoittaja muistaa lapsuudestaan, kuinka koko Suomi kavahti kuullessaan keskiviikkona Yleisradion aamulähetyksestä Tapani Laustin lukemana uskomattomalta kuulostaneen uutisen: Neuvostoliitto oli miehittänyt Tsekkoslovakian! Siinä jäi aamupalaksi tarkoitettu kaurapuuro syömättä pienellä kansakoululaisella ja mieleen hiipi pelko siitä, että pian Neuvostoliitto saattaisi yrittää samaa Suomelle; niin kuulin aikuisten toisilleen kuiskuttelevan. Muistan, kuinka isäni, joka oli kotikauppalassani väestönsuojelujohtaja, joutui kiireesti lähtemään tärkeään kokoukseen, joka oli sangen pitkäkestoinen. Sieltä palattuaan hän oli hyvin vakava ja hiljainen mies.
Kommunistit kaappasivat lyhyen demokraattisen vaiheen jälkeen vallan Tsekkoslovakiassa herran vuonna 1948 ja liittivät maan kansandemokratiana Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Maa liittyi samalla jäseneksi SEV:iin ja Varsovan liittoon. Kansalaisten mielissä kuitenkin kyti ajatus suuremmasta itsenäisyydestä, jopa itsenäistymisestä. Vuonna 1968 Tšekkoslovakian kommunistisessa puolueessa pääsi valtaan vapaamielisempiä henkilöitä, joilla olisi voinut olla mahdollisuuksia ajaa itsenäisyyden asiaa. Niinpä puoluejohtaja Alexander Dubčekin Prahan keväänä tunnetut uudistukset ”ihmiskasvoisen sosialismin” rakentamiseksi koettiin Neuvostoliitossa ja muissa liittolaismaissa uhkana. Tämä johti tilanteeseen, jossa Varsovan liiton maat (lukuun ottamatta Romaniaa) miehittivät 21. elokuuta Tšekkoslovakian, ja valtaan asetettiin Neuvostoliitolle myötämielisempi hallitus. Miehitys tunnetaan nykyisin nimellä Tšekkoslovakian kriisi.
(Kuva otettu Prahassa, JR-Studio
Oulun kokoelmat)
Kuva suurenee klikkaamalla.
Viiden Varsovan liiton maan valtava sotavoima ylitti Tšekkoslovakian rajan 20.8.1968 myöhään illalla, Suomen aikaa 21.8. klo 01.00. Neuvostoliiton ohella toimiin osallistuivat Puolan, Saksan Demokraattisen Tasavallan, Unkarin ja Bulgarian joukot, mutta löyhemmin Moskovan otteessa ollutta Romaniaa ei oltu pakotettu mukaan. Jo alkuvaiheessa hyökkäyksessä oli mukana peräti 25 divisioonan vahvuinen armeija. Yhteensä operaatioon osallistui 350 000–500 000 miestä, joiden kalustona oli 5 000 taistelupanssarivaunua ja 250 kuljetuskonetta. Neuvostoliiton oznaz ja spetsnaz -kommandot toimivat ensi kertaa Euroopassa. KGB:n erikoisjoukkojen agentteja oli soluttautunut maahan jo elokuun alussa. Varsinaiset joukot oli lennätetty turisteina Tšekkoslovakiaan juuri ennen maahantunkeutumista ja ne toimivat maahanlaskujoukkojen tukena varmistaen Prahan lentokentän.
(Photo © Juha Räty/JR-Studio
Oulu)
Kuva suurenee klikkaamalla.
Miehityksen alettua Tšekkoslovakian hallitus antoi käskyn olla tekemättä vastarintaa ja kehotti myös kansaa rauhallisuuteen. Niinpä Varsovan liiton joukot ottivat haltuunsa seuraavan päivän aikana maan strategiset kohteet kohtaamatta mainittavaa sotilaallista vastarintaa. Eri puolilla syntyneissä kahakoissa kuoli tosin kymmeniä ihmisiä.
Meillä Suomessa miehityksen tapahduttua SKP:n puoluejohto peruutti puolueensa 50-vuotisjuhlat, jotka oli ollut tarkoitus järjestää 25. elokuuta, ja antoi julkilausuman, jonka mukaan Varsovan liiton maiden toimet "vahingoittivat kansainvälistä työväenliikettä". SKDL:n johdon tiukemmassa julkilausumassa tuomittiin väkivallan käyttö politiikan välikappaleena. Muut merkittävät suomalaiset puolueet eivät ulkopoliittisista syistä tuominneet miehitystä avoimesti tai ainakaan julkilausumin. Myöskään Koiviston hallitus ei ottanut kantaa tapahtumiin.
Tasavallan presidentti Urho Kekkoselle jo itse miehitys oli järkytys. Vielä enemmän hän kuitenkin järkyttyi, kun Neuvostoliiton silloinen Helsingin-suurlähettiläs Andrei Kovaljov väitti Kekkoselle, että Varsovan liiton joukot olivat marssineet Tšekkoslovakiaan maan hallituksen pyynnöstä. Kekkonen katsoi kuitenkin, että hänellä oli niin hyvät suhteet Neuvostoliiton johtoon, ettei hänelle olisi pitänyt valehdella. Lokakuussa Suomeen saapunut Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin yritti selitellä tapahtunutta ja vakuutti Kekkoselle Tšekkoslovakian miehityksen olleen luonteeltaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen.
Kahdenkeskisessä tapaamisessa Andrei Kovaljov esitti Aarne Saariselle vastalauseensa siitä, että SKP:n varapuheenjohtaja Erkki Salomaa oli julkisesti sanonut Neuvostoliiton miehittäneen Tšekkoslovakian. Kovaljov yritti lieventää miehityksen luonnetta sanomalla, etteivät neuvostojoukot olleet majoittuneet Tšekkoslovakian omiin varuskuntiin, vaan omiin telttoihinsa. Saarinen vastasi Kovaljoville, että "jos teidän panssarivaununne vyöryisivät tuolta rajan takaa Suomeen ja asettuisivat esimerkiksi Kaartin kasarmin pihalle tai Kasarmintorille ilman maamme virallista kutsua, niin kyllähän kyseessä olisi sotilaallinen miehitys".
Miehitys rasitti Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Pääministeri Kosygin kävi syksyllä epävirallisesti tapaamassa Kekkosta kalastuksen merkeissä, ja tähän tapaukseen liittyikin sangen mielenkiintoinen tapahtuma: Kosyginiä Hangon vesille tuonut neuvostoliittolainen sotalaiva kun ilmestyi yllättäen suomalaisten merivartijoiden silmien eteen. Kekkonen oli toki saanut vierailusta etukäteistiedon; hän sanoi ilmoittaneensa asiasta adjutantilleen ja käskeneensä ilmoittaa siitä myös merivoimien komentajalle. Tiedon kulku kuitenkin katkesi jossakin sillä seurauksella, että aina valpas merivartiostomme oli jo aloittamaisillaan varoituslaukausten ampumisen. Korostettakoon, että aluksella oli kovat piipussa ja varoituslaukausten jälkeen tykin piippua olisi suunnattu uudelleen. Viime tingassa merivartiosto kuitenkin sai tiedon, että tulija oli kuin olikin ihan laillisella asialla.
Miehityksen jälkeen enimmät Prahan kevään aikana toteutetut uudistukset peruutettiin, ja tätä ystävämme Neuvostoliitto kutsui "olosuhteiden normalisoinnin kaudeksi". Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev perusteli Varsovan liiton miehitystä sillä, että kun sosialismi on uhattuna yhdessä sosialistisessa maassa, asia ei ole vain tämän maan päätettävissä vaan kaikkien sosialististen maiden asia. Brežnevin lausumasta tuli tunnettu ulkopoliittinen doktriini, Brežnevin oppi. Vuoden 1969 alussa kuitenkin toteutettiin jo aiemmin aloitettu hanke maan muuttamisesta liittovaltioksi, jonka osavaltioita olivat Tšekki ja Slovakia.
Katso lisää mielenkiintoista aiheeseen liittyvää sivuiltamme täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
20. elokuuta
- Sameli, Athanasia, Athanasius, Bernhard, Sievo, Samuli -
Moni vanhemman ikäluokan edustaja muistaa vielä Armi Kuusela-Hilarion, vuoden 1952 miss Universumin. Tuo sittemmin Filippiineille ja sieltä Yhdysvaltoihin muuttanut Suomi-neito syntyi Herran vuonna 1934 20. elokuuta, siis tasan 80 vuotta sitten. Onnea koko kansan Armille 80-vuotispäivän johdosta, jonka hän nyt 2014 viettääkin Suomessa yhdessä aviomiehensä Albert Williamsin kanssa! Armi nähdään lähipäivinä myös kotipaikassaan Muhoksella.
Tähän päivään liittyy toki paljon vanhempiakin asioita, mm. enteet:
- Samuli kylvää pehmeitä maita.
- Samulin päivänä aletaan ruista kylvää.
- Samuli kylvön aloittaa,
Mooses (4.9.) lopettaa!
- Samulin päivän jälkeisestä myrskystä on yhdeksän viikkoa talven tuloon.
- Saminpäivästä kylvö,
Pertun alla leikkuu!
Sameli-nimen on muuten omakseen
saanut peräti 1007 suomalaista miestä, joista peräti 147 on annettu tällä
vuosituhannella.
Sievo-nimeä on annettu vain kahdelle, joista toinen on nainen ja toinen
mies. Athanasia-nimeä on taas annettu vain 12 naiselle ja kahdelle
miehelle
maassamme, ja peräti 4 noista kaikista 2000-luvulla.
Athanasius taas on sitten miehen nimi, ja sitäkin on naisellisen
vastineensa tavoin annettu vain kuusi kertaa ja viimeisin kerta on 2000-luvulla.
Lisäksi nimeä kantaa muutama nainenkin.
Bernhardin on nimekseen saanut peräti 4551 suomalaista, ja yksi
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
19. elokuuta
- Magnus, Maunu, Mauno, Sebald -
Maunon päivä on meillä sangen tuore tuttavuus, kalentereihin se ilmestyi vasta Herran wuonna 1705.
- Kun Maunun päivänä kylvää ruista, niin
se kasvaa,
oli maa märkää tai kuivaa!
- Ruis on kylvettävä kahdeksannella
viikolla.
(syyskylvössä viikot laskettiin Vanhasta Mikkelistä [12.10.] Vanhaan
Pietariin [12.7.])
- Puolelta pivolta rukiita ja hyppysistä
heinänsiemeniä (kylvetään)!
(sanonta vanhasta Uskelasta)
Nimi Magnus on annettu Suomessa 3655 miehelle ja kahdelle naiselle aikain saatossa. Nimeä Maunu on annettu 1494 miehelle ja Maunon on nimekseen saanut 11 723 miestä ja yksi nainen. Sebald-nimeä on annettu Suomessa viimeksi niin kauan sitten, ettei Väestörekisterikeskuksella ole asiasta mitään merkintää.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
18. elokuuta
- Salemin noitavainot ja Giles Coreyn kirous -
Salemin noitavainot alkoivat Uudessa Englannissa, Massachusettsin Salemin pikkukaupungissa, erittäin kylmän talven aikana herran vuonna 1692. Vainot olivat tuon aikaisten viranomaisten suosiollisessa valvonnassa ja näissä "oikeudenkäynneissä" tuomittiin yhteensä ainakin 25 ihmistä kuolemaan ja kymmeniä vankeuteen. Eri lähteiden mukaan syytettyinä olevien ihmisten lukumäärä oli välillä 62 - 300. Noitavainojen syynä oli alun perin virallisesti joidenkin kyläläisten outo käytös ja ehkä myös puritaanien noitahysteria, joka johti yhteensä 21 ihmisen kuolemaan. Teloitetuista 14 oli naisia.
Vuonna 1692 Salemin kylässä pastori Samuel Parrisin
9-vuotias tytär Betty Parris ja tämän 11-vuotias serkku
Abigail Williams sairastuivat kuumeeseen ja saivat erilaisia
kouristuksia. Heidän kerrottiin joutuneen joidenkin outojen voimien vaikutuksen
alaisiksi, voimien, joiden väitettiin ylittävän epilepsiakohtauksen tai minkään
luonnollisen taudin rajat. John Hale kuvaa 1702 ilmestyneessä
kirjassaan A Modest Enquiry into the Nature of Witchcraft, että "tytöt
huusivat, heittelivät tavaroita, päästivät kummallisia ääniä ja kiemurtelivat
huonekalujen alla". He sanoivat, että oli kuin heitä olisi pistelty
neuloilla ja leikattu veitsillä. Lääkäri William Griggs ei osannut selittää
tyttöjen käytöstä, joten hän oletti, että tytöt oli noiduttu. On todennäköistä,
että lääkäri on saanut diagnoosinsa Cotton Matherin vuonna 1689 ilmestyneestä
kirjasta Memorable Providences Relating to Witchcrafts and Possessions,
jossa kuvataan bostonilaisten lasten kummallista käytöstä ja jossa osoitettiin
oireiden syyksi irlantilaisen pesijättären Mary Gloverin noituus. Myös eräät
muut Salemin kyläläiset, kuten osa Bettyn
Ensimmäiset ihmiset, joita syytettiin ja pidätettiin Ann Putnamin noitumisesta, olivat tyttöjen syytösten mukaan vangitut kerjäläinen nimeltä Sarah Good, vanha ja sairas nainen Sarah Osborne sekä Parrisien orja, Tituba. Koska Tituba oli orja ja erilaista etnistä alkuperää kuin puritaanit, oli hän ensimmäisiä epäiltyjä ja huhupuheiden mukaan alkuperäinen noita. Sarah Good taas oli tunnettu helposti suuttuvana naisena, jolla oli tapana mutista itsekseen. Sarah Osborne oli epäilyttävä, koska oli nainut entisen palvelijansa. Kaikki naiset sopivat erinomaisesti tuon ajan käsitykseen "geneerisestä noidasta", eikä kukaan mielellään ollut heidän puolellaan. Osborne ja Good eivät myöskään käyneet kirkossa, joka oli erityisen raskauttavaa.
Kun oikeudenkäynnit vihdoin alkoivat, epäiltyinä oli vangittuna lukuisia ihmisiä, Marilynne K. Roachen 2002 julkistetun kirjan The Salem Witch Trials: A Day-To-Day Chronicle of a Community Under Siege mukaan yhteensä 62. Oikeudenkäynnin loppuvaiheissa syytettyjä oli jo 150 miestä ja naista. Syytteeseen joutuneiden nopeat tunnustukset ja uusien uhrien syyttäminen johtuivat mitä luultavimmin siitä, että näissä oikeudenkäynneissä noidaksi tunnustautuminen johti vapautukseen, viattomuuden vakuuttaminen hirteen. Kun siirtokunnan uusi kuvernööri otti ohjakset käsiinsä ja oikeus sai uudet ohjeet tuomita myös ne, jotka olivat itse tunnustaneet olevansa noitia, uudet syytökset ja tunnustukset loppuivat, kumma kyllä.
Tämän vuoksi oikeudenkäynnissä toimittiin siten, että jos joku väitti, että menetys, sairaus tai kuolema oli noituuden syytä, tuli syyttää sitä, jonka katsoi olevan syyllinen tähän. Jos syyte katsottiin luotettavaksi, katsottiin se syyksi vangita epäilty ja tuoda tämä julkisen tutkimuksen alle kuulusteluihin, joiden tarkoitus oli saada tunnustus. Jos tultiin siihen tulokseen, että syyte oli perusteltu, syytetty otettiin mukaan korkeimpaan oikeudenkäyntiin. Seuraavaksi korkeimpaan oikeuteen kutsuttiin todistajia juryn eteen.
Giles Corey, 80-vuotias maanviljelijä,
murskattiin kasaamalla kiviä tämän päälle asetetulle puulevylle.
Kuva: Giles Coreyn kuulustelu ja kuolema
Sheriffi Corwinin ruumis tuotiin hänen kotinsa pihanurmikolle, kunnes hänen pesänhoitajansa maksoi yhdelle aiemmista noituudesta syytetyistä, Phillip Englishille, 60 puntaa ja 3 shillinkiä. Vasta sen jälkeen sheriffi pääsi haudan lepoon. Mutta sielläkään hän ei saanut olla rauhassa, vaan hänen sukulaisensa joutuivat kaivamaan sheriffin haudastaan ja piilottamaan hänet talon kellariin. Paikkakuntalaisten kostoa sheriffin ruumiille kun pidettiin varsin todennäköisenä. Myös pidätyksiä tehnyt ja kidutuksiin osallistunut sheriffi Herrick kuoli yllättäen vuonna 1695 vain 37-vuotiaana, samoin kuin useat muutkin vainoihin osallistuneet viranomaiset. Ainakin osittain kidutetun vanhuksen kirous siis toteutui.
On esitetty arvailuja siitä, että noitaoikeuden jäsenten taloudelliset edut olisivat vaikuttaneet oikeusprosessin laajentumiseen ja julmiin tuomioihin, vaikka perusteet ja todistukset oikeudenkäynnissä olivat heppoisia. Kävi näet ilmi, että oikeuden puheenjohtaja, hänen kolme oikeudessa istuvaa sukulaistaan ja paikkakunnan sheriffi Corwin takavarikoivat ja myivät omaan laskuunsa tuomittujen omaisuuden niin, että jopa syytettyjen lapset jäivät nälkiintymään. Monet syyttömät kuolivat vankilassa, koska heillä ei ollut varaa maksaa itseään vapaiksi edes oikeudenkäyntien loppumisen jälkeen. Tuon ajan tapana kun oli laskuttaa vangeilta heidän elatuskulunsa vankeudessa, myös oikeudenkäynnin ajalta.
Myöhempinä aikoina on vainon aloittaneen "tautitapauksen" aiheuttajaksi yritetty löytää noituuden sijaan muitakin syitä, kuten esim. ruokamyrkytys, torajyvien käyttö ja useissa tapauksissa pelkkä näytteleminen ja teeskentely.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
15. elokuuta
- Maarianpäivä, Jälki-Marian päivä, Nälkä-Marin päivä, Eugenius, Eusebius, Juwenalis, Sigward -
Tämä päivä on myös nimellä 4. Marian taivaaseen astumispäivä, joka on todennäköisesti vanhin juhla jota on vietetty Itämailla tällä paikalla jo vuonna 431 pidetyn Efeson konsiilin jälkeen. Marian kuolinpäivää on vietetty jo 300-luvulta alkaen, silloin sitä tosin vietettiin tammikuussa. Nykyään päivä on Maria-juhlista huomattavin. Toisia nimiä päivälle ovat Jälki-Marian päivä ja Marian taivaaseenottamisen päivä (Assumptio Mariae). Meillä Suomessa juhla oli ainakin jo keskiajalla suosittu.
Myöhemmin käsitettiin Heinä-Maija (etsikkopäivä) pääjuhlaksi ja taivaaseenastumispäivälle jäi jälkijuhlan merkitys. Kansanomainen Jälki-Maria -nimitys vakiintuikin kalenteriimme. Uskonpuhdistuksen jälkeen juhlan vietto lakkasi vähitellen, mutta kalenterissa sen nimi säilyi mustalla merkittynä aina vuoteen 1907 asti (se merkittiin Jälk. Marian päivä, kuten seuraavissa enteissäkin näemme). Päivään liittyi katolinen tapa vihkiä ja pyhittää erilaiset taikavoimaiset yrtit ja ruohot kirkossa. Ortodokseilla tätä päivää vietetään nimellä Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkuminen.
Esimerkiksi Nousiaisissa oli suuri "Jälki-Marian kirkkomessu", jota vietettiin 15.8. jälkeen lähinnä seuraavana pyhänä.
- Kun Jälk. Marian päivään on kylvössä,
niin ei ole katumisessa!
- Nälkä-Marin päivänä pantu ruis ei loista.
Eugenius-nimen väestörekisterikeskuksen tilastot tuntevat ainoastaan yhden suomalaisen miehen nimenä, joskin sitä on annettu joltisestikin 1700- ja 1800-luvuilla. Eusebius-nimeä löytyy tilastoituna kaiken kaikkiaan 19 suomalaismiehelle annettuna, joista viimeisin 2000-luvulta. Sigwardin tilastot tuntevat ainoastaan viidelle suomalaismiehelle annettuna, Juwenalista tilastot eivät tunnista.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
12. elokuuta
- Pähkinäsaaren rauha -
12. päiwänä elokuuta, Pyhän Klaaran päiwänä, Herran wuonna 1323 solmittiin rauhankirjat Ruotsi-Suomen ja Novgorodin tasavallan välillä Pähkinälinnan linnoituksessa. Tätä Pähkinäsaaren rauhaa, kuten sitä nykyisin kutsutaan, oli solmimassa Ruotsi-Suomen alaikäinen, vasta 7-vuotias kuningas Maunu Eerikinpoika holhoojahallituksensa turvin. Ruotsi-Suomella ja Novgorodilla oli ollut melko pitkällinen sotakausi meneillään aina 1290-luvun puolivälistä saakka, joka nyt loppui.
Pähkinäsaaren rauha on vanhin tunnettu Suomen itärajan määrittelemä sopimus, vaikkakin Suomen itäraja on ollut tuota aikaisemmin paljon idemmässäkin, mutta sellaisista sopimuksista ei tutkijoilla ole tietoa. Sopimuksen ehdoista oleellisinta Ruotsi-Suomen kannalta oli se, että rauhaa Novgorodin puolesta vahvistamassa ollut suuriruhtinas Juri Danilovitsin "lahjana ja ystävyyden osoituksena" Ruotsi-Suomen valtakuntaan liitettiin kolme karjalaista pogostaa eli kihlakuntaa, Äyräpää, Jääski ja Savilahti (Savo). Novgorodin haltuun jäivät edelleen Laatokan Karjala ja Inkerinmaa.
Pähkinäsaaren rauhassa sovitun rajan linjasta on
kuitenkin historiassa useita erilaisia tulkintoja. Kiistaton on rajalinjan
eteläisin osa, joka ulottui Viipurin itä- ja pohjoispuolelta Saimaan
etelärannalle; raja polveili Siestarjokea myöten sen latvusten suoseudulle,
josta se laskeutui Saijanjokea myöten Vuokseen. Mitä luultavimmin raja jatkui sieltä nykyisen Savon ja
Keski-Suomen halki päättyen lopulta
Karjala jakautui siis tässä rauhassa kahtia. Rauhansopimuksen jälkeen muodostuivat Venäjän Karjala sekä Ruotsi-Suomen eli Viipurin Karjala. Rajan länsipuolen karjalaiset omaksuivat ruotsalaisten tavat ja roomalaiskatolisen uskonnon. Viipurista tuli Ruotsi-Suomen Karjalan keskus. Novgorodin haltuun jääneen Laatokan Karjalan keskuspaikaksi muodostui Käkisalmi.
Rauha Ruotsi-Suomen ja Novgorodin välillä rikkoutui kuitenkin jo vuonna 1348, kun kuningas Maunu Eerikinpoika hyökkäsi 32-vuotiaaksi vartuttuaan Novgorodia vastaan. Sopimus oli kuitenkin muodollisesti virallinen rajasopimus peräti 272 vuotta.
Seuraava käännös on tehty Ruotsin valtionarkistossa säilytettävän latinankielisen version mukaan. Suomentaja on Paavo Numminen.
"Minä suuri kuningas Juri kaupunginpään Alfarmiuksen, herttua Abrahamin ja koko Novgorodin kansan kanssa, minä tein rajasopimuksen veljeni Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan kanssa. Ja tulivat Ruotsin kuninkaan luota lähettiläinä Eerik Tuurenpoika, Hemming Ødgislason, Pietari Jooninpoika ja pappi Waemundus. Siellä olivat Gotlannin kauppiaista Ludovicus ja Fodra. Me uudistimme pysyvän rauhan ja suutelimme ristiä. Suuri kuningas Juri antoi kaikkien Novgorodin miesten kanssa ystävyyden vuoksi kolme kihlakuntaa: Savon, Jääsken ja Äyräpään, [kaikki] Karjalan kihlakuntia. Rajamerkit ja rajapyykit, niin sanotut maamerkit: merestä Siestarjoelle, Siestarjoesta suohon ja keskellä suota on vuori, sitten Saijanjokeen, Saijanjoesta Päiväkiveen, Päiväkivestä Ruskeavuoreen, Ruskeavuoresta Lempojärveen, Lempojärvestä Pehkäsuohon, Pehkäsuosta Kangasjärveen, Kangasjärvestä Purnujärveen, Purnujärvestä Aitojärveen, Aitojärvestä Torsajärveen, Torsajärvestä Särkilahteen, Särkilahdesta Samusaloon, Samusalosta Siitiin, sitten Karjalankoskeen, sitten Kolemakoskeen, sitten Pattijokeen, sitten Helsingin mereen. Meidän Novgorodin kihlakunnalla on vettä ja maata ja kalavettä: puolet kaikkea tuota Ylivettä, Kokinkalliosta puolet, Vatikivestä puolet, Suomenvedestä puolet, Ykspäästä puolet, Ketvalammesta kuudennes majavista, Kunustaniemestä kuudennes majavista; alapuolella rajoja, mainittujen maamerkkien sisällä nuo kuuluvat Novgorodille.
Kauppiaat saavat esteettömästi kulkea kaikkialta Saksasta, Lyypekistä, Gotlannista ja Ruotsin maasta Nevan kautta kohti Novgorodia sekä maata että vettä myöten. Ruotsalaiset ja Viipurin linnaväki eivät saa estää kauppiaita; siten meidän kauppiaillemme tulee olla turvallinen tie tämän rauhan kestäessä; linnoja ei saa rakentaa Karjalaan, emme me ettekä te. Velalliset, takaajat, orjat, pahantekijät, jotka pakenevat meidän puolellemme tai teidän puolellenne, on palautettava lain mukaan. Maata tai vettä eivät ruotsalaiset saa ostaa Novgorodin karjalaisilta, ei myöskään Viipurin linnaväki. Mutta jos narvalaiset eivät luovu huonosta menettelystään suurta kuningasta ja Novgorodin asukkaita kohtaan, ruotsalaiset eivät saa heitä auttaa. Ja jos joitakin rikoksia tätä rauhaa vastaan tehdään meidän tai teidän puoleltanne, se ei missään suhteessa saa estää tätä rauhan uudistamista; ja rikkojia on ojennettava; missä joku rikkoo, siellä hän on velvollinen suorittamaan korvauksen Jumalan lain mukaan. Kaikilla Novgorodin asukkailla olkoon rauha ja kaikilla heidän linnoillaan ja kaikilla heidän maakunnillaan, ja samalla koko Ruotsin maalla. Novgorodin suuri kuningas otti vastaan rauhan ja kaikki Novgorodin miehet Ruotsin kuninkaan ja koko Ruotsin valtakunnan ja Viipurin kanssa lähimpänä perjantaina ennen Pyhän Neitsyen taivaaseenastumista. Mutta joka loukkaa ristin suutelua, häntä Jumala ja Pyhä Neitsyt Maria rankaisevat."
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
11. elokuuta
- Susanna -
Tiesittekö muuten, että Susanna-nimi tarkoittaa heprean kielellä liljaa? Nimi on vanha ja se esiintyy mm. Raamatussakin; Uudessa testamentissa Susanna oli Jeesuksen parantama ja häntä palveleva nainen. Vanhan testamentin apogrysikirjoissa Susanna oli nainen, jota väärät tuomarit syyttivät aviorikoksesta, mutta jonka Daniel osoitti syyttömäksi ja toimitti väärille tuomareille rangaistuksen. Katolisessa kirkossakin on viisi Susanna-nimistä pyhimystä.
Susannan päivää ei ole aina meilläkään vietetty 11. elokuuta, vaan se oli 19.2. vuoden 1706 almanakassa ja Agricolan rukouskirjassa vuodelta 1544. Susannan päivää vietettiin 11.8. vuosina 1708-1928 ja uudelleen 22 vuoden tauon jälkeen vuodesta 1950 lähtien. Tämä päivä on perimätiedon mukaan vuoden 300 tienoilla surmatun roomalaisen Susanna-marttyyrin muistopäivä.
Tähänkin päivää vanha-kansa on liittänyt sanontoja:
- Susanna uusia perunoita antaa.
- Susannan päivänä kylvetään vanhalla siemenellä ruista.
- Jos on Susanna sunnuntaina,
Onhan Lauri lauantaina.
Susanna-nimen on muuten saanut
65242
naisen lisäksi myös viisi (5) suomalaista miestä, joista viimeisin vuosien
1980-1999 välisenä aikana.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
10. elokuuta
- Laurentius, Lauri -
Laurin päivänä ei saanut ennen vanhaan
kyntää laisinkaan, ja
- Laurilta
tuohus loistaa
(Pimeässä tuohus loisti hyvin
järven pohjaan. Veneen nokkaan asetettiin iso rautakoura, parila, jossa
poltettiin tervaksia.
Tulen loimu valaisi jopa metrin syvälle veden pinnan alle, mistä hauen
saattoi pistää atraimella)
Muitakin enteitä Laurinpäivään liitettiin, mm:
- Laurista syksy,
Kynttilästä (2.2.) kevät!
- Lauri hallahousu
- Lauri laumaan panee,
Perttuli (24.8.) peräti viepi.
(tarkoittaa, että linnut alkavat kokoamaan muuttoparvia)
- Lauri lampahat keritsee,
Perttuli humalat silpii.
- Laurina lata pellolle,
Perttuna pois.
- Laurin päivä on rukiin kylvöpäivä
-ruista on paras kylvää säkistä säkkiin ja pellolta pellolle.
(sanonta on Satakunnasta)
Kaikenpuolinen heinänteko on oltava Lauriksi tehtynä, tai ei kunnian kukko tulevana talvena laulanut. Laurina sen sijaan saatettiin kyntöhommat aloitella:
- Lauri ladot lukkoon panee,
kuhilaat ja kokkoset pellolle pystyttää!
- Laurina lato naulaan!
- Kylvä, kynnä uutisella,
Laurin, Perttulin välillä;
vaan jos on vanhasta varaa,
ala panna Pietarista (29.7.)
- Parempi on kylvää Laurin tuhkaan kuin Perttulin likaan!
- Lauri lapset papumaahan vetää!
- Pääskyset, kurjet ja villihanhet
kokoontuvat Laurilta laumaan.
(Kustaa Vilkuna)
Lauri on suomalainen muoto latinan nimestä Laurentius, "laakerinlehdillä seppelöity". Tätä nimeä Laurentius on Suomessa annettu aika runsaasti 1700- ja 1800-luvuilla, mutta tilastotietoja nimestä on vasta 1800-luvun puolelta alkaen. Nimeä on tilastoidusti annettu vain 53:lle suomalaiselle miehelle, joista peräti 15 tällä vuosituhannella.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Hattujen sota loppuu 7.8. (1743)
- Pikkuviha päättyy, Gunnila, Donatus -
Kun tämän palstan kirjoittaja oli nuori, hän kuuli monien vanhempien puhuvan Pikkuvihasta ja Isovihasta ymmärtämättä, mitä nuo oudot termit oikein tarkoittivat. Kun kirjoittaja kasvoi vaahtosammuttimen kokoa suuremmaksi, hän oppi, että tuo pikkuviha tarkoitti sitä venäläismiehitystä, joka seurasi kolmannesta hassun nimisestä Suomen historian tapahtumasta - Hattujen Sodasta. Vanha kansa puhui pikkuvihasta, koska venäläiset eivät aiheuttaneet esi-isillemme suurempaa ja pitempää harmia noina miehitysvuosina - vihaksi pisti vain hiukan venäläisten sotilaiden vaatimukset majoittaa ja ruokkia heitä sekä toimia miehittäjien kyydittäjinä.
Tämä hattujen sota taasen oli se sota, joka käytiin Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä vuosina 1741 – 1743. Tämän sodan seurauksena Venäjän joukot miehittivät Suomen aluetta 1742 - 1743. Sota ja venäläismiehitys (eli pikkuviha) päättyivät Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Tässä rauhanteossa Ruotsi-Suomi menetti alueita Uudenkaupungin rauhan rajasta aina Kymijokeen asti.
Hattujen sodassa taistelivat muuten Hatut ja Myssyt! Taistelujen toinen osapuoli oli Ruotsi-Suomen silloisen kansliapresidentin Arvid Hornin kannattajia ja heitä alkoi oppositio kutsua pilkkanimellä yömyssyt. Venäjän ja Britannian tukema joukkio sai pian pilkkanimekseen lyhyemmän version yömyssyistä - pelkän myssyt. Ranskan tukemaa oppositiota taas alettiin tämän takia ja vastapainoksi kutsua hatuiksi.
Noista tähän päivään liittyvistä ihmisten nimistä sen verran, että Gunnila-nimeä on annettu viimeksi tiettävästi 1700-luvulla, mutta lukumääristä ei ole mitään tietoa. Donatus-nimi tuli allakkaan 1800-luvulla ja tilastojen mukaan sitä on annettu kaikkiaan 49:lle suomalaismiehelle, joista kolme on nimensä saanut tällä vuosituhannella.
The Russo–Swedish War of 1741–1743, known as the Hats' War, resulted in the Lesser Wrath, or the occupation of Finland. It was instigated by the Hats, a Swedish political party that aspired to regain the territories lost to Russia during the Great Northern War, and by French diplomacy, which sought to divert Russia's attention from supporting its long-standing ally, the Habsburg monarchy, in the War of the Austrian Succession.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Vanha Marianpäiwä 4.8.
Nykyään Marian nimipäivä on 2. heinäkuuta, mutta ennen oli kaikki toisin. Itse asiassa sotiemme aikana Marian päivää vietettiin 3.8. (tarkastettu Kansanvalistusseuran Valtiokalentereista 1918 - 1944, Kunniamme Päivät -museo) ja 4.8. oli Veeran nimipäivä. Ihmeellisintä tässä asiassa on se, että Marian nimipäivä oli ollut tuo 3.8. jo aikaisemminkin, eli vuosina 1816 - 1899. Mutta vuosien 1900 - 1917 välisenä aikana Marian päivää vietettiin otsikkomme mukaisesti 4.8.
Maria (Miryam) on alunperin heprealais-aramealainen nimi, joka tarkoittanee katkeraa tai kapinallista. Se on luultavasti peräisin muinaisesta egyptiläisestä nimestä Mery, joka tarkoitti tuolloin rakastettua.
Vanhasta Marianpäivästä, eli 4.8. (vuosien 1900 - 1917 kalenterien mukaan), wanha kansa tietää sanoa:
-Marian päivä on rukiinleikkuupäivä.
Nyt eletään siis elokuuta jo, hyvät kansalaiset. Wanhan kansan tietäjien mukaan "elokuu on saanut nimensä eloista, joita tässä kuussa korjataan latoihin. Halla niitä usein hätyyttää, ennenkuin ovat valmistuneet."
- Ruis ja vattu,
hillomarja ja otra!
- Kun on puolukka puolikypsä,
on pelto kokokypsä.
Kun lillukka on kokokypsä
on peltokin kokokypsä.
Muutakin wanha kansa tiesi ennustaa tästä kuusta mm. seuraavin sanonnoin:
- Sumu illalla, halla aamulla.
- Olkivuosi, ohravuosi;
hillavuosi, hallavuosi.
- Kuhilas pellolle, kynttilä pöydälle.
- Jos alkukuulla viljaa jauhaa taikka käyttää, niin ei tule toukkiin.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
1. elokuu
Päivä tunnettiin myös toisella nimellä
Saint Peter ad Vincula (Saint Peter in chains) is celebrated on August 1, it is a liturgical feast (commemorating the Liberation of Saint Peter) in the pre-1962 General Calendar of the Roman Rite. Traditional Roman Catholics continue to celebrate the feast day of "St Peter's Chains" either as a Greater-Double or a Double Major feast. In our lutherian church it wasn't celebrated ever but the day was marked in our calendar until 1907.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Elokuu kajastaa
- August is coming -
Vanhan kansan mukaan elokuu lienee saanut nimensä eloista, joita tässä kuussa korjattiin latoihin. Halla niitä usein hätyytteli, ennen kuin olivat lopulleen valmistuneet. Tässä kuussa myös marjojen ja sienten keruu talvivarastoihin on tärkeällä sijalla.
Toki tässä kuussa sadonkorjuun ohella myös uitiin ja virkistyttiin; olivathan kesän helteisimmät päivät monesti juuri elokuussa. Ja uintireissu hyvin ahkeroidun päivän päätteeksi oli mukava palkinto uurastajalle! Ja säästyihän siinä saunan lämmitykseltäkin, varsinkin, jos otti uimapaikalle saippuan mukaan. Ja saattoipa rannalta hyvällä tuurilla löytyä riiuukaverikin...
Kuva: Uintireissulla saattoi nähdä myös kylän tyttösiä
polskuttelemassa!
Elokuuhun liittyi toki myös enteitä:
- Sumu illalla, halla aamulla!
- Halla myöhäsen paneepi
sika syöpi aidattoman.
- Kuhilas pellolle,
kynttilä pöydälle!
- Silloin tuli päreeseen,
kun kuhilas pellolle.
- Jos alkukuulla viljaa jauhaa taikka
käyttää,
niin ei tule toukkiin!
According to old folks month August (ELOkuu) is probably
named after the harvest (ELOnkorjuu), which was harvested to
Of course, in this coming month, young people used to swim and
refresh themselves after a hard day; in many cases those warm days of summer
were still ahead. And who knows
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Oulun linnan tuhoutumisen muistopäivä 31.7.
- Elin, German, Germundus, Heli, Helma, Hermann, Hermannus, Germund, Helena, Heleena -
Tiesittekös muuten, että Oulussakin on ollut oikein komea, mutta rakenteeltaan varsin omaperäinen linna aivan Oulujoen suulla kaupunkia suojelemassa ja sotaisia matkoja itään varustamassa? Tuo Oulun linna, jonka muureja, ruutikellaria ja Tähtitornin kahvilaa voi yhä edelleen käydä ihailemassa, valmistui herran vuonna 1590 Oulujoen suistossa sijaitsevalle saarelle, jonka nimenä nykyisin on kuvaavasti Linnansaari. Linna rakennettiin niiden sotaretkien tukikohdaksi, joita Ruotsi-Suomi teki Vienan Karjalaan kuningas Juhana III:n hallituskaudella. Omintakeiseksi linnan teki sen rakenne, joka oli parhaiten kuvailtuna puu- ja maavallien muodostama linnoitus.
Nytpä tässä on oiva paikka oikaista Wikipediaakin vaivaava virhe Oulun Linnan varhaisista vaiheista. Wikipedian mukaan mahdollisesti samalla paikalla oli sijainnut myös novgorodilaisten vuonna 1375 rakentama linna, jonka Ruotsi-Suomi valtasi vuonna 1377. Tosin tuon aikaisemman linnan sijainnista väännetään edelleen kättä, sillä mm. professori Kyösti Julkun teorian mukaan tämä keskiaikainen novgorodilaislinna on sijainnut luultavasti Kastellissa. Totuus on nimittäin se, että laamanni, drotsi Bo Joninpoika Grip antoi määräyksen rakentaa linna eli kastelli vuonna 1375 Oulujoen suulle. Eikä Bo Joninpoika ollut suinkaan novgorodilainen! Aikalaiset tunsivat hänet Suomessa nimellä herra Bo Joninpoika ja ruotsissa herra Bo Jonsson. Hänen vaakunakuvionsa oli aarnikotka (grip) ja hän lienee ollut kautta aikain rikkain ruotsalainen aatelinen läänityksinään kolmannes Ruotsia ja koko Suomi!
Rakennuspaikka tuolle herra Bo:n kastellille oli todellakin nykyisen Kastellin kaupunginosan alueella. Vuonna 1377 novgorodilaiset yrittivät hyökkäämällä linnaa vastaan vallata sitä, mutta tämä yritys ei onnistunut. Kannattanee toki mainita, että Oulun tuolloinen alue sijaitsi Novgorodin alueella, joten Ruotsi-Suomen rakentama linna oli vihulaisen mailla! Tämä ensimmäinen Oulun linna tuhoutui sitten jossakin vaiheessa 1400-luvulla.
Kuva: Oulun Linnan tähtitornin kahvio ikuistettuna
kesäyönä aaveiden aikaan
(Photo © Juha Räty)
Kuva suurenee klikkaamalla
Toinen linna rakentui
Muutamaa vuotta myöhemmin Oulun linnoituksen väki asettui vuosina 1596–1597 käydyn nuijasodan aikana Kaarle-herttuan ja nuijamiesten tueksi, toisin kuin muissa Suomen linnoissa, joissa tuettiin kuningas Sigismundin, aateliston ja Klaus Flemingin pyrkimyksiä. Varmuuden vuoksi Tukholmasta kuitenkin määrättiin, että Oulusta oli tuotava tykistö Tukholmaan, jottei tykkejä olisi voitu käyttää. Valtakamppailu päättyi lopulta Kaarle-herttuan voittoon vuonna 1599, minkä jälkeen hän ryhtyi kuningas Kaarle IX:nä suunnittelemaan Pohjois-Venäjän valtaamista ja mahtinsa ulottamista Jäämerelle asti. Kaarlen tarkoituksena oli siten rauhoittaa levoton itäinen rajaseutu.
Nykyisin Linnansaaressa nähtävillä olevat rauniot ovat peräisin kolmannesta linnasta, jonka kuningas Kaarle IX määräsi rakennettavaksi vuonna 1605. Kuninkaan valtakirjassa 8. huhtikuuta 1605 annetaan ensin määräyksiä Kajaanin linnan rakentamisesta ja sitten määrätään uudelleen rakennettavaksi Oulun linna. Käskyn mukaan vanhat puurakenteet tuli hajottaa ja saaren ympäri tuli rakentaa ampumasuojilla varustettu valli. Valtakirjassa oli myös kehotus perustaa kaupunki mantereelle vastapäätä uudelleen rakennettavaa linnaa, koska Pohjanmaalla ei tuolloin ollut yhtään kaupunkia. Tosin Oulu oli merkittävä kauppapaikka jo ainakin 1370-luvulla.
1600-luvulla linnaa käytettiin sotilaallisten tarkoitusten lisäksi myös tyrmänä; Käkisalmesta kotoisin oleva Matti Juhonpoika Montonen tuomittiin 1600-luvun lopussa moniavioisuudesta linnaan. Siellä hän paranteli hevosia ja sairaita noitakeinoilla ja muutenkin hän eli vankilassa rietasta elämää. Tulenkin hän osasi sytyttää milloin tahtoi. Niinpä hänen uskottiin olevan liitossa itse paholaisen kanssa. Noiden "noituuksien" takia hänet tuomittiin poltettavaksi roviolla herran vuonna 1690. Mutta kuinkas kävikään; juuri ennen tuomioon täytäntöönpanoa hän otti ja kuoli oltuaan tyrmässä noin puolitoista vuotta. Hänet löydettiin kasvot ruvella, jolloin hänen uskottiin ottaneen yhteen itsensä paholaisen kanssa. Kerrotaankin, että Oulun linnassa kummittelee Montosen haamu…
Seuraavalla vuosisadalla venäläiset polttivat linnan puuvarustukset, tarkemmin sanoen 29. maaliskuuta 1715. Tuolloin Pohjolassa riehui Suuri Pohjan sota, paremmin ehkä Isovihana tunnettu, ja ruotsalaiset joukot vetäytyivät parahultaisesti Oulusta jättäen linnan ilman suojaa. Niinpä yksi venäläinen majuri noin 250 rakuunan antaman itsevarmuuden tuudittamana tuikkasi linnan tuleen ja poltti sen poroksi!
Lopullisesti linna tuhoutui 31. heinäkuuta 1793 kello 22:45. Salamanisku sytytti linnan puisen varastokellarin tuleen, jonka seurauksena linnan ruutikellari räjähti ja tuhosi rakennuksen lähes kokonaan. Kirjailija Sara Wacklin kuvasi tapahtumaa seuraavasti:
Samassa kuului niin hirvittävä pamaus kuin maa olisi haljennut. Ihmiset uskoivat tuomiopäivänsä tulleen. Kauhistuttavaa pamausta seurasi kivisade yli koko kaupungin. Suuret lohkareet putoilivat kattojen läpi ja tunkeutuivat usean kyynärän verran maahan. Kaikki ikkunat särkyivät. Kirkonovet lensivät auki, kynttiläkruunut putosivat katosta, tapulissa kellot moikuivat kaameasti, ihmiskäden koskematta.
Oulun kauppaseura perusti raunioiden jäljelle jääneeseen osaan vuonna 1828 ruutikellarin, jonka päälle rakennettiin vuonna 1875 Oulun merikoulun tähtitorni astronomian opetusta varten. Torni on Volmar Westlingin suunnittelema, ja se on toiminut kesäkahvilana vuodesta 1912. Ja toimii edelleen vuosittain keväästä aina syksyisiin Oulun Päiviin saakka.
Linnan alue suojeltiin muinaismuistona vuonna 1962. Kellarissa on pieni näyttely linnan historiasta.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Pyhän Olavin päivä 29.7.
-
Olaus, Olof, Olawi -
Hyvää myöhäisiltaa, arvoisat kansalaiset! Itse asiassa tänään vietämme Norjan Olavi Pyhän muistopäivää (ja tietysti myös Urho Olavin nimipäivä!). Olavi Haraldinpoika (nykynorjaksi Olav II Haraldsson den hellige ja muinaisella norjankielellä Oláfr hinn helgi) syntyi vuonna 995 jKr. ja kuoli 29.7.1030 talonpoikien surmaamana vain 35-vuotiaana. Hän kuului Kaunotukan kuuluun hallitsijasukuun ja oli Norjan kuninkaana vuosina 1016 - 1030 (joidenkin lähteiden mukaan 1015 - 1030). Nuorena hänet tunnettiin väkevänä viikinkinä, mutta lisäksi myöhemmin julmana hallitsijana nimellä Olavi Paksu.
Olavi Pyhä on siis edelleen Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys. Tämä kyseinen Norjan Olavi kääntyi vuonna 1015 jKr. Normandiassa kristinuskoon ja aloitti naapurimaassamme ankarat pakkokäännytykset. Hän oli niiden takia kansan keskuudessa melko vihattukin ja joutui osittain siksi lähtemään herran vuonna 1028 maanpakoon Novgorodiin (Knuut Suuren hyökkäys onnistui ehkä juuri talonpoikien sympatiavajeen takia).
Yrittäessään sitten hiukan myöhemmin palata takaisin vallan
puikkoihin ruotsalaisten värväyssotilaiden avustuksella, hän sai surmansa vuonna 1030
Stiklarstadin taistelussa. Pian tämän
jälkeen Olavia alettiin kunnioittaa pyhimyksenä lähinnä juuri noiden edellä
mainittujen käännytystensä takia ja nimeen liitettiin sana
Pyhä. Lisäksi kerrotaan, että pitkä aika Olavin kuoleman jälkeen hauta
avattiin ja ruumis oli säilynyt maatumatta, mikä kansan suussa puolsi hänen
julistamistaan pyhäksi. Suomessa hänen mukaansa on saanut nimensä mm. moni
kirkko (Saloisten kirkko esimerkiksi), Turun
dominikaaniluostari ja Olavinlinna. Olavin päivään liittyi aikanaan myös
paljon työrajoituksia.
Olavi on syyskesän alku, ja jos Olavin päivänä sataa, sataa pitkään
ainakin kansanperinteen mukaan. Toisaalta Ollina juhlittiin papistosta
huolimatta myös ikivanhaa suomalaista sadonkorjuun uhrijuhlaa, teurastettiin
lammas ja pantiin olutta. Vanhaan aikaan meillä oli Pyhän Olavin päivän
juhlaruokana siis lammaspaisti ja esimerkiksi Eerik Akselinpoika Tottin
rakennuttamassa Olavinlinnassa kasvatettiin mustia pässejä tällöin uhrattaviksi.
- Jos Ollin päivänä sataa, tulee pitkälliset sateet!
- Kyllä on yötä Uolevista,
päiveä Paavalista (25.1.)
Vanha vilja alkoi tässä vaiheessa olla jo täysin syöty eikä uutta viljaa vielä saatu mistään, siksi sanottiin mm. seuraavasti:
- Oravan leipä, sonnin sahti,
ne miehen vaolle heitti!
(Oravan leipä oli pettuleipää ja sonnin sahti tarkoitti vettä, vaolle
heittäminen taas tarkoitti väsymystä)
- Nyt on hampaat Uodin koukussa
Uodin koukulla tarkoitettiin siis pahinta mahdollista ruokavarojen puuteaikaa, ja toinen sanonta kuuluikin:
- Jos kuolee Uotina, peijaisia ei voi pitää.
Nimeä Olaus annettiin enimmillään 1700-luvulla, mutta väestörekisterikeskuksen tilastot eivät tunne tuolloin annettujen nimien määrää. Kuitenkin 1800-luvulta lähtien nimeä on meillä annettu vain 40:lle miehelle, joista 3 on saanut nimensä 2000-luvulla. Nimeä Olof on annettu lähinnä 1800-luvulla, ja tilastojen mukaan sen on omakseen saanut kaikkiaan 6879 miestä, joista peräti 248 2000-luvulla. Olavi-nimeä on annettu 226.497 kertaa, joista kahdesti (2) naiselle. Olawi tuli suosioon vasta 1900-luvulla, mutta tilastotietojen mukaan nimeä on annettu ainoastaan yhden ainokaisen kerran ja sekin vasta tällä 2000-luvulla!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Unikeonpäivä 27.7.
- The Seven Sleepers -
Unikeonpäivä on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin alkujaan seitsemää Efesoksen marttyyria, Maksimianus, Maicus, Martinianus, Dionysius, Johannes, Serapion ja Konstantinus. Kaikkialla maailmassa tätä päivää ei vietetä laisinkaan, eikä edes niissä maissa, jossa sitä vietetään, se ole kaikkialla samana päivänä. Esimerkiksi Saksassa Unikeonpäivän paikka on 27.6., mutta meillä päivää vietellään kuukautta myöhemmin eli 27.7. Itse asiassa se oli meillä alkujaan jo 26. kesäkuuta nimellä seitsemän unikekoa, mutta muutettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1709.
Vanhan tarinan mukaan nuorukaiset pakenivat vuonna 249 jKr. keisari Deciusta, joka vainosi töikseen kristittyjä. He menivät luolaan, josta onnistuivat heräämään vasta noin 200 vuotta myöhemmin, eli vuonna 447 jKr. Syynä tämmöiseen massiiviseen unikekoiluun oli vainoja pakeneminen.
Unikeon päivä on ollut ensimmäisen kerran kalenteriin merkittynä Hemmingin virsikirjan kalenterissa vuonna 1652, mutta sitä on luultavasti meillä vietetty jo keskiajalla. Näkyvimmin sitä vietetään nykyään Naantalissa, jossa 27. päivän aamuna "herätetään" joku julkisuuden henkilö heittämällä hänet julkisesti sängyssä mereen. Häntä ei kuitenkaan hukuteta, vaan hän saa pelastautua ihan TV-kameroiden edessä. Ja muuten, tämä Unikeon päivä on tiettävästi enää vain ja ainoastaan meidän suomalaisten allakoihin merkittynä, ja jos muualla päivästä puhutaan, niin sitten puhutaan vain seitsemästä nukkujasta...
1800-luvulla unikeonpäivä oli myös perhejuhla: pisimpään nukkunutta perheenjäsentä kiusoiteltiin unikeoksi. 1900-luvun mittaan tämä kiusoittelutapa on vähitellen hiipunut, mutta toki sitä yhä käytetään.
Päivään liittyy myös enteitä, mm. seuraavia:
- Jos Unikeon päivänä sataa, sataa 7 viikkoa yhtä mittaa
- Joka Unikeon päivänä pitkään nukkuu, se on oleva unelias koko vuoden
- Jos Unikeon päivänä menee talliin aikaisin aamulla
silmät kiinni,
niin ovat sekä mies että hevonen tulevan vuoden yhtä virkkuja.
The Seven Sleepers, (Unikeot) commonly called the "Seven Sleepers of Ephesus", refers to a group of Christian youths who hid inside a cave outside the city of Ephesus around 249 AD, to escape a persecution of Christians being conducted during the reign of the Roman emperor Decius. Having fallen asleep inside the cave, they purportedly awoke approximately 200 years later during the reign of Theodosius II around 447 AD, following which they were reportedly seen by the people of the now-Christian city before dying. An outline of this tale appears in Gregory of Tours (b. 538, d. 594), and in Paul the Deacon's (b. 720, d. 799) History of the Lombards. The best-known Western version of the story appears in Jacobus de Voragine's Golden Legend.
There are also some
- If it rains at the Seven Sleepers, it will rain next 7 weeks
- Who sleeps long at the Seven Sleepers, will sleep long the whole coming year!
- If thou go to the stable early in the morning with
both eyes closed,
thou and thy horse will get up early the whole year!
Nälkä-Martta 26.7.
Neitsyt Marttaa, joka oli Lazaruksen ja Neitsyt Marian sisar, muistettiin Ruotsi-Suomessa alunperin 27.7., mutta päivä siirrettiin Unikeon päivän tieltä edelliseen päivään 1700-luvun puolivälin aikoihin, Annan päivän paikalle. Martta mainitaan Raamatussa ainakin Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeissa ja hän todisti vanhemman veljensä Lazaruksen kuolleistaherättämistä pikkusiskonsa Marian kanssa. Samoin siskokset olivat paikalla, kun Jeesus voideltiin lepraa sairastavan Simonin kodissa.
Wanhat kutsuivat Martan päivää nimellä Nälkä-Martta, samoin sanottiin 25. päivän Jaakostakin Nälkä-Jaakko. Vanha vilja oli nyt loppunut ja uutta pitäisi pikaisesti saada. Marttana otettiin siksi aura ulos vajasta, koska sitä ei voitu Jaakkona tehdä Ukon heräämisen pelosta. Ukko (ukkonen ja sateet) heräisi, jos Jaakkona kolisteltaisiin. Jotta saataisiin tyydyttävä sato, lausuttiin:
- Aura on hyvä!
Jos Martan päivänä sattui satamaan, ei se hyvää tiennyt loppukesästä, vaan sateita riittäisi:
- Jos Martan päivänä sataa,
tarvitaan paljon riihipuita!
Martha of Bethany is a biblical figure described in the Gospels of Luke and John. Together with her siblings Lazarus and Mary, she is described as living in the village of Bethany near Jerusalem. She is the middle child of her family with Lazarus being the eldest and her sister Mary Magdalene the youngest. She was witness to Jesus' resurrection of her brother, Lazarus and the anointing of Jesus at the home of Simon the Leper.
Martha's day was celebrated earlier at 27.7. but because of "Unikeon Päivä" was put on that specific date in 1700' Martha's day was chifted to 26.7. . Earlier this date was Anna's day.
Old folks called Martta's day with the name "Martha the Hunger" as they called also Jaakko (25.7.) with the name "Jaakko the Hunger". Old storage of grain was now finished and people should soon get new harvest. The wedge was therefore taken out of the shed, because it could not be done in Jaakko's day. People were afraid to wake up the Ukko (God of thunder and rain), if they would make a lot of noice at Jaakko's day. In order to provide a satisfactory harvest, they said aloud:
- This wedge is good!
If Martha's day was wet and rainy, the rest of that summer was alike:
- If it rains at Martha's day,
you are going to need a lot of firewood in your wedge!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Jaakko se kylmän kiven heittää...
Jaakon päivään, 25.7., liittyy monia vanhan kansan loruja ja uskomuksia. Laitetaanpa tähän jutun aluksi niistä muutama esille:
- Jaakko kylmiä kiviä järven heittää
- Jaakkona tulee paarma sokeaksi
- Jaakonpäivänä jo viimeistään heiniä kaadetaan
- Ruis on Jaakkona jalalla ja Uotina orrella
- Jos ei Jaakkona sada, tulee hyvä loppukesä.
- Jaakon päivänä rupeaa palokärki huutamaan ja huutaa kunnes sataa.
- Jollei Jaakkona tule hallaa, ei tule Perttulinakaan, mutta jos Jaakko merkitsee perunan lehdet, niin Lauri merkitsee lisää ja Perttu vie kaiken.
Katsotaanpa noista ennusteista tarkemmin tuota ensimmäistä, kylmien kivien heittelyä. Onpa nimittäin niin, että Jaakon päivä on nykyisin ajankohtana, jolloin ilman jäähtyminen alkaa näkyä pitkän ajan tilastoissa. Sen jälkeen siirrytään syyskesään. Mutta vastoin yleisiä uskomuksia, pintavesien lämpötilan lasku alkaa kuitenkin vasta elokuun alkupuolella.
Mitenkäs asiat näin päälaellaan ovat? Jaakon päivähän on ollut almanakassa heinäkuun 25. päivänä jo vuosisatojen ajan. Ovatko esi-isämme olleet väärässä tätä sananlaskua tehdessään? Yleensähän vanhojen sanontojen takana piilee vähintäänkin puoli totuutta!
Ja totuushan löytyy nytkin, ei ruisleivästä, vaan allakan historiaa tutkimalla. Kävi nimittäin niin, että vuonna 1753 Ruotsi-Suomen suurvallassa uudistettiin allakkaa syystä tai toisesta siten, että helmikuun 17:sta päivästä siirryttiin suoraan maaliskuun ensimmäiseen. Siis noin 11 päivää eli vajaat kaksi viikkoa. Tämän siirron takia oikea "jaakonpäivä", jolloin vedet vanhan kansan mukaan alkoivat jäähtyä, olisikin nykyisin vasta 11 päivää myöhemmin, eli 5.8. (jos mahdollisia ilmaston muutoksen aiheuttamia asioita ei oteta huomioon). Tuolloin 5.8. onkin Salmen nimipäivä eikä suinkaan Jaakon! Jaakkoa ei siis nykytieteen todistuksen mukaan voida enää syyttää vesien viilenemisestä laisinkaan!
On kuitenkin niin, että säät ja kelit vaihtelevat suurestikin eri vuosina ja lisäksi pintavesien lämpötila seurailee noin viikon viiveellä ilman lämpötilan muutoksia. Vuosittaiset vaihtelut voivat siis olla suuriakin.
We have at 25.7. Jaakko's Day and there are many old folk rhymes and beliefs concerning this special day, Jaakko's Day. To put this story out a few of them to begin:
- Jaakko will throw a cold stone into a lake!
- At Jaakko's Day the horsefly will become blind.
- If there is no rain in Jaakko's Day, the rest of a summer will be fine!
But this story about cold stones can't be tru or can it? Statistics will tell us that the average water temperature in finish lakes is not becoming cooler yet; just after the 5.8. But can this old folks story be untrue?
The answer is, no! When we studied a little bit our own calendar we saw that in the year of 1753 the day after February 17 was the 1. of March! This means that the right time for water to start cooling is 11 days later than Jaakko's Day in modern calendar! The right day should be 5. of October, not 25. of July. So according to finish calendar Salme is responsible for colder water, not Jaakko!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
Pahamaineinen mätäkuu 23.7 - 23.8.
- Dog Days, the Rotten Month -
- Se onkin sitten käännösvirhettä koko juttu, vai onko
sittenkään...? -
Mätäkuuta sanotaan Suomessa vietettävän 23.7. - 23.8. välisenä aikana. Tätä mätäkuuta vietettiin muuten aikoinaan meillä hieman eri aikaan eli 11.7. - 12. tai 13. elokuuta. Näin vielä ainakin vuoden 1735 allakan mukaan; tosin nykyallakasta koko mätäkuu poistettiin vuonna 1996. Suomessa mätäkuu-nimen otti käyttöön Mikael Agricola vuonna 1544, joten joutihan se pahuksen historiallinen perinne jo ottaakin perisuomalaisittain pois käytöstä!
Mitäpä tuo esi-urhomme sitten asiasta kertoi? Hän itse
asiassa aloitti suomalaisten pelottelun mätäkuun vaaroilla. Hän kirjoitti
kalenterissaan elokuun kohdalla:
"Telle kwlla eij soui otta siseliset läkityxet (ma Seneca se
mestari sano) sille ette metekw silloin ombi/ ia ey myös werta laske."
Nykysuomeksi tulkittuna sen voidaan sanoa tarkoittavan suunnilleen
seuraavaa:
Tässä kuussa ei sovi ottaa sisäisiä lääkkeitä (niin sanoo mestari
Seneca), koska silloin on mätäkuu, eikä myös laskea verta.
Agricola perusti neuvonsa roomalaiseen Senecaan (noin 4 eKr—65 jKr),
1500 vuotta Agricolaa aikaisemmin eläneeseen oppineeseen.
Eikä tuo pelottelu päättynyt Agricolan aikaan, sillä myös 1825 annetuissa virallisissa lääkintäohjeissa isorokkorokotukset määrättiin suoritettavaksi toukokuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana, mätäkuuta lukuun ottamatta.
Nykyisen tarun mukaan taas tänä aikana elintarvikkeet pilaantuvat todella nopeasti, eikä esimerkiksi kerma vatkaudu parhaalla mahdollisella tavalla. Toisin sanoen, elintarvikkeet alkavat mädäntyä nopeammin kuin muulloin. Ja niinpä (entisaikaan ainakin) monesti tapahtuikin, sillä tuo ajankohta on yleensä ollut vuoden lämpimintä aikaa ja samalla ilman kosteusprosentti on hyvin korkea. Tämähän tunnetusti on otollista esimerkiksi homehtumiselle, joten tältä osin mätäkuu on oiva nimi tälle ajanjaksolle.
Itse asiassa koko mätäkuu-legenda alkaa historiallisesta Mesopotamiasta, jolloin kesän kuuminta aikaa kutsuttiin koiranpäiviksi Koiratähden eli Siriuksen mukaan. Syy tuolle on se, että Sirius tulee heinäkuun puolivälissä pois auringon takaa. Sirius kuuluu osaksi Ison Koiran tähdistöä (Canis Major). Mutta mitä se tähän mätäkuuhun liittyy? Liittyypä hyvinkin, sillä mätäkuu pitäisi oikeasti olla nimeltään Koirakuu! Virheen takana ovat ystävämme tanskalaiset, jotka tekivät muinoin käännösvirheen saksan kielestä tanskan kielelle; saksan ajankohdan nimenä oli Rode (koira) joka käännettiin mädäksi (Roden). Ja suomalaiset ja ruotsalaiset uskoivat asiassa sitten tanskalaisia veljiään ja siskojaan.
Mätäkuullekin liittyy ns. vanhan kansan ennusteita, joista otteita seuraavassa:
- Jos mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sataa koko
kuukauden.
Jos on poutaa, poutaa on sitten runsaasti tulollaan.
-
Mätäkuussa ei saa pidellä räätikkamaita,
taikka rupeaa mato syömään!
- Mätäkuu tuopi kapallisen kirppuja joka taloon
- Mätäkuun viimeisenä perjantaina jos perkoo pajupehkot, niin ne eivät kasva sitten enää ja niitty pysyy aina hyvässä kunnossa
- Mätäkuun lopulla ei saa kylvää ruista;
jos kylvää, ei tule mitään!
- Mätäkuu on syyskynnölle paras aika: Maa mätänee ja pysyy möyhänä eikä kasva poroa (nyk. rikkaruoho)
- Jos kaski hakataan mätäkuun lopulla,
niin se ei ota vesoja.
Nykyisin mätäkuu-termi liittyy myös uutisointiin: mätäkuun jutuksi leimataan helposti totuusperää vailla oleva uutinen tai uskomattomalta muuten kuulostava juttu.
"Dog Days" are the hottest, most sultry days of summer. In the Northern Hemisphere, the dog days of summer are most commonly experienced in the months of July and August, which typically observe the warmest summer temperatures. In the Southern Hemisphere, they typically occur in January and February, in the midst of the austral summer. The name comes from the ancient belief that Sirius, also called the Dog Star, in close proximity to the Sun was responsible for the hot weather.
These Dog Days are called in Finland with the name Mätäkuu, the Rotten Month, because old people had a tought that everything goes bad very quickly in this time (23.7. - 23.8.). It means that food goes bad quicly, injuries don't heal, cream won't foam, new bread starts to grow hair (mold) and so on...
Our old master, Mikael Agricola, said in the year 1544:
"In this month thou shall not take any internal medicines (as said by
master Seneca) as it is a Dog Days,
and thou shall not take the blood either!"
Younger people have said that this is not true and if you do believe it, you are only superstitious. But according the most recent study in a Töölö Hosbital in Helsinki it is not superstition at all! Wounds have two times bigger possibility to go septic than normally, so what to say? Maybe old people and their old sayings are not so fool every time, who knows?
22. heinäkuuta
- Magdaleena, Matleena, Mateli, Vesi-Mateli -
Tämä päivä on ollut vanhoissa allakoissamme Maria Magdalenan muistopäivänä. Maria Magdalena oli Jeesuksen ylösnousun ensimmäinen todistaja, joten hän sai kalenteriin ihan nimikkopäivänsä. Päivää juhlittiin Suomessa vielä keskiajalla, mutta ei enää uskonpuhdistuksen jälkeen. Sääennustuksiin päivä kuitenkin jäi:
- Leenan päivänä sataa melkein joka vuosi!
- Matleena jos sataa,
sataa seitsemän viikkoa!
(Hirvensalmi)
This has been a day (in our old calendars) for Mary Magdalene, Remembrance Day. Mary Magdalene was the first witness of the resurrection of Jesus, so a day in a calendar was really named after her. This day was celebrated in Finland is at the Middle Ages, but not anymore since the Reformation. For old people this day left many predictions:
- In Leena's day it's raining allmost every year!
- If it is raining in Matleena's day,
it will be raining seven more weeks!
20. heinäkuuta
- Eliaan päiwä, Ilja, Margareeta, Marke, Margareta, Margaretha -
Tämä päivä on myös Vanhan Testamentin profeetta Eliaksen muistopäivä. Sitä vietettiin meillä 1600-luvulta aina herran vuoteen 1705, jolloin päivän peri Pyhä Margareta (Marketta). Karjalassa, joka alue sekin kuului Suomeen, Ilja heitti kylmän kiven järveen. Ortodoksiperinteessä Iljan päivä on edelleen 20.7., muuten päivä siirtyi 6.7. vietettäväksi. Tämä Ilja elikkä Elias oli muuten se profeetta, joka meni Raamatun mukaan elävänä taivaaseen tulisilla vaunuilla...
Iljan praasniekkaa vietettiin ja vietetään yhä vuosittain Ilomantsin Hattuvaarassa 20. heinäkuuta profeetta Elian (Elias) muistoksi. Praasniekka Ilomantsissa onkin Suomen kuuluisin praasniekka. Praasniekka alkaa jo 19. heinäkuuta. vigilialla. Juhlissa kirkkoväki matkaa ristisaatossa järven rantaan, jossa toimitetaan pieni vedenpyhitys. Wanhaan aikaan ennen sotia praasniekat olivat yleisiä kaikkialla sellaisilla alueilla, missä vain oli ortodoksisia kirkkoja tai tsasounoita (rukoushuoneita, kappeleita). Kirkollisen merkityksen lisäksi praasniekoilla tavattiin tuttuja; päivät olivatkin suosittuja kyläilypäiviä ja nuoriso tapasi ikäisiään ja saattoi näin etsiä itselleen jopa puolisoa.
Elian eli Iljan päivään liitettiin enteitäkin:
- Iljan salama polttaa sellaiset pielekset,
jotka Iljan päivänä tehdään!
(Salama tullee yhteydestä niihin alussa mainittuihin tulisiin vaunuihin)
- Iljana sienipilvet kulkee.
(Iljan pilvistä putosivat vanhaan aikaan Pohjois-Karjalassa sienien siemenet.
Jos oli paljon sienipilviä Iljana,
tuli sieniä runsaasti.)
- Kaskiruis on kylvettävä Iljaan mennessä,
muuten on onnen tuokoa,
tulee tai ei.
Muuten, tuossa ylempänä mainittu pyhä Margareta oli marttyyri, jonka sanotaan taistelleen lohikäärmeen muodossa ahdistellutta paholaista vastaan. Hänen symbolinsa, jota käytettiin siis myös tuonaikaisissa kalentereissamme 20. heinäkuuta kohdalla, oli ristipäinen miekka tai keihäs. Monikaan clericus (siis pappi) tai adjunctus sacri ministerii (ihan vaan apupappi) ei hyvällä silmällä katsonut yksinkertaisten maalaisten tapaa tulkita pyhän almanakan symbolia heinähangoksi! Kuitenkin juuri sen takia kansan silmissä päivä oli oivasti heinänteon aloituspäivä! Vastaavasti lohikäärme - heinämato - tapettiin symbolisesti matoryypyllä; sen tavan yksinkertaisinkin tallaaja muisti kyllä oikein, vaikka miekka olisikin sekoittunut heinähankoon!
Vuoteen 1705 saakka Margaretan päivä oli muuten 13.7. joka oli
alkujaan keskikesän juhla, karhun päivä.
Marketan päivään liittyy myös vanhoja ennusmerkkejä:
- Jos Markena sataa,
sanotaan satavan seitsemän viikkoa.
- Markena aina sataa,
ainakin jonkun pisaran heittää!
- Kyllä silloin herneitä tulee,
kun hernemaa on Marken päivänä marjametsän arvoinen.
- Jos ei ristamaa ole Marken päivänä
marjametsän väärti,
niin laske siat sisälle.
Nimeä Margareeta on meillä Suomessa VRK:n tietokantojen mukaan annettu kaikkiaan 1783:lle naiselle, viimeisten 12 kuukauden aikana 6:lle. Marke on ollut huomattavasti harvinaisempi, sitä on annettu yhteensä alle 349 suomalaiselle, myös muutamalle miehelle.
18. - 24. heinäkuuta
- Ämmäin viikko, a
Atimoviikko on pyhitystä Neitsyt Marian vierailusta Elisabethin luo, joskin vanha kansa muistaa tuon atimoimisen paremminkin hiukan maallisempana asiana; tuolloin tuoreet, edellisen kesän taloon tuomat miniät pääsivät uudesta naimakodistaan lomille syntymäkotiinsa. Olihan sitä jo oltukin vuoden verran "vieraassa" talossa anopin sylkykuppina ja hermot olivat ehkä sen mukaisesti tiukoilla. Kaivatulla atimolomalla sai tytär palata äiteensä luo asioita setvimään viikon ajaksi.
Kirppuviikko oli Elias Lönnrotin tälle viikolle antama ehkä "Akkainviikkoa" hieman "hienostuneempi" nimi. Tuo kirppuviikko tarkoitti Lönnrotin mukaan sitä, että tällä alkavalla viikolla oli yleensä kovin paljon kirppuja, ihan riesoiksi asti.
Akkainviikko taasen oli vanhalle kansalle kesän ilmojen kannalta tärkeä, sillä viikko ajoittuu parhaimpaan heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään:
- Jos ei milloinkaan muulloin kesällä sada, niin
kyllä akkain viikolla sataa.
(Karttula)
- Naisten viikko on aina vetinen viikko.
(Kesälahti)
- Mataleena itköö mielellään
- Reeta pissii pirahuttaa
Lisää akkainviikosta löydät täältä.
15. heinäkuuta
Suomeksi päivää kutsuttiin nimellä Apostolien jako. Tuolloin 15. heinäkuuta liki 2000 vuotta sitten apostolit nimittäin jakautuivat saarnaamaan evankeliumia ympäri maailman. Päivän vietto pyhänä loppui meillä 1500-luvulla, mutta se säilyi kalenterissa merkittynä aina vuoteen 1907 asti.
Nykyisin juhlaa vietetään vielä ainakin Saksassa ja Puolassa sekä
joissakin Englannin ja Ranskan hiippakunnissa. Samoin Yhdysvalloissa juhlaa
pidetään yllä mm. osassa
Ensimmäinen varma merkintä tämän muistopäivän vietosta löytyy yli 900 vuotta vanhoista runosäkeistä.
(Latin Divisio Apostolorum), a feast in commemoration of the missionary work of the Twelve Apostles. It is celebrated as a double major on 15 July. In Finland this selebration too place last time in late 1500-century.
The first vestige of this feast is found in the sequence composed for it by a certain Godescalc (d. 1098) while a monk of Limburg on the Haardt; he also introduced this feast at Aachen, when provost of the church of Our Lady. The sequence is authentic beyond doubt. It is next mentioned by William Durandus, Bishop of Mende (Rationale Div. Off. 7.15) in the second half of the thirteenth century.
Under the title, "Dimissio", "Dispersio", or Divisio Apostolorum" it was universally celebrated during the Middle Ages in Spain and Italy. The object of the feast (so Godescalcus) is to commemorate the departure (dispersion) of the Apostles from Jerusalem for the various parts of the world, some fourteen years after the Ascension of Christ. According to Durandus some of his contemporaries honoured this feast the (apocryphal) division of the relics (bodies) of St. Peter and St. Paul by St. Sylvester. The feast is now kept with solemnity by modern missionary societies, in Germany and Poland, also in some English and French dioceses and in the United States by the ecclesiastical provinces of St. Louis, Chicago, Milwaukee, Dubuque, and Santa Fé.
13. heinäkuuta
-
Wanhoilla keskikesä oli muuten aina 13.7, ei siis kuitenkaan Juhannuksena. Wanhan maailman aikaan kun tiedettiin kokemuksesta lämpimimmän kesäajan olevan noin kolme viikkoa Jussista tai paremminkin kesäpäiwän seisauksesta! Niinpä allakoihin maamiehille laitettiin Keskikesä, Kasca kässi!
Myös karhunpäivä on ollut 13.7., jolloin palvottiin karhua vahinkojen ja vaaran välttämiseksi. Tämä on kuusi kuukautta talvennavasta, joka on joko 13, 14. tai 19. tammikuuta!
-
Wanha-Pietari, Arvidus, Herman, Hermanni
Kuva: Elonkorjuuta, ei heinäntekoa, vuonna 1925, (kuva
Kunniamme Päivät -museosta, Suomen Kuvalehti 1925)
Heinäkuun 12. päivä oli vanhalle kansalle, varsinkin maamiehille, merkityksellinen kalenteripäivä. Siitä nimittäin laskettiin maamiehen aikataulut kylvö- ja kyntötöihin kymmenen viikkoa taaksepäin Vanhaan Jyrkiin (6.5.). Kullakin viikolla on oma merkityksensä kylvötöihin ja näitä ohjeita seurattiin tarkoin varsinkin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa aikataulu kuului seuraavasti:
- Kylvömiehen kyntöajat ovat tiedossa
totiset:
Kymmenes on kydön kylvö,
yhdeksäs on kasken kylvö,
kahdeksas on pellon pano,
seitsemäs on pavun teko,
kuudes viikko, kuitu viikko,
viides viikko, ohra viikko,
neljäs on tattarin teko,
kolmas kaalin, lantun aika;
toinen viikko tou'on päätös,
kun nauris on napattu maahan.
Heinät karjalle tulevaa talwea warten viikatteella katkottiin ja heinäseipäille laitettiin Hermannin tai Margareetan päivän (13.7.) ja Olavin (29.7.) tai Laurin päivän (10. 8.) välissä. Silloin tytöt ja pojat pukivat puhtaat vaatteet päällensä ja niine hyvineen lähdettiin joukolla niitylle heinäntekoon, joka saatettiin tosin asiain siltä tuntuessa aloittaa viinaryypyllä, madontapporyypyllä. Se juontui vanhasta Margareta-pyhimyksen legendasta, jossa lohikäärme eli ”mato” ahdisteli neitoa. Matoryyppy oli siis eräänlainen peijaisryyppy.
Evästä, ennen muuta leipää ja voita, kuljetettiin niitylle tuohikontissa, jossa ruoka säilyikin erinomaisesti, uskokoon ken haluaa. Voi oli usein leivän sisään kaiverretussa kolosessa, jossa se pysyi viileänä lämpimämmälläkin ilmalla. Ja särpimeksi naukattiin leilistä piimää tai lähteensilmästä vettä.
Hermannin päivään liittyi siis edellä kuvattuihinkin liittyen omat uskomuksensa ja maamiesvinkkinsä:
- Hermanninpäivästä heinään!
- Hermannin päivä on ensimmäinen
heinäpäivä.
(Porvoon pitäjä)
- Kun otran hiukset näkyvät,
varta silloin viikatteesi.
- Jos viikatteen varsi on märkä,
niin sirpin kampi on kuiva;
jos viikatteen varsi on kuiva,
niin sirpin kampi on märkä.
(jos heinäaikana on sateista, niin elonleikkuuaikana on poutaista ja
päinvastoin)
- Viikate heinään, päre pihtiin!
Hermannin päivänä vietetään myös Arviduksen päivää. Arvidus on ollut viimeksi allakassa 1700-luvulla, eikä sitä ole annettu väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan kertaakaan 1800-1900-luvuilla. Tuo vanha nimi on kuitenkin osoittanut elpymisen merkkejä, sillä vuosina 2000-2009 yksi suomalaispoika on saanut nimen omakseen.
Hermanni ja Herman ovat olleet yleisiä suomalaisilla miehillä kaikkina aikoina; yllättävää tässä on se, että Herman on huomattavasti yleisempi ja sitä on annettu myös naisille (7 kertaa kaikkiaan).
10. heinäkuuta
-
Paavo Nurmi näyttää taivaan merkit
Moni suomalainen muistaa vielä legendaarisen juoksijamme
Paavo Nurmen. Esi-isämme ja -äitimme jännittivät hänen puolestaan vuonna 1924,
kirjoittajan isän ja äidin syntymävuotena, poikamme menestystä Pariisin
olympialaisissa. Kisojen ohjelmassa kun 10. heinäkuuta 1924 oli 1 500:n ja 5 000
metrin juoksujen loppukilpailut sijoitettu samalle päivälle, ja vielä lähes
peräkkäin. Paavo nurmi tiesi koettelemuksen olevan valtaisan, joten hän päätti
testata kykyjään
Suomessa kesäkuussa ennen olympialaisia.
Nurmi kokeili selviytymistään moisesta urakasta HKV:n kisoissa Eläintarhan kentällä 19. kesäkuuta 1924. Lyhyemmällä matkalla hän aloitti suunniteltua kovempaa juosten ensimmäisen kierroksen aikaan 57,3 sekuntia. Seuraavaan kierrokseen kului 63,7 sekuntia ja kolmanteen 65,0 sekuntia, jolloin Nurmi oli palannut suunnittelemaansa aikatauluun. Loppuaika 1500 metrillä oli 3.52,6, joka oli uusi maailmanennätys. 5000 metriä hän juoksi aikaan 14.28,2, joka sekin oli uusi maailmanennätys.
Pariisissa Paavoa säästeltiin päämatkoille 1500 ja 5000 metrille eikä hän asiain näin ollessa osallistunut 6. heinäkuuta juostuun 10.000 metrin kilpailuun lainkaan. Mutta voitto tuli tuossakin lajissa Suomeen; sen sai toinen legendamme Ville Ritola. Nurmi juoksi ensimmäiset loppukilpailunsa torstaina 10. heinäkuuta. Tuohon mennessä Ritola oli pitänyt maamme mainetta yllä voittamalla em. lisäksi myös 3000 metrin estejuoksun.
Nurmi aloitti illan urakkansa 1 500 metrillä ja piti alusta saakka niin kovaa vauhtia, että vain Yhdysvaltain Watson jaksoi seurata kolmannen 500-metrisen kierroksen alkuun ja putosi lopulta seitsemänneksi. Nurmen väliajat olivat 500 metrin kohdalla 1.13,2 ja 1 000 metrin kohdalla 2.32,0, ja 800 metrin väliaika 1.58,5 kertoo hänen juosseen siihen saakka selvästi lujempaa kuin maailmanennätysjuoksussaan. Voiton ratkettua Nurmi löysäsi vauhtia ja voitti kultaa loppuajalla 3.53,6 hopeamitalisti Willy Schärerin päästessä 1,4 sekunnin päähän. Noin tunti myöhemmin oli vuorossa 5 000 metrin loppukilpailu, jonka kärjessä puolimatkaan saakka vuorottelivat Ville Ritola ja Ruotsin Edvin Wide. Siitä eteenpäin Nurmi ja Ritola pitivät vauhtia vuorovedolla ja pudottivat Widenkin kauas taakseen. Loppusuoralla Nurmi piti Ritolan takanaan ja voitti toisen kultamitalinsa ajalla 14.31,2 voittaen Ritolan 0,2 sekunnilla ja pronssimitalisti Widen 30,6 sekunnilla.
Kaikkiaan Pariisin olympialaisissa Paavo Nurmi voitti 5 kultamitalia. Muut lajit olivat 10560 metrin mittainen maastojuoksu, joka juostiin 36 asteen helteessä. Lisäksi kultaa tuli 10 km joukkuemaastojuoksusta ja 3000 metrin joukkuejuoksusta. Viereisessä kuvassa Paavo Nurmi murtaa maaliviivan Antwerpenissä Herran vuonna 1920.
8. heinäkuuta
-
- Kiljaanin päivä on nauriin viimeinen kylvöpäivä.
- Kiljaanin päivänä pitää liinaa kylvää,
jos tahtoo saada hyvän liinavuoden!
(liina = hamppu)
Kilian-nimen (joka tullee
luultavasti vanhoihin sanontoihin suomettuneena nimestä Kylianus, joka
oli irlantilaissyntyinen pyhimys ja marttyyri 600-luvulla jKr.)
on saanut omakseen 55 suomalaista miestä, joista peräti 25 tällä vuosituhannella. Chilianus-nimeä
on tiettävästi annettu viimeksi 1700-luvulla, Kiliaani- ja Kiljaani-nimiä
taas 1800-luvun alkupuolella, mutta määristä ei ole mitään tietoa.
7. heinäkuuta
- Wanha Juhannus,
- Jos Vanhana Juhannusyönä nyhdetään
ohdakkeita luhteelle ja se viedään rahkasuolle päälaelleen seisomaan,
niin ohdakkeet häviävät pellosta!
- Saniaisen uskottiin kukkivan juuri Juhannusyönä.
Ja ken tuon ihmeen näki, sai ikuisen onnen ja kaiken, mitä ikinä osasi
toivoa.
Jos sai saniaisen siemenen vielä kopaistua kiinni
juuri ennen sen maahan putoamista ja näkymättömäksi muuttumista,
sai itse voiman muuttua näkymättömäksi.
Siitä oli paljon hyötyä mm. pakosalla olijoille
ja naapurin tyttärien aittoihin pyrkiville...
Claes-nimen on väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan saanut itselleen 314 suomalaista miestä, viimeiset 16 tällä vuosituhannella, kun taas nimen Claudius on omakseen saanut vain 25 suomalaismiestä, joista peräti 8 on annettu vuosina 2000 - 2016.
5. heinäkuuta
- Anshelmus, Melker, Melkeri,
Unto, Untamo -
- Kun nauriin kylvää Melkerin päivänä, niin eivät madot syö.
Kuten näitä sivuja ahkerasti lukeneet ovat jo kai huomanneetkin, nauriin kylvöpäiviä on allakkaan laitettu useampiakin. Vastoin kuin monet ohjeet nykyisten nauriinsiemenpussien kyljessä väittävät, naurista ei tulisi kylvää vielä esimerkiksi toukokuussa maan sulettua, eikä vielä kesäkuun alussakaan.
"Pietari (26.6.) on kansanuskomuksissamme muodostunut varsinaiseksi elinkeinojen harjoittamisen merkkipäiväksi, vaikka se keskiajan katollisen kirkon aikana suuri pyhäpäivä olikin. Pietarin päivän suuriin tapahtumiin kuuluu kalaonnen pyytäminen, nauriinkylvö ja kattotuohien kiskonta. Kaikille näille toimituksille tarjoaa kesäkuun viimeiset päivät mitä parhaimmat edellytykset ja ainakin kahden viimeisimmän toteamuksen pohjalla on varmasti juuri käytännön kokemus." (Kustaa Vilkuna, vuotuinen ajantieto).
Nimeä Melker on annettu kautta aikain vain 132:lle suomalaiselle miehelle, mutta nimen suosio näyttää olevan kovassa nousussa; tällä vuosituhannella noista 132:stä on annettu peräti 82. Onpa nimeä annettu muutamalle naisellekin. Nimeä Melkeri on annettu väestörekisterikeskuksen mukaan vain yksi ja sekin 2000-luvulla; aikaisemmista nimenannoista ei ole tietoa. Anshelmus-nimeä on tiettävästi annettu viimeksi 1700-luvulla, mutta lukumääristä ei ole mitään rekisteröity.
4. heinäkuuta
- Ulriikka, Ulla -
Näin Ullan päivänä on kansa, ainakin tuolla rapakon toisella puolella, juhlistanut päiwää lipun nostolla salkoon jo yli 200 vuotta. Osan kunniasta voinee antaa Suomen kuuluisille Ullille, mm. klubimme ritari-Ullalle, mutta osan kunniasta ehkä joku osoittaa kuuluvan Yhdysvaltain itsenäisyyspäivällekin.
Kun nimittäin neljäntenä päiwänä heinäkuuta Herran wuonna 1776 kuuli Suomen kansa kummia, Yhdysvalloista oli tullut ihan itsenäinen. Toinen siirtokuntien kongressi oli hyväksynyt itsenäisyysjulistuksen ja näin oli Amerikan Yhdysvallat syntynyt.
- Ulriikan päivä on nauriin kylvöpäivä.
2. heinäkuuta
- Marian etsikkopäivä eli
Heinä-Maija, Heinä-Maria, Kukka-Maaria, Roswellin lentävä lautanen -
Marian etsikkopäivää on vietetty pyhäpäivänä 1200-luvulta alkaen sen Marian vierailun muistoksi, jota kuvataan Luukkaan evankeliumin alussa. Maria teki tämän edellä mainitun vierailunsa Elisabethin luokse. Etsikkopäivä poistettiin Suomessa pyhäpäivien listasta vasta herran vuonna 1772, mutta se säilyi almanakassa aina vuoteen 1907 saakka.
Heinä-Maijana lopetettiin kesannon muokkaus ja aloitettiin heinänteon valmistelut. Kaikki puuhastelu tänä päivänä oli kielletty. Jos puuhasteltiin kiellon vastaisesti, ukkonen hätyytti pahantekijää pahemman kerran.
Sanottiin, että Juhannukseen saakka sataa laariin, mutta heinämaarista sataa laarista pois. Tähän päivään liittyy usean viikon sääjakson alku ja myös ehdoton kirnuamiskielto. Lisäksi monen ennusteen mukaan nauris olisi pitänyt jo kylvää kesäkuun loppupuolella, mutta jos sen teki Heinä-Maijana, niin sai erityisen isoja nauriita.
- Marian etsikkopäivänä tehdystä kylvöksestä saadaan suuria nauriita.
- Maria haravat hakee ja piiat pientareelle kutsuu.
Kustaa Vilkuna kertoo opuksissaan hämäläisten käyttäneen etsikkopäivästä myös nimeä Kukka-Maaria, joskus kukkasten päiväksi tai pelkästään Kukaksi:
- Joka ei Kukkana kuki, se ei Perttuna (24.8.) pesi.
Päivään liittyy uudempiakin uskomuksia:
2. heinäkuuta on merkityksellinen myös sen takia, että ufoksi väitetty
esine syöksyi maahan Roswellin lähellä New Mexicossa vuonna 1947.
Yhdysvaltain ilmavoimien virallisen kannan mukaan kyseessä oli säähavaintopallo,
mutta tämä tapahtuma ja siihen liittyneet ihmeelliset "asiat" ja salailu ovat
kuohuttaneet kansalaisten mieliä jo yli 60 vuotta. Uusimman tiedon mukaan
ilmavoimat ovat
1. heinäkuuta
- Theobald, Aron, Aaro, Kojo -
Heinäkuusta yleisesti vanha kansa jutusteli monenmoisia totuuksia, sanottiin esimerkiksi, että koko kuu on saanut nimensä heinänteosta. Se lieneekin totta, sillä heinähän yleensä niitettiin ja nostettiin seipäälle juuri heinäkuussa ja sen toimituksen onnistumiseksi poutaiset ilmat olivat tärkeitä. Alla oleva kuva on tosin vuoden 1925 kesäkuulta.
- Aina on poutaa,
kun vain sateelta joutaa.
- Poutaa tietää kun aamulla on kaste maassa!
- Poudaksi pilvet pohjosesta,
sateeksi sappi päivän alla.
- Poudaksi kuun kehä,
sateeksi päivänsappi.
- Poudaksi kuu kehii,
sateeksi päivä sappii.
- Pouta kuin pukinsarvi.
- Metsäsian pouta
jolloin ei ole pilvenhattaraa taivaalla.
- Varis huutaa iltasella huomiseksi hyvää
säätä;
varis vaakkuu aamusella päiväksi pahaa säätä.
- Yöt sataa, päivät poutaa pitää,
kelpaakos taloa asua!
Nimeä Theobald tietää väestörekisterikeskuksen tietokanta annetun Suomessa vain kerran, ja se annettiin miehelle joskus 1800 luvulla. Kojon on nimekseen saanut 20 suomalaista miestä, joista neljä sen tällä vuosituhannella. Onpa muutama Kojo-niminen nainenkin heidän lisäkseen.
29. kesäkuuta
- Pietari, Pekka, Kesä-Pietari
Vanha kansa tuntee päivän nimellä Kesä-Pietari, joka tarkoitti sellaisen tapahtuman muistoa, jossa Pyhä Pietari ja Paavali saivat yhtä aikaa surmansa vuonna 67 jKr. keisari Neron vainoissa.Tämä Paavali ei ole se sama Paavali, jonka muistoksi vanha kansa pyhitti päivän tammikuulta (10.1. erakko-Paavali). Päivää pidettiin keskiajalla meilläkin niin pyhänä, ettei silloin saanut töitä tehdä ollenkaan, ainoastaan nauriin sai kylvää ja kaloja onkia, olihan kalastus Pietarin työtä.
Varsinkin kaikki sellaiset työt ja toimet, jotka melua tahi rikkirepimistä aiheuttivat, olivat jyrkästi kiellettyjä. Niinpä monet kansan tarinat kertovat Pietarina pestyn pyykin salaman polttaneen ja tuulispään tuivertaneen kyntöpellon! Pietarin päivän sanottiin monesti olleen kesän lämpimimmän päivän.
- Vielä ruis Pietarin päivästä siemenensä versoo.
- Jos ei papu Pietarina kuki,
niin ei Laskiaisena pata puti!
- Kattotuohet kiskotaan Pietarina!
- Pietari isot paarmat tuppeensa pistää!
- Pieni on Pietari perältä,
Matti (21.9) arkusta avata.
Nauriin kylväminen ei kuulunut kiellettyihin töihin, vaan se työ siunattiin niin, etteivät madot ja maakirput nauriita syöneet eikä naurispenkki rikkaruohottunut. Lisäksi nauriista tuli makeampia.
- Nauriit kylvetään Pietarinpäivänä.
Lehtokaskia sai myös hakata Pietarina. Myös lehtiä sai talvikarjaa varten taitella varastoon. Tulevasta marjasadosta tiedettiin:
- Jos on tuuli pohjoisesta ja on kylmä,
tulee huono puolukkavuosi!
Lisäksi muutkin marjat kärsivät ja rukiistakin iso osa menetettiin.
Pietarina aloiteltiin myös rukiinkylvöä kaskiin.
Eräs tunnettu Pietari, ja merkittäväkin Suomen historiassa, oli vuosina 1602 - 1680 elänyt Pietari (Per) Brahe, joka oli sangen aktiivinen perustelemaan kaupunkeja Suomeen. Hän oli Ruotsi-Suomen valtiomies, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri. Hän perusti mm. Hämeenlinnan, Kristiinankaupungin, luultavasti Savonlinnan ja oli mukana Sortavalan perustamisessa. Lisäksi hän perusti myös Raahen, Lappeenrannan, Haminan, Kajaanin, Kuopion ja Lieksan (tuolloin nimellä Brahea). Hänen merkityksensä Suomen kehitykselle oli suuri.
Nimeä Paulus on meillä Suomessa väestörekisterikeskuksen mukaan annettu kaikkiaan 918:lle miehelle, ja vuosina 2010 -2012 peräti 70 kertaa. Petrus-nimen on saanut omakseen 1168 suomalaismiestä, ja peräti 108 vuosina 2010 - 2012.
Urho-klubin
25. kesäkuuta
- Juhannus, Suvijuhannus,
mittumaarja, mettumaari
Juhannuksen oikea perinteinen paikka on aina ollut 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin kyseisellä perinteisellä paikallaan. Suomessa Juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina. Näin on saatu minimoitua työväestön palkallisten vapaapäivien lukumäärä. Sama käytäntö on myös Ruotsissa.
Juhannusta juhlistettiin monin paikoin laittamalla talon oven eteen sen molemmin puolin juhannuskoivut. Ja moni jatkaa tuota perinnettä edelleenkin. Lisäksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla saatettiin koivujen lisäksi laittaa keskelle pihaa oikea juhannuskuusi, jonka tuli olla oikein pitkä ja solakka. Siinä oli rungon lisäksi siis vain latvus ja keskiosan paikkeilla muutama oksa. Kuusi jätettiin pihaan poikasten iloksi ja kiipeily- ja kilpailupuuksi ainakin syksyyn, monin paikoin seuraavaan Juhannukseen saakka. Pojanpuolet kun halajivat järjestellä mokomaa oksatonta ja liukasta puunrunkoa pitkin kiipeilykilpailuja ja voittaja todisti itsellään olevan mahtavat näppivoimat; oli puu ainakin tuoreena sen verran niljakas ja lipevä kiivetä. Tällaista juhannuskuusta ei nykyisin pihapiireissä enää näy.
Näillä pihan ja pirtin koristuksilla keinoteltiin talolle karja- ja maito-onnea, toisaalta eräin paikoin lattialle laitetuilla lehdillä pyrittiin saamaan myös hyvä rehuvuosi.
Juhannuksena oli myös lupa nauttia parempaa ruokaa; olivathan lehmätkin tuottaneet jo maitoakin runsaammin. Niinpä esim. juhannusjuusto on pohjalainen juhannusruoka, jota valmistetaan keittämällä juoksutettua maitoa, kunnes hera on kaunista punertavan keltaista juustoa. Juustoa nimitetään myös juhannuskeitoksi, makeaksijuustoksi ja syöttijuustoksi. Juhannusheiniksi taas sanotaan juhannuksena tuvan lattioille levitettyjä ja seinille ripustettuja heiniä tai (haavan) lehtiä. Juhannusvilla ei ole tarkoitettu kylmältä suojaamiseen, vaan se on lampaista ennen niiden laitumelle vientiä keritty huono villa – kevätvilla, varpuvilla, kevättakku, juhannustakku.
"Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin."Varhaiskeskiajalla esi-isämme ja -äitimme lausuivat luonnon kauneutta ihaillen:
- Kirjava kesäinen Kiesus,
monimuotoinen Jumala.
No, seuraavat uskomukset ja "tai'at" kuuluisivat alussa mainitun perusteella siis oikeastaan 24.6. päivämäärälle:
- Jos Juhannusaamuna
auringon noustessa kastelee hevosenloimen kolmella veromaalla
heinäkasteessa,
niin se ottaa voiman pois toisen heinästä!
- Jos kaski poltetaan
Juhannuspäivänä,
on se viljakasvulle ja muutenkin parempi.
- Mitä ennen Juhannusta
sataa, sataa laariin,
mutta mitä jälkeen Juhannuksen sataa, sataa laarista pois!
- Rukiin heitimisestä
leikkaamiseen:
9 yötä ruis heitii,
9 yötä jyvä kasvaa,
9 yötä se valmistuu ja
9 yötä se poikiaan odottelee!
- Paras nauriin
kylvöpäivä on ensimmäisenä tiistaina Juhannuksesta.
(päivä vaihtelee eri puolilla Suomea)
- Kun pieni kesä
(aika ennen Juhannusta) on kylmä,
niin iso kesä (kesä Juhannuksen jälkeen)
on lämmin!
Urho-klubin
Syöpäläisten
hengenheittopäiwä
- Kesäkuun viimeinen perjantai
30.6.
Vanhan kansan mukaan kesäkuun viimeisellä perjantailla oli aivan erikoinen merkityksensä - nimittäin syöpäläisten torjuntapäivä! Toki muitakin merkittäviä päiviä moiseen puuhaan kalenterissa oli, kuten vaikkapa yleisesti kaikki torstait ja joulun aika. Mutta kesäkuun viimeisellä perjantailla oli aivan erityistä taikaa! Syöpäläisillä tarkoitettiin muuten tavallisesti luteita, vaate- ja päätäitä, satiaisia, kirppuja ja torakoita. Ja saattoipa listalla olla jokunen muukin, kuten kuolemankello!
Kun uutta tupaa tehtiin, piti syöpäläisistä eroon pääsemiseksi tehdä vähän taikojakin: Talon rakentaja heti ensimmäisiä hirsiä tehdessään irrotti kasan lastuja ja valmisti niistä kodin syöpäläisille esim. läheisen kannon nenään. Näin oma torppa säilyi syöpäläisiltä! Kiihtelysvaarassa syöpäläistuvan valmistuttua hoettiin:
"Tämän tien nyt lutikoille, kirpuille ja russakoille; ommaan huoneeseen en ota mittää!"
ja Vienan Vuokkiniemessä:
"Täss' on teille eläntäpirtti, loain itselleni eläntäpirtin."
Savon ja Karjalan seuduilla on menetelty myös siten, että valmistettu syöpäläistupa pannaan tuleen ja ilmoitetaan samalla, ettei ole tulemista, koska asunto palaa.
Vanhan kansan uskomuksissa syöpäläiset syntyivät omilla, sangen yliluonnollisen kuuloisilla tavoillaan. Niinpä esimerkiksi täitä pidettiin ihmisveren tuotteina tai niiden uskottiin ryömivän esiin ihmisen ihosta. Toisaalta päätäiden sanottiin syntyvän surustakin. Syöpäläisillä ja likaisuudella ei ollut aikaisemmin mitään tekemistä toistensa kanssa. Vasta "puhtausintoilun" levittyä 1800-luvulla korostuivat yhä nykyäänkin paikka paikoin hengissä olevat ajatukset siitä, että syöpäläiset syntyvät ihan vain pelkästä liasta. Tällainen käsitys on sinällään helposti ymmärrettävissä, sillä siivottomuus ja syöpäläisten esiintyminen ovat usein liittyneet toisiinsa.
Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että Mikael Agricola mainitsee vuonna 1551 Psaltarin suomennoksessa täin eräänä vahingollisena "turilaana". Ulkomailla, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa tiedetään äitien muinaisina aikoina olleen suorastaan mielissään, jos heidän lastensa päästä löytyi täitä. Siitä seikasta saattoi näet hyvinkin päätellä, että lapsi oli terveverinen; sairas veri ei pystynyt täitä kehittämään. Samuli Paulaharjun mukaan päätäi saattoi olla meidän suomalaistenkin mielestä merkityksellinen:
"Ei myöskään saa pienen lapsen päästä tappaa täitä; jos tappaa, ei lapsi opi puhumaan, vaan jää mykäksi."
Urho-klubin
Juhannusaikaa ja -taikaa
Juhannuksen aika oli vanhan kansan mukaan parasta vastantekoaikaa, varsinkin, jos aikoo tehdä vastoja eli vihtoja talvea varten. Niitä voi tehdä jo hiukan ennen juhannusta siellä missä lehti on jo täysikasvuinen. Tärkeintä on tehdä vihdat eli vastat kuitenkin yläkuulla, aamupäivällä taitetuista oksista. Jotkut pitävät yläkuun 9.-11. päiviä kaikkein parhaimpina. Tässä kuussa ne olivat siis 22. - 24. kesäkuuta. Useissa ohjeissa sanotaankin koivujen olevan parhaimmillaan juuri Juhannuksena ja sitä seuraavan viikon aikana. Suomen Saunaseuran mukaan "oikea vastan/vihdan tekoaika on yleensä Juhannuksen tienoista heinäkuun alkupuolelle. Ennen sitä koivunlehdet ovat liian pehmeitä ja sen jälkeen lehdet irtoavat herkemmin".
Ja Juhannustaikaa:
- Jos tahtoo suaha naimisenkiiman
syttymän tytössä tahi pojassa,
niin on sillen syötettävä Kiimaheinijä
Kiimaheinä = Kärpäsloukku
Kuva: Flikka sai miähe ittellens
"Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo,
1946
(Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
- Poikain on otettava lepakon
vasemmasta siivestä veripisara,
kätkettävä se omenaan ja tarjota tämän mielitietylleen
- Otetaan niityllä kiiltäviä
kultakärpäsiä,
pannaan pulloon, kuivataan,
jauhetaan hienoksi ja sekoitetaan viinaan.
Tätä viinaa jos antaa tytölle, parhaiten kahvin mukana, niin se seuraa antajaa
Lisää juhannustaikoja
täältä.
Urho-klubin
Monin puolin maata on kuultu tarinoita oudon sinisistä juhannustulista - aarnivalkeista- joita on nähty juhannusyönä palavan. Wanhat kertoivat, että ilmiön syynä ovat raha-aarteistaan hometta ja ruostetta polttelevat haltijat, aarnit. Mutta ihan ilman mitään ei näitä aarnitulia voinut nähdä. Piti esimerkiksi istua kolmesti muutetun huoneen katolla tai isolla maakivellä yösydämen aikoihin, niin mene ja tiedä, aarnitulen saattoi nähdä palavan niityllä, suolla tai lammen pinnalla. Jos aarnivalkean alla aarnihaudassa olevaa aarretta itselleen halajoi, se oli sitten jo hankalampi juttu, sillä yleensä tulen äärellä oli sitä vartioimassa jokin suuri eläin. Eikä sen elukan hyvään tahtoon onnenonkijan suhteen ollut luottamista.
-
saattaa nähdä virvatulen palavan.
Sen alta löytyy sitten oikea aarre.
Virvatulia tunnetaan lähes kaikkien kulttuurien perinteistä kaikkialta maapallolta, ja usein niihin liittyvät kansanperinteet ovat hyvin vanhat. Suomessa ja muuallakin Euroopassa on ollut käsityksiä, joiden mukaan virvatulet ovat henkiolentoja tai henkiolentojen valoja, joilla ne houkuttelevat ihmisiä eksymään tai vahingoittumaan. Vaappuvia virvatulia on voitu pitää lyhtyinä, joita jokin olento kantaa pimeässä. Virva- eli aarnitulia nähtiin muulloinkin kuin Juhannuksena, mutta Juhannuksen aikaan nähty virvatuli paljasti aarteen sijainnin.
Nykytiedekin tuntee nämä virvatulet, mutta ei pysty kunnolla selittämään niitä. Esimerkiksi yritykset selittää virvatulia metaanikaasuesiintymillä ovat huonoja, sillä metaani palaa silmänräpäyksessä, kun taas virvatuli saattaa viipyä paikallaan tai liikkua minuuttien ajan. Lisäksi metaanin liekki on voimakkaan keltainen, ei sininen.
Virvatulet on usein yhdistetty meillä ja muualla kummitteluun. Wanhat sanovat, että hautausmailla tai surma- tai onnettomuuspaikoilla nähtyjä virvatulet ovat ihmisten sieluja. Eräiden liekkiä muistuttavien virvatulten nimitys on ollut liekkiö. Liekkiö on ajateltu esimerkiksi aavelinnuksi tai lapsen sieluksi. Joskus uskottiin, että kun hautausmaalta nousee tulta, siellä on kakkiainen.
Virvatulia esiintyy yleensä samoilla paikoilla tai alueilla toistuvasti, ja joillakin paikoilla niistä on pitkät kansanperinteet. Tämän artikkelin kirjoittajakin on nähnyt toistuvasti aarnivalkeita yhden ja saman paikan päällä Itä-Suomessa, mutta aarrekaivauksia paikalla ei ole kylläkään tehty. Monista yrityksistä huolimatta virvatulet ovat aina kadonneet, kun kirjoittaja on lähestynyt niitä noin viiden metrin päähän. Virvatulet ovat yleensä myös hiljaisia, ja niitä nähdään hiljaisilla seuduilla ja hiljaisina aikoina. Joskus virvatuli on myös pitänyt sihisevää ääntä tai aiheuttanut esimerkiksi rusahduksen katkaistuaan oksan tieltään. Virvatulet eivät kuitenkaan koskaan ole polttaneet mitään, esimerkiksi kuivia oksia tai ruohoa, mikä on sinällään omituista, jos se olisi oikeaa tulta. Virvatulen on jopa kerrottu kadonneen, kun on pidetty kovaa ääntä. Toisaalta joihinkin aarnihautoja koskeviin kansanperinteisiin liittyvät myös paikalta kuuluvat oudot äänet.
Mutta onpa aarnivalkeiden alta löydetty aarteita todistetustikin. Esimerkiksi Outokummun kaivoksen paikalla nähtiin virvatulia hyvin runsaasti ennen malmiesiintymän löytymistä. Wanhat sanoivat, että siellä se odottaa melkoinen aarre, kun se noin tulia pitelöö...
Punainen hera
- Makiajuusto, makia hera, juhannusjuusto, punainen juusto
-
Wanha kansa keitteli myös Juhannuksena, osa
maaseudun herrasmiehistä saattoi keitellä jotain salaa vallesmannilta, mutta
emännät keittelivät yleensä, ainakin Pohjanmaalla, juhannusjuustoa.
Kuva: Punaista heraa toimituksessamme
19.6.2015 klo 01.10, wanhojen ohjeiden mukaan keitettynä!
Tällä kertaa keitettiin 9 litraa ja aikaa se vei 9 tuntia...
(Photo: Juha Räty, JR-Studio, Oulu)
Juhannusjuustoon emännät laittoivat suolaa, jos sitä syötiin juustokeittona, joskus kylmänä, joskus lämpimänä, miten milloinkin sattui. Ja jos talossa oli imeläkiveä eli sokuria, saatettiin sitäkin joukkoon heittää, jolloin saatiin janon sammuttava ja kylmänä nautittava jälkiruoka.
Ja näin wanhat sen tekivät, laitetaanpas se oikia resepti tähän, kun sitä kansanperinnetoimitukseltamme niin ahkerasti on kyselty. Seuraavan reseptin maitona voi nykyihminen käyttää kaupan "punaista" maitoa hyvin tuloksin, mutta ajasta ei saa tinkiä eikä väriaineilla fuskata:
- Otettiin 6 litraa lehmänmaitoa. Lämmitettiin se kädenlämpöiseksi ja lisättiin siihen 2 ruokalusikallista juustojuoksutetta. Annettiin seisoa lämpimässä puolisen tuntia, jolloin "juustomassa" oli kiinteytynyt. Laitettiin pata hiljaiselle tulelle ja keiteltiin harvakseltaan sekoitellen noin 4 -7 tuntia.
Nyt padassa piti näkyä jo punertavia juustokokkareita liemessään kiehuskelemassa. Lisättiin litra tuoretta maitoa ja keiteltiin tovi (30 - 40 minuuttia) lisää. Lisättiin toinen litra maitoa ja keiteltiin taas tovi. Ja lisättiin kolmas litra maitoa ja taas tovin verran keittelyä.
Nyt juusto oli jo melkoisen punaista ja heran paikalla sakeahko ja maukas liemi. Tässä vaiheessa rikkaamman talon emäntä lorautti sekaan puolisen litraa sakeaa kermaa ja kiehautti keiton sen päälle, köyhemmät laittoivat saman mitan maitoa.
Lopuksi, nythän emäntä oli tuvassa juustoaan jo parhaassa tapauksessa reippaasti yli 10 tuntia keitellyt, juhannusjuusto maustettiin parilla teelusikallisella suolaa. Ja jos oikein makiaa jälkiruokaa tahtoi, saatettiin lisäksi laittaa vielä siirappia melko tujaus, ehkä kahvikupillinen maun mukaan. Jos siirappia ei ollut, sokerikin kävi. Mutta pitkä keittoaika teki juustosta jo ilman sokeriakin riittävän makeaa ja punaista. Ja sitten ei kun syömään, keiton saattoi syödä lämpimänä tai kylmänä ja jälkiruoka aina kylmänä. Ja herkkua oli! Ja on!
Tuo juustojuoksute oli muuten ennen vanhaan eläinten, yleensä teurastetun sonnivasikan, lampaan tai vuohen, juoksutusmahan sisältöä tai kasvisperäisiä juoksuttimia, kuten keltamataran, kardoni-ohdakkeiden tai viikunan oksien maitiaisnestettä, nokkosta, pikkutakiaista, siniyökönlehden, kaunokkien, kiiltomalvan, karstaohdakkeen ja siankärsämön murskattuja versoja, viinietikkaa, sitruunamehua, appelsiinimehua, limettimehua, sitruunahappoa tai viinihappoa. Lopputulos hieman vaihteli sen mukaan, mitä juoksutetta käytti. Nykyisin tuo juoksute on yleensä keinotekoista.
23. kesäkuuta
- Paras liinankylvö on Juhannuksen aattona.
- Tupakat kasvavat hyvin,
jos ne Juhannusyön kasteessa istutetaan.
Juhannukseen liittyy myös kansan suussa Juhannustaikoja:
- Jos Juhannusyönä ottaa vieraan auran
luotikaisesta multaa ja vie omalle pellolleen,
niin samalla viedään kaiken viljan karttu toiselta!
-
-
näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa
-
Niin monta kertaa kuin käkönen kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen
löytymiseen.
Jos ei kuku laisinkaan, tulee sulho vielä samana vuonna!
-
niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan
Perinteinen ja oikea Juhannuksen viettopäivä on kesäkuun 24. päivä, Johannes Kastajan syntymäpäivä. Juhannus on oikealla paikallaan mm. vielä Norjassa, Virossa ja Latviassa.
Kuitenkin jo 1940-luvulla Työnantajien Keskusliitto teki aloitteen Juhannuksen siirtämisestä viikonlopun yhteyteen, jotta Juhannus ei haittaisi työviikon tehokkuutta osuessaan keskelle viikkoa. Niinpä jo vuodesta 1955 alkaen Juhannus määrättiin lauantaiksi ja päivämäärä vaihteleekin sitten sen mukaan. Ja Juhannusaatto oli tietenkin tuo edeltävä 23. päivä, joka meillä tänään on.
Kirkko vastusti Juhannuksen pitopäivän muutosta, mutta joutui taipumaan työnantajien edessä. Juhannuspäivää oli tosin muuteltu jo aikaisemmin 1920-luvulla. Juhannuspäivästä tehtiin tuolloin Suomen lipun päivä.
Urho-klubin
22. kesäkuuta
- Maapallosta
maailmankaikkeuden keskus ajaksi 1622 - 1992
Isäni kertoman mukaan hänen lapsuudessaan (eikä
siitä ole vielä niin kovin kauan) oli monia ihmisiä, jotka olivat
edelleen pyhästi sitä mieltä, että maapallo oli litteä ja että Aurinko kiersi
maapalloa. Olihan kirkkokin aikoinaan niin vakaumuksella opettanut.
Kuva: Galileo kohtaa Rooman inkvisiittorit. Galileo
faces the Roman inquistion
Kuva on maalauksesta, koska kameraa ei tuolloin oltu vielä keksitty
(tiedoksi nuoremmille).
This is a picture of a painting, because there were no cameras at that
time (for your knowledle, younger ones...)
Näin kirkko oli julkituonut 22. kesäkuuta Herran vuonna 1633, jolloin yksi tähtitieteen perusikoneista, Galileo Galilei, määrättiin oikeudenkäyntiin inkvisiittoreiden tykö jumalanpilkasta epäiltynä. Galilei kun oli havaintoihin perustaen vakaasti sitä mieltä, että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin. Katolinen kirkko taas tiesi kaiken niin maan päällä kuin avaruudessakin ja oli täsmälleen päinvastaista mieltä. Niinpä inkvisition tuomio koostui kolmesta pääkohdasta:
Galilein tuli kieltää heliosentrisyys, joka tuomittiin muodollisesti ”harhaoppiseksi”.
Galilei määrättiin vangittavaksi, mutta myöhemmin rangaistus muutettiin kotiarestiksi.
Dialogi asetettiin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon ”Index 1634”.
Lisäksi kiellettiin kaikkien Galilein töiden, myös tulevien, julkaiseminen. Tätä ei kuitenkaan varsinaisesti julistettu oikeudenkäynnissä eikä kieltoa myöskään valvottu.
Vaikka tuosta tuomiosta oli kulunut jo yli 300 vuotta,
osa wanhoista oli 1930-luvulla ja vielä paljon myöhemminkin tuon
katolisen kirkon mielivaltaisen päätöksen takana. Eipä katolinen kirkko
itsekään myöntänyt erehtyneensä ennen kuin vasta vuonna 1992 ja
tarkalleen 31. päivä lokakuuta, jolloin paavi Johannes Paavali II pyysi
My father told me when I was a child (not SO LONG time ago) that he had heard in his childhood old people say, that Earth "is flat and the Sun orbits our own planet". Even our own church had had this opinion long times ago...
The church had
announced
Galileo was prohibited to use heliocentric model, which was sentenced to a formal "heretic".
Galilei was ordered to be detained, but later the penalty was changed under house arrest.
The dialog was in the Catholic Church banned books list "Index 1634".
In addition, all Galileo's work was banned, also what he does in future. This was unlikely to be declared on the trial and this was also not controlled wery hardly.
Even if that judgment was passed for over 300 years ago, some of the old folks shared in the 1930s and much later that Catholic Church arbitrary decision. Even the Catholic Church itself issued that as a mistake not until the year 1992 and exactly 31. day of October, when Pope John Paul II asked forgiveness on behalf of the Catholic Church because of Galileo's treatment.
Urho-klubin
21. kesäkuuta
- Pesäpäivät, vuoden pisimmät
päivät, kesäpäivänseisaus
Suomen historiasta löytyy monia allakoita, joiden perusteella pisin kesäpäivä ja varsinkin sen paikka on ollut hieman epämääräinen. Mikael Agricolan Rucouskirjassa Solsticium Estiua sijoittuu 10.6.. Sigfrid Aronus Forsiuksen kalenterissa herran vuonna 1608 Eskil (12.6.) merkattiin vuoden pisimmäksi päiväksi ja samaa sanoi Gezelius vuonna 1668. Vituksen päivää (15.6.) piti pisimpänä Jonas Raumannuksen kirkkokäsikirja vuodelta 1646 ja samasta sanoi Agricolakin seuraavaa:
- Vitus peiuen pitä pitken
1700-luvulla 22.6. merkattiin lisäyksin " Kesä päivän seisomus". Näinä vuoden pisimpinä päivinä wanhat pitivät tapoinaan istuttaa lantut, kaalit ja tupakat, jotta ne tulisivat Juhannuskasteeseen ja hywin menestyisivät.
- Juhannuskaste se lantut kasvattaa!
Rajakarjalassa naiset istuttivat kaalin pesäpäivien valoisina öinä hameen helmat ylös käärittyinä, koska se takasi suurikokoiset kaalinkerät. Monin paikoin myös nauriit istutettiin juuri pesäpäivien aikaan Juhannuskasteeseen.
Urho-klubin
20.
- 24. kesäkuuta
- Juhannusta edeltävä viikko
- Juhannuksen edellisellä viikolla
tehdystä nauriista ei tule mitään;
sen syövät maakirput!
- Jos nauris syletään, kynnetään ja
karhitaan alakuulla Juhannuksen eellusviikolla,
niin kasvavat ne suuriksi!
- Nauriin kylvöpäivä on perjantaina ennen Mittumaaria.
Urho-klubin
18.
kesäkuuta
-
18. kesäkuuta oli wanhoille aikoinaan yksi suurimmista juhlapäivistämme. Tuolloin vietettiin Pyhän Henrikin juhlaa sekä Suomen kirkkomessua, kuten Agrigolan Rucouskirjassa sanottiin.
Lähes kaikille pyhille oli nimittäin tapana pitää kaksi muistopäivää, toinen oli kuolinpäivä ja toinen luiden ja maallisten jäännösten transkriptiopäivä (dies translationis). Joskus vuonna 1300, tarkemmin kesäkuun 18. päivänä, siirrettiin Lallin tappaman pyhän Henrikin luut (tai ainakin osa luista) Nousiaisten kirkosta uutukaiseen Turun tuomiokirkkoon.
Historiamme katolisena aikana Henrikin pyhäinjäännöstä säilytettiin täällä Turun tuomiokirkossa omalla alttarillaan. Se ei kuitenkaan säilynyt kokonaisena. Osa luista saattoi jäädä alkuperäiseen sijaintipaikkaansa Nousiaisten kirkkoon, jonne rakennettiin 1400-luvulla massiivinen sarkofagi Henrikin kunniaksi; on kuitenkin epäselvää, sisälsikö sarkofagi koskaan yhtään luuta. Aikalaislähteiden mukaan Henrikin luita lahjoiteltiin Turusta ympäri Pohjolaa, mm. Ruotsiin Uppsalan ja Linköpingin tuomiokirkkoihin.
1500-luvun uskonpuhdistuksen pyörteissä pyhäinjäännöksiä ei enää oikein suvaitsevaisesti katseltukaan vaan Turun tuomiokirkostakin poistettiin pyhimysalttarit pyhäinjäännöksineen. Henrikin luut siirrettiin tuolloin tuomiokirkon kirkkosalista sakaristoon, jossa niitä säilytettiin 1720-luvulle asti. Isonvihan aikana, kun Turku oli venäläisten miehittämä, luut ilmeisesti lähetettiin Pietariin liitettäväksi Pietari Suuren muinaismuistokokoelmaan. Tällä matkallaan Henrikin pyhäinjäännös katosi lopullisesti, vaikka sen kohtaloa Pietarissa on yritetty myöhemmin jäljittää.
Piispa Henrikin pyhäinjäännöksenä pidetään nykyään kyynärvarren luuta, värttinäluuta, joka oli sijoitettuna vuonna 1514 rakennettuun piispa Hemmingin pyhäinjäännösarkkuun Turun tuomiokirkossa. Siihen liitetty pergamentti kertoo sen kuuluneen piispa Henrikille. 1920-luvun korjaustöiden yhteydessä luunpalanen siirrettiin tuomiokirkosta Museovirastoon. Luun omistajuudesta käytiin 1990-luvulla kiistelyä, kun Museovirasto katsoi pyhäinjäännöksen omistajuuden kuuluvan sille muinaismuistolain nojalla. Museovirasto antoi kyynärvarsireliikin vuonna 2000 viideksi vuodeksi katolisen Pyhän Henrikin katedraalin alttarille.
Reliikki vietiin tutkittavaksi Turun
tuomiokirkkoon vuonna 2007 ja lainattiin hetimmiten tutkimusten jälkeen
Helsingin Pyhän Henrikin katedraaliin vuoden 2012 loppuun saakka, jonka
jälkeen sen deponoinnista voidaan sopia taas kerran uudelleen. Tänä
aikana Turun tuomiokirkolla tai Tuomiokirkkomuseolla on oikeus saada
tarvittaessa kyseinen reliikki Turun tuomiokirkossa järjestettäviin
tilaisuuksiin tai näyttelyihin.
Niin, 1700-luvulla tälle samalle päivämäärälle 18.6. allakkaan liitettiin nimi Leontius, josta sanottiin:
- Jos Leontiuksen päivänä sataa,
niin vuorten kukkulatkin viheriöivät!
Leontius korvattiin herran vuonna 1908 nykyisinkin allakassa olevalla Tapiolla.
Urho-klubin
-
Consecratio Cathedralis Aboensis, 17.6. , on Turun tuomiokirkon vihkimisen merkkipäivä. Tämä tuomiokirkko vihittiin 17.6. vuonna 1300 Siunatun Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin Tuomiokirkoksi.
Itse asiassa Turun tuomiokirkon alkuvaiheista on hyvin vähän täysin varmaa tietoa. Todennäköistä kuitenkin on, että kirkko on rakennettu aivan 1200-luvun lopulla puusta. Sen vihkimisen ajankohdasta on melkoisesti epävarmuutta. Kirkkon vihkiminen käyttöön on voinut tapahtua jo vuosien 1292 ja 1296 välillä tai sitten juuri 17. kesäkuuta 1300 tai ihan 1300-luvun alussa, mahdollisesti niinkin myöhään kuin 1309. Tutkimuksessa on ollut aikaisemmin vallalla ajatus, että kirkko olisi rakennettu tiilestä jo 1200-luvun lopussa. Teoria on kuitenkin kyseenalaistettu. Knut Draken mukaan Kirkon ydinosa on todennäköisesti rakennettu harmaakivestä vasta 1300-luvun loppupuolella.
Tuohon aikaan Suomi kävi kauppaa Novgorodin kanssa ja vuonna 1318 juuri noitten novgorodilaisten kerrotaan polttaneen poroksi Turun kirkon. Tämän jälkeen seurannut rakennuksen uudestirakentaminen laajeni uuden kuoriosan rakentamiseen, joten kirkon runko sai pääasiassa nykyisen laajuutensa. Tämän lisärakennuksen valmistuttua 1300-luvun puolivälissä korotettiin torni sopusuhtaiseksi laajennetun rungon kanssa ja jo sataluvun lopulla käytiin käsiksi uusiin laajennustöihin kappelien rakentamisella. Tätä jatkui pitkin 1400-lukua, kunnes kirkon vanha runko miltei kauttaaltaan ympäröitiin kappeleilla. Muun muassa itäpäädyn Kaikkien Pyhien kappeli on rakennettu 1470-luvulla.
Niin, jotain noista nimistä. Nimeä Botolf on annettu rekisteritietojemme mukaan kaikkiaan vain kymmenelle suomalaiselle miehelle, joista viimeisin sai nimensä ennen talvisotaa. Ja nimestä Urho voit lukea lisää täältä. Nimeä Torborg on annettu kaikiaan 137:lle suomalaiselle, joista 3 on ollut miehiä ja nimi on viimeksi annettu vuosien 1960 - 1979 välillä (4 naista ja yksi mies). Nimeä Volkmar on annettu vain 14 miehelle, viimeisin vuosien 1960 - 1979 välillä. Nimistä Welker ja Botolphus ei ole rekisteröity tarkkoja lukumääriä. Germund on annettu kaikkiaan 22 miehelle, viimeisen kerran 2000-luvulla.
Urho-klubin
12.
kesäkuuta
-
Meillä Suomessa Esko on ollut erityisesti nauriin ja hampun kylvöpäivä:
- Kylvä hamppu Eskelinä,
ota ylös Perttuna (24.8.)
niin tulee hampusta vahvaa
- Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin.
Lappia eteläisemmässä Suomessa myös paarmoista osattiin ennustella:
- Jos ennen Eskoja paarmat laulaa,
ni Pietari (29.6.) pusseihinsa panee!
(tuolloin tulee kylmä)
- Ei tähätöntä Eskeliä,
eikä jyvätöntä mittumaaria (24.6.)
- Jos nauriin tekee alakuun perjantaina,
silloin ei ole naurihia tulemas!
(tekee = kylvää)
Tälle päivämäärälle merkatuista nimistä Eskeli on annettu kaikkiaan 49:lle suomalaiselle miehelle kautta aikain, ja heistä kuusi tällä vuosituhannella. Nimeä Eschillus on annettu viimeksi tiettävästi 1700-luvulla, mutta lukumäärästä ei ole kirjoihin jäänyt merkintää. Esfil-nimeä annettiin viimeksi 1800-luvulla.
Urho-klubin
10.
kesäkuuta
- Oulun Tervahovin tulipalo 115 vuotta sitten -
Vanhoissa allakoissamme 10. päivä kesäkuuta oli se vedenjakaja, jonka jälkeen kesäkukat saattoi istuttaa. Aikaisemmin istutetut menivät yleensä alkukesän hallojen toimesta manan maille. Kesä oli siis nyt alkanut toden teolla. Nyt on "ruoho maassa, lehdet puussa ja kukkaset kedolla".
Kesän alkaessa sanottiin:
- Kuuron pilvestä sataapi
kajanteesta kaiken päivää.
- Pohja poudat onnettomat,
itä ilkeät satehet!
- Sae tiheän haaskaa,
pouta harvan kuivattaa.
(tiheä tarkoitti kylmää, hallaa)
- Jos taivaallisen kuun ensi päivinä kaataa lehtipuut,
niin eivät kannot verso!
Herran vuonna 1901 10. kesäkuuta oli tervakaupunki Oululle kohtalokas päivä, sillä tuolloin Toppilansalmen pohjoispuolella sijainneen Tervahovin vieressä sijainneen sahan, joka näkyy oikeanpuoleisessa kuvassa (klikkaa suuremmaksi), alueelta alkanut tulipalo levisi Tervahoviin (vasen kuva) ja poltti sen rakennukset ja varastoissa olleen tervan.
Tervaa paloi tuolloin kaikkiaan mahtavat 13 200 tynnyriä. Tervahovi sijoitettiin palon jälkeen väliaikaisesti Toppilan salmen eteläpuolelle. Vasta kaksi vuotta myöhemmin se siirrettiin entiselle paikalleen, jonne oli rakennettu toimintaa varten joitain pieniä rakennuksia. Tervakaupan merkitys oli kuitenkin 1900-luvulle tultaessa vähentynyt, ja vain muutama vuosi myöhemmin 1910 Oulun kauppaseura myi Tervahovin kaupungille, joka siirsi sen toiminnan salmen eteläpuolelle satamaradan ja rakennusten tieltä. Tämän voitiin katsoa merkinneen Tervahovin toiminnan loppua.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus kesäkuun 11. Herran wuonna 2017
Ihanasta kesästä, hallaisesta suvesta
- Sataen suvet tulevat,
kesäpäivät kerkiävät.
- Ei mene kesä vesittä,
eikä talvi pakkasitta
- Kyllä kesä kuivaa,
minkä kesä kasteleepi!
- Itä kesän istuttaa,
länsituuli lämmittää.
- Idästä kesä, idästä talvi,
idästä hyvä vuoden vilja!
- Ei pohja suvea kiellä,
eikä kylmiä etelä!
- Jääksi jänkä luotehella,
keskellä kesäsydäntä.
- Kiitä paarmaista keseä,
mäkäräistä vuodenpäätä.
- Kolme on kiirettä kesällä:
yksi rutu rukihilla,
toinen heinällä helinä,
kolmas kallis kauranniitto!
Lisäksi nimenomaan nyt alkavasta kesäkuusta sanottiin:
- Kuuron pilvestä sataapi,
kajanteesta kaiken päivää.
- Pohja poudat onnettomat,
itä ilkeät satehet.
- Sae tiheän haaskaa,
pouta harvan kuivattaa!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.6.2017
Helluntaikeskiviikko 7.6.
Helluntaikeskiviikko oli neljäs alkuperäisistä Helluntaipyhistä, toinen vuoden 1773 jälkeen "maallistetuista" Helluntaipyhistä. Ja tämä maallistaminenhan tarkoitti pyhien poistamista kokonaan.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.6.2017
6.
kesäkuuta
- Kustaa, Kustavi, Custaf,
Kyösti, Kössi -
Aikaisemmin Suomen historiassa ja allakassa, aina vuoteen 1773 asti, Kustaa ei ollut kalentereissamme tälle päivälle präntättynä laisinkaan, vaan paikallansa nimenä oli Benjamin. Vielä vuonna 1668 ilmestyneessä Gezelius-piispan Wirsikirjan kalenterissa Göstäjän päivä oli vasta 2. elokuuta.
- Kustaan päivänä kevättou'on tekoon, vaikka lunta sataisi!
- Kustaan päivä on ohran kylvöpäivä.
- Kustaan päivänä pitää kaikin mokomin
saada perunansa istutettua,
muuten ei siunaus seuraa!
Kustaana istutettiin perunat aina Lounais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle saakka, joskus pohjoisemmassakin.
- Kustaa perunat maahan heittää,
Matti (21.9) viimeiset ylös ottaa!
- Jos yläkuulla tekee perunan,
niin kasvaa vartta,
mutta alakuulla mukuloita.
- Loppukuusta pitää perunat panna.
Kustaan päivänä sää yleensä kääntyi parempaan päin ja lapset pääsivät tällöin uimaan, vaikka vesi olisi ollut kylmääkin. Ja kengät otettiin jaloista pirttiin uunin pangolle tai porstuaan säilöön kesän ajaksi, että olisi syksyllä taas jotain jalkoihin laittaa.
- Kun Urpanus (25.5.) turkissa,
niin Kustaavus paidassa.
- Lapset Kustaasta kengätönnä!
Kustaan päivä oli myös viimeinen mahdollinen karjan laitumille päästöpäivä.
Nimeä Kustavi on annettu kaikkiaan 149:lle suomalaispojalle, joista viimeiset 7 tällä vuosituhannella, nimeä Custaf vain kerran (1900-luvun alussa). Kössin on saanut nimekseen 20 suomalaista miestä, joista 2 2000-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.6.2017
Helluntaitiistai 6.6.
Helluntaitiistai oli kolmas
alkuperäisistä Helluntaipyhistä, ensimmäinen vuoden 1773 jälkeen "maallistetuista"
Helluntaipyhistä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.6.2017
Helluntaimaanantai 5.6
Helluntaimaanantai oli toinen
alkuperäisistä Helluntaipyhistä, Pyhän Hengen päivä. Tätä juhlapyhää on
meillä Suomessa juhlittu vuosisatojen ajan mm. kirkonmenoin ja sitä juhlistetaan
edelleen suurimmassa osassa kristittyä Eurooppaa vapaana juhlapyhänä. Mm. Suomen
suurlähetystö Wienissä on kyllä suljettuna kyseisenä päivänä.
Meillä taas tämän Helluntaipyhän "tilalle" nimitettiin vuonna 1973 Helluntain valmistelupäivä, joka sijoitettiin Helluntaita edeltävälle lauantaille, Helluntailauantain paikalle. Näin tehden saimme taas tehokkaina Pohjan poikina ja tyttöinä yhden työpäivän teollisuudellemme lisää ja vuosisatainen henkinen ja kulttuurillinen perinnekin tuli siinä samassa katkaistua niin että napsahti...
Tämän Helluntain valmistelupäivänkin vietto lopetettiin sitten vuonna 1991 ja
sen jälkeen se on ollut vain yksi tavallinen kaupallinen lauantain muiden
Tiesittekö muuten, että 28.5.1918 oli viimeinen mahdollinen päivä käyttää vieressä olevaa Suomen valtiollista lippua? Seuraavana päivänä virallistettiin se nykyinen siniristilippu... Tuo punapohjainen Suomen senaatin leijonalippu ennätti olla virallisena lippunamme vain vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.6.2017
Oman hellun
metsästyspäivä...
- Helluntai 4.6. -
Meillä Suomessa ennen vanhaan helluntaita
vietettiin nelipäiväisenä aina vuoteen 1773 ja kaksipäiväisenä vuoteen 1973
saakka. Nuo neljä pyhää olivat itse Helluntai (sunnuntai),
helluntaimaanantai (toinen Helluntaipäivä),
helluntaitiistai
- Nouse lempi liehumahan,
kunnia kapuamahan.
- En joutunut joululle,
enkä päässyt pääsiäiselle,
vaan kyllä hellun helluntaille.
Helluntaiviikkoa kutsutaan meillä Suomessa paikka paikoin härkäviikoksi.
- Jos kanttausviikko on lämmin ja
härkäviikko kylmä,
tulee lämmin kesä; jos taasen on päinvastoin,
tulee kylmä kesä!
(kanttausviikko = Helatorstaiviikko)
- Helluntai hempeimmillään,
paarma pahimmillaan!
- Harvoin Helluntai tähätön,
harvoin Juhannus jyvätön.
- Jos helluntaina sataa
niin sataa joka pyhä juhannukseen saakka
- Jok' ei helota helluntaina,
se ei helota koko kesänä
- Kun on helle helluntaina,
niin on pakkanen Paavalina (25.1.)
kylmä viima kynttelinä!
- Helluntain paisteet on koko kesän
paisteet
- Kauraa ei pidä kylvää enää Helluntain
heittopyhinä!
(heittopyhä = puolipyhä)
- Jos ei heilaa Helluntaina,
ei sit koko kesänä!
Helluntai oli yleensä kuitenkin naaman vakavaksi vetävä aikaa; talven ruokavarastot olivat monin paikoin loppumassa tai kokonaan loppuneet eikä maa tuottanut vielä uutta syötävää. Kun me sanomme vatsa täynnä "Kesä keikkuen tulevi", siitä on jäänyt virkkeen loppuosa "suvi suuta vääristellen" kokonaan pois. Suu kun vääristyi esi-isillämme silkasta nälästä. Nykyisin ei toistella myöskään tarinaa kevään, kesän ja nälän kierrosta: "Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi." Nälkää yritettiin taittaa munilla ja maidolla, jota karja alkoi taas pikku hiljaa tuottaa (varsinkin, jos uutta ruohoa oli saatavilla). Vasta juhannus toi esi-isillemme vapautuksen kaikkivoivasta nälästä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 3.6.2017
Helluntailauantai 3.6.
- Helluntain valmistuspäivän
nimellä vuosina 1973 - 1991 -
- Toukoa ei pidä Helluntailauantaina tekemän!
sellainen on koko kesä
- Helluntaina lauantaina tyttäret kotia tulevat
tuovat juuston tullessansa,
syövät kuusi ollessansa!
- Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan,
rieskavelli keitetään,
lehmä aholle ajetaan.
Saunaan
- lauantai on saunapäivä -
- Lämmitä metinen sauna,
honkahuone hornahuta,
haluisilla halkosilla.
Juoskohon joki metinen,
simalampi laikkukohon
läpi kiukahan kivisen.
"Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo,
1946
(Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
- Löylynen on Jumalan luoma,
hiki vanhan Väinämöisen,
tehty puista tervaksista,
havupuista hakkaeltu.
Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)
Saunaan mennessä piti muistaa vetäistä oven saranasta savuntuoksuista saunahikeä henkeensä ja sanoa:
- Löyly, Jumalan lämmin,
puun lämmin, kiven lämmin,
lämmin vanhan Väinämöisen,
älä mene kipeesehen,
mene saunan sammalihin!
("Suomen Sauna", Eino Keskinen, 1946,
Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)
- Saunan löyly se kuitenkin on ainoa ilo
suuressakin surussa!
(Väinö Kataja)
Saunaa käyttivät myös kansanparantajat, paikalliset omaoppiset lääkitsijät ja tietäjät. Hoidokki saateltiin saunaan, joka oli lämmitetty joko ukkosen kaatamilla tai veden ajamilla puilla. Tavallisilla klapeilla ei tervehyttämissaunaa lämmittää saanut! Sairastunutta kylvetettiin, hauvottiin ja valeltiin samalla pyyvellen salaisella loitsulla:
- Tule löylylyn, Jumala,
tekemähän terveyttä,
rauhoa rakentamahan.
Mie olen, raukka, roanahinen,
vierona, vianalainen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.6.2017
1. kesäkuuta
- Nikoteemus, Teemu -
- Nikoteemuksen aikana ohraa kylvetään!
- Kun koivun lehti on hiiren korvalla,
niin silloin pitää ohria kylvämän!
- Ohra on kylvettävä viidennen viikon alulla!
- Onko, poika, ohrasi kylvetty, sillä pihlaja jo kukkii?
- Seitsemän viikon päästä ohrat joutuvat vakasta vakkaan.
Nikoteemus saattaa paikoin nakata koko kesän kylmät. Kohtalokkaaksi pahimmillaan on tätä kesäkuun ensimmäistä viikkoa kutsuttu juuri hallanvaaran vuoksi, ainakin tuonne kesäkuun kymmenennen päivän ajoille asti. Äitinikin aina sanoi:
- Ei kesäkukkia ennen kesäkuun kymmenettä!
Nikoteemus-nimeä on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain kuudelle kansalaiselle, kaikki he ovat olleet miehiä ja viimeisin heistä nyt 2000-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.5.2017
31.
toukokuuta
- Petronella
Neitsyt Petronellan yökylmänen merkitsi wanhoille Pohjois-Savossa aikaisten hallojen pelon loppua. Mutta esimerkiksi Hyrynsalmella sanottiin, että:
- Jos Petronella kylmää rikan,
Lauri (10.8.) kylmää ohran!
Varsinais-Suomessa Petronellana kylvettiin pellavaa, koska kyseinen päivä oli wanhojen mielestä sangen otollinen naimattoman naisen päivä.
Mutta kaikki Petronellat eivät ole
historiassamme suinkaan olleet mitään pyhimyksiä.
Tämä Petronella-neiti oli ottanut jalat alleen ja siirtynyt toiseen päähän Suomea, aluksi Rovaniemelle ja sieltä sitten Ivaloon. Reissullaan pohjoiseen neiti oli saanut oppaakseen innokkaan helsinkiläisen tutkimuskeskuksen geologin, jonka kanssa Petronella patikoi noin 100 km:n reissun Laanilasta Morgamiin. Yöpaikkoina patiikkareissulla toimivat nuotiopaikat ja makuupussi.
Lemmenjoella 25-vuotiaasta neidistä tuli kullankaivajien oma taloudenhoitaja tai ehkä paremminkin sapuskasta vastanneen Tyyne Tähden aputyttö, mutta mikään viettelijä hän ei joidenkin miesten toiveiden vastaisesti ollut. Syksyn saavuttua suojelupoliisin miehet nappasivat etsintäkuulutetun velkakarkurin Ivalosta ja karkottivat hänet kullankaivajien suruksi maasta lokakuussa 1949. Petronellan velat ja 2100 markan suuruinen sakko saatiin kuitenkin lainmukaisesti maksettua ystävällisten kullankaivajien avustuksella. Lapin Kullankaivajien liitto päätti vuosikokouksessaan 1951 palkata Petronellan Kultalan postinhoitajaksi ja kustantaa hänen matkansa Suomeen. Viranomaisilta ei kuitenkaan heltynyt maahantulolupaa, joten hanke raukesi kultamiesten mielipahaksi...
Petronellasta, siis tästä jälkimmäisestä, tuli
Lapin jängillä legenda, ja hänen nimensä onkin annettu mm.
ravintoloille, veneille ja jopa ruuille. Mm. ravintola Amican
yksi ravintola Lapin yliopistossa kantaa tänäkin päivänä
Petronellan nimeä, samoin ravintola Saariselällä, että silleen.
Jopa luontokohteita on nimetty kuulun neitokaisen mukaan,
mm. erään 400 metrisen tunturin kaksi lakea saivat jätkiltä
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.5.2017
30.
toukokuuta
- Kymmenykset
Herran wuonna 1342, toukokuun 30. päivänä, Turun piispa antoi kaniikki Sigurdille tehtäväksi pakottaa kaikki Ahvenanmaan maallikot maksamaan kymmenyksiä täyden määrän. Olihan valtakunnasta kerätyillä kymmenyksillä Ahvenanmaalle rakennettu joukko komeita kivikirkkojakin, peräti 12 kappaletta 1200-luvun puolivälistä alkaen seuraavan 200 vuoden aikana (näistä suurin osa 1200-luvulla).
Kirkko otti keskiajalla käyttöön kymmenysveron, ja kirkko olikin Suomen ensimmäinen verottaja. Verojen eli kymmenysten tuotto jaettiin neljään osaan: piispa, seurakunnan pappi, seurakunnan kirkko ja köyhäinapu saivat yhtä suuren osuuden. Paavi kehotti 1100-luvun alussa myös Ruotsi-Suomen kuninkaita aloittamaan kymmenyksien perimisen, mutta se toteutui vasta myöhemmin. Keskiajan lopulla Ruotsi-Suomessa suoritettiin kymmenykset eri viljalajeista, pellavasta, hampusta, humalasta ja karjakymmenykset kotieläimistä sekä oma kymmenyksensä metsästyksen ja kalastuksen tuotosta. Hämeessä, Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa kymmenykset maksettiin turkiksina.
Vasta 1500-luvun puolivälissä kymmenykset muutettiin kruunuveroksi, jonka kertymällä valtio mm. maksoi kirkon palkat.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.5.2017
26.
toukokuuta
- Kaspar Hauserin outo elämä
Täsmälleen tänä päivänä Herran vuonna 1828 16-vuotias
nuorukainen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kaspar Hauser, löydettiin
harhailemasta oudosti askeltaen saksalaisen Nürnbergin kaupungin kaduilta. Poika
Kasparin kantamassa kirjeessä, joka oli hoitajan kirjoittama, kerrottiin hänen äitinsä antaneen pojan hoitajan huostaan. Hoitajaksi määrätyllä oli kuitenkin jo kymmenen lasta entuudestaan, joten hän ei voinut huolehtia hänestä. Pojalta löydettiin myös toinen, olevinaan hänen oman äitinsä vuonna 1812 kirjoittama kirje. Äiti kertoi kirjeessä olevansa naimaton ja pojan isän olevan Nürnbergin kevyestä ratsuväestä. Kirjeessä toivottiin pojan liittyvän 17-vuotiaana samaan joukko-osastoon, jossa hänen isänsä oli palvellut.
Kaspar annettiin monen vaiheen jälkeen yliopiston professori Georg Friedrich Daumerin huostaan. Kuva Kasparista silloin kun hänet löydettiin on tuossa oikealla.
Kasparin ruokavalio oli sangen outo; hän ei syönyt mitään muuta kuin karkeaa leipää ja vettä. Lisäksi hän näytti pelkäävän kirkasta valoa eikä hän pystynyt kävelemään kunnolla. Löydettäessä hän ei osannut puhua kuin kaksi lausetta: "minä olen Kaspar Hauser" ja "haluan olla ratsastaja kuten isä". Kasparilla oli kuitenkin oppimishalu tallella ja niinpä hän oppi hämmästyttävän nopeasti puhumaan. Niinpä hän kykyni myöhemmin kuvailemaan oloja, joissa hän oli elänyt ja mitä hän oli kokenut.
Kasparin mukaan häntä oli pidetty pimeässä äänieristetyssä huoneessa tai laatikossa, jossa hän ei mahtunut seisomaan eikä makaamaan suorana, mikä selitti hänen väärät jalkansa. Hänelle oli annettu 16 vuoden ajan vain leipää sekä vettä. Silloin tällöin Kaspar oli myös joillakin keinoin nukutettu, jotta hänet oli saatu pestyä ja vaatteet vaihdettua. Hän oli saanut leikkiä muutamalla puisella lelulla ja kirkasvärisillä nauhoilla.
Kaspar Hauserin elämä vapaudessa jäi luhyeksi, sillä hänet
murhattiin 21-vuotiaana 17. joulukuuta 1833 Ansbachin kaupungissa; tekijää ei
kuitenkaan koskaan saatu kiinni. Hauserin epäillään syntyneen Badenin
suurherttua Karlin ja tämän puoliso Stéphanie de Beauharnais'n vanhimpana
poikana ja siten suvun perintöprinssinä. Kreivitär Luise von
Hochberg, joka oli suurherttua Karlin isoisän vaimo, lienee vaihtanut
terveenä syntyneen Kasparin vaikean syntymän yhteydessä toiseen, mutta
kuolemansairaaseen lapseen. Tämä vaihdokas menehtyi sairauteensa vain hieman
vaihdon jälkeen. Kasparin murhankin kyseinen lady, Kasparin "mummi", lienee
sittemmin järjestänyt, sillä näin suurherttua Karl jäi vaille miespuolista
perillistä. Tämä sopi kreivitär Luiselle mainiosti, sillä tuossa tapauksessa sen
aikaisen lain mukaan Karlin kruunu siirtyi Luisen omalle pojalle
Leopoldille (alempi kuva). Tästä tuli siis Leopold I,
Badenin suurherttua, joskin hänen vakanssinsa olisi kuulunut Kasparille.
Myöhemmät DNA-testit ovat vahvistaneet tämän mahdollisuuden olevan luultavasti
totta, ainakaan ne eivät ole sulkeneet esitettyä mahdollisuutta pois. Suvun
perilliset ovat kuitenkin kieltäytyneet kommentoimasta asiaa, eivätkä he ole
sallineet DNA-näytteiden ottamistakaan suvun kryptasta, mitkä seikat omilta
osiltaan tukevat tässä kuvattua tapahtumain kulkua.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.5.2017
25.
toukokuuta
- Urpo, Urpu, Urbanus
- Kesän alku -
Juuri tätä päivää, 25. toukokuuta, on wanha kansa pitänyt kesän alkuna ainakin Etelä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle saakka. Herran vuonna 1544 Mikael Agricola sanoi allakassaan:
"Vrbanus Suven alcu"
Etelä-Suomessa odoteltiin jo Urpona syysviljojen näyttävän uutta tähkää, muuten oli viljavuodesta tulossa kehno!
-
Urpo suveksi sääntää,
Perttu (24.8.) toiseksi kääntää!
-
Kun on Urpo turkki päällä,
silloin on kesä paita päällä.
-
Jos Urpanuksena on kovat tuulet, niin että urpuja paljon putoaa,
saa leikata 9 viikon päästä!
-
Erävihko Eerikaksi,
varavihko Valpurihin,
älä Urpua uututa kehnona kesän tulona.
Nimeä Urpu on annettu kaikkiaan 140:lle suomalaiselle, joista 2 on ollut miehiä. Nimeä Urpanus taas on annettu vain viidelle miehellä kautta aikain; viimeisen kerran ennen toista maailmansotaa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.5.2017
Helawalkehiat eli toukovalkeat 25.5.
-
Helatorstai, Helkatorstai, pyhätorstai -
Suomessa Helatorstaisin nuorempi väki poltteli helavalkeita eli toukovalkeita korkeilla kukkuloilla, jotta liekit näkyisivät mahdollisimman kauaksi. Tulen ympärillä tanssattiin, juotiin oltta (olutta) tai simaa ja laulettiin porukalla. Helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi kansan tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhassa maatalouskulttuurissa edeltävän sunnuntain, rukoussunnuntain, ja helatorstain välisinä päivinä kuljettiin kulkueina pelloilla rukoilemassa hyvää satoa. Tosin helavalkeita on ainakin kansanlaulujen mukaan poltettu myös Helluntaisin:
HELAVALKEA (ensimmäinen säe)
Vuorella kaikuuvi riemu ja soitto
Helluntain kelmees yössä,
ilosest karkelee nuorison liuta
laattial kallioisel,
Helluntai-yön helavalkean leimues
ja hohtaes korkuuden kiireen.
Nämä helavalkeat sytytetään usein epätavallisella tavalla, eli hankaamalla kahta puuta vastakkain. Tällä tavalla sytytettyä tulta pidetään pyhänä ja kutsutaan nimellä kitkavalkea. Tapana on mitä ilmeisimmin ollut jo pitkään soittaa myös kelloja ja torvia, kenties pahojen voimien pois ajamiseksi, ehkäpä myös hyvien voimien kutsumiseksi. Myös karjaa on tuolloin päästetty paikka paikoin ensimmäistä kertaa ulos laitumelle. Myös karja on ollut tapana ajaa helatulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.
Christfrid Ganander kirjoitti vuonna 1789: "Suomalaiset, varsinkin Hämeessä ja Turun seudulla, panevat silloin toimeen leikkejä, leikkivät Hiippaa, ovat leskisillä jne., tanssivat tulien ympärillä pelloilla ja vihreissä metsiköissä... Näitä ilotulia, joita monin paikoin tehdään pelloille ja aukeille kentille, sanotaan helawalkiaksi, joiden ääressä väki, varsinkin hattulan pitäjässä Hämeessä huvitteleiksen hyvällä oluella, soittaen ja hypellen."
Kuuluisin paikka tämmöisille kyläjuhlille on ollut Sääksmäen Ritvala: "Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hedelmiä antamasta, silloin kun kansa näihin kyllästyypi, tai vanhan tapansa heittää", Gottlund kirjasi ylös vuoden 1824 julkaisussaan.
Helatorstai oli wanhoilla vuoden pyhin kirkkojuhla, niin pyhä, etteivät mm. kuninkaan sekä keskiajalla että varsinkin 1500-luvulla perustamat kruunun myllytkään olleet toiminnassa, vaikka muulloin markkoja ja kruunuja kuninkaan kirstuun tahkosivatkin, sekä arjet että pyhät:
- Helatorstai on niin pyhä ettei ruoho
maassa kasva,
ei lehti puussa
eivätkä kuninkaan myllyt pyöri!
(Nivala)
ei lehti puussa
eivätkä kuninkaan myllyt pyöri,
eikä lintu kortta liikuta!
(Vuonninen)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.5.2017
24. toukokuuta...
- Domitianus, Ester, Esther,
Roland -
- Rooman lyhytaikaisin keisari -
24. päivä toukokuuta on kalentereissamme
muinaiseen aikaan ollut mm. Domitianuksen päivänä. Tuo Domitianus oli muuten
tiettävästi Rooman lyhytaikaisin ja -ikäisin keisari, tai ainakin yksi heistä,
jos vast'ikään paljastuneisiin uudehkoihin tutkimuksiin on uskominen. Vallan
kahvassa kun
Usurpaattori, vallananastaja Domitianus, oli arvoltaan luultavasti roomalainen upseeri, joka suuruudenhulluudessaan julisti itsensä peräti keisariksi Gallian keisarikunnan aikana. Hänen hallituskautensa jäi historiankirjoitusten mukaan melko lyhyeksi, kestäen luultavasti vain muutamien päivien ajan vuonna 271 jKr. Tämän vallananastaja Domitianuksen mainitsevat kirjoituksissaan Zosimos ja Historia Augusta. Muita todisteita tästä uudesta keisarista, Domitianuksesta, ovat vain kaksi löydettyä kolikkoa, joista ensimmäinen löydettiin Loiren alueelta Ranskasta vuonna 1900. Sitä pidettiin pitkän aikaa väärennöksenä, mutta vuonna 2003 löydettiin Oxfordshirestä Englannista, 16 kilometriä Oxfordista kaakkoon, toinen Domitianuksen lyöttämä kolikko. Kolikon aitoudesta ei ole enää epäilystä, koska se oli 5 000:n muun kolikon kera saviruukussa. Nämä 5000 muuta kolikkoa olivat vuosilta 250–275 jKr., ja Domitianuksen kolikko oli yksin muiden joukossa. Ruukku oli ennen avaamaton. Muuten, tämän löydön jälkeen vuonna 2004 tuon ensimmäisen kolikon arvoksi arvioitiin jo yli 10.000 puntaa...
Domitianuksen arvellaan
hallinneen vain muutaman päivän ajan. Vain vuoden vallassa ennen
Domitianuksen valtaannousua ollut keisari Aurelianus ilmeisesti
teloitutti hänet petoksesta, koska usurpaattori Domitianus oli
mm. lyöttänyt rahaa omissa nimissään. Se, tuliko Domitianuksesta
keisari ennen teloitustaan, on epäselvää. Usurpaattori, eli
keisarin valtaa tavoitteleva, kun tuli tuohon maailman aikaan
oikeasti keisariksi päästessään keisarin purppuraan. Ja silloin
hän olisi ollut se ainoa oikea keisari ja Rooman hallitus!
Silloin muut, kuten vaikkapa Aurelianus, muuttuivat
usurpaattoreiksi... Tosin Aurelianuksenkin päivät tulivat
luetuiksi omien sotilaiden käden kautta neljä vuotta myöhemmin
vuonna 275 jKr.
Kuva: Vuoden 2003 huhtikuussa löydetty Domitianuksen
lyöttämä kolikko
koitui hänen päänsä menoksi noin 1760 vuotta sitten (Kuva
BBC News, British Museum)
Meillä Suomessa tämä nimi Domitianus on ollut kalentereissamme nimipäivänä menneinä aikoina, mutta VRK:n tietokannoissa sitä ei ole lainkaan. Sen sijaan Rolandia on annettu kaikkiaan alle 1448:lle suomalaiselle nimeksi, joista vuosina 1960 - 1979 yhden kerran naiselle. Nimeä Esther taas on annettu vain 496:lle naiselle; nimen suosio on tosin rajussa kasvussa (vuosina 2010 - 2014 jo 62 uutta Estheriä!).
23.
toukokuuta
- Oulun suurpalo herran vuonna
1822
Oulun kaupunki koki kovia aamuyöllä 23.5.1822, jolloin lähes koko Oulun keskusta tuhoutui. Oulu oli tuolloin tiiviisti rakennettu puutalokaupunki, jollaisessa tulipalot pääsivät leviämään liiankin helposti. Oulullahan oli ollut historiallinen taipumus palaa poroksi noin 60 vuoden välein.
Suurpalo alkoi värjärimestari Papen talosta, joka sijaitsi lähellä raatihuonetta rannassa.Tuli levisi erittäin nopeasti, luultavasti katolta katolle hyppelehtien, tuhoten useita puutalokortteleita sekä tuomiokirkon puurakenteet. Tuomiokirkostakin jäljelle jäi ainoastaan kiviseinät, joiden sisään itse asiassa nykyinen kirkko on rakennettu. Palon sammuttua 330 rakennusta oli tuhoutunut suunnilleen kokonaan, ja vain 65 rakennusta jäi palamatta. Yli 3 000 oululaista jäi kodittomiksi vain viiden ihmisen saadessa surmansa.
Kuva: Kuva Oulusta 1822 juuri ennen paloa (Sara
Wacklinin [s.1790, k.1846] kirjasta Satanen muistelmia
Pohjanmaalta)
Kirkon syttyessä tuleen kellonsoittajat kiipesivät tapuliin soittamaan hätäkelloja, ja kaupunkilaisten avulla suuri osa kirkon tavaroista saatiinkin pelastetuksi. Lukkari ja kirkonvartija onnistuivat pelastamaan sellaistakin kuin kynttiläkruunut. Ainoastaan kirkonkellot jäivät palavaan rakennukseen, ja niiden kohtaloksi tuli pudota maahan kellotapulin rakenteiden pettäessä. Palavan puun keskellä kellot sulivat muodottomiksi metalliläjiksi, minkä takia muutaman kuukauden kuluttua syksyllä kirkonisäntä Wallin keräsi talteen kellojen materiaalin. Metallikappaleista valettiin uudet kirkonkellot Tukholmassa. Palon aiheuttamista muutoksista yksi oli Oulun triviaalikoulun uusi sijainti Raahessa.
Palon jälkeen J. A. Ehrenström ja Carl Ludvig Engel laativat uuden, pääosin nykyisinkin noudatettavan ruutukaavan, joka tuli voimaan 1825 itsensä keisarin omakätisellä allekirjoituksella varustettuna Keisari kirjoitti kaavaan venäjäksi "Näin olkoon, Aleksanteri I". Uudessa kaavassa varattiin vapaa alue Kaupunginojaa varten ja siihen muodostettiin diagonaalinen puistovyöhyke, joka hallitsee yhä edelleenkin Oulun kaupunkikuvaa. Palon ja uuden kaavan väliin jäi aikaa kolme vuotta ja osa rakennuksista oli ehditty rakentaa ja kunnostaa. Niille kohtalo oli tyly, sillä kaavaan sopimattomat rakennukset tuli purkaa ja rakentaa uutukaisen asemakaavan mukaisesti. Tuolloin Oulun tärkein satama oli Toppilassa, ja kaupungin siirtämistä kokonaan Oulujoen pohjoisrannalle harkittiin, mikä ei kuitenkaan toteutunut.
Kanttausviikko
Wanhat sanoivat Helatorstaita edeltänyttä sunnuntaita
kanttaisunnuntaiksi ja sitä seuraavia maanantaita, tiistaita ja keskiviikkoa
kanttauspyhiksi.
Helatorstaiviikon maanantai ja tiistai (ja aluksi
myös keskiviikko) olivat meillä vuoden 1571 kirkkolaissa määrättyjä
rukouspäiviä. Suomessa nämä wanhojen myös käyntipäiviksi kutsumat
pyhät säilyivät aina 1700-luvulle saakka.
Siis entiseen aikaan Helatorstai oli viimeinen viiden pyhän sarjassa, eikä noina
päivinä työnteko ollut pyhien ja wiisaiden mukaan sallittua. Tuolloin oli
viisasta rukoilla köyhien vuosien edestä, kierrellä pelloilla ja rukoilla
armeliasta satoa. Hartauden lisäksi ainoastaan säitä sai tarkkailla, eipä juuri
muuta:
- Kun on kanttaiviikko kalpeata,
niin on heinänteko helpeätä!
Tuolla wanhat tarkoittivat, että mikäli kanttaiviikolla on kylmä, tulee lämmin kesä ja hyvä sato.
Myös uskottiin, että kanttaimaanantai kuvasti tulevan kesän kesäkuuta, tiistai heinäkuuta ja keskiviikko elokuuta.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.5.2017
21.
toukokuuta
- Miikkula,
21. toukokuuta on mm. Miikkulan päivä. Tästä vanha kansa kertoi:
- Jyrki (23.4.) tuopi kainalossa,
Varpu tuopi vakkasella (Varpu = Vappu)
Miikkula koko reellä.
(kevätkalastuksen kalansaaliista oli kyse)
- Aura on nuottaa parempi,
kirnunmäntä tarpoimia.
Suomessa on ollut Väestörekisterikeskuksen mukaan kautta aikain vain kuusi (6) Miikkula-nimistä kansalaista, jotka kaikki ovat miehiä ja vuoden 1980 jälkeen syntyneitä. Koska Miikkula kuitenkin esiintyy myös "Kunniamme Päivät" -museon vanhoissa kirjoissa (1700 luku) , se lienee ollut Nikolai-nimen karjalankielinen kansanomainen muunnos Miikkula, joka on kreikkalaiskatolisen kirkon keskuudessa ollut pyhimysnimeen perustuvana vanhastaan suosittu. Väestön vaihtumisen yhteydessä nimi olisi sitten mukautunut nykyiseen "suomalaistettuun" asuunsa: Mikkola. Ja Mikkola on meillä paremmin tunnettu sukunimenä.
Miikkula on nykyisin muutakin, Markku Pölösen unelmien täyttymys Pohjois-Karjalassa, Joensuun lähellä. Miikkulan kylästä on sanottu, että se on se Terijoki, joka jäi Suomen puolelle sodan jälkeen. Itse asiassa 250 asukkaan Miikkula sijaitsee 20 kilometriä Joensuusta pohjoiseen. Elokuvakaupunki Miikkulan keskus on Höytiäisen rannalla ja samalla kohtaa myös koko kannas on kapeahkona ja muodoltaan korkeana päätyen Ukko Kolin korkeuteen ja toisella puolella Miikkulaa sijaitsevaan Pieliseen. Pituutta koko Miikkulan kannaksella on noin 30 km ja leveyttä enimmillään noin 15km.
Ja lisää tähän päivään liittyneistä nimistä. Sibylla on ollut / on nimenä VRK:n mukaan vain 40:llä naisella, tosin tuorein heistä on tämän nimen saanut 2000-luvulla. Nimeä Constantin on annettu kaikkiaan 212:lle suomalaiselle, joista peräti 33:lle 2000-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.5.2017
20.
toukokuuta
- Karoliina -
- Karoliina karjat laskee.
Karoliina-nimi on polveutunut latinankielisistä nimistä Carolus ja Carolina. Karoliina on suomalainen versio Carolinasta ja Carolista. Nimi tarkoittaa naisellista, iloni laulua.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
18.
toukokuuta
- Erkki, Eerikki, Eero,
Eerikka -
Wanha kansa uskoi pyhästi Erkistä sen oikean kesän alkavan. Silloin tulivat ne viimeisetkin muuttolinnut, käki ja pääskynen.
- Käki Erkin kainalos,
pääskynen pivon pohjas!
- Erkki on käen kukuntapäivä!
- Jollei Erkkinä käkeä,
niin ei leikkisää leikkuuväkeä
(syksyllä saadaan vain hallanpanemia viljoja)
Eerikinpäivän aikaan sattuvaa sadetta pidettiin luonnolle ja kasveille oikeaan aikaan osuneena. Niinpä asiasta väännettiin:
- Parempi Erkinpäivän aikana sade,
kuin kuninkaan kultainen kota.
- Eerikin aikainen sade ja Juhannuksen aikainen pouta maksavat tuhannen tynnyriä kultaa.
- Eerikin aikainen sade ja Mittumaarin (24.6.) pouta ovat kuninkaan kruunua kalliimmat.
- Eero evästä anoopi,
Urpaanuskin (25.5.) uikuttaapi.
(tarkoittaa, että 18.5. tarvitaan vielä karjanrehua)
- Kuvustansa kukko laulaa,
vihkostansa lehmä lypsää.
Karja laitettiin paikka paikoin, varsinkin Suomen ruotsalaisseuduilla, ensi kertaa laitumelle Erkin päivänä. Siihen liittyvät mm. seuraavat sanonnat:
- Erkki hakoja veräjään vetää.
- Parempi aita sortoinenkin,
kuin aivan aidatonna!
Ja sitten päivästä yleisesti:
- Kuinka paljon ennen tai jälkeen Erkkiä
sammakon poika on hengissä,
niin paljon ennen tai jälkeen Jaakkoa (25.7.) on
ruis valmista!
- Ensi perjantai Erkistä on pellava-perjantai ja toinen silkki-perjantai.
- Erkki avaa käensuun.
- Kylmä Erkki, hyvä merkki, lämmin Erkki, paha merkki.
- Kelmi sen kesän nimi, joka ennen Erkin päivää tulee.
Muuten, katsastetaanpa nimeä Eerikka tarkemmin, koska se ei ole niitä yleisimpiä. Tätä nimeä on annettu kaikkiaan 25 suomalaiselle kautta aikain, 19 miehelle ja kuudelle (6) naiselle. 2000-luvulla kolme suomalaista on saanut tämän nimen, yksi nainen ja kaksi miestä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.5.2017
W
anha-Wappu 14. toukokuutaViimeistään Wanhana Wappuna täytyy kiirehtiä äestämään ennen kuin lumen sulamisesta syntynyt kosteus ehtii haihtua. Ja muistuttaakseen nuorempiaan wanha kansa muotoilikin päivälle useita sanontoja:
- Vanhana Vappuna huutaa käki vaikka hongan holosta!
- Vanhana Vapunpäivänä on aloitettava
kyntö, vaikka sitten kynnettäisiin lunta.
Siitä seuraa hyvä viljaonni.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.5.2017
Pari päivää sitten eli
11.5. vietimme Viennan
piispan, pyhän Mamertuksen (hän kuoli n. vuonna 475 jKr.) muistopäivää.
Mamertus oli yksi Jääpyhimyksistä, muut olivat Pyhä Pancras, Pyhä
Servatius ja Pyhä Tarsuksen Boniface. Heidän muistopäivänsä ovat
peräkkäisinä päivinä 11. -14.5. ja wanhojen mukaan toukokuun 12. -
15. päivät toivat mukanaan melkeinpä takatalven... Siksipä he saivat
lisänimen Jääpyhimys.
Useiden lähteiden mukaan Mamertuksen muistopäivä olisi ollut 10.5., mutta
lukuisista vanhoista kalentereista ja Katolisesta ensyklopediasta toimituksemme sai
tarkastettua, että oikea juhlapäivä pitää olla ja on aina ollut 11.5.
Viimeisen kerran Mamertuksen päivä oli kalentereissamme virallisesti
vuonna 1907, ja silloinkin (kuten myös kuvamme kalenterissa vuodelta
1808) se oli 11.5..
Tämä taitaa itse asiassa olla niitä päiviä, joiden olemassaolosta harvempi alle
80-vuotias tietää
yhtään mitään (paitsi tietenkin historioitsijat ja Urho-klubin tutkijat.
Tarinamme Mamertus oli ennen pappisvihkiytymistään ollut mitä luultavimmin naimisissa.. Vuonna 462 hänet kaiketi vihittiin piispaksi ja jo seuraavana vuonna 463 hän sitten joutuikin paavi Hilariuksen kanssa kiistaan Arlesin piispan valtaoikeuksista. (Lähde: Kunniamme päivät -museon kokoelmista: "The Catholic Encyclopedia, Volume IX" Julkaistu vuonna 1910. )
Mamertuksen päivään liittyy monia "vanhan kansan" uskomuksia ja sääennustevinkkejä, mm:
- Jos yöllä Mamertusta vastaan kylmää, niin kylmää seitsemän viikkoa eteenpäin.
- Mamertuksen päiväksi kaurat kylvöön. Semmoisista kauroista sai aina hyviä kauraryynejä, sillä se Mamertus oli ennen aika vellumies.
- Naurista ei saa kylvää Mamertuksen päivänä; silloin siitä ei tule mitään."
(Lähde: Kunniamme Päivät -museon kokoelmista: Tammelan kirkonkylässä aikoinaan asuneen maatalousopetuksen uudisraivaajan kunnallisneuvos Antto Laihon teos "Wanhan kansan merkkipäivät" 1908)
-
niin halla kesällä panee kaikki.
- Mamertuksen yön jos kylmää,
menee kolmas halko pinosta ja kolmas tähkä pellosta,
eikä perunoita tarvitse ollenkaan istuttaa.
- Jos Mamertuksenpäivänä sataa
niin kasvaa kauraa vaikka kannon päässä ja kallioilla.
Wanhassa Egyptissä Mamertuksen päivänä, joka oli samalla puhdistautumis- ja uhrauspäivä, kannatti pitää silmänsä auki; näki mitä hyvänsä, se tiesi hyvää näkijälleen!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
6.
toukokuuta
- Aleksandra, Benedikta, Gotthard, Protogenes,
Sigismund, Sigmund -
Isoisoisoisän aikoihin 6. toukokuuta vuonna 1889 avattiin yli
300 metrinen Eiffelin torni Pariisin maailmannäyttelyssä. Tornin piti alkujaan
purkaa viimeistään vuonna 1909, mutta niinhän ei sitten luultavasti käynytkään.
Yksi tornia kovasti vastustaneista kuuluisuuksista oli (kauhu)kirjailija Guy de
Maupassant, joka kaikesta huolimatta lounasti joka päivä tornin ravintolassa.
Kysyttäessä syyksi paljastui, että tornin ravintola oli ainoa paikka Pariisissa,
jonne tuo ruma torni ei näy...
Kuva: Eiffelin tornin pystytyspuuhia kesäkuussa 1888 vuotta ennen tornin avajaisia
Franz Reichelt (1879 – 4. helmikuuta 1912) oli itävaltalaissyntyinen mutta Ranskassa asunut räätäli, keksijä ja laskuvarjohypyn pioneeri, nykyään toisinaan tunnettu myös nimellä ”Lentävä räätäli”. Reichelt kuoli Eiffelin torniin liittyvässä onnettomuudessa, jossa hän testasi ihan omakätisesti suunnittelemansa laskuvarjopuvun liito-ominaisuuksia. Reichelt kun kehitteli lentäjille pukua, joka muuttuisi tarvittaessa laskuvarjoksi. Ensimmäiset hänen viidennen kerroksen asunnostaan tehdyt testit olivat menestyksellisiä, mutta hän ei onnistunut enää korkeammalta tehdyssä Eiffel-syöksyssä. Kaveri tuli kyllä puku päällä tornista alas mutta vauhtia oli aivan liikaa...
Nimeä Aleksandra on Suomessa annettu kautta aikain 28.060:lle henkilölle, joista 9 on ollut (on) miehiä, nimeä Benedikta taas 22:lle naiselle, joista viimeisin tällä vuosituhannella. Nimen Gotthard on saanut kaikkiaan 201 suomalaista, joista 5 tällä vuosituhannella (ja yksi heistä vuonna 2010).
Protogenes-nimeä meillä ei ole annettu tilastojen mukaan kertaakaan, Sigismundia 65:lle miehelle (yksi tällä vuosituhannella). Nimen Sigmund on saanut 22 suomalaista, yksi viimeisen 10 vuoden aikana.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 3.5.2017
3.
toukokuuta
- Ristinpäivä, Inventio crucis
-
Wanhojen muistoissa Ristinpäivä, Korsmässa, on Jumalan veren päivä. Tällöin kannettiin isokokoista ristiä kulkueessa kylvöpellolle ja rukoiltiin hyvää satokautta. Tämä Ristinpäivä on alkujaan ollut Jeesuksen ristin pyhäinjäännöksen muistopäivä, mutta sitä ei ole kuitenkaan vietetty pyhänä enää uskonpuhdistuksen jälkeen. Ristinpäivä oli muuten Savo-Karjalassa karjan uloslaskupäivä.
Yleisesti tuolloin syötiin kalakeittoa, jotta kalaonni säilyisi ja tehtiin taikoja karjan hyvinvointi takaamaan. Katolisessa perinteessä Ristin päivänä katsottiin vainajien olevan liikkeellä, kansanperinteen mukaan piti olla hiljaa etteivät henget käy levottomana koko loppuvuotta.
- Ristinpäivänä kylvetään pavut ja herneet.
- Ristinpäivänä rimaus kalamiehen
kattilassa.
(tarkoittaa hyvää saalista)
- Ristinpäivästä poro kynteen, lintu siipeen ja kala karille.
Ristinpäivänä laskettiin monin paikoin karja ulos ensi kerran ja laskiessa tehtiin monenmoisia taikoja karjan säilyttämiseksi ja sen menestymisen takaamiseksi tulevana kesänä. Aamulla varhain herätettiin paimenet, jotka kenkivät eli laittoivat kengät jalkoihinsa lattialle astumatta vuoteillaan, jotteivät jalat tulisi kesällä kipeiksi. Sitten tehtiin karjan vanhimman lehmän kellossa ruisjauhoista, lehmänkarvoista ja vedestä taikina, joka sitten leivinuunin leukakivillä paistettiin kakkaroiksi. Kakkaroiden paistuttua niistä annettiin murunen kullekin lehmälle, jotta ne pysyisivät koko kesän yhdessä karjassa. Sitten emäntä laski ulos karjansa navetasta monilla taikatempuilla ja luvuilla, kuljettaen karjan sitten perässään laitumelle. Kun paimenet tulivat kotiin, niin pani emäntä kolme kertaa vettä kopsasta kunkin paimenen päähän ja toivotti lehmäin paimenille:
"Paimen ylös kasvamaan,
lehmä alas lypsämään!"
Lammaspaimenille eli lampureille sanottiin taasen:
"Villa alas virumaan,
paimen ylös kasvamaan!"
Muita ennusteita tälle päivälle:
- Lehmä lypsää leuvoistansa,
antaa suuhun-saamastansa,
hellemmin heruttajalleen,
lempeimmin lypsäjälleen.
(Lappi)
- Kussa on vaimot vatsikkaiset,
siin' on vaivaiset vasikat!
- Ei puheen paljoudesta,
eikä karjan suuruudesta.
- Parempi parta pimeässä,
kuin suu mateen mädissä!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.4.2017
Wappu,
Valpuri 1.5.
- Philippus, Philipp, Filippus, Jacobi
-
Wanhat toivoivat Vapuksi etenkin lämmintä säätä ja etelätuulta, koska silloin tulisi hyvä maitovuosi. Jos kevät oli niin myöhässä, että joet Ala-Satakunnassa olivat jäässä ja reenajokunnossa, tulisi pian äkkilämmin ja sen mukana suuri tulva ja kevät pysyi kauan kylmänä. Lisäksi luminen Vappu ennusti lumetonta tulevaa talvea. Maan ja vesien avautuminen oli kuitenkin suuri ilon aihe, tae elämän jatkumisesta, vaikka sanottiinkin, ettei "Vappu ole köyhän ystävä." Hauki aloitti kudun ja telkkä pesinnän, joten lisäsärvintä saatiin järviltä ja munia vesilintujen pesistä. Telkille tehtiin puihin pesimäpaikkoja, "uuttuja", joista saatiin useampikin sato.
Meillä Suomessa Vappu tuli allakkaan vasta vuonna 1871 nimellä Wappu. Sitä ennen se oli vain normaali nimipäivä mm. Philippukselle, Philippille ja Jacobille.
- Jos hyttyset näkyvät ennen vappua,
tulee kylmä kesä!
- Kun Vappuna ajelee jokijäällä,
niin silloin myllyt menee,
taikka mullit vedetään hännästä hangille!
(lehmät kuolevat ruo'an puutteeseen)
- Vapun on pääskynen pinossa,
käki Erkin (18.5.) kainalossa.
- Pidä tallella talossa
varavihta Valpurina,
Ristinpäivänä (3.5.) ripakko,
erävihko Eerikkinä (18.5.),
vielä Urpokin (25.5.) urisee,
Maksimus (29.5.) mainitseepi,
kehnona kesäntulona.
(voipi siis olla karjan ruoka vähissä,
jos ei varauduta myöhäiseen kesärehun tuloon varastoilla)
- Jollei herne Vappuna maassa,
ei se Perttuna (24.8.) puoka pohtimessa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.4.2017
Sulamakuu
-
Toukokuu, mahlakuu, kyntökuu
-
Mikael Agricolan Rucouskiriassa sanottiin (nykysuomeksi käännettynä):
"Koko luonto nyt virkoopi.
Meri, maa ja taivas ihastuupi.
Iloitkaan siis vanha ja nuori.
Linnut laulavat ja maa on tuore.
Kylve ja älä yrtit säästä.
Älä kädest ja käsivardest verta päästä."
Toukokuun nimi johtuu tou'on eli kylvön teosta, jota, eli kevätkylvöä, tässä kuussa toimittaa pitää!
- Toukokuu puoli suksin, puoli venein!
- Kako kaakun, pohja puolen,
itä ei se aina anna!
- Käki kukkuu -
halloiksi hankeen,
leinoiksi' lehteen,
viljavuodeksi varpuun.
- Käen kukkumisesta on yhdeksän viikkoa uutiseen!
Maamiehiä neuvottiin töissä seuraavasti:
"Perunat pittää panna itämmään alakuussa!"
"Lanta on ajettava pellolle uudellakuulla, jotta se paremmin lannoittaisi!"
"Jos alkukuusta kopistaa rekensä pellolle, niin se on yhtä hyvä kuin jos loppukuusta vie kokokourman la´ntaa!"
"Lantaa ei saa ajaa alakuulla pellolle, se ei auta mitään; sama vaikka sen järveen vie!"
"Pellonkyntö on tehtävä loppukuussa, jotta rikkaruohot häviäisivät!"
"Nyt on hyvä kyntöaika, kun on västäräkkejä pellolla!"
Tou'on alkajaiset olivat ennen vanhaan vuoden tärkeimpiä juhlia. Sitä vietettiin yht'aikaa kylän joka talossa isäntäin sopimuksen mukaan. Juhlamurkina syötiin yhdessä, vuoroin kussakin talossa. Siihen ottivat osaa jokaisen talon isäntäväki sekä sen perheen jäsenet, missä syötiin. Ruokaan kuului keitettyä maitoa, seassa joululeipien viipaleita; sitä kutsuttiin paikka paikoin möllyksi. Ruoka siunattiin lukemalla ja veisaamalla.
Talon isännän piti mennä, mikäli mieli satoa pelloiltaan, kylväjän kanssa halmeelle, panna hattu seipään nenään ja sitten aloittaa kauran kylvö seuraavasti lukien:
"Ensimmäinen koura köyhille,
toinen Jumalalle,
kolmas vaivannäkijöille."
Ehtoolla, kun kylvömiehet palasivat kotiin hevosten selissä, niin heidät siellä kastettiin ja lausuttiin:
"Kasvakoon kaura,
onnistukoon ohra!
Menestykööt miehet
ja vauristukoot varsat!
Tuo siemen pohjosesta,
totta kesänä kaunihina,
touvon saat todellisen,
sarastakin savisesta,
tilastakin vilusesta."
Uusi linnake erämaassa - Kyrön skanssi
Huhtikuun 30. päiwänä Herran wuonna 1632 kenraalikuvernööri Oxenstierna määräsi Pohjanmaan ja Hämeen rajalle, nykyisen Karvia paikoille, rakennettavaksi linnoituksen, jotta voitaisiin pitää kurissa seudulla mellastavia sotilaskarkureita. Linnoitus rakennettiin vuonna 1597 kuningas Sigismundin käskystä Klaus Flemingin rakennuttaman, Hämeenmetsässä sijaitsevan maalinnakkeen paikalle. Maalinnakkeessa oli ollut kaksi tykkipatteria multavalleineen ja ampumahautoja, mutta nyt sinne rakennettiin hirsirakenteinen linnake. Linnake oli valmiina tiettävästi 1635.
Tätä linnaketta, Kyrön skanssia, johti majuri Yrjänä Svinhufvud, ns. "Ikivanha", joka perusti kolmikymmenvuotisen sodan aikana 1635 hirsirakenteisen linnakkeen ottamaan kiinni sotaväenottoa pakoilevia miehiä sekä turvaamaan matkantekoa seudulla. Hänen komennossaan linnakkeessa oli enimmillään yli sata miestä ja sotapappi. Yli satavuotisen hiljaiselon jälkeen Suomen sodan vuosina 1808 - 1809 linnaketta kunnostettiin uudelleen venäläisiä vastaan.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.4.2017
Arimaspit ja Suomen kultavarat
- kullankaivuuta ketun kokoisilla muurahaisilla -
Herodotoksen kirjoittamassa teoksessa maailmaa käsitellään suunnilleen 240 vuoden ajalta. Teoksen johtava ajatus on helleenisyyden (helleeni=kreikkalaisten käyttämä nimitys itsestään) ja barbaarisuuden (barbaari=tuon ajan kreikkalaisten käyttämä nimitys muista kansoista) vastakkaisuus. Hänen kirjassaan löytyvät iloisena sekamelskana niin hänen itsensä kokemat ja muilta kuullut "tarut", joskin Herodotos tuo selvästi ilmi, mikä aineistosta on välikäsien kautta saatua ja näin ollen epäluotettavampaa laatua. Lisäksi Herodotoksen historiassa pilkahtelee yliluonnollisia asioita historian faktoina sekä joitakin mielenkiintoisia "totuuksia" eläinkunnasta. Valitettavasti kirja jäi Herodotokselta kesken; Aleksandrian kirjanoppineet jakoivat sen myöhemmin yhdeksään osaan. Tässä Urho-klubin artikkelissa syvennytään nimenomaan Herodotoksen kirjan kolmannen osan kappaleisiin 102 -105, jossa kerrotaan Intian kultakaivoksista mielenkiintoisia "totuuksia":
Kuvaus kullan kaivuusta Intiassa (juttu on tiivistelmä pitkästä kertomuksesta, ei sanatarkka kopio):
"Intiassa kultaa kaivetaan mitä omituisimmin menetelmin. Heillä on nimittäin käytössään isoja, ketun kokoisia muurahaisia, jotka kaivavat erämaassa käytäviä hiekkaan ja tuovat maan alta löytämänsä kultapölyn isoiksi kasoiksi maan pinnalle. Nuo muurahaiset ovat kovin omistushaluisia löytämästään kullasta, eivätkä tahdo luopua siitä. Niinpä, kun "kultakauppiaat" lähtevät hakemaan tuota kultaa, he ottavat mukaansa kolme kamelia, juuri synnyttäneen naaraskamelin ja kaksi urosta. He menevät kultakasojen luo keskipäivän kuumimpana hetkenä, aikana, jolloin muurahaiset ovat maan pinnan alla suojassa kuumottavalta auringolta. Kauppiaat lastaavat kullan kamelien selkään niin nopeasti kuin suinkin ja lähtevät kiireen kauppaa pakoon. Jonkin ajan kuluttua nuo hirviömuurahaiset huomaavat kultaansa kajotun ja lähtevät takaa-ajoon. Ne ovat niin nopeita, että ne saavuttavat karavaanin melko pian. Uroskamelit uupuneina jäävät joukosta; naarasta ajaa eteenpäin huoli vastasyntyneestä poikasesta. Muurahaiset saavuttavat ensiksi siis uroskamelit ja tekevät niistä lopun hirvittävällä tavalla. Silla aikana kauppiaat pääsevät naaraskamelin kanssa pakoon. Ja sama toistetaan muutaman päivän kuluttua."
Tarina löytyy siis Herodotoksen kirjoittamasta oikeasta Historia-kirjasta, eikä ole satuilua. Voi tosin olla, että tarinan Herodotokselle esittäneet Intialaiset kultakauppiaat "värittivät" juttua hieman sen toivossa, etteivät teosta lukevat intoudu liikaa kultakuumeesta, vaan kulta jää kauppiaiden monopoliksi.
Mutta tarua ihmeellisempää lienee se, että Ranskalainen kansatieteilijä Michel Peissel on nyttemmin löytänyt nykyisin Pakistaniin kuuluvasta osasta Kashmiria eläinlajin, oravan sukuisen himalajanmurmelin, jota Herodotos on mahdollisesti tarkoittanut. Seudun maaperässä todella on kultaa, ja Peisselin mukaan alueen asukkaat ovat vahvistaneet, että siellä todella on kerätty talteen murmelien löytämää kultaa. Peissel on lisäksi arvellut, että Herodotos olisi sekoittanut toisiinsa persian kielen murmelia ja vuoristomuurahaista tarkoittavat, äänteellisesti toisiaan muistuttavat sanat...
Toki Herodotos kirjoitti monista muistakin asioista kuin kullankaivuu. Tässä kuvaus Kheopsin pyramidin rakentamisesta Herodotoksen sanoin (suora lainaus, tosin suomennos):
"Mutta itse pyramidin tekoon kului kahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan pletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin toisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi kolmeakymmentä jalkaa.
Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin ensin niin, että siinä oli ikään kuin astuimet, joita toiset sanoivat portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet, kohottamalla niitä maasta ensimmäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimmäiseen kertaan, niin se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimmäisessä kerrassa, ja sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon mainita kummankin tavan, niin kuin todella kerrotaan. Ensiksi siis valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata.
Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin, niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he yllämainitun ajan kävivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen aika?
Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen ansaita määrätyn rahasumman - kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet."
Ja seuraavassa otteessa Herodotos kuvailee meidän omia asuinsijojamme, Pohjolaa, syvällä vakaumuksen rintaäänellä:
"Euroopan pohjoisosissa on paljon enemmän kultaa
kuin millään muulla alueella, mutta kuinka se tuotetaan, siitä
minulla ei ole varmaa tietoa. Tarina kertoo, että yksisilmäiset
arimaspit
huuhtovat sitä puroista, mutta tämän suhteen olen
epäluuloinen enkä anna itseni uskoa, että olisi olemassa
yksisilmäisten heimo, ei ainakaan sellainen joka muistuttaisi
muissa suhteissa ihmisolentoja.
En ota uskoakseni, että olisi mitään jokea nimeltä Eridanus,
joka johtaisi mukamas pohjoiseen mereen, jonka rannoilta
meripihkaa kerättäisiin, enkä tunne myöskään Cassiteridesin
saaria, josta tulisi tina jota käytämme. Ensinnäkään Eridanus ei
ole barbaarinimi ollenkaan, vaan kreikkalainen nimi, jonka on
keksinyt jokin runoilija. Toiseksi, vaikka olen nähnyt paljon
vaivaa, en ole tavannut yhtäkään silminnäkijää, joka tietäisi
kertoa että pohjoisessa olisi meri. Joka tapauksessa, tina ja
meripihka tulevat maailman ääristä. "
Lähde: Herodotos 1992. Historiateos 1-2. Kreikan kielestä suomentanut ja esipuheella varustanut Edvard Rein. Lisäksi innoittajana: Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
Historiaa teille valotti UJ
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.4.2017
25
. huhtikuutaLilla gångdagen. Kaali-Markus. Evankelista Markus oli vanhimman evankeliumin kirjoittaja. Maamiehille eteläisessä Suomessa Kaali-Markus oli tärkeä kesäntulosta kertova päivä, johon liittyy paljon tulevan sään ennustamista:
- Jos Markun yönä on kylmä,
on yhdeksän kylmää yötä peräisin!
- Markuksen kylmä yön viepi;
kolmannen kuhilaan pellolta,
kolmannen saaton niityltä,
kolmannen viisikon kauroista,
kalan padasta ja kolmannen halon pinosta;
silloin ovat kanan munatkin vajaat.
(saatto=ruko, viisikko=kuhilas)
- Kun Kaali-Markuksen mahaan kylmää,
niin ei se yhteen päivään pois lähde!
- Kun Kaali-Markun kylmää,
ei kukka-touot sinä vuonna menesty!
(perunat ja herneet, toim. huom.)
Maamme eteläkolkissa Kaali-Markus oli myös kevättöiden alkupäivä:
- Markku auran pellolle kantaa,
Valpuri käelle kielen antaa.
Kylän pojille ennusteltiin kaali-Markun aaton leudon sään perusteella. Ja leutohan tuo sää nyt todella on ainakin lähes koko Suomessa. Jos aattoyö on leuto, vesi ei jäädy tai menee vain ohuelti riitteeseen, sanottiin:
- Kyllä pojat uskaltaa naimaan mennä,
kyllä hyvä heinävuosi tulee ja paljon perunoita,
että ämmät saa syödä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.4.2017
23., 24
. ja 25. huhtikuuta päivien yöt- 23.4. yö on heinäyö, 24.4. yö on wiljayö
ja 25.4. yö marjayö.
Minä yönä lämmintä piisaa, sen yön merkki kesällä hywin
menestywi.
- Jos vanhat suviyöt ovat sulia,
tietää se hyvää vuotta!
- Jos vanhoina suviöinä kylmää, niin
tulee sitten vielä 40 yötä kylmää,
jos ei ennen, niin keskellä kesää!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.4.2017
23
. huhtikuutaYrjönpäivänä 23.4 vietetään partiolaisten suojeluspyhimyksen Pyhän Yrjänän päivää. Yrjönpäivän vietto sijoittuu päivään, joka on legendan mukaan hänen marttyyrikuolinpäivänsä vuonna 303 jKr. Tuona päivänä Yrjänä mestattiin Nicomediassa. Paavi Gelasius I kanonisoi hänet katolisen kirkon pyhimykseksi vuonna 494 jKr.
Pyhä Yrjö tunnetaan myös
paimenten pyhimyksenä, karjan suojelijana ja lohikäärmeen
tappajana.
Yrjönä eli Jyrkinä oli tapana ajaa karja ulos laitumelle ja
huutaa (huutoyöt) Yrjöä pitämään petonsa kiinni. Lämpimän Yrjönpäivän katsottiin ennustavan hyvää vuotta. Kalamiehet
alkoivat saada kalaa.
Meillä Suomessa on partioviikko sillä viikolla, johon Yrjönpäivä sijoittuu.
Jyrinpäivän aamuna varhain taikoi emäntä karjaansa, pani kellot hiehojen kaulaan ja loihe lausumahan:
- Kellon kaulahan sivallan,
kuulun kellon lehmälleni.
Kuulu kello, kai'u kello,
kai'u karjamaan periltä,
kai'u kotikartanohon!
Sä oot suurin lehmistäni
vahvin vasikoistani:
Tuo sä karjani kotihin,
kalkutellen kartanolle,
saattele iltasavulle,
vielä päivän paistaessa,
keski-illan kellertäissä,
tuo jonossa Jumalan karja,
karja ehtoisannan emännän!
Sääenteitäkin saatiin:
- Jos ennen Jyrinpäivää ukkonen jyrisee,
niin tulee kylmä ja sateinen kesä.
- Jos Yrjön päivänä on kylmä,
niin menee kolmas jyvä tähästä
ja kolmas halko pinosta;
jos taas on lämmin,
eivät hallat sinä vuonna pane!
(kolmas halko menee, koska kuluu enemmän polttopuita kylmän
lopputalven takia)
- Jyrki tuopi kainalossa,
Varpu (1.5.) tuopi vakkasella,
Miikkula (21.5.) kaloja reellä.
(tästä kalansaaliit paranevat)
Yrjön päivän aikoihin ajettiin sudet pois puita paukutellen ja kelloja helistellen, jotta karjan voisi viedä ulos laiduntamaan. Tämä siksi, että Yrjöllä uskottiin olevan mahtivalta susiin, Yrjänän "piskeihin". "Ne syövät ja juovat mitä Yrjö on heille osoittanut" sanottiin venäläistä kansanuskoa mukaellen.
- Sant Yrjänä, pyhä ritari
pane sinun piskis ja koiras kahleisiin suviöistä talviöihin,
ja kun minun karjani kulkee korpimaita,
kulje sinä kangasmaita!
- Pane Yrjö koiras kiinni,
älä laske laitumelle!
(Rautalampi)
- Pyhä Jyrki syöttäjä,
pane hukat kiinni,
pane karhut kiinni rautaisilla rahkehilla,
vaskisilla vantehilla,
seipääseen selin,
itsehensä esin.
(Salmi)
Nimeä Yrjänä on annettu kaikkiaan 943:lle suomalaiselle miehelle, 128:lle tällä vuosituhannella. Jegor-nimen on sen sijaan saanut kaikkiaan 112 suomalaista, joista kolme naista; 29 Jegor-miestä on tullut lisää tällä vuosituhannella. Georgius-nimi on annettu vain kahdelle suomalaiselle, molemmat miehiä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
22
. huhtikuutaWanhat kirjat kertovat Etelä- ja Keski-Suomessa 22.4.1715 olleen niin täydellisen auringonpimennyksen, että tähdet näkyivät keskellä päivää. Tällainen auringonpimennys on historian kirjojen mukaan todellakin tapahtunut, mutta luultavasti jo 3.4.1715. Tämä auringonpimennys tunnetaan nimellä Halleyn Pimennys, koska tähtitieteilijä Edmond Halley ennusti tämän erikoislaatuisen auringonpimennyksen 4 minuutin tarkkuudella oikein.
Tämä erikoislaatuinen pimennys johtui siitä, että kyseisenä ajankohtana Kuu oli poikkeuksellisen lähellä Maata ja näin ollen sen halkaisija oli poikkeuksellisen suuri (ns. superkuu). Tällöin Kuu peittää Auringon kokonaan eikä Kuun aiheuttaman pimeän kiekon reunoille jää pientäkään valoisampaa rengasta. Kaikkein pimeintä (ja tähdetkin olivat näkyvissä) meillä Suomessa oli Uusikaupungista Joensuun kautta Ilomantsiin kulkevalla linjalla, mutta muuten täydellinen pimennys oli nähtävissä aivan eteläisimmästä Suomesta Kristiinankaupunkiin ja Nurmekseen saakka.
* * *
Vaikka nimet Ertwin ja Gotherius ovat olleet Suomessa käytössä 1700 - ja 1800-luvulla, ei noita nimiä kuitenkaan ole rekisteröity VRK:n tilastoissa yhdellekään ihmiselle annetuksi.
Aliina-nimeä on sen sijaan annettu kaikkiaan 12 076:lle naiselle ja kahdelle (2) miehelle.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
21
. huhtikuutaMuinaisen Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eKr. naarassuden kasvattamat veljekset Romulus ja Remus. Itse asiassa wanha mytologia kertoo perustajana olleen Romuluksen, joka oli ennen susien adaptaatiota sodanjumala Marsin ja Vestan neitsytpapitar Rhea Silvian poika ja samalla Rooman ensimmäinen kuningas.
Koska Vestan papittarien tuli siis olla neitsyitä, Rhea Silvia, joka ei ilmeisesti ollutkaan neitsyt, tuomittiin moisesta kuolemaan. Hänen lapsosensa Remus ja Romulus laskettiin korissa Tiber-jokeen ja lähetettiin virran mukana kohti surman suuta. Kori ajautui kuitenkin joen mutkassa kuivalle maalle ja eräs naarassusi, jolla äidinvaistot pelasivat ylikierroksin, pelasti pojat siitä ja imetti heitä pentuinaan läheisessä Lupercal-luolassa. Myöhemmin paimen nimeltään Faustulus löysi molemmat pojat ja ryhtyi vaimonsa Acca Larentian kanssa kasvattamaan ja inhimillistämään heitä.
Remus joutui myöhemmin vallasta syöstyn
Numitorin paimenten vangiksi. Siellä hän sai selville
taustansa ja Remus ja Romulus yhdessä auttoivat Numitorin takaisin
Alba Longan kuninkaaksi. Palkinnoksi valtaan pääsystään Numitor
antoi Remukselle ja Romulukselle Palatium-kukkulan,
jonne veljekset perustivat sitten Rooman ikuisen kaupungin.
Kuva: Osa Palatium-kukkulaa, josta löytyy vielä mm.
Keisari Augustuksen talon rauniot
(Kuva
©
Juha Räty, JR-Studio)
Kuva suurenee klikkaamalla.
Veljekset rakensivatkin alueen ympärille tomerasti kaupunginmuurin ja sen sisäpuolelle asutukseksi ja julkisiksi kiinteistöiksi savimajoja. Romulus julistautui lisäksi despoottisesti kaupunkivaltion kuninkaaksi ja nimesi sen itsensä mukaan vaatimattomasti Roomaksi. Veli Remus poltti päreensä moisesta omahyväisyydestä ja mielenosoituksellisesti hyppäsi kaupunginmuurin yli, luultavasti jostakin vähemmän korkeasta paikasta. Tästä kuningas Romulus kuitenkin tulistui vielä veljeäänkin mausteisemmin sillä seurauksella, että riisti hengen velipojaltaan. Jotkut tosin uskovat, että veljekset olisivatkin itse asiassa riidelleet vain kaupungin nimestä (Rooma vai Remora), mutta henki Remukselta kuitenkin lähti.
Rooma perustettiin siis Palatium-kukkulalle, Tiberjoen varteen, josta kaupunki hiljalleen levisi ympäröiville kukkuloille. Palatium-kukkula sijaitsi ja sijaitsee Forum Romanumin ja Circus Maximuksen välissä. Kukkulalla on ollut asutusta varsin kauan eli jo noin vuodesta 1000 eKr. Rooman tasavallan aikana (509 – 27 jKr.) alueesta kehittyi sitten myös vaikutusvaltaisten sukujen asuinalue, ja keisariajalla useat keisarit rakensivat sinne palatsinsa, mm. keisari Augustus.
Roomasta alettiin käyttää muiden nimien ohella nimitystä seitsemän kukkulan kaupunki; nämä seitsemän kukkulaa olivat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius. Palatiumin pohjoispuolella sijainneeseen laaksoon muodostui Rooman tärkein tori, Forum Romanum. Merkittäviä kukkuloita ovat myös Vatikaanivaltion sijaintipaikka Collis Vaticanus Tiberjoen länsipuolella sekä nykyisen keskusta-alueen korkein kukkula "Ianiculum".
Urho-klubin kansanperinnetoimitus
19. huhtikuuta
- Turun linnan palo
1614 -
- Hermogenes, Ikäheimo,
Solmu, Timonius, Timon, Bernhard -
Huhtikuussa 1614 asettui Kaarle IX:n poika, tuore kuningas Kustaa II Aadolf asumaan Turun linnaan hieman yli kuukauden ajaksi. 19.4. tuona vuonna Kustaan syödessä päivällistä linnan suuressa salissa, syttyi suuri tulipalo. Tuli oli päässyt irti eräässä kamarissa ja se tuhosi muutamassa tunnissa kaiken palavan materiaalin päälinnassa. Korjausten jälkeen päälinnan tehtävä muuttui kruunun viljamakasiiniksi ja varsinaista linnan tehtävää ajoi nyt entinen esilinna.
Meillä vietettiin vuosittain aina huhtikuun 19. päivä Philipp Melanchthonin, joka kuoli 19.4.1560 Wittenbergissä, muistopäivää. Melanchton oli aikaisemmalta nimeltään Schwartzerd ja hän oli syntynyt vuonna 1497 Brettenissä. Hän oli humanisti, professori ja Martti Lutherin työtoveri.
Melanchthonin kirjoittamat teokset Augsburgin tunnustus ja Augsburgin tunnustusten puolustus ovat luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja yhä nykyäänkin.
Hermogenes on nimenä Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut aika harvinainen, sen on saanut kaiken kaikkiaan vain yksi mies, hän vuosien 1960 - 1979 välillä. Ikäheimo-nimi on ollut hiukan yleisempi ja sen on omakseen saanut kaikkiaan 12 miestä, joista viimeisin jo ennen sotia. Solmu-nimen taas ona omakseen saanut kaikkiaan 111 miestä ja 5 naista. Yksi tunnetuimmista lienee taikuri Solmu Mäkelä. Timonius-nimisiä VRK ei tiedä olleen yhtään, Timon-nimisiä taasen yhteensä 13. Bernhard-nimeä kantaa ja on kantanut yhteensä kaikkiaan 4566 suomalaista, joista yksi on ollut nainen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.4.2017
17. huhtikuuta 1733
17.4.1733 annettiin meillä asetus juopottelun ehkäisemiseksi. Ensikertaisesta päihtymyksestä rangaistiin 5 hopeataalarin sakolla, seuraavista kerroista 10, 15, 20 taalarin ja seuraavista vieläkin suuremmilla sakoilla, virkamiehille sakko oli vieläpä kaksinkertainen edellä mainittuihin.
Samalla kiellettiin lähimmäisen houkutteleminen viinaksien pariin ja alkoholin myyminen velaksi kiellettiin monilta ryhmiltä. Juopumusasetuksen rikkomisesta langetettiin pääasiassa edellä mainittuja sakkorangaistuksia, mutta myös vankeus-, jalkapuu- ja raipparangaistukset olivat mahdollisia. Tiettävästi asetuksen teho jäi sangen vähäiseksi...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.4.2017
2. pääsiäispäivä 17.4.
- Water Monday, Wet Monday, Smigus-Dyngus,
Lany Poniedzialek
Young girls are eager to help young men to get wet by
pouring a full bucket of water on their heads.
The Easter season in Poland ends on Monday (Lany
Poniedzialek), when the traditional "Smigus-Dyngus"
custom has place. The young people are pouring water on one another
with lots of fun.
It is a very ancient Easter tradition. This day (Monday after Easter
Sunday) is called also in Polish "Wet Monday" and it is a holiday,
free of work day.
Picture / Kuva: Lady gets her wet surprice / Juomanne, arvon
lady!
For centuries it was a pagan custom to clear your self and house before Spring will came, after Christianity came to Poland that custom had the same symbolic but related to clear you soul from sins. Pagan custom became a Christian custom and everybody is happy, specially children.
It is really a watery day,
elderly just asperse heads with perfumes but children and teenagers
are really having a fun. Mark of good fun in that day is how many
times you will have to go back to home to change your ware. Yung men
are driving streets hunting for some girls to splash with cold water,
and everyone else. They watch to catch you near the church or after
the church.
You have to go to visit someone, family, friends or just your
neighbors and water splashes them. It will bring him/her good luck
for whole year and naturally it is good fun for everyone. This is
really happy, funny and watery day no matter is it raining or not.
Puolassa tätä toista Pääsiäispäivää vietetään hiukan erikoisemmissa merkeissä - tuolloin nuoret kisailevat keskenään ja toki myös vanhemmat ihmiset ovat vaarassa kastua läpimäriksi, sillä päivän nimi on Lany Poniedzialek, Wet Monday, "Smigus-Dyngus", ja tuolloin on tapana kaataa vettä toisten päälle ja pitää samalla hauskaa. Toki, jos aikoo lähteä kaupungille parhaimmissaan, kuivana perille pääseminen voi vaatia lujasti yritystä ja tukun hyvää tuuria.
Uutisankkureinanne toimivat juniori Marcin ja Urho Juha
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2017
Pääsiäispäiwä
Pääsiäisaamuna käydään kukkuloilla Auringon nousua katsomassa, sillä sinä aamuna sanotaan sen noustessaan ilosta tanssivan. Ja jos se Aurinko kirkkaana nousee, voidaan toivoa hyvää tulevaa vuotta. Samoin Pääsiäinen oli ilon juhla, jolloin pojat laittelevat kiikkuja tytöille kiikuttaviksi.
Pääsiäispäivänä voitiin syödä vielä lankalauantailta
tähteeksi jäänyttä Pääsiäiskinkkua kananmunien kera:
"Pääsiäislauantaina tuotiin pöytään kiirastorstaista asti savusaunan
miedossa jälkilämmössä kypsynyt pääsiäiskinkku."
- Jos Pääsiäispäivänä vettä taivahalta
vihmoo,
nin tuleva kesä on kylymä ja kurja!
- Jos taivo on Pääsiäisnä pilvein
peitossa,
halla kesällä panetteloo marjain kukat!
-Mitä päivä Pääsiäisnä,
sitä sää sären kutuna!
-Jos on pirtti-Pääsiäinen,
niin on nahka-Helluntai.
(Jos on siis Pääsiäisenä kylmä, on kylmä myös Helluntaina)
- Jos Pääsiäisyönä ottaa toisen talon
pellosta joka läjästä lantakokkareita ja vie omalle pellolle,
niin rupeaa pelto lihomaan!
- Kun pitkäperjantai- ja pääsiäisaamuna pistäytyy
väkkärin vaseman käden alatse kirkkoon,
silloin kuin hän avajaa kirkon oveja,
niin silloin näkee kirkossa kaikki ne,
jotka paastonaikana ovat trullailleet,
istuvan takaperin penkeissä ja mustia piruja olkapäillä.
Laihia.
- Joka tahtoo saada hyvän maito- ja voionnen,
hän pitää joulu-, pitkäperjantai- ja pääsiäisöinä klo 12 mennä toisen
talon navetan akkunan alle,
pistää kirnunmäntä akkunasta sisälle ja yhdeksään kertaan vetää sitä siinä
edestakaisin samalla lausuen:
"Sinne hera, tänne maito ja voi!".
Oulu
- Laskiainen lapset tappaa,
pääsiäinen päähän nappaa,
helluntai hengen ottaa,
juhannus juhlan tuop.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.4.2017
Pääsiäisaatto, lankalauantai,
lankolauantai 15.4.
-
Metsänpeitto
-
Aika joka sijoittuu Pitkäperjantain ja Pääsiäissunnuntain väliin - aika jona Jeesus oli haudattuna - on menneinä aikoina ollut pahojen voimien temmellysaikaa. Molemmat yönseudut, perjantain ja lauantain välinen sekä lauantain ja sunnuntain välinen, ovat olleet pahamaineisia. Erityisen paljon vanhaa taikuutta on liittynyt juuri lankalauantaihin, joka kirkollisessa mielessä on jäänyt vaille suojaa eli ns. välipäiväksi. Esi-isien Suomessa luku kolme liittyi juuri tähän aikaan; noitia ja Hiiden väkeä "kyylättiin" esimerkiksi juuri kolmen tien risteyksessä tai kolmesti muutetun rakennuksen katolla, etteivät vaan olisi päässeet omittoihin noitumaan eläimiä. Puolisoa, kuolemaa ja muita tulevia asioita ennusteltiin tai niihin yritettiin vaikuttaa samaan tapaan kuin uudenvuodenyönä. Täysi tai lähes täysi kuu toki teki taioista väkevämpiä, ja nyt lauantaina 4.4. on juuri tuo pahamaineinen täysikuu....
Koska lankalauantai oli tavallaan arkea, silloin sai töitäkin tehdä. Päivän nimen, Lankalauantai, arvellaan tulleenkin juuri siitä, että tuolloin värjättiin talven aikana kehrätyt villat. Värit saatiin milloin mistäkin, mutta esimerkiksi sienillä värjättiin lankoja; hernekuukunen, punaorakas ja kuusenleppärousku ovat vanhimpia tunnettuja langanvärjäysaineita. Toki myös mm. koivun lehdillä tai variksenmarjoillakin lankoihin sai kauniita värejä, jos konstit tunsi, eivätkä tietäjät, noidat, trullit tai Hiiden väki työtä pilanneet.
Vanhalla kansalla oli toki omat konstinsa ja kommerverkkinsä oman onnen nostattamiseksi, toki myös naapurin navetan lannan pilaamiseksi sekä oman navetan lannan voimistamiseksi (lanta oli kutakuinkin ainoa lannoite seuraavana kesänä):
- Otetaan Pääsiäisaattona kaksi kuusen oksaa toisen talon navetasta ja viedään ne omaan navettaan.
Pääsiäisnoidat, joita tietyissä piireissä piireissä kutsuttiin myös pääsiäisämmiksi, ja trullit liikkuivat vanhan kansan mukaan ainakin Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa vielä viime sotien jälkeenkin. Noidat tai kateelliset naapurit tai pojankoltiaiset kun yrittelivät tehdä naapurit elukoille tai omaisuudelle tuhoja juuri näihin aikoihin; noitien piikkiin kun kaikki menisi kuitenkin. Talon väki yritti estää pahansuopien kulkua karjasuojiin mm. puukoilla ja puntareilla, kelloilla, virsikirjoilla, elohopealla, viisikulmalla tai ristinmerkeillä, joita maalailtiin huoneitten ovien päälle. Trullien tapa kun oli tuhota tai varastaa toiselta karjaonnea vaikkapa viemällä lantaa tai oksia navetasta, karvoja tai jopa nahanpaloja itse eläimistä. Noitien kerrottiin myös kulkevan kerittemässä lampaita ja leikkelemässä kokonaisia häntiäkin lehmiltä.
- Kuka on trulli, saadaan tietää,
kun pääsiäislauantaina nimitetään kivi kullekin, jota epäillään;
kivet otetaan saunan kiukaalta ja pannaan erikseen.
Aamulla valellaan näitä kylmiä kiviä vedellä,
jonka kivi kihajaa, se on trulli.
Laihia
Yllä kuvattuja tapahtumia todellakin sattui lähes kaikilla kylillä ja se ammensi keinonsa suomalaisen kaskikulttuurin tietäjäperinteestä. Se kirvoitti vanhat naiset kertomaan uskomustarinoita, joissa noidat muuttuivat esimerkiksi talikoiksi tai kissoiksi, harjoittivat kaikenlaisia menoja itse Peelsebuubin tykönä ja tekivät muitakin yliluonnollisia tekoja.
Metsänpeitto
Siitä, mistä tässä kerrottu noituus meille saapui, ollaan oltu monenlaista mieltä; sen uskotaan joko olevan omasyntyistä ja vanhempaa kuin ajanlasku tai Länsieurooppalaisen noitaperinteen on uskoteltu saapuneen meille joskus 1100-luvulla ja eläneen syvissä kansan riveissä vielä 1600-luvulla. Tuolloin vuosina 1660 - 1690 kirkkomme puhdasoppisuuden nimissä yritti julmasti poistaa kaiken taikauskon ja siihen liittyneen "tuhman" käytöksen ja tavat. Mutta sitä ei edes noitavainoilla ja -rovioilla, joita meillä ei kylläkään juuri ollut, onnistuttu kitkemään kansasta kokonaan pois, vaan paikallisia manamiehiä, metsänpeittoon loitsuajia ja tietäjämummoja esiintyi vielä 1900-luvun alkupuolellakin, varsinkin sisäisemmässä Suomessa. Kerrottakoon vielä, että yleensä nuo noitaoikeudenkäynnit olivat oikeuslaitoksen toteuttamia ja kansan tahtomia, eikä kidutusta tms. juurikaan käytetty. Toki henki lähti monelta noituudesta tuomitulta.
Tuo yllä mainittu metsänpeittoon joutuminen oli sen uhrille totinen paikka; olo muuttui sangen oudoksi ja vieraaksi. Haastatteluissa, joita tämän artikkelin kirjoittaja joskus 1970-luvulla Pohjois-Karjalassa asian tiimoilta teki, kansan vanhimmat muistivat ympäröivän maailman metsänpeittoon joutuneelle hiljentyneen, mm. linnunlaulu vaimeni tyystin. Kerrotaanpa metsänpeiton kokeneiden myös jähmettyneen niille sijoilleen eikä puhettakaan ollut suusta ulos päässyt.
Ulkopuolisten silmistä metsänpeitossa oleva oli käytännössä näkymätön, mitään ei näkynyt vaikka kuinka kulki viereltä ohi; metsänpeitossa oleva saattoi joskus näyttää kyllä kiveltä tai vaikkapa puunrungolta. Jotkut vapautuivat ajan myötä ilman temppuja metsänpeitosta, toiset tarvitsivat siihen väkeviäkin taikatemppuja, kerrotaanpa monen kadonneen maan päältä ikuisiksi ajoiksi...
Metsänpeitosta pois pääsemiseksi oli vanhalla kansalla toki myös ns. "vippaskonsteja", mainittakoon takin tai jonkun peitossa olevalle kuuluvan vaatteen kääntäminen nurin päin tai kyykistyminen katselemaan omien jalkojensa välistä. Nuo vippaskonstit olivat tosin voimattomia, jos peitossa oleva ei kyennyt liikkumaan. Silloin täytyi muiden auttaa: solmuun väännetyn puun läpi katselemalla saatettiin nähdä peitossa oleva, saman saattoi tehdä jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös etsijä saattoi kääntää omia vaatteitaan nurin kurin. Ja jos etsijä onnistui, hänestä tuli ns. päästäjä. Mutta jollei muu auttanut, metsänpeittoon manaajaa oli lepyteltävä ja jopa lahjottava, jotta "kirous" saatiin lopetettua.
Seuraavassa loitsu metsänpeitosta pääsemiseksi, kannattaisikohan opetella ihan vain varmuuden varalta:
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.4.2017
15. huhtikuuta 1912
Esi-isäimme ja -äiteimme elämä täällä raukoilla Pohjan rajoilla ei menneinä vuosisatoina ollut aina kovin auvoista. Perheet olivat suuria, asuinolot karuja, aika ajoin maatamme vaivasi jopa nälänhätä ja alati ystävällismieliset naapurikansamme, milloin Ruotsi, milloin Venäjä, halusivat kartuttaa maaomaisuuttaan maamme lukuisilla järvillä ja sankoilla metsillä ja työläistensä ja sotilaidensa määrää suomalaisilla miehillä. Niinpä lienee sangen ymmärrettävää, että aika ajoin halu lähteä "Ameriikan kultaa vuolemaan" saattoi syttyä varsinkin nuorten naimaikäisten miesten mielissä. Kun olisi omalle kullalle ne kihlarahat hankittava.
Niinpä siirtolaisia uudelle mantereelle meiltä Suomesta alkoi lähteä jo 1600-luvulla. Ensimmäiset amerikansuomalaiset asuivat tuolloin Ruotsin siirtokunnassa Uudessa Ruotsissa Delawarejoen varrella. He olivat lähtöisin Keski-Ruotsin suomalaismetsistä ja osin täältä koto-Suomesta. Vähitellen he sulautuivat alueen muihin kansallisuuksiin. Myöhemmin 1830- ja 1840-luvulla pieni suomalaissiirtolaisten siirtyi joukko Venäjälle kuuluvaan Alaskaan Sitkan seuduille.
Laaja siirtolaisuusaalto alkoi noin 1860-luvulla, jolloin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muutti paljon ihmisiä erityisesti Pohjanmaalta. Ensimmäiset tämän "toisen vaiheen" siirtolaisista olivat Suomesta Pohjois-Norjaan muuttaneita ja siellä kaivoksissa työskennelleitä. Samanaikaisesti kun Pohjois-Norjan kaivokset alkoivat ehtyä, niin Yhdysvaltojen sisällissodan vuoksi Pohjois-Michiganin Kuparisaaren kaivoksissa vallitsi työvoimapula, ja Pohjois-Norjassa liikkui amerikkalaisia värväreitä (tästä kerrottiinkin jo viikon 4/2011 palindromissa, jonka näet täältä). Tämä siirtolaisaalto jatkui pitkälle 1950-luvulle saakka.
Työttömyys, sosiaaliset ongelmat ja seikkailuhenki olivat syitä Amerikkaan lähtöön 1800-luvun lopulla. Myös venäläistämispolitiikka, muun muassa Venäjän armeijan asevelvollisuuden pakoilu ja suomalaisen kirjallisuuden lähes täyskielto, antoi monille pontta ja pippuria Ameriikan matkaa varten. Yhdysvalloissa kun oli ahkerille suomalaisille tarjolla runsaasti työtä, ja tavallisesti ajateltiin, että olot siellä olisivat vapaammat kuin täällä venäläisten ikeen alla kotimaassa.
Suomesta lähti siis noina hankalina vuosina 1870–1929 noin 389 000 siirtolaista Amerikkaan. Vuosina 1870–1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä ja kolmannes Etelä-Pohjanmaalta.
Muutto tuonne kaukaiseen kultamaahan tehtiin laivoilla, kun lentäminen ei vielä tuolloin ollut mahdollista. Niinpä esimerkiksi höyrylaiva Uranialla herran vuonna 1893, kukkeimman kevään puhjetessa, maastamme lähti 509 siirtolaista kohti Amerikan mannerta. Tosin liian useasti monen siirtolaisen tienuureissu loppui jo alkumatkasta Englantiin, valitettavan usein rankan ryyppäämisen tai huijatuksi tulemisen takia.
Vuonna 1912 maailman suurin insinööritaidon ihme, uppoamaton RMS Titanic aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta kello 12.00. Vaikka Titanic oli upea ja uusi jättiläislaiva, jonne liput maksoivat ainakin maltaita, mukana oli asiakirjojen mukaan kaikkiaan 63 suomalaista. Nuorin heistä oli 8 kk:n ikäinen vauva Kiihtelysvaarasta ja iäkkäin 65-vuotias Jalasjärveltä. Kaiken kaikkiaan vain 20 esivanhempaamme selvisi hengissä 14. huhtikuuta 1912 Pohjois-Atlantilla sattuneesta haaksirikosta. (Niin, haveri sattui tosiaankin 14. huhtikuuta, mutta Titanic upposi vasta 15. huhtikuuta, joten artikkelissamme ei ole virhettä). Valtaosa laivalla olleista suomalaisista matkusti kolmannessa luokassa, jota yleisesti kutsuttiin siirtolaisluokaksi. Syy tähän oli se, että he todellakin olivat siirtolaisia.
Kuva: New York Heraldin artikkeli Titanic-turmasta
Rakentajiensa silmäterä, RMS Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva, uppoamaton sellainen. Kuitenkin tämä jättiläismäinen Titanic törmäsi neitsytmatkallaan jäävuoreen Pohjois-Atlantilla kohdassa ja painui meren syvyyksiin vieden mukanaan noin 1 500 matkustajaa. Emoyhtiön suunnittelemat uudet laipiotkaan eivät estäneet haveria. Titanicin ainoana päällikkönä toimi White Star Linen kommodori Edward J. Smith.
Seuraavassa lista suomalaisista laivalla olleista sekä tieto heidän kohtalostaan:
| KUOLLEET | HENKIIN JÄÄNEET | ||||
| Nimi | Ikä | Koti-/lähtöpaikka | Nimi | Ikä | Koti-/lähtöpaikka |
| Alhomäki, Ilmari Rudolf | 19 | Salo | Abrahamsson, August | 20 | Taalintehdas |
| Backström, Karl Alfred | 32 | Ruotsinpyhtää | Andersson, Erna | 17 | Ruotsinpyhtää |
| Berglund, Karl Ivar | 22 | Finby,Sund,Ahvenanmaa | Backström, Maria Mathilda | 33 | Ruotsinpyhtää |
| Collander, Erik Gustaf | 27 | Mikkeli/Helsinki | Hakkarainen, Elin Mathild | 24 | Kalvola/Helsinki |
| Gustafsson, Alfred Ossian | 19 | Karlby, Kökar, Ahvenanmaa | Heikkinen, Laina | 26 | Jyväskylä |
| Gustafsson, Anders Vilhelm | 37 | Ruotsinpyhtää | Hirvonen, Helga | 22 | Taalintehdas |
| Gustafsson, Johan Birger | 28 | Ruotsinpyhtää | Hirvonen, Hildur | 2 | Taalintehdas |
| Hakkarainen, Pekka Pietari | 28 | Kuopio/Helsinki | Honkanen, Eliina | 27 | Saarijärvi/Helsinki |
| Heininen, Wendla Maria | 23 | Laitila/Turku | Hämäläinen, Anna | 24 | Kiihtelysvaara |
| Hiltunen, Martta | 18 | Kuopio/Utra, Kontiolahti | Hämäläinen, Wiljo | 8 kk | Kiihtelysvaara |
| Ilmakangas, Ida Livija | 27 | Paavola | Jussila, Erik | 32 | Elimäki/Helsinki |
| Ilmakangas, Pieta Sofia | 25 | Paavola | Lindqvist, Eino | 20 | Taalintehdas |
| Johanson, Jacob Alfred | 34 | Bonäs/Munsala | Niskanen, Juho | 39 | Kivijärvi |
| Jussila, Aina Maria | 21 | Paavola | Silvén, Lyyli Karoliina | 18 | Tornio |
| Jussila, Katriina | 20 | Paavola | Sinkkonen, Anna | 30 | Parikkala |
| Kallio, Nikolai Erland | 17 | Kauhajoki | Sjöblom, Anna Sofia | 18 | Munsala |
| Lahtinen, Anna | 26 | Kemi | Stranden, Juho | 31 | Kitee |
| Lahtinen, William | 35 | Viitasaari/käymässä Kemissä | Sundman, Johan | 44 | Munsala |
| Laitinen, Kristina Sofia | 38 | Kuopion msrk/Helsinki | Turja, Anna Sofia | 18 | Oulainen |
| Leinonen, Antti Gustaf | 32 | Välitaipale, Helsinki | Turkula, Hedvig | 65 | Jalasjärvi |
| Mäenpää, Matti Aleksanteri | 22 | Kauhajoki | |||
| Mäkinen, Kalle Edward | 29 | Ikaalinen | |||
| Nieminen, Manta | 29 | Karinainen | |||
| Panula, Eino Viljami | 13 kk | Ylihärmä | |||
| Panula, Ernesti Arvid | 16 | Ylihärmä | |||
| Panula, Jaakko Arnold | 14 | Ylihärmä | |||
| Panula, Juha Niilo | 7 | Ylihärmä | |||
| Panula, Maria Emilia | 41 | Ylihärmä | |||
| Panula, Urho Abraham | 2 | Ylihärmä | |||
| Pekoniemi, Edvard | 21 | Heinolan mlk | |||
| Peltomäki, Nikolai Johannes | 25 | Lavia/Hki | |||
| Riihivuori, Susanna (Sanni) | 22 | Ylihärmä | |||
| Rintamäki, Matti | 35 | Kauhajoki | |||
| Rosblom, Helena Wilhelmiina | 41 | Kolla/Rauma | |||
| Rosblom, Salli Helena | 2 | Kolla/Rauma | |||
| Rosblom, Victor Richard | 18 | Kolla/Rauma | |||
| Salonen, Johan Werner | 23 | Karinainen | |||
| Sivola, Antti Wilhelm | 21 | Ruotsinpyhtää | |||
| Strandberg, Ida Sofia | 22 | Godby, Finström, Ahvenanmaa | |||
| Tikkanen, Juho | 32 | Pielavesi | |||
| Wiklund, Jacob Alfred | 18 | Vaasa/Munsala | |||
| Wiklund, Karl Johan | 21 | Vaasa/Munsala | |||
| Äijö-Nirva (Ranta-Nirva), Iisakki | 41 | Kauhajoki |
Taulukko: Suomalaismatkustajat
Titanicilla (Phil Hind: encyclopedia titanica,Titanic passenger
and crew biographies,
Titanic pictures, exclusive research articles and ongoing discussions
about the Titanic diasaster.)
RMS Titanicin hylky löydettiin vasta vuonna 1985 3798 metrin syvyydestä meren pohjalta.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2017
14. -16. huhtikuuta
-
Suvipäivät,
Suvipäivät ovat wanhan kalenterin mukaan 14.-16. huhtikuuta. Nämä ovat myös kolmen marttyyrin muistopäivät, Tiburtiuksen, Valerianuksen ja Maximuksen. Valerianuksen käänsi kristinuskoon hänen puolisonsa Pyhä Cecilia, kuten myös Valerianuksen veljen, Tiburtiuksen. Maximus oli upseeri jonka piti teloittaa veljekset, mutta joka kääntyi kristinuskoon. Kaikki kolme kärsivät marttyyrikuoleman yhdessä.
Tiburtius-nimi on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain 17:lle miehelle, viimeisimmän kerran noin 1970. Valerianus esiintyy meillä ainoastaan neljä kertaa, viimeksi juuri ennen talvisotaa, mutta Maximus peräti 337 kertaa (liekö Gladiaattori-elokuvan innoittamaa, mutta noista 337 kerrasta peräti 324 nimeä on annettu 2000-luvulla).
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2017
14. h
uhtikuutaWanhan kansan kalentereissa 14. huhtikuuta on ollut alkavan suven ensimmäinen päivä. Wanhojen mukaan kalat lähtevät tuolloin liikkeelle ja kurjet tulevat jo Keski-Pohjanmaalle saakka. Maamiehen ystävä västäräkki saapuu myös kurjen siivellä. Melkein kansallislintumme varis (esiintyy mm. Gallen-Kallelan maalauksessa "Poika ja varis" vuodelta 1884) munii ensimmäisen munansa.
Satakunnassa nuoret tervasivat salaa toisiaan, jos vain kiinni saivat; onnistunut tervattu kun säilyi silloin kaikkien tautien ulottumattomissa...
Säästä sanottiin:
- Tiburtius tietä neuvoo,
Vappu maat valjastaapi,
kesän keikkuvan etehen.
- Jos suviyönä kylmää,
seuraa vielä 40 yökylmää.
Tiburtius-nimi on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain 17:lle miehelle, viimeisimmän kerran vuosien 1969 -1970 aikana...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2017
Pitkäperjantai
14.4.
Wanhojen tapoihin kuului, että Pitkänäperjantaina ei vierailtu edes lähimpien
tuttujen luona.
Tuolloin tuli istua totisena kotona ja lukea Herran sanaa
tuohisen valossa, samoin pitkäperjantaikirkossa kuului kaikkien uskovaisten
käydä. Vakavana piti koko päivä olla, jos esimerkiksi nauroi niin että hampaat
näkyivät, teki oikijjaa syntiä! Näin sanottiin Vuonnisessa. Vuoden 1686
kirkkolakikin määräsi päivän vietosta seuraavaa: "Pitkäperjantaina pitää niin
maalla kuin kaupungeissakin pyhitettämän ja kansa paastoamiseen ja raittiuteen
manattaman."
Syntiä oli myös viritellä hellaan valkiaa, joten syötiin sattumia kylmänä. Näitä sattumia olivat mm. kapakala, hapan leipä ja eilispäivän keitokset. Tosin niitäkin sai syödä vasta Auringon painuttua mailleen. Erityisesti maidon ja kerman juominen oli syntiä, samoin mm. lapsen imettäminen.
Meillä Suomessa Lutherin alkuun panema uskonpuhdistus yritti sotkea wanhojen taikatapoja Pääsiäisestä: Pääsiäisenä oli saatava tuoretta lihakeittoa, waikka olisi tapettava talon ainoa lammas. Näin rikotaan "pahan miehen paastopäivä"!
Toisin paikoin tawat olivat wanhain mukaan melko tiukkojakin: osalla oli tapana aikaisin Pitkäperjantaiaamuna piiskata kaikki perheen jälkikasvu. Suomen lisäksi tapaa on löydetty myös sekä Ruotsista että Saksasta.
- Jos Pitkäperjantai on vihainen,
niin ei ole seuraavana kesänä pelkoa hallasta;
mutta jos se on selkeä,
niin silloin halla rutaisee!
- Jos härkä ei Pitkänäperjantaina saa
rapakosta juoda,
niin silloin saa ajaa hevosella merestä mereen!
(kovaa pakkastalvea kestää vielä kauan)
- Pitkäperjantain yönä istuivat tytöt kaivon kannella selät
vastatusten.
Jos kuului vasaran iskuja, tiesi tämä kuolemaa,
jos taas viulun soittoa, tiesi se häitä.
Vihti
Taikuudessa, eritoten mustan magian taikakalujen hankinnassa, Pitkäperjantai oli mitä parhainta aikaa sellaisia tapoja harjoittaneille; tuolloin kun pahoilla voimilla oli valtaa. Silloin hankittiin paitsi karjanhoitoon liittyviä taikakaluja, myös kalastukseen ja tautien parannuskeinoihin. Erityisen woimallista aika oli omaisuuden kartuttamiseen tai itsensä "näkemättömäksi tekewäin" loitsujen ja taikajuomain hankintaan. Eritoten Pitkäperjantai-ilta ja lankalauantain ehtoo olivat vuoden pahamaineisinta aikaa. Kaikki pahat woimat kun olivat liikekannalla; noidat, rullit ja muut ilkeämieliset noituuden harjoittajat olivat ihmispoloisten ja varsinkin kotieläinten kiusana. Erityisesti karjaa kävivät pahat voimat "noitumassa ja huonoa onnea tekemässä". Karjan utareitakin olivat pahat voimat joskus viillelleet ja laittaneet lehmiä ummelle. Syy tähän pahojen voimien temmellykseen löytyi kristinuskon alkuajoilta: Jeesus kun makasi vielä haudassaan, joten pahat woimat saivat maailmassa estoitta riehua.
Kustaa Vilkuna kertoi, että "rullit ja noita-akat olivat miltei poikkeuksetta elämässään syrjäpoluille sortuneita lyhytjärkisiä vanhoja naisia, joiden toiminnan pontimena on pohjaton kateus parempiosaisia naapureita kohtaan." Rullit yrittivät parantaa omaa karjaonneaan mm. lypsämällä maitoa tuppeen tai leikkelemällä sormuksen kokoisia pyöreitä nahanpalasia ja karvoja lehmistä, lampaista ja jopa hevosista. Nämä pahan silmän uhreiksi joutuneet eläimet olivat tuhoon tuomittuja; lampaat sairastuivat pyörötautiin tai ne ajoivat oman villansa, katkoivat koipensa tai heittivät selittämättömästä syystä henkensä! Jos naapurin lampaiden villoja vietiin hautuumaalle tai kitukasvuisen puun haaroille, lampaat alkoivat vähitellen kuihtua ja kuolivat pois.
Lehmät sen sijaan ehtyivät ja joutuivat kesällä metsänpeittoon. Jos lehmien nännejä oli viillelty, lehmät eivät enää poikineet...
Noidat saivat kykynsä lentää taikavoiteesta, joka wanhojen mukaan oli saatu joko itse pääkehnolta tai se oli noidan itsensä keittelemä kuolleina syntyneistä lapsista tai luvattomista saaduista keskosista. Woimaa noitia vastaan saatiin mm. piirtämällä hiilellä tai liidulla ovenkamanaan viisikanta ja siunaamalla Herran nimeen, loitsujakin toki luettiin:
- Kuolet sinä
kuolen minä
kuolee meistä kumpainenni
Maria miekkani, Jiesus kilpeni,
Jumala juttujen veräjä.
Muitakin taikatapoja käytettiin; metallin ääntä, elohopeaa, suolaa, tulikiveä ja eritoten tulta. Tästä ovat peräisin eri puolilla maata vieläkin lankalauantaisin poltettavat pääsiäiskokot. Myös pöllön tai haukkojen raatoja naulailtiin suojattavien tilojen ovien yläpuolelle!
Uskoa noitiin vahvistettiin myös kirkkomme toimin; 1600-luvulla pantiin toimeen hirveitä noitavainoja kidutuksineen ja kuolemantuomioineen! Tuolloin viimeistäänkin rahvas saatiin uskomaan noitiin, kun papistokin niihin woimallisesti uskoi ja kuolemansyntinä noituutta piti!
Pitkäperjantaita wanha kansa vietti Kristuksen kuoleman ja ristiinnaulitsemisen surujuhlana. Tähän päivään liittyen vuonna 1800 löydettiin jonkin matkaa Roomasta koilliseen sijaitsevasta Aquilasta, hebreankielistä tekstiä sisältävä kuvataulu. Tekstin todettiin olevan jäljennös Jeesuksen virallisesta kuolemantuomiosta. Tauluja on ilmeisesti ollut useampia, koska sen kääntöpuolella oli kirjoitus: Samanlainen taulu on lähetetty joka suvulle. Teksti kuuluu käännettynä (lähde: http://www.netikka.net/mpeltonen/utapokryf.htm)(kiitokset vinkistä historioitsija Masa Karvakasalle)
että Jeesus Natsarealainen on ristillä kuoleva. TUOMIO Keisari Tiberiuksen seitsemäntenätoista hallitusvuotena ja 24 päivänä Maaliskuuta, Pyhässä Jerusalemin kaupungissa, Hannaan ja Kaifaan ollessa ylimmäisinä pappeina, Jumalan kansan uhripappeina, tuomitsen minä, Pontius Pilatus, pretorikunnan maaherra, Jeesus Natsarealaisen kuolemaan ristillä kahden pahantekijän välillä, seuraavien kansan syytösten tähden: 1. Hän on viettelijä,
Centurio Qvintus Kornelius käsketään viemään hänet teloituspaikalle. Jokaista, olkoonpa köyhä tai rikas, kielletään vastustamasta Jeesuksen kuolettamista. Me allekirjoittaneet todistamme täten Jeesuksen kuolemantuomion: Daniel, rabbiini, farisealainen Jeesus menköön kaupungista ulos Struenus -portista. |
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.4.2017
12. - 14. h
uhtikuutaJuliuksen, Justinuksen ja Tiburtiuksen (Yrjön, Albertiinan, Markun) vastaisista yökylmistä seuraa wanhan kansan mukaan seitsen- tai yhdeksänkertainen määrä kylmiä öitä.
Itse asiassa huhtikuun 14. päivä on ollut vanhan kansan merkkien mukaan ensimmäinen kesäpäivä. Ajankohdat juuret ovat jäljitettävissä vanhoihin Skandinaavisiin riimusauvoihin, joita käytettiin kalentereina. Näissä sauvoissa kalenterimerkit kääntyivät kesään huhtikuun puolivälissä. Suviöiden aikaan huomataan luonnossa uudenlaista liikettä ja eloa. Kalat alkavat liikkua vesissä, linnut palata suurina auroina taivaalle ja tuulessa on jo kesäistä tuoksua.
Suomessa on ollut käytössä toinenkin määritelmä vanhoille suviöille; heinäyö 23.4., viljayö 24.4. ja Kaali-Markun marjayö 25.4. kertoivat minkälainen on tulossa seuraavasta suvesta. Heinänkorjuuilmat ennustetaan heinäyön lämpötilasta, viljankorjuuajan viljayöstä ja marjojen poiminta-ajan marjayöstä. Jos niiden öiden aikana oli vuodenaikaan nähden kylmää, niin on kylmää vielä seuraavat 40 päivää, eikä tulevasta kesästä kummoisia odoteta.
Suvipäivät, jotka joissakin piireissä ja lähteissä myös suviöihin sotketaan, ovat vastaavasti hetimmiten, eli 14.-16.4
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2017
Kiirastorstai, häntätorstai 13.4.
- Tirstorstai, kirstorstai, kihlatorstai, kiristorstai, häntätorstai -
Kiirastorstaina, joka on vapaapäivä ja pyhä mm. Ruotsissa ja Norjassa (Suomessakin vuoteen 1774 saakka), wanha kansa karkotteli pihamailtaan kiiraa. Mm. Hankasalmelta löytyy vuodelta 1892 seuraava tieto:
"Otetaan vanha tervatuokkonen, johonka kiinnitetään jukko lutavarpuun (luta oli luusta tai puusta valmistettu talttaa muistuttava esine) kiinni, ja terva sytytetään tuokkosessa palamaan. Sitten mies rupeaa vetämään tuokkosta kartanon ympäri kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään. Toinen mies käy perässä, lyö leppäisellä vitsalla tuohista koko ajan ja sanoo lyödessään: - Kits kiira metsään! - Konsti tehdään kiirastorstaina."
Muuten, kiiran ajo tarkoitti sitä, että näin toimittaessa käärmeet eivät tule sitten kesällä pihaan. Myös muut raiskat, kuten sammakot ja kaiken maailman sisiliskot pysyivät nurkilta poissa. Virroilla päin sanottiin lisäksi, ettei paha pääsisi taloon pillojaan tekemään. Itse sana kiira tarkoittaa piharikkoa, pahaa olentoa.
Wanhan kansan ortodoksisen karjalaisväestön piirissä kiirastorstai oli vuoden jämyin suursiivouspäivä, jolloin huushollin joka ikinen nurkka ja kolo putsattiin ja kuurattiin. Likaiset vaatteet pantiin pyykkiin ja risaiset ryysyt korjattiin kuntoon tai vaihdettiin uusiin. Kiirastorstaina sai tehdä kaikenlaista, mutta kehrääminen ja jauhaminen olivat kiellettyjä töitä.
Muitakin taikoja ja uskomuksia kiirastorstaihin liittyy:
- Kun kiirastorstaita vastaan kylmää,
niin kylmää neljäkymmentä yötä vaikka sulaan veteen.
- Kiirastorstaina pohjapäreroihu kourassa
pitää juosta kerran myötäpäivään
ja kahdesti vastapäivään talonsa ympäri.
Pielavesi
- Kiirastorstaiaamuna pitää kopeloida
härän tai oriin munija.
Sitten löytää kesällä teeren ynnä muiden kaikkien lintujen pesät.
Uukuniemi
- Kiiretorstai on loihtupäivä.
Silloin emäntä pittää navettaa kierttee ja kerätä kaikellaisia tavaroita,
esim. lehmänkelloja, hiilikoukkuja ja leipälapio.
Siilinjärvi
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2017
12. h
uhtikuutaPian alkaa kuun keskikohta olla jo kiikarissa, ja kun ollaan loppukuussa, aurinko alkaa paistamaan jo toden teolla ja päivät ovat pitkiä. Ja parasta aikaa muuttolinnut saapuvat ja linnut laulavat, näkyypä jossakin jo kevään ensimmäiset kukkijat ilmestyneen. Perhoset lentävät suloisesti ja lapset ilakoivat rapakoissa.
- Kuu kiurusta kesähän,
puoli kuuta peipposesta,
viikkokausi kivenviasta,
yksi päivä pääskysestä,
västäräkistä ei vähääkään.
Nyt oli perinteisesti aika puuveneen, rekien ja rattaiden tervaukselle, kun ahavaa, pälviä elikkä maata alkaa paljastua lumen alta. Terva kun kuivuu parhaiten juuri huhtikuun kevätauringossa. Ja vastatervatulla veneellä voi sitten mennä kalaonneaan koettelemaan, verkkoja laskemaan ja katiskoita kokemaan; mutta jos huhtikuussa on hyvä kalaonni, niin:
- Kun on hyvä kalavuosi,
silloin huono heinävuosi.
- Hierimet nuorista
männyistä,
vispilät koivuista
Meillä jo 1700-luvulla yleistä Julius-nimeä on Väestörekisterikeskuksen mukaan annettu kaikkiaan 11914 kertaa, joista kolmesti naiselle. Juliaana-nimen on saanut kannettavakseen kaikkiaan 1200 naista, joista viimeiset tänä vuonna. Eira on nimenä melko yleinen; sen on omakseen saanut 5528 naista ja 6 miestä. Jullus-nimeä ei VRK tunne, Ylikki taas on annettu vain kuudelle naiselle ja he kaikki ovat saaneet nimensä vuosina 1920 - 1939.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.4.2017
Kellokeskiviikko 12.4.
- Jauhoseulat keskiviikkoiltana
heinäläjään,
etteivät kesällä syö itikat; värttinät, hierimet myös, ettei keärmeitä näy.
Suistamo
- Kellokeskiviikkona pannaan kellot
lehemän kaulaan.
Sievi
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.4.2017
Tikkutiistai 11.4.
- Tikkotiistai, tiukutiistai -
"Tikkutiistai" on saanut nimensä siitä, että
silloin vuollut "sytyketikut" olivat erikoisesti onnea tuottavia. Silloin
pistettiin luudan varpuja ja vispilänvarpuja tuvan seinien rakoihin, jotta nämä
"tikkutiistain" varvut estäisivät pahoja henkiä pääsemästä taloon
pääsiäisviikolla.
Iisalmi
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.4.2017
10. h
uhtikuutaHerran wuonna 1216, 10.huhtakuuta, kuningas Eerik X
Knuutinpoika
Eerik X Knuutinpoika oli muuten koko Ruotsin historian ensimmäinen kruunattu kuningas. Lue lisää täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.4.2017
Malkamaanantai 10.4.
-
Maitomaanantai, mämmimaanantai, makkomaanantai,
mankomaanantai -
Maitomaanantain on epäilty liittyneen pääsiäisen maitoruokien tekoon, mutta siitä ei oltane varmoja laisinkaan. Tämän tulkinnan tekee epävarmaksi se, että lehmien maidontuotanto lienee joskus ollut ns. "ummella" pääsiäisen aikoihin. Malkamaanantai-nimi taas tulee sanasta malka: syytöntä syytetään; nähdä rikka toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.4.2017
Hiljainen viikko 10.4. - 15.4.
Pääsiäistä edeltävä viikko on meillä ollut ns. Hiljainen viikko. Sitä kutsutaan monissa piireissä myös nimellä piinaviikko tai suuri viikko, jolloin oli ankara pyykinpesukielto ja rankka paasto. Ei saanut näinä päivinä muutenkaan tehdä mitä töitä tahansa. Niinpä pyykinpesun lisäksi kehrääminenkin oli kokonaan kielletty. Varsinkin oli kiirastorstaita varottava. Jos silloin kehräsi, punoi lankaa, taikka köyttä kiersi, olivat hengenlähdön hetket raskaat, “sitkaat kuoleman siteet”. Kehräyksestä seurasi myös pelko, että rullit tulisivat pääsiäisyönä talon lampaita keritsemään.
Jokainen päivä hiljaisella viikolla on saanut omat erikoisnimensä: Palmusunnuntaina eli virposunnuntaina lapset käyvät virpomassa pienen palkkion toivossa naapuritaloissa, malkamaanantaina jolloin koottiin tanhualta malkapuita, tikkutiistaina vuoltiin sytyketikkuja pääsiäistulille, kellokeskiviikkona ripustettiin kellot lehmien kaulaan, kiirastorstaina ajettiin paha "kiira" kartanolta metsään, Pitkäperjantaina istuttiin pirtissä ja vältettiin vierailuja ja lankalauantaina värjättiin talven aikana kehrätyt langat.
Pääsiäisaamusta sitten jo ruvettiin varsinaiseen pyhänpitoon ja nuoret tytöt vallankin pesivät kasvonsa purovedellä, jolloin pysyi kauniina koko vuoden.
- Koko paaston aikana ei saa kehrätä sen
tähden,
etteivät rullit (pääsiäisämmät) pääsiäisyönä
lampaita kerittisi.
Sitä varten sidottiin kaikki talon rukit rullista kiinni toisiinsa ja peitettiin
vaatteella.
(Simo. Latva, M. 1895)
- Paaston aikanen piinaviikko oli
vanahoilla ihan kummallinen,
silloin ei soanna vahingossakaa nauroo,
ja jos joku vihelsi, oil se kauhistus, se, joka näin tek, tuomittiin pirulle
kuuluvaks,
ja se palavel pirua ja joutui pirulle jos voan nauroi tahi vihels.
(Tervo. Oksman, Juho)
- Pitkänäperjantaina jos on pakkanen tai
on samanlaista kuin koko viikkokaus,
niin on pitkä ja kylymä kevät,
mut jos lauhkii ilima, niin on lämmin kevät.
Samoin kiiratorstaina. Kiirana kun kiristää, niin helkana helistää.
- Eikä myöskään piinaviikolla pidä
lammasta ostaa eikä myydä,
silloin ei ole lammaslykkyä myöjällä, eikä ostajalla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.4.2017
Virposunnuntai
9.4.Sana virpa on lainaa venäjänkielisestä sanasta verba, paju ja virpominen pohjautuneekin ortodoksiseen perinteeseen. Virpoja oli menneinä aikoina tervetullut vieras taloon ja torppaan, sillä virpojan mukana tuli terveyttä sekä vilja- ja karjaonnea, jopa rikkautta. Virpominen levisi meillä Suomessa sotien jälkeen alkaen Karjalasta ja Savosta aina yleissuomalaiseksi tavaksi. Itä-Suomessa palmusunnuntaita onkin kutsuttu virposunnuntaiksi ja Karjalan Kannaksella virposunnuntaita edeltävää lauantaita virpolauantaiksi, virposunnuntain aatoksi. Niinpä sitten tehtiin kauniit vitsat juuri edellä mainitun pajun varvuista ja koristeltiin ne värikkäiksi. Niillä kelpasi lyödä varsinkin emäntiä, joille luovutettiin sitten palmut virpomisen jälkeen.
|
Virpomaan lähdettiin heti aamulla, jotta pahat henget eivät vielä olleet ehtineet herätä ja virpoja pääsi heidät yllättämään. Sen jälkeen kun virpoja oli käsitellyt itsensä, vuorossa olivat perheenjäsenet ja eläimet. Virpomalla talonväki ja karja pysyivät terveenä koko vuoden. Virvottaessa luettiin
1800-luvulla seuraavasti: -
Urpaa,
arpaa, tuoreeks', terveeks', Suistamolla 1920-luvulla virvottiin: - Uuden vuoden, uuden varvan Meillä wanhojen virpovärssy kuului: - Virpoi varpoi,
tuoreeks, terveeks, Virpoja tuli sitten viikon kuluttua eli pääsiäispyhinä palkkojaan eli kuostia noutamaan, kun talon emännillä oli antaa pyhiksi leivottua evästä runsaalla kädellä. Nykyisin pikkuvirpojien malttamaton mieli ei moista kestäisi, vaan palkka tahdotaan hetimmiten mukaan virpomisen päätyttyä ja mieluiten suklaana tai rahana leipomusten sijaan. Viereinen kuva: Kaksi noitaa valmiina tositoimiin (Photo © Juha Räty) Kuva suurenee klikkaamalla |
- Jos palmusunnuntaina paistaa aurinko,
tulee hyvä ohravuosi.
(Paimio)
- Ne vitsat, joilla virposunnuntaina oli käyty virpomassa,
säilytettiin tuvan ikkunan päällä raossa kevääseen asti,
kunnes eläimet piti laskea ulos navetasta.
Nyt otti talon emäntä vitsat
ja virpoi niillä elukoita navetan ovella niiden tullessa ensi kertaa ulos.
(Kurkijoki)
Pyhät oksat ovat kuuluneet katolisiin pääsiäiskulkueisiin jo ainakin 500-luvulta saakka. Tämän vanhan virpomaperinteen muistelo kannattanee päättää tiedolla, että näiden virpaoksien siunaaminen kiellettiin tärkeämpien asioiden puuttuessa Ruotsi-Suomen kuningaskunnassa vuonna 1529 Örebron kirkolliskokouksen päätöksellä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.4.2017
8. h
uhtikuutaHerran wuonna 1605, 8.huhtakuuta, kuningas Kaarle IX antoi käskyn kuninkaan valtakirjalla Kajaanin linnan perustamisesta Ämmä-ja Koivukoskien välissä olevalle saarelle. Perustustyöt oli aloitettu jo vuonna 1604, mutta varsinainen rakentaminen saattoi käynnistyä vasta kuninkaan määräyksestä 1605. Linna rakennettiin strategisesti arvokkaalle paikalle suojelemaan Täyssinän rauhassa Ruotsille siirtynyttä Kainuuta.
Yllä olevassa kuvassa näkyy Kajaanin linna arkkitehti Jac Ahrenbergin ennallistamispiirroksessa vuodelta 1882
Samoin 8.4.1605 määrättiin Oulunlinna (lue lisää klikkaamalla) rakennettavaksi uudestaan ja kaupunki perustettavaksi uudistettua linnaa vastapäätä mantereelle. Kyseessä oli jo kolmas samalle paikalle rakennettu linna. Valtakirjan mukaan entiset puurakenteet tuli hajottaa ja saaren ympärille tuli rakentaa ampumasuojilla varustettu valli.
Venäläiset polttivat linnan puuvarustukset 29. maaliskuuta 1715 suuren Pohjan sodan aikana, kun ruotsalaiset joukot vetäytyivät Oulusta.
Lopullisesti linna tuhoutui 31. heinäkuuta 1793 kello 22.45. Salamanisku sytytti linnan puisen varastokellarin tuleen, minkä seurauksena ruutikellari räjähti ja tuhosi rakennuksen lähes kokonaan. Kirjailija Sara Wacklin (1790–1846) kuvasi tapahtumaa seuraavasti:
”Suuria kivenkappaleita putoili
kattojen läpi ja tunkeutui monta kyynärää maan sisään.
Kaikki ikkunat rikkoutuivat. Kirkonovet lensivät auki,
kattokruunut putosivat, kellot tapulissa läppäsivät
kamalasti ihmiskäden liikuttamatta."
Nimeä Dionysius on annettu Suomessa kaikkiaan kolmelle miehelle, joista viimeisin nyt 2000-luvulla. Eipä toistaiseksi hälle tule montakaan kaimaa vastaan, koska edellisen kerran nimi annettiin noin vuonna 1900 ja sitä aikaisemmin joskus 1800-luvun puolella. Vielä harvinaisempi on ollut Perpetuus, jota on meillä annettu vain kahdelle miehelle, molemmille aikavälillä 1900 - 1919. Olisiko jo jonkun aika ottaa tämäkin nimi käyttöön?
Nimeä Suometar on taas annettu kautta aikain 174:lle suomalaiselle naiselle, Suoma-nimi on taas annettu jo peräti 5283:lle, joista kaksi on ollut miehiä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.4.2017
7. h
uhtikuutaJuliaanisesta kalenterista periytyi kansallemme 7.huhtikuuta eli "Vanha-Maaria".
- Kun vanhaa-Maariaa vastaan yöllä taivas
on tähdessä,
menestyvät kukkaviljat kesällä hyvin.
- Jos vanhaa Maariaa vastaan yöllä
kylmää,
niin kylmää kymmenen yötä;
jos sitä seuraavana yönä vielä kylmää jatkuu,
niin on kylmää 20 yötä;
ja jos vielä kolmantena yönä on kylmää,
riittää sitä 30 yötä!
- Kun vanhaa Maariaa vastaan on suoja
tuuli,
niin on nopea kesän tulo;
ei silloin saa heittää rekeään joen taa,
taikka se jää sinne.
Suomessa 1700-luvulla yleistä nimeä Egesippus ei Väestörekisterikeskus tunne laisinkaan. Sen sijaan 1800-luvun nimeä Hegesippus on VRK:n mukaan annettu kaikkiaan meillä 18 miehelle, viimeisimmän kerran vuoden 1980 jälkeen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.4.2017
5. h
uhtikuuta- Kostoretki venäjälle -
5. huhtikuuta Herran wuonna 1480 tanskalainen ritari Eerik Akselinpoika Tott tarjosi hansakauppiaille apuaan, jos nämä tahtoisivat kostaa novgorodilaisten heille aiheuttamat vahingot. Ja hehän tahtoivat. Niinpä myöhemmin kyseisenä vuonna Eerik teki kostoretken Venäjän Karjalaan ja sai kronikkatietojen mukaan melkoisen voiton venäläisistä. Uusi linna, arx nova, turvasi Suomea yhdessä Tottin isännöimän Viipurin linnan kanssa.
Eerik Akselinpojan viisi vuotta aikaisemmin (1475) aloittama uuden linnan rakennustyö oli tullut valmiiksi venäläisten häirinnästä huolimatta. Olaus Magnuksen kuuluisassa historiateoksessa tätä Uutta linnaa, arx novaa, kuvataan seuraavasti:
"Kaukana perimmäisessä Suomanmaassa, mutta Ruotsin valtakunnan alueella, on linna, jota nimitetään Uudeksi linnaksi. Se on ihmeteltävällä nerolla rakennettu, kerrassaan luonnon ja taidon valmistama, ja seisoo pyöreällä kalliolla. Yksi ainoa portti siitä johtaa lännen puolelle, portin edustalla on lauttasilta, joka on kiinnitetty siihen vahvoilla rautavitjoilla ja joka aina yöksi vedetään koneilla rantaan...Muitakin kummia täällä nähdään toisinaan. Ankara on isännyyden virka täällä vihollisvallan kynnyksellä, ankara myös se laki, jonka alaisena linnan väki elää. Jos vartija nukkuu vartiopaikallaan, syöstään hänet armotta tornin harjalta virtaan. Surma ja perikato väijyvät siis aina sekä päällikköä että hänen miehiään. Mutta jokaisen onnettomuuden edellä käy kummallinen aave. Silloin näet ilmestyy virran aalloille neitonen, joka viehättävästi soittamalla kanteleella katkaisee yön hiljaisuuden - seireenien tavoin houkutellen ihmisparat luokseen."
Muuten on huomattava, että tämä Uusi linna, meidän paremmin Olavinlinnana tunnettu linnoitus, on keskiajan linnoistamme ainoa, joka on tehty kestämään tuliaseita ja tykkejä. Muut keskiaikaiset linnamme kun on rakennettu ajalla, jolloin tykistöä ei oltu vielä keksitty.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.4.2017
4. h
uhtikuuta- Suomen kirkko Upsalan alaisuuteen 1216 -
4. huhtikuuta Herran wuonna 1216 paavi tunnusti vallananastaja Eerik X Knuutinpojan Ruotsin kuninkaaksi ja siinä samalla takasi tälle myös maan, jonka hänen edeltäjänsä "oliwat temmanneet pakanain käsistä", eli Suomen.
Ruotsin kuninkaalle myönnettiin oikeus asettaa sinne piispa tai jopa kaksi. Suomen kirkko joutui täten Upsalan arkkipiispan alaisuuteen. Suomi oli tuolloin Ruotsin ja katolisen kirkon mielestä lähetystyöaluetta ja vain miekan voimin oli uskonnollisia oloja saatu Suomessa rauhoitettua ja jonkinlainen tukiasema Lounais-Suomeen perustettua. Paavi Innocentius III kirjoitti jo vuonna 1209 Lundin arkkipiispalle ja kertoi, että Suomessa oli ollut vihitty piispa, mutta tämä oli kuollut. Uutta piispaa kuolleen paikalle ei oltu löydetty, koska se maankolkka oli ruotsalaisille pappismiehille hengenvaarallinen. Tuolloin paavi kirjoitti, että "walitun ei katsota olleen kunniapaikalla vaan marttyyrikuolemalle alttiina". Toki Suomen kristityt olivat oman "piispansa" valinneet - taitavan ja sopivan suomalaisen miehen, joka tosin oli avioton papin poika ja näin ollen Vatikaanin mielestä virallisesti epäkelpo. Paavi kuitenkin korosti, että nyt ei kannata lukea pykäliä turhan tarkkaan; pääasia oli saada suomalaisten hyväksymä piispa ajamaan pakanoiden käännytystä.
Eerik X ei ollut perinyt isänsä toiveiden mukaisesti Ruotsin kruunua, koska jaarli Birger Brosa järjesti kahden kilpailevan kuningassuvun kesken sopimuksen kuninkuudesta. Tuon sopimuksen mukaan valtaistuimen sai Sverker II Kaarlenpoika, jonka kuoleman jälkeen Eerik saisi vuorostaan kruunun.
Sverker ryhtyi valtakunnan asioiden sijasta vahvistamaan omaa ja sukunsa asiaa. Hän mm. nimitti oman 1-vuotiaan poikansa Juhanan vasta kuolleen Birger Brosan paikalle jaarliksi ja antoi pojalleen suuret läänitykset. Tämä johti kapinaan, jonka toteuttivat Eerik ja kolme hänen veljeään. Vuonna 1205 käydyssä taistelussa Eerikin veljet kuolivat, mutta Eerik selviytyi. Palattuaan maanpaosta Norjasta hän kukisti Sverkerin 31.1.1208 ja ajoi tämän maanpakoon Tanskaan vuonna 1208. Nyt Eerik nousi vallananastajana kuninkaaksi.
Eerik X Knuutinpoika ei ennättänyt olla tunnustettuna kuninkaana kuin vain vajaan viikon, koska hän kuoli "hivutustautiin" eli tuberkuloosiin 10.4.1216 Näsin linnassa Visingsö-saarella.
* *
4.4. on meillä Suomessa ollut Rusi ja Brusi-nimisten nimipäivänä. Kirjoistamme ja kansistamme löytyy kaikkiaan viisi Rusi-nimistä kansalaista, joista neljä on miehiä ja yksi nainen. Kaksi miestä ja yksi nainen ovat saaneet Rusin etunimekseen vuoden 1980 ja vuoden 1999 välillä ja yksi mies vuoden 2000 jälkeen. Brusi-nimisiä ei ole meillä rekisteröity koskaan yhtään kertaa. Nimeä Ambrosius on esiintynyt kaikkiaan 69:lla kansalaisellamme, kaikki miehiä, ja heistä viisi on saanut nimensä vuosien 2000 ja 2015 välillä.
Ambrosius episcopus Mediolanensis (334 -397 jKr.) oli Milanon piispa vuodesta 374 lähtien. Hän alkoi käyttää jumalanpalveluksissa vuorolaulua ja pyrki syventämään saarnoillaan seurakuntalaistensa kristillistä tietoutta. Hän taisteli areiolaisuutta ja pakanuutta vastaan kirkon opein.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
3. h
uhtikuutaHerran wuonna 1688, huhtikuun 3. päiwänä, ulkomaalaisten silkkikankaiden maahantuonti Ruotsi-Suomeen kiellettiin vallan tykkänään. Tuona samaisena wuonna (tai kahta vuotta aikaisemmin eräiden lähteiden mukaan) maahamme perustettiin myös ensimmäinen valtakunnallisen sensorin virka, censor librorum.
Virallisen sensorin tuli valvoa sekä kirjallisuuden maahantuontia että maassa julkaistua kirjallisuutta. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjakauppiaiden tuli saada sensorilta hyväksyntä myytäville kirjoille ja kirjanpainajien oli annettava painotuotteensa ennakkotarkastukseen. Uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla oli kaksinkertainen sensuuri: ne kulkivat sekä paikallisen akatemian tai tuomiokapitulin että sensorin valvovien silmien alta.
* *
Silkinvalmistuksen salaisuus paljastui eurooppalaisille noin 550 jKr., jolloin kaksi munkkia salakuljetti silkkiäisperhosen munia Kiinasta Konstantinopoliin, silloisen Itä-Rooman pääkaupunkiin. Itä-Rooman keisari Justianus I teki silkin valmistuksesta heti valtion monopolin. Konstantinopoli olikin Euroopan silkkikeskus 1100-luvulle saakka.
Vasta ristiretkien aikana levisi silkinviljelyn taito ympäri Eurooppaa: 1200-luvun Italiasta kehittyi tuolloin Euroopan silkkikeskus. Silkinviljelyä harjoitettiin nyt joka puolella, missä vain saatiin mulperipuu kasvamaan - yleisimmän silkkiperhosen, mulperiperhosen toukka syö vain valkomulperipuun lehtiä. Myös Ruotsi-Suomessa harrastettiin silkinviljelyä ns. hyödyn aikakaudella. Suomessa koettivat Gadd ja Kalm edistää asiaa, mutta mulperipuu ei kestänyt ankaria talviamme. Valkomulperi kun viihtyy vain alueella, joka on 60. pohjoisen ja 40. eteläisen leveysasteen välissä...
Eri puolilla Eurooppaa pyrittiin oman maan silkkiteollisuutta
tukemaan monin tavoin. Määrättiin mm. ulkomaisen silkin tuontikieltoja. Eri
säätyjen pukeutumista ohjattiin erityisillä pukeutumissäänöillä, mm. papisto
rupesi käyttämään silkkiä liturgissa asuissaan. Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla
aatelisto katsoi muodikkaan pukeutumisen yksinoikeudekseen. Papiston ja
porvariston pukeutumista koskevat asetukset vahvistettiin wuonna 1664. Vuonna
1739 ylellisyysasetuksessa vaadittiin leimaamaan ulkomaiset kankaat ja niistä
valmistetut vaatteet. Vuonna 1766 ylellisyysasetuksissa kaikki ylellisyys
kiellettiin - valtiontalous kun oli tuolloinkin huonolla tolalla. Neljä vuotta
myöhemmin ylemmät säädyt vapautettiin tästä asetuksesta. Vuonna 1773 asetuksista
julkaistiin kohdat, jotka koskivat rahvaan ja palkkaväen pukeutumista: he eivät
saaneet käyttää pönkkähameita, muffeja, samettilakkeja, kärpännahkaa, soopelia,
mustaa kettua jne. - joskin emäntien vanhoja, lahjoitettuja vaatteita saatiin
käyttää. Rahvaan naiset saattoivat käyttää värikkäitä silkkikankaita vain
päähineisiin ja silkkihuiveihin.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
2. h
uhtikuutaSuomen (Ruotsin) valtiopäivät hyväksyivät 2.4.1625 myllytullin, viljanjauhatusveron. Osallistuminen Itämeren eteläpuolella käytyihin sotiin 1600-luvun alkupuolella johti Ruotsi-Suomessa valtion menojen jatkuvaan kasvuun. Tämän vuoksi kruunun oli löydettävä yhä uusia verotuskohteita. Tämä myllytulli oli meillä ensimmäinen vero, joka kohdistui kaikkiin kansalaisiin yhtäläisesti; siitä aiheutui vuosiksi rettelöitä...
Myllytulliksi nimitettiin siis Ruotsissa ja Suomessa 1625–1634 käytössä ollutta välillistä veroa, jota suoritettiin kaikesta myllyyn jauhettavaksi viedystä viljasta (tai olisi pitänyt suorittaa; veron valvominen oli hankalaa). Veron vuoksi talonpojat alkoivat jauhaa viljansa kotona vesi-, tuuli- ja käsimyllyin. Vuoden 1634 valtiopäivät muutti myllytullin välittömäksi veroksi, jota kutsuttiin henkirahaksi eli henkiveroksi. Tämän rahana maksetun veron suuruus oli kolme markkaa jokaisesta 12 vuotta täyttäneestä ihmisestä. Myllytulli otettiin uudelleen käyttöön 1655 Ruotsin suurissa kaupungeissa ja se lakkautettiin vasta 1815. Henkikirjoja edeltäneitä myllytulliluetteloita on säilynyt ja ne ovat nykyisin tärkeä lähde historian- ja sukututkimuksessa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
- Pirkkalaisten lappalaisveron korotus 1528 -
-
Makkaralukon hakupäivä
-
Kuningas Maunu Latolukon kuninkaaksi tullessa olivat Lappalaiset itsenäistä kansaa. Ja koska hän ei voinut tätä muuttelevaista metsäkansaa kruunun alle saada, niin hän tarjosi antaaksensa Lappalaiset omaisuudeksi niille, jotka tahtoisivat saattaa ne Ruotsin kruunun alle.
Silloin Pirkkalaiset jotka olivat Hämäläisiä Pirkkalasta ja Rengosta, kävivät asiahan käsiksi, valitsivat päämieheksensä erään mainion Hämäläisen, Matti Kurjen, ja karkasivat eteläiseen Pohjanmaahan Lappalaisten päälle, joitten tavarat ryöstettiin, jotta heidän täytyi paeta pohjaseen Kemijoen ja Tornijoen paikoille. Eikä monta vuotta väliä, kun jo toisen kerran Pirkkalaiset samoovat suurimmalla vakivoimalla heidän päällensä ja ajavat heidät näiltäkin asunsioilta pois niihin erämaihin, joissa nyt asuvat. Näin Pirkkalaiset voittivat Lapinkansaa allensa pohjaiseen ja läntiseen merehcn saakka, ja saivat kuninkaalta kirjan, jolla Lappalaiset pitkin Pohjaa kaikkine veroinensa ja lohivesinensä annettiin heidän haltuunsa sillä ainoalla ehdolla, että heidän piti kruunulle maksaman muutamia kihtelyksiä oravi-nahkaa. Siitä nämä Pirkkalaiset kävivät kovin mahtaviksi ja äveriäiksi. Tämä sanotaan tapahtuneeksi vuoden 1277 paikoilla, ja tästä lähtien täytyi Lappalaisten maksaa vuotinen vero.
Muilla kuin Pirkkalaisilla ollut oikeutta käydä kauppaa Lappalaisten kanssa. “Siitäpä nämä Pirkkalaiset kävivät kovin mahtaviksi ja rikkaiksi“, sanotaan toisessa paikassa, vieläpä mainitaan heidän pukeneen päällensä punaisia vaatteita ja muuten herkullisesti eläneen, saadaksensa suurempaa arvoa Lappalaisten seassa *22. Heidän oikeutensa sittemmin useat kerrat vahvistettiin. Ensimmäisiä vahvistuksia on kuningas Eerikki Maununpoian antama v. 1358, jossa uudistetaan kaikki ne entiset oikeudet, jotka ovat annetut Pohjan Lapin asukkaille “Ruotsinvallan ja Kristin-uskon enenemiseksi“.
Kun Kustaa Waasa v. 1.4.1528 vahvistaa Pirkkalaisten vanhat oikeudet, ei hänkään muita mainitse kuin näitä, joista hän sanoo Tornion Pirkkalaisten kruunulle maksaneen 8 kihtelystä oravinahkaa sekä 2 näädän-nahkaa, ja Piitimeen ja Luulajan Pirkkalaisten yhteensä saman verran “niistä Lappalaisista, joitten yli he vallitsevat“. Tämä kruunun-saatava nyt ylennetään kahdeksi verraksi (kaksinkertaistettiin), mutta muutoin Pirkkalaisille suodaan “samat ehdot mainittujen Lappalaisten yli, kuin on heillä ja heidän vanhemmillaan heitä ennen ollut“
Katso lisää
täältä
* * *
Huhtikuu , joka on muuten enlannin kielellä "april", on meillä lännessä lähes kaikissa maissa muodostunut jo perinteisesti pilkka- ja pilailutekojen päiväksi. Suomessa tapa ei ole kuitenkaan vielä kuin vasta vain noin 210 vuotta vanha. Tunkiovinkkelin, klasisaksien tai esimerkiksi makkaralukon hakeminen naapurista lainaan oli laajalti yleinen narraamistapa; hakija otettiin naapurissa vakavin naamoin vastaan, kerrottiin, että valitettavasti makkaralukko oli juuri lainattu jollekin toiselle tai että se oli rikki ja ohjattiin kysyjä naapurista toiseen.
Toisekseen aprillina on tietämätön lähetetty ostamaan olemattomia, vaikkapa maantiennousua, lutikan länkiä, Egyptin pimeyttä, keltaista kiusaa tai puukengän siemeniä erityisesti apteekkeihin, pääasia oli, että "uhri" saatiin kulkemaan "jonninjoutavan" perässä pitkin kyliä. Apteekit olivat hyvä jonninjuoksutuksen kohde, koska niistä sai muutenkin kaikenlaista, jopa outoakin tavaraa.
Meillä parasta ja ensimmäistä aprillausaluetta on ollut Lounais-Suomi. Muuten, historiamme (Suomen) vanhin aprillaustieto on peräisin vuodelta 1800, jolloin 13-vuotias pikku-mamselli Hämeenlinnan Kurjalan kosken kartanosta kertoi omassa päiväkirjassaan narranneensa mamselli Fortelinia.
Wanhalla kansalla oli muuten tapana aprillata myös huhtikuun viimeisenä päivänä! Tästä kertoo mm, Sakari Topelius kokoelman "Lukemista lapsille" kolmannessa osassa. Tämä kokoelma julkaistiin isäimme ja äiteimme kielellä herran vuonna 1875.
Pääset lukemaan tuon mainion 66-sivuisen kirjan kokonaisuudessaan digitoituna täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Veikuna alakkaa!
Huhtikuussa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna turvallisesti, vaikka niissä paksuutta olisikin. Keväällä paksukin jää voi olla joko kohvajäätä tai hohkajäätä, eli jään kiteet ovat pitkiä "piikkejä" ja 40 senttisenkin jään läpi saapas voi solahtaa avoveteen saakka vieden koko uskalikon mukanaan. Sanotaankin, että huhtikuu jalkamiehen harhauttaa; jäät voivat yöpakkasten jälkeen olla kovia, mutta iltapäivällä Aurinko onkin muuttanut jään pelkiksi puikoiksi...
Kuva: Pappi hukkumassa huhtikuun hohkajäissä
"Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
(Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Huhtikuun nimi johtunee joidenkin vanhojen, 1900-luvun alun tutkimusten mukaan sanasta huhta. Kun kaskeamiseen perustuva viljelysmuoto oli meillä Suomessa vielä vallalla oleva tapa, isäntämiehet kävivät huhtikuussa merkkaamassa kaadettavat ja kaskettavat lehdot metsässä. Kyseiset lehdot sitten kesällä huhdattiin.
Joidenkin tutkijoiden mukaan tässä kuussa maa tulee näkyviin sulavan lumen alta ns. "huhtoutuen". Tähän liittyvätkin mm. sanonnat:
- Maaliskuu maan näyttää,
huhtikuu huhteleepi!
- Huhtikuu huhteleepi
lumen maasta, jään vedestä,
otrat aitan loukahasta.
Muita sanontoja, joskus hiukan ilkikurisiakin, alkavalle kuulle ovat:
- Huhtikuun jäätä ja pikkulapsen persettä ei ole kumpaakaan uskomista.
- Ei hullukaan huhtikuulla kylvä!
- Huhtikuu kurjet hakee,
vaahtokuu varikset tuopi.
- Kun sä kuulet kurjen äänen,
älä mene järven jäälle!
Puutetta ja kurjuuttakin huhtikuusta ennustettiin:
- Kun kurki kuolee varpu suuhun,
lapset kuolee vehka suuhun!
(huonona vuonna ei ole kummillakaan ruokaa)
- Kuu kiurusta kesähän,
puoli kuuta peipposesta,
viikkokausi kivenviasta,
yksi päivä pääskysestä,
västäräkistä ei vähääkään.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
Eiffelin tornin avajaiset 31.3.
Tasan tarkkaan tänä päiwänä Herran wuonna 1889. 31.3. siis, saatiin valmiiksi Pariisissa Eiffelin torni, jonka rakennutti Gustave Eiffel. Tornin oli tarkoitus lähinnä vain juhlistaa vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyä ja se piti purkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan jo 20 vuotta myöhemmin 1909. Tosin monet pariisilaiset vaativat mokoman ruman rakennelman välitöntä purkamista... Torni avattiin yleisölle 6. toukokuuta 1889.
Tässä yllä kuva tuon kauhean terästornin suunnitelmasta. Kuvan
on piirtänyt Maurice Koeclin noin vuonna 1884. Huomaa kuvassa
kokovertailut mm. Vapaudenpatsaaseen ja Riemukaareen...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2017
29.3.1475
- Eerik Akselinpoika ja leprasairaat
Herran wuonna 1475, wuonna, jolloin Eerik Akselinpoika Tott ryhtyi rakentamaan Hauki- ja Pihlajaveden salmessa olevalle Kyrönsaarelle myöhemmin Olavinlinnana tunnettua linnoitusta, Paavi määräsi 29.3. Upsalan arkkipiispan toimittamaan Eerik Akselinpojalle paavin vahvistuksen. Vahvistus koski Eerikin Viipuriin perustamaa Suomen toista spitaalisairaalaa ja sen yhteydessä olevaa Maria Magdaleenan kappelia.
Spitaalista eli leprasta Suomessa on ensimmäinen maininta vuodelta 1355, jolloin Turun Pyhän Yrjänän hospitaalille testamentattiin rahasumma. Lepra ei kuitenkaan ole koskaan ollut Suomessa kovin yleinen verrattuna Manner-Eurooppaan. Tuohon aikaa oli tapana, että potilaat joutuivat tuomaan mukanaan ruumisarkun tai puutavaraa arkun rakentamista varten, eikä hospotaalista ollut ihmisten ilmoille paluuta.
(teoksessa H. Vuori, Lääketieteen historia esitetyssä muodossa):Lepratautisten hoitolat eli leprosoriot muistuttivat enemmän työlaitosta kuin sairaalaa. Niissä oli ankeat olosuhteet ja kova kuri. Monessa paikassa hengissä pysyminen perustui hyväntekeväisyyteen ja kerjäämiseen. Sairaiden oli noudatettava kerjuulla kulkiessaan erityisiä ohjeita. Heidän oli muista erottuakseen pukeuduttava vihreään viittaan ja muita ihmisiä lähestyessään heidän oli varoitettava näitä torvella, kulkusilla tai kalistimilla.
Lepratautisen, jota yllä oleva kuva vuodelta 1886 esittää (24-vuotias mies Norjasta), elämää yhteiskunnasta eristettynä kuvaavat seuraavat Trierin kaupungin keskiaikaiset ohjeet
"Sinä et saa koskaan astua kirkkoon, markkinoille, myllyyn, leipomoon etkä ottaa osaa väenkokouksiin.
Sinä et saa koskaan pestä käsiäsi tai mitä muuta tahansa haluatkin pestä lähteessä, ja kun haluat juoda, sinun tulee ottaa vettä kupillasi tai muulla samanlaisella astialla.
Minne ikinä menetkin, sinun tulee kantaa lepratautisen viittaa niin että muut sinut tuntevat ja sinä et saa koskaan kulkea talosi ulkopuolella paljain jaloin.
Mitä ikinä haluatkin ostaa, sitä sinä et saa koskettaa muuten kuin kepillä.
Sinä et saa astua sisään majataloon etkä muuhunkaan taloon ja kun ostat viiniä, sinun tulee kaataa se omaan pulloosi.
Sinulla ei saa olla sukupuoliyhteyttä kenenkään naisen, ei edes oman vaimosi kanssa.
Jos joku kohtaa sinut matkalla ja tekee sinulle kysymyksen, älä vastaa, ennen kuin olet astunut syrjään, tuulen alapuolelle.
Mikäli kuljet sillan ylitse, älä koske kaiteeseen ennen kuin olet pistänyt käsineesi käteesi.
Sinä et saa koskettaa lapsia tai muita nuoria ihmisiä. Et myöskään saa antaa heille mitään, mikä kuuluu sinulle.
Sinä et saa syödä etkä juoda muiden ihmisten seurassa vaan ainoastaan lepratautisten seurassa ja sinun tulee tietää, että kun sinä kuolet, sinua ei tulla hautaamaan kirkkoon [lattian alle]."
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.3.2017
25. maaliskuuta
- Marian ilmestyspäivä, Kevät-Maaria, Rekiheitto-Maaria,
Paastonaikainen Maarianpäivä, Maria, Maija -
Tämä 25. maaliskuuta on alkuperäinen ja oikea Marian ilmestyspäivän paikka (katso artikkeli täältä).
Vanhaan aikaan päivä tunnettiin myös nimillä:
Annunciatio Mariae, Festum incarnationis, Initium redemptionis, Conceptio
Christi, Annuntatio Christi, Annuntatio Dominica.
Marian ilmestyspäivä, Jungfru Maria Bebådelsedagen, Vårfrudagen. Tämä
yli 1500 vuotta vanha juhla kertoo siitä, kuinka enkeli Gabriel ilmestyi Marialle tasan yhdeksän
kuukautta ennen Joulua eli juuri nyt 25.3.. Juhlaa ei ole muuten sitten uskonpuhdistuksen jälkeen
vietetty Suomen luterilaisessa kirkossa enää lainkaan.
Suomen kansanperinteessä päivä liittyy kevääntuloon ja sääennustuksiin:
- Jos ei Marja maata näytä, ei huhtikuussa kesää tule.
- Mitä Maariana maloilla,
se vappuna vaolla.
(kuinka paljon on lunta Marian päivänä katolla, sen verran vappuna
pellolla)
- Jos on Maariana lunta katolla,
niin on sitä Jyrkinä kannonpäässä (23.4.).
- Mitä ennen Maariaa hellittää,
sen kyllä jälkeen kiinnittää.
(tarkoitetaan talvipakkasia)
- Jos ennen Maarian päivää ojat juoksee,
kyllä ne jälleen tukkeutuvat.
- Mitä ennen Maarianpäivää on talvella
lavaa (usvaa),
sitä ennen Mikkeliä (29.9.) on halloja.
- Mitä sää Mariana, sitä sää Jyrkiin.
- Jos hauki maalla Maariasta niin kurki suolla suvipäivänä (Tibertuksen päivänä 14.4.)
Tuo päivän wanha-suomalainen nimi rekiheitto-Maaria kertoo siitä, että tuolloin eteläisessä Suomessa tiet menivät rospuutolle (kelirikkoon) ja reellä oli hankala niitä pitkin ajella.
Tätä etelästä päivän alta saapunutta puhas piika pikkaraista wanha kansa juhli ja muisteli peräti viitenä päivänä vuodessa; Kynttilänpäivänä eli Marian puhdistuspäivänä 2.2., toisen kerran juuri nyt Maarian ilmestyspäivänä eli 25. maaliskuuta, kolmannen kerran kesällä Heinä-Maijana heinäkuun toisena, neljännen kerran jälki-Maariana 15.8. ja viidennen kerran syys-Maariana syyskuun 8:ntena.
Tälle kuunkierrolle osuu myös Kevät-Marianpäivä, ja siten tämän kuunkierron nimi olisi vanhalla tavalla kerrottuna "Mariankuu". Nimi tarkoittaa siis sitä kuunkiertoa, eli kuuta, jonka ajalle Marianpäivä osuu. Maariankuusta Wanhat sanoivat:
- Millaista Mariankuulla,
sellaista kolmen kuukauden ajan.
Kaiken lisäksi nyt itse Marian ilmestyspäivä osuu kolmannelle päivälle kuun syntymästä, eli juuri sen päivän säätyyppi ennakoi alkaneen kuunkierron säätä:
- Mistä tuulee Maariana,
siinä suunnassa tuulet pysyvät,
sellaista ilmaa tuovat.
Merituuli lämmintä,
pohjois- ja luodetuuli kylmää.
Juliaanisesta kalenterista periytyi 7.4. "Vanha-Maaria".
Nimenä Maaria ei ole niitä harvinaisimpia, koska nimeä on annettu
kaikkiaan 15.188:lle suomalaiselle naiselle. Maria-nimeä on annettu peräti
376.801:lle suomalaiselle ja heistä peräti 407 on ollut miehiä (ja heistä 11 nyt 2000-luvulla).
Maijoja taas on 41.292, ja yksi heistä on mies (2000-luvulta).
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.3.2017
-
Arvid Stålarm ja Akseli Kurki selviytyvät mestauslavalta
-
Meille suomalaisillekin 20. maaliskuuta on merkinnyt menneinä aikoina suuria. Mm. 20. maaliskuuta vuonna 1916 Albert Einstein julkaisi yleisen suhteellisuusteoriansa. Ja 20.3.1600 Ruotsin kuningas Kaarle-herttua mestautti Linköpingissä huomattavimmat ruotsalaiset vastustajansa. Suomalaiset Arvid Stålarm ja Akseli Kurki, vaikka olivat mestaustuomion saaneetkin, armahdettiin mestauspaikalla.
* * *
Nimeä Rubert on Suomessa annettu kaikkiaan 23 miehelle, joista 2 tällä vuosituhannella, Joachimusta, Edvardusta eikä Rubertusta kenellekään (Väestörekisterikeskuksen tilastoissa), Joachim-nimeä 915 miehelle (44 vuosina 2010 - 2017) ja Suonio kaikkiaan 17:lle miehelle (yksi tällä vuosituhannella).
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.3.2017
19. maaliskuuta
- Suomalaisen kirjallisuuden musta päivä -
- Hornassakäymisoikeusjuttu aloitetaan Pohjanmaalla -
Herran vuonna 1850, Suomen ollessa vielä tiukasti Venäjän rautaisen saappaan alla, 19. maaliskuuta oli kaiken suomenkielisen kirjallisuuden, niin kirjojen kuin lehdistönkin, varsinainen musta päivä. Tuolloin nimittäin venäläinen sensuuriasetus kielsi itse asiassa lähes kaiken suomeksi painetun materiaalin; ainoina poikkeuksina sallittiin uskonnolliset ja taloudelliset julkaisut. Tuo määräys oli maailmankin mittakaavassa katsottuna omituinen ja itse asiassa ainutlaatuinen.
Maaliskuun 19. päivänä 1675 Pohjanmaalla tehtiin myös kyseenalaista historiaa - tuolloin aloitettiin ensimmäinen hornassakäyntiä koskeva oikeusjuttu. "Tyranniserais ja wallidzi se julma hengi Satan pienet Lapset ja mutamia ijällisiä Stocholmisa, nijn että monda heistä rangaistin, poldettin ja päiwildä pois otettin". Viipurin piispa Abraham Thauvonius selittää valtiopäivillä "olleensa aikaisemmin sitä mieltä, että Blåkulla-matka (eli matka Hornaan) olisi Saatanan illuusio, mutta huomaa nyt, että jotain todellista asiassa on". Svean hovioikeus pyytää Uppsalan tuomiokapitulilta lausuntoa noituudesta. Lausunto päätyy siihen, että kuolemantuomio edellyttää vahvoja todisteita. Niinpä kuningas Kaarle XI pyytää pappisäädyn lausuntoa asiasta. Säädyn jäsenten enemmistö kehottaa varovaisuuteen, koska: Itse syytettyjen puheille ei yksin voinut antaa todistusvoimaa ja Blåkulla-retket ovat todellisuudessa varmaankin harvinaisia. Margeta Kristoffersdotter mestattiin Mustasaaressa heinäkuussa 1675. Hän oli surmannut salassa synnyttämänsä lapsen (lapsentappo), jonka isäksi väitti paholaista.
Kolmisen vuotta myöhemmin, eli 1678 oulunsalolainen 16-vuotias piikatyttö Anna Muikku murtautui Oulunsalon pyhättöön sakastin akkunan kautta ja varasti sieltä alttarivaatteen, jonka hän vielä repi kahtia. Toisen puolen hän toimitti sotilaan vaimo Anna Lieppalalle ja toisen puolen Ouluun, jotta siitä tehtäisiin komia ryijy. No kiinnihän Anna siitä puuhastaan jäi, jolloin hän syytti Klaara Juhontytärtä siitä, että tämä "kulettanut hänet pyörteellä" hornaan. Klaara kun oli tarjonnut Anna-paralle juustoa ja leipää, jotka olivat hänet sitten pyörteeseen temmanneet ja yliluonnollisesti kieputtaneet ja lopuksi Hornaan eli "Blåkullaan" viskanneet. Klaara oli noitunut Annan hornaan vielä kolmesti, ja jottei Anna kertoisi näistä paholaisen reissuista kenellekään, Klaara oli noitunut Annan heikkopäiseksi.
Kerrottakoon, että Klaara selvisi luultavasti hengissä oikeudenkäynnistä (vaikka tuomittiinkin kuolemaan), mutta myös Anna tuomittiin kuolemaan. Tosin tuomio pantiin täytäntöön vasta annan ollessa jo ikäihminen hänen varastettuaan hirsipuussa roikkuneen hirtetyn kasvoja peittäneen liinan ja kuolleen nutun...
Kannattaa ehkä myös huomioida, että tämän kaltaisia oikeusjuttuja esiintyi Suomessa oikeastaan vain ruotsinkielisillä kielialueella; svenska talande bättre folk kun taisi tällaisetkin asiat...
* * *
Tämä päivä on paitsi Minna Canthin syntymäpäivä, myös vanhemmalle kansanosalle erityisesti aina Joosefin päivä, juuri sen Joosefin, joka oli oli Neitsyt Marian puoliso. Tälle "Joosepin" päivälle kuuluu vanha kansa sanoneena:
- Kirkas Joosepin päivä antaa hedelmällisen vuoden.
Nimeä Jooseppi on Suomessa annettu kaikkiaan 2922 kertaa, joista kaksi on ollut naiselle! Tällä vuosituhannella 193 suomalaista miestä on saanut tämän historiallisen nimen. Nimeä Joosef on taas saanut kantaa kaikkiaan 267 suomalaista, ja yksi heistä nainen. Josefiina-nimen taas on saanut 12.087 suomalaista, heistä 3 on ollut miehiä. Vuosina 2000 - 2012 nimi on annettu peräti 4095:lle naiselle. Josephus-nimen on saanut kaikkiaan vain 18 suomalaista miestä kautta aikain, heistä viimeiset 3 vuoden 1980 jälkeen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.3.2017
18. maaliskuuta
- Viimeisen temppeliherran kirous -
- The Curse of the Last Templar -
Vuonna 1314 Jacques de Molay, Temppeliherrain ritarikunnan viimeinen suurmestari, poltettiin roviolla kidutuksen ja sillä saadun tunnustuksen jälkeen. Tunnustuksen aitous lienee vähintäänkin kyseenalainen tuonaikaisten laupeiden kuulustelumenetelmien takia. Hän oli syntynyt tiettävästi vuonna 1244 Burgundissa.
Jacques de Molay kertoi liittyneensä Temppeliherrain ritarikuntaan vuonna 1265. Hänet valittiin temppeliherrojen 23. suurmestariksi 48-vuotiaana vuonna 1292. Ranskan kuningas Filip IV Kauniin aloitettua temppeliherrojen vainot Jacques pidätettiin vuonna 1307. Kidutettaessa julmasti hän tunnusti, että osa ritarikuntaa vastaan kohdistetuista syytteistä piti paikkansa, lukuun ottamatta syytteitä sodomiasta. Myöhemmin Molay kielsi tunnustuksensa kidutukseensa vedoten. Niinpä vuonna 1314 paavi Klemens V lakkautti Temppeliherrain ritarikunnan. Muutamaa kuukautta myöhemmin maaliskuun 18. päivänä Jacques de Molay poltettiin roviolla hengiltä yhdessä Geoffroy de Charnay'n kanssa.
Vanha kansan suussa elänyt ja luultavasti oikeaksi todistettu legenda kertoo, että roviolla ollessaan Jacques de Molay kirosi kuningas Filipin ja paavi Klemensin sekä julkitoi ennustuksensa, että 12 kuukauden sisällä he olisivat hänen kanssaan helvetissä. Lieneekö ennustuksessa ollut voimaa tai ei, mutta Klemens V kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin ja Filip kuoli kahdeksan kuukautta myöhemmin saman vuoden marraskuussa...eikä heidän jatkosijoituspaikkansa ole vielä toimituksemme tiedossa.
The Curse of the last Grand Master of Knights Templar
Jacques de Molay (c. 1244 – 18 March 1314) was the 23rd and last Grand Master of the Knights Templar, leading the Order from 20 April 1292 until it was dissolved by order of Pope Clement V in 1307. Though little is known of his actual life and deeds except for his last years as Grand Master, he is the best known Templar, along with the Order's founder and first Grand Master, Hugues de Payens (1070–1136).
Jacques de Molay's goal as Grand Master was to reform the Order, and adjust it to the situation in the Holy Land during the waning days of the Crusades. As European support for the Crusades had dwindled, other forces were at work which sought to disband the Order and claim the wealth of the Templars as their own.
King Philip IV of France, deeply in debt to the Templars, had De Molay and many other French Templars arrested in 1307 and tortured into making false confessions. When De Molay later retracted his confession, Philip had him slowly burned upon a scaffold on an island in the River Seine in Paris, in March 1314. The sudden end of both the centuries-old order of Templars and the dramatic execution of its last leader turned De Molay into a legendary figure.
Old folks can tell that there is a true story concerning the last moments of Jacques de Molay. When he was allready at the stake de Molay cursed both king Filip and Pope Clement. He predicted that within next 12 months they both would be in Hell with him. Was it a real curse or not, but Pope Clement died only 3 weeks later and king Filip died also 8 months later, in the same year, November...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.3.2017
17. maaliskuuta
- Knut Posse saa apua merirosvojahtiin -
- Gertrud, Kerttu, Kerttuli
-
Herran wuonna 1487 Knut Posse oli alkuvuodesta piirittänyt Raaseporin linnaa, joka oli wuonna 1483 tehdyn sopimuksen mukaan mahtavan Gotlannin herran Iivar Akselinpoika Tottin omaisuutta. Iivar Akselinpoika Tott oli muuten kuuluisan Olavinlinnan rakennuttajan Eerik Akselinpoika Tottin ja Lauri Akselinpoika Tottin veli. Iivar oli tuolloin suostunut luovuttamaan muut Suomen linnat kruunulle, mutta Raaseporin hän sai omakseen elinajakseen ja senkin jälkeen vielä 10 vuoden ajaksi veljensä Lauri Akselinpojan perillisille. Mutta Iivarilla kun oli verraten pahantapainen harrastus: hän oli aikansa suurimpia merirosvopäälliköitä Itämerellä!
Kuva: 1300-luvulla mahtimies Bo Joninpoika Gripin rakennuttama Raaseporin linna
Lyhyen piirityksen jälkeen Knut Posse, jonka maallinen tomumaja on haudattuna nykyisin Turun tuomiokirkkoon, onnistui valtaamaan valtionhoitaja Sten Sturelle Raaseporin, joka oli tuolloin Lauri Akselinpojan leskellä. Iivar oli merillä rosvojoukkionsa kanssa. Kun Raasepori oli vallattu, Posse lähti neljällä sotalaivalla Iivar Akselinpoikaa tavoittelemaan.
17.3.1487 Ruotsin valtaneuvosto pyysi Danzigilta ja muilta Hansakaupungeilta apua Iivar Akselinpoikaa vastaan. Iivar ei ollut kehoitusista huolimatta luopunut pienestä paheudestaan, merirosvoudesta.
* * *
Kerttu-nimi on aika vanhaa perua meillä Suomessakin, olihan se jo Lallin, piispantappajan, emännällä 1100-luvulla.
Pyhästä Gertrudista, joka kuoli vuonna 1302 jKr., tuli 19-vuotiaana abbedissa Rodersdorfin sistersiläisluostariin. Täytyy mainita, että hänen nunnauransa oli alkanut jo viisivuotiaana, jolloin hän oli muuttanut asumaan kotipaikkansa Helfan benediktiiniluostariin. Etelä-Pohjanmaalla Kerttua kunnioitettiin paikallispyhimyksenä, erityisesti karjan suojelijana.
- Jos Kertunpäivää vastaan yöllä sataa, eivät juurikasvit sinä vuonna menesty.
Gertrud-nimeä on annettu kaikkiaan 1473 suomalaiselle, joista 1470 on ollut naisia ja kolme (3) miestä! Viimeisimmät Gertrudit (16) on annettu tällä vuosituhannella. Kerttuli-nimeä on annettu kaikkiaan 973 kappaletta, joista yksi miehelle ja 235 vielä tällä vuosituhannella. Kerttu on yleisin 33010 nimellä, joista yksi kuuluu miehelle.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.3.2017
15. maaliskuuta
-
Somalaisten, Karialaisten ja Lappalaisten uusi kuningas -
15. maaliskuuta 1607 Ruotsin kiistanalainen kuningas Kaarle-herttua kruunattiin Upsalassa. Hänestä tuli Kaarle IX, vaikkakin oikeammin olisi pitänyt olla Kaarle III. Kaarle otti itselleen tällöin myös "Kainulaisten ja lappalaisten kuningas" -arvonimen. Kruununprinssi Kustaa Aadolfille annettiin Suomen herttuan arvonimi. Tässä tuo Kaarle IX:n titulatuura kokonaisuudessaan:
»Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas».
* * *
Pyhä Kristoforos, joka on muinaiskreikaksi Χριστόφορος, "Kristuksen kantaja", oli kuuluisa marttyyri 200-luvulla Lyykiassa keisari Diciuksen aikana. Tarinan mukaan hän kääntyessään kristinuskoon kieltäytyi paastoista ym. omistautuen sen sijaan kantamaan ihmisiä jokien ylitse - ja kerran sitten yksi ylitse kannettavista paljastui itse Kristukseksi.
Sekä läntisessä että itäisessä perinteessä tunnetaan myös koiranpäinen Kristoforos; hänen kerrotaan saaneen koiranpään, koska Jumala teki tuon ihmeen hänen rukoustensa tähden. Hän oli pyytänyt koirapäätä itselleen pääksi, jotta pakanat vakuuttuisivat kristinuskon voimasta ja uskosta tämän ihmeen kautta. Toisten lähteiden mukaan Kristoforoksen piti kristinuskoon käännyttyään saada takaisin inhimillinen hahmonsa. Perimätieto kertoo yhdeksi syyksi myös sen, että hän pyysi itselleen koiranpäätä, jottei hän viettelisi naisia komealla ulkonäöllään.
No joka tapauksessa lännessä uskottiin keskiajalla sangen voimallisesti, että Kristoforosta rukoilemalla voi pelastua kaikenlaisilta kulkutaudeilta. Myös muinaisella Venäjällä hänellä uskottiin olevan samanlaisia kykyjä varjella monen moisilta sairauksilta. Lisäksi hän suojeli matkoilla olevia ja merimiehiä. Pohjois-Venäjällä Kristoforoksen ikonin saattaa löytää ikonostaasin sivuovista eli ponomarinovista, joiden kautta kuljetaan alttariin.
Keskiajalla katolisissa maissa tätä juhlaa vietettiin 25.7., mutta ortodoksit juhlivat häntä jo 9.3. Nykyinen 15. maaliskuuta näyttää tulleen vasta 1600-luvulla Kristoforoksen päiväksi. Suomessa Kristoforosta pidettiin erityisesti koskenlaskijoiden suojelijana. Vanhoissa runoissa vaikea vierasperäinen nimi on muuttunut suomalaisemmaksi Ristopiksi, ja koskea laskettaessa kuuluikin rukoilla:
- Ristoppi koskenhaltija,
sylin aaltoja syseä
käsin käännä käppyröitä
koprin kuohua kokoa.
Jostakin syystä myös saukon metsästäjät pitivät Ristoppia suojelijanaan.
Nimeä Ristoppi on Suomessa annettu vain yhden kerran, vuosien 1960 - 1979 välisenä aikana; ei koskaan aikaisemmin eikä myöskään myöhemmin. Christophoros-nimeä ei ole annettu kertaakaan, mutta Ristoa peräti 31201 kertaa, ja noista yksi kerta naiselle 1960- tai 1970-luvulla. Kristoforos on annettu kaikkiaan kolmelle miehelle, viimeisimmät kaksi kertaa 2000-luvulla.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.3.2017
12. maaliskuuta
12. maaliskuuta Herran wuonna 1557, 7 wuotta Helsingin perustamisen jälkeen, Ulvilan ja Rauman pakolla Helsinkiin siirretyt asukkaat saivat virallisen luvan palata takaisin asuinpaikoilleen. Porvoolaisia lupa ei kuitenkaan koskenut, koska Kustaa Vaasa oli lakkauttanut Porvoon kaupungin Helsingin perustamisen yhteydessä. Lupa ei koskenut myöskään Tammisaaren asukkaita, jotka olivat päässeet muuttamaan takaisin jo wuonna 1556.
* * *
Keskiajalla esi-isämme ja -äitimme sepittelivät latinankielisiä ( ja toki suomenkielisiäkin) värssyjä almanakan merkkipäivistä muistaakseen vuotuiskalenterinsa, joka oli silloin todella tärkeä muistettava! Mm. Mikael Agricola suomenteli näitä kansanvärssyjä Rucouskirjaansa. Esimerkiksi syys- ja kevätpäiväntasaus (joka siis tuolloin oli 12.3.) muistettiin seuraavasta värssynpätkästä:
- Pyhä Greus ia Risti
(14.9.) tee,
ette öö ia peiue tasan iee.
Ja Jonas Raumannuksen mukaan (vuodelta 1646):
- Lamber (17.9.) ja Greus
wuos wuodelt ain,
Päivän ja Yön tuowat tasain!
Gananderin sanakirjassa vuodelta 1789:
- Kriu krau Kreun päivä, tasain yö,
tasain päivä.
(Kriu krau lienee kurki, jonka muuttokin voitiin ajoittaa Greusin
päivään)
Wanhat ennustelivat Rekon päivästä myös tulevia säitä:
- Jos on Rekona pakkasia,
pitää heinäaikana poutaa,
mutta jos tuiskuttaa,
niin on vielä pakkasia.
Rekon päivä oli muutenkin tärkeä päivä talonpojille:
- Rekon päivänä talonpoika kokoilee
viimeiset puntarikalunsa ja lähtee sinä talvena viime kerran kaupunkiin,
tekee porvarinsa kanssa vuoden rätingin saadakseen verorahat.
Tänä vuonna (2017) 12. maaliskuuta, sunnuntaina, Kuu esittäytyy täysikuuna. Voi siis joiltakin jäädä yöunet katkolle...
Gregorius oli aikoinaan Rooman paavi, mutta samalla sangen taitava hallinto- ja talousmies. Kansanperinteessä hänet muistettiin lähinnä vanhasta kevätpäiväntasauksesta, joka oli alkujaan 12. maaliskuuta, mutta vuoden 1572 jälkeen tasauspäiväksi muutettiin 21.3. Gregoriuksen vanha kalenterimerkki oli kuitenkin juurtunut paikoilleen maaliskuun kahdenneksitoista.
Paavina hänen sanotaan olleen Jumalan palvelijoiden palvelija, joka aloitti mm. suuren käännytystoiminnan. Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat väittivät tosin kirkon rappion ja pimeän keskiajan alkaneen juuri Gregoriuksesta...
Gregorius kuoli 12.3.604 jKr., minkä takia 12. maaliskuuta olikin hänen muistopäivänsä entisinä aikoina; nykyisin se kuitenkin on 3. syyskuuta. Hänet haudattiin pyhien Leo Suuren ja Gelasiuksen ja muiden vastaavien viereen Pietarinkirkon sakariston lähelle. 50 vuotta hautaamisensa jälkeen hänen ruumiinsa siirrettiin basilikan puolelle. Keskiajalla Gregorius sai lisänimen Suuri. Historiamme on antanut hänelle myös barbaarikansojen apostolin nimen ja hän kuuluu lännen kirkon neljän suuren opettajan joukkoon.
Hän on mm. koululaisten, ylioppilaiden, opettajien, koulukuorojen, lauluntekijöiden ja muusikkojen suojelija.
Nimeä Gregorius on Suomessa annettu yhteensä 112:lle miehelle, joista kahdeksan 2000-luvulla. Nimeä Greus ei ole meillä annettu tiettävästi kenellekään, mutta Rekoa on annettu kaikkiaan 612 miehelle maassamme kautta aikain; 2000-luvulla peräti 311 kertaa! Eräänlainen muotinimi, siis!
11. maaliskuuta
Keskiviikkona 11. maaliskuuta ensimmäiset suomalaiset saivat postilaatikkoonsa uuden lehden, joka oli omistettu elokuvalle. Se oli uusi ja komea "Filminumero", N:o 10 1925. Kannessa komeili "nykyajan miesihanne", Ramon Novarro.
Uusien elokuvien lisäksi lehden sisäsivuilla
Lisää aiheesta voit lukea sivuiltamme täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.3.2017
10. maaliskuuta
Aleksanteri III, joka syntyi 10. 3. 1845, oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894. Tuo 10.3. oli wanhan ajanlaskutavan mukaan eli ns. wanhaa lukua 26.2.
Hän syntyi Aleksanteri II:n ja
keisarinna Maria Aleksandrovnan, aikaisemmalta
nimeltään Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie, toisena poikana.
Aleksanteri III ei ollut kruununperijä ensimmäisen 20 ikävuotensa
aikana, sillä hän ei ollut perheen
esikoispoika. Kun hänen vanhempi
veljensä Nikolai kuoli 1865, Aleksanteri alkoi
opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi
pääasiassa Konstantin Pobedonestsev, Pyhän synodin prokuraattori,
joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija.
Kuolinvuoteellaan tsarevitš Nikolai, Aleksanterin isoveli, toivoi, että hänen morsiamensa, Tanskan Kristian IX:n tytär, prinsessa Dagmar naisi hänen seuraajansa. Tämä siis tarkoitti hänen nuorempaa veljeään Aleksanteria. Aleksanterin ja nimen Maria Fjodorovna ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen.
Aleksanteri, joka tunnettiin ruumiinvoimiltaan
sangen väkevänä, myös esitteli
Aleksanteri tarttui vallan kahvaan nimellä Aleksanteri III vuonna
1881 pian sen jälkeen, kun hänen isänsä murhattiin. Aleksanteri II
oli valmistellut lakia, joka olisi rajoittanut keisarin ja
itsevaltiaan valtaoikeuksia, mutta isän sopivasti kuoltua
Aleksanteri III perui isänsä valmistelut ilmoittamalla, ettei hänen
valtaansa saanut kajota. Lisäksi hän aloitti Venäjän
vähemmistökansojen venäläistämisen (määräys ei koskenut Suomea) ja
niiden kulttuurien alasajon mm. kieltämällä paikallisten kielten
julkisen käyttämisen. Esimerkiksi Puolassa kaikki virastot ja koulut
muutettiin venäjänkielisiksi ja juutalaisten vainot laillistettiin
valtiollisilla määräyksillä.
Alexander Alexandrovich (10 March 1845 – 1 November 1894), known historically as Alexander III or Alexander the Peacemaker reigned as Emperor of Russia, King of Poland and Grand Prince of Finland from 13 March 1881 until his death on 1 November 1894. He reversed some of the liberal measures of his predecessor, his father, Alexander II.
Alexander became heir apparent (as Tsarevich) with Nicholas's sudden death in 1865. It was then that he began to study the principles of law and administration under Konstantin Pobedonostsev, then a professor of civil law at Moscow State University and later (from 1880) chief procurator of the Holy Synod of the Orthodox Church in Russia.
On his deathbed Alexander's elder brother Nicolas is said to have expressed the wish that his fiancée, Princess Dagmar of Denmark, should marry his successor. This wish was swiftly realized, when on 9 November 1866 in the Imperial Chapel of the Winter Palace in St. Petersburg, Alexander wed Dagmar, who converted to Orthodox Christianity and took the name Maria Feodorovna. The union proved a happy one to the end. Unlike his father's, there was no adultery in his marriage.
He was quite strong man; he enjoyed showing his strenght to people. Otherwice he wasn't so nice person at all.
On the day of his assassination, Alexander II had signed an ukaz creating consultative commissions to advise the monarch. On ascending to the throne, however, Alexander III took Pobedonostsev's advice and canceled the policy before it was published. He made it clear that his autocracy would not be limited.
As an Emperor Alekssander III gave orders of mandatory teaching of the Russian language throughout the empire, including to his German, Polish, and other non-Russian subjects with the exception of the Finns. He wanted to weaken Judaism through persecution of the Jews. The latter policy was implemented in the “May Laws” of 1882, which banned Jews from inhabiting rural areas and shtetls (even within the Pale of Settlement) and restricted the occupations in which they could engage.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.3.2017
9. maaliskuuta
- Sten Sture ja Suomi-
- Marttyyrien päivä, 40 marttyyriä, Quadraginta militum martyris
tai XL militum martyris -
Sten Sture vanhempi (1440–1503) toimi Ruotsin valtion päämiehenä, valtionhoitajana, vuosina 1470–1497 ja 1501–1503. Sten Sture oli kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonden sisarenpoika. Kuningas oli ennen vuonna 1470 tapahtunutta kuolemaansa nimittänyt Sturen valtakunnan tulevaksi päämieheksi ja poikansa holhoajaksi. Valtaneuvosto nimitti Sturen valtionhoitajaksi samana vuonna. Sture voitti sodan Tanskan Kristiania vastaan vuonna 1471 Tukholman edustajalla, mistä syystä häntä on jälkikäteen pidetty Ruotsin vapaustaistelijana ja hankki itselleen voimakkaan, keskitetyn vallan Ruotsissa.
Kuva: Sten Sture vanhempi
Tanskan kanssa Kalmarin unionin jatkosta ei saatu sovittua, kun Tanskan kuningas Hannu ei saapunutkaan allekirjoittamaan jo neuvoteltua Kalmarin resessiä. Vuonna 1493 Tanska solmi yllättävän liittosopimuksen pitkään Ruotsin kanssa vihollisuuksissa olleen Venäjän kanssa. 1495 alkoi sota Ruotsin ja Venäjän välillä, ns. Vanha Viha, johon liittyi Viipurin piiritys ja merkillinen Viipurin pamaus. Rauha solmittiin 1497, mutta se oli hatara. 7.3.1497 Sten Sturea vastustavat valtaneuvokset julistivat hänet erotetuksi Ruotsin valtionhoitajan virasta; yhtenä heidän syytöksenään oli oikeutetusti Suomen puolustuksen laiminlyönti. 9.3.1497 Sture kieltäytyi eroamasta muuten kuin valtakunnan kaikkien asukkaiden ja valtaneuvoston tahdosta.
Kevättalvella 1497 jälleen kerran iloinen
itänaapurimme ruhtinaiden Ivan ja Pjotr U
Tämä venäläisten suuri hyökkäys tiedettiin ennakolta jo ennen vuonna 1495 alkanutta Vanhaa Vihaa. Mm. Maunu-piispa laittoi likoon koko vaikutusvaltansa saadakseen kruunulta apua. Mutta tuolloin, kuten monesti ennenkin ja myös tämän tapauksen jälkeen, Suomi sai yksin kestää Venäjän iskut ja toimia Ruotsin puskurina yhteistä vihollista vastaan. Sture kun oli silloin Tukholmassa, eikä lähettänyt puolustajien avuksi joukkojakaan. Valtionhoitaja Sturen passiivisuus johtui siitä, että unionivehkeilyt olivat silloin kuumimmillaan. Hän halusi olla joukkoineen Tukholmassa, koska pelkäsi Tanskan taholta tulevaa uhkaa ja toisaalta hän uskoi, että suomalaiset kyllä lyövät moninkertaiset venäläiset joukot...
Riimikronikka 1400-luvulta kertoo:
Valtionhoitaja ritari Sten
tekee kaiken hiukan myöhäiseen.
By Georg von Rosen - Nationalmuseum
Maunu-piispa oli saanut kesällä 1495 Tallinnasta käsin tiedon, että Venäjällä koottiin armeijaa Suomeen tehtävää hyökkäystä varten. Niinpä hän purjehti Viipuriin neuvotellakseen Suomen johtomiesten kanssa tilanteesta. Lopputulos oli, että päätettiin koota nostoväki koko Suomen maasta. Talonpoikaiset nostojoukot, joilla oli vuosisatainen perinne ja taito aseiden käsittelyssä, muodostivat oleellisen osan Suomen puolustusvoimista. Lisäksi oli joukko ammattisotilaita, linnojen varusväkeä ja maan johtajien asepalvelijoita. Lisäksi oli rälssin ratsuväkeä. On vaikeaa näin jälkikäteen tarkasti sanoa, kuinka suuret puolustusvoimat Suomella oli, kun venäläiset syyskuun 14. päivänä 1495 ylittivät Rajajoen ja lähestyivät Viipuria. Suomen kansan vanhoista aikakirjoista, joita museollamme on käytössään, laskevat vahvuuden olleen vain muutama tuhat miestä (arvio noin 6.000). Venäläisten Viipuria piirittämään tulleiden joukkojen vahvuus oli aikakirjojen mukaan noin 60.000 miestä. Viipurin linnan isäntä Knuut Possen yritys pysäyttää vihollisen eteneminen Kannaksella ei onnistunut.
Sturein kronikka kertoo:
Kerran kahdella sadalla miehellä
lähti Posse vastahan ryssiä.
Kävi huonosti joukon pienoisen,
heistä ryssä kaatoikin jokaisen.
Piispa Maunu, mi Turussa asusti,
miestä viisikymmentäpä menetti,
mutta monta kaatui ryssältäkin,
noin nelisensataa, luulisin.
Mutta monien kahakoiden ja taisteluiden jälkeen alkoi Viipurin piiritys ja valtausyritys. Etummaiset hyökkääjät nousivat jo tikkailla muureja vasten, mutta suomalaiset puolustajat torjuivat kaikki yritykset haavoitettuaan ja tapettuaan monta ryssää. Viipurin tilanne näytti lopulta aika pahalta, mutta suomalaiset onnistuivat lyömään hyökkäävän vihollisen, osin oveluudellaan. Tästä ns. Viipurin pamauksesta kerromme myöhemmin lisää... Kerrottakoon, että Storen apujoukot eivät milloinkaan päässeet avuksi viivyttelyjen takia. Suomalaiset hoitivat tämänkin sodan kohtuullisen voitokkaasti loppuun lähes omin avuin vuonna 1497.
Tanskan kuningas Hannu julisti Ruotsille sodan lähes heti Venäjän kanssa solmitun rauhanteon jälkeen. Hannu pääsi sodassa niskanpäälle ja Sture tunnusti hänen asemansa Ruotsin hallitsijana 6.10.1497. Hannu kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi 26.11.1497. Ruotsi siis joutui Tanskan vallan alle. Sture sai korvaukseksi tunnustuksestaan kuninkaan hovimestarin aseman ja Suomen kaikkine linnoineen läänityksekseen. Näistä hän sai valtavat verotulot ja perustan Ruotsin yhden vanhan suvun nykyiselle jättiomaisuudelle. Jos eivät venäläiset terrorisoineet, raiskanneet ja ryövänneet, niin ruotsalaiset veivät tuotot aatelissuvuilleen.
Kuningas Hannun suosio Ruotsissa laski, kun tiedot tämän tekemistä sopimuksista Venäjän kanssa tulivat ilmi, ja loppuvuodesta 1501 Hannu syrjäytettiin ja Sture palasi Ruotsin valtionhoitajaksi elämänsä jäljellä oleviksi vuosiksi.
* * *
Päivän nimi on suomeksi 40 marttyyriä. Tämä ihmeellinen nimi tulee siitä, että 40 kristittyä roomalaista sotilasta poltettiin elävinä Sebastiassa vuonna 320 jKr. keisari Liciniuksen aikana. Alue kuului tuolloin Armeniaan, mutta on nykyisin osana Turkkia. Päivä kuuluu nykyisin ortodoksisen kirkkovuoden juhlapäiviin.
Tästä päivästä on saatu seuraava sääennuste:
- Millainen sää marttyyrien päivänä, sellainen 40 päivää etiäpäin!
- Yhdeksäs
ja kymmenes päivä maaliskuuta ne ovat vastuupäivät.
Jos on silloin vielä tuuli pohjoisessa,
niin on joka kuu koko kesän sinä aikana tuuli pohjoisessa,
vaan jos on suvessa, niin on hyvä kesä.
Tälle päivälle muuten wanhan kansan kalenterissa ei oltu merkattu sitten kenenkään nimipäivää!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.3.2017
8. maaliskuuta
- Philemon, Filemon, Vilppu -
Tämä kahdeksas maaliskuuta on taas niitä tärkeitä
ilmojentarkkailupäiviä, joista ennen vanhaan ennusteltiin tulevia. Vanhat
ennustivat varhaista kesän tuloa honkatuulesta ja Vilemon vingunnasta
seuraavasti:
- Kun
Vilemo kovin vinkuu,
silloin Otto (9.4. vanhoissa kalentereissa)
vettä oksentaa!
Philemon, joka oli meillä aika yleinen vielä 1700- ja 1800-luvuilla, on VRK:n mukaan annettu nimeksi vain viidelle (6) miehelle, viimeksi tällä vuosikymmenellä. 1900-luvun alun yleinen nimi Filemon on ollut aika lailla yleisempi ja se onkin annettu nimeksi kaikkiaan 462:lle miehelle ja myös yhdelle naiselle.
Tappavat laskiaispullat
- Deadly semla -
Tarinan mukaan Suomessa tunnetun
kerma/mantelimassa-laskiaispullan olisi kuitenkin keksinyt
Laskiaispulla sai epämiellyttävää mainetta kun kuningas Aadolf Fredrik kuoli ruoansulatusvaikeuksista johtuneeseen halvaukseen laskiaistiistaina 1771 syötyään 14 manteleilla, munankeltuaisilla, kermalla, voisulalla ja sokerilla täytettyä laskiaispullaa maito-voikastikkeella. Toki syytä saattoi olla myös pullia edeltäneillä "alkuruoillakin": kuningas kun söi "runsaahkon" annoksen hapankaalia, lihaa nauriiden kera, hummeria, kaviaaria sekä savusilakkaa ja huuhtoi kaiken alas shamppanjalla. Virallinen kuolinsyy oli "väsyminen".
Ruotsi menetti täten melko tyhjänpäiväisen kuninkaan, joka oli tosin kätevä nuuskarasioiden askartelija. Turhauduttuaan kuninkaana olemiseen ja valtaneuvoston määräilyyn hän nimittäin ryhtyi harrastamaan puutöitä...
Our finish laskiaispulla (semla) came here in 1800-century from Sweden. A semla, or semlor if more than one, is a sweet dessert bun filled with almond paste and whipped cream, and topped with powdered sugar. It is sometimes eaten with warm milk. The tasty dessert is served during Winter and especially on Fat Tuesday.
This semla has also a little bit odd history: King Adolf Frederick of Sweden died of digestion problems on February 12, 1771 after consuming a meal consisting of lobster, caviar, sauerkraut, smoked herring and champagne, which was topped off by 14 servings of semla, served with bowls of hot milk with butter. Semla was the king's favorite dessert...
6
. maaliskuutaSuomi oli jälleen kerran sodassa rajanaapurinsa Venäjän kanssa vuosina 1495 - 1497. Tätä sotaa kutsuttiin osuvasti nimellä "Vanha Viha". Tähän sotaan jouduttiin, koska Moskovan suuriruhtinas, julmuudestaan tunnettu Iivana III, oli kukistanut Novgorodin ja vaati nyt tiukasti Pähkinäsaaressa sovittujen rajalinjojen noudattamista. Ja tähän Suomi ei taipunut.
Venäläiset joukot hyökkäsivät Suomeen 1495 ja etenivät alkuvuodesta 1496 Kymijoen yli aina Hämeenlinnaan asti. Vuonna 1475 rakennettu Olavinlinna ja samoihin aikoihin vahvistettu Viipurinlinna kestivät vihollisen paineen mutta hävitys maassamme oli valtava ja kansan kärsimykset suuret. Pääasiassa ratsumiehistä koostunut vihollisosasto iski urheaan venäläiseen tapaan siviileihin ja poltti mm. Hattulan kirkon.
Kuva: Hattulan Pyhän Ristin kirkko, yksi Suomen vanhimmista kirkoista
Kuudes maaliskuuta
Tuonaikaisen ruotsalaisen riimikronikan mukaan suloiset itänaapurimme olivat hävittäneet
"Autiona on Karjala, Savo ja Hämettä puoli,
Niissä ei kuulu yhtään ihmissanaa,
Eik' ole lehmää, koiraa, kukkoa tai kanaa,
Maa autio on, tääl' olla ei halaa,
Tyhjä on kahdenkymmenen peninkulman ala."
Niinpä kiitoksia jälleen kerran, luotettava ystäväkansamme.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.3.2017
Vuodet 1347 - 1352
- Musta Surma vai "lääkärit" kohtalokkaampia? -
Musta Surma saapui Eurooppaan vuonna 1347 jKr. ja se jylläsi täällä kuutisen vuotta aina vuoteen 1352 jKr. saakka. Vaikka Suomeen asti kulkutauti ei aikalaislähteiden mukaan koskaan ennättänyt (tieto on epävarma, sillä tietoja ko. asiasta ei juurikaan ole säilynyt), oltiin maassamme toki varauduttu pahimpaan. Lopulta rutto luultavasti pysähtyi länsinaapuriimme Ruotsiin. Lopputuloksena oli, että noin 1/3 -osan kaikista tuon ajan eurooppalaisista uskotaan kuolleen ko. tautiin.
Ruton oireet olivat karmeat ajatellakin. Oli oksentelua, huimausta, imusolmukekohtiin nousevia, jopa appelsiinin kokoisia märkiviä paiseita, ysköksiä tai ripulia, mitä kelläkin. Kuolleisuusluvut paiserutossa tai keuhkorutossa, joista jompi kumpi Musta Surma luultavasti oli, olivat lähellä sataa prosenttia oikean ja parantavan hoidon puuttuessa. Innokkaimpien kannattanee lukea vaikka Edgar Allan Poen novelli "Punaisen Kuoleman Naamio" (The Masque of the Red Death), joka kuvaa tuota aikaa ja tautia melkoisen vaikuttavasti:
"Punainen kuolema oli kauvan raivonnut maassa.
Mikään rutto ei sitä ennen ollut niin säälimättömästi ja kauheasti riehunut.
Veri oli merkkinä sen tulosta, veri oli merkkinä sen tuhon päättymisestä.
Se alkoi pistävällä kivulla, äkillisellä huimauksella, ja veri pursui joka
huokosesta – sitten seurasi kuolema.
Tulipunaiset täplät ruumiissa ja varsinkin kasvoissa olivat ruton merkki,
joka heti riisti onnettomalta kaiken avun ja säälin muiden ihmisten puolelta.
Ja taudin ilmestymisen kehitys ja kuolettava loppu oli puolen tunnin työ."
Vaikkakin paiseruttoa yleisesti pidetään oikeana terminä Mustalle Surmalle, epäilemme täällä toimituksessa todellisen taudin olleen keuhkoruton. Keuhkorutto kun osasi levitä myös suoraan ihmisestä toiseen eikä vain kirppujen ja rottien avulla (kuten paiserutto). Tosin muitakin tauteja on arveltu syylliseksi, kuten vaikkapa että Musta Surma olisi ollut ebolan sukuinen verenvuotokuume.
Rutto joka tapauksessa kulkeutui maitse ja meritse Eurooppaan mustarottien ja rotissa olleiden kirppujen kautta. Ruttotautisia "hoitaneet" lääkärit pukeutuivat aika omituisiin vaatteisiin, asuihin, jotka koostuivat leveälierisestä, syvälle vedetystä mustanpuhuvasta huopahatusta, kasvosuojuksesta, jossa oli punaiset lasiaukot silmille ja pitkä linnunnokka, pitkästä mustasta päällystakista, puusauvasta ja mustista, nahkaisista kahluusaappaista. Näky oli jo sinällään pelottava ja karmaiseva, ja niinpä laitamme tähän artikkeliin kuvia sellaisista, 1300-luvulta.
Punaiset lasin maskissa olivat sen takia, että "suojapukua" käyttänyt lääkäri olisi suojassa pahuutta vastaan ja linnunnokka taas toimi eräänlaisena alkeellisena kaasunaamarina; se täytettiin voimakastuoksuisilla yrteillä, jottei tohtorin nenään tullut "pahaa ilmaa", jonka uskottiin kantavan ja levittävän ruttoa. No, jäipähän ainakin kalmanlöyhkä haistamatta, muuhun tuolla ei liene ollut vaikutusta eli tehoa!
Leveälierinen musta hattu oli lääkärin tunnusmerkki keskiajalla, eräänlainen "ID-kortti" siis. Jotkut uskoivat sen myös suojelevan kantajaansa tartunnoilta. Pitkä musta takki suojasi lääkärin ihoa altistuksilta, mm. takin kaulus oli lähes yhtä kasvomaskin kanssa. Takki tai viitta ulottui liki maahan saakka ja se oli usein vahattu tai kyllästetty talilla. Kasvomaskin ja viitan uskottiin houkuttelevan ruton pois uhristaan ja talin tai vahan viitassa torjuvan ruton pois lääkäristä. Suojasihan se ainakin roiskeilta ja muilta ruumiinnesteiltä, jotka oikeastikin olivat infektoivia.
Puinen sauva toimi kuin paimenen keppi; sillä saattoi ohjailla perheenjäseniä liikuttelemaan potilasta tai jo ruumista ja saattoihan sillä jopa tutkia ruttotautista ilman suoraa ihokosketusta. Ja lääkärin "kahluusaappaat" takin alla suojasivat jalkoja, sääriä ja reisiä tartunnoilta; olihan tunnettua, että rutto turvotti rauhasia, joten kaula, kainalot ja "haarukset" suojeltiin hyvin.
Kaikesta huolimatta näiden lääkärien keinot
ruttoa vastaan olivat sangen voimattomia. Itse asiassa monet tohtorisedät
taisivat toimia taudin levittäjinä kulkiessaan sairastuneiden ja terveiden
välillä eikä hygienian merkitystä tuolloin vielä yleisesti tunnustettu
lääketieteessä. Niinpä juuri kun kaikki toivo näytti olevan mennyttä
siinä vuoden 1350 tiimoilla, tuon ajan oppineet "asiantuntijat"
onneksi keksivät mistä kaikki johtuu! Kirkon ja papiston mielestä (ja sehän
oli siis ainoa mahdollinen totuus) mustaan surmaan olivat syynä mm. seuraavat
kuvottavat asiat:
- kaivoja myrkyttävät juutalaiset
(tämä huhu sai alkunsa ranskalaisesta
Chambéryn kylästä, jossa juutalaisten väitettiin tehneen suunnitelman
kristittyjen tuhoamisesta. Kidutuksen avulla juutalaiselta lääkäriltä, Balagvinukselta,
saatiin varsin pätevä 'tunnustus', jonka mukaan hän olisi heittänyt punaista
ja mustaa jauhoa suuriin Thononin lähteisiin päämääränään auttaa muita
juutalaisia tappamaan kristityt saamaan maailman herruuden. Julmat
juutalaisvainot käynnistyivät. Esimerkiksi Strasbourgin kaupungin isät
päättivät 13.2.1349 polttaa kaikki juutalaiset roviolla, mikä
toteutettiinkin jo seuraavana päivänä.)
- teatterissa käynti
- oliiviöljy
- yrttilääkintä
- kansanparantajat
- vanhempien naisten himoitseminen
- nopanheitto
- korttipeli
- noitien kanssa seurustelu
- ylensyönti
- suippokärkiset kengät
- Marsin ja Saturnuksen konjunktio, joka saastutti ilman
Niinpä vastatoimiin ryhdyttiinkin ennen näkemättömän kiivaasti! Tosin juutalaisten
ja noitien (yleensä yksinäisiä naisia) elävältä polttaminen, yllättävää
kyllä, ei pahemmin auttanut ongelmaan. Niinpä nykylääketieteen isä, tuon
ajan uskomattoman avarakatseinen keskiajan lääketiede, suositteli mustan
surman hoitoon seuraavia, ilmeisesti hyväksi koettuja kommerverkkejä (eri
aikoina ja eri paikoissa vähän toisistaan poikkeavasti):
- juutalaisten joukkoteurastusta
(juutalaisten täytyi olla syypäitä, koska
heidän joukossaan sairastumisprosentti oli pienempi. Sehän taas ei voinut
johtua juutalaisyhteisöjen hygieniasäännöistä, joita muut eurooppalaiset
eivät noudattaneet juuri ollenkaan. Peseytyminen oli lähes tulkoon syntiä.)
- sairastuneen peseminen vuohenvirtsalla
- sairastuneen ihmisen peseminen viinietikalla ja ruusuvedellä
- paiseiden kuppaus,
niiden viiltely ja polttaminen
- valkoliljan juurien tai kuivatun ihmisulosteen
hierominen paisehaavoihin
- vastasyntyneen koiranpennun sisälmysten asettaminen sairastuneen otsalle
- kuukautisveren juominen
- höyryhoidot
- pahanhajuisten ruokien välttäminen
- kivesten lävistäminen
- kissojen (noitien apurien) surmaaminen
(tosiasiassa rotat vain levittivät ruttoa tämän
jälkeen yhä suruttomammin)
- virtsakaivon höyryjen hengittäminen
- tupakointi
- kuivatun sammakon hierominen paiseisiin
- toisten ruttotautisten ajosten imeminen
- siirapin syöminen sateen jälkeen
Muuten, tuo aikaisemmin tässä artikkelissa mainittu Edgar Allan Poen novelli "Punaisen kuoleman naamio", löytyy täältä klikkaamalla. Karmeita lukuhetkiä...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.3.2017
2. maaliskuuta
- Reissu-Lasse astuu virkaan 92 vuotta sitten -
- Simplicius, Fanny -
Tämä päivä oli yksi nuoren itsenäisen Suomen historian merkittävistä päivistä, kun Lauri Kristian Relander, reissu-Lasse, astui vuonna 1925 virkaansa juuri 2. maaliskuuta. Tämä virka oli Suomen Tasavallan Presidentin virka ja Relander oli vasta toinen ko. virkaan nimitettävä. Normaalisti tuo virkaanastujaispäivä kun olisi ollut 1.3. , mutta juuri tuona vuonna 1.3. olikin sunnuntai. Tämän takia virkaanastujaispäivää siirrettiin yhdellä päivällä maanantaiksi. Tuo päivä oli siis 2.3...
Presidenttikautenaan reissu-Lasse teki useita matkoja ulkomaille, lähinnä naapurimaihimme kuten Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Viroon ja Latviaan. Uutena valtiona Suomen oli järjestettävä suhteensa kuntoon naapureidensa kanssa, joten aktiivinen ulkomaanedustaminen oli oleellista. Tätä ei kansan keskuudessa laajasti ymmärretty ja kansa alkoi kutsua Relanderia Reissu-Lasseksi. Relanderin edeltäjä, Suomen ensimmäinen presidentti, viides itsenäisyytemme ajan hallitsija, K. J. Ståhlberg, ei tehnyt yhtään valtiovierailua.
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Simplicius-nimeä, joka oli meillä sangen yleinen 1700- ja 1800-luvuilla, ei VRK:n tietokanta tiedä annetun kenellekään. Fanny-nimen taas on omakseen saanut kaikkiaan 10.452 kansalaistamme, joista kolme on ollut miehiä. Viimeiset 424 Fanny-nimistä tyttöä saatiin vuosina 2010 - 2015!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.3.2017
Maaliskuu
- Maalliskuu, mahlakuu, tuopi kewään sanoman -
Maaliskuun nimen vanha kansa arveli syntyneen sanasta maali, sillä ennen vanhaan tässä kuussa sattuvalla hankikannolla hiihdettiin sopivaan paikkaan maaliin ampumaan; tarkaksi jousimieheksi eli kyttämieheksi harjaantuminen oli tärkeätä metsästyksen ynnä kalastuksen ollessa pääelinkeinoina. Nykysuomalainen wikipediaalinen selitys on kylläkin ihan muuta; wiki kertoo kuukauden nimen tulevan sodanjumala Marsista. Niin voi ollakin vaikkapa englantia puhuvissa maissa, mutta meillä sanan synty on voinut olla isiemme arvion mukainen...
Wanha kansa tiesi, että lauhaa helmikuuta seurasi kylmä maaliskuu. Miten lienee nyt tänä vuonna helmikuun oltua ennätyksellisen lämmin? Onkohan maaliskuusta tulossa sitten siis kylmä?
- Jonka helmikuu säästää,
sen maaliskuu päästää.
- Sen verran suvella sadetta,
kuin maaliskuussa sumua!
- Maaliskuu maan näyttää,
tiet tukkii, ojat täyttää!
- Maaliskuu maata näyttää,
huhtikuu vedet humahuttaa,
toukokuu tomahuttaa.
- Vaahtokuu varikset tuopi.
(Vaahto-, vahto- eli kevätkuu oli aikoinaan ennen karkauspäivää ollut kevätkuukausi,
jolla korjattiin vuodenaika kohdalleen, koska karkauspäivää ei vielä
käytetty)
- Kun oravia ilmestyy huoneen nurkkiin,
tulee nälkävuodet ja tulipaloja!
Maaliskuussa maasta nouseva kukkanen tiesi ennen vanhaan katovuotta, huhtikuussa maasta nousevaan kukkaan suhtauduttiin hieman epäluuloisesti ja vasta toukokuun kukkaa pidettiin hyvän merkkinä. Maaliskuussa kuultuun ukkoseen liittyi enne, joka enteili lumia toukokuulle. Sanottiin lisäksi, että maaliskuussa varikset saapuvat syrjäseudullekin. Ja maaliskuussa, kuun ensimmäisellä tai toisella neljänneksellä, oli Pohjois-Suomessa paras aika kaataa suksikoivut. Tuolloin kun puuhun on juuri palailemassa mahlannousu, mikä tekee puun soluista tasapainoiset eikä puu kieroudu!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.2.2017
Tuhkakeskiviikko 1.3.
- Himmurtai, pöpperöpäivä -
Nykymaailman aikaan ovat luterilaisetkin ryhtyneet uudestaan viettämään tuhkakeskiviikkoa, laskiaistiistain jälkeistä päivää. Tämä on ensimmäinen paastopäivä ja sitä paitsi katumuspäivä. Luterilaisuudessa tämä oli muinoinkin tapana aina uskonpuhdistukseen saakka, mutta lakkasi sen jälkeen. Tämä päivä sai 1000-luvulla nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle.
Ortodoksit aloittivat paastonsa jo viikkoa ennen laskiaista. Katolilaisilla ja ortodokseilla tuhkakeskiviikko oli ankara abstinenssipäivä ts. päivä, jolloin todella paastotaan. Katolisessa kirkossa kaikki 14 - 60-vuotiaat (sairaita lukuun ottamatta) olivat velvolliset paastoamaan, mikä merkitsi, että silloin sai nauttia vain yhden aterian eikä se saanut sisältää lihaa. Osa ortodokseista jätti kokonaan pois lihan ja maitotuotteet, välistä jopa kalan, ja söivät vain sieniä, vihanneksia ja sen semmoista.
Termiä himmurtai (kvatember eli rukouspäivien jälkeinen keskiviikko, perjantai ja lauantai, joista keskiviikko sai oman nimen himmurtai) käytti tästä keskiviikkopäivästä tiettävästi ainakin Mikael Agricola jo rukouskirjassaan vuodelta 1544. Himmurtai oli yksi tärkeimmistä paastopäivistä. Toiset himmurtait olivat helluntain, Ristin (14.9.) ja Lutsian (13.12.) jälkeiset keskiviikot.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.2.2017
Laskiainen ja laskiaistiistai
- lihavatiistai, rasvatiistai, koparajuhla -
Laskiaiseen liittyi vanhan kansan aikoihin kaikenlaisia tapoja, enteitä ja jopa taikoja ja ne koskivat pääsääntöisesti naisten töitä. Nämä työt liittyivät mm. käsitöiden raaka-aineisiin, pellavaan, hamppuun ja villaan, karjanhoitoon sekä talon hyötykasveihin, kuten herneisiin, papuihin ja nauriisiin. Lisäksi Laskiainen osui monesti talven kylmimpään aikaan, ainakin öisin oli kylmää, vaikka Aurinko päivällä lämmittikin. Jäät olivat riittäviä kantamaan hevoskuormia joten jääteitä avattiin ja jäitä leikattiin ahkerasti myös turvehautoihin kesän kylmikeaineiksi.
Kuva: "Kuva Suomen Kuvalehdestä helmikuun puolivälistä vuodelta 1925.
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Varsinainen Laskiainen on meillä aina vasta laskiaissunnuntaita seuraavana tiistaina. Laskiaisen ja siten myös laskiaistiistain ajoitus vaihtelee vuosittain melkoisesti; laskiaissunnuntai voi olla aikaisintaan 7. helmikuuta ja myöhäisintään 7. maaliskuuta.
Pahasti vainottu ilves, ainoa luonnonvarainen kissaeläimemme, liittyy läheisesti myös Laskiaiseen; ilveksen metsästysaika kun alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Myös ennen vanhaan ilveksiä metsästettiin monesti näihin aikoihin. Ilves oli muinoin levittäytynyt lähes koko Eurooppaan, mutta 1800- ja 1900-luvulla Euroopan ilveskannat taantuivat voimakkaasti ja laji hävitettiin sukupuuttoon mm. Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Unkarista sekä Alppien alueelta Sveitsistä ja Itävallasta. Ilveksiä oli meillä Suomessa 1800-luvun loppupuolella ihan koko maassa muutamaa poikkeusaluetta lukuun ottamatta. Se oli kuitenkin kuolla sukupuuttoon myös meillä innokkaan metsästyksen takia. Niinpä vuoteen 1920 mennessä ilves oli hävitetty täydellisesti Länsi-, Keski-, ja Etelä-Suomesta. Seuraava surullinen kuva onkin otettu tammikuun alussa vuonna 1925:
Kuva: "Kuva Suomen Kuvalehdestä helmikuun puolivälistä vuodelta 1925.
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
No, jätetään ilveksien käsittely ja palataan Laskiaiseen; kehruiden saaminen viimeistään tähän mennessä oli tärkeää, koska sen jälkeen päivät olivat niin valoisia, että ne voitiin käyttää kutomiseen. Varsinkin, jos Laskiainen sijoittui maaliskuuhun. Itse Laskiaisena ei toki saanut kehrätä, muuten koittaisi suuria onnettomuuksia koko talolle kuten että lampaat ja lehmät sairastuisivat, käärmeet ja loiset ynnä muut möttiäiset olisivat haitoiksi ja myrsky veisi katot.
- Jos kehrää hyppytiistaina,
tulevat lampaat kesällä pyöräpäisiksi.
Karjanonni näkyi myös "laskiaistaioissa", mm. seuraavassa:
- Laskiaisena piti emännän mennä tunkion
päälle kutsumaan lehmiä kotiin,
etteivät ne kesällä jäisi metsään yöksi.
(Kuortane 1932)
Päivän työt lopetettiin varhain iltapäivällä, sillä saunassa kylvettiin päivänvalolla. Tekovaloa ei parannut käyttää. Saunassa ei saanut myöskään puhua äänekkäästi, muuten hyttyset ja muut öttimölliäiset kiusasivat väkeä kesällä.
- Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla,
varis kukkona!
- Harjahirren kohdalla juodaan piimää,
jotta ei kesällä rusketu.
Ilta-ateria syötiin hämärtyvässä pirtissä luonnonvalossa. Laskiaisruoka oli hyvin rasvaista, sitä parempi, mitä rasvaisempaa. Keittoa oli tehty herneistä tai pavuista ja läskistä tai siansorkista, leivottu rasvarieskaa ja paistettu rasvamakkaroita. Mitä enemmän rasva kiilsi syöjien sormissa, sitä pulskempia tuli sioista ja sitä enemmän lehmät maitoa tuottivat. Niinpä seuraavana vuonna olisi enemmän syötävää koko perheelle. Sormia ei saanut nuolla aterian jälkeen, vaan ihoon jäänyt rasva sai vähitellen siirtyä tarvekaluihin. Jos sormiaan erehtyi nuolemaan, sai haavan sirpistä, mutta runsaan voin syöjä pystyi käsittelemään viikatetta ongelmitta.
- Koparajuhlana
keitethiin kropulihoja
(Täräntö)
- Syökää ruoste pois
pellavamaasta!
(vieraille tarjottiin rasvarieskaa)
- Seitsemän kertaa pitää sinä päivänä syödä ja seitsemän kertaa lattia lakasta.
- Jokaiselle hengelle
pitää laskiaissa olla sian sorkkansa paistettuna,
ett'ei metsän pedot suvella karjaan puutu.
Kuva: Papusopan syöjä Varsinais-Suomesta
"Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
(Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Talon naiset pukivat päälleen puhtaan valkoisen paidan ja etsiskelivät lisäpukimiksi muitakin valkeita vaatekappaleita. He kampasivat topakasti hiuksiaan jotta kesällä tulisi runsaasti pitkäkuituista pellavaa ja hamppua. Lapsille laitettiin pitkistä kuiduista irralliset laskiaisletit.
Iltapäivällä alkoi sitten nuorison hanakasti odottama mäenlasku. Mäessä huudettiin ja hoilattiin ja toivottiin:
- Hei hienoa, pitkää, valosta, vahvaa!
Hei pitkää pellavasta, virokasta liinaa!
Hurraa! Äidille pitkiä pellavia,
nauriita kuin lautasia,
räätiköitä kuin nurkanpäitä;
isälle tupakkikultaa kans!
Tyttöjen tuli laskea mäkeä hiukset hulmuten, sitomattomina. Mitä kauemmas tyttösten kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin...
- Koko päivänä ei saa akkaväki tukkaansa
letittää,
mutta seitsemän kertaa sitä harjata.
- Jos laskijais-aamuna ollaan kitkevinään pellavaa
“lasiruudun lävitse”,
elikkäs sormin nypitään pitkin akkunanruutua, ei rikkaruoho kesällä kasva
pellavaan.
- Laskiaisna potkastaan sikolätin ovea ja kysytään,
joko tänä vuonna naidaan.
Jos sika vastaa, niin sillon naidaan.
Herne- tai papukeitto oli pakollista sekä laskiaispulla, ei kermavaahto ja hillo- tai mantelimössöllä ryyditetty vaan tuiki tavallinen "sokeripulla", lämpimän maidon kera. Hernekeiton yhteyteen kuului aikaisemmin meilläkin lämmin punssi, ainakin vauraimmissa taloissa. Ja vaikkei Laskiaisena varsinaisesti töitä saanutkaan tehdä, liittyi erääseen "laskiaistaikaan" lantakuormakin:
- Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.2.2017
28. helmikuuta
- Romanus, Macharius, Makarius, Kalewalan
syntypäewä -
Kalevalan päivää jo isämme ja äitimme viettivät aina 28. helmikuuta, koska kansallisrunoilijamme Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version eli Vanhan Kalevalan esipuheen juuri tuona päivänä herran vuonna 1835.
Vuoden 1831 alkupuolella perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura innostui rahoittamaan Lönnrotin kansanrunoustoimintaa. Kolme kuukautta seuran perustamisen jälkeen vuonna 1831 aloitettu toinen runonkeräysmatka keskeytyi elokuussa 1831 koleran vuoksi. Viranomaiset kutsuivat lääketiedettä opiskelevan Lönnrotin Helsinkiin taistelemaan koleraa vastaan. Lääkäriksi valmistuttuaan Lönnrotin onnistui kolmannen matkansa aikana 13.7. - 17.9.1832 päästä Akonlahteen Vienassa ja haastattelemaan runonlaulaja Trohkimai'ni Soavaa.
Viidennellä matkallaan 13.4. - 30.4.1834 Elias Lönnrot tapasi Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Ja niinpä lopulta 28.2.1835 julkaistiin ensimmäinen osa Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista -nimisestä laitoksesta, ei se sama tuntemamme Kalewala, joka julkaistiin vasta vuonna 1849. Toinen osa sai julkaisunsa 1836. Alla olevat kuvat ovat tuosta laitoksesta ja saat ne suurenemaan klikkaamalla.
Kuva: Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan nuinosista ajoista.
Kolmannessa kuvassa 20. runon alku
Elias Lönnrot oli yksi monista tutkijoista, jotka uskoivat Kalewalan runouden olevan kertomuksia oikeista Suomen kansan menneisyyden tapahtumista, toki runomuotoon ja kunniakaapuun verhottuna. Jo 1600-luvulla elänyt Turun akatemianprofessori Juhana Cajanus nimittäin kertoi Caleva-nimisestä jättiläisestä, jolla oli 12 poikaa ja näiden joukossa Väinämöinen ja Ilmarinen. Cajanus kertoo, että "Calevan poikain kera Suomen kuningas on valloittanut koko Venäjän, kuten siitä vielä vanhat suomalaiset laulavat." Tähän asiaan viitattiinkin jo AJANKOHTAISTA-palstan jutussa KALEVALAN PÄIVÄSTÄ (professori Yrjö-Koskisen tutkimukset) (katso myös tämä asiaan liittyvä linkki).
Yksi kuuluisimmista runonlaulajista, jonka vanhempi väki vielä muistaa, oli Larin Paraske (tarkoittaaa: Paraske Larin talosta) Pohjois-Inkerin Lempaalan Miskunmäen kylästä. Alla onkin somimmillaan kuva vuonna 1937 Kalevalan päivänä ilmestyneen Suomen Kuvalehden kansikuvatyttö Paraskeesta.
Kuva: " Suomen Kuvalehdestä helmikuun lopulta vuodelta 1937.
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Paraskeen valtavan runolaulukokoelman varsinaisen kokoamisen aloitti pastori Adolf Neovius 1880-luvun lopulla ja jo vuonna 1891 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksessa Helsingissä Larin Paraske oli noussut sensaatioksi. Häntä kuulemassa oli kaikkien muiden kuuluisuuksien lisäksi mm. Jean Sibelius. Vuonna 1893 Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt maalasivat Larin Paraskeesta muotokuvia.
* * *
Meillä Suomessa 1700-luvulla yleinen nimi Romanus on päässyt Väestörekisterikeskuksen tilastoihin (alkavat 1800-luvun lopulta) vain 10:lle miehelle ja yhdelle naiselle annettuna. Viimeisin kerta on muuten 2000-luvulta (mies). Vaikka nimi Macharius ei ollut koskaan äärimmäisen yleinen, annettiin sitä 1800-luvulla meillä kuitenkin melko usein. VRK:n tietokannat eivät kuitenkaan tunnista nimeä lainkaan. Makarius-nimen, joka onkin enemmän 1900-luvun alun nimimuunnoksiamme edellisestä, VRK tuntee annetun kaikkiaan kymmenelle suomalaismiehelle, viimeisimmät kaksi vuosina 1980 - 1999.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.2.2017
Jättiläiset ilmoja hallitsee
Helmikuussa aurinkokin alkaa näkyä yhä enemmän ja tähän auringonsäteilyn lisääntymiseen liittyy myös tiettyjen pilvityyppien lisääntyminen. Tällainen pilvityyppi on mm. helmiäispilvet, jotka ovat yläilmakehässä eli stratosfäärissä esiintyviä jääkidepilviä. Tyypillisesti helmiäispilviä esiintyy 20-30 kilometrin korkeudessa ja niitä havaitaan talvikuukausina, lähinnä tammi- ja helmikuussa. Usein ne ovat yhteydessä voimakkaisiin matalapaineisiin ja ovat merkkinä kosteudenvaihdosta troposfäärin ja stratosfäärin välillä. Mikäli stratosfäärin lämpötila on tavanomaista alempi, ovat helmiäispilvet yleisempiä.
Helmiäispilvien esiintymisellä ja otsonikadolla on myös yhteys: runsas helmiäispilvien esiintyminen merkitsee otsonikatoa. Helmiäispilvet näkyvät yleensä auringonlaskun jälkeen, mutta niitä voidaan havaita myös ennen auringonnousua. Mutta aina näitä pilviä ei ole selitetty pelkkinä luonnonilmiöinä, vaan monissa kulttuureissa ne ovat olleet elollisia olentoja tai haltioiden asuinpaikkoja. Eikä vanha kansa pitänyt pilviä suinkaan minään sumukasaumina, vaan sanottiin, että kun pilveä "putoaa" maahan, putoamispaikalta löytyi aina kiinteää, rakkulamaista ainetta, ikään kuin eräänlaista "aivomassaa".
Christfrid Gananderin 1500-luvulta keräämien tietojen mukaan pilvenhattarat eivät olleet mitään vaarattomia poutapilven loukosia, vaan taivaissa asuvia uppiniskaisia ja ilkivaltaisia jättiläisiä. Nämä jättiläiset pystyivät valtaamaan taivaan miten ja milloin tahtoivat kenenkään pystymättä sitä estämään. Ganander puhui tutkimuksissaan enimmäkseen hattarapilvistä...
- Ei tiedä Jumalakaan,
kuka pilviä pitää,
hattaroita hallitsee!
Ganander syntyi 21.11.1742 Haapajärvellä ja hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa herran vuonna 1759. Hän opiskeli teologiaa ja luonnontieteitä, ja hänen opinnäytetyönsä vuodelta 1763 koski luonnontieteitä ja taloutta. Samana vuonna hän suoritti myös jumaluusopillisen loppututkinnon. Gananderin pääteokseksi jäi 1785 valmistunut Mythologia Fennica. Käsikirjoitus läpäisi Porthanin kritiikin neljässä vuodessa, ja se painettiin 1789 tekijänsä itse kustantamana. Mythologia Fennica on aakkosjärjestykseen laadittu mytologisten käsitteiden hakemisto. Ganander poimi muistiinpanoistaan erisnimiä, jotka liittyivät jumaliin, sankareihin, paikkoihin, historiaan ja ihmisiin.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.2.2017
24. helmikuuta
- Varis-Matti, Kakara-Matti, Vasikka-Matti, Kevät-Matti,
Talvi-Matti -
Matin päivää vietettiin entisaikaan 24.2., mutta karkausvuosina vasta päivää myöhemmin 25.2. aina vuoteen 1996 saakka. Tämän jälkeen se on sijainnut aina 24. päivänä. Samaan saumaan karkauspäivä muuttui 24. päivästä uudelle paikalleen 29. päiväksi.
Mathias valittiin apostoliksi Juudas Iskariotin tilalle, yhdeksi kahdestatoista. Mutta koska apostolien joukossa jo oli Matteus, oli kalentereissamme kaksi Mattia...Jotta matit erottuisivat toisistaan, toista kutsutaan Syys-Matiksi (21.9) ja toista Talvi-Matiksi (juuri nyt kyseistä Mattiasta). Tämä nyt kyseessä oleva Mattias kuoli mestattuna Etiopiassa.
Kakara-Matin lisänimi "kakara" tulee siitä, että talvisella tiellä hevosten lantakokkareet kalisivat jääpalloina hevosmiesten jaloissa. Varis-Matti taas kertoo siitä, että varikset alkavat vilkastuttaa toimiansa pikku hiljaa. Ne alkavat raakkua ja etelämmäksi muuttaneet aloittavat paluunsa kotinurkilleen. Myös metsäkanat alkavat laulaa omalla vaatimattomalla tavallaan.
Varis-Matti, Kakara-Matti, Vasikka-Matti, Kevät-Matti, Talvi-Matti oli entisaikaan kevätkauden alkupäivä, johon liittyi myös monia kieltoja.
- Varis-Mattina ei saa hiuksia kammata,
muuten ne lähtöö jo nuorena!
- Talvi-Mattina ei saa mittään ommella,
muutoin kesällä käärmeet puree!
- Jos Talvi-Mattina laiskana päivällä
makoilee,
itikat ei kesällä rauhaa anna!
Vasikka-Matti oli tärkeä lihakarjan pitäjille, koska silloin taloon tuli uusia vasikoita ja maitoakin alkoi taas saada. Ennen vanhaan kun lehmiä ei astutettu sisäruokintakaudella, joten lehmät poikivat aina kevättalvisin.
- Kun Erkkinä härkii,
niin Mattina poikii!
- Matti (Talvi-Matti) se maijon aloittaa,
Matti (Syys-Matti) se maijon lopettaa.
Matista ennustettiin myös monenlaista säätä mm. "millainen ilma Mattina, sellainen koko kevät". Matti pudottaa kuuman kiven avantoon ja pakkanen Mattina tiesi poutaista kesää.
- Kevättä Matinpäivä,
syystä Laurinpäivä (10.8.)
- Matti kuuman kiven avantoon pudottaa!
(jos tekee avannon jäähän, se ei enää jäädy)
- Matista puhteet putoo,
Maariasta (25.3.) ehtoot katoo!
- Matinpäivältä päivä päreiksi,
varis kukoksi!
- Matinpäivästä lumiportit avataan!
- Jos Mattina pyryttää,
tulee runsas sääskikesä!
- Matti kannot katkoo,
tai lyö päähän jatkoo.
(sulattaa lumet kannon päästä tai kannolla sataa uutta lunta)
- Matti avaa lumiportit:
Matti laskee seitsemän hattua kannon päähän.
(Matinpäivän jälkeen sataa vielä seitsemästi)
- Jos Mattina tuiskuttaa,
kasvavat kesällä kukkatouot!
- Jos Matinpäivänä lunta sataa,
niin sen jälkeen vielä sataa kykkivän koiran korkeudelta!
- Mikä Mattina on kannon päässä,
se Maariana katolla;
mitä Maariana katolla,
se Jyrkinä (23.4.) maassa.
- Kevät-Mattina avataan sianpahnan ovi;
sika saa silloin itse avaimet.
- Matti murkinan tuo,
Matti (21.9) murkinan vie!
(Aletaan syömään neljä kertaa päivässä näin kesäpuolella vuotta)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.2.2017
23. helmikuuta
- Gerhard, Tertullianus, Tertullian, Aslak -
Gerhard-nimeä, joka oli meillä yleinen 1700-luvulla, on meillä annettu VRK:n mukaan kaikkiaan 955:lle miehelle, joista 28 tällä vuosituhannella. 1800-luvun nimeä Tertullianus on VRK:n rekistereissä annettu vain kuudelle miehelle ja niistä yksi tällä vuosituhannella. Tertullian-nimeä, joka oli sangen yleinen 1800-luvulla, on annettu VRK:n tilastojen mukaan (ulottuvat vain hiukan 1800-luvun puolelle) vain kerran suomalaismiehelle, ja sekin jo 1800-luvulla. Aslakin taas on nimekseen saanut kaikkiaan 1805 miestä, joista 471 tällä vuosituhannella.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.2.2017
22. helmikuuta
- Pietari, Kevät-Pietari, Paasto-Pietari -
Cathedra Petri, Pietari Kathedra, Kevät-Pietari, Paasto-Pietari, länsinaapurissamme Ruotsissa Per i stolen, Petter katt. Tämä päivä ei ole kuulunut luterilaisen kirkon juhliin, mutta se säilyi kalenterissamme aina vuoteen 1907 saakka. Kevät-Pietarin päivänä muistetaan piispantuolista saarnannutta apostoli Pietaria, eli päivä oli Apostoli Pietarin piispanistuimen juhla. Pietarin päivänä talvi taittui.
- Pietari paastosta kevähän suo,
Klemetti (23.11.) päivänänsä talven tuo,
kesän suloisen Urpo (25.5.) sääntää,
tuon Perttuli (24.8.) syksyksi kääntää!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.2.2017
21. helmikuuta
- Pietari Syntinen, Hilarius -
Petrus Damianus, joskus esitettynä muodossa Petrus Damiani (joka oli alkujaan muotoa Pier Damiano), syntyi vuoden 1007 jKr. tienoilla. Hän kuoli 21. tai 22. päivä helmikuuta vuonna 1072 jKr. ja oli arvostettu munkki. Hänestä tehtiin kardinaali ja hänet myös nimitettiin vuonna 1823 kirkonopettajaksi. Jopa Dante arvosti häntä niin paljon että sijoitti hänet yhdelle Paratiisin korkeimmista kehistä Franciscus Assisilaisen edelläkävijänä.
Petruksen vanhemmat olivat sangen köyhiä ja
hänen kasvattajanaan toimikin hänen veljensä Damiano, jonka kunniaksi hän
otti nimen Petrus Damiani. Hän toimi opettajana menestyenkin hyvin työssään,
mutta vetäytyi syrjään jo 30 vuoden ikäisenä maallisesta maailmasta ja meni Fonte
Avellanan luostariin, jonka apotiksi hänet sitten valittiin. Tässä toimessaan
hän teki tärkeitä palveluksia useille paaveille, niin että hänet
Sittemmin Petrus palasi jälleen luostariin, eli elämänsä vain yksinkertaisena munkkina ja kutsui itseään Pietari Syntiseksi (Petrus peccator). Petrus kuoli Faenzassa vuonna 1072, jättäen jälkeensä useita teologiaa käsitteleviä teoksia.
Menneinä vuosina ja itse asiassa myös vuosisatoina 21. helmikuuta on ollut myös Hilariuksen nimipäivä. Hilarius-nimeä on annettu kaikkiaan 163 suomalaiselle, ja noista 163:stä 11 on annettu tällä vuosituhannella.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.2.2017
Riisitauti
Englannin tauti oli paha peikko, jota kukaan vanhempi ei lapsilleen olisi kohtaloksi toivonut. Vielä 1950-luvun jälkeenkin moni alle 2-vuotias lapsi sairastui tähän engelsmannien tautiin, eikä hoito aina ollut kovinkaan oikeaan osunutta. Monesti tauti alkoi oireilla lapsilla syksyisin ja oireet hävisivät taas kevään päästessä riittävän pitkälle. Osa sairastuneista ei saanut juurikaan pysyviä vammoja, osalle tauti toi parantumattomia muutoksia, osalle tauti oli kuolemaksi.
Kuva:
Englannin tauti eli riisitauti on lasten luustoa pehmentävä sairaus, joka nykyisin tiedetään johtuvan pääasiassa D-vitamiinin puutteesta. Tyypillisiä riisitaudin oireita olivat (ja ovat valitettavasti edelleenkin) vinot jalkojen luut, "länkisääret", rintakehän epämuodostumat ja merkittävä vastustuskyvyn puute. Vielä 1960-luvulla allekirjoittaneen tuttavapiirissä, poikaporukoissa, oli selviä riisitautitapauksia länkisäärineen. Riisitauti voi aiheuttaa vaikeita luuston kehityshäiriöitä sekä infektioita, jotka voivat johtaa kuolemaan tai elinikäiseen vammautumiseen. Mm. Arvo Ylppö teki uutterasti valistustyötä suomalaisille vanhemmille tästäkin asiasta.
Kuva: Arvo Ylppö teki uraauurtavaa kansanvalistusta myös riisitautia
vastaan
D-vitamiini vahvistaa ihmisen vastustuskykyä tulehdustauteja vastaan ja sitä tarvitaan, jotta elimistö tuottaisi mikrobeja tuhoavia peptidejä. Nämä peptidit tuhoavat elimistöön tunkeutuneita taudinaiheuttajia, sieniä, bakteereita ja viruksia. Niitä syntyy valkosoluissa ja hengitysteiden pinnalla, ja ne muodostavat limakalvoille suojamuurin esimerkiksi influenssaviruksia vastaan.
Ennen kuin taudin syyt tunnettiin,
sille keksittiin monenlaisia selityksiä. Suomalaisessa kansanperinteessä riisitaudin aiheuttajina pidettiin maagisia syitä, erityisesti pelästymistä. Samoin riisitauti saattoi ilmaantua lapseen, jos äiti imetti lasta raskaana ollessaan tai jos joku nainen istui kuukautistensa aikana "lapsen tuutuun" eli nukkumisalustalle.Riisitautiin liittyviä muutoksia on ollut todettavissa jo muutama tuhat vuotta vanhoilla muumioilla. Meillä Suomessa Elias Lönnrot kuvasi riisitaudin oireet ensimmäisenä suomeksi v. 1839 "Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri" -kirjassa ja suositteli "apoteiikista saatavaa kalanmaksarasvaa ja auringonkylpyjä englannintaudin eli riisitaudin hoidoksi". Kaupungit olivat tuolloin 1700- ja 1800-luvuilla äärimmäisen huonoja paikkoja elää. Viemäreitä ei ollut. Kadut olivat likaisia ja ilma oli täynnä hiilen tai puun poltosta tulevia pienhiukkasia. Aurinko ei juurikaan paistanut kaupungin slummeihin. Englannissa taudin kuvasi 1640 D. Whistler. Englantilainen F. Glisson antoi 1650 taudille nimen rachites – sitä kuitenkin kutsuttiin myös englannin taudiksi. Riisitauti oli yleistä. Lääkärit suosittivat sairaille lapsille lääkkeeksi ulkoilua ja hiekkarantoja...
Tässä ote
"Riisi, Englannin tauti, kuiwatauti. Sen tuntomerkit ovat kalwiat kasvot, laihtuminen lapsen runsaastiki syödessä, mahan pullistuminen, toisin ajoin löysä, wetelä watsa, woimattomuus, hermottomuus, jäsenpaikkain ajettuminen, iso pää, koukku selkä, teräwä rinta.
Tawallisesti owat huono, puuttuwainen korjuu, saastainen ilma, ruokottomuus ja kehno, sopimaton ravinto tämän taudin syynä. Tähän wikaan kysytään usiammiten akkain neuwoja, jotka woiteillansa ja rohdoillansaeiwät hyödytä wähääkään, waan enimmin wahingoitsewat. Wasta wihdoin taudin oikein juurruttua ja woimaan päästyä etsittän lääkäriltä apua, koska jo pian kaikki awut owat tyhjät ja woimattomat.
Wiheliäisyys, kyhyrä, kässä eli kopulaselkäisyys, kykenemättömyys ja näiwehtyminen seuraawat, josta lopulta moniwuotisten kipuin ja kärsimisten jälkeen kuolema tulee wälttämättömästi.
Sen tähden pitäisi heti kohta taudin alussa lääkäriltä neuwoa etsiä ja sitä wielä odottaessa laittaa lapselle parempaa ruokaa, lihalientä maidolla seotettuna taikka munaruskoa wedeen ja maidon kanssa joka 4:llä tiimalla, waan harvoin ja wähä, taikka ei ollenkaan, jauho ja leipäruokaa, jotka riisitaudissa ovat sopimattomia. Samoin pestään lasta usein kylmässä suolawedessä, selkäpiitä woidellaan palowiinalla paljaaltansa taikka terpentiinillä seotettuna, ruumista hierotaan kuiwalla willaisella waatteella, lapsi pidetään hywin puhtaana ja käytetään ulko ilmassa, jossa hänen lämpiminä kesäisinä aikoina annetaan kuiwassa hiekassa eli sannassa mieltänsä myöten rypeillä. Lääkitykseksi annetaan apoteikistä saatawaa kalanmaksaraswaa teelusikallinen illoin aamuin usiampina kuukausina perätysten. Jos imettäjä on kiwuliainen, pitää toinen terwe ja raitis imettäjä laitettaman, tahi ruokitaan lasta ilman rintamaidotta. "
Riisitautia ilmeni Suomessa 1910- ja 1930-luvuilla 44–80 %:lla lapsista. A-D -vitamiinitippojen myynti alkoi maaliskuussa 1934. D-vitamiinia on annettu totunnaisesti yhdessä A-vitamiinin kanssa, koska kalanmaksaöljy sisältää molempia. Vuonna 1941 Duodecim-lehdessä suositeltiin riisitaudin ehkäisyyn saksalaisten käyttämää D-vitamiinin iskuannostusta. Vuosien 1948 ja 1956 välillä riisitaudin yleisyys väheni Helsingin seudulla noin 30 %:sta 20 %:iin, lähinnä kai kalanmaksaöljyn takia.
Kuva: Vanha mainos vuodelta 1925
Riisitautia on hoidettu kalanmaksaöljyn lisäksi lukuisin eri tavoin ja menetelmin, ja yksi näistä tavoista on näsiän marjoista tehty uute. Näsiä on muuten erittäin vaarallinen! Varsinkin kasvin kuoren ja marjojen hartsimainen metsereiini on suorastaan tappavaa. Ruotsalainen C.F. Nyman kirjoitti vuonna 1868 näsiästä: ”Jo vanhastaan tiedetään, että kuusi marjaa tappaa suden tai ainakin koiran”. Linnut ovat kuitenkin hyvin persoja näsiän marjoille, eikä metsereiini niihin mitenkään haitallisesti vaikutakaan. Marjat ovat kuitenkin ihmisille hyvin vaarallisia. Jo kahden marjan syömisen tiedetään vieneen lapsen sairaalahoitoon, ja kuusi marjaa on lapselle tappava annos. Aikuinen menehtyy yleensä jo 10–15 marjaa syötyään.
Näsiän marjoja on käytetty vielä 1900-luvun alkupuolella yleisesti lasten riisitaudin eli D-vitamiinin puutoksen ehkäisyyn. Sittemmin tämän lääkityksen on korvannut kalanmaksaöljy (ja viimeisinä aikoina purkista otettavat tabletit). Vaikka tuskin lapset osasivat arvostaa entistä turvallisempaa mutta sitäkin pahemmalta maistuvaa hoitomenetelmää.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.2.2017
18. helmikuuta
- Pietari Brahe syntyy-
Pietari Abrahaminpoika Brahe nuorempi
syntyi yli 400 vuotta sitten 18. helmikuuta 1602 Rydboholmissa, Ruotsi-Suomen
suurvallassa. Hän menehtyi 78-vuotiaana 12. syyskuuta 1680 Bogesundissa. Pietari,
ruotsalaiselta nimeltään
Suomessa Brahe muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640 ja 1648–1654. Vaikka hän oleskelikin Suomessa vain ajoittain, hän teki maahan useita pitkiä tarkastusmatkoja, kehitti Suomen hallintoa ja perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian.
Brahe syntyi kreivilliseen sukuun, jonka jäsenet toimivat useissa merkittävissä tehtävissä Ruotsi-Suomen hallinnossa ja sotaväessä. Brahe opiskeli nuorena Euroopan yliopistoissa, joissa hän hankki laajan sivistyksen. Opiskelujen jälkeen hän toimi Kustaa II Adolfin palveluksessa, mutta hänen terveytensä ei kestänyt kuluttavaa sotapalvelua ja sen aiheuttamaa ankaraa kuumetautia, ja hän siirtyi sen pakottamana siviiliin kolmekymmentävuotiaana.
Brahe toimi Ruotsin valtakunnan politiikan ytimessä yli viidenkymmenen vuoden ajan. Valtaneuvoksena Brahe toimi vuodesta 1630 ja Ruotsin valtakunnan drotsina vuodesta 1640. Hän oli myös aikanaan Ruotsin suurimpia maanomistajia suurine läänityksineen sekä Ruotsin ja Suomen puolella.
Brahe toimi ensimmäisen kerran Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640. Hänet nimitettiin tehtävään verotuksessa ilmenneiden epäkohtien takia. Brahe tosin huomautti nimityksen jälkeen, että hän ei osannut suomea eikä hänellä ollut kokemusta vastaavan toimen hoitamisesta. Siitä huolimatta Brahe saapui Suomeen perheineen marraskuussa 1637. Hän asettui asumaan Turun linnaan, jonne hän sijoitti myös kenraalikuvernöörin viraston.
Virasto jakautui kansliaan, tilikamariin, joka vastasi tilinpidosta, ja verokamariin, joka vastasi verovarojen hallinnosta. Linnansihteeri Jöns Schmidt toimi kanslian johtajana. Kanslian tiloja uudistettiin 1638 kunnostamalla ja lisäämällä tulisijoja. Kenraalikuvernöörin asiakirjoille ja vero- ynnä muille tilikirjoille muurattiin lukollisia komeroita. Brahe korjautti linnaa ja lisäsi asuinosan viihtyisyyttä seinävaatteilla ja tauluilla.
Ensimmäisellä kaudellaan Brahe perusti Hämeenlinnan Herran vuonna 1638 ja Savonlinnan vuonna 1639. Virkakautensa jälkeen hän saattoi vaikuttaa myös Sortavalan perustamiseen. Helsinki siirrettiin tänä aikana Vantaankosken suulta Vironniemelle. Brahe havaitsi myös, että Suomen kouluolot olivat huonot. Hänen mielestään Suomen asukkaat olivat sivistymättömiä, ja hän piti ongelmana erityisesti pätevien virkamiesten puutetta. Pätevän virkamieskunnan saamiseksi Brahe kehitti koulutusta ja tieteenharjoitusta. Brahe perusti triviaalikoulut Turkuun, Helsinkiin, Uuteenkaarlepyyhyn ja Poriin. Lisäksi hän perusti pedagogiot Savonlinnaan, Hämeenlinnaan ja Käkisalmeen. Hän siirsi Turusta lukion Viipuriin ja perusti lastenkoulun Saltvikiin.
"Jos Jumala soisi tämän maan tulla sellaiseen kuntoon ja
kukoistukseen, mihin ihmisäly voisi sen nostaa, se olisi verrattavissa
kohtalaiseen eurooppalaiseen kuningaskuntaan."
(Per Brahe)
Lisäksi hän ehdotti Saimaan kanavan rakentamista, mikä tosin toteutui vasta 200 vuotta myöhemmin...
Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi Herran vuonna 1648. Tällä kertaa nimitys oli ensimmäistä kertaa selvemmin karkotus pääkaupungista, sillä Brahe oli ajautunut useissa asioissa konfliktiin 22-vuotiaan kuningatar Kristiinan kanssa, joka halusi hänet pois Tukholmasta. Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Toisella kerralla vastuualueena oli koko Suomi Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta. Ennen Suomeen tuloaan hän totesi tarvitsevansa kolme vuotta Suomen asioiden kuntoon saamiseksi.
Kuva: Pietari Abrahaminpojan patsas Lieksassa.
Turussa olevan patsaan juureen on kaiverrettu kuuluisat sanat:
Toisella virkakaudellaan Brahe perusti uusiksi kaupungeiksi 1649 Salon, joka muuten ei ole nykyään Suomessa oleva Salon kaupunki, vaan nykyinen Raahe, Lappeenrannan ja Koppön eli Kristiinankaupungin, 1650 Kajaanin, 1652 Pietarsaaren sekä 1653 Vehkalahden (nykyinen Hamina), Kuopion ja Brahean (kantaa nykyisin nimeä Lieksa). Postilaitosta täydentämään perustettiin majatalolaitos. Postilaitoksen toiminta parani vasta tämän jälkeen. Uusi koulujärjestys tuli voimaan vuonna 1649.
Brahe puuttui vielä valtaneuvoksena Suomen asioihin, lähinnä 1660–1670-lukujen noitavainoihin. Mm. tällainen tapaus oli taikuuden harjoittamisesta ja yhteydestä piruun syytetyn ylioppilas Henrik Tuomaanpoika Eoleniuksen kuolemantuomio. Turun piispa Johannes Terserus piti vuonna 1661 tämän ”liian helppoa” syyrian ja arabian aapiston oppimista merkkinä sopimuksesta sielunvihollisen kanssa. Brahe vaikutti asiaan, ja hovioikeus muutti kuolemanrangaistuksen kirkkorangaistukseksi. Brahen mielestä kyseessä oli pelkkä teinin kerskailu, ja tutkintovankeus oli hänestä ylioppilaalle riittävä rangaistus, kuolemanrangaistuksen ollessa vakavaa liioittelua. Hänen evättyä tukensa Turun piispa Johannes Gezelius vanhemmalta noitien paljastamiseksi jäivät noitavainot Suomessa Ruotsiin verrattuina sangen laimeiksi. Pappien pitämän noitaoikeudenkäynnin lisäksi tuomitut kun olisi tutkittava uudelleen maallikko-oikeudenkäynnissä.
Pääset lukemaan tuon yllä mainitun noitaoikeudenkäynnin tarkat tiedot täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus, editoitu 17.2.2017
15. helmikuuta
- Sihveri, Sipi, Sipro, Sipri -
Länsigöötanmaan ja Smålandin apostoli, ensimmäinen Växjön piispa Pyhä Sigfrid, otti ja kuoli vuonna 1067 jKr; toiset tosin kertovat kuolinvuodeksi 1045... Hän oli juhlituimpia pyhimyksiä Pohjoismaissa ja 15. helmikuuta on ollut sen koommin hänen muistopäivänsä. Meillä Suomessa siat ja kanat päästettiin entiseen aikaan Sihverin päivänä osittaiselle ulkoruokinnalle, sen verran oli jo kevättä ilmassa ja päivisin Aurinko lämmitti, vaikka öisin olisi ollut koviakin pakkasia. Tosin tänä vuonna näyttää pakkasi riittävän päivillekin ja vielä ainakin viikoksi eteenpäin...
Sihveri-nimeä on Suomessa annettu kautta aikain 114:lle pojalle, joista viimeiset 12 tällä vuosituhannella ja viimeisin vuonna 2017, Sipi taas on annettu 229 suomalaiselle etunimeksi, 219:lle miehelle (30 tällä vuosituhannella) ja 10:lle naiselle (kahdelle tällä vuosituhannella). Nimeä Sipro taas on annettu kuudelle miehelle ja yhdelle naiselle kautta aikain, Sipri-nimeä taas 105:lle miehelle (kahdelle tällä vuosituhannella) ja 19:lle naiselle.
Sihverinpäivään liittyviä uskomuksia:
- Sihverinpäivän suoja on tuhon tuoja!
- Kun kana saa Sihverin päivänä
kulpasta räystään alta vettä,
niin härkä Maariana (25.3.)
ojasta!
(kulpa= lätäkkö tai rapakko)
- Sipristä sika seinustalle,
kynttilästä kukko tunkiolle.
- Jos tuuli Siprin päivänä juoksuttaa
lunta reen raiteen yli,
niin kyllä kesällä lentää tuli metsässä ojan yli!
- Tuli lentää kaskessa kuin tuisku Sivin päivänä!
Kun meillä Suomessa kanat ja kukot vielä osasivat puhua, tiedetään Varsinais-Suomessa kanan sanoneen hoitajalleen:
- Ruoki minua Sifferin päivään,
heitä sitten hännästä hankeen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.2.2017
12. helmikuuta
- Suomen leijona kadottaa kruununsa -
Esi-isämme ja -äitimme muistivat vuoden 1920 myös sellaisen asian tiimoilta, että Suomen uljaalta leijonalta, vaakunassa siis, määrättiin valtioneuvoston päätöksellä 12. helmikuuta 1920 poistettavaksi pään yläpuolella oleva kruunu. Tämä kruunu kun viittasi suuriruhtinaskuntaan (Ruotsin vallan aikaiseen), eikä itsenäinen valtiomme enää ollut sellainen.
Nykyinen vaakunamme vuodelta 1978 on lähes tulkoon samanlainen kuin tuo yllä olevassa kuvassa oleva liki 500-vuotias vaakunakin, mutta ilman kruunua. Muuten tyyliä on vain hivenen yksinkertaistettu, mutta esim. ruusukkeidenkin määrä ja paikka ovat tismalleen samat. Nykyinen vaakunamme on hyvin lähellä myös jo 1300-luvun alussa Suomen herttua Valdemar Maununpojan käyttämää vaakunaa. Siinä olleella leijonalla ei ollut kruunua, mutta takakäpälien alta puuttui miekka.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.2.2017
11. helmikuuta
- Majoitusrasitus ja kasarmit -
- Eufrosyne, Euphrasia, Euphrosyna, Euphrosyne,
Opri, Yngve -
Majoitusrasituksen helpottamiseksi määrättiin 11.
helmikuuta 1811 Suomeen rakennettavaksi kasarmeja.
Aikaisemmin esimerkiksi sotatilanne asetti
Suomen hallinnolle suuria haasteita ja rajaseutujen väestö kantoi suurimman
taakan sodan rasituksista. Talonpoikia koetteli muun muassa jatkuvat väenotot ja
apuverot, lisääntyneet kyyditys- ja majoitusvelvoitteet sekä sotaväen
majoitusrasitus, jota kutsuttiin linnaleiriksi. Sotien aikana
talonpoikien asema kurjistui ja osa tiloista autioitui pysyvästi ja osa joutui
aatelin omistukseen.
Kuva: Intiön kasarmi valmistui 1881 ja sinne majoittui Suomen sotaväen
4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona,
jossa palveli vain suomalaisia upseereja ja sotilaita
Ennen kasarmien valmistumista oli esimerkiksi Lappeenrannassa kaupunkilaisten majoitusrasitus suurimmillaan. Silloin kaupunkilaiset, 28 majoitukseen velvollista henkilöä, joutuivat majoittamaan peräti yli 500 henkilöä. Kaupunkilaisten apua tarvittiin majoitus- ja muiden rakennusten pystyttämisessä niin laivastolle kuin linnoituksenkin joukko-osastoille. Urakkatarjoukset polttopuiden ja tukkien hankkimisesta kuulutettiin niinikään kirkossa. Esimerkiksi 1802 porvarit joutuivat maksamaan asunnoista, lämmityksestä ja valaistuksesta yhteensä 612 ruplan suuruista veroluontoista maksua. Lappeenrannan majoitusrasitus oli väkilukuun verrattuna ollut aina 1770-luvulle saakka Vanhan Suomen kaupungeista korkein.
***
Eufrosyne-nimeä on annettu meillä Suomessa kaiken kaikkiaan 1189:lle henkilölle, joista 4 on ollut miehiä. Viimeiset 35 naista on saanut nimen omakseen 2000-luvulla. Nimi oli yleisimmillään 1900-luvun alussa. Euphrasia oli meillä yleinen 1700-luvulla, mutta sen jälkeen niin harvinainen, ettei sitä ole lainkaan Väestörekisterikeskuksen tietokannoissa. Euphrosyna ja Euphrosyne olivat meillä yleisiä 1800-luvulla, mutta Euphrosyna-nimeä ei löydy lainkaan Väestörekisterikeskuksen tietokannoissa. Euphrosyne-nimi löytyy annetun kahdelle naiselle, joista jälkimmäinen sai nimensä 1960-1979 välisenä aikana. Opri-nimi on annettu kaikkiaan 94:lle suomalaiselle, joista 15 on ollut miehiä. Opri on annettu sekä miehille että naisille vielä 2000-luvullakin. Yngve-nimi on annettu kaikkiaan 1074:lle suomalaismiehelle ja yhdelle naiselle.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.2.2017
9. helmikuuta
- Kieltolain salaperäinen koodi 543210 -
- Reissu-Lassen kuolema -
Esi-isillemme, ainakin osalle heistä, vuoden 1932 helmikuun yhdeksäs oli merkittävä päivä. He muistivat tuota tapahtumaa kuvaavan numerosarjan 543210 kuin Katekismuksen konsanaan - tuolloin kun eduskunta hyväksyi uuden väkijuomalain (45/1932), jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle.
Laki tuli voimaan 5. huhtikuuta 1932, ja sen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy Alkoholiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka tarkoittaa päivämäärää 5.4.1932 ja kelloaikaa 10, sillä ensimmäiset Alkoholiliikkeen myymälät avattiin tuolloin, lain voimaantulopäivänä klo 10.
9. helmikuuta oli monille myös surun päivä, silla 9.2.1942 kuoli Suomen toinen tasavallan presidentti, alkujaan maalaisliiton Lauri Kristian Relander, Reissu-Lasse. Virka-aikanaan Reissu-Lasse ei muuten hyväksynyt kieltolakia, vaikka noudattikin sitä toki särmälleen.
Pyhä Apollonia eli luultavasti 200-luvulla jKr; vuosiluvusta ei kyllä olla ihan varmoja. Häntä, kuten muitakin myöhemmin pyhimyksiksi julistettuja, kidutettiin Deciuksen vainojen aikana Aleksandriassa, noin vuonna 248. Kidutuskeinoina häneltä kiskottiin, tai kuten myös kerrotaan, murskattiin kaikki hampaat suusta. Tästä suivaantuneena Apollonia heittäytyi itse polttoroviolle. Sen jälkeen häntä on pidetty hammastautien parantajana ja hammaslääkärit juhlistavat hänen päiväänsä edelleenkin, onpa meillä Apollonia niminen hammaslääkäriseurakin. Häntä kuvataankin yleensä maalauksissa pitämässä kädessään pihtejä, jonka leukojen välissä on pois nyhdetty hammas.
Suomen kirkoissa Pyhästä Apolloniasta on säilynyt kuusi kuvaa. Hattulan ja Lohjan kirkoissa olevien kuvien on joskus tulkittu esittävän myös Pyhää Agathaa, jonka tunnuksena on myös pihdit. Tämä tulkinta on kuitenkin väärä, sillä pyhän Agathan pihdit ovat tyhjät tai niissä on irti leikattu rinta, kuten alla olevasta artikkelista koskien pyhää Agathaa voi päätellä.
6. helmikuuta
Esi-isämme muistavat myös wuoden 1922 helmikuusta ns. Läskikapinan, jossa Kuolajärven ja Savukosken
Kapina-Moilanen pyrki vallankumoukseen kokoamansa pataljoonan turvin. Kapina alkoi tiettävästi 2. helmikuuta Savukoskella Kemi Oy:n Värriön tukkityömaalla Moilasen pidettyä värväyspuheen ja päättyi surkuhupaisasti jo 6. helmikuuta pakoon Vennään maan puolelle Moilasen kuultua rajavartioston ja suojeluskunnan marssista Salaan. Wikipedia tosin väittää paon sattuneen vasta 7. helmikuuta, mutta alkuperäiset, Kunniamme Päivät -museon kokoelmissa olevat vuoden 1922 aikakirjat kertovat asian karusti toisin.
Jossakin vaiheessa Moilasen oli tarkoitus perustaa Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan avulla erityinen Pohjolan kommunistinen neuvostotasavalta, johon olisivat kuuluneet Pohjois-Suomi, -Ruotsi ja -Norja sekä Neuvosto-Karjala, mutta kaikki ei mennytkään niin kuin Strömsössä. Nimityksen läskikapina arvellaan saaneen alkunsa siitä, että Moilasen kapinajoukkio sai ryöstettyä muutaman metsätyömaan muonavarastot ja rahavarat. Venäjälle pakenemisen jäljiltä kun löytyi suuri määrä pakoreissulta pois jäänyttä läskiä. Arvellaan myös, että Moilanen olisi lukenut kapinan manifestin läskilaatikon päällä seisten...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.2.2017
Kirkotteleminen
Tänään on taas pyhä, sunnuntai. Isäimme ja äiteemme yleisenä tapana vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä oli vastasynnyttäneiden "kirkotteleminen" sunnuntai-kirkossa. Sillä tarkoitettiin rukoustoimitusta, jossa vastasynnyttäneen ja hänen lapsensa puolesta rukoiltiin ja lapsesta ja synnytyksen vaaroista selviämisestä kiitettiin Jumalaa.
Wanhan kansan keskuudessa ajateltiin, että äidin oli näin puhdistauduttava ennen kuin hän olisi taas kelpoinen palaamaan ihmisten ilmoille. Tämä wanjojen tapa oli peräisin Raamatusta, jossa kerrottiin Marian tulleen Mooseksen lain mukaisesti 40 päivän kuluttua poikalapsen syntymästä temppeliin uhraamaan kaksi kyyhkystä. Naisen katsottiin Israelissa olleen epäpuhdas ja yhteisökelvoton synnytyksen jälkeiset viikot. Tällä menettelyllä suojattiin synnyttänyttä ja lasta niiltä tautivaaroilta, jotka olisivat tarjolla siellä, missä liikkui paljon ihmisiä.
Meillä Suomessa kirkottelua ohjeisti uudelleen Turun piispa Isak Birgerinpoika Rothovius (1.11.1572 - 10.2.1652). Synnyttäneiden naisten kirkkoonotto eli kirkottelu kuului myös toimittaa kirkossa. Aiemmin tämä oli tapahtunut kirkon ovella, sillä vanhaan testamenttiin perustunut käsitys puhdistusmenojen tarpeellisuudesta eli sitkeästi wanhojen uskomuksissa. Synnytykseen ajateltiin liittyvän epäpuhtaus, joka esti äidin kirkkoon tulemisen. Tätä maagista uskomusta vastustaakseen Rothovius antoi siirtää kirkottelun kirkon ovelta kaikkien nähtäville keskikäytävälle; aviottomat äidit saivat kuitenkin yhä edelleen antaa papille kättä wanhojen mieliksi vain oven suussa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.2.2017
5. helmikuuta
- Agaata, Agata, Agatha, Agda, Armi, Juhana Ludvig,
Oivi -
- Kellonvalajien suojelupyhimyksen muistopäivä -
5. helmikuuta, Runebergin päivänä, entisaikoina nimipäiviään viettivät Agaata, Agata, Agatha, Agda, Armi, Juhana Ludvig ja Oivi, nykyisin Asser.
Nimeä Agaata on viime aikoina oltu antamatta kenellekään meillä Suomessa, viimeisin nimenanto kun oli vuodelta 1939. Mutta nyt yksi miehenpuoli on sen nimekseen saanut vuonna 2014! Vuoteen 1939 mennessä nimeä on annettu vain 40 naiselle, joten olisiko tässä hyvä vinkki jollekin? Nimeä Agada on annettu vain neljälle naiselle, viimeisimmän kerran 2000-luvulla!
Nimeä Oivi on annettu kaiken kaikkiaan 118:lle suomalaiselle, josta 20 on ollut miehiä ja 98 naisia. Viimeisimmät kaksi Oivia nimettiin vuonna 2010. Listalla olleita muita nimiä on sitten annettukin runsaammin. Mm. Asser-nimeä 4047 kpl, joista yksi on nainen.
Meillä Suomessakin vanha kansa piti kellonvalajien suojelijana kristittyä marttyyria Pyhää Agathaa. Hän oli syntyisin Sisilian Cataniasta (tai joidenkin lähteiden mukaan Sisilian Palermosta). Hän kuoli vankilassa vuonna 252 jKr.
Vanhan kansan suusta suuhun levinnyt legenda kertoo, että eräs roomalainen hallitsija, käskynhaltija Quintianus, olisi rakastunut tähän Agathaan, mutta koska Agatha torjui hänet, Rooman mahtimieheltä paloivat ns. hihat! Niinpä hän päätti kostaa Agathalle ja keksi tekosyyksi Agathan uskon, mikä olikin riittävä syy Deciuksen vainojen aikaan. Rangaistukseksi Agathalta leikattiin molemmat rinnat pois (ja jalat ja kädet väännettiin sijoiltaan), mutta rinnat kasvoivatkin uudestaan paikoilleen ja jäsenet korjaantuivat!
Niinpä monissa tuon ajan maalauksissa Agatha kuvataan kantelemassa poikkihakattuja rintojaan tarjottimella ja juuri poishakattujen ruumiinosien luontaisen muodon vuoksi kellonvalajat ottivat hänet suojeluspyhimyksekseen. Niin tekivät myös jalokivien hiojat. Viime vuosina hänet on korotettu myös rintasyöpäpotilaiden suojelijaksi.
Hallitsijan raivo vain kasvoi tästä ihmeparantumisesta niin paljon, että Agatha piti poltettaman roviolla, mikä hanke meni myttyyn maankamaran järistelyn vuoksi. Niinpä Agatha sitten vain yksioikoisesti heitettiin vankilaan virumaan lopuksi ikäänsä.
Kun meillä Suomessa 5. helmikuuta syödään
Runebergin torttuja, katolisissa maissa nunnat leipovat rinnan muotoisia pullia.
Niitä on toki ko. maissa myös kaupan. Meillä näitä nisijä
nisuja ei ole kaupan hyllyillä vielä liiemmälti näkynyt.
Muuten, wanhat muistavat myös 5.2.1919 -päivämäärän. Tuolloin, piakkoin itsenäistymisemme jälkeen, perustettiin United Artists -elokuvayhtiö, joka tuottikin sitten tulevina vuosina paljon elokuvia teattereissa näytettäviksi. Perustajina tuossa firmassa olivat Charlie Chaplin, Mary Pickford, Douglas Fairbanks ja D.W. Griffith.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 3.2.2016
3. helmikuuta
- Valkoiset ottavat Oulun haltuunsa -
- Blasius episcopus, Blåsmässa,
Blasius, Huugo -
Monet esivanhempamme muistivat päivämäärän 3.2.1918,
jolloin valkoiset valloittivat Oulun.
Vasta itsenäistynyt Suomi jakaantui tammikuussa 1918 valkoisen ja
punaiseen Suomeen. Punaiset ottivat haltuunsa Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomi jäi
valkoisten tukialueeksi. Oman pulmansa muodostivat 1914 alkaneen maailmansodan
aikana Suomeen ryhmitetyt venäläisjoukot. Valkoiset katsoivat välttämättömiksi
riisua aseista pitkin maata sirotellut venäläisvaruskunnat, koska Suomi oli nyt
itsenäinen maa. Punainen puoli näki sen sijaan venäläiset voimakkaana
yhteistyötahona. Oulussa venäläiset tukivat punaisia muun muassa lahjoittamalla
heille aseita ja osallistuivatpa he myös jonkin verran taisteluihin valkoisia
vastaan.
Kenraali C. G. E. Mannerheimin ja suojeluskuntapäällikkö
Laurilan 28.1.1918 johtama Etelä-Pohjanmaan kansannousu oli onnistunut
hienosti. Mannerheim kehotti myös pohjoisempien kaupunkien valkoisia riisumaan
aseista varuskunnat ja ottamaan kaupungit suomalaisten haltuun.
Vähälukuiset ja huonosti aseistetut oululaiset valkoiset voimat linnoittautuivat
lääninhallituksen – lyseon – maanmittauskonttorin alueelle. Tätä ennen he olivat
onnistuneet riisumaan aseista pienempiä venäläisiä kaupungille sijoitettuja
varuskuntaosastoja. Lukumääräisesti suurempi ja venäläisiltä ase- ja
miehistöapua saanut punakaarti yritti valkoisten tukikohdan valtaamista
tammi-helmikuun vaihteessa, mutta tässä ei kuitenkaan onnistuttu.
Oulun valkoiset pyysivät apua ylipäällikkö Mannerheimilta, joka lähetti Ouluun
junakuljetuksena eversti Tunzelman von Adlerflugin johtaman
avustusretkikunnan. Punaiset saivat selville, että apujoukot olivat tulossa ja
lähettivät Oulun työväenneuvoston varapuheenjohtaja Yrjö Kallisen
johtaman neuvottelujunan kahteen kertaan etelään päin neuvottelemaan
apuretkikunnan kanssa.
Neuvotteluista huolimatta valkoiset ottivat Oulun haltuunsa taistellen.
Ratkaisuksi muodostui 3.2.1918 taistelu, joka vaati uhreja molemmilta puolilta.
Valkoisen puolen johtotehtäviin osallistui pääjoukkoaan aiemmin kotimaahan
palanneita, Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Punakaartin viimeinen tukikohta
oli työväentalolla, jonka lipputankoon nostettiin valkoinen lippu kello 15.10.
Venäläinen varuskunta ilmoitti kirjallisesti antautuvansa samana iltana kello
23.00. Oulun taistelut olivat ohi.
Punaiset vietiin Raatinsaaren vankileirille ja venäläiset olivat vankeina
kasarmialueellaan sodan loppuun saakka. Venäläiset palasivat kotimaahansa sodan
jälkeen. Valkoiset ottivat tammi – helmikuun vaihteessa haltuunsa kaikki Itä- ja
Pohjois-Suomen kaupungit ja riisuivat punaiset ja venäläisvaruskunnat aseista.
***
Armenialainen Pyhä Blasius, jonka kunniaksi tätä päivää vietettiin, on yksi katolisista marttyyreista, Sebastiasta kotoisin oleva piispa. Kolmantena päivänä helmikuuta eli Blasiuksen päivänä naapurimaassamme Ruotsissa puhuri ennustaa kovaa tuulta koko vuodeksi. Helmikuun kolmantena annettiin myös Pyhän Blasiuksen siunaus kurkkutautia vastaan.
Blasius oli kotoisin Kappadokian Kesareasta (nykyinen Kayseri), samalta seudulta kuin pyhät Basileios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Pietari Sebastalainen, Kesareos Nazianzolainen ja monet muut historiamme tuntemat henkilöt. Kesarea oli kerran eräs kristillisen elämän vilkkaimmista kaupungeista. Nuorempana tarinamme Blasius opiskeli mm. filosofiaa, mutta ryhtyi kuitenkin toimimaan lääkärinä. Hän jätti myöhemmin tämän opiskelemansa lääkärin ammatin ja asettui tarinan mukaan asketisoimaan erämaahan. Sieltä hänet kutsuttiin erinäisten vaiheiden jälkeen läheisen Sebastaen (nykyinen Sivas) piispanistuimelle, ja hänhän suostui pyyntöön.
Keisari Liciniuksen vainojen aikana pyhä Blasius pakeni erääseen vuoriluolaan, josta käsin hän onnistui johtaa edelleen hiippakuntaansa. Hänen olinpaikkansa ilmiannettiin, ja se johti hänen pidätykseensä ja vangitsemiseensa. Tyrmä ei kuitenkaan marttyyritarun mukaan estänyt häntä toimimasta uskonsa puolesta; kertoman mukaan hän paransi ihmeellisesti erään naisen pojan, jonka kurkkuun oli takertunut ruoto ja poika olisi tukehtunut ilman Blasiuksen apua. Juuri tämän tapahtuman muistoksi kirkko edelleenkin siunaa ihmisten kurkkuja pyhän Blasiuksen päivänä.
Kun murtumattoman piispan suostuttelu ja uhkaukset osoittautuivat turhiksi, otettiin käyttöön senaikaiseen tyyliin sopivat julmimmat kidutuskeinot sillä varjolla, että hänet saataisiin luopumaan uskostaan ja monet seuraamaan hänen esimerkkiään. Pyhä Blasius mestattiin luultavasti vuonna 316 jKr. Hänestä on sen jälkeen tullut mm. kivenhakkaajien ja Dubrovnikin suojelija ja hänen kulttinsa tunnetaan niin idässä kuin lännessäkin. Häntä huudetaan avuksi kurkun alueen sairauksissa, hän on eläinten suojelija ja yksi 14 taivaallisesta auttajasta.
Nimeä Blasius, joka oli meillä Suomessa yleinen 1700- ja 1800-luvuilla, ei löydy väestörekisterikeskuksen tietokannoista laisinkaan, mutta Huugoja löytyy kokonaista 1916 kappaletta, joista 126 2000-luvulta.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.2.2017
2. helmikuuta
- Wanha Kynttilänpäivä, Kyntteli -
- Maarian kirkkoonkäymisen
päivä, Purificatio Mariae -
Kynttilänpäivä on läntisissä kristillisessä kirkoissa kirkkovuoden päivä, jota vietetään alkujaan 40 päivää joulusta, siis 2. helmikuuta, sen muistoksi, että Jeesus vietiin 40 päivän ikäisenä temppeliin ja Simeon siunasi hänet (Luuk. 2: 22-33). Nyky-Suomessa, työajan optimointivaltakunnassa, Kynttilänpäivä on 2. helmikuuta vain, jos se sattuu sunnuntaiksi. Ja nythän 2. helmikuuta on torstai. Nyt se saa olla seuraavana sunnuntaina (ellei siksi satu Laskiaista).
Ruotsi-Suomen vanha kirkkolaki vuodelta 1571 kutsui päivää ensimmäiseksi Maarian päiväksi, Purificatio Mariae. Maria näet tuli temppeliin puhdistautumaan, koska synnytyksen jälkeen vaimo oli Mooseksen lain mukaan saastainen seitsemän päivää ja sen jälkeen hänen täytyi pysytellä vielä 33 päivää kotosalla. Vasta 40. päivänä synnytyksestä vaimo sai mennä temppeliin uhraamaan puhdistusuhrin.
Klubimme historiatoimituksesta on muutaman kerran kyselty nimen Kynttelin- tai Kynttilänpäivä alkuperää; Kynttelinpäivä tulee keskiajalta, jolloin tuona päivänä katolisissa kirkoissa vihittiin tulevan vuoden kaikki kirkkokynttilät.
Kynttilänpäivänä myös syötiin erikoisen hyvin. Keskisessä Suomessa wanhaan aikaan kynttelinä keitettiin rasvaliemeen ohrapuuro, ns. kynttiläpuuro. Pohjois-Suomessa aina Savosta alkaen keiteltiin taasen sorkkavelliä, makoisaa lihakeittoa, jossa keittoon sekaan laitettiin syysteuraista talteen pannut kyntöset eli teurastettujen lehmien ja sikojen sorkat, yksi sorkka syöjää kohden. Koko aamun uunissa hautuneet sorkat pehmenivät mukavasti puukolla järsittävään kuntoon ja maku oli lihassa ja liemessä mitä mainioin. Olihan toki pitopöytä melko komian näköinen, kun joka ruokakupissa pönötti muhkea lehmän sorkka. Niillä kun oli tuota kokoa ihan omasta takaa. Syksyllä nuo sorkat oli esikäsitelty eli korvennettu tulella ja kyntöstupet irrotettu sekä ne näin käsiteltyinät nostettu liha-aitan kammille kynttilänpäivää odottelemaan.
Kyseiseen, siis 2.2. -päivään, eikä ensi sunnuntaihin, liittyy myös vanhoja enteitä, tässä niistä muutama:
- Kyntteli kovin kysyypi
Paavali (25.1.) pajatteleepi:
Onko tehty talvitöitä?
Onko pitkiä pinoja?
Onko aidakset ajettu?
Onko rihmoja kehitty,
onko kankahat kanittu,
aloitettu aivinoita?
***
- Paawali panetteleepi,
Kynttilä kowin kysyypi:
onko tehty talwen töitä,
onko riihet rimputettu,
onko pitkiä pinoja,
onko kosket pölkytetty,
onko kankahat kanittu,
onko kahtia karjan ruoka,
kolmia perehen muona.
***
- Kynttelin suoja
on puutteen tuoja:
ukon lehmät ulvottaa,
akan lehmät ammottaa.
***
- Kun härkä Kynttelinä räystään alta
juo,
silloin Maariana (25.3.)
kukko janoon kuolee!
***
- Kevättä Kynttilästä,
syystä Uolevista (29.7.)
***
- Palava kyntteli tuvassa piti myrskyn tuhot
loitolla,
esti salaman iskun ja suojeli vastasyntynyttä pahoilta voimilta estäen mm.
lapsen vaihdon ja vahingoittumisen.
Kyntteli ei siis saanut lapsivuoteen viereltä millään ilveellä sammua!
***
Ensimmäisestä Kynttilän päivän jälkeisestä suojasta on 10 viikon päästä suvi!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.2.2017
1. helmikuuta
- Helsingin kaupunki määrätään perustettavaksi -
- Riitta, Brigid, Birgitta ja Riitu -
1.2.1550 kuningas Kustaa Vaasa antoi Suomea varten merenkulku- ja kauppasäännön. Siinä määrättiin perustettavaksi Santahaminan kaupunki.
Syystä tai toisesta uusi kaupunki perustettiinkin Vantaanjoen suuhun. Jotta uusi kaupunki ei nyt vallan ilman asukkeja jäisi, annettiin Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvareille muuttokäsky. Siis KÄSKY! Ankarilla uhkauksilla ja Jumalan ja kuninkaan pelolla heidät saatiin pikku hiljaa muuttamaan perustettuun kaupunkiin. Vantaajoen suualueet pakkolunastettiin Helsingin pitäjän yksityisiltä maanomistajilta. Pakkolunastuksessa ei kaiketi rahaa maanomistajille annettu korvaukseksi, vaan sovittiin, että maat "lahjoitettaisiin" perustettavalle kaupungille. Lahjakirjoja ei historia tuolta ajalta kuitenkaan tiedä säilyneen.
Samalla Suomea kehotettiin varustamaan laivoja, jotka voisivat purjehtia Itämeren ulkopuolelle saakka ja ostaa asianomaisten maiden tuotteita suoraan, eikä entiseen tapaan Lyypekin välityksellä.
Helsingin kaupungin asema vakiintui, kun Juhana III myönsi sille erioikeudet eli privilegiot 3. elokuuta Herran wuonna 1569. Tämän erioikeuskirjan nojalla uudelle kauppakaupungille myönnettiin samanlaiset erioikeudet kuin muillakin valtakunnan merikaupungeilla oli. Erioikeuksien nojalla kaupungin asukkaiden sallittiin harjoittaa vapaata kauppaa. Muilta kaupankäynti kiellettiin ankarasti. Näin saatiin eteläisen Suomen uuden kaupungin asukkaat vaurastumaan muuta maata helpommin ja nopeammin. Tämäkin on ehkä syytä muistaa, jos joskus syntyy suukopua nykyisen Helsingin vaurauden perusteista... :)
***
Irlannin tunnetuin pyhimys, irlantilainen
nunna, Pyhä Brigit (453–523jKr.)
oli legendan mukaan abbedissa,
joka perusti 400-luvulla Kildaren
kaksoisluostarin. Hänestä kehittyi nopeasti
Irlannin tärkein naispyhimys.
Vanha sanonta Riitan päivälle kuuluu:
- Riitulta
rikka hangessa sijansa hieroo!
Tuon yllä mainitun Kildaren luostarin mailla oli pyhäkkö, jonne miehiltä oli pääsy kielletty ja jossa paloi neitsyiden vartioima ikuinen tuli. Lisäksi Pyhä Brigit takasi kuninkaille voiton taistelussa ja esti veritekoja hämäämällä murhamiehiä illuusioilla.
Muuten, Brigit-nimeä on Suomessa annettu kautta aikain vain seitsemälle naiselle, joista yksi vuosina 2000 - 2008 ja toinen vuonna 2009. Brigid on vieläkin harvinaisempi naisen nimi ja sen on kannettavakseen saanut vain 6 kansalaistamme. Birgitta on paljon yleisempi ja sen on nimekseen saanut peräti 18308 suomalaista neitoa. Riitta nimen omakseen on saanut 45876 naista (12 Riittaa vuonna 2016 ), mutta Riitun vain 133 (10 Riitua vuosilta 2010 - 2016).
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.1.2017
Helmikuu on tuloillaan
- VähäTammi -
- Rakennuspuun paras kaatoaika -
Tulevana keskiviikkona alkaapi sitten tämän vuoden ensimmäinen helmikuu. Vilho Rikkonen tutki aikoinaan helmikuu-nimeä ja päätyi siihen tulokseen, että nimi saattaa johtua sydäntalvella ilmenevästä ilmiöstä nimeltään jäähelmi. Kustaa Vilkuna selittää, että tammi- helmikuun vaihteessa voi törmätä puiden oksilla kimalteleviin tuhansiin jäähelmiin. Ja toden totta, lähes tasan kuusi vuotta sitten, eli 27.1.2011, tämän jutun kirjoittaja törmäsi moiseen sielun pysäyttävään ilmiöön -15 asteen pohjoisessa pakkasessa aamupäiväauringossa; näky oli henkeäsalpaava! Kantatie 8:n varrella kilometrin matkalla kaikki puut kimmelsivät nousevan auringon oransseissa säteissä kuin jokaiseen puuhun olisi laitettu tuhansia tuikkivia kynttilöitä! Mukana ollut kollega totesikin, ettei ollut ikinä nähnyt moista tuiketta tuossa laajuudessa ja intensiteetissä. Näky oli epätodellinen, editoidun oloinen. Wanhan kansan mukaan tästä muuten saatettiin laskea 200 päivää rukiin tuleentumiseen...
Kuva: Tuikkiva puu tammikuun lopulta vuonna 2011, helmipuu.
(Photo Juha Räty, www.jr-studio.com)
Ja tiesittekös, rakkaat lukijani, että helmikuuta kutsuttiin ennen vanhaan myös nimellä VähäTammi, kun varsinaista tammikuuta myös IsoTammeksi sanottiin? Itä-Suomessa helmikuun nimi kuului muodossa kaimalo.
-Vähä
tammi sanoi isolle tammelle:
Jos oisin sun asemallasi:
niin kylmäisin kytkyeen lehmät,
akan kädet taikinahan,
tantereeseen siansorkat.
Vaan polonen päiviäni:
jos yöllä yrittelenkin,
kilkistäin mä kylmämähän,
niin päivällä parahalla,
vesi silmästä sirahtaa.
Helmikuu oli yleensä vuoden kylmintä aikaa ja lisäksi hyvinkin pyryinen. Siitä wanhat porisivat:
- Tammikuun tasaiset päivät helmikuussa heilahtaa!
ja myös:
- Helmikuu helistää!
sekä näin:
- Jos
helmikuussa päivän hellittää,
niin toisena jo kovemmin kiinnittää!
Joskus tietenkin sattui myös niin, että kaimalossa olikin lauhaa. Siitä silloin wanhat väänsivät.
- Minkä
helmikuu hellittää,
sen maaliskuu maksaa!
***
- Jos
kosket helmikuussa kohisee,
niin jälkeen Maarian(25.3.)
ovat tukossa!
Wanhojen mielestä pitkät suojasäät helmikuussa saatiin maksaa tulevan kevään pituutena ja kylmyytenä. Lisäksi tuleva elokuu olisi kostea ja sumut elonajan halloja:
- Kevät on kova,
jos helmikuussa leutoja ilmoja pittää!
ja:
- Helmikuun
suoja,
nälän tuoja!
sekä:
- Kun
pinot hakataan paita päällä,
niin kylvöt tehdään nahat päällä!
Helmikuu oli vielä marras-, joulu- ja tammikuun lisäksi rakentajille ja talontekijöille hyvää aikaa; hanget kantoivat jo savottahevosen ja rakennushirret kestivät, jos ne nyt kaadetaan! Tänä vuonna (2017) tuo paras kaatoaika helmikuussa on 9. - 10. päivä, eli siis ehdottomasti ennen helmikuun puoltaväliä. Puut täytyy sitten rauhassa kuivata, kuorittuina kylläkin, jotta laatutavaraa saadaan. Jos jättääpi kuorimatta, saattaa puutavara sinistyä nyt pahastikin. Kattopäivät etelässä ovat ovat tämän jälkeen tältä keväältä ohi, mutta pohjoisessa voipi puuta kaataa rakennuspuiksi vielä 1. - 12.3.
- Ennen näätse olliit
kaikilla töillä,
mitä talossa tehtiin omat erikoiset aikaase,
niiku rakennushirsien kaatamisellakkii.
Nyt ne kavetaan millo vaan sattuu, ja tuvissa ovat seinät hommeessa,
ja kasvavat tattia nurkat, ja ikkunat vuotaat vettä talvella niin että
lorajaa.
Mut ei ennen ollut niin; ennen ollitt tuvat kuivat ja lämpimät.
Mut sillo kaaettiinkii hirret aina syksytalvella pyhämistin ja joulun
välisenä aikana.
Siit ei puus ollut yhtään tuoreutta, eikä se siinnyt elävii eikä
homehtunut.
Säkkijärvi, Ulla Mannonen 1938
Helmikuu oli myös erityisen hyvää kalanpyydysten kudonta-aikaa:
- Ennen luotiin kaikki kalanpyydykset helmikuussa,
silloin kun oli kalaplaneetti!
Myös havupuiden "satoa" seurattiin, sillä siitä voitiin laskea tulevaa kevättä:
- Kun
Kapio
(metsänjumala Tapio) on riihensä puinut,
niin siitä yhdeksän on viikkoa kevätkylvöjen tekoon!
(Tapion kylvö tarkoittaa neulasten varisemista
hangelle, toim. huom.)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.1.2017
Tammikuun 31 päivä
- Mustasaaren kaupungin nimi muuttuu -
Herran wuonna 1572, tammikuun viimeisenä päivänä, kuningas kielsi vaatimasta vakiintuneen, mutta suomalaisia talonpoikia rasittavan tavan muutosta. Kyytihevosia eivät kruunun miehet enää saaneet pyytää maksutta, vaan kuninkaankin asioissa matkustavien oli maksettava säädetyn taksan mukaan. Määräystä oli tosin hankala valvoa ja kuninkaan miehet hyväksikäyttivät valta-asemaansa yleisesti edelleen väärin.
***
Mustasaaren (Mussar, Mustasari tai Mustasarje sockun) etuoikeudet vahvistettiin
tammikuun viimeisenä päivänä wuonna 1611 ja kaupungin uudeksi nimeksi määrättiin
kuninkaan isävainajan Kustaa Vaasan mukaan Vaasa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.1.2017
Tammikuun 30 päivä
- Ruotsalainen suku rikastuu jälleen suomalaisten
kustannuksella -
Jonkin aikaa sitten, tarkemmin 30. tammikuuta 1465, kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonde joutui luopumaan kruunustaan toisen kerran jouduttuaan riitaan arkkipiispan ja ylimyspuolueen kanssa. Mm. Turun piispa ei tunnustanut Kaarlen kuninkuutta. Korvaukseksi kruununmenetyksestään hän sai Raaseporin ja Korsholman linnat lääneineen ja niiden tulot elinajakseen sekä Kokemäen kartanon ja koko Satakunnan 8 vuodeksi. Näin ruotsalainen suku jälleen kerran rikastui suomalaisten verorahoista.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.1.2017
Tammikuun 29. päivä
- Suuri venäläinen sotajoukko hyökkää Suomeen -
- Carolus, Wallerius, Valtteri -
Suuri itäinen ja hyväntahtoinen naapurimme on aika ajoin muistanut maatamme pienillä valtiollisilla vierailuilla; wuonna 1592 tammikuun 29. tai 30. päiwä suuri venäläinen sotajoukko, jossa oli noin 50.000 miestä, saapui Viipurin edustalle, mistä se 31. tammikuuta jatkoi eteenpäin hajaantuen osastoiksi. Nämä osastot hävittivät parin viikon ajan Lappeen ja Jääsken seutuja sekä Savoa. Suomalaiset saivat pari osastoa tuhotuksi, ennen kuin venäläiset vetäytyivät rajojensa taakse takaisin.
Tällä samalla päivämäärällä, mutta wuonna 1616 laadittiin ensimmäinen täydellinen luettelo Suomen sotavoimista. Ne käsittivät tuolloin 1830 ratsumiestä ja 3462 jalkamiestä.
***
Carolus-nimeä, joka oli yleinen 1700-luvulla, on annettu yhteensä 137 suomalaiselle miehelle, joista 21 vuosina 2000 - 2014. Nimeä Wallerius, joka oli meillä yleinen 1800-luvulla, taas kantaa/on kantanut vain yksi suomalainen uroo ja hänkin ennen vuotta 1900. Valttereita on ollut peräti 31.528 ja heistä yksi on nuori nainen. Heistä eli Valttereista peräti 4179 vuosina 2010 - 2016.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.1.2017
Wanhan kansan kirkonmenoja
Nyt vuonna 2017 29. tammikuuta on sunnuntai, pyhä. Vanhan kansan aikoina 1600-luvulla meillä Suomessa pyhää ei saanut viettää miten vain, siihen oli joskus tiukat, joskus vielä tiukemmat säännöt. Noilta ajoilta meillä oli vielä 1960-luvulla ja paikoin myöhemminkin käytössä sanonta: lähdetään kirkolle, kun oltiin lähdössä muiden ihmisten ilmoille tai muita tapaamaan. Pyhäisin kirkon tienoo oli keskeinen kokoontumispaikka. Kirkkoon kokoontuivat jumalanpalveluksiin kaikki, koska kirkossakäynti oli määrätty pakolliseksi. Ihmisillä oli pyhävaatteet päällä kun lähdettiin omalta kylältä kirkkoon. Kirkkoon kokoontuminen antoi tilaisuuden tavata tuttavia ja kertoa kuulumisia.
Naimattomille nuorille kirkonmenot olivat myös siksi tärkeät, että siellä oli mahdollista nähdä ja jututtaa oman ja muiden kylien nuoria. Nuoret miehet, prihat, katselivat neitoja sillä silmällä, että tulisikohan tuosta minulle hyvä emäntä. Nuoret naiset koristivat itseään ja osoittivat taitojaan taidokkaasti ja kauniisti tehdyillä pyhäpuvuillaan. Nykyään niitä kutsutaan kansallispuvuiksi.
Kirkonmenojen yhteydessä luettiin monenlaisia tiedotteita ja ilmoituksia, jotka koskivat yhteistä elämää. Muita tiedotusvälineitä kun tuohon aikaan ei juuri ollut. Kun kirkossakäynti oli pakollista, eivät kaikki jaksaneet olla kunnolla kirkossa ja kirkonmäellä. Yksityiskohtaisia säännöksiä kirkossa käyttäytymisestä antoivat Turun piispan Juhana Terseruksen aikana vuonna 1660 annetut säännökset:
|
Tällaisiin pyhäpäiviin liittyi toki moniakin sanontoja, kuten:
- Kihu kirkkohon,
kihu kirkosta pois!
- Ei lähäretä einehetä kirkkohon!
(eväät mukaan kirkkoreissulle)
1800-luvulla meillä tehtiin useita uudistuksia myös kirkossakäyntiin, mm. kirkonmenojen alkua siirrettiin aikaisemmaksi, kello kahdeksaksi. Niinpä maaseurakuntalaisten oli vaikea ehtiä kirkkoon noin varhaiseksi, olihan matkaa monesti pitkälti ja se oli taitettava joko jalan, suksilla tai hevosella. Kaupunkilaiset sen sijaan olivat haluttomia nousemaan riittävän aikaisin sunnuntaina ylös. Vakituista penkkijärjestystä ei enää vanhaan malliin kirkoissa ollut, vain erilliset naisten ja miesten penkit. Vähitellen 1800-luvun loppupuolella jokaviikkoinen kirkkopakko poistui. Siitä huolimatta kirkkoon yleensä lähdettiin, se kun oli noihin aikoihin ainoita ihmisten kommunikaatiokanavia. Kirkossa kuulutettiin kirkonasioiden lisäksi kruunun määräyksistä, asetuksista ja verojen keräyksestä, yleisistä tiedotuksista kuten huutokaupoista, silta- ja tietöistä sekä erilaisista tapahtumista. Ennen vuoden 1865 kunnallisasetusta, jossa maalliset ja seurakunnalliset tehtävät erotettiin toisistaan, pidettiin yleisesti kirkonkokoukset kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Pitkänmatkan kulkijat yhdistivätkin kirkossa ja kirkolla käynnin, sillä paikoin myös kaupat olivat avoinna sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.
Kirkkoon tulemiseen ja sieltä lähtemiseen liittyi myös ongelmia. Osa ihmisistä kun tuli kunnon paikat saadakseen kirkkoon ennen kuin edellinen toimitus oli loppunut ja vastaavasti osa poistui heti ehtoollisen jälkeen. Tähän aikaisin poistumiseen syyllistyivät erityisesti seurakuntien naiset, jotka pappien nuhdellessa ilmoittivat syyksi mm. kiireen kotitöissä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.1.2017
Mustan Kuun yö
- Kuoleman Kuu 27. - 28.1.2017 -
Mustalla Kuulla tarkoitettiin sitä aikaa ennen kuin uusi Kuu syntyy, eli silloin kun vanhan Kuun valo on niukimmillaan. Wanhan kansan perinteessä tätä voitiin kutsua myös kuoleman Kuuksi. Aikaisemmin katsottiin esimerkiksi lapsen syntymä tähän aikaan huonoksi enteeksi, sillä lapsesta tulisi heiveröinen ja olisi taakkana vanhemmilleen.
Pimeän kuun aika (jolloin kuuta ei parin päivän ajan näy lainkaan) oli ennen wanhaan sangen pyhää aikaa. Pyhä-sana merkkasikin alkujaan "varottavaa". Pyhäaikaan ei saanut tehdä mitään sellaista, mikä saattaisi esimerkiksi suututtaa jumalat. Kun kuu taas alkoi näkyä (uusi kuu), pyhä päättyi ja arki alkoi.
Mustan Kuun ajaksi voitiin laskea jopa kolme vuorokautta ennen uuden Kuun syntymää, mutta wanhat laskivat Mustan Kuun yöksi vain edellisen yön ennen uutta Kuuta.
Uusi
kuu syntyy nyt lauantaina, 28. tammikuuta klo 02.07. Siitä alkaa
nousevan kasvuvoiman aika, nousevan kuun aika, eli yläkuu.
Wanha
kansa uskoi, että säätilaan on odotettavissa muutoksia parin päivän sisällä kuun
syntymisestä. Kolmas
päivä uuden kuun syntymästä ennakoi tulevan kuunkierron säätyyppiä. Tarkkaillaan
siis millaiseksi sää asettuu tiistaihin 31.1. mennessä. Jos on lämmintä ja
tuuli etelästä/lounaasta, tulee kevät ja lämmin. Jos tuuli on
pohjoisesta/koillisesta ja on kylmää, jatkuu talvi vielä; ehkä...
Wanhat tiesivät myös, milloin piti tappaa tupien torakat ja muut
loiset, jotta
lapsoset säästyisivät puremilta eikä ruoka pilaannu. Tämä tuholaisten
tappoaika on juuri nyt! Samoin kukkakasvien kylväminen ja
hoito...
- Kaikki
yläkuun työt,
varsinkin kylvöt ja muu kasvuunlähtö,
pitää tehdä aamupäivällä.
tai ainakin
aloittaa aamupäivällä, sanoo vanhan kansan ohje.
Wanhat seurailivat Kuun vaiheita tarkoin. Joka kuukausi kuu syntyi hopeiseksi sirpiksi taiwaalle loistamaan; se ilmestyi tyhjästä, kuolleesta mustasta kuusta täynnä elinvoimaa ja kasvuenergiaa. Se kasvoi hiljalleen parin viikon aikana pyöriäiseksi taiwaan kiekoksi joka valaisi ihmisille pimeät yöt nähtäviksi kulkea, kunnes kiertokulussa tuli aika vähetä ja Kuu kuoli pois uuteen pimeyteen.
Kuu oli wanhoille tärkeä syntymän, kasvun, kuoleman ja jälleensyntymän symboli. Kuunvaiheet liikuttelivat mahtavia vesimassoja ja siksi wanhat uskoivatkin Kuun hallitsevan kaikkia vesiä ja jopa itse Veden Elementtiä. Naisten kuukautiskierron katsottiin usein myös olevan kytköksissä Kuun vaiheisiin.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.1.2017
Tammikuun 28. päivä
- Valerius, Kaarlo, Carl ja Kalle -
- Veljessota alkaa -
Tämä päivä on tullut kalenteriimme vasta uskonpuhdistuksen mukana. Kallesta ennustettiin ennen muinoin myös vuoden säitä:
- Jos pakkanen paukkuu Kallena,
ja sitä jatkuu vielä kynttilänä,
ei se ennen Pääsiäistä hellitä!
- Jos aamupäivällä kaunista pittää,
niin on sitten alkuvuosi nättiä,
jos ehtooilma on ruma,
pittää koko loppuvuojen rumija ilmoja!
28. tammikuuta on historiallinen päivä,
sillä 28.1.1865 syntyi myös Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo
Juho Ståhlberg.
Tämä Kaarlo taasen on suomalainen muoto nimestä Charles, joka vuorostaan tulee
saksalaisesta nimestä Karl, joka taas tarkoittaa samaa kuin suomalainen nimi
Mies.
Nimeä Valerius, joka oli meillä yleinen 1700-luvulla, taas
kantaa/on kantanut 128 suomalaista uroota, ja peräti 16 immeistä 2000-luvulla.
Kuva: S
Tammikuun 28. päivä vuodelta 1918 muistuu vanhojen mieliin
myös sangen surullisista ja dramaattisista yhteyksistä; tuolloin alkoi nk. veljessota.
Tämä myös Suomen sisällissotana tunnettu sota
käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen
kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 16. toukokuuta
1918.
Sisällissota oli osa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa valtiollista ja yhteiskunnallista murrosvaihetta Euroopassa. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja poliittiseen taisteluun vallasta sekä lopulta Venäjän sisällissotaan. Venäjän romahduksen seurauksena keisarikunnan osa, Suomen suuriruhtinaskunta, julistautui itsenäiseksi Suomeksi 6. joulukuuta 1917, mutta suomalaisen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden korostuminen ja purkautuminen, valtiovallan hajoamisen kautta, johti vuoden 1917 kuluessa valtapoliittiseen ja sotilaalliseen kriisiin, jonka seurauksena maahan muodostui kaksi, aseistetuilla joukoilla varustautunutta valtakeskusta.
Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi lähes täydelliseen epäonnistumiseen. Yllä olevassa kuvassa näkyy sodan vaurioittamaa Tampereen keskustaa vuodelta 1918.
Sisällissota päättyi valkoisen Suomen voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningaskunnaksi; maan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella. Mutta tähän liittyi myös useita mielenkiintoisia välivaiheita, ennen kuin Suomeen valittiin ensimmäinen presidentti vasta vuonna 1919. Lue jännittävistä vaiheista lisää täältä sekä Suomen ensimmäisestä itsenäisyysajan hallitsijasta, diktaattorista, täältä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.1.2017
Tammikuun 27. päivä
- Nokian perustaja ja 100-vuotiaan Suomen
perustuslain isä kuolee -
- Chrysostosomus, Göte, Hilkka, Krysostomus,
Kultimo -
25.1.1914 oli isovanhemmillemme ja koko Suomelle surun ja murheen päivä: valtiomies Leo Mechelin kuoli Helsingissä. Hän oli yksi ensimmäisistä henkilöistä, joka ajoi Suomen itsenäistymistä. Koko nimeltään hän oli Leopold (Leo) Henrik Stanislaus Mechelin.
Tästä linkistä pääset lukemaan tuon 100-vuotiaan Suomen itsenäistymiseen suuresti vaikuttaneen merkkihenkilön historiaa. Hän mm. perusti Nokian vuonna 1871 ja kirjoitti perusteet Suomen itsenäisyydelle ja perustuslaille...
***
Yllä olevassa nimilistassa on muinaisnimi Kultimo, jonka tuntee mm. Kustaa Vilkuna ja Suomen Kulttuurihistoria. Suomalaiset muinaisnimet tarkoittavat henkilönnimiä, joita luultavasti käytettiin rautakaudella ja keskiajalla ennen 1500-lukua. Tämän jälkeen muinaisnimet jäivät pääosin pois käytöstä, ja korvautuivat lähinnä raamatullisilla ja muilla kristillisillä eurooppalaisilla nimillä; tosin Suomeen sopiviksi muokattuina. Näin on valtaosa nykyisin perinteisinä "suomalaisina" tunnetuista etunimistä saanut alkunsa.
Tietoja vanhoista suomalaisnimistä löytyy historiallisista lähteistä vain niukasti tietojen säilyttyä esimerkiksi kansantarinoissa, sukunimissä ja osana paikannimiä. Usein kylä tai talo sai perustajansa nimen, ja joissain hyvin vanhoissa paikannimissä on vielä kuultavissa vanhoja suomalaisia nimiä.
Kultimoksi on Suomessa nimetty kaikkiaan vain 69 kansalaista, joista 5 on ollut naisia. Viimeisin Kultimo sai nimensä 2000-luvulla (mies). Göte-nimen on omakseen saanut 165 suomalaismiestä, Krysostomuksen 5 ja Hilkan 30.366, joista 2 on ollut miehiä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.1.2017
Tammikuun 25. päivä
- Suomen ensimmäinen piispanvaali -
- Paavali talvennapa, translatio Pauli -
25. tammikuuta Herran wuonna 1291 ensimmäisessä Suomen maaperällä suoritetussa piispanvaalissa valittiin piispaksi Turun naapuripitäjässä, Ruskon Märtälässä syntynyt kaniikki Maunu I, ensimmäinen suomalainen mies piispanistuimella. Valtakirja, jolla tuomiokapitulin jäsenet valtuuttivat virkaveljensä Laurentiuksen toimittamaan vaalin, on vanhin Suomessa säilynyt asiakirja. Suomessa oli toki ollut piispoja aikaisemminkin ainakin jo 1100-luvulla, mutta piispat olivat olleet ruotsalaista alkuperää.
***
Kansanperinteessä Translatio Pauli, Paavalin kääntymyspäivä on talvennapa, jolloin talvenselkä katkeaa ja "karhu kääntää kylkeä talvipesässään". Talvenseläksi tai -navaksi on sanottu myös Henrikkiä. Lumesta sanottiin sataneen Paavalin päivään mennessä puolet, ja jos kaksi taloa varusti puoliksi rakuunaa, vietiin hevonen Paavona toiseen taloon lopputalveksi. Paavona syötiin hernerokkaa, koska tapana oli päivän säästä ennustaa tulevaa hernesatoa.
Paavalin kääntymyspäivää, eli apostoli Paavalin muistojuhlaa, on vietetty aina 900-luvulta alkaen. Paavali eli Saul (Saulus) oli kutsuttu pakanain opettajaksi. Paavalin mielestä kristittyjen vainoaminen oli sellainen asia, johon hän ei juurikaan kantaa ottanut. Mutta hänen mielensä muuttui pahemman kerran kun hän näki ilmestyksen matkalla Damaskokseen. Ilmestys sai hänet kääntymään kristinuskoon ja samalla hänestä tuli yksi evankeliumin julistajista.
Meillä Suomessa Apostoli Paavalin päivään liittyy joukko enteitä ja uskomuksia. Paavalina kovat pakkanen merkitsivät kesähelteitä tulevana suvena, kun taas pilkahduskin Aurinkoa merkitsi hyvää papu- ja hernevuotta. Sumuinen sää Paavalina enteili taasen hallaa heinäkuussa.
- Pakkanen pyryn perästä,
pahailma pakkasesta!
- Yö puolessa,
nälkä suolessa.
- Jos Paavalina Aurinko sen verran
paistaa,
että ehtii hevosensa satuloitsemaan,
tulee hyvä papuvuosi.
- Paavalin pyry tietää huonoa vuotta,
jopa sotaa, meteliä ja yleistä kuolinvuotta!
- Päivää Paavalista,
kevättä kynttelistä (2.2)
- Jos on pakkanen Paavalina,
silloin helle Helluntaina!
- Jollei lumi liiku Paavalina,
hallaa ei tule koko kesänä.
- Paawali panetteleepi,
Kynttilä kowin kysyypi:
onko tehty talwen töitä,
onko riihet rimputettu,
onko pitkiä pinoja,
onko kosket pölkytetty,
onko kankahat kanittu,
onko kahtia karjan ruoka,
kolmia perehen muona.
- Paavali puoli talvea,
kynttilä kevättä!
(Itä-Suomi)
- Paavo pakkasen parina,
nenä räässä,
parta jäässä!
- Jonsei pauka Paavalina
eikä kylmä kynttelinä,
ei hellettä heinäaikana!
- Paawalilta rysä järween ja mateet
rysään!
(Vesilahti)
- Porot kiekoroon,
puut hakkuuseen!
(Tällöin laitettiin porot aitaukseen ja kaadettiin naavaisia puita,
Pohjois-Suomi 1700-luku)
Toisin paikoin Suomessa Paavalin pyry tiesi huonoa vuotta, jopa niin huonoa kuin sota! Se saattoi merkitä myös yleistä kuolovuotta. Savossa (Pielavedellä) sanottiin Paavalin tuulista:
- Jos Paavalina tuisku juoksee reen
alitse,
tulee varma hallavuosi,
mutta jos Paavalina lumi ei liiku,
ei hallasta ole pelkoa.
Itse asiassa kaikki apostolien päivät olivat pyhäpäiviä vuoteen 1772 asti. Apostolien päivät poistettiin kyllä pyhäpäivien listalta jo 1741, mutta ne palautettiin takaisin kansan vastustuksen vuoksi. Apostolien päivistä korkeimmassa juhla-arvossa olivat Pietarin ja Paavalin päivät. Myös Johannes evankelistalla oli suuri juhla-arvo. 1800-luvun lopulla Pietarin ja Paavalin päivän tekstit siirrettiin 5. kolminaisuudenpäivän jälkeiseen sunnuntaihin. Siitä tuli erityinen apostolien päivä.
Muuten, nimi Paavo on supisuomalainen muoto nimestä Paul, joka on taas muunnos roomalaisesta suvun nimestä Paulus. Paulus tarkoitti 'pientä' tai 'vaatimatonta'. Paulus-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 1 057:lle miehelle, joista peräti 204 vuosina 2010 - 2016. Paavaliksi on nimetty puolestaan 6515 suomalaista, heistä kaksi naista!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.1.2017
Tammikuun 24. päivä - oliko Eerik Pyhä
sittenkään niin pyhä?
- Ksenia Pietarilainen, translatio Erici, Timotheus
-
Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen, oikealta nimeltään Xenia Grigorievna Petrova, syntyi 1700-luvun alkuvuosikymmeninä Venäjällä ja eli suurimman osan elämästään Pietarissa. Koska hän oli omistanut elämänsä uskolle, häntä kohdeltiin uskonsa tähden houkkana (joka oli muuten yksi ortodoksisen kirkon kilvoittelun muoto). Hänestä ei kuitenkaan ole jäänyt nimen ja taruntapaisen lisäksi paljoakaan kirjallista tietoa jälkipolville.
Pyhän Ksenia Pietarilaisen muistopäivää vietetään tammikuun 24. päivänä ja hänelle on omistettu myös oma akatistohymnikin. Akatistos (kreik. Ακάθιστος Ύμνος, Akatistos hymnos) on ortodoksinen jumalanpalveluksessa käytettävä runoelma, jos sitä ette tienneet.
Translatio Erici tarkoittaa Pyhän Eerikin pyhäinjäännösten muuttamista Vanhasta Uppsalan kirkosta uuteen kirkkoon vuonna 1273. Pyhä Eerik oli Ruotsin kuningas Eerik IX (Erik Jedvardsson den Helige), jota alettiin kutsua pyhäksi tanskalaisen prinssin Magnus Henrikssonin eli suomalaisittain Maunu Henrikinpojan murhattua hänet mestaamalla Upsalan kirkossa 18.5.1160. De mortuis nil nisi bene! ( UJ:n vapaa suomennos: Kuolleista puhutaan vain hyvää... )
Eerik IX teki mm. pyhiinvaellusmatkan noin vuonna 1155 lounaisosaan maatamme, ja juuri tuota sotaisten hämäläisten asuttamaa aluetta kutsuttiin nimellä Suomi. Loppuosa maatamme oli tuolloin ruotsalaisten keskuudessa Itämaa. No joka tapauksessa tuo reissu oli ensimmäinen Suomeen koskaan tehty pyhiinvaellusmatka. Tästä ristiretkestä kertoo Pyhän Eerikin Legenda, joka on kirjoitettu aikaisintaan vuonna 1270 ja jonka tarkoituksena oli Ruotsin kuningas Eerik IX:n kanonisointi. Vanhin säilynyt legendan käsikirjoitus, Registrum Upsalense, on vuodelta 1344 ja sitä säilytetään nykyisin Ruotsin valtionarkistossa.
Pyhän Eerikin Legenda kertoo hänen kuolemastaan:
"Sinä päivänä oli oli Kristuksen taivaaseen astumisen juhla, jolloin hän Herramme tavoin voittaisi marttyyrin palmun ja astuisi taivaaseen. Sinä päivänä hän vietti messua pyhän kolminaisuuden kirkossa vuorella, jota kutsutaan Herramme Vuoreksi ja jolla nyt Tuomiokirkko sijaitsee. Silloin yksi hänen miehistään kantoi hänelle sanoman, että kaupungin ulkopuolella on vihollisia ja että olisi aiheellista kohdata heidän asein.
Silloin hänen sanotaan vastanneen: 'Antakaa minun rauhassa kuulla tämän juhlan suurta sanomaa; asetan toivoni Herraan, että se mikä jumalanpalveluksesta on jäljellä, sen saan juhlallisesti kuulla muualla.' Kun hän oli tämän sanonut, hän jättäytyi Jumalan haltuun, teki ristinmerkin, lähti kirkosta, aseisti itsensä ja miehensä, meni heidän kanssaan - vaikka olivat harvat - miehinä vihollista vastaan. Nämä alkoivat taistelun ja lähettivät sotajoukkonsa kuningasta vastaan. Kun Herran Voideltu makasi lyötynä maassa, haavoittivat he tätä uudestaan ja uudestaan, he kiusasivat ja pilkkasivat häntä, jo puolikuollutta, löivät epäkunnioittavasti hänen kunnianarvoista päätään. Näin hän meni voittajana sodasta rauhaan ja vaihtoi autuaasti maallisen valtakunnan taivaalliseen."
Tuossa piirretyssä kuvassa oikealla ylhäällä näkyy Eerik Pyhän kuvalla varustettu Tukholman kolmas sinetti vuodelta 1376.
Tosin Eerikin pyhyys on myöhemmin kyseenalaistettu: Hänen ristiretkensä Suomeen piispa Henrikin kanssa lienee ollut paremminkin ryöstely- ja valloitusreissu ja hänen kuolemaansakin on yhdistetty juovuspäissään kirkossa hulinoiminen. Niinpä paavi Aleksanteri III kirjoitti kirjoittikin paimenkirjeen vuonna 1172, jossa hänen kunnioittamisensa pyhimyksenä kiellettiin. Kirjeessä kielletään nimeltä mainitsemattoman, juovuspäissään surmatun henkilön kunnioittaminen pyhimyksenä. Mutta tuossa kirjeessä mainittua pyhimystä ei ole voitu 100%:n varmuudella liittää juuri pyhään Eerikiin. Sic transit gloria mundi, niin katoo mainen kunnia!
Timotheus, joka tullee Kreikasta ja tarkoittanee suunnilleen Jumalaa kunnioittavaa, oli meillä Suomessa sangen yleinen nimi vielä 1700-luvulla, mutta Väestörekisterikeskuksen tietokantoihin on päässyt vain 9 Timotheus-nimistä, viimeiset kaksi 2000-luvulta. Tässäpä olisi oiva nimi uudestaan henkiin herätettäväksi!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.1.2017
Tammikuun 23. päivä
- Itämaan uusi komea linna, Pyhä neitsyt Emerentia -
Herran wuonna 1229, tammikuun 23. päivänä päivätyssä kirjeessä, Paavi Gregorius IX antoi luvan siirtää Suomen piispanistuin Nousiaisista Koroisiin. Päivää pidetään usein Turun, nykyisen Suomen vanhimman kaupungin, perustamispäivänä.
Kuva: Itämaan tärkein keskiaikainen linna Turussa
Turun linnan rakennustöiden aloittaminen tapahtui samalla ajanjaksolla, kun Etelä-Suomi liitettiin osaksi Ruotsi-Suomen kuningaskuntaa 1200-luvun keskivaiheilta lähtien. 1200-luvun loppuun mennessä olot olivat Etelä-Suomen alueella eli Itämaalla vakiintuneet vähitellen ja 1280 perustettiin Ruotsin kruunun käskynhaltijan eli "praefactus Finlandiaen" virka. Ruotsi-Suomen oli rakennettava linnoja valtakunnan itäisen osan eli Etelä-Suomen ja siihen yhdistetyn Länsi-Karjalan puolustamiseksi sekä hallinnon järjestämiseksi. Aurajoen suulla sijainneelle luodolle alettiin rakentaa Ruotsi-Suomen kuninkaan käskynhaltijan ja kruunun sotilaiden käyttöön tarkoitettua linnoitettua leiriä.
Kuva: Ilmakuva linnan rakennustöistä
15.4.1311.
Linnan rakentaminen saarelle oli keskeisen tärkeää, koska näin linnan piirittämisestä tehtiin vaikeaa. Linnasta käsin kyettiin myös valvomaan Aurajoen laivaliikennettä ja ylläpitämään meriyhteyksiä Ruotsiin. Linnan rakentamisen kanssa samoihin aikoihin oli ylempänä Aurajokea sijainneesta kauppapaikasta kasvanut Turun kaupunki. Kun paikalle siirrettiin vielä piispanistuin ja ryhdyttiin rakentamaan Turun tuomiokirkkoa, piispa alkoi kutsua itseään Turun piispaksi. Turun linnan erityisenä tehtävänä oli suojata kasvavaa Turun tuomiokirkon ympäristössä sijainnutta keskiaikaista kaupunkia, josta oli kasvanut samalla koko Ruotsin suomalaisen osan tärkein paikka. Linnan tärkein tehtävä ei kuitenkaan ollut kaupungin suojelu, vaan verojen keruu ja kuljetus Ruotsiin.
Tuo aliotsikossa mainittu Pyhä neitsyt Emerentia kivitettiin kuoliaaksi 23. tammikuuta vuonna 304. Kertomusten mukaan syynä tähän kuolemantuomioon oli se, että hänet löydettiin rukoilemasta pyhän Agnesin, muutamaa päivää aikaisemmin surmatun uskonsisaren, haudalta. Agnes taas surmattiin siksi, ettei hän suostunut naimaan hänelle osoitettua puolisoa.
Siksipä vanhan kansan allakoissa 23. tammikuuta oli nimetty Emerentian muistopäiväksi.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.1.2017
Tammikuun 22. päivä
- Vinsentius -
Pyhä Vincentius, tai suomalaisittain Vinsentius, syntyi 200-luvulla roomalaiseen perheeseen espanjalaisessa Huescan kaupungissa. Hän oli Saragosan arkkidiakoni, jonka tehtävänä oli köyhistä ja hiippakunnan omaisuudesta huolehtiminen.
Keisari Diocletianuksen vainoissa hänet pidätettiin ja heitettiin vankilaan, jossa häntä kidutettiin julmasti, jotta hänet saataisiin luopumaan virastaan ja luovuttamaan kirkon omaisuuden keisarille. Samoin kuin virkaveljensä pyhä Laurentius Roomassa, pyhä Vincentius kuitenkin kesti urheasti kidutuksen. Niinpä hänet tuomittiin kuolemaan ristiinnaulitsemalla, joka tapahtui aikakirjojen mukaan Valenciassa 22. päivänä tammikuuta vuonna 304 jKr. Häntä kunnioitetaan kaiken sen takia koko Euroopassa. Hänen ruumiinsa siirrettiin teloituksen jälkeen Saragosaan, mutta sen osia on kulkeutunut muihinkin kaupunkeihin (mm. Pariisiin, Poitiersiin ja Roomaan). Hänestä on tullut Portugalin, metsänhoitajien, puunhakkaajien ja maanviljelijöiden suojelija.
Vincentius-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 14:lle miehelle, viimeisimmät kaksi vuosina 1960 - 1979! Muodossa Vinsentius sitä ei Väestörekisterikeskus tiedä annetun kenellekään ainakaan 1800-luvun lopun jälkeen, vaikka juuri ko. muoto on esillä vanhoissa suomalaisissa kalentereissa.
- Jos Aurinko Vinsentiuksen päivänä
kirkkaasti paistaa,
saadaan sinä vuonna vahvasti viinaa.
(Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja vuodelta 1778)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.1.2017
Tammikuun 20. päivä
- Piispa Henrikin hengenlähtö, Talvi-Heikki -
1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda ilmoittaa piispa Henrikin surmaajaksi nimeltä mainitsemattoman murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla.
Matkallaan sydänmaalla piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona Lallin itsensä siitä tietämättä. Piispa oli ottanut talosta ruokaa, olutta ja heinää ja maksanut niistä käyvän hinnan. Kun Lalli palasi reissustaan takaisin kotiin, Lallin vaimo tai äiti tai piika Kerttu (Gertrud, asema perheessä on eri lähteissä erilainen) väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta niistä korvausta. Wanhasuomalaiseen tapaan Lalli lähti kirves, keihäs tai lyömämiekka kädessään suksilla piispan reen perään. Mukanaan hänellä oli veljensä Pentti ja Olavi. Köyliönjärven jäällä suomalaiset veljekset saivat piispan reen kiinni ja surmasivat Henrikin. (Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu sarjassa Suomen kansan vanhat runot osassa "Varsinais-Suomi".)
Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi sormuksineen upposi lumeen. Kerrotaan myös, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle, ja kun poika kosketti sokeaa miestä sormella, mies sai näkönsä takaisin. Tarina jatkaa, että Lalli otti kuolleelta piispalta hiipan ja asetti sen päähänsä. Kun hän palasi kotiinsa, hän yritti ottaa päähineen pois. Se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin saatua sen lopulta pois hänen päänahkansa irtosi sen mukana. Kesällä hiirilauma alkoi ajaa takaa Lallia, joka pakeni järven rannalla kasvavan puun latvaan. Jyrsijät alkoivat nakertaa puun runkoa, joten Lallin ei auttanut muu kuin hypätä järveen, johon hän hukkui. Järvi sai tästä nimekseen Hiirijärvi...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.1.2017
Tammikuun 19. päivä
- Henricus, Heikki, Henrikki -
Uppsalan piispa, Suomen kansallispyhimys Henrik kuoli 20.1.1156 Köyliönjärven jäällä talonpoika Lallin surmaamana. Päivää vietettiin meillä Suomessa 1600-luvulle saakka 20.1. eli oikeana kuolinpäivänä, sitten päivä siirrettiin 19.1. eli nykyiselle paikalleen. Ruotsissa ja monessa muussa maassa tuota muistopäivää on aina vietetty muuten 19.1., koska keskiaikaisessa pyhimyskalenterissa eli almanakassa oli entuudestaan 20. päivä tammikuuta varattu kahden marttyyripyhimyksen, 200-luvulta olevien Sebastianuksen ja Fabianuksen, muistopäiväksi. Henrik sai siis tyytyä vapaana olevaan, edelliseen päivään.
Perinteen mukaan talvi on Heikin päivänä puolessa välissä; Heikin sanotaankin taittavan talven selän ja karhun kääntävän kylkeään. Heikin markkinat olivat Turun kuuluisimpia markkinapäiviä ennen vanhaan...
Henricus-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 37:lle miehelle, joista viimeisin 2000-luvulla. Henrikkiä 10165:lle (704 kpl 2000-luvulla) ja Heikkiä 85930:lle, joista peräti 9 on ollut naisia!
Ennen vanhaan pantiin merkille, että Henrikin päivän tienoilla talven säät usein muuttuivat; pyryjä ja tuiskuja oli useinkin luvassa. Lisäksi Henrikkinä laskeskeltiin karjan ja ihmisten käytössä olevan ruoan määrästä, menisikö loppukevät ja alkukesä puutteessa vai riittäisikö ruoka:
- Heikkinä karjan ruoka kahtia ja
ihmisten muona kolmia.
(karjan ruoasta sai olla puolet syötynä ja ihmisten murkinasta vain
kolmasosa,
jotta uuteen satoon asti päästäisiin)
- Jos Heikinpäivänä sänget näkyvät
vainiolla,
tulee huono heinävuosi,
mutta jos lumi ne peittää,
tulee hyvä.
- Jos
heikinpäivänä on pakkanen,
on tuleva kesä poutainen.
(Saarijärvi)
- Kun on helppo Henrikkinä,
niin paukkuu Paavalina (25.1)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.1.2017
Tammikuun 18. päivä
- Kuudennusmiesten valvoma kansa -
Vanhaan aikaan Ruotsin vallan aikana Suomessa vietettiin samoja rukouspäiviä kuin muuallakin silloisen Ruotsin valtakunnan alueella, ja tietoja näiden rukouspäivien vietosta on ainakin 1200-luvulta saakka. Tosin kirkollisissa lähteissä syntyajankohta määritellään 1600-luvun lopulle.
Todellisuudessa meillä hallitsijan määräämien rukouspäivien alku palautuu keskiajalle, 1200-luvulle saakka. Vanhoista aikakirjoista selvisi, että jo vuonna 1280 Ruotsi-Suomen kuningas Maunu Ladonlukko määräsi päivät vietettäväksi maata koetelleen ruton ja kadon torjumiseksi. Ja koko kansan oli rukoiltava, tai ei kunnian kukko laulanut!
Rukouspäiviä vietettiin tämän jälkeen ainoastaan satunnaisesti. Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1544 vietettäväksi kahdeksan rukouspäivää maata kohdanneiden onnettomuuksien vuoksi. Kun siis vanhaan aikaan rukouspäiviä oli nykyistä enemmän, muutama niistä sijoittui myös helatorstaiviikon maanantaille, tiistaille ja keskiviikolle. Noita päiwiä kutsuttiin nimellä Käyntipäiwät ja koko helatorstaiviikkoa nimellä Kanttaiviikko. Nuo päiwät oli määrätty vuoden 1571 kirkkolaissa. Suomessa käyntipäivät säilyivät aina 1700-luvulle saakka. Nimi "kanttai" juontuu muuten vanhasta ruotsinkielen sanasta gangdag. Kyseisellä viikolla varsinkin säiden tarkkailu ja ennusteiden teko oli olennainen osa kansan elämää.
Yhteiseen jumalanpalvelukseen osallistuminen rukouspäivinä oli sen verran rankka velvollisuus, jota yksikään ei saanut laiminlyödä. Kuudennusmiehet eli yökuntamiehet ja kirkonisännät valvoivat kaupunkilaisten läsnäoloa ja sitä, että kirkkoon ei tultu humalassa. Tavatonta ei ollut, että kirkossa pidettiin nimenhuuto ja ihmiset joutuivat tekemään selkoa poissaolostaan. Esimerkiksi vuonna 1635 maaherra käski Oulun raastuvanoikeuden tutkia joidenkin seurakuntalaisten jumalanpalveluksesta poissaolot ja mahdollinen humalatila ”suurena rukouspäivänä”. Tutkinnassa todettiin mm. seuraavaa:
"Matti Simonpoika oli tullut kaupunkiin
rukouspäiväniltana, kun aurinko laskeutui.
Hän näytti kuitenkin toteen olleensa Iin kirkossa jumalanpalveluksen
aikaan
ja vasta sitten lähtenyt purjehtimaan kaupunkiin. Siten hän pääsi
vapaaksi."
Säännöllisesti rukouspäiviä voidaan katsoa vietetyn kuitenkin jo vuodesta 1612 alkaen. Niitä vietettiin yhdestä kolmeen, mutta vuonna 1676 luku vakiintui neljäksi. Rukouspäivät olivat 1700-luvulle asti sisällöllisesti lähes yksinomaan katumus- ja parannuspäiviä. Vasta 1730-luvulta lähtien alettiin omistaa säännöllisesti yksi rukouspäivä kiitospäiväksi ja myöhemmin rukouspäivät määrättiin vietettäväksi sunnuntaisin. Tosin Pikkuvihan aikainen Turun kirkollinen konsistori oli venäläisvalloituksen aikana 1743 antanut Suomen asukkaita varten ihan oman rukouspäiväjulistuksen. Julistuksessa ei noudatettu Ruotsista määrättyjä rukouspäivien ajankohtia eikä saarnatekstejä. Itsepäisiä oltiin jo tuolloin...
Vuosittain annetaan ja annettiin rukouspäiväjulistus, jossa valtiolliset rukouspäivät määritetään. Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikoina vuosittainen rukouspäiväjulistus laadittiin Keisarin ja Suuriruhtinaan nimestä, vuodesta 1831 lähtien sen antoi Suomen senaatti.
Rukouspäivät olivat vanhaan aikaan sen verran pyhiä, ettei rukouspäivän aattoiltana klo 18.00 jälkeen saanut enää ylläpitää tai aloittaa julkisia huvitilaisuuksia tai muuta ajanvietettä. Ja kielto jatkui seuraavat 24 tuntia. Tällainen laki meillä oli voimassa aina vuoteen 1968 saakka. Ja vallesmanni oli pampun kanssa paikalla, jos kieltoa uskalsi uhmata...
Suomen sodan jälkeen, valtioyhteyden Ruotsiin katkettua, rukouspäiviä ei vuosina 1809-1811 Suomessa vietetty lainkaan. Vuonna 1812 niitä vietettiin kaksi kertaa, vuosina 1813 - 2007 niitä oli neljä kertaa vuodessa, ja ne olivat aina sunnuntaina. Vuodesta 2008 lähtien niitä on ollut enää vain kaksi, ja ne ovat nyt kiinteinä päivämäärinä. Toinen niistä on aina 18. tammikuuta (kristittyjen ykseyden rukouspäivä) ja toinen 24. lokakuuta (rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä). Lisäksi on olemassa Maailman rukouspäivä, jota vietetään yli 170 maassa maaliskuun ensimmäisenä perjantaina. Sen teema vaihtuu vuosittain.
Sanottakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että Ruotsissa rukouspäiviä ei enää vietetä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.1.2017
Tammikuun 17. päivä
- Talwen selkä taittuu -
- Antonius, Antti, Anttoni, Tyni -
Vanhaan aikaan uuden vuoden ensimmäinen tärkeä merkkipäivä oli pyhän Antoniuksen, tuon kuuluisan erakon, muistopäivä. Se oli merkki siitä, että talvi oli puolessa välissä, talven selkä oli taittunut, karhu käänsi kylkeä ja jäljellä piti olla vielä puolet eläinten rehusta. Vanhoista kirjoituksista ja tutkimuksista voi päätellä, että jo esihistoriallisena aikana on 17. tammikuuta pidetty jopa kansainvälisestikin jonkinlainen suuri sikajuhla. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa suurin osa sikoihin liittyvistä ennustuksista liittyy juuri Antoniuksen päivään.
Tuolloin mm. kehrääminen oli kielletty, ettei sioilla menisi pää sekaisin, samoin neulominen, etteivät siat olisi ilkeitä. Antoniuksen päivän ruokakin liittyi naapurissamme sikoihin; pääruokana 1700- ja 1800-luvuilla oli Virossa yleisesti sianpää. Aurinkoinen, kirkas ilma tiesi kaunista heinä- ja viljakesää:
-
Jos aurinko paistaa edes sen verran,
että mies ehtii hypätä hevosen selkään,
niin silloin saa kesällä heinän tehtyä.
Wanhat kutsuivat pyhää Antoniusta meillä Suomessa kansanomaisesti Tyniksi, sikojen suojelijaksi. Niinpä seuraavassakin loitsussa:
- Tynimys tuon emo,
tule luota katsomahan.
- Santta Kynönen sinun syntys,
kynin kynnä kynsin maata.
- Kynimyt on sinun emut,
ompele utuisin neuloin!
Nimeä Antonius, joka meillä Suomessa on ollut sangen yleinen miehennimi 1700- ja 1800-luvuilla, on väestörekisterikeskuksen mukaan annettu vain 172 miehelle kautta aikain. Näistä nimistä peräti 61 on annettu 2000-luvulla. 1810 Antoniuksen päivänä siirryttiin juhlimaan nimeä Anton, joka vaihtui Antiksi vuonna 1890. Antin päivä vaihtui Antonin, Anton ja Anttonin päiväksi 1908.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.1.2017
Vuonna 1362, tammikuun 16. päivänä, Pohjanmerellä puhalsi vuosituhannen myrsky, Grote Mandrenke. Se teki tuolloin valtaisia tuhoja, jo 650 vuotta ennen nykyistä ilmastonmuutosta. Tuossa myrskyssä kuoli ainakin 25.000 ihmistä.
Grote Mandreke, suuri miesten hukkuminen, oli seurausta ilmastonmuutoksesta, joka tunnetaan keskiajan lämpökauden päättymisenä. Myrsky tuhosi useita satamia mm. Englannissa Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa. Slesvigissä tuhoutui 60 pitäjää ja useita kaupunkejakin tuhoutui. Mm. Ravensrodd ja Runholt-kaupungit upposivat kokonaan mereen.
Suomessa vuonna 1411 tammikuun 16. päivänä kuningas Eerik ilmoitti
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.1.2017
Nuutista ( paikoin Loppiaisesta) laskiaiseen jatkuvat
selkäviikot (härkäviikot) on pitkähkö kausi ennen laskiaista.
Tuolloin sydäntalvi oli kovaa aikaa talonpojan elämässä. Joulu
ruokineen ja pankolla makoilemisineen oli auttamatta ohi. Vaikka oli pimeää
vielä, oli palattava arjen karuun elämään ja työhön. Selkäviikkojen nimi viittaa
talven selkään, joka taittuu selkäviikkojen aikana, tammikuun ehtoopuolella.
Nämä selkäviikot olivat myös metsätöiden aikaa, tällöin hankittiin poltto- ja
rakennuspuut. Paikoin, varsinkin Länsi- ja Etelä-Suomessa metsätöihin kuului
myös havunhakkuu ja -ajo. Havuista sitten talojen muu väki irrotteli isompia
hellapuita ja pienempiä pilppuja eli pikku pulikoita. Niitä oli hyvä hellassa
talvi-iltoina poltella, eikä hukkaa puurevohkasta siten juuri tullut. Irrotetut
havut vietiin navettaan, lampaille karsinoihin ja talliin pehmukkeiksi. Niinpä
paikka paikoin raikas metsän- ja uuden puun tuoksu täyttikin ilman.
Kalastajien parissa sisämaassa made muistutteli sydänkuulla olemassaolostaan, ja maderysät laskettiinkin selkäviikkoina jäiden alle, tammikuun loppupuolella. Matikka eli made oli hyvä keittokala, rasvaisena täyttävä, maukas ja ravitseva ja se toi monille kaivattua lisäsärvintä vuoden pimeimpään jaksoon. Myös merikalastajille selkäviikot olivat vuoden ankarinta työaikaa.
- Paavalina (25.1.) rysä järveen,
mateet rysään.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.1.2017
Tammikuun 14. päivä
- Pietari Brahe luopuu kenraalikuvernöörin
virastaan -
- Felix pappi, sydäntalven juhla -
Tammikuun 14. päivänä 1654 Suomessa kauan vaikuttanut ja ison määrän kaupunkejakin perustanut Pietari Brahe sai muodollisen eron Suomen kenraalikuvernöörin virastaan. Hän oletti, että hänen huolella rakentamansa lääninhallitus toimisi niin moitteettomasti, ettei kenraalikuvernööriä enää tarvittaisi laisinkaan. Valtion halutessa säästää kenraalikuvernöörin vakanssi lakkautettiinkin vuonna 1669 tyystin.
***
Tammikuun 14. päivää vietetään Felix papin muistolle Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa vuodelta 1544. Tuo Felix pappi oli Pyhä Felix Nolalainen, joka eli 200-luvulla jKr. Tämän papin elämän on dokumentoinut jälkipolville pyhä Paulinus Nolalainen. Tämä Felix oli syyrialaisen upseerin poika, joka asettui majailemaan Napolin etäläpuolelle Nolaan.
Felixin pappisvihkimyksen jälkeen alkoivat Deciuksen käynnistämät kristittyjen vainot, minkä takia Nolan hiippakunnan piispa Maximus karkasi ja jätti vastuun Felixille. Vainoojat kuitenkin ottivat Felixin kiinni ja kiduttivat häntä hänen uskonsa takia. Kidutukseen käytettiin mm. raahaamista veitsenterävien simpukankuorten seassa. Felix pääsi kuitenkin pakoon, piileskeli kaivossa etsijöitään ja onnistui pysymään löytämättömänä, koska hän antoi hämähäkkien kutoa kaivon suulle tiheän verkon. Lopulta hän pääsi kuitenkin nousemaan kaivosta takaisin ihmisten ilmoille Deciuksen muutettua manan majoille. Felix kuoli 14.1.260 jKr. ja tämän jälkeen hänen kuolemansa muistopäivää vietettiin monissa kristillisissä maissa.
Suomessa 1544 kalentereissa ei ollut vielä mitään nimipäiviä, sillä pyhimysten nimet muuttuivat vasta pikku hiljaa maallisemmiksi nimipäiviksi. Muutamien päivien kohdalla kalenterissa oli pyhimysten ja kirkollisten juhlien lisäksi musta ja pahaenteisen näköinen tähti; päivä oli hylätty, koska se oli niin paha, ettei mitään töitä tuolloin pitänyt tekemän! Näin siis näkivät tuon ajan astrologit päivän enteet. Tammikuulta mustan tähden päiviksi pääsivät kyseisenä vuonna päivät 1., 3., 5. ja 7.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.1.2017
Tammikuun 13. päivä
- Suomen itänaapuri kauppasaartoon -
- Uuwempi Nuutinpäivä, Nuutti, Hilarius -
Herran wuonna 1221, tammikuun 13. päivänä, Paavi Honorius II kielsi rangaistuksen uhalla kaiken kaupanteon Suomen kirkon ympärillä asuvien pakanoiden kanssa. Hän toivoi näiden hurjuuden vähentyvän, elleivät saa ulkoapäin tavaroita. Käskyn vastaanotti Suomen piispa, Episcopus Finlandensis. Paavin kirjeessä siis kiellettiin jyrkin sanankääntein kaupanteko Itämerellä Novgorodin kanssa. Paavi kehotti Turun piispa Tuomasta langettamaan kirkonkirouksen niille, jotka kieltoa idänkaupasta uhmaisivat.
***
Nuutinpäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta, mutta kun tammikuun puolivälin tienoilla on nykytutkijoiden mukaan ollut vanha muinaisviikinkien juhla, siirtyi nuutinpäivä nykyiselle paikalleen suomalaisessa almanakassa eli 13. päiväksi tammikuuta. Knutin siirto tammikuun 13. päivän kohdalle tapahtui vuonna 1708.
Nuutinpäivä eli nuutti on ollut eräänlainen puolipyhä, jolloin ei käynyt laatuun tehdä mitään suuria töitä, mutta jotakin pientä oli soveliasta toimitella...
Alkujaan joulupukki muistutti ulkoasultaan hyvin paljon nuuttipukkia, aina 1940-luvulle asti. Nuuttipukilla ei ollut punaista nuttua, vaan karvainen tumma turkki. Joulupukkia pidetään hyvyyden vertauskuvana, mutta nuuttipukki on sen sijaan ollut aika ilkeä velikulta. Nuuttipukit ovat kierroksillaan humaltuneet ja sen myötä räyhänneet ja käyneet hyvinkin röyhkeiksi. Vanha sananparsi, joka kertoo hyvän Tuomaan tuovan joulun ja pahan Nuutin sen vievän pois, korostaa Nuutin pahuutta. Nuuttipukit liikkuivat naamioituneina ja sekin houkutti humalatilan kera selvittelemään asioita erityisesti ikäviksi koettujen naapureiden kanssa. Niinpä nuuttipukit saattoivat käyttäytyä hyvinkin häpeämättömästi ja joskus he puhuivat myös rivoja.
- Nuutin syötin, Nuutin juotin,
Nuutin nurkalle nukutin.
Nuutti nukku nuhjuhinsa,
vaipu vaateriesyhinsä.
Tuopa tuolta hiivanpieliist
tammisesta huonehesta,
koivusen tapin takaa,
jos tuolla jotakin makaa.
Sitten mä mahtan toki tuhma olla,
jos mä toistai teille tulen.
Nykyisen maailman aikaan nuuttipukkeina kiertelee varsinkin lapsia, jotka käyttäytyvät todella kiltisti. Lapset voivat kertoa vitsejä, esittää arvoituksia, lausua runoja tai tehdä taikatemppuja. Esiintymispalkkioksi heille voi antaa karkkeja tai hedelmiä, joskus toki pientä rahaakin tiernapoikien tapaan...
Nimeä Hilarius on meillä Suomessa annettu kaikkiaan 162:lle suomalaismiehelle, viimeiset 4 vuosina 2011 - 2015. Nuutista löydät lisää tästä!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.1.2017
Tammikuun 12. päivä
- Suomen ensimmäinen tupakkakehräämö perustetaan -
- Reinhold, Arcadius, Arkadius, Toini -
12. tammikuuta 1722 raatimies Lars Böök sai oikeuden Suomen vanhimman tupakkatehtaan eli tupakkakehräämön perustamiselle Vaasaan: alueella on sijainnut myös Suomen vanhin tupakkaplantaasi (viljelmät).
Tupakkia (tupakkaa) polttelivat tuolloin ja aina 1870-luvulle saakka lähes yksinomaan kaupunkilaiset, maalla polteltiin piippua tai jauhettiin mälliä. Sodan aikanakin tupakka oli yksi viimeisistä kortille laitetuista tuotteista. Jo tuolloin tupakkaan suhtauduttiin jakautuneesti; esimerkiksi Pietari Brahe piti jo 1630-luvulla tupakkaa kaiken pahan alkuna Suomessa. Mutta hollantilainen lääkäri Isbrand von Diemenbroek kirjoitti pari vuotta ennen Brahea eli vuonna 1636, että tupakka on tehokkain keino taistelussa ruttoa vastaan.
***
- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset sitten joulukuussa.
Nimeä Reinhold, joka oli aika yleinen meillä Suomessa 1700-luvulla, on Väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan annettu yhteensä 2059:lle kansalaiselle, joista yksi (1) on ollut nainen (1800-luvulla). Vuosina 2010 - 2016 yhteensä 36 poikalasta sai nimen omakseen ja niistä kaksi annettiin vuonna 2016. Arcadius-nimeä, jota annettiin meillä joltinenkin määrä 1800-luvulla, eivät Väestörekisterikeskuksen tilastot tunne lainkaan. Arkadius-nimi, joka korvasi Arcadiuksen 1900-luvulle tultaessa, on saanut omakseen 48 suomalista miestä, viimeiset kaksi 2000-luvulla. Toini onkin sitten yleisyydessään aivan toista maata, nimeä on annettu yhteensä 19.973 kertaa ja niistä 19 miehille. 2000-luvulla nimen on saanut 151 naista. Yleisimmillään nimi oli 1900 - 1939 syntyneillä.
Tähän päivämäärään päättyivät vanhan kansan ennepäivät tulevien kuukausien säistä. Toki muitakin enteitä oli, mutta ne eivät sijoittuneet yhtä systemaattisesti kuin nämä kaksitoista viimeisintä päivämäärää.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.1.2017
Tammikuun 11. päivä
- Viestintuojilta hakataan kädet poikki -
- Hyginus -
Herran wuonna 1597, tammikuun yhdentenätoista, Suomessa riehui ns. nuijasota. Tässä sodassa - vai olisiko kapina parempi nimitys - suomalaiset talonpojat kapinoivat aatelistoa ja sotaväkeä vastaan (vv. 1596 - 1597). Kaarle-herttua oli kiihottanut talonpoikia nousemaan Klaus Flemingin sotilashallintoa ja linnaleirejä vastaan. Lisäsyinä olivat mm. ankarat katovuodet ja niiden aiheuttamat rasitukset, sotaväsymyksen aiheuttama tyytymättömyyden purkautuminen sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittama talonpoikien riisto.
Tällä päivämäärällä, eli siis tammikuun yhdentenätoista,
Savon nuijamiehet lähettivät Gödik "Kyötikkä" Finckelle kirjeen, jossa he
vaativat tätä siirtymään puolelleen. Alkuperäistä Savon (Joroisten) nuijamiesten
Olavinlinnan päällikölle Gödik Finckelle osoitettua ruotsinkielistä kirjettä
säilytetään Ruotsin valtionarkistossa. Suomennoksen on tehnyt Päivi Priha.
Toivotamme teille terveyttä nyt ja aina, Jumala kanssanne jne. Hurskas Gödik
Fincke, ilmoitamme teidän hurskaudellenne, että Hänen Armonsa, Kuninkaallinen
Majesteetti on lähettänyt meidät etsimään linnaleiriväkeä, ratsumiehiä ja muita,
jotka ovat olleet yksissä neuvoin hyvän herran Klaus Flemingin kanssa kansaa
vastaan, ryöstäneet, tuhonneet ja ottaneet kaiken, minkä ovat saaneet. Toiseksi
kysymme Teidän hurskaudeltanne, tahdotteko te olla miehinenne saman herran
puolella kuin mekin vai ette. Teidän hurskautenne ilmoittakoon meille
kirjallisesti, mitä Teidän hurskautenne aikoo tehdä. Samoin pyydämme nöyrästi,
että Teidän hurskautenne antaisi niiden edellä mainittujen ratsumiesten, jotka
ovat paenneet linnaan, tulla ulos, nimittäin jos Teidän hurskautenne haluaa olla
mainitun herran, herttua Kaarlen puolella. Samoin mitä tulee Ambrosius
Henrikinpoikaan ja hänen jalkamiehiinsä, niin heille ei tule tapahtumaan mitään
pahaa, jos he tulevat meidän mukaamme ja sopivat linnaleiritalonpoikiensa kanssa
ja jos he eivät olleet viime kesänä Turussa herra Klaun neuvottelukokouksessa;
mutta heidän on jätettävä miekkansa ja tultava vain sauva olalla - tämä on Hänen
Armonsa käsky. Tällä kertaa ei muuta, Jumalan haltuun. Annettu Joroisissa
tammikuun 11 päivänä vuonna jne. 1597.
Tämä on yhteisen kansan tahto...
Vastauksena kirjeeseen Fincke kuitenkin hakkautti sanansaattajilta kädet poikki...
***
Kaiken kaikkiaan vain 16 suomalaista miestä on tähän päivään mennessä saanut tuon nimen (Hyginus) omakseen.
Hyginuksen päivää vietettiin viimeisen kerran Suomessa 11.1.1907, seuraavana vuonna nimi allakassa korvattiin Osvaldilla.
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset marraskuussa.
Wanhat muistavat tämän päiwän myös siksi, että Sveitsi tunnusti 11.1.1918 Suomen itsenäisyyden kahdeksantena maana maailmassa. Sveitsiläisiä ennen ennättivät ainoastaan Venäjä, Ranska, Ruotsi, Saksa, Kreikka, Norja ja Tanska. Mm. Britannia tunnusti Suomen itsenäisyyden vasta 6.5.1919 ja Yhdysvallat 7.5.1919, hävetkööt!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.1.2017
Tammikuun 10. päivä
- Suomeen nimitetään iso joukko maaherroja -
- Huistuppi, Paulus, Erhard, Kotivalo, Nicanor,
Nikanor, Niku, Nyyrikki, Paul Eremita -
10. tammikuuta Herran vuonna 1918 itsenäisen Suomen tunnustivat nyt vuorostaan naapurimme Norja ja Tanska. Aikaisemmin tunnustuksen olivat antaneet Ranska, Venäjä, Saksa, Ruotsi ja Kreikka.
Tällä samalla päivämäärällä Suomen kuvernöörit muutettiin kaikki maaherroiksi. Olihan meillä Ruotsin kuninkaan ja Venäjän keisarin alla toimineista kuvernööreistä korkein ollut titteliltään peräti kenraalikuvernööri. Heistä tunnetuin taas lienee ollut Suomen kahdeksanneksi viimeisin kenraalikuvernööri, poliittisen salamurhan uhri Nikolai Bobrikov, joka ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1904.
Kuva: Ortodoksinen ikoni Erakko-Paavalista, Pauluksesta
Pauli primi heremite, Englannin
kielellä ja keskiajalla Paul the Hermit/Paul of Thebes
Suomessa Pauli primi heremite tunnettiin Erakko-Paavalina.
Hän, Paulus eremiten, oli ns. ensimmäinen kristitty munkki, Paavali.
Hän syntyi Egyptissä vuonna 232 jKr ja kuoli samassa maassa vuonna 345 jKr.
korkeassa 113 vuoden iässä. Oppimaton kansamme
sekoitti tämän Paavalin tosin usein apostoli Paavaliin...
Vanhan, juuriltaan hyvin tarkistetun kertomuksen mukaan Paavali pakeni 18-vuotiaana nuorukaisena Theban erämaahan Deciuksen ja Valerianuksen vainojen aikana vuonna 250 jKr. Hän asusti erämaassa vuoriluolassa, jonka läheisyydessä oli lähde ja yksinäinen palmu. Hänen ainoina vaatemateriaaleinaan (katso ikonin kuvaa) toimivat tuon palmun lehdet ja juomanaan lähdevesi. Ruuakseen hän nautti tuon palmun hedelmiä. Näin hän eleli seuraavat 25 vuotta, kunnes oli 43 vuoden ikäinen. Tuona vuonna hänet löysi korppi, joka alkoi tuoda hänelle limpunpuolikkaan joka ikisenä päivänä. Tuon leivän alkuperä oli mysteeri. Paavali jäi luolaan loppuiäkseen, eli vielä 70 vuoden ajaksi.
- Huistuppi - täysi
arkipäivä, jolloin tuppi heiluu!
(Kokemäki)
- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset sitten lokakuussa.
Vanharaamatullista nimeä Paulus on väestörekisterikeskuksen mukaan annettu Suomessa kaikkiaan 1056:lle miehelle, joista peräti 29 sai nimensä vuonna 2016. Erhard on annettu yhteensä 380:lle suomalaismiehelle, joista yhdeksälle 2000-luvulla. Nimen Kotivalo, joka muuten seikkailee jopa sarjakuvassakin, on nimekseen saanut kaikkiaan 255 suomalaista, joista peräti 76 on ollut naisia. Kaksi naista ja kolme miestä on saanut kyseisen nimen 2000-luvulla. Mainittakoon vielä pienenä eriskummallisuutena, että Kotivalo on meillä myös käypä sukunimi, joka on ollut Suomessa yhteensä yhdeksän henkilön sukunimenä. (Aku Ankan taskukirjassa N:o 55 eli Mikki kummitusjahdissa, seikkailee Floyd Gottfredsonin luoma Kotivalo-niminen kummitus, joka oli viettänyt 150 vuotta kellariin muurattuna, toim. huom). Nicanor-nimi on annettu kaikkiaan neljälle miehelle, joista yksi sai nimensä vuonna 2009 ja yksi sen jälkeenkin; tätä nimeä tosin annettiin melko yleisesti 1800-luvulla, jonne asti Väestörekisterikeskuksen arkistot eivät yllä. Saman nimen kirjoitettuna k:lla eli muodossa Nikanor on saanut vastaavasti 363 suomalaista, joista yksi on ollut nainen. Tämä muoto syrjäytti Nicanorin 1900-luvun puolelle mentäessä. Niku ei myöskään yllättäen ole ollut kovin suosittu, sillä Nikuja on vain 137, joista kaksi naista, hekin 2000-luvulta. Nyyrikki-nimi, joka yleistyi 1900-luvun alussa, on omakseen saanut 227 suomalaista, joista 37 on naisia.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.1.2017
Tammikuun 9. päivä
- Stålhandske ja hakkapeliitat lyövät tanskalaiset
Koldingissa -
- Nuutin-Nuppi, Beatus, Julianus, Julian, Veikko,
Veli, Veijo, Gunnar, Marcellia, Marcellinus -
Tammikuussa 1644, yhdeksäntenä päivänä, kauhua vihollisten joukossa niittäneiden hakkapeliittojen päällikkö ja suomalainen ratsuväenkenraali Torsten Stålhandske käytännössä ratkaisi Koldingissa käydyn taistelun lyömällä rynnäköllä tanskalaisen ratsuväen. Tämäkin taistelu kuului ns. kolmekymmenvuotiseen sotaan. Viholliset kuvailivat Stålhandskea rohkeaksi ja luodinkestäväksi, sillä vaikka hän oli itse aina mukana eturivin taisteluissa, hän selvisi niistä yleensä vahingoittumattomana. Hänen päivänsä olivat kuitenkin jo luetut. Epäterveellisissä sotaleireissä vietetyt vuosikymmenet ottivat vihdoin veronsa. Hän sairastui vakavasti pian taistelun jälkeen ja oltuaan kuusi viikkoa vuoteenomana hän kuoli huhtikuussa 1644.
Muuten, isovanhempamme tiesivät kertoa, että mm. Saksassa vielä 1900-luvun alussa peloteltiin lapsia tottelemaan käyttämällä hakkapeliittoja pelotteena. Yliluonnollisina, pelättyinä ja julmina noita suomalaisia sotilaita pidettiin, voittamattomina kerrassaan. Suomalaiset sotilaat kun eivät huutaneet koko ajan taistellessaan, vaan olivat hiljaa. Se oli varma merkki ylimaallisuudesta, koska kaikki muumaalaiset sotilaat huusivat koko ajan. Ulkomaalaisia ihmetytti myös hakkapeliittojen varustusten keveys. Saksan keisarillisen ratsuväen päällikkö Pappenheim kehuskeli että heillä tallipojatkin ovat paremmin varustettuja ja hienommin puettuja kuin pelätyt suomalaiset hakkapeliitat. Hän selitti keisarille, että suomalaiset ovat noitia ja se on syynä siihen, että kuulat eivät osu heihin, ei sotataito. Saksalaiset kun olivat nähneet suomalaisten pitävän alastomina pakanamessuja. Itse asiassa suomalaissotilaat kylpivät sotatoimien ohessa joissa ja lammissa ja saattoivatpa rauhallisempina aikoina kyhätä saunankin ja tappaa enimmät täit ja syöpäläiset peseytymällä. Tämä tapa oli monille vihollisille outo. Hajut kun Keski-Euroopassa mieluummin peitettiin hajusteilla kuin että niitä olisi pesty pois...
***
Sanotaan, että Nuutin
nuppi on Joulun loppu. Sitten alkavatkin jo härkäviikot ja
läpileivät.
(Loimaalta Herran vuodelta 1935.
ajalta ennen sotia)
- Hyvä Tuomas
Joulun tuopi,
paha Nuutti pois sen viepi!
- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset syyskuussa.
Nuutinnuppi ja huistuppi.
Muuten, nimeä Beatus, jota on Kunniamme Päivät -museon vanhojen kalentereiden mukaan annettu joltisenkin runsaasti 1700-luvulla, tuntee Väestörekisterikeskuksen tietokannat annetun ainoastaan kahdelle suomalaiselle miehelle, ja he molemmat ovat nimensä saaneet 1980-luvun jälkeen, toinen peräti tällä vuosituhannella! Julianus-nimi oli yleisempi 1800-luvulla, mutta Väestörekisterikeskuksen tietokannat tuntevat nimeä annetun vain 7:lle miehelle kautta aikain, viimeiset kaksi tällä vuosituhannella. Nimeä Julian sen sijaan on annettu kaikkiaan 779:lle suomalaiselle, joista 771 on miehiä ja 8 naista. Vuosina 2010 - 16 peräti 163 poikalasta sai Julian-nimen itselleen. Veikkoja meillä on peräti 76.731, joista 2 naista ja nimeä Veli kantaa tai on kantanut 29.544 suomalaista miestä. Veijon on taas nimekseen saanut 11.150 miestä. Vuonna 2010 - 16 heitä on tullut vain 72 lisää, joten nimen suosio on laskemassa.
Gunnarin on nimekseen saanut 13.098 miestä ja kaksi naista ja Martti Innasen pässi, Marcellia-nimi on tilastojen valossa tuntematon, mutta Marcellinuksia on ollut kaikkiaan alta kymmenen.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.1.2017
Tammikuun 8. päivä
- Torikokoukset kielletään -
- Halla-Nuutti, Nuutin-Nutti -
Herran wuonna 1793 toreille ja kaduille kokoontuminen kiellettiin tykkänään. Myös kaikki luvattomat kokoukset ja varsinkin ns. klubien perustaminen tuli jyrkästi kielletyksi. Eikä tätä kieltoa löydy netistä, eikä nykyisistä historiankirjoista, hävinnyt on tuo tieto jo kokonaan. Mutta wanhojen kirjoissa tuo tieto seisoo lujasti kuin kallio.
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset sitten elokuussa!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.1.2017
Tammikuun 7. päivä
- Ahvenanmaan linnoittaminen 1939 -
- Hiiva-Nuutti, Canutus -
Isovanhempamme höristelivät korviaan aamulla 7.1.1939, kun
radiossa kuulutettiin, että Suomi ja Ruotsi ovat solmineet alustavan sopimuksen
Ahvenanmaan linnoittamisesta.
Tätä sopimusta kutsuttiin nimellä Tukholman suunnitelma, ja se
kavensi Ahvenanmaan vuonna 1921 sovittua demilitarisoitua vyöhykettä ja salli
tilapäisten puolustusjärjestelyjen tekemisen myös pääsaarille. Toteutuessaan se
olisi parantanut molempien maiden mahdollisuuksia pysyä yhdessä puolueettomana.
Sopimus oli luonteeltaan alustava: ensin oli hankittava kaikkien vuoden 1921
sopimuksen allekirjoittajamaiden suostumus ja sen jälkeen sopimukselle olisi
vielä hankittava Kansainliiton suostumus. Myöhemmin samana vuonna Neuvostoliiton
tehtyä ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen ja Saksan hyökättyä
Puolaan Ruotsi epäröi ja hylkäsi sopimuksen, koska se pelkäsi joutuvansa itse
osallistumaan mahdollisesti alkavaan sotaan.
***
Nuutinpäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta, mutta kun tammikuun puolivälin tienoilla on nykytutkijoiden mukaan ollut vanha muinaisviikinkien juhla, siirtyi Nuutinpäivä nykyiselle paikalleen suomalaisessa almanakassa eli 13. päiväksi tammikuuta. Knutin siirto tammikuun 13. päivän kohdalle tapahtui vuonna 1708.
Koska tuohon maailman aikaan olut oli yleensä jo niin lopuillaan, että kannuista ja tynnyreistä saatiin vain hiivaista pohjasakkaa, päivää kutsuttiin myös nimellä Hiiva-Nuutti.
Tanskassa on elänyt kaksi pyhäksi julistettua Knudia, joista toinen oli Knud Lavard (lavard, herra). Hän oli tanskalainen prinssi ja Etelä-Jyllannin herttua, Erik Ejegodin poika, jonka hänen serkkunsa Magnus Nielsinpojan sotilaat murhasivat 7.1. vuonna 1131 jKr. Knut Lavard julistettiin pyhäksi vuonna 1169, jolloin paavina oli Aleksanteri III (Bandinelli). Tuosta päivästä lähtien vuosittain 7.1. on vietetty Knuutinpäivää (Nuutinpäivää).
Vanhojen lähteiden mukaan kuitenkin suomalainen Nuutinpäivä oli tarkoitettu itse asiassa toisen pyhän, Tanskan kuningas Knudin (syntyi ehkä vuonna 1043) kunniaksi. Hänet surmattiin Odensessa 10.7.1086 Pyhän Albanin kirkossa, jonne hän oli joutunut pakenemaan veljensä Olafin johtamia kapinallisia. Knudin haudalla tapahtui ihmeitä ja paavi Paschalis II (Raniero) julisti hänet pyhäksi vuonna 1101. Sen jälkeen kirkko nimettiin Pyhän Canutuksen kirkoksi. Pyhimyksen muistopäivät olivat hänen kuolinpäivänsä 10.7. ja pyhimykseksi julistamisen päivä 19.1. Syyt muistopäivän viettoon Suomessa 7.1. ovat pitkän selityksen takana, joten kerromme niistä kenties myöhemmin.
Joulun lopettajaiskulkueet, Knuutin kiertueet, kulkivat aikoinaan talosta taloon juuri 7. päivänä ja tarkoitus oli kerjätä ja juoda loppuun jouluoluet. Nuuttipukit eli persopukit vaelsivat kummallisissa nurinperin puetuissa asuissaan ja eläinnaamareissa, tai naama noettuina, miehet usein naisiksi ja naiset miehiksi pukeutuneina. Sarvipäinen ja pelottava Nuuttipukki (joskus myös nimellä jouluämmä tai joulumuija tunnettu) kuului yhtenä osana Nuutinpäivän aikoihin kierteleviin seurueisiin, jotka esiintyivät taloissa kestitystä - varsinkin väkijuomia - vastaan. Muita seurueen jäseniä olivat esimerkiksi hevonen, ukko ja akka.
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset heinäkuussa!
- Nuutti-Pukki liikkuu tänään!
- Tänäpänä on Hiiva-Nuutti,
huomenna rahkalakki,
ylihuomenna tyhjätappi!
(oluet loppuivat)
Nuutti johdettiin siis ruotsalaisesta nimestä Knut ja tanskalaisesta nimestä Knud. Nimi tarkoittaa ylpeää ja reipasta, perustana muinaissaksan sana knûz, urhea. Nimen latinankielinen johdos on Canutus. 2289 suomalaista miestä on tähän päivään mennessä saanut tuon nimen (Nuutti) kannettavakseen, joista peräti 621 vuosina 2010-2014. Nimeä Knud taasen on annettu yhteensä 31:lle, Kanutus 13:lle ja Knut 1317:lle (joista yksi nainen) kanssamiehellemme.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.1.2017
Tammikuun 6. päivä
- Kellovero -
- Wanhan kansan miettehiä Loppiaisesta -
- Kolman kuninkaan juhla -
6.1. on meillä Loppiainen, mutta esim. wuonna 1530 6.1. kuningas Kustaa Vaasa määräsi Suomen kaupungeille ylimääräisen veron, ns. kelloveron. Jokaisen kaupungin oli luovutettava lähinnä suurin kirkonkellonsa kruunulle sulatettavaksi ja valtakunnan velan maksamiseksi Lyypekille. Käytännössä velan maksoivat seurakunnat, kirkot, kappelit ja luostarit. Myöhemmin määräys ulotettiin koskemaan maaseutuakin, koska veron tuotto oli muuten jäämässä liian pieneksi.
Loppiaisen lisäksi tämä päivä oli myös Itämaan tietäjien muistojuhla, Trium Regnum, kolmen kuninkaan juhla. Loppiainen on muuten yksi kristikunnan kaikkein vanhimmista juhlista, sillä sillä on ikää jo noin 1800 vuotta. Ja nyt Joulu sitten loppuu virallisesti!
Ennen vanhaan
Loppiaisena valettiin paikka paikoin myöskin
ennustustinoja Uudenvuoden tyyliin. Toiset pesivät kasvonsa vedellä, johon oli pantu
rautaa, vaskea ja hopeaa, etteivät pahat silmänteet pystyisi.
(Virtasalmi 1928)
Loppiaisaattona kun
tinaa valettiin, niin siinä vedessä kastettiin puhdas riepu. Se pantiin pään
alle maatessa, sitten näki morsiamensa tai sulhasensa unissaan.
(Rääkkylä 1902)
- Kun loppiaisaattoiltana (5.1.)
yksiksensä huoneessa ollessansa asettaa peilin pystyyn
ja tuohuksen sen eteen,
ottaa sukan selkäänsä
ja niin katsoo kuvastimeen yli vasemman hartiansa,
niin sieltä tuleva sulho silloin näkyy.
Sitten on huoneesta ulos kiireellä mentävä,
eikä saa jälkeensä katsoa
muutoin viskataan kirveellä!
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset kesäkuussa!
- Jos Loppiaisena on taivas tähdessä,
tulee varmasti hyvä ohravuosi!
- Loppiaisena on puoli talven lunta satanut!
- Jos Loppiaisena on metsä hyyteessä,
niin saadaan hyvä ohravuosi!
- Jos loppiaisena sataa lunta niin paljon,
että hiiren jäljet peittyvät,
niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta!
Wanhojen aikaan Loppiaisena päivän katsottiin jo pidentyneen
merkittävästi, niin paljon, ettei tulta pidetty enää koko valoisaa aikaa uunissa
palamassa. Sisäänlämpiävat savupirtit kun voitiin lämmittää vain, kun isäntäväki
oli ulkosalla askareissaan, muuten olisi savu ja häkä väen tappanut. Loppiaisena
päivä ulkotöihin oli kuitenkin jo pidentynyt niin, että pirttiin
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.1.2017
Tammikuun 5. päivä
- Valekeisari Maksimilian I:n salaperäisesti
kadonnut Ruotsin valtakunnankirous -
- Simo, Simeon, Simeoni, Pylväspyhimys Simeon
Styliitta -
Tällepä päivämäärälle on useampi mielenkiintoinen historiallinen tapahtuma merkittynä. 5. 1.1518 pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Maksimilian I julisti Ruotsin valtakunnankiroukseen. Hän oli toki aloittanut uransa Saksan kuninkaana vuonna 1493, mutta hän otti vuonna 1508 tittelikseen tuon Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan "valittu keisari". Saadakseen keisarin kruunauksen itselleen paavin olisi pitänyt kruunata hänet Roomassa, mutta kun tuo reissu ei oikein häneltä onnistunut. Niinpä hänestä tuli nykytermein sanottuna ensimmäinen valekeisari historiassa. Mutta koska hän ei oikeasti ollut keisari, tuo kirouskaan ei oikeastaan olisi ollut laillisesti mahdollinen (kuningas ei olisi voinut asettaa valtakunnankirousta toisille valtakunnille). Mutta tuo kirous langetettiin ja sillä oli Rooman siunaus.
Hauskaksi tämän kirousasian (todella vakava tuomio tuohon maailman aikaan) tekee se, ettei googlettamalla tai wikipediattamalla asiasta löydy halaistua sanaa. Ruotsin saama valtakunnankirous on mielenkiintoisesti hävinnyt olemattomiin ainakin suomenkielisistä ja englanninkielisistä lähteistä. Kunniamme Päivät -museon vanhoista kirjoista (ikää > 100 vuotta) tuo kirous kyllä löytyy...
Simeon on sangen raamatullinen suomalainen miehennimi. Meillä ja erityisesti Pohjanmaalla siitä käytetään ja on käytetty myös muotoa Simeoni.
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Simeon on Vanhassa Testamentissa käytetty nimimuoto. Uudessa Testamentissa sitä käytetään vain vanhasta Simeonista, joka siunasi Jeesus-lapsen temppelissä. Sekä Simeon että Simon merkitsevät rukouksen kuulemista, mutta keskiajalla nimiä kuitenkin pidettiin erillään.
Simeon on ollut Suomessa almanakassa vuosina 1662-1907, jolloin sen päivänä oli 5. tammikuuta. Tämä perustuu pylväspyhimys Simeon Styliitan (388 - 459 jKr.) muistopäivään. Styliitta saavutti kuuluisuutta askeettipyhimyksenä. Hän oli se ensimmäinen tuntemamme pylväspyhimys, ja hän istui peräti kolmenkymmenen vuoden ajan pylvään nokassa ja saarnasi sieltä kansalle. Hänen ensimmäinen pylväänsä oli noin kolme metriä korkea, mutta viimeisten arvellaan olleen noin kaksikymmentä metriä korkeita. Hän mm. vyötti käyttämänsä asusteen, viitan, ylleen niin tiukalle, että köysi rikkoi häneltä ihon. Tämä aiheutti märkiviä haavoja, jotka lähes tulkoon tappoivat hänet. Lisäksi hän murskasi oikean jalkansa kivellä päästäkseen eroon turhista ja liiallisista elämän nautinnoista. Styliitta oli muuten lisänimi, joka tuli kreikan kielestä [stylos], pylväs.
Nimeä Simo on Suomessa annettu varsin runsaasti, niitä löytyy Väestörekisterikeskuksen tietokannoista peräti 15.470 kappaletta, joista 1 on annettu tytölle 1800-luvulla. Simeon on nimenä hieman harvinaisempi, kaikkiaan 1281 Simeon-miestä löytyy tietokannoista, joista 190 vuosilta 2010 - 2015. Simeoni on näistä tämänkertaisista se harvinaisin, vaikkakin kenties se suomalaisin, niitä löytyy vain 159 kappaletta ja heistä peräti 18 vuosilta 2010 - 2015.
Simeonin päivään liittyy seuraava enne:
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset toukokuussa!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.1.2017
Tammikuun 4. päivä
- Tiitus -
4.1.1918 oli esivanhemmillemme tärkeä päivä, silloin kun Ranska, Venäjä, Saksa ja Ruotsi tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Tosin Saksan julistus tuotiin julki vasta 6.1.; he kun odottivat Venäjän julistusta, ennen kuin uskalsivat ilmituoda oman hyväksymisensä. Näin asemamme itsenäisenä valtiona alkoi pikku hiljaa vahvistua.
Tiitus ja Titus -nimet tulevat suomenkieleen joko kreikan sanasta 'titos' tai latinan sanasta 'titulus'. Molemmat tarkoittavat seuraavaa: hautakirjoitus, arvonimi, kunnia, maine, kunnioitettava. Raamatussa Tiitus oli Paavalin opetuslapsi (Paavali kuvaa "kuin omaksi veljekseen") ja myöhemmin Kreetan seurakunnan ensimmäinen johtaja.
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset sitten huhtikuussa!
Nimeä Tiitus on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 952 kertaa. Nimen suosio on jyrkässä kasvussa. Nimi Titus on ollut harvinaisempi, se on kohdalle osunut 198:lle miehelle kaikkiaan, joista 49:lle vuosina 2010 - 2015 ja 7:lle vuonna 2016.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.1.2017
Tammikuun 3. päivä
- Vänrikki Stoolin tarinain everstiluutnantin
kuolema -
- Eenokki -
Herran Vuonna 1820, tammikuun kolmantena, Vänrikki Stoolin tarinoissa mainittu Porin rykmentin everstiluutnantti Johan Fredrik Eek kuoli Tukholmassa. Majurina toimiessaan hän oli ollut voittamaton ja miehistön ihailema kaikissa venäläisiä vastaan käydyissä taisteluissa. Hän riitautui kenraali Carl Johan Adlercreutzin kanssa ja pitkällisten vaiheiden kautta jäi pitkäksi aikaa virattomaksi joutuessaan muuttamaan Ruotsiin Suomen jäädessä Venäjän vallan alle 1809. Tämä ajoi Fredrikin varattomuuteen ja konkurssiin. Elantonsa pitimiksi hän toimi mm. halonhakkaajana ja kantajana.
***
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset maaliskuussa!
Nimeä Eenokki on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 636 kertaa. Vuonna 2009 kaksi poikalasta sai Eenokin nimekseen, sen jälkeen nimeä on annettu vain kerran.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.1.2017
Maahiset ja menninkäiset
Maahiset eli maanväki ovat pieniä, ihmisenmuotoisia olentoja, joista on paljon suomalaisia kansantarinoita.
Maahiset asuvat maan alla omassa maailmassaan. Usein maahisten maailma koetaan todellisen maailman peilikuvaksi, joka voi olla jopa ylösalaisin. Maahiset voivat olla ilkikurisia. Joskus metsässä kulkija saattaa joutua maahisten lumoihin ja eksyä nurinkuriseen maailmaan, jota metsänpeitoksikin on kutsuttu. Maan väki voidaan käsittää myös taikavoimaksi, jota on maassa. Maanpäällisessä maailmassa maahiset ovat yleensä näkymättömiä; toisaalta tarustossa on joskus kerrottu maahisten saattavan näyttäytyä ihmisille muurahaisen muodossa.
Maahiset saattoivat toisinaan nousta maasta ”ihmisten ilmoille”. Joissain tarinoissa maahiset ovat vaihtaneet ihmislapsen tilalle oman lapsensa. Maahisen lapsesta eli vaihdokkaasta on sitten voinut kasvaa rampa, vähäjärkinen tai sairas; toisinaan näitä vaihdokaslapsia on kuvattu syrjäytyneiksi, rumiksi ja hiljaisiksi. Samaan tapaan skandinaavit kertovat peikon voivan vaihtaa toisinaan oman lapsensa ihmislapsen tilalle. Omissa oloissaan maahisten sanottiin olevan rauhaa rakastavia, järjestelmällisiä, siistejä ja sopuisia.
Maanväki voi myös sairastuttaa ihmisen. Maahan kaatuva saattoi loukata maan väkeä, jolloin maanväki tartutti häneen sairauden, maan vihan. Sairautta voitiin nimittää myös sen aiheuttaneiden olentojen tai taikavoimien mukaan maahiseksi tai maanväeksi. Vaarallisena pidettiin myös kuuman veden kaatamista maahisten asuinsijoille tai tarpeiden tekemistä sinne.
Maahiset eroavat eräästä toisesta kansantarustossamme yleisesti esiintyvästä olentotyypistä vetehisestä siinä, että niiden ei tavallisesti kuvattu koskaan olleen oikeita ihmisiä; vetehisten sen sijaan sanottiin olevan hukkumalla kuolleita vainajia. Maahisten kerrotaan myös lumoavan ihmisiä jäämään luokseen, jos ottaa vastaan heidän tarjoamiaan lahjoja, ruokaa tai juomaa.
Menninkäinen on yksinäisillä paikoilla asustava, yleensä ihmisille suopea henkiolento. Nimitystä käytetään myös vastaavista hahmoista saduissa. Menninkäinen on pieni tai hyvin pieni pimeästä pitävä taruolento, joka muistuttaa tonttua, peikkoa ja keijukaista. Menninkäinen on ilmeisesti alun perin tarkoittanut vainajaa ja manalaista. Sana menninkäinen tulee todennäköisesti muinaisgermaanin muistoa tarkoittavasta sanasta. Joskus sanalla tonttu ja menninkäinen on tarkoitettu samaa asiaa mutta nykyään tonttua pidetään ystävällisempänä kuin menninkäistä.
Menninkäiset kerrotaan toisinaan karvaisiksi. Menninkäiset liikkuvat vain öisin, sillä ne eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Menninkäisistä on monia erilaisia kuvauksia, mutta usein ne ovat vieraita ja outoja olentoja, joiden motiivit ovat tuntemattomat ihmisille, päinvastoin, kuin tiettyihin elementteihin liittyvien väkien. Menninkäiset ovat voineet tulla mellastamaan kirkkoon öisin, jolloin niitä on pidetty pikku paholaisina. Nykyajan lastentarinoissa menninkäiset esitetään yleensä herttaisina, ujoina ja mukavina olentoina.
Menninkäiset voivat asua hiisien ja metsänväen tavoin usein metsässä, kaukana ihmisistä. Ne saattavat pälyillä ihmisiä ikkunan tai puunrungon takaa, tai istuskella ryhmänä kivellä ihmistä tuijottaen. Menninkäiset järjestävät mielellään pitoja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan. Tiedetään lisäksi, että menninkäiset pitävät kiiltävistä esineistä.
Näistä metsän asujaimista puhutaan toki muuallakin. Esimerkiksi Puolassa kerrotaan tarinaa metsässä asustavasta myyttisestä olennosta, metsän hengestä, Liczyrzepy - Root Counter - juurten laskija.
Kuva: Onneton menninkäinen - Root Counter
Vuosisatoja sitten tämä olento oli siepannut
kuvankauniin prinsessan vangikseen. Epätoivoinen prinsessa yritti
päästä vapaaksi keinolla millä hyvänsä, mutta ei onnistunut
aikeissaan. Yritettyään karata kaikin mahdollisin keinoin hän keksi
yrittää huiputtaa
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.1.2017
Tammikuun 2. päivä
- Suomen Postin toiminta oli nopeaa 1600-luvulla -
- Aapeli -
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset helmikuussa!
Suomen Postilaitos, josta viime aikoina on kovasti taas puhuttu, sai 2.1.1643 tarkemmat järjestyssäännöt ja asetettiin kansliakollegion alaisuuteen. Posti Suomen maahan oli perustettu jo 6.9.1638, jolloin avattiin postireitti Tukholma - Turku - Helsinki - Porvoo - Viipuri - Käkisalmi - Nevanlinna - Narva. Reitin varrelle oli määrätty perustettavaksi 2 - 3 peninkulman päähän toisistaan postitaloja, joiden välisestä postinkuljetuksesta vastasivat yleensä valantehneet talonpojat eli "postibundet". Postiaseman hoitajan piti olla mielellään luku- tai kirjoitustaitoinen. Yleensä postilähetykset kuljetti kuitenkin talon renki, joita tuli asetuksen mukaan olla kullakin postiasemalla vähintään kaksi kappaletta.
Nämä postitalonpojat olivat vastuussa sekä viranomaisten että yksityisten lähettämistä kirjeistä. Vuodesta 1645 posti otti kuljetettavakseen myös pienehköjä paketteja. Postitalonpoikien piti järjestää kuljetus aina seuraavalle postitalolle saakka. Palkkioksi heidät vapautettiin kestitys- ja kyyditysrasituksesta, päivätöistä sekä sotaväenotosta. Kuvassa alla postimerkki, jossa on tyypillinen postitalonpoika kuvattuna.
Vuoden 1643 säädösten mukaan postin piti kulkea peninkulma kahdessa tunnissa, tai postiaseman hoitaja menettäisi toimensa ja saisi 8 päivää vesileipävankeutta. Vuonna 1682 asetusta muutettiin ja määrättiin postin kulkunopeudeksi peninkulma 1½ tunnissa (peninkulma = 10,6885 km vuosina 1665 - 1880). Määräaika alkoi kirjeen tuomisesta postitaloon eli konttoriin.
Nimeä Aapeli on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 3703 kertaa, joista 3700 on osunut miehen nimeksi ja kolme kertaa naisen nimeksi. Tosin naiselle Aapeli on viimeksi annettu nimenä noin sata vuotta sitten. Vuosina 2010 - 2015 peräti 432 poikalasta sai Aapelin nimekseen, ja vuonna 2016 nuorukaisia oli jo peräti 76. Suosio on siis kasvussa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.1.2017
Tammikuun 1. päivä
- Uudenvuodenpäiwä -
Uusi Wuosi on alkanut kirkollisesti tammikuun alusta jo joltisenkin aikaa. Meillä Suomessa tapa vakiintui maalliselle puolelle vasta 1500-luvun puolivälin kieppeillä, jolloin siitä tehtiin uuden tiliwuoden alkupäiwä. Tätä aikaisemmin meillä wuosi aloitettiin jo myöhäissyksyllä riihien puinnin ja syysteurastusten jälkeen.
-
- Hyvä onni tulee taloon,
kun uudenvuoden ensimmäisenä aamuna
lakaistaan tuvan lattia ovensuusta perälle päin.
- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset koko tässä kuussa.
- Mimmoiset ilmat uunnavuonna,
semmoiset Juhannuksena!
- Kuni on usva Uunnavuonna,
niin on halla heinäkuussa,
talvi keskellä kesää!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.1.2017
Tammikuusta
- Jäät lähtevät jo maaliskuun alussa -
Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa vuodelta 1544 jokaisen kuun loppuun oli laitettu pienimuotoinen runo tai ohje hyvään ja kuuliaiseen elämään. Tammikuun ohjeeksi hän tai hänen apupoikansa olivat laittaneet seuraavanlaisen ohjeen, joka tässä nyt vapaasti noin 468 vuotta nykyaikaistettuna (suluissa sinisellä selittäviä termejä, jotka ovat toimituksen huomautuksia):
"Minun
nimeni on tammikuu,
jolla on kaksi päätä ja suu,
vuosi minussa loppuu ja alkaa.
Syö / juo / hakkaa
hirssi ja alkuu.
Kylve ja kaikkea
muuta tee,
mutta verta älä
jalasta laske.
Tällä kuulla syömän
pitää (niinkuin Almasar sanoo)
inkivääriä,
pippureita, caligottia (kalmojuurta)
ja
neilikkaa.
Ja suurustamatta (laimentamatta)
vähän viinaa,
eikä mettä (hunajaa)
juoman,
eikä pääsuonta (valtimo)
iskemän,
mutta maksasuonta (laskimo), jos
hätä käskee."
Lisäksi tammikuusta sanottiin, että se on sekä talvilevon että rakennus- ja tarvepuiden hakkuukautta:
- Tammikuu
on saanut nimensä siitä, että se on wuoden kowimmalla ajalla.
Tammi on puista kowinta ja kestäwää.
Jos huoneen rakennushirret hakataan tässä kuussa,
niin
ne kestävät kuin tammi, sillä puu on silloin kowimmillaan.
- Jotta
walmistettaisiin kestäwämpää rakennuspuuta,
täytyy siihen warautua usiampia
wuosia ennakkoon sekä sen eteen tehdä työtä,
mutta tämä waiwa ei tule nii
suureksi kuni rakentaa talo kahteen kertaan sinä aikana,
jonka hywästä puusta
tehty talo kestää pitää.
Kolotetaan hirsipuut wiisi jopa kuusi wuotta
jolloinka puu pihkoittuu.
Puu kaadetaan wasta tammikuussa. Tämä menetelmä
kowettaa puun eikä se lahoa.
Italiassa Alberti kirjoitti puusta jo vuonna 1452:
- Astronomit ovat sitä mieltä,
että Puusta saadaan paljon käyttökelpoisempaa,
jollei sitä kaadeta nurin
kerralla, vaan kuoritaan ympäri ja jätetään seisomaan Kannoilleen ja
kuivumaan.
Ja he sanovat, että jos Kuusi - joka ei suinkaan ole vähimmän
taipuvainen kärsimään Kosteudesta - kuoritaan Alakuulla,
se ei koskaan sen
jälkeen joudu Veden lahottamaksi. (Panu
Rajala: Talotohtori)
- Tammikuussa kaadettu puu ei lahoa, ei homehdu,
eikä halkeile,
eikä se tule toukkiin.
- Syöpäläisten hävittäminen onnistuu tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineitä.
- Tammikuinen vesisade ennustaa hyvää kesän satoa.
Pohjois-Suomesta on päinvastaisiakin selityksiä:
- Jos tammikuussa sataa vettä tai on
latvakaasua
(sumua),
tulee kylmä kevät.
Wanhat katsoivat tammikuun säiden kertovan tulevan kesän
heinäkuusta. Jos tammikuu olisi kylmä ja pilvetön, heinäkuussa riittäisi
poutaa ja helteitä. Mutta jos tammikuussa olisi suvista ja märkää, tulisi
heinäkuusta sateinen.
Tammikuun ensimmäinen suvi ennustaa elonkorjuun; suvesta lasketaan 200 päivää
elon kypsymiseen. Tämä vuonna 2013 tuo ensimmäinen suvi on heti kuun alussa,
joten elo kypsyisi sen mukaan jo heinäkuun lopulla. Jaakkona 25.7. saisi purra
jo uutisrieskaa.
Myös sulan veden tulo ja myös kevättulvat laskettiin tammikuun ensimmäisestä suvesta; 9 viikon kuluttua olisi sellaisen aika. Tänä vuonna 1.1. klo 00.30 Oulussa oli lämmintä +1,5 astetta, joten saatettaisiin sulaa vettä odotella jo viikolla 10, maaliskuun 6. päivän aikoihin tai heti sen jälkeen. Tosin tammikuun vesisateet kostautuisivat kesällä:
- Kun vettä tihkuu tammikuulla,
on heinäkuulla hallaa!
- Kevään kylmyyttä tietää,
jos tammikuussa vettä vihmoo!
Lauha tammikuu saattaa kostautua helmikuussa:
- Jollei tammikuu pauku,
niin helmikuu helisee!
- Jos varis raakkuu sydänkuiden aikaan
(tammi- ja helmikuu)
aamusella,
tulee nuoskat, jos iltasella tulee pakkaset.
Saas sitten nähdä, miten wanhojen merkinnät toteutuvat näinä ilmastonmuutoksen aikoina...
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.12.2016
Joulukuun 31. päivä
- Sydäntalven taikoja -
Uuteenvuoteen ja sitä edeltävään aattoon on meillä liittynyt aina kaikenlaisia pelonsekaisia aavistuksia, enteitä ja taikoja. Taikoja ja ennusmerkkejä ajalle löytyy mm. kirjoista "Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla" vuodelta 1898 ja Kustaa Vilkunan "Vuotuinen Ajantieto". Tuolloin, Uunnavunna, elettiin ennen vanhaan ns. SYNNYN AIKOJA. Synnyn ajalla tarkoitettiin jouluaaton ja loppiaisen aaton välistä aikaa. Joulun aattona laskeutui synty maan päälle ja loppiaisaattona se sitten nousi takaisin taivaaseen. Synnyllä tarkoitettiin meillä yleensä henkimaailmaa, hyviä sekä pahoja henkiä. Tänä aikana kuunneltiin tarkkaan syntyjä, kyseltiin ja saatiin tietää syntyjä syviä, asioita ainoaisia (Suistamo).
Toki talon asukkaitten menoja ja meininkiä
syynättiin: Jos talossa saunottiin Uuden Vuoden aaton päivänä, noustiin varhain
ja viritettiin tuli uuniin, niin koko vuonna oltiin virkeitä ja työt joutuivat.
Lehmät tulisivat seuraavan vuoden ajoissa metsälaitumilta, jos ne lypsi varhain.
Ja kuka ensin aattokirkosta kotia ehti, toi voionnen taloonsa.
Ja jos uudenvuoden yönä oli aura tai sahrat lumessa pellon laidassa, katosi
kasvuonni siitä pellosta, missä sillä auralla kynnettiin. Auran kurjella kun
arveltiin itse pirun istuvan.
Tinanvalanta, jota vielä nykyisinkin
harrastetaan uuden vuoden yönä, on ollut suomalainen uudenvuodentapa jo pitkään.
Se ei ole täysin suomalainen tapa, vaan tuli maahamme Keski-Euroopasta
luultavasti Ruotsin kautta. Ennustelu metalleja valamalla on kuitenkin jo
vuosituhansia vanha tapa. Jos tinaa ei ollut talossa, käytettiin lyijyä,
mehiläisvahaa tai jopa talia. Ensimmäinen tina, joka valettiin, kuului aina
talon haltijalle tai tontulle. Sen jälkeen vasta talon muille asukkaille, ensin
isännälle, sitten emännälle. Viimeinen tina valetaan maanhaltijalle, joka
tinassa ilmaisee suopeutensa tai vastenmielisyytensä. Tämä tina yleensä
säilytettiin koko vuoden, varsinkin jos valun tulos oli suopea. Jokainen valoi
itse tinansa ja tinamöykyn tai selkeän kuvan puuttuessa tinan aiheuttaman varjon
tulkinnasta vastasi talon vanhin.
- Uuttavuotta vasten valettiin tinaa ja ennustettiin siitä,
mikä kuva tinasta sattui tulemaan.
Jos tuli ruumiskirstu, niin sillä vuodella kuoli.
Tinanvalu-vesi otetaan ja pannaan vasempaan paitansa hihaan,
jotta se kastuu märäksi, ja sitte kädestä solautetaan pois se hiha
tyhjäksi.
Sitte ruvetaan maata paljaille oljille ja pannaan se märkä hiha päänsä
alle,
niin siinä näkee tulevan aviopuolisonsa.
(Rautavaara)
- Kun Uudenvuoden aatto-iltana on
lakattu kuvia valamasta,
niin pitää tytön ottaa se vesi,
johon kuvia on valettu ja viedä se kolmen tien haaraan ja kaataa maahan.
Mistä helyjen ääni kuuluu, sieltä sulhanen tulee.
(Puolanka)
- Joulutinaa kuin
valetaan uudenvuoden aattoiltana,
niin tyttäret viepi sen vein kolmen tien haaraan
ja sitten käärii jollakulla vaatteella silmänsä ja korvansa umpipäähän ja
sitten kuuntelee.
Jos kuuluu kulkuset, niin sinä vuotena naijaan,
vain jos kuuluu kirkonkellot, niin sinä vuotena kuolee,
vain jos kuuluu riihen puinti, niin sittä ei tule kumpanenkaan,
ei naimakansa eikä kuolema, vain tulee hyvä vuosi.
(Kainuu 1880-luku)
Tinanvalujen tarkoituksena oli monesti (ainakin tytöillä) löytää oma sulhanen. Mutta sitä varten oli muitakin taikoja:
- Kun
Uudenvuoden aatto-iltana katsoo lasiin,
jossa on vettä ja jonka pohjalla on semmoinen sormus,
jolla on kerran vihitty, niin näkee siitä sormuksen sisästä,
minkälaisen puolison saapi.
(Lapvesi)
- Viedään sika keskelle pihaa ja noustaan
sen selkään hurjasti piiskaten.
Siitä, ampaiseeko sika lättiinsä vai meneekö se portille,
voi nainen päätellä sen, tuleeko tänä vuonna sulhasta vaiko ei.
(sulho tulee, jos possu portille päin menee).
Uudenvuoden saunassa piti käyttäytyä todella siivosti; ei saanut puhua, etteivät kärpäset tulisi kiusaksi seuraavana kesänä. Uutena vuonna ei saanut myöskään torua lapsia, ettei niistä tulisi pahatapaisia. Mutta myöskin lasten tuli olla siivosti!
Mutta olipa wanhoilla uunnawuonna karmeampiakin taikoja, kuten onnenpeili:
- Tyhjään huoneeseen asetetaan pöydälle vastakkain kaksi
peiliä, toinen hiukan isompi ja toinen vastaavasti pienempi. Lisäksi laitettiin
näiden väliin kaksi kynttilää. Jos peiliin kurkkasi, siitä näkyi kynttilöiden
reunustama ikuisuuteen johtava tyhjä "tie". Lisäksi pöydällä oli kuolleen
peittona ollut valkea liina ja sen päällä virsikirja ja vihkisormus. Huoneen
ovea ei saanut lukita eikä huoneen tulisijan peltejä saanut sulkea.
Sydänyöllä hiivittiin paitasillaan peilihuoneeseen, sytytettiin kynttilät ja
katsottiin peiliin ja sieltä niin kauas kuin silmä kantoi. Pian peilissä
näkyikin liikettä - siellä saattoi liikkua sulhanen, ruumisarkku, kätkyt,
wäkijuomaputeli tai vaikkapa sormus. Näistä saattoi päätellä sitten tulevan
vuoden - häät, ukon wiinataipumukset, oman tai lähimmäisen kuoleman tai lapsen
saannin.
Ruoanlaittokin katsottiin tarkkaan, mm.
perunoita ei saanut paistaa, ettei tulisi paiseita uuden vuoden vaivoiksi.
Emännän piti juhannuskoivun lehdet viedä navettaan lehmille ja toivottaa
lehmille hyvää uutta vuotta. Näin tuli hyvä karjaonni. Jos sen sijaan riitelee
uunnawuonna, on riidan syitä riittämän koko vuoden ajaksi. Jos halusi että
jäniksiä riittää metsästettäväksi, piti uudenvuodenaamuna kello kaksi mennä
metsään ja kaataa kymmenen haapaa.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Joulukuun 28. päivä
- Viattomien lasten päivä, Lastenpäivä, neljäs Joulupäivä,
huutolaisten kauppapäivä -
Vanhan Joulun loppu oli Lasten päivä, jota nykyisin nimetään Viattomien lasten päiväksi, Viimeispyhäksi, jota vietetään niiden beetlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Matteuksen evankeliumin 2. luvun mukaan surmautti yrittäessään tappaa Jeesus-lapsen.
Kuva: Rubensin maalaus "Viattomien murha", Toronto
Vielä 1900-luvun alussa päivän nimenä oli vain Lastenpäivä. Lasten päivä oli ns. pikkupyhä, jolloin ei mitään työtä pitänyt tekemän, mutta kirkonmenoissa ei ollut pakko käydä eikä käymättömyydestä kinkereillä rangaistu.
Tätä päivää vietetään useimmissa kristillisissä maissa 28. joulukuuta. Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa kyseisenä päivänä on tapana tehdä piloja muiden maiden aprillipäivän tapaan. Ruotsissa ja Suomessa viattomien lasten päivä oli pyhäpäivä ennen vuotta 1772.
Mutta päivään liittyy myös meillä Suomessa oma synkempi muistomme, huutolaiskaupat!
Huutolaiset, eli pääosin lapset, mutta myös vanhukset ja vammaiset, joilla ei ollut elatusta, myytiin viattomien lasten päivänä huutokaupassa ns. ruokolle vuodeksi kerrallaan alimman tarjouksen tehneelle talolle. Käytäntö jatkui aina niinkin pitkään kuin vielä 1940-luvulle asti. Viimeinen meillä varmuudella pidetty huutokauppa oli vuonna 1935 Savossa. Tämä oli meillä tapa huolehtia vähempiosaisista, eipä tarvinnut yhteiskunnan varoilla laitoksia ja hoitokoteja rakennella; rahanahneet tilalliset saivat rahaa valtiolta ja sen lisäksi ilmaista työvoimaa.
Osassa taloista ei huutolaisille tarjottu edes kunnolla ruokaa; sikojen astioista tai lattioilta sai ruokansa moni huutolainen syödä. Sadismi, piiskaus, suolivyöllä hakkaaminen ja tukasta repiminen oli yleistä, sänkyäkään ei monille huutolaisille annettu. Toki osassa taloja huutolaisia kohdeltiin kunniallisesti, samoin, kuin perheenjäseniä kuunaan. Virallisesti Suomessa huutolaisuus ja jopa tuon sanan käyttö kiellettiin vuonna 1923 köyhäinhoitolailla, mutta silti käytäntö jatkui vielä pitkään monissa kunnissa. Lain voimaantulon jälkeen huutokauppoja ei juuri enää pidetty, mutta niiden sijasta kunnan luottohenkilöt eli kaitsijamiehet kaupustelivat vähäosaisia talollisille. Huutolaiseksi joutuneet kannalta lopputulos oli lähes sama.
Vuonna 1817 Venäjän keisarilta oli tullut Suomen viranomaisille käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset piti panna ensisijaisesti perhehoitoon. Meillä se tulkittiin, että lapset tuli myydä miertolaisina. Samoin 30 vuotta myöhemmin eli vuonna 1849 keisarilta tuli jälleen kirje, jossa Suomen kuntia käskettiin säästämään eli vähentämään vaivaishoitokuluja; köyhäintaloihin ja ruotulaitokseen sijoitettiin vähemmän ja huutokauppatilaisuuksia lisättiin. Vuosisadan vaihteessa (1800/1900) huutolaisia oli noin 77.000 (silloinen väkiluku oli Suomessa 2 655 900).
Huutolaisiksi joutuvista käytettiin mm. nimityksiä ruotulainen, ruotuvaivainen, kylänkiertolainen, viikkolainen, kirkonvaivainen ja istukas.
Päivään liittyy myös vanhoja uskomuksia, kuten:
- Jos metsä kolme vuorokautta ennen
Uuttavuotta puhdistuu lumesta,
tulee hyvä vuosi!
Muuten, entisaikaan Heinolassa leivottiin jokaisella talon lapselle ennen joulua oma pulla, joka sitten syötiin vasta Lasten päivänä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Joulukuun 27. päivä
- Jussinpäivä, kolmas Joulupäivä -
Kolmas Joulupäivä eli Jussinpäivä, joka on 27.12., oli osana useampipäiväistä Joulujuhlaa, joka jatkui aina uuteenvuoteen saakka. Neljäs Joulupäivä, Lastenpäivä, oli myös pyhä aina vuoteen 1772 saakka, jolloin suurvalta Suomi-Ruotsin silloiset päättäjät tekivät Joulusta maallisemman ja vain kaksipäiväisen **. Nämä päivät olivat kansan suussa ainakin Heinolan seudulla Joulun huokuopäiviä tai huokauspäiviä. Näitä päiviä kansa kunnioitti vielä 1950-luvullakin kutsumalla niitä nimellä "pikkupyhät" tai "arkipyhät".
Jussinpäivä oli oikeastaan Johannes Evankelistan päivä, ja se oli allakoissamme Johannes Evankelistan nimellä aina 1920-luvun lopulle saakka, vuoteen 1928. Sitten sen paikalle vuonna 1929 tuli rahvaanomaisesti vain "Hannu". Jotakin positiivista voi nähdä siinä, että 3. ja 4. Joulupäivä ovat palanneet uudelleen evankeliumikirjaamme. Tämä kolmas Joulupyhä on nyt nimeltään Apostoli Johanneksen päivä, mutta se on yhä edelleen arkipäivä. Jos ko. päivä sattuu sunnuntaille (vuonna 2015 sattuu), se saa silloin 3. Joulupäivän nimen.
Jussinpäivään, jona nykyään usein pidetään virheellisesti Juhannusta, liittyi myös vanhoja tapoja ja tottumuksia. Mm. Merikarvialla perimätiedon mukaan vielä 1900-luvun alussa Jussinpäivänä Jussi-nimiset ostivat kynttilät omaan kirkkoonsa.
Aktiivinen lukijamme Anne I. Espoosta huomauttaa vielä, että ainakin Perhonjokilaaksossa (Kaustinen, Veteli) Jussinpäivää vietetään edelleen järjestämällä mm. Jussinpäivän iltamia.
"Jussinpäivänä oli tanssit, jos saatiin lupa. Jos ei saatu,
nuoret olivat konstisilla: risaa hypytettiin, kätkettiin sormusta, oltiin
sokkosilla ja parisilla. Sitten pojat vetivät sormikoukkua, väkikarttua ja
kissanhäntää. Niissä olivat tytötkin mukana, mutta kun pojat painivat
sylipainia, käsivarsipainia ja rintapainia, niin tytöt saivat mennä syrjään.
Tanssittiin taas polskaa, polkkaa ja valssia. Laulettiin j…a
sen mukaan tansittiin, mutta jos oli viulu, niin sitä soitettiin. Niin se on
että jussinpäivä on aina ennen ollut tanssipäivä, mutta sitten viattomain
lastenpäivä, ja silloin muuten vain kyläiltiin toisissa taloissa."
(Perho)
** Meillä Suomessa on ollut joku kumma vimma, kenties työnantajien taholta painostettuna lisätyöpäivien saamiseksi tai jostakin muusta syystä, muuttaa kirkkopyhiä keskeltä viikkoa viikonlopuille tai poistaa käytöstä kokonaan. Myös pyhien luonteeseen on puututtu, eikä juuri kukaan ole asiasta älähtänyt! Kokeilkaapa samaa vaikkapa Italiassa, niin stiletit viuhuvat ja vähintäänkin päitä tippuu!
Ensimmäiset siirrot tapahtuivat jo Kustaa III:n aikana herran vuonna 1772, kun hallitusherrojen mielestä vuoden varrelle oli kertynyt aivan liikaa työtä vähentäviä juhlapäiviä. Ne laiskistuttivat aateliston ja porvariston mielestä työläisiä aivan liikaa. Siksi lakkautettiin "ihmismääräykseen perustuvat pyhäpäivät" ja eräitä Raamattuunkin perustuvia pyhiä siirrettiin keskeltä viikkoa lähimmille viikonlopuille. Arkipäiviksi muutettiin noin 20 pyhää, mm. kaikkien apostolien päivät ja kolmas ja neljäs joulupäivä, pääsiäis- ja helluntaipäivä. Myös Kynttilänpäivä, Mikkelinpäivä ja Pyhäinmiestenpäivä siirrettiin kiinteältä paikaltaan sunnuntaille.
Tämä meillä Suomessa viime vuosikymmeninä ja -satoina toteutettu pyhäpäivien siirtoruljanssi on kansainvälisesti katsottuna aika ainutlaatuista, lievästi sanottuna. Useissa muissa Länsi-Euroopan ja EU:n maissa, Yhdysvallat mukaan lukien, käytäntö on sellainen, että kukin uskontokunta saa viettää juhliaan perinteisinä päivinään, mutta nuo juhlapäivät ovat arjelle sattuessaan normaaleja työpäiviä. Vastineeksi juhlapäivien työnteosta on monessa maassa sovittu viikonloppujen yhteyteen korvaavia vapaapäiviä, jottei työviikko katkea keskeltä, mutta juhlaa voi viettää ylimääräisellä vapaalla. Esimerkiksi Englannissa on kolme kalenterivuoden maanantaita merkitty kansallisiksi vapaapäiviksi juhlapyhien arkisijainnin takia ilman että noille maanantaille olisi annettu mitään erikoista kirkollisen pyhän nimeä.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Joulukuun 26. päivä
- Toinen Joulupäivä, Tapani, Tahvana, Tahvo, Tapaninpäivä -
"Tahvana-aamuna
varhain ennen talon väen heräämistä riennetään omin luvin lämmittämään naapurin
saunaa. Lämmittäjän on koko lämmitysaika pidettävä tarkasti vahtia, sillä nurkan
takana voi olla piilossa toinen, joka on yrittänyt saunaa lämmittämään mutta
myöhästynyt. Jos lämmittäjä hetkeksikään poistuu, voi hän palatessaan tavata
saunan uunin mustana. Uuniin ja kiukaalle uunin päälle on lapioitu lunta. Kun
kylpy on valmis, käy lämmittäjä kutsumassa talon väen kylpemään."
Tällainen joulutapa oli käytössä vielä vuonna 1935 Ihalan tienoilla ja
Sulkavan likellä Ruokolahdella.
Tapanina syötiin myös omia herkkuja:
- Tapanina
talkkuna.
Jos on lehmät maidossa, niin juustoa keitetään.
Tämä toinen Joulupäivä on kirkkopyhä, ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen (mm. hevosten suojelupyhimys) ja hänen myötään kaikkien marttyyrien, muistopäivä. Stefanos saarnasi Jeesuksesta ja tuli sen takia tuon ajan vaatimusten mukaan tuomituksi Mooseksen ja Jumalan pilkasta. Jumalanpilkkatuomio pantiin täytäntöön Jerusalemissa joko vuonna 34 tai 35 jKr. kivittämällä hänet kuoliaaksi.
Menneinä vuosikymmeninä meillä Suomessa Tapaninpäivän perinteisiin
on kuulunut
joulukirkon ja
sukulaisvierailujen ohella tapaninajelu tai tahvananajelu, joka tapahtuu mieluiten hevosen,
usein nuorien varsojen eli tapaninvarsojen ensi kertaa
vetämässä reessä:
Kuva: Tapaninajelulla
1960-luvulla (JR-Studio/Juha Räty, kuva-arkisto)
- Tapan on hevosten herra, sula suihtien
sukija.
(sula = hyvä, laupias ; suihtien = suitsien)
- Tapanina ajellaan kylissä "Tapania tapaamassa".
- Tahvana pöytää tai uun moaha.
(Tarkoittaa talon velvollisuutta kestitä Tapaninpäivän rekiajelulle
lähteneitä vieraita)
- Onks Tahvana koton?
(Tavanmukainen Tapaninpäivän vieraan tervehdys tupaan astuessa tarkoituksena
varmistaa, onko hän tervetullut. Jos vastattiin, että kotona Tahvana
oli, se tarkoitti, että tervetulleita oltiin ja talosta saisi tahvanan eli
viinatyypyn)
Kyröjoen varrella nuoret miehet vierailivat tapanina tyttöjen luona ja pyysivät "sylin tapaninlankaa". Mielitietyilleen tyttöset antoivatkin pitkän säikeen kehräämäänsä rihmaa, lankaa tai peräti lankakerän. Siitä pojat tiesivät, oliko heillä mahdollisuuksia kyseisen tytön valloittamisen suhteen.
Tapaninpäivään liittyi myös taikoja, kuten:
- Tahvana-aamuna syydetään lunta sikain
silmille,
etteivät kesällä osaisi pahan tekoon!
Muuten, nykyään keskustellaan myös siitä, saisiko Raamatun kieltä nykyaikaistaa. Mielestäni saa, jos sisältöä ei pyritä samalla muuttamaan. Vai mitä sanotte seuraavasta, moniko ymmärtäisi ilman nykykieleen kääntämistä Mikael Agricolan vuonna 1548 suomeksi kirjoittamaa Luukaksen evankeliumia, vaikka kirjaimet olen jo muuttanut nykyihmiselle helpompaan ilmiasuun:
"P. Lucan Euangelium. LXXIIII.
Toinen Lucu .
Se
tapactui sijs nijnä peiuine / Ette yxi Käsky wloskeui Keisarild Augus tuselda /
ette caiki Mailma piti * We rolisexi laskettaman. Ja teme weron laskema oli
ensimeinē / ia silloin tapactui coska Kyrenius oli Waldamies ylitze Syrian maan.
Ja menit itzecukin Caupungihins andaman heidens arwatta. Nin mös Joseph
Galileast Nazaretin Caupūgist yles meni Judeaā Dauidin Caupūgin ioca cutzutā
Bethlehem / Sille ette hen oli Dauidin Honest ia perehest / ette henē piteis mös
itzens aruauttaman Mariā henē kihilatun Emēdens cāsa ioca oli rascas.
Nin tapactui heidē sielle ollesans / ette synnyttemisē peiuet tulit
teutetyxi. Ja hen synnytti poian henen Esikoisens / ia kiäri henen capalohin /
ia laski henen Seimen / sille ettei ollut heille sija maiassa.
Ja paimenet olit samas paicakunnas walwadhen pellola laumans ylitze / iotca
wartioitzit öölle heiden Carians. Ja catzo / HERRAN Engeli seisoi heiden
tykenens / ia HERRAN kircaus heite ymberinswalghisti /ia he peliestyit swrella
pelgolla. Ja sanoi heille engeli / elkette te pelietkö /sille catzo mine ilmotan
teille swren ilon / ioca tuleua on caikelle Canssalle
Sille ette teille ombi tenepene syndynyt Wapactaija / ioca ombi HERRA Christus Dauidin Caupungis. Ja teme on teille mercki. Te leudhet Lapsen Capalohin kiärityn / panduna seimeen. Ja cocta oli Engelin cansa swri Taiuallisen sotawägen ioucko / iotca kijtit Jumalata ia sanoit /Cunnia olcon Jumalā corkiuxijs Ja maasa Rauha / Ja inhimisis hyue Tacto.
Se on ette iocainen piti andamâ ylesk irjoitta mite henê hallusa ns oli."
Taitaisi se Raamatun luku jäädä vähäisemmäksi monillakin...
Muuten, nimeä Tahvana on väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan annettu vain 38 suomalaismiehelle, ja viimeisimmän kerran hiukan ennen vuosituhannen vaihdetta. Siinäpä siis oiva perinnenimi henkiin herätettäväksi. Myöskään Tahvo ei ole ollut liian suosittu nimi, sillä sen on omaksensa saanut 900 miestä ja yksi nainen aikain saatossa (1800-luvulla). Tällä vuosituhannella Tahvoja on Suomeen saatu kaikkiaan 20.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Joulukuun 24. ja 25. päivä
- Jouluaatto, Adam, Aatami, Eewa, Joulupäiwä -
Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella
mitään erityistä koko kansan jouluruokaa, vaikka toki Jouluna syötiin paremmin
ja runsaammin kuin arkena (ainakin jos ruokaa oli). Mässäilyllä ja joissakin
piireissä myös juopottelulla varmistettiin tulevan vuoden sato. Sanottiin näet,
että "mitä raskaammin talon isännän pää notkuu joulupöydässä, sitä parempi
tulee seuraavan vuoden viljasadosta".
Kuva: Harper-lehdestä löydetty
joulukuva 1800-luvulta.
Tarkkaa päiväystä ei ole tiedossa
Joulupäivänä ruokia oli toki monenlaisia, mutta yleistä koko maassa oli liharuoka esimerkiksi kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana on ollut joko nautaa, lammasta tai sikaa. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia Suomen kansan jouluruokia. Joulupuurossa käytetty ohra vaihtui riisiin vasta 1800-luvulla, mistä lähtien riisipuuro onkin kuulunut jouluruokiimme. Muut nykyisinkin joulupöydistä löydettävät laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläisjoulusta talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja paikoin vasta 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti perinteisen kekripässin.
Uskomuksiakaan ei Jouluna unhoitettu. Jouluaattona 24.12. vietiin haltijalle riihen nurkkaan jouluryyppy ja olutta. Ja niinpä vanhan kansan sanonnat ylistivätkin myös ruokapuolta ja lepoa:
- Aatto Joulusta paras,
iltapuoli Laskiaista.
- Jos olis kuusi joulua vuodessa
ja kuusi viikkoa joka joulussa,
laiskankin laatu ois elellä.
- Joulukseen jokainen kokoo,
joulukseen hiirikin säästää!
- Jouluna pitää kiljun pintaa
vaikka ois kuin koiran rintaa,
sekä lohta lohkottuna;
jos ei muuta niin mujetta.
- Pieniä ne on silakat joulukaloiksi
Joulun säistäkin tehtiin monenmoisia ennusteita
yleensä tulevalle vuodelle. Tällaisia ennusteita antoi mm. "Talon-Pojan
Sää- eli Ilma-Kirja" vuodelta 1773:
Joka sisällänsä pitä Muutamia Kaunita Opetuxia, Kuinga wuoden juoxu, ajat ja
muutoxet, yhdestä wuodesta toiseen tunnettaman pitä.
Stockholmissa , Pränd . Kuning:sesa Suomalais. Prändisä 1773.
Tuota kirjaa mainostettiin rahvaalle
seuraavanlaisesti:
"Rakas lukia, osta minua, minä annan sinulle paljon
ymmärrystä. Talon-Pojan Sää-Kirja on minun Nimeni, lue minua se tule sinulle
hywäxi, koko wuoden juoxun minä sinulle opetan, jonga jälken sinun itziäs
Käyttämän pitä".
Ja mitenkäs kirjan esipuhe kertoikaan:
"Senkaldaisesa ajatuxesa pitä tämä wähä kirja jokaiselda luettaman wastan otettaman erinomatain sentähden, että se on senkaldainen Ilma-Kirja, joka ei ainoastans kelpa yhtenä wuona, mutta pysy hamaan mailman loppuun asti, ja on tehty tähtein juoxun, ja sen Ilman jälken kuin Joulu päiwinä ja yöinä loppiaiseen asti on, jos se on selkiä eli sumuinen, saten eli lumen kanssa."
Yleisesti 1900-luvun alussa ennusteltiin säistä seuraavasti:
- Jos Jouluaattona tuulee ja sataa,
merkitsee se katovuotta.
- Jos Jouluaattona ja Jouluyönä on selkeä
ilma,
silloin tulee hyvä vuosi.
- Kun Jouluaattona kyntää lunta ristiin
rastiin semmoisen talon pellolla,
jota vihaa,
niin rupeavat oraat kasvamaan alaspäin.
Jouluna annettiin myös lahjoja, liittyyhän joulukertomukseen lahjojen antamista, kun Itämaan viisaat tietäjät toivat Jeesuksen seimelle lahjoja, kuten kultaa, suitsukkeita ja mirhaa.
Pohjoismaissa joululahjoja annettiin aluksi ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Myöhemmin tämä tapa saavutti kaikki muutkin kansalaisryhmät. Kaupungeissa lahjoja ruvettiin antamaan suunnilleen 1780-luvulla, maaseudulla 1800-luvun puolella. Tuohon aikaan lahjat toki valmistettiin itse kotoisista tarveaineista. 1900-luvun alussa lahjoja ruvettiin myös ostamaan itsetehtyjen lisäksi.
Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja ennusteli 1700-luvulla seuraavasti Joulupäivästä 25.12. (tämävuotisen Joulupäivän ennusteen olen merkinnyt sinisellä havaittavuuden parantamiseksi, toim. huom.):
Jos Joulu Aatona ja Joulu yönä on selkiä
ilma, ilman Sadeta ja tuuleta, nijn ota waari, että silloin tule hywä wuosi, ja
joka mies saapi kyllä elätyxexensä, mutta jos silloin tuule ja sata, se merkitze
kato wuoden.
Jos tuuli on idästä, tule tauti Kuningain ja Ruhtinain
wieraixi, kuolema myös monda pojes otta heidän seastansa
koska tuuli on pohjasesta, ole silloin iloisasi, sillä se merkitze hywän wuoden;
mutta jos se on Etelästä, se merkitze tautia.
Jos Joulu Sununtai
päiwän päälle lange, nijn ei tule Kylmä waan
tuulinen ja tuiskunen talwi.
Kewät tule lämmin ja Pellawas kaswa hywästi, kesä wari ja
kuiwa, Syxyn ja talwen pitä kylmän oleman; Hywää wuoden tuloa myös taidamme
odotta; mutta sinä wuona ej lambat menesty.
Hunajata saadan paljon, Yyrtejä, Omenoja ja senkaldaisia
hedelmiä pitä yltäkyllä kaswaman.
Wanhat kuolewat pojes, hedelmälliset waimot menestywät ja
Awioskäskyn sääty saapi siunauxen, johonga Jumala armonsa lainatkon.
Jos Joulu maanantai päiwän päälle lange nijn tule sekaisin suoja ja kylmä
talwi, eli kohtulinen ilma.
Kaunis kewät, myrskyinen kesä.
Syxy anda wijna kyllä , waan wähän hunajata, mesiäiset ja eläimet silloin kuole,
että hunajata ja maitoa puuttu, moni waimo silloin miehensä kuolemata saapi
surta.
Muutamat kuitengin saawat iloita toinen toisensa kanssa laula ja juoda, sanoden:
Ne kuollet annamme me olla, wielä monda miestä elä.
Jos Joulu-päiwä tistain päälle lange. Silloin tule
kylmä talwi, paljon lumen ja tuulen kanssa.
Märkä kesä, keskin kertainen wuoden tulo, woita, Hunajata ja Pellawasta
saat hyödytyxexi.
Siat kuolewat, ja lambat häwiäwät, monda siwiätä Ihmistä myös kuole, Laiwat
Merellä owat hädäsä, monda Pappia Kuolema myös pojes otta: tänä wuonna on hywä
sowindo Kuningain ja Ruhtinain wälillä.
Jos Joulu-Päiwä käski wikon pääle lange. Nijn saamme Me kaunin, mutta
kuitengin wahwan talwen, kewät tule kowalla tuulella wanhain sanan jälken.
Kesä ja Syxy tule hywä, Pellawat kelwolliset, runsahasti wijnaa ja Siemend ,
Hunajata silloin tahdotan kallisti myydä.
Sipuli kaswa hywästi.
Omenia ei paljo paisteta, waan yyrtit paremmin menestywät.
Kauppa-miehet ja Puoti wäki sawat paljon työtä, nuori wäki nijnä aikona ynnä
lasten kanssa paljon kuolewat.
Jos Joulu-Päiwä Torstain päälle lange; Nijn tule hywä
ja sateinen talwi, kewät tuulinen, kesä hywä ja Syxy terwehellinen, satehen ja
wilun kanssa; kuitengin pellot kaunistuwat hedelmällä ja siemenellä; Jonga
edestä Jumalata tule kijttä.
Kohtullinen wijnan saalis, Woita kylläldä ja
wähän Hunajata: Kuitengin moni Herra ja Kuningas ynnä onnettoman wäen pitä
kuoleman.
Esiwalda elä tänä wuona rauhallisesti.
Jos Joulu-Päiwä Perjantain päälle lange. Silloin on
talwi kowa ja wakawa, Kewät hywä, Kesä pyöriwän ilman kanssa, kaunis ja hywä
Syxy; Paljon Heiniä, Jywiä ja wijnan, Lambahat tahtowat kuolla, ja Silmä tauti
waiwa monda, Sipulin siemenet silloin owat kallit, Omena Puut kandawat paljon
Hedelmätä, waikka mato monda pilaa.
Lapset owat paljon kiwulliset.
Jos Joulu Päiwä Lauwantain pääle lange. Nijn tule talwi kylmä ja tuulinen
muuttuwainen ja luminen, ja myös tuulinen kewät.
Kesä hywä ja kuiwa Syxy; kallis aika silloin kuullan, ei kelwollista jywää
latohon wedetä, kalan saalis silloin menesty, Meriwäki paljon myrskyjä kärsi,
monda walkian wahingoa tapahdu, Sodat ja taudit owat lijkeillä, Puut kuiwawat
poijes ja mesiäiset owat tuskasa; Sen tähden ett hunajan päälle saa luotta,
mutta maitoa kuitengin Pytyisä näet.
Kuinga tämä Talon Pojan Ennustus kirja pitä ymmärrettämän.
Ne wanhat ja wijsat, alkawat merkkinsä Joulu-Päiwästä ja nijstä kahdesta
toistakymmenestä seurawaisesta loppiaiseen asti.
Ja nijnkuin ilma näinä päiwinä on, nijn se myös joka kuussa, kuka kungin päiwän
päälle lange, oleman pitä.
1900-luvun alussa Joulupäivästä sanottiin yksinkertaisemmin:
- Jos Jouluyö on selkeä ja tähtinen,
tulee hyvä ruis- ja sienivuosi ja vasikat menestyvät hyvin.
- Jollei tähtiä näy Joulupäivää vastaan
yöllä,
ei kasva tulevana kesänä mitään marjoja!
1800-luvun itäisessä Suomessa Joulupäivän vietto meni lyhykäisyydessään seuraavasti:
Aamurukous heti herättyä vuoteen
vieressä.
Jos aamurukouksen Joulupäivänä unohti, siitä ei hyvä seurannut.
Kirkkoon meno hyvin varhain aamulla,
monesti matkaa piti lähteä jo neljän jälkeen yöllä. Jouluaamun hyvin
aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Aikaisemmin
luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon hyvinkin ankarasti. Jos ei ollut
kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet ja torut!
Kirkossa olo
Kirkkomatkalla oli vahtimista: jos hevonen taakseen katsoi, joku
kohta kuolisi.
Kotiin tulo
Vieraisiin ei joulupäivänä ennen ollut asiaa, eikä uloskaan ollut
viisasta mennä, muuta kuin ihan pakollisille asioille (mm. ulkohuussiin)
Karjan konstaaminen
Kahvin juonti
Suomessa 1700-luvun lopulla kahvikiellon kuumentamat kansalaiset
kapinoivat korvikkeita vastaan. Aluksi ylellisyysveroja kiristettiin, sitten
kallis tuontitavara kahvi kiellettiin tykkänään valtiontalouden heikon tilan
vuoksi. Kahvia tuotiin Suomeen tuon jälkeenkin, mutta salaa, trokaamalla.
Ilmiantajia oli kahvikiellon rikkojia vastaan joka kylällä, jos ei muut niin
"juorumummot" höpötyksillään käräyttivät kahvinjuojatalouksia - jos siis eivät
itse saaneet talossa kestitystä. Suomalaisten kahvihampaan kolotusta hillinnyt
kielto kumottiin vasta herran vuonna 1802.
Hartaushetki
Muuten, nimeä Aatami on annettu kaikkiaan 1854:lle suomalaiselle, joista peräti kaksi (2) on ollut naisia. Adam-nimen on saanut omakseen peräti 3391 kansalaistamme, ja heistä 46 on ollut naisia. Vuonna 2010 - 15 on ko. nimi annettu 432:lle miehelle ja viimeksi nainen on saanut Adamin nimekseen vuonna 2015. Nimeä Eewa ei väestörekisterikeskuksen tietokanta tunne juuri lainkaan (2 osumaa), Ewa sen sijaan on nimeksi laitettu 370 naiselle kautta aikain.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Syntinen
ja kolmesti kielletty jouluherkku - kahviMuiden jouluruokien varjoon ja jopa lähes unohduksiin
on helposti voinut jäädä yksi nykyisin niin "maallistunut" herkku - kahvi.
Kenties juomme kahvia aamuisin, päivisin, ruuan päälle ja iltapäivisin - yksin
tai seurassa - ja totta kai myös iltaisin. Toisilla sumppia kuluu päivän mittaan
melkoisia määriä, jopa niin, että vatsaa siinä menossa aivan korventaa. Mutta
aina ei kahvi ole ollut kaikkien saatavilla oleva jalo juoma.
Turkulainen Axel Käg oli tiettävästi ensimmäinen suomalainen henkilö joka pääsi maistelemaan kahwia. Hän toimi kamaripalvelijana Schleswig-Holsteinin herttuan seurueessa tämän Persian-matkalla ja sai maistaa kahvia herran wuonna vuonna 1637. Hänen mielipiteensä tuosta ylhäisten juomasta on ainakin tämän artikkelin kirjoittajan tietämättömissä.
Kahwin rantauduttua meille sitä tarjoiltiin meillä Suomessa aluksi ainoastaan jouluisin ja muina suurina juhlina, sunnuntaisin ennen kirkkoon lähtöä tai vieraiden käydessä. Wähitellen kahvi alkoi kuitenkin maistua yhä useammin ainakin varain niin salliessa. Kahvihammasta kolotti jopa niin paljon, että kahvin juominen yleistyi joka aamuiseksi. Ja pian joissain wauraissa taloissa juotiin vielä päiväkahvit. Mutta olipa meillä tiettävästi vielä 1870-luvulla taloja, joissa kahvia ei kuunaan oltu nähty saati sitten juotu.
Talojemme köökien tarvekalusto
alkoi myös muuttua kahvin yleistymisen myötä. Kun kahvipannu oli 1840-luvulla
harvinaisuus, olivat pannut ja rännärit yleisiä parikymmentä vuotta myöhemmin.
Pavut paahdettiin paistinpannussa tai rännäreillä (rännäri, rännäli,
brännare) ja jauhettiin pullolla tai "pualikalla" kauliten pyyhkeen sisään
tai myöhemmin pöydillä pidettävillä tai seinälle ripustettavilla oikeilla
kahvimyllyillä.
Jutikkalan kartanon torpassa
Pikku-Hietalassa kerrotaan olleen vanha kanuunanluodin, joka pantiin puuvatiin
kahvipapujen päälle ja vatia heiluteltiin, kunnes pavut olivat hieroutuneet
jauhoiksi. Kahvi keitettiin padassa. Ja hyvää oli vaikka mustana se aluksi
nautittiinkin!
Kahvi oli sangen tyyristä tuontitawaraa, oikea ylellisyystuote, kuten suurin osa mausteistakin. Aluksi kahvia alettiin tuoda Turkuun, maamme tuolloiseen pääkaupunkiin, 1720-luvulla. Kalliin kahvin, joka 1700-luvun puolivälissä maksoi 3 kuparitaaleria naulalta (eli 425 grammalta) ja 1700-luvun lopussa jo lähes 30 taaleria, meillä Suomessa tunsi kuitenkin jokainen mökin mummo ja pappa. Tuolla 30 taalarilla kun sai Herran vuonna 1776 puoli tynnyriä eli 82,5 litraa rukiita, joten kallista tuo kahvi oli, ylen kallista. Kilo kahvia maksoi siis enemmän kuin täysi tynnyri rukiita! Niinpä kahvia jatkettiin kotikonstein milloin milläkin. Nämä kaikki kahvin korvikkeena käytettävät kasvit lueteltiin tarkkaan myös Lönnrotin kirjassa. Kaikesta kalleudestaan huolimatta vuoden 1750 tietämillä kaupungeissa aateliston keskuudessa kahvinjuonti oli verraten yleistä, ja parissa vuosikymmenessä tapa levisi myös maalaispappiloihin ja sieltä tavallisen kansan keskuuteen.
R
Ruotsi-Suomessa tuli voimaan ensimmäinen kahvinkieltolaki Herran wuonna 1756. Ihan totta tämä siis! Kahvin salakeitosta sai perin muhkeat sakot ja kiinni jäädessä keitto- ja paahtolaitteet menetettiin valtiolle aivan viinan kieltolain tyyliin. Tämä ensimmäinen kieltolaki kahville ehti olla voimassa alle viisi vuotta, kunnes se kumottiin vuonna 1761.
Toisen kerran kahvi kiellettiin vuonna 1767 tällä kertaa kolmen vuoden ajaksi. Kahvi kiellettiin kolmannen ja viimeisen kerran vuonna 1794. Kieltolaki oli voimassa peräti kahdeksan vuotta, kunnes Kustaa IV Aadolf astuttuaan valtaan perui kahvikiellon vuonna 1802. Hän ilmaisi sen näin:
"Koska
te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia,
ettette voi tulla toimeen ilman kahvia,
niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi,
eli siksi kun olen ehtinyt ajatella, mitä veroja vielä
lasken niskoillenne persoutenne tähden."
Myöhemmin 1900-luvulla maailmansotien aikaan kahvi oli meillä Suomessa kupongein säännösteltynä, koska sitä oli vaikea saada sodanaikaisilta markkinoilta. Kun oikeaa kahvia oli lähes mahdotonta saada, keksittiin sille vastikkeita ja korvikkeita. Korvikkeessa oli pieni osa kahvia ja loput korvattiin muilla aineilla, kuten paahdetuilla sikurilla, voikukan juurilla, rukiilla, ohralla ja herneillä. Vastikkeet sitä vastoin oli tehty kokonaan korvaavista aineksista, yleensä viljasta ja sikurista korvikkeen tapaan tai jopa paahdetusta näkkileivästä.
Menkäämme takaisin menneiden wuosisatojen ylhäisön assemblee-tilaisuuksien aikaisiin kahvinjuontitapoihin. Kahvitarjoiluista kertovia selontekoja lukiessa kiinnittyy huomio mainintaan, että naisille tarjottiin noissa tilaisuuksissa ainoastaan teetä ja korppuja, mutta ei kahvia. Kahvi kun ei sopinut naisille laisinkaan!
Arvattavasti myös lääkäreiden ja tiedemiesten kahvinvastaiset teoriat olivat syynä sekä tähän kieltoon että osittain kieltolakeihinkin. Niinpä esimerkiksi Linné piti myöhemmin arveluttavana sitä, että kahvipuu oli myrkyllisten koireisipuun ja kiinanpuun lähisukulainen, sitä paitsi papujen polttaminen vaikutti hänestä vaaralliselta. Lääkärit sanoivat, että tautitapaukset lisääntyvät ylenmääräisen kahvinjuonnin takia.
Kahvia myytiinkin aluksi ainoastaan apteekeissa. Sitä oli silloin suositeltu nautittavaksi pari kolme kertaa viikossa; erikoisen suositeltavaa sen piti olla, niille "joiden veri oli kylmää ja joita ahdisti päänsärky ja pyörrytys". Sitä pidettiin oivallisena lääkkeenä "pohmeloisille ja ylensyöneille". Liekö siis ihme, jos 1700-luvun ihminen, joka piti arvossa pöydän nautintoja, alkoi pitää kahvista yhä enemmän.
Niinpä siis annettiin edellä mainituista syistä se kahvikieltolaki, mutta on melko varmaa, että sitä kieltolakia rikottiin ja rankemman kerran. Saattaa olla, että ylhäisöjen "assembleissa" virallisesti tarjottiin vain teetä, mutta totuus lienee ollut yleensä ihan muuta ainakin siis miesten osalta.
Vuodelta 1794 on säilynyt Porthanin kirje, jossa hän Pohjanmaalta kertoo Caloniukselle:
"Heinäkuun viimeisenä vietimme, täällä kahvin hautajaisjuhlia, maisteri Franzenin äidin luona, jolla oli nimipäivä. Seuraavana päivänä matkustimme Torniota kohti. Samana päivänä kenraali Carpelanilla oli täällä vieraskutsut, ja eräs velikulta kertoi minulle, että kaikki rouvat aterian jälkeen nukahtivat herättävän juoman puutteesta."
Kahvia piti muutenkin arvostaa
ja esimerkiksi kuppia ei saanut pestä milloin vain:
Pesäpäivät 21. - 24. joulukuuta
Auringon sanottiin olevan kaksi kertaa vuodessa kannoillaan eli pesässään. Mikäli aurinko ei pesäpäivinä (22.-23.12.) paistanut, tulevasta kesästä tuli sateinen; mikäli aurinko pesäpäivinä paistoi vaikkapa vain ihan wähäisenkin määrän, tuleva kesä oli kuiva ja poutainen. Pesäpäiviksi kutsuttiin myös muutamaa päivää Juhannuksen tienoilla.
Talviset pesäpäivät pitivät sisällään wanhojen perinteessä sangen myyttisiä aineksia, samoin kuin kesäisetkin pesäpäivätkin. Molemmissa pahojen henkien läsnäolo oli pahaenteistä ja käsinkosketeltavaa. Niinpä joulukuun 20.-22. päivänä uskottiin, että kun aurinko eli Päivätär kulki kiertonsa matalimmassa kohdassa ja lepäsi väsyneenä hetken, monenlaiset henget liikkuivat pimeyden suojissa maan päällä. Tämän takia koti suojattiin loitsuilla ja aurinkopyörillä epätoivotuilta vierailta eli liiemmäisiltä. Oman perheen omakuntaiset vainajat olivat kuitenkin tervetulleita ja onnea tuovia kunniavieraita.
Wanhojen puolustautumistapana, ainakin osalla väestöä, oli edellä mainittujen konstien lisäksi viinan juonti ja tulenloimotus, jotka myös pitivät pahat henget riittävän loitolla.
Pimeitä pesäpäiviä seliteltiin myös sillä, että Louhi, mahtava Pohjolan emäntä, vangitsi tuolloin taivaanvalot kiviseen mäkeen ja maailma joutui virumaan pimeydessä.
- Tuoretta puuta ei pesäpäivinä pidä
hakkaaman,
muuten karhu kesällä karjan repii!
- Päivän kun pesäänsä kylmää,
joutaa turkki myyvä.
(pakkanen pesäpäivinä tietää leutoa lopputalvea)
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2016
Joulukuun 21. päivä
- Touhu-Tuomas, Tuomas, Tuomo, Tuomaanpäivä -
Tuomaanpäivänä 21.12. on useinkin talvipäivänseisaus, eli Tuomaana yö on pisimmillään! Mutta jo Tapaninpäivänä päivä on pidentynyt tuosta "aallonpohjastaan". Tuomaana oli myös wanhaan aikaan uuden vuoden alku, sillä tuolloin oli ikiaikainen skandinavinen uusivuosi.
Entisaikana Tuomaanpäivä (tässä EI OLE kirjoitusvirhe, vaan menneinä aikoina Tuomaanpäivä kirjoitettiin todella yhteen!) varattiin varsinkin suursiivoukselle. Tuomaan päivään mennessä tulevan joulun juhlavalmistelut alkoivat olla likipitäen kunnossa. Menneinä aikoina Tuomaan päivän töihin, ellei päivä nyt sitten ollut sunnuntai, kuului savupirttien peseminen ja valkaiseminen jouluksi. Niinpä tuohon maailman aikaan puhuttiinkin Touhu- ja Noki-Tuomaasta. Muita töitä oli esimerkiksi vero- ja maksurästien kerääminen; seppä, pappi ja lukkari kiersivät Tuomaan päivänä kylillä keräämässä saataviaan, sillä taloissa vieraat saivat hyvän kohtelun ja tarjolle pantiin yllin kyllin hyvää ruokaa sekä juomaa.
Tuomaanpäivään liittyy myös monia sanontoja:
- Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.
- Tuomas vuoden alku.
- Tuomas tuoppi kainalossa.
- Koti-Tuomas
Joulun tuopi,
Hiiva-Nuutti (8.1.) poijes viepi.
- Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha.
- Tule meille
Tuomaskulta,
tule oluttynnyri olallasi,
viinapikari pivossasi.
Kuva: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen Ajantieto
tuo joulu tullessas,
oluttynnöri olallas,
piimäjuusto pivossas.
- Akan perintö ei kestä kuin Tuomaan päivästä jouluun.
Tuomaanpäivänä tehtiin entisen maailman aikoina myös ns. kyntöleipä, joka otettiin ruokapöytään vasta 23.4. eli Jyrin päivänä, jolloin uuden sadon kynnöt yleisesti aloitettiin.
Tuomaanpäivän ja joulun väliin jäävää ajanjaksoa on monin paikoin kutsuttu ns. pesäpäiviksi. Ajankohtaan kun osuu tuo jo yllä mainittu talvipäivän seisaus, jolloin auringon uskottiin oleilevan kolme päivää pesässään. Jos aurinko ei tuona aikana ilmestynyt lainkaan, se ennusti sangen sateista kesää. Jos aurinkoa taasen näkyi vilaustakaan tuona aikana, sen on uskottu lupailevan kuivaa ja poutaista, tulevaa suvea.
Kovat pakkaset pesäpäivinä enteilivät leutoa sydäntalvea. Ensimmäinen suoja pesäpäivien jälkeen ennusti yhdeksän viikon kuluttua todellista suojasäätä, mistä voikin sitten laskeskella kevääntulon. Pesänpäivien aikana ei myöskään saanut hakata tuoretta puuta, sillä silloin karhu olisi tulevana suvena iskenyt karjan kimppuun.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.12.2016
Joulukuun 19. päivä
- Kaksi presidenttiä -
Joulukuun 19. päivä vuonna 1940 oli
itsenäiselle Suomelle ja esivanhemmillemme raskasta aikaa. 1.3.1937 asti
Kallion kuolemaan liittyy
mielenkiintoista dramaattisuutta. Kallio itse ilmoitti eroavansa
presidentin toimesta marraskuussa 1940. Tuolloin vallinneen
sotapoliittisen tilanteen vuoksi normaaleja valitsijamiesvaaleja ei
katsottu voitavan järjestää, joten säädettiin poikkeuslaki, jonka turvin
vuoden 1937 valitsijamiehet valitsisivat uuden presidentin.
Valitsijamiehet kokoontuivatkin 19.12.1940 valitsemaan uutta
presidenttiä. Valituksi tuli Risto Ryti. Pian valinnan jälkeen istuva
presidentti Kyösti Kallio menehtyi äkilliseen sydänkohtaukseen Helsingin
päärautatieasemalla ollessaan lähdössä kotiinsa Nivalaan. Hän jaksoi
Tarina kertoo, että Kallio olisi kuollut marsalkka Mannerheimin käsivarsille kyseisellä asemalla, mutta kaiketi oikeat henkilöt olivat presidentin adjutantti eversti Aladár Paasonen ja eversti A.F.Airo.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.12.2016
Joulukuun 16. päivä
- Suomi-poika perustaa Ameriikan, Bostonin teekutsut,
Jos ei vanha kansa tuosta otsikon päivämäärästä muuta muista, niin sitten ne Ameriikan mailta tulleet suuret uutiset: John Mortonin ja Bostonin teekutsut! Tuo nimihän tarkoittaa Bostonin asukkaiden poliittista protestia brittihallintoa vastaan Herran vuoden 1773 lopussa.
Kuva: Bostonin teekutsut
Saadakseen siirtokunnat tunnustamaan Britannian verotusoikeuden parlamentti salli vain veronalaisen teen viennin. Amerikkalaisten protestien ja boikotin ansiosta teelaivat joutuivat palaamaan purkamattomina takaisin, siis kaikki muut paitsi kolme laivaa, jotka jäivät satamaan odottamaan purkamista. Paikallinen kansankokous määräsi ne palaamaan takaisin, mutta kuinkas kävikään; kuvernööri omassa korkeassa persoonassaan kielsi mokoman palautuksen. Lain mukaan laivat piti purkaa viimeistään 16.12.1773, mikä estettiin suivaantuneiden kansalaisten toimesta tehokkaasti; illalla laivoille hiipi 60 intiaaneiksi pukeutunutta bostonilaista. He heittivät kaikki kallisarvoiset teelaatikot mereen, eivätkä satamavartijat ja tullimiehet pystyneet estämään heitä. Tapahtuma oli amerikkalaisten vastalause Ison-Britannian määräämiä veroja vastaan. Englantilaiset puolestaan pitivät Bostonin tapahtumia kapinana. Ja niinpä viranomaiset ryhtyivät vastatoimiin, jotka johtivat vastaavasti vastaboikotteihin, ja lopulta Englanti lähetti (vuonna 1775) sotaväkeä kukistamaan niskuroijat. Tämä taas johti vuosien sotaan ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen, jonka läpimeno oli muuten Suomi-pojan, John Mortonin, varassa. USA:ta ei siis olisi...
John Morton, joka eleli vuosina 1724-1777, oli suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen. Hän on yksi niistä 56:sta kongressin jäsenestä, joka on allekirjoittanut Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen. Mortonin antamaa ääntä pidetään vieläkin ratkaisevana äänenä, jonka ansiosta Yhdysvallat irrotettiin Britannian alaisuudesta. Morton oli itse syntynyt USA:ssa, mutta hänen isänpuoleinen sukunsa oli lähtöisin Suomesta, Rautalammelta.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.12.2016
Joulukuun 15. päivä
- Wanha Annanpäiwä, ikiaikainen talwipäivänseisaus, Annikki -
Vanha kansa vietti Annanpäivää meillä Suomessa 15. joulukuuta ja tämä Annanpäivä oli omistettu Neitsyt Marian Anna-äidille. Perustipa pimeällä keskiajalla piispa Maunu Tavast Annalle Turun Tuomiokirkkoon ikioman alttarin.
Tästä pyhästä Annasta syntyi vuosisatojen saatossa meillä Suomessa metsän emäntä, Annikki, metsän kuninkaan Tapion vaimo, mutta onpa Annikkia sanottu myös Tapion tyttäreksi tai piiaksikin.
Annikilta, vihreäviitalta, pyydettiin suojelusta karjalle ja metsäreissuille mm. seuraavin sanoin:
- Annikki, metsän emäntä,
avoa rahainen aitta,
metsän linna liikahuta.
En minä pyhänä pyyvä
aina arkena ajelen.
Kansan vanhinten mukaan Annikkina aloitettiin
joululeivonta. Annan päivänä tai jo edellisenä yönä leivottiin koristeelliset
joululeivät. Iltayö nukuttiin ja puolilta öin noustiin leipomaan. Suuri
joululeipä koristeltiin isolla aitanavaimella painetulla ristillä tai
joulusilmillä. Silloin leipiin painettiin kasvojen muodot. Tämä toukoleipä
eli kylvökakko oli tärkeä jouluisen ruokapöydän koriste.
Suuren kylvökakon taikavoimaan uskottiin eikä sitä syöty jouluna.
Niin, tuo Annanpäivä siirtyi nykyiselle paikalleen yhdeksänneksi joulukuuta vasta vuonna 1708 Ruotsin suurvaltakaudella. 15.12. jäi kuitenkin Turun hiippakunnan omaksi Annanpäiväksi, koska 15.12. oli ollut ikiaikainen suomalainen talvipäivänseisaus.
- On päivää kesäistä,
yötä Annan aikuista.
- On niin pitkä kuin Annan päivän aikuinen yö!
- Annin silmä on pitkäuninen.
- Annana oluet pannaan,
juhlana (jouluna) joukolla juodaan!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.12.2016
Joulukuun 13. päivä
- Luusia, Luttu -
Tämä oli wanhaan aikaan koululaisten viimeinen työpäivä ennen joulua!
Varsinkin ruotsinkielisten alueiden kouluista Lusia-juhla levisi yhdistyksiin ja klubeihin, ja siitä alkoi pikkujoulujen vietto pikku hiljaa. Ruotsinkielisissä Suomen kaupunkikodeissa valkoisiin puettu tytär kynttilällä varustettu puolukanvarpuseppele päässään kantoi Lutun päivän aamuna vanhempien huoneeseen aamiaistarjottimen, jossa oli mm. Lusian-päivä -leivonnaisia ja kynttilä. Näin siis ennen kaupallisuuden astumista kuvioihin ainakin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Wanhojen mukaan Joulukuun 13. ja 14. päivän välinen yö oli vuoden pisin yö:
- Lutun yö, Annan aatto:
kukko kolmasti orrelta putoaa!
- Lucia pisimmän yön anda,
Vitus (15.6.) pisimmän päiwän kanda!
(Manuale 1646)
- Öö caike pisin
(Agricola 1544)
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
(Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
Muuten, nimeä Luttu Väestörekisterikeskuksen tietokannat eivät tunne ollenkaan, sen sijaan Luusia-nimeä on tuon ko. rekisterin mukaan annettu meillä vain yhdelle naiselle joskus 1800-luvulla. Lucia-nimi on annettu yhteensä 913:lle suomalaiselle, joista 4 on ollut miehiä ja he saivat nimensä vuosina 1960 - 1979.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.12.2016
Joulukuun 9. päivä
- Annanpäivät Raahessa, Anna, Anni -
Raahessa vietettiin ennen wanhaan Annapäiviä aina joulukuun
yhdeksäntenä; ja vietetään vielä nykyisinkin. Joulu oli jo melkein kynnyksellä
ja yökin melkein pisimmillään; kaduilla kulki aamuvarhaisesta alkaen
oudonnäköisiä nuorukaisia ja nuoria neitoja, niin kumman näköisiä, ettei juuri
kenkään heitä tunnistanut! Ja pitkin kaupungin katuja kuljettiin aamusella
joukolla Annoja herättelemässä!
Nykyisin Annanpäivät käynnistyvät yleensä siinä yhdeksän aikaan aamusella; jonkin talon pihalla aletaan rumpautella ja kuljetaan sitten sieltä Raahen kirkolle. Ja mukana olijat saisivat olla wanhaan tyyliin pukeutuneita! Perinnejumalanpalveluksen lisäksi julistetaan vuoden Anna, on myyjäisiä ja muita kommerverkkejä ja esityksiä ja näyttelyjä. Tiernaryhmäkin esiintyy ja muutakin wanhassa kaupungissa tapahtuu!
Kansantarustoissa Anna (Anni, Annikki) oli Tapion tytär, joten Annaa kuului myös kunnioittaa.
Annan päivä kuuluu myös wanhaan jouluperinteeseen. Olihan Jeesuksen isoäiti myös Anna ja päivän sijainti nykykalenterissa on mitä oivallisin joulun valmistelupäivä. Wanhat panivat Annan päivänä juhlajuomat, jouluoluet:
- Annana oluet pannaan,
juhlana joukolla juodaan.
Tuolloin leivottiin myös joulua varten leivät ja kaakut
ja paakelsit, laitettiin karjaa teuraaksi ja ehtoohämärissä kiiruhdettiin
naapureihin tuliaisten vaihtoon.
Annan päivä on innoittanut oluen lisäksi myös toisenlaisiin
sananlaskuihin, kuten:
- Anna leipoo
- Annan päivänä päivä on kissansylen mittainen,
kaksi hämärää vastakkain.
- Onpa yötä yökötellä,
Annan päivän aikaan.
- On yötä yökköisellä,
Annin päivän aikuisella!
- Voi Annan aikuista yötä
ja Eskelin (12.6.) edellistä päivää!
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.12.2016
Joulukuun 6. päivä
Pyhän Nikolauksen nimestä ovat saaneet alkunsa mm. sellaiset suomalaiset nimet kuin Niilo, Nikke, Niko, Klaus, Laaus, Laavi, Laase ja Miikula (ortodoksiset karjalaiset). Päivän pyhää mainetta on jonkin verran häirinnyt Venajän tsaari Nikolai II. Itse asiassa alkuperäinen pyhä Nikolai tai paremminkin Nikolaus on wanhoille merkinnyt "metsälintujen suojelijaa" tai "Pohjolan Isäntää". Karjalaisten mielestä Nikolaus oli myös "Meroin Isäntä, Miikkula meren jumala". Ja nykyajan lapsienkin tuttu joulupukki on alkujaan ollut Pyhä Nikolaus.
- Martti maita vahvistaapi,
Antti aisoilla ajaa,
Nikolaus nivoo kiinni.
- Millainen on ilma Nikolauksen päivänä,
sellaista on koko joulukuun.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.12.2016
Joulukuu
Joulukuu on vakiintunut tulevan kuun nimeksi vasta aivan viime vuosisatoina; aikaisemmin puhuttiin wanhojen nimellä Talwikuu, peräti jopa vielä 1700-luvullakin. Aikaisin meiltä Suomesta löytynyt maininta nimestä joulukuu löytyy herran vuodelta 1668, joskin se oli silloinkin ainoastaan lisänimenä Talwikuulle.
Joulukuuhun liitetään myös vanhan kansan enteitä seuraavasti:
- Jos pikkulintu lyö akkunaan,
myllertää pian tuisku saman ruudun takana.
- Jos Joulukuussa taivas on tähdessä ja
räystäät tippuvat,
niin vie halla kesällä yhden viljan!
- Lantatunkio pitää tehdä yläkuulla ja
etelätuulella,
muuten jos tekee, ei siitä jää sula.
Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.11.2016
Marraskuun 30. päivä
- Anterus, Andreas, Antti, Antero -
- Anterus pyhät aloittaa,
hyvä Tuomas (21.12.) Joulun tuopi,
paha Nuutti (8.1.) pois ajaapi!
Pyhän Pietarin veli, "Antti santti" (eli pyhimys), kalastajien suojelija, josta johtuen Antin päivä oli myös kalastajien juhlapäivä. Venäläisten suojelupyhimys.
Metsämiesten parissa Anttia muistettiin Antero Vipusena, ansojen virittäjänä. Tämä Antero Vipunenhan oli kalevalaisessa kansanrunoudessa maan alla makaava vainaja tai jättiläinen, jolla on hallussaan arvokkaita ikiaikaisia loitsuja.
Antero Vipunen oli nimeltään myös Yrjö Karilaan toimittama teos, joka löytyy tietenkin myös Kunniamme Päivät -museosta. Tässä kirjassa esitellään monen moisia pelejä, leikkejä sekä yleis- ja knoppitietoa (Antero Vipunen: arvoitusten ja ongelmien, leikkien ja pelien sekä eri harrastelualojen pikkujättiläinen. WSOY, Porvoo 1950. 1. painos).
Antin päivänä myös jouluruokien valmistelu oli viimeistään aloitettava. Antistakin on talven ilmoja ja tulevia ansioita ennusteltu monin keinoin:
- Antti jos on ankara,
niin joulu on joutava.
- Anna, Antti, ahvenia,
Pekka pieniä kaloja.
- Antti turkin antaa,
Urpo (25.5.) orrelle kantaa!
- Mitä ennen Anttia kinostaa,
se Jouluna (25.12.) vetenä juodaan.
- Antti aisoilla ajaa,
Simo (28.10.) sillat tekee ja
Martti (11.11.) myllyt täyttää.
- Antti aisoilla ajaapi,
Martti maata vahvistaapi,
Simo siltoja tekeepi,
Nikolaus (29.12.) nivoopi kiinni.</
