Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Korkean tason sensuuria

Kuukausi sitten pakinoin tällä palstalla sensuurista ja jälleen on pakko palata aiheeseen. Vain viikko sitten vietettiin sananvapauden päivää. Tämän viikon tiistaina presidenttifoorumissa presidentti Tarja Halonen arvosteli mediaamme siitä, että se etsii tarpeettomasti eroja ulkopoliittisten päättäjien näkemyksistä. Halonen halusi asiaa tutkittavaksi. Presidentti Halonen, tasavaltamme ykköspäättäjä, haluaa rajoittaa sananvapautta ja lisätä sensuuria tiedotusvälineitämme kohtaan.

Tutkiminen on aina hyödyllistä ja median suhtautumista poliitikkoihin olisi todella syytä tutkia ja pohtia. Suomalainen media ei kuitenkaan ansaitse moitteita liiallisesta kriittisyydestä vaan kriittisyyden puutteesta. Mediamme kohtelee poliitikkoja silkkihansikkain ainakin siltä osin, mikä liittyy poliitikkojen julkiseen työhön. Poliitikkojen työn pitäisi olla jatkuvasti median kriittisen huomion kohteena, mutta yksityiselämä saisi poliitikoillakin jäädä rauhaan. Hyvin moni suomalainen paheksuu julkisuuden henkilöiden yksityiselämän penkomista julkisuudessa, mutta ostaa iltapäivälehtiä sitä varmemmin, mitä enemmän julkkisten yksityisyyden paljastuksia lööpeissä luvataan.

On hyvä, jos tiedotusvälineet yrittävät nähdä ulkopoliittisen hymistelyn ja liturgian taakse. Median tehtävänä on paitsi päättäjien kriittinen arviointi myös kansalaismielipiteen esilletuonti. Muistan vielä haikeana, miten nuorena uskoin siihen, että Suomessa on sananvapaus, koska koulussa niin opetettiin. Vasta 1980-luvulla havahduin todellisuuteen, kun hyvin korkea päättäjämme syyllistyi perustuslain rikkomukseen, josta mediamme kuitenkin tyystin vaikeni. Asiasta tuohtuneena lähetin minäkin kirjoituksiani lehtien mielipidesivuille vain todetakseni, ettei kirjoituksiani julkaistu. Epäilemättä varsin moni muu suomalainen koki saman kohtalon. Lainrikkoja oli niin korkea-arvoinen, ettei lehdistömme tohtinut häntä lainkaan arvostella. Vielä samana vuonna samainen taho syyllistyi äärimmäiseen, lailliseen typeryyteen eikä häntä siitäkään mediassa arvosteltu. Olen huomannut myöhemmin lisää samantapaisia tapahtumia, joissa korkeitten päättäjiemme laittomia ja laillisia toilailuja on jätetty täysin arvostelun ulkopuolelle.

Luulen, että moni suomalainen edelleenkin uskoo, että sanomalehtien yleisönosastot kuvastavat lukijoitten mielipiteitä, vaikka ne todellisuudessa ovat vain lehtien toimitusten valitsema kooste sopivista lukijoiden mielipiteistä. Olen huomannut, että mielipidekirjoituksen julkaisemistodennäköisyyttä lisää huomattavasti, jos kirjoitukseen saa ujutettua jonkun lehteä tai sen päätoimittajaa kehuvan pätkän. On kuitenkin nurinkurista, etten voi kirjoittaessani kirjoittaa niin kuin ajattelen, vaan minun pitää loiventaa sanomaani ja miettiä, millainen kirjoitukseni pitäisi olla, jotta se julkaistaisiin. Sama ongelma on varmasti tuhansilla muillakin suomalaisilla.

Tuoreessa tutkimuksessa suomalainen sananvapaus arvioitiin maapallon parhaaksi. Se on toisaalta hieno juttu, mutta toisaalta se on hyvin lohdutonta, koska se kertoo, että muualla sananvapauden tila on vielä huonompi kuin meillä ja meilläkin se on peräti kehno.

Laajimmillaan sananvapaus on aivan ilmeisesti Internetissä. Nettikeskustelujakin sensuroidaan, mutta tuossa sensuurissa useimmiten vain halutaan varmistaa perättömien ja laittomuuksiin yllyttävien viestien esilletuloa, mikä on välttämätöntä. Tarpeetonta sensuuria on toki netissäkin ja toisinaan piilotettuna. Jopa näitä täysin harmittomia Urhoklubin nettisivuja yritettiin reilu vuosi sitten sensuroida siten, että niiden sisältö tehtiin hakukoneilla näkymättömäksi. Nyt tuollainen sensuuri näyttää sekin vähitellen hellittäneen, koska se on ilmeisesti toivottomaksi havaittu.

UAT

 

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE