Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!


 
Kaikki voitava on tehty

Toissaviikko oli hyvin surullinen ja järkyttävä uutisviikko. Valtakunnallisessa keskustelussa on noussut hyvin vahvasti esille epäily, ettei kaikkea voitavaa tehty vuoden takaisen Jokelan murhenäytelmän jälkeen vastaavan tapauksen toistumisen ehkäisemiseksi. Epäilyt ovat turhia ja syyllisten etsintä hyödytöntä.

Sisäministeriö ministeri Holmlundin johdolla tarttui ripeästi ja tehokkaasti toimeen heti Jokelan tapauksen jälkeen. Ministeriössä ryhdyttiin perusteellisesti pohtimaan aselainsäädännön uudistamista. Pohdinta on ollut niin perusteellista ja harkitsevaa, ettei uudistamistoimia ole vielä ehditty aloittaa. Lainsäädäntötyö on pitkäjänteistä eikä siinä pidä hosua. Pohdintatyö oli niin vaativaa ja perusteellista, ettei edes lain puitteissa tapahtuvan aselupamenettelyn toimintaohjeita ehditty uudistaa.

Yhtä lailla perusteellisen pohdinnan ja harkinnan kohteena on ollut esimerkiksi perintöveron keventäminen, johon ryhdyttiin saman tien hallituksen budjettikehysriihen jälkeen. Tuloksena on ollut yritysvarallisuuden perintöverotuksen keventämissuunnitelma, jonka eteneminen on välillä kompastellut mm. perustuslain määrittelemän yhdenvertaisuusperiaatteen takia. Perusteellista lainvalmistelutyötä tehtiin myös hoitoalan työmarkkinaselkkauksessa laatimalla ainutlaatuisen poikkeuksellinen pakkotyölaki suunnilleen viikossa.

Sisäministeriön ja poliisilaitoksen ylin johto on vaivojaan säästämättä ponnistellut poliisipiirijaon uudistamiseksi ja sitä kautta hallinnon keventämiseksi, mikä antaa pelivaraa esimerkiksi kustannusten säästöön ja toimintojen uudelleen kohdistamiseksi tai peräti verotuksen keventämiseksi. On selvää, että poliisihallinnon virtaviivaistamistyö vapauttaa resursseja esimerkiksi aselupamenettelyn uudistamiseen, johon muuten ei ole onnistuttu resursseja löytämään.

Verotuksen keventäminen on Jokelan jälkeen edennyt yhtä jämäkästi kuin ennen tuota murhenäytelmää. Ainoaksi ongelmaksi on muodostunut hallitusohjelmaan kirjattu ruuan arvonlisäveron alentaminen. Se on viivästynyt ja saattaa viivästyä edelleenkin, kun valtiontaloutta pitää kenties talousnäkymien heiketessä paikata. Tässä asiassa oppositio ja hallitus ovat löytäneet toisensa.

Demarien tuore puheenjohtaja otti heti ensi töikseen hampaisiinsa ruuan arvonlisäveron alentamissuunnitelman, joka on ajatuksenakin torso sen takia, että se on ainoa verotuksen keventämistapa, josta hyötyvät yhteiskunnan kaikkein pienituloisimmatkin. Kaikkein köyhimpienkin on nimittäin pakko ostaa ruokaa, jos he haluavat pysyä hengissä. Niinpä on vaara, että entistä pienituloisemmat tulisivat omillaan toimeen ja heidän itsetuntonsa saattaisi vaarallisella tavalla vahvistua, jos ruuan arvonlisäveroa alennettaisiin.

Verotuksen keventämisellä saadaan talouteen dynamiikkaa, jonka turvin pystytään vahvistamaan esimerkiksi poliisilaitosta, kunhan vältytään ruuan arvonlisäveron alentamisen kaltaisilta ylilyönneiltä..

Koulumaailmassa on käyty koko vuosi kiivasta keskustelua yhteisöllisyyden vahvistamisesta, koska yhteisöllisyyden puute on nähty yhtenä mahdollisena syynä joittenkin nuorten mielenterveyden järkkymiselle. Melkein kaikki suomalaisnuoret vaihtavat kolmetoistavuotiaina koulua siirtyessään alakouluista yläkouluihin, jolloin nuorten luokkakaverit suurimmaksi osaksi vaihtuvat.

Useissa yläkouluissa opetustilat on jaettu oppiaineitten tai käytännössä opettajien mukaan. Opetus järjestetään aineluokissa, jossa aineenopettajat oman alansa asiantuntijoina opettavat ryhmiä, jotka siirtyvät luokkatilasta toiseen oppiaineitten vaihtuessa. Luokilla tai paremminkin ryhmillä ei ole omia kotiluokkia.

Jos yläkoulujen luokilla olisi omat kotiluokat, ryhmä voisi esimerkiksi laittaa luokkatilan seinille piirustuksia tai muita ryhmän hengentuotteita. Näin luokkatila voisi tuntua kotoisammalta ja kouluviihtyvyys saattaisi parantua. Koulussa viihtyminen saattaisi kuitenkin häiritä opintoihin keskittymistä ja vaarantaa oppimistavoitteiden saavuttamista. Niinpä yhteisöllisyyden vahvistamisen hinta on katsottu liian korkeaksi ja yläkoulujen kotiluokkia ei ole sen takia katsottu viisaaksi.

Muistan omasta nuoruudestani, että muutin 16-vuotiaana lukioon vieraalle paikkakunnalle, koska omassa kotikunnassani ei ollut lukiota. En tuntenut tuosta lukiosta etukäteen yhtään opiskelijaa enkä ketään opettajaa. Minut kuitenkin otettiin nopeasti tasavertaisena luokkaan mukaan eikä minulle annettu pienintäkään mahdollisuutta syrjäytyä.

Tänä päivänä ymmärretään, että lukiolaiset ovat aikuisia, joiden on opittava pärjäämään maailmassa yksinkin. Niinpä lukio-opetus on kurssimuotoista, mikä mahdollistaa yksilölliset ja monipuoliset opintopolkujen valinnat ja estää luokkahengen syntymisen. Näin vahvistetaan nuorten kasvua pakottamalla heidät itsenäistymään jo 16-vuotiaina. Niinpä ei ole ryhdytty mihinkään paniikkireaktioihin lukiolaisten yhteisöllisyyden vahvistamiseksi, koska sillä jarrutettaisiin nuorten aikuistumista ja henkilökohtaista vastuunottoa.

 UAT

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE