Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!


 Puolueen etu unohdettiin

Eilen torstaina saatiin todiste siitä, että markkinavoimat ovat saaneet kaiken vallan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tähän päivään asti vallalla on ollut käsitys, että poliittisessa päätöksenteossa kaikkein pyhintä ja tärkeintä on puolueen etu, mutta tänään puolueen etukin syrjäytyi markkinavoimien tieltä.

Valtioneuvosto eli kansanomaisemmin Vanhasen kakkoshallitus hylkäsi tänään Kemijärven kaupungin pakkolunastushakemuksen Stora Enson sellutehtaasta. Hallituksen mukaan Kemijärvi ei pystynyt osoittamaan sitä, ettei Kemijärven työllisyyttä voida parantaa millään muulla tavalla.

On aika älytön vaatimus, että kaupungin pitäisi osoittaa, ettei ole olemassa mitään muita keinoja työllisyyden parantamiseen kuin tehtaan pakkolunastus. Toisaalta väitetään myös, että suunniteltu liimapalkkitehdas ja Kelan puhelinpalvelukeskus jokseenkin kokonaan korvaavat sellutehtaan lakkauttamisen myötä menetetyt työpaikat.

Kiistattomasti on osoitettu, että sellutehtaan aluetaloudelliset vaikutukset koko Itä-Lapille ovat tavattoman suuret muutenkin kuin pelkkien tehdastyöpaikkojen takia. Hallituksen toimiminen järjenvastaisesti ja vastoin yleistä etua on sekin henkisesti raskasta Itä-Lapin asukkaille ja vie politiikan uskottavuutta koko kansan silmissä.

Kemijärvi on aikaisemminkin menettänyt teollisia työpaikkoja, joten sinne olisi varmaan paluumuuttajapotentiaaliakin ja sellutehtaalle saataisiin helposti työvoimaa sinänsä myönteisistä liimapalkkitehtaan ja puhelinpalvelukeskuksen perustamisesta huolimatta.

Pakkolunastuksen tyrmääminen ei varsinaisesti palvele pörssiyhtiö Stora Enson etua, koska yhtiöllekin olisi edullisempaa saada tehdas myydyksi kohtuulliseen hintaan kuin jättää tehdas suurelta osin tyhjilleen ja tuottamattomaksi. Hallituksen päätös ei palvele kasvottomia markkinavoimia vaan nimenomaan kasvollisia, eli Stora Enson korkeimman johdon maineen säilyttämistä.

Sinällään ei ole uutta, että suurteollisuuden edut painavat poliitikkojen päätöksissä enemmän kuin tuhansien ihmisten inhimilliset edut. Tässä tapauksessa uutta on puolueen edun huomiotta jättäminen. Tämänpäiväisellä päätöksellä Vanhasen hallitus varmisti Keskustalle vaalitappion lokakuun kunnallisvaaleissa.

On ihan sama, millaisia linjauksia ja henkilövalintoja Keskustan puoluekokous kesäkuussa tekee ja millaisen kunnallisvaalikampanjan puolue saa aikaan. Itä-Lapin ihmisten ja ylipäätään alueellisen tasapuolisuuden unohtaminen tuo Keskustalle vääjäämättä vaalitappion. Hallituksen Kemijärvi-päätöksen valmisteli keskustalainen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, joten senkin takia hallituksen päätös rasittaa eniten juuri Keskustaa.

En löytänyt tämänpäiväisestä Keskustan pää-äänenkannattajasta, Suomenmaasta, riviäkään tästä aiheesta. Uutisoinnin unohtaminen viestittää siitä, että Keskustan piirissäkin tasan tarkkaan tiedetään, että puolueelle tehtiin iso vahinko. Vaikka Keskustan johto mieluusti unohtaisi koko asian, toiset, Kemijärven massaliike etunenässä, kyllä muistuttavat siitä.

 UAT

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE