Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Lintubongaukseen vauhtia

Lintujen bongaaminen eli tunnistaminen on erittäin hyvä harrastus. Sen myötä saa hyvän syyn liikkua luonnossa ja tarkkailla sitä. Se parantaa fyysistä kuntoa, virkistää ja lisää ymmärtämystä luontoa ja luonnonsuojelua kohtaan.

Lintujen tunnistaminen on erittäin vaikeaa puuhaa. Lintulajeja on paljon ja Suomessakin pesii satoja lintulajeja ja lisäksi jotkut lajit kulkevat muuttomatkoillaan Suomen kautta. Usein lajien väliset erot ovat maallikolle kovin pieniä ja kaiken lisäksi monia lintuja on vaikeaa päästä näkemään läheltä, mikä sekin vaikeuttaa tunnistamista. Niinpä lintujen bongaus ei ole saanut suuria massoja liikkeelle. Asialla olisi hyvä tehdä jotain, jotta tämä suurenmoisen hieno harrastus yleistyisi.

Ehdotankin lintutunnistuksen yksinkertaistamista. Voisimme sopia sellaisesta lintubongauksesta, jossa linnut luokiteltaisiin vain kahteen lintulajiin: isoihin lintuihin ja pieniin lintuihin. Huonommallekin bongarille kertyisi päivän mittaan paljon lintuhavaintoja ja merkittävää. Havaintojen kirjausta voisi täydentää ja toisaalta yksinkertaistaa siten, että parvessa liikkuvat linnut merkittäisiin parvien lukumääränä, laskettaisiin erikseen isojen ja pienten lintujen parvet ja sitten isot ja pienet yksittäin liikkuvat tai helposti laskettavissa olevat pienten ja isojen lintujen lukumäärät. Näin kaikki lintuhavainnot voitaisiin koota neljään sarakkeeseen.

Tässäkin menettelyssä jää sellainen ongelma, että joskus voi olla vaikeaa päätellä onko kyseessä iso vai pieni lintu. Ratkaisun lähtökohtana voidaan hyödyntää ns. kokemuksen totuutta. Tulkinnanvaraiset tapaukset ratkaistaan bongarin oman vaikutelman perusteella. Jos bongari kokee havaitsemansa linnun isoksi, kyseessä on iso lintu. Jos havainnoija kokee linnun pieneksi, kyseessä on pieni lintu. Yhtä hyvin menettelyä voidaan kutsua tunneälyyn perustuvaksi. Jos havaitsijasta tuntuu siltä, että hän näkee ison linnun, niin lintu on iso. Niinpä tilastointiin ei tule virhettä siinäkään tapauksessa, että havainnoija huomaa hyvin kaukana lentävän merikotkan ja kirjaa sen ylös pikkulintuna, koska merikotkakin pitkän välimatkan takia näyttää pieneltä.

Parvien ja yksittäishavaintojen lukumäärän ynnäilyyn ja vertailuun tarvittaisiin selkeä laskentasääntö. Voitaisiin sopia esimerkiksi, että yksi parvihavainto vastaa kymmentä yksittäin havaittua lintua. Pienemmät parvet pitäisi bongarin pystyä laskemaan yksittäin. Suurten parvien osalta bongarit voisivat merkitä yhden parvihavainnon tai jos bongari olisi hyvin taitava, hän voisi laskea parven linnut yksittäin ja saada yhden parven kirjatuksi esimerkiksi kolmenakymmenenä seitsemänä yksittäishavaintona. Tällainen laskentasääntö suosisi tarkkoja havainnoijia ja hyvän laskutaidon omaavia bongareita. Näin luonnon tuntemuksen ohella päässälaskutaito elpyisi.

Näillä uusillakin säännöillä voitaisiin järjestää kilpailuja. Lintubongarit voisivat halutessaan kilpailla havaintojen määrillä niin kuin ennenkin. Mittarina olisi havaittujen pienten lintujen ja isojen lintujen lukumäärä sekä kokonaislintumäärä. Näin syntyisi kätevästi kolme eri kilpailulajia.

Lintuhavainnoijien pistemäärät kuten elämänpinnat eli elikset ja vuodenpinnan eli vuodarit kasvaisivat aivan uusiin mittoihin. Kun ennen lintuhavaintoja (lintulajeja) kertyi elikseenkin vain satoja, niin uusilla menettelyillä jo yhdenkin hyvän vesilintujen muuttopäivän seuraaminen voisi tuoda tuhansia havaintoja. Vuodarien ja eliksien laskeminen vaatisi useimmilta bongareilta taulukointia ja taulukkolaskentaa, mikä edistäisi tietojenkäsittelytaitojen osaamista.

Kiitän tämän pakinan ideasta lukiovuosieni ystävää ja luokkatoveria.

UAT

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE