Arvoisat kansalaiset!

Bestå kärkkärit!

Äänellä varustettu puhelin keksitty...

Seuraavassa klubimme ulkolaitajäsenen, tiedetoimittaja Arvon löytöjä sanomalehdistömme ja uutistoimitusten parhaista hengentuotteista. Hupsista-palstan toimittajana toimiminen alkaa jo kuulemma haitata normaalia uutisten lukemista, Arvo toteaa ja jatkaa... 

Yle uutiset, julkaistu 19.2.2009 klo 10:01, päivitetty klo 10:08

Pitäisiköhän toimittajiltakin vaatia edes lyhyen matikan kurssi, tuota pilkunkäyttöä meinaan?? Ja onpas siellä talousasiantuntijoita, kun ennusteissaan 56 vuoteen asti pääsevät!

”Yhdysvaltain keskuspankki on laskenut arviotaan kuluvan vuoden talouskasvusta. Fed arvioi Yhdysvaltain kansantuotteen pienenevän tänä vuonna 0,51,3 prosenttia. Aiemmin kansantuotteen kasvulukujen arvioitiin olevan 0,2 prosentin heikentymisen ja 1,1 prosentin kasvun välillä.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed perustelee uutta arviotaan muun muassa sillä että hintojen laaja aleneminen eli deflaatio voi pahentaa talouden taantumaa. Yhdysvaltain keskuspankki esitteli tänään ensimmäistä kertaa myös pitkän aikavälin eli 56 vuoden ennusteen talouskasvulle, inflaatiolle ja työttömyydelle.

Fed asetti inflaatiotavoitteensa kahteen prosenttiin. Yhdysvaltain talouskasvun pitkän aikavälin arvioksi keskuspankki asetti 2,52,7 prosenttia. Työttömyysprosentiksi arvioitiin 4,85 prosenttia.

Tammikuun lopun kokouksessaan Fed päätyi jättämään ohjauskorkonsa ennalleen 0,000,25 prosentin tavoitehaarukkaan. ”

****

Prosessori 17.2.2009 klo 13:41:49

Mihin maailma onkaan menossa, nyt puhelimeen on onnistuttu liittämään  äänikin?

” Puhelimissa on myös kaiuttimet, joten kuvan lisäksi esitykseen voi liittää äänen.”

 ****
Yle uutiset, julkaistu 24.2.2009  klo 09:25, päivitetty klo 11:23

Tasa-arvon Suomessa seuraavaa...
 
Entistä useampi joutunut työttömäksi 
 
Työttömien miesten määrä nousi, kun taas naisten kasvoi. Työllisyyskatsauksen mukaan työttömyys kasvoi kaikilla alueilla, mutta eniten Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla.”

 
 ****
Yle uutiset, julkaistu 24.2.2009 klo 16:19, päivitetty klo 16:20

Kova on pudotus, kun on jatkunut jo 18,5 vuotta...
 
”Asuntojen hintojen lasku on jatkunut Yhdysvalloissa. Tänään julkistetun indeksin mukaan hinnat putosivat joulukuussa 18,5 edellisvuoden joulukuusta.”
 
 ****
 
Iltasanomat  (tiistai) 24.02.2009  08:40, päivitetty 24.02. klo 09:21

Eivät siis tienneet vielä torstaina miten seuraavan tiistain ammuskelu sujuu??
 
Kolme loukkaantui ammuskelussa Oulaisissa
 
Pohjoispohjanmaalla Oulaisissa tapahtui yksityisasunnossa ampumavälikohtaus, jossa loukkaantuivat nuori mies ja nainen tiistain vastaisena yönä.
 
Tutkinnanjohtaja komisario Raimo Ollilla Jokilaakson poliisista sanoi, että kokonaistilanne asiassa oli vielä torstaiaamuna täysin epäselvä.”
 

Vaikenen, tuumii toimitsijanne UJ

<-PALUU HUPSISTA-PÄÄSIVULLE