Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Toisenlainen loppiaissaarna:
 Henki on vahvempi kuin miekka

Minulla oli tätä palstaa varten hyvissä ajoin jotensakin valmiiksi kirjoitettu joulusaarna. Vuoden lopulla tuli kuitenkin esille sellaisia asioita, että minun piti vaihtaa saarnan aihetta, jolloin joulusaarna vaihtui loppiaissaarnaksi.

Saarnan aiheen otan vaihteeksi harvemmin puheeksi nousseen presidentti Kyösti Kallion elämäntyöstä. Hänestä on puhuttu paljon vähemmän kuin esimerkiksi hänen seuraajastaan Mannerheimista. Kallio ei ollut sotasankari eikä häntä pidetty sellaisena älyn jättiläisenä kuin aatetovereitaan Santeri Alkiota ja Urho Kekkosta.  Klubimme joulusaarnaa ei tietenkään voi kirjoittaa mainitsematta klubimme ensimmäistä jäsentä ja se tuli jo näin alussa tehdyksi.

Suomen kansalaissodasta oli kulunut alle kaksikymmentä vuotta Kallion tullessa presidentiksi v. 1937. Lapuan liikkeen masinoimasta Mäntsälän kapinasta ja esim. entisen presidentti Ståhlbergin kyydityksestä oli kulunut vain muutama vuosi. Kallion presidenttikauden alussa kansakuntamme oli edelleen pahasti keskinäisen vihanpidon rikkirepimä. Osaltaan Kallio oli edistänyt kansallista eheytystä jo kansanedustajavuosinaan v. 1922 Lex Kallion nimellä tunnetulla maanlunastuslailla.

Kyösti Kallion koulumenestys ei ollut kehuttava eikä hän tainnut juuri ruotsiakaan osata. Hänen johdollaan tapahtui kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa sellainen ihme, jolle ei löydy vertaista maailmanhistoriasta. Valtaosan Kallion lyhyeksi jääneestä presidenttikaudesta maatamme johti Cajanderin punamultahallitus. Siihen aikaan hallitukset syntyivät presidentin ohjauksessa ja Cajanderin hallitus ja erityisesti sen punamultapohja olivat presidentti Kallion käsialaa. Tuota hallitusta on jälkikäteen moitittu puolustusvoimien varustamisen laiminlyönnistä ja hallitus osoittautuikin sen verran heikoksi, että se joutui eroamaan heti talvisodan syttyessä. Mainittakoon, että klubimme ensimmäinen jäsen oli tuossa hallituksessa sisäministerinä.

Cajanderin hallitus oli kieltämättä haluton lisäämään puolustusmenoja. Hallitus keskittyi kansalliseen eheytykseen ja tasa-arvon edistämiseen, yhdellä lauseella ilmaistuna hallitus oli nimenomaan köyhän asialla.  Hallituksen pyrkimysten onnistumista ei tarvitse sen kummemmin eritellä, riittää todeta se äärimmäisen ihmeellinen asia, että talvisodan syttyessä syksyllä 1939 suomalaiset taistelivat yhtenä miehenä Neuvostoliittoa vastaan. Rintamalle sotimaan lähtivät yksituumaisesti suojeluskuntalaiset, entiset punakaartilaiset, Lapuan liikkeessä kommunisteja ja heiksi leimaamiaan vainonneet samoin kuin heidän vainoamansakin.

Kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtunut kehityskulku kansalaissodasta Lapuan liikkeen väkivallan kautta talvisodan ihmeeseen on vertaansa vailla maailmanhistoriassa. Niin nopeaa toipumista sisällissodasta kansalliseen yksimielisyyteen ei ole tapahtunut missään muualla. Presidentti Kallioon ja Cajanderin hallitukseen kohdistuneet moitteet puolustusvoimien kehittämisen laiminlyönnistä voi nekin jättää varsin vähälle huomiolle. Jos valtion varoja olisi suunnattu enemmän puolustusvoimille, vähäosaisten kansalaisten olojen parantamiseen ei olisi riittänyt tarpeeksi rahoitusta eikä kansakunnan eheytyminen olisi ollut mahdollista. Paremmasta aseistuksesta ei olisi ollut neuvostoarmeijalle vastusta, jos suomalaiset olisivat käyttäneet edelleen aseitaan toisiaan vastaan.

Varsinainen talvisodan ihme ei ollut sotilaallinen vaan henkinen. Suomalaisten kansallisen yksimielisyyden saavuttaminen oli varsinainen ihme ja se loi perustan myös sotilaalliselle onnistumiselle. Henki osoittautui miekkaa vahvemmaksi.

Talvisota ei ole niin ajankohtainen asia, että sen takia olisin joutunut kirjoittamaan joulusaarnani uusiksi. Talvisodan henki sen sijaan on noussut kovin ajankohtaiseksi asiaksi, joten siitä on pakko saarnata. Vaikka emme toivottavasti enää koskaan tarvitse sentapaisia aseita, joita talvisodassa käytettiin, tarvitsemme kipeästi talvisodan henkeä, kansallista yhteishenkeä.

Loppuvuodesta ilmeni, että talvisodan henki on meiltä täysin hukassa. Olemme luovuttaneet yhteiskunnallisen päätöksenteon markkinavoimille. Markkinatalous ruhjoo kansalaisiamme ja heidän unelmiaan. Koska pääomalle on jossain kenties saatavilla vieläkin parempi tuotto kuin Kemijärven sellutehtaan tuoma, Stora Enso päätti lakkauttaa sinänsä kannattavan Kemijärven sellutehtaan eikä valtiovalta suuresta omistusosuudestaan huolimatta yrittänyt vaikuttaa asiaan mitenkään. Itä-Lapissa on todellinen hätä ja puute työstä.

Kemijärven kohtalo lisäsi huolta muuallakin Suomessa, erityisesti suurten valtionyhtiöiden liepeillä kuten esimerkiksi Raahessa. Raahen seutukunnan keskustajärjestöt toivat syksyn aikana kannanotoissaan julki näkemyksensä valtion omistuksen säilyttämisestä ja valtion omistajaohjauksen vahvistamisesta Rautaruukissa ja muutamassa muussa valtionyhtiössä. Kemijärven kohtalon opettamana valtion omistusosuutta halutaan nostaa yli 50 prosentin rajan. Myös Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestö otti kantaa valtion omistuksen puolesta.

Keskusta on Pohjois-Suomen ylivoimaisesi vahvin puolue ja tällä hetkellä myös suurin eduskuntapuolue ja pääministeripuolue. Eduskunnassa Keskustan ryhmässä istuvat mm. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja ja  raahelainen Rautaruukin hallintoneuvoston jäsen. Kun yksi keskustan kansanedustaja halusi riitauttaa valtionyhtiölain, jolla eduskunta myönsi hallitukselle valtuudet luopua kokonaan valtion omistuksesta mm. Rautaruukissa, hän ei saanut esitykselleen lainkaan tukea Keskustan eduskuntaryhmässä. Itse asiassa kukaan toinen kansanedustaja ei vaivautunut edes käyttämään asiasta puheenvuoroa ryhmäkokouksessa.

Pohjois-Suomen asukkaat kantavat aidosti huolta valtionyhtiöiden omistuksesta. Suurimman puolueen laaja jäsenkunta on yksituumaisesti valtion omistuksen säilyttämisen kannalla ja toi näkemyksensä julkisuuteen. Heidän edustajansa eduskunnassa eivät nähneet asiaa edes keskustelemisen arvoiseksi. Tämä osoitti päättäjiemme vieraantuneen totaalisesti äänestäjistään eikä silloin voida enää puhua demokratiasta.

Markkinavoimat toimivat kieltämättä tehokkaasti. Meillä oli joulun alla ja on edelleenkin kaupat pullollaan varsin halpoja lasten leluja, joista kuitenkin suunnilleen puolet on lapsille enemmän tai vähemmän vaarallisia. Tuotamme ruokaakin niin tehokkaasti, että kuluttajat joutuvat elintarvikkeita ostaessaan varsin tarkoin miettimään, mitä uskaltaisivat syödä. Jopa terveellisen ruuan perikuvana olevat ”tuoreet” hedelmät saattavat sisältää haitallisia määriä myrkyllisiä kemikaaleja. Markkinavoimille on tärkeää tehokas tuotanto ja korkea pääoman tuotto ja kaikki inhimillinen on niille vierasta. Vierasta näille voimille on myös kaikki luonnollinen, sillä markkinatalous vaarantaa kaiken elollisen olemassaolon maapallolla. Suurin este esimerkiksi kansainvälisen ilmastonsuojeluyhteistyön edistymiselle on Yhdysvallat, joka on markkinatalouden mallimaa.

Valtionyhtiöillä on ollut vahva aluepoliittinen merkitys. Ne ovat syntyneet aikanaan suurelta osin klubimme ensimmäisen jäsenen aluepoliittisen näkemyksen varassa. Nykykansaedustajat löivät siten korville paitsi omia äänestäjiään, myös aatteitaan ja niitä luoneita vainajiaan.   He ovat lähteneet tielle, jolla yhteiskunnallinen eriarvoisuus jatkuvasti lisääntyy ja rahan valta kasvaa. Tällä tiellä suomalaiset eivät voi tulevaisuudessa toimia yksituumaisesti, vaikka juuri sitä kansainvälisessä yhteisössä toimiminen vaatisi.

Minulla itselläni on kolme tärkeää perusarvoa: demokratia, demokratia ja demokratia. Keskustan pohjoissuomalaiset kansanedustajat osoittautuivat täysin piittaamattomiksi demokratiasta. Äänestäjien yksituumainen mielipide oli kaikilla tiedossa, mutta siitä ei vähääkään välitetty, joten demokratiavaje on todella vakava. En yritäkään väittää, että tilanne muissa puolueissa olisi varmuudella parempi. Ihmettelen, miten rauhallisesti keskustaväki on ottanut vastaan sen rätin, jonka heidän kansanedustajansa heittivät vasten äänestäjiensä naamaa. Kansanedustajat nollasivat yhdellä kertaa sekä nuoruuden innolla toimivan kenttäväkensä että monia vuosikymmeniä uskollisesti puolueessaan toimineet puoluetyön veteraanit.  Jos Keskustan järjestöväellä on hiukankin itsekunnioitusta, on odotettavissa keskustalaisten joukkoirtisanoutumisia puolueestaan. Tuskin millään muulla keinolla pystytään säilyttämään demokratian rippeitäkään.

Talvisodan henkeä tarvittaisiin siihenkin, että suomalaiset voisivat olla edelläkävijöitä kansainvälisessä yhteistyössä ihmiskunnan nykyisten haasteitten voittamisessa. Ilman kansallista eheyttä meillä ei ole kaikupohjaa toimia vetureina esimerkiksi terrorismin poiskitkennässä ja ympäristöongelmien välttämisessä. Pienikin kansakunta voisi kuitenkin olla keskeinen kansainvälinen toimija ja senhän klubimme ensimmäinen jäsen aikanaan osoitti pystyttämällä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessin. Silloin ulkopolitiikallamme olikin koko kansan tuki ja Urkin kannatus ihan rehellisissä vaaleissa hipoi yhdeksänkymmenen prosentin haamurajaa.

UAT

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE