Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

UKTA

Urho-Klubin TalousAvustaja

Näillä sivuilla Sinulla, rakas lukija, on mahdollisuus saada uusimpia neuvoja ja tietoja mainion valtakuntamme sekä oman taloutesi tilanteesta. Talouden eturintamassa rämpivä taloustoimittajamme Jäsen Heikki perehdyttää Sinut talousmaailman syvimpiin saloihin aivan viimeisimpiä faktoja myöten.

 

OMAT JA LAINATUT (15.10.2007)


Suomen valtio on maksamassa lainojaan pois etupainotteisesti. Jotkut kritisoivat tätä, mutta parempi maksaa velat pois silloin kun on rahaa ettei tarvitse maksaa isoja korkoja silloin kun ei ole rahaa. Pahimmillaan maksetaan velkojen korkoja uusilla veloilla.

Tästäpä tulikin mieleeni yksityiselämän lainailut.

Eräs - ilmeisesti - naapuri tuli yhtenä iltana soittamaan ovikelloa. Ilmoitti olevansa naapurista ja pyysi lainaksi laturia; pitkä selitys miksi puhelimen laturia tarvitsi. Ei esitellyt itseään - ei silloin eikä myöhemmin. Jälkikäteen ajatellen en vieläkään tiedä mikä hänen nimensä oli tai oliko kyseessä naapuri. Laturi palautettiin, samoin myöhemmin  lainatut laturit.

Sitten yhtenä iltana tuli lainaamaan DVD'tä "kun televisiosta ei tule mitään". Lainasin yhden (muistaakseni nimeltään tulimyrsky). Olin sitten viikon työmatkalla ja kun palasin, naapuri soitti ovikelloa. Sanoi että oli yrittänyt palauttaa DVD:n mutta kun en ollut ollut kotona, halusi varmistaa etten luulisi että olivat unohtaneet asian. Sanoin että "kyllähän sen DVD:n olisi voinut pudottaa postiluukusta". Siihen naapuri sanoi että "niin ajattelin että antaisit tilalle uuden DVD:n". No sitä DVD'tä ei sitten koskaan palautettu - ilmeisesti katsottiin saavutetuksi eduksi, palautetaan vain uutta lainaa vastaan.

Sitten sama naapuri tuli soittamaan ovikelloa. "Lainaatko kännykkää, minulla on kyllä oma sim-kortti". Totesin siihen lakonisesti "En lainaa". Sen jälkeen ei naapuri enää käynyt lainaamassa mitään. Ja kuulopuheiden mukaan muuttivat talosta.

Muuten, sen jälkeen kun olivat muuttaneet, alakerran ilmoitustaululla oli lappu "Kadonnut työkalupakki porraskäytävästä. Tarvitsen työkaluja työssäni niin voisitteko palauttaa". Ja muuten, aivan eri asiasta, taloyhtiöllä oli ulkoiluvälinevarastossa lasten pihaleluja. Nekin katosivat samaan aikaan???

Yhdellä klubin hallituksen jäsenellä on peräkärry (aivan - mokoma porvari, omistavaa luokkaa). Eräs yhteinen tuttumme alkoi lainailla sitä. Lainasi vaikka yksiselitteisesti kiellettiin. Urhomme sanoi, että tarvitsee sitä itse; tuttu sanoi että hänen tarpeensa on kiireellisempi, "palautan huomenna viimeistään". Sitten ei peräkärryä näkynyt pariin päivään - soitto perään ja "en ehdi tulla tuomaan kun on niin pitkä matka, jos tarvitset tule hakemaan".

Lainailu väheni kun Urhomme laittoi peräkärryyn lukot. Enää peräkärry ei kadonnut kun Urhomme oli poissa kotoa. Silti, lainaaja saattoi tulla paikalle, jos kärry ei ollut lukossa, niin vie sen mennessään. Jos kärry oli lukossa, kinusi niin kauan, että jos Urhomme ei välttämättä itse tarvinnut, antoi sen lainaan. Tällöinkin illan laina saattoi venyä kolmeksi päiväksi "kun tätä kaatopaikalle ajettavaa oli enemmän kuin luulin". Kerran lainaaja oli soittanut Urhomme työpaikalle ja pyytänyt, että antavat Urhomme mukaan työhön liittyvää materiaalia, jonka hän sitten hakee. Lainaaja tuli paikalle, otti peräkärryn ja kun Urhomme kysyi "mitäs tälle materiaalille" vastasi ettei hän sitä tarvitse, pidä itse. Oli vain juoni, jolla varmistettiin, että jos kärry olisi ollut lukossa, Urhomme olisi ollut paikalla avaamassa sen...

Kunnioittavasti,
Taloustoimittajanne UH

I speak with the confidence granted by total ignorance ;-)

 

Sivusto © Juha Räty


 

<-PALUU PUDUAARIN PÄÄSIVULLE