Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!


 Viikon kirjavinkki, Stieg Larssonin trilogia

Klubimme jäsenistä moni tuntee maailman ainoan viisiosaisen trilogian, Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjan liftareille. Kesälomalla luin ruotsalaiskirjailija Stieg Larssonin romaanitrilogian, joka kenties on maailman paras kolmeosainen trilogia ja sekin on aika paljon sanottu, vaikka ei samassa sarjassa viisiosaisen trilogian kanssa kilpailekaan.

Larssonin trilogiassa käsitellään ruotsalaista yhteiskuntaa hätkähdyttävällä tavalla. En kerro juuri mitään kirjan juonesta, jotta lukuelämys säilyisi. Sen verran voin kertoa, että ensimmäisestä kirjasta, Miehet jotka vihaavat naisia, tehty elokuva noudattelee kohtalaisessa määrin kirjan juonta, mutta pakostakin jättää pois olennaisimmat asiat, joita ei lyhyessä elokuvassa ehtisi mitenkään kuvaamaan.

Larssonin trilogiassa on keskeisenä juonenkehittelyn menetelmänä nykyinen tietoliikennetekniikka sekä salakuuntelu ja hakkerointi, joita käytetään hyväksi niin hyvässä kuin pahassakin. Jotenkin hämmästyttää, että kirjoittajalla ei kuitenkaan ollut tietoa tai halua kertoa nykytekniikan suomista tiedonhankintamahdollisuuksista koko laajuudessaan. Kirjassa jätetään kertomatta matkapuhelinten käytöstä tilakuuntelulaitteina ja rajoitutaan puheluiden kuunteluun salakuuntelutarkoituksessa. Tietokoneilla tallennetun tiedon hyödynnettävyys kirjoissa on ymmärretty täydessä laajuudessaan.

Vielä 1940-luvulla ja kenties 1950-luvun puolelle asti jopa Moskovassa oli joitakin sellaisia ravintoloita, joihin ei oltu asennettu salakuuntelulaitteita. Niinpä esim. neuvostodiktaattori Stalinin ja silloisen Suomen eduskunnan varapuhemies Urho Kekkosen kahdenkeskinen keskustelu moskovalaisravintolassa YYA-sopimuksen solmimisvuonna 1948 on jäänyt valitettavasti kokonaan taltioimatta eikä meillä ole tuon tärkeän keskustelun sisällöstä mitään tietoja.

Vielä 1970-luvulle asti läntiset tiedustelupalvelut joutuivat kuuntelemaan esimerkiksi Helsingin Meilahden Tamminiemen huvilan ja erityisesti saunan tapahtumia varta vasten salakuuntelua varten asennettujen mikrofonien avulla. Salakuuntelu paljastui jälkikäteen kiistattomasti. Neuvostoliiton tiedustelupalvelun salakuuntelu oli sentään sen verran edistyksellisempää, ettei sen Tamminiemen salakuuntelu ole vieläkään aukottomasti paljastunut. Vasta nykyään on saatu rakennettua maapallolle kattava, yli miljardin liikkuvan salakuuntelulaitteen järjestelmä. Nykyaikaisia matkapuhelimia voidaan käyttää tilakuuntelulaitteina ja monissa niistä on Bluetooth-liittymä, jonka avulla tilakuunteluohjelmisto voidaan valmistuksen jälkeenkin asentaa mihin tahansa matkapuhelimeen käyttäjän sitä huomaamatta.

Nokia nousi maailman ykköseksi matkapuhelinvalmistajana sen ansiosta, että Nokian matkapuhelimia pystyttiin ensimmäisinä käyttämään tilakuuntelulaitteina silloinkin, kun puhelimesta oli katkaistu virta. Kun jotkut ryhtyivät irrottamaan Nokian puhelimista akkuja tärkeissä neuvotteluissa, Nokia pystyi vastaamaan tähänkin ja alkoi valmistaa matkapuhelimia, joiden akut eivät olleet irrotettavissa ilman erityistä sorminäppäryyttä tai erikoistyökaluja. Nykyään matkapuhelimia on niin paljon, ettei muutaman henkilön varovaisuus mitenkään rajoita salakuuntelumahdollisuuksia.

Vaikka Stieg Larssonin trilogia on puhdas fiktio, se paljastaa ruotsalaisesta yhteiskunnasta vaikeasti hoidettavan haavan tai trauman. Kirjasarja tuo uuteen valoon myös suomalaisen lääkärin, Jorma Palon, kirjat Suomessa valtion suojeluksessa toimineesta sarjamurhaajasta, Hans Assmanista. Enempää en voikaan kertoa, jotten paljastaisi liikaa Larssonin romaaneista.

Stieg Larsson vihjaa romaaneissaan myös uskottavantuntuisesta selityksestä pääministeri Olof Palmen murhalle. Palmen murha on askarruttanut minua kuten monia muitakin jo yli kaksikymmentä vuotta. Toivoisin, että klubimme PSI-tutkijat selvittäisivät asian ja toisivat Palmen murhaajan päivänvaloon.

Itse asiassa Stieg Larsson ei ollut tarkoittanut romaanisarjaansa trilogiaksi. Hän kuoli ennen kuin kirjoja oli ehditty julkaista. Joidenkin tietojen mukaan Larssonin tarkoituksena oli ollut kirjoittaa peräti kymmenosainen kirjasarja. Kun ottaa huomioon, mitä Larssonin fiktiivinen kuvaus paljastaa ruotsalaisesta yhteiskunnasta, herää epäilys, ettei toimittaja-kirjailija Larssonin kuolema ehkä ollutkaan niin sanotusti luonnollinen.

UAT

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE