KANSANPERINNETOIMITUS     

- VANHAN KANSAN SUUSTA -

Arvoisat kansalaiset!

Tällä palstalla tuomme Teille tiedoksi ja kenties muistin virkistykseksi vanhan kansan sanontoja ja uskomuksia. Monet enteet ja uskomukset liitettiin ihmisten nimiin, joten Allakka oli itse asiassa nimiensä puolesta esi-isillemme tärkeämpi kuin päivämääriensä. 

Suomi oli pitkään ruotsinkielisten allakkojen varassa, kunnes Pietari Brahe yritti saada vuonna 1640 perustetun Turun akatemian kiinnostumaan almanakkojen teosta, mutta huonolla tuloksella. Vasta vuodesta 1660 saatiin julkaistuksi Suomessa laadittuja ja Suomessa painettuja almanakkoja, jotka olivat edelleen ruotsinkielisiä. Almanakan laatijat olivat tavallisesti Turun akatemian matematiikan professoreita, kuten Simon Kexlerus (1602–1669), Andreas Thuronius (1632–1665), Johan Flachsenius (1636–1708) ja Laurentius Tammelinus (1669–1733).

Laurentius Tammelinuksesta tuli almanakkojen laatija vuodesta 1700 alkaen. Hän julkaisi myös Suomen ensimmäisen suomenkielisen almanakan vuodelle 1705. Sen nimiötekstiä ei tunneta, koska nimiölehti puuttuu molemmista nykyisin tiedossa olevista kappaleista. Vuoden 1706 almanakassa nimiöteksti oli kuitenkin seuraava:
 "Almanach Elj Ajan - Lucu. Wuonna HERran JESuxen CHRistuxen Armollisen Syndy- män jälken. 1706. Wanhan ja Uuden Päiwä - Lugun cansa / nijn myös Auringon ja Cuun pimene- misten Aluista ja Syistä; Turun Hori- zondin eli Taiwan näön jälken / Kirjoitettu ia asetettu LAUR: TAMMELINILDA Math. Prof. Turusa / Prändätty J O. Wallilda."

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.12.2014

Joulukuun 6. päivä
- Nikolai, Nikolaus -
Joulukuun kuudes päivä on ollut meillä itsenäisyyspäivänä jo hyvän aikaa, virallisesti sitä on juhlittu vuodesta 1919 (ei siis vuodesta 1917). Aikaisemmin tälle päivämäärälle pidettiin Myrnan piispan, Pyhän Nikolauksen muistojuhlaa, hänen kun kerrotaan kuolleen juuri joulukuun kuudentena.

Pyhän Nikolauksen nimestä ovat saaneet alkunsa mm. sellaiset suomalaiset nimet kuin Niilo, Nikke, Niko, Klaus, Laaus, Laavi, Laase ja Miikula (ortodoksiset karjalaiset). Päivän pyhää mainetta on jonkin verran häirinnyt Venajän tsaari Nikolai II. Itse asiassa alkuperäinen pyhä Nikolai tai paremminkin Nikolaus on wanhoille merkinnyt "metsälintujen suojelijaa" tai "Pohjolan Isäntää". Karjalaisten mielestä Nikolaus oli myös "Meroin Isäntä, Miikkula meren jumala". Ja nykyajan lapsienkin tuttu joulupukki on alkujaan ollut Pyhä Nikolaus.

- Martti maita vahvistaapi,
Antti aisoilla ajaa,
Nikolaus nivoo kiinni. 

- Millainen on ilma Nikolauksen päivänä,
sellaista on koko joulukuun.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.12.2014

Joulukuu

Joulukuu on vakiintunut tulevan kuun nimeksi vasta aivan viime vuosisatoina; aikaisemmin puhuttiin wanhojen nimellä Talwikuu, peräti jopa vielä 1700-luvullakin. Aikaisin meiltä Suomesta löytynyt maininta nimestä joulukuu löytyy herran vuodelta 1668, joskin se oli silloinkin ainoastaan lisänimenä Talwikuulle.

 Joulukuuhun liitetään myös vanhan kansan enteitä seuraavasti:

- Jos pikkulintu lyö akkunaan,
myllertää pian tuisku saman ruudun takana.

- Jos Joulukuussa taivas on tähdessä ja räystäät tippuvat,
niin vie halla kesällä yhden viljan!

- Lantatunkio pitää tehdä yläkuulla ja etelätuulella,
muuten jos tekee, ei siitä jää sula.


Kuva: Naura Makiast meijä mukan! -kirjasta
 (Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.11.2014

Marraskuun 30. päivä
- Anterus, Andreas, Antti, Antero -

Pyhä Anterus

- Anterus pyhät aloittaa,
hyvä Tuomas (21.12.) Joulun tuopi,
paha Nuutti (8.1.) pois ajaapi!

Pyhän Pietarin veli, "Antti santti" (eli pyhimys), kalastajien suojelija, josta johtuen Antin päivä oli myös kalastajien juhlapäivä. Venäläisten suojelupyhimys.

 Metsämiesten parissa Anttia muistettiin Antero Vipusena, ansojen virittäjänä. Tämä Antero Vipunenhan oli kalevalaisessa kansanrunoudessa maan alla makaava vainaja tai jättiläinen, jolla on hallussaan arvokkaita ikiaikaisia loitsuja.

 Antero Vipunen oli nimeltään myös Yrjö Karilaan toimittama teos, joka löytyy tietenkin myös Kunniamme Päivät -museosta. Tässä kirjassa esitellään monen moisia pelejä, leikkejä sekä yleis- ja knoppitietoa (Antero Vipunen: arvoitusten ja ongelmien, leikkien ja pelien sekä eri harrastelualojen pikkujättiläinen. WSOY, Porvoo 1950. 1. painos).

Antin päivänä myös jouluruokien valmistelu oli viimeistään aloitettava. Antistakin on talven ilmoja ja tulevia ansioita ennusteltu monin keinoin: 

- Antti jos on ankara,
 niin joulu on joutava.

- Anna, Antti, ahvenia,
 Pekka pieniä kaloja.

- Antti turkin antaa,
Urpo (25.5.) orrelle kantaa!

- Mitä ennen Anttia kinostaa,
se Jouluna (25.12.) vetenä juodaan.

- Antti aisoilla ajaa,
Simo (28.10.) sillat tekee ja
Martti (11.11.) myllyt täyttää.

- Antti aisoilla ajaapi,
Martti maata vahvistaapi,
Simo siltoja tekeepi,
Nikolaus (29.12.) nivoopi kiinni.

- Antti käypi avain kädessä,
Tuomas tuoppi kainalossa.

Edellinen tarkoittanee sitä, että Antin päivänä aitoista otettiin ohria maltaiksi ja Tuomaan päivän aamuna pantiin olutta.

- Anterus pyhien alku, hyvä Tuomas Joulun tuopi,
paha Paavo (25.1.) poijes viepi.

- Ei ole aina Antin tuuli,
Pietarin (29.6.) peräntakainen;
vielä on tuuli Tuomahankin!

Ja löytyypä Anterus Kantelettarestakin, sen ensimmäisestä kirjasta, seuraavanlaisena:

Anterus ylinen yrkä, Ylimmäisen miehen poika, Teki tielle tetren pyyön, Rannalle revonritasen, Kylän alle neien pyyön.
 Kävi tieltä tetrenpoika, Rannalta reponen puuttui, Kylän alta neito nuori.
 Anterus ylinen yrkä, Ylimmäisen miehen poika, Tetrestä piti pitoset, Revon kauppoi kaupunkihin;
 Minne neitonsa menetti?
-- Sen menetti vierehensä.

Ja myös:

Kaisa sääti sänkyänsä Luisten lukkojen takana.
 Anterus ylinen yrkä, Ylimmäisen miehen poika Oli teiensä kävijä, Matkojensa mittelijä; Seisattihen seinän alla, Lausuvi lasin takoa: "Laske tuttusi tupakan, Kamarihin kaunosesi!"

Kaisa saattavi sanoa: "Et ole oma uroni, Olet huorien hosuja, Väärtivaimojen väjyjä.
-- Laitoin kaunoni kalahan, Luotuni lohen perähän, Ainoseni ahvenehen, Kesän tuopi suuret hauit, Talven ruskiat reposet, Syksyllä oravirihmat."

Anterus ylinen yrkä, Ylimmäisen miehen poika, Itse ikkunan avavi, Itse tungeksen tupahan.

Kaisa sängystä kavahti, Miekan seinältä sivalti, Tempasi tupesta tuiman, Syöksi miestä syänalahan, Läpi lämmöisten lihojen, Kautta kainalon vasemen.

Virkkoi Antti Annillehen: "Mene Anni katsomahan, Karhuko huuti karjassani, Metsän lieho lehmissäni."

Anni arka päivälläki, Yölläpä sitäi arempi, Turkkihinsa turveleksen, Vaippoihinsa varjeleksen.

Meni itse katsomahan.-- Kaisa seisoi seinän alla, Alla ikkunan asuvi, Käessä verinen veitsi.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.11.2014

Marraskuun 26. päivä
- Liinus, Linjus -

Entisaikaan, vielä 1700-luvulla, vuoteen 1727 saakka, nimet Liinus ja Linus esiintyvät päivän 26.11. kohdalla Allakassa. Kaiken kaikkiaan 115 suomalaista on kautta aikain saanut tämän kunnioitetun, pellavapäätä (alun perin tulee kreikkalaisesta sanasta linon) tarkoittavan nimen Liinus harteilleen, joista peräti 9 tänä vuonna. Näistä 115:sta yksi on ollut nainen (ja vielä tällä vuosituhannella). Tätä nimeä Liinus ei pidä sotkea Linukseen, joka on yli 10 kertaa yleisempi nimi.

- Mitä ennen Liinuksen päivää pyryten salvoon sataa,
se vetenä mereen menee.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.11.2014

Kaisan kaljamat
- 25.11. -

Jos Liisan päivän (19.11.) aikoihin kelit muuttuivat liukkaiksi, niin Kaisan päivien (25.11.) aikaan sitä sitten liukasta vasta olikin! Oikeita pääkallokelejä oli luvassa, pystyssä ei tahtonut pysyä varovasti kävellenkään. Ja nämä näyttävät pätevän nykyäänkin, mutteivät näköjään tänä vuonna.

- Liisan liukkaat,
Kaisan kaljamat.

Kaisan päiväksi siis toivottiin monesti suojasäätä, sillä suojasää ennusti leutoa talvea ja hyvää vuodentuloa. Kaljamat kun tulivat siitä, että suojasää teki lumettuneet ja jäätyneet pinnat rasvatun liukkaiksi, kaljamiksi. Kaisan suojasää ennusti kaunista jouluun asti. Kaisan päivänä ja jouluna sanottiin olevan samanlainen sää.

 On myös sanottu:

 - Kun Kattina kapsaa,
 niin jouluna napsaa!

 ja:

- Kun Kaarina kilisteleiksee,
 niin jouluna tienoot vettä valuu.

 Tuisku Kaisana taasen tiesi kukkatoukojen menetystä. Samoin:

- Jos ennen Kaisan päivää lumi menee aidan raosta,
 niin se lumi ennen joulua myllyn ruuhesta juoksee.

ja:

- Mikä ennen Kaisan-päivää tuiskuten tulee,
se juurten alle vetenä mereen menee.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.11.2014

Marraskuun 25. päivä
- Katariina, Kaisa, Kaisu, Kaija -

Entisaikaan emännät viettivät 25.11. Katariinan kahjaksia. Kustaa Vilkunan Etunimet-kirjassa kerrotaan, että Katariina-nimen alkuperä on kreikan kielen nimessä Aikatherinee, jonka merkitys on ’alati puhdas’.

 Katariinan päivää on muistettu kristityssä maailmassa Aleksandriassa vuonna 307 marttyyrinä kuolleen Katharinan muistoksi. Suomalaisissa lähteissä Katariinan nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1281. Nimen asu vaihtelee vanhoissa suomalaisissa kalentereissa ja almanakoissa: eri muotoja ovat esim. Catherina, Catharina, Carina ja Caarina. Nimi Katarina on almanakassa ensimmäisen kerran vuonna 1859 ja Katariina vasta vuonna 1950.

- "Vähältä puuttui, lehmäseni", sanoi ämmä, kun Katariinanpäivään pääsi.

- Katariinan suvet

- Katrina vesitteleksen

- Joka ennen Kaisanpäivää tuiskuten tulee,
se juurten alate vetenä mereen menee.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.11.2014
Marraskuun 23. päivä
- Klemetti ja Ismo -

Se on mukaelma Klemens-nimestä, joka on ollut nimenä mm. useilla paaveilla. Tähän päivään mennessä nimen on saanut Suomessa 37 ihmistä, joista 3 on naisia (vuosilta 1980 - 1999). Viimeisin Klemetti on saatu vuonna 2009, onnea vain perikansallisen nimen haltijalle!

 Klemetin nimipäivä oli Suomessa vuoteen 1994 saakka 23. marraskuuta, Pyhän Klemensin, eli Rooman piispan Clemens I:n muistopäivänä. Hänen paaviuskautensa kesti vuodesta 92 vuoteen 101 jKr. Täällä Pohjolassa ja myös keskisessä Euroopassa on tätä Klemetin päivää pidetty jo noista ajoista alkaen talven ensimmäisenä päivänä. Tosin nykyisen ilmastomuutoksen aikana tilanne voi olla monin paikoin paremminkin loskainen, märkä ja sateinen kuin luminen...


Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Vuonna 1994 tämä harvinaiseksi jäänyt nimi Klemetti kuitenkin poistettiin almanakasta, jolloin samasta päivästä tuli Ismon nimipäivä, onnea vaan kaikille Ismoille (klubissammekin on useita Ismoja). Ismo tulee alkujaan hebrealaisesta nimestä Ismael, joka tarkoittaa Jumala kuulee. Ismoja on Suomessa ollut kaikkiaan 8447 miestä ja yksi nainen (1900-luvun alkupuolella syntynyt).

 Tarkemmin näiden nimien päivämääräsotkuista tässä: 23. marraskuuta oli Ismon nimipäivä aina vuoteen 1949 saakka, jolloin Klemetti astui Ismon tilalle kalentereihimme. Ismo tuli uudestaan takaisin 23. päivälle marraskuuta vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 1950, siis Klemetin tultua edellisenä vuonna Ismon paikalle, Ismon nimipäivä siirrettiin joulukuun 10. päivään, josta vuorostaan Ihanelma sai väistyä. Marraskuun 23. päivästä tuli siis Klemetin nimipäivä, kunnes tämä nimi vuonna 1995 poistettiin almanakasta kokonaan ja Ismon nimipäivä palautettiin tälle alkuperäiselle paikalleen ja päivälle. Joulukuun 10. päivästä tuli tällöin Jutan nimipäivä.

Klemetin vanhaan nimipäivään 23.11. liittyy enteitä tulevalle säälle tulevaa talvea ja joulun odotusta silmällä pitäen. Suojasää Klemettinä ennustaa leutoa talvea Martinpäivään saakka ja laitetaanpa tähän vaikkapa seuraava enne:

- Klemetti talven tuo

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.11.2014
Marraskuun 19. päivä
- Liisa, Eliisapetti, Saida, Lambert -

Tälle marraskuun 19. päivälle, joka on muuten vuoden 323. päivä, on liitetty myös vanhan kansan ennusteita mm. seuraavasti:

- Liisan liukkaat,
Kaisan (25.11) kaljamat.
Pietarin (29.6) helteet.

Ja myös seuraavaa:

- Kun ei pidä Liisa liukkaita,
 eikä Kaisa kaljamia,
 niin ei ole hyvä leipävuosi tulevana vuotena.

Nimi Eliisapetti esiintyy väestörekisterikeskuksen uuden uutukaisissa tilastoissa vain 9 kertaa; noista 4 ennen vuotta 1899, neljä välillä 1900 - 1999 ja yksi (1) tällä vuosituhannella. Eliisapetti oli Suomen Kansan Almanakassa 1700-luvulla 19. päivä marraskuuta, mutta muutettiin myöhemmin vuonna 1816 17. päiväksi syyskuuta Lambertin nimen paikalle. Allakoissa tosin monesti käytettiin nimen "fiinimpää" versiota Elisabeth, jota ei kuitenkaan aina tyttölapsille tuossa muodossa annettu.

Elisabet tulee alkujaan mitä luultavimmin heprealaisesta nimestä Eliseba, joka tarkoittaa "Jumala on valani" tai ehkä paremminkin "Jumala antaa avun". Uudessa Testamentissa Elisabet esiintyy mm. Johannes Kastajan äidin nimenä. Nimestä on käytössä useita muotoja, Pohjoismaissa mm. Betty, Elsa, Else ja Lisa, Saksassa mm. Elise, Ilse ja Lisabet, Englannissa mm. Alice, Eliza ja Lizzie, Ranskassa Lisette, Italiassa Elisa ja Bettina, Unkarissa mm. Erzsébet ja Venäjällä Jelizaveta.

Elisabetin nimipäivää vietetään nykyisin taas 19. marraskuuta. Tälle päivälle sen vietto oli siis aina vuoteen 1815 asti ja uudelleen se palasi alkuperäiselle paikalleen vuonna 1950.

Muuten, tätä vuotta on jäljellä enää 42 päivää (19. päivän jälkeen). Ja jouluaattoon enää vain 35 päivää... 

 

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.11.2014
Marraskuun 14. päivä, Wanha-Kekri
(myöhemmin 1.11.)

Nykysuomalaisessa sana Kekri synnyttää helposti epätietoisuutta. Sen merkityksen talonpoikaisena syysjuhlana ehkä joku vielä tietää, mutta päivä jää silti jotenkin hahmottomaksi. Samoin sen viettoaika mielletään marraskuun ensimmäiseen päivään, jonne se 1800-luvulla ovelasti sijoitettiin pyhäinpäivän kanssa samalle päivälle. Näin monet ns. nykyihmiset pitävät Kekriä väärin perustein jopa Suomen Halloweenina!

Kekri on ollut esikristillisen ajan maaseutukulttuureissa koko Euroopassa vuoden tärkein juhla. Se on sijoittunut maataloustöiden päättymisen aikaan ja merkinnyt samalla vuoden vaihtumista. Ajankohta on aurinkovuoden kierrossa ollut syyspäiväntasauksen aikaa. Nimenä on ollut suomalaisilla yleisesti kekri, keyri, köyri tai köyry

Kristfrid Ganander kertoo Mythologia Fennicassa Kekrin olleen ``suuri ja vanhaa perua oleva juhla, jolloin iloittiin hyvästä sadosta ja korjuusta. ... Kekriksi karjalaiset teurastavat lampaan ... ja syövät sen ja muutakin ruokaa oluen ja viinan kera useiden taikauskoisten menojen saattelemina. ... Saunan lauteilla imeltymässä olleita maltaita ei saanut edes maistaa, sillä jos niin teki, kurkku turposi. Kaiken muun ruoan lisäksi lämmitettiin vielä illalla maitoa niin sanotun mämmin kanssa, joka tuli syödä navetassa ja niin tarkoin, ettei siitä jäänyt mitään ulos kannettavaksi; katsottiin myös tarkasti, ettei vieraista kukaan ollut piilottanut suuhunsa sellaista, mitä hän huomaamattomasti aikoi sylkeä pois ulkona. Mutta jos jotakin oli jäänyt, mitä ei syöty heti, niin se säästettiin navetassa toiseen kertaan. Samalla kastettiin linnunsiipi olueen ja siveltiin sillä lehmien selkää ja laulettiin Kekrin runo Tapion kunniaksi. 

"Ei aina Kekriä kestä,
Ei aina Tupia pestä,
Ei aina höyky,
Ei aina möyki,
Ei aina wiina flaskusa löyky Kosk juomme hywä oltta,
Niin mahdam tupakkaa polttaa;
Isken siis walkiat taulaan,
Ja wirwoitan kaulaan,
Ja wihdoin iloisest laulan.''

Lisäksi Kekrin säistä saatiin enteet myös tulevalle kesälle seuraavasti:

- Jos Kekristä (1.11.) Vanhaan Kekriin (14.11.) on sumuinen ja sateinen ilma,
niin heinäaikana seuraavana kesänä tulloo vettä;
mutta jos on selkiää,
niin yksi Kekriajan aurinkopäivä yheksää heinäpoutaa vastaa

 

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.11.2014
Marraskuun 11. päivä
(nykyisin 10.11.)

- Martti, Perso-Martti -

Marraskuun 11. päivä on ollut isillemme ja äideillemme monellakin tapaa tärkeä; tänä samaisena päivänä vuonna 1956 nimittäin yksi maamme historian tärkeistä henkilöistä, presidentti Risto Ryti, laskettiin haudan lepoon (hän oli tosin kuollut jo pari viikkoa aikaisemmin eli 25.10.1956).

- Martti maalle,
karttu jäälle,
paimenet kylänkululle!

Tässä sanalla karttu tarkoitettiin puunuijaa, jota käyttäen mentiin kalastamaan (toim. huom.)

- Martti maalle,
karttu jäälle,
omat paimenet orren päälle,
kylän paimenet kylän kululle!

Veljeskansamme Viron kulttuurissa on myös juhlittu Martin päivää. Pian mikkelinpäivän jälkeen alkoi 'henkien aika', jolloin kuolleiden esivanhempien henget vierailivat talossa. Tarkkoja ajallisia rajoja ei henkien ajalla vanhastaan ollut. Yleisin määrittely oli, että henkien aika oli ennen Martin päivää.

 Sielujen päivä (2.11.) on katolisen kirkon vahvistama vainajien muistopäivä ja tullut Viroon myöhemmin. Uskottiin, että henkien aika on utuinen ja tuuleton. Jos oli tuulinen ilma, niin ajateltiin, että henget eivät saa rauhaa. Oli noudatettava hiljaisuutta. Uskottiin esivanhempien henkien vierailevan kodeissa iltahetkinä. Niille lämmitettiin sauna ja valmistettiin parhaita ruokia, jotka pantiin saunaan tai muuhun syrjäiseen paikkaan. Kun huomattiin, että ruoka oli syöty, uskottiin, että henget ovat tyytyväisiä ja taloa seuraa onni. Henkien ajan sään perusteella ennustettiin tulevia säitä ja satoa.

Henkien aika päättyi Martin päivään (11.11. vanhan kalenterin mukaan, nykyisin 10.11.), joka on alunperin piispa Martinuksen muistopäivä (protestanttisessa ja erityisesti luterilaisessa maailmassa Martinpäivän vietto yhdistyy uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnoittamiseen).

Päivä merkitsi sekä talousvuoden loppua että talven alkua. Pellava piti olla lihdattu ja lampaiden keritseminen alkoi. Tuolloin pantiin olutta ja tehtiin makkaroita. Tapa syödä Martin päivän hanhea levisi Viroon vasta 1900-luvulla ja tapaa ollaan herättelemässä nykyisin täällä meillä Suomessakin. Martin päivä oli lähinnä miesten pyhä, jolloin käytiin krouvissa. Monin paikoin pidettiin martinmarkkinoita. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla Martti on ollut myös erityinen makkarajuhla. Etelämpänäkin on sanottu, että:

 - Martti makkarat sitoo

 Ennen kekriä saatu teurasveri talletettiin kylmässä ja valettiin ennen Martinpäivää makkaroiksi. Paikoin päivä on ollut myös Perso-Martti tai Liha-Martti, siis erityinen herkutteleva lihansyöntipäivä. Marttina pehmeät maat jäätyvät kulkukelpoisiksi:

- Martti maita vahvistaapi

- Jos Martti paukkuu, niin tammi tiukkuu

eli kylmä Martinpäivä ennustaa leutoa sydäntalvea. Lisäksi Marttina avovesikalastus päättyi.

 Virolaisten Martin päivä eroaa muiden kansojen vastaavasta ns. "Martin santtien" (mardisandid 'Martin kerjäläiset') vuoksi. "Martin santit" olivat kylän naamioituneita nuoria, jotka kulkivat Martin päivän aattoiltana talosta taloon lahjoja kerjäten. "Santit" olivat miehiä - karvaisia, mustia ja kammottavia.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.11.2014

Marraskuun kuudes päivä

- Leonhard , Gust. Adolph, Kustaa Aadolf -

6.11. on ollut vaihtelevasti eri aikakausina eri nimisten henkilöiden nimipäivänä. Esimerkiksi Suomi-Ruotsin allakassa vuosina 1700/1701 6.11. oli Leonhardin nimipäivä, 6.11.1800 suomalaisen allakan mukaan  Gust. Adolphin päivä, 6.11.1900 Kustaa Aadolfin päivä ja 6.11.2000 Kustaa Aadolfin päivä edelleen.

Muuten, juuri tänä samaisena päivänä vuonna 1860 Abraham "Abe" Lincoln valittiin Yhdysvaltojen 16. presidentiksi.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.10.2014

Marraskuun 2. päivä
- Wanha Pyhäinpäiväruntu, Sielujen päiwä -
- All Souls Day -

 Pyhäinpäiväruntu sattui aina ennen wanhaan marraskuun toiselle päivälle, sillä Pyhäinpäiväruntu on vanhan kansan mukaan Pyhäinpäivän jälkeinen päivä. Kun Pyhäinpäivää alettiin viettää sunnuntaisin (1774 - 1954), Pyhäinpäivärunnuksi sanottiin Pyhäinpäiväsunnuntain jälkeistä maanantaita.

 Toinen, aika vekkuli nimi tälle maanantaille oli myös "pussimaanantai", koska tuolloin palkolliset pussejaan kantelivat. Nykyisin meillä Suomessa Pyhäinpäivä tosin voi olla välillä 31.10. - 6.11....

Tätä pian alkavaa viikkoa (ja joskus myös seuraavaakin) kutsuttiin monasti myös nimellä "runtuviikko", römppäviikko, "kissaviikko" tai "savipäivät", jolloin palkolliset viettelivät omia päiviään.

Muinaisessa Latviassa marraskuun toinen, Dveselu Diena ("sielujen päivä"), tunnettiin myös nimellä Visu Sveto Diena ("kokonaan pyhä päivä"). Perheet (sekä elävät että kuolleet perheenjäsenet) kokoontuivat illalla polttohautauspaikoille viettääkseen elämän jatkumisen muistojuhlaa. Meillä Suomessa Mikael Agricola käänsi kirkollisen, latinalaisen "sielujen päivän" muotoon "kaikkien kuolleiden uskollisten sielujen päiwä"

On All Souls Day, we not only remember the dead, but we apply our efforts, through prayer, almsgiving, and the Mass, to their release from Purgatory. There are two plenary indulgences attached to All Souls Day, one for visiting a church and another for visiting a cemetery.

While All Souls Day is now paired with All Saints Day, which celebrates all of the faithful who are in Heaven, it originally was celebrated in the Easter season, around Pentecost Sunday (and still is in the Eastern Catholic Churches). By the tenth century, the celebration had been moved to October; and sometime between 998 and 1030, St. Odilo of Cluny decreed that it should be celebrated on November 2 in all of the monasteries of his Benedictine congregation. Over the next two centuries, other Benedictines and the Carthusians began to celebrate it in their monasteries as well, and soon it spread to the entire Church.

The importance of All Souls Day was made clear by Pope Benedict XV (1914-22), when he granted all priests the privilege of celebrating three Masses on All Souls Day: one, for the faithful departed; one for the priest's intentions; and one for the intentions of the Holy Father. Only on a handful of other very important feast days are priests allowed to celebrate more than two Masses

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.10.2014

Marraskuun 1. päivä, Kekri
- Wanha Pyhäinpäivä, Köyri, Samhain, Pyhäinpäiväsantti, Höyri, Hörri -

Kekriä eli Köyriä, joka oli talonpoikain suurin juhla muinaisessa suomessa, vietettiin vaihtelevin ajoin aina sen mukaan, miten kyseisen talon syystyöt oli saatu tehtyä. Kekrin pitotapa ja -aika saattoivat siis vaihdella samallakin kylällä talosta toiseen, mutta keskimäärin se oli noin marraskuun puolivälin tienoilla. Vuosisatojen saatossa Kekriä alettiin viettää kaikkein pyhien päivänä (vuoteen 1774 asti se oli aina 1.11.), marraskuun ensimmäisenä,  myös meillä Suomessa 1800-luvulla. Niinpä tämänkin artikkelin otsikkona tulee nyt olla "Marraskuun ensimmäinen, Kekri". Huomautettakoon nyt vielä kuitenkin, että Kekri ja Pyhäinpäivä eivät ole sama asia!

Kekriin valmistauduttiin keittämällä etukäteen kekriviinat ja panemalla kekrioluet. Kekriaterian pääosan muodosti "kekripässi" tai "villavuona". Kekrilammas teurastettiin ja palvattiin usein jo yöllä. Kekrinä ateriointiin ottivat osaa vain oman talon tai suvun jäsenet, elävät ja myös kuolleet. Kekri kun oli se ainoa aika vuodesta, jolloin "tuonen tuvan asukkaijen, martaitteen, oli lupa vaellella eläväin keskuuvessa". Vasta kolmantena päivänä Kekrin aattopäivästä, joka oli nimeltään Keyrin henkien päivä, kuolleiden henget palailivat takaisin hautoihinsa lepäämään.

Puuroa vietiin myös pihapiiriin kuuluville haltijoille, kuten riihi- ja saunatontuille.

 Kekriaamuna piti talon väen myös herätä ajoissa, jo pimeän aikaan kello yhdeltä yöllä, teurastaa lammas ja lämmittää tupa ja pitipä vielä ennen päivän valkenemista siinä viiden korvilla ehtiä syödäkin (lammaskeittoa ja leppä- eli veririeskoja), päivän mittaan peräti yhdeksän kertaa. Ruokaa piti olla siis runsaasti, eikä sitä korjattu koko päivänä pois pöydästä, vaan syötiin useita kertoja.

 Ruoan tuli olla lihaista ja rasvaista. Mainitaan, että pöydällä oli iso nautaeläimen reisi. Mutta lammas on kuitenkin tavallisimmin teurastettu Kekrin pääruoaksi. Aamiaiseksi syötiin kuiva ruoka: rieskaleipää, limppuleipää, tavallista leipää, lihaa, kalaa, viiliä, maitoa. Päivän valjetessa tehtiin talkkuna talkkunajauhoista. Puoliseksi keitettiin paisti potuista, lihasta ja makkarasta. Viinaa aina väliin ryypättiin. Kekrin perinteeseen kun yleisesti kuului, että ukot olivat hyvin juovuksissa ja turisivat päissään... Illaksi keitettiin kuitenkin vielä ryynivelliä.
 
- Kesää Kekriin, syystä Jouluun,
äsken talvi tassahtaapi!

- Joka kyllin kesällä kyntää,
se ei juokse jouluna
kierrä Köyrinpäivänään.

- On Kekri köyhälläkin,
 Joulujuhla vaivaisella,
 Laskiainen laiskallakin.

- Seitsemän Kekristä Jouluun,
kahdeksan Raahesta Ouluun!
(peninkulmia siis)

- Kun Köyrinaamuna teurastetaan lammas ja sen verta vastalla riputetaan peltoon,
 niin ohdakkeet häviävät.

- Kekrinä vietiin kaikkia isäntäväen syömiä ruokia haltijalle riiheen.
 Oven takaa sitten kuunneltiin ja sanottiin:
 "Kuulettekos, kun siellä natsuttaa ja natsuttaa?"

- Kun pyhät miehet kuivin jaloin tulevat, niin märin jaloin menevät.

Kekri oli muinaisessa Suomessa myös henkiolento, josta mm. Mikael Agricolan epäjumalien luettelo vuodelta 1551 tietää kertoa:

- Käkri se liseis Carjan Casvon!
(Karjan hedelmällisyyttä ja karjan kasvua parantava epäjumala)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.10.2014

Marraskuu tulla marmattaa
- routakuu -
 
Vanha kansa arveli, että marraskuu on nimensä saanut "marras" -sanasta, joka merkitsee puun päällimmäistä kuorta.  Ja semmoinen kuorihan maan pintaankin säiden kylmetessä muodostuu, routa. Ja saattaapa maan pinta peittyä jo lumeenkin. Tosin martaat olivat myös Tuonelan asukkaita, jotka kuun alussa saivat "jaloitella".

- Jos marraskuussa talvi tulee, ei se ole pysyväinen.

Jos marraskuun talvi menee pois,
niin on kynttilään (2.2.) saakka huonoa talvea.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.10.2014

Lokakuun 28. päivä
 
- Jakoaika, Simo, Siimon Juutas, Simuna -

Siimon Juutaksen päivä oli ennen vanhaan mm. onnettomuuksien päivä, niin paha, ettei silloin saanut aloittaa mitään suurempaa työtä. Siimon oli myös perinteisesti sikojen lahtauspäivä eli Sika-Simuna:

- Simo sikoja pistää,
jotta pyhiksimiehiksi makkaraa piisaa!
(1.11. oli aina pyhäinmiestenpäivä vuoteen 1773 asti)

Vanha kansa tiesi myös sen, että Simona vedet alkavat jäätyä ja maa routaantua:

- Simo siltoja tekeepi,
että Martti
(11.11.) maalle pääsee,

Martti maalle,
karttu jäälle,
paimenet kylän kululle,
kalamiehet kankahalle.

Koska maa alkoi jäätyä,  mm. maakaivuuhommat oli hyvä saada tehdyksi ennen Simunaa ja varsinkin ennen Martin päivää, koska maa oli silloin jo roudassa:

- Simo siltoja tekeepi,
Martti
(11.11.) maata vahvistaapi,
Antti
(30.11.) aisoja panee,
Nikolaus
(19.12.) nivoopi kiinni.

- Siimon Juutas siltoja tekee,
Pyhäin miesten puokutella.

- Syksyinen jää on sitkeää kuin taikina!

- Silmunalta silmille,
Kaisalta
(25.11.) kaulalle,
Joululta pois joutuu!
(tarkoittanee aurinkoa, joka menee Otavan silmille tai kaulalle)

Lisäksi JAKOAJAN laskettiin paikka paikoin alkavan Simosta ja kestävän Marttiin saakka. Se oli säädetty tasaamaan kalenterivuoden ja todellisen kuunkierron väliin jäävää aukkoa, sillä kuun vuosi kestää virallisessa kalenterissa tasan kaksitoista kuukautta. Kuun kierto maan ympäri taasen kestää vain 29 vuorokautta, 12 tuntia 44 minuuttia ja 2,98 sekuntia, eli vähemmän kuin yhden kuukauden. Aurinkovuosi ei siis tule kahdestatoista kuun kierrosta täyteen, vaan siihen jää käyttämättömiä päiviä 11 ja 1/4 verran!

 Kahden ajanlaskun ristiriita jätti siis muinaisen kansan vähintäänkin hämmennyksen tilaan. 12 kuunkiertoa oli mennyt, mutta aurinkovuosi oli vielä kesken; maapallo ei ole kiertänyt täyttä kierrosta auringon ympäri. Väliin jääneet toistakymmentä päivää olivat aika merkillistä väliaikaa. Tuolloin mm. taudit tarttuivat ja levisivät helposti. Kummituksiakin tuntui olevan liikkeellä. Toisaalta taas ajan katsottiin olevan niin myrkyllisen, että silloin saattoi saada vaikkapa torakat helposti kuolemaan!

Jakoaika oli maalaisille luonnollista, jopa pakollista loma-aikaa. Naiset menivätkin tuolloin sukuloimaan ja miehet jäivät ihan yleisesti kotitöihin, totuudenmukaisemmin sanottuna ryyppäämään.

Tähän väliaikaan, Jakoaikaan, liittyi mm. seuraavia ennusmerkkejä:

- Jos Jakoaikana on päivän paiste, niin Juhannuksena on pouta ja tulee hyvä heinävuosi.

- Jos Jakoaikana aurinko palijon paistaa, tuloo kuiva kesä!

- Jakoaikana ei saa lampaita keritä, pyykkiä pestä eikä huoneita kuurata!

- Jakoaikana ei pidä loukuttaman pellavia, sudet tuloo muutoin paikkakunnalle!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.10.2014

XI mille virgines 21.10.

- Undecim mille virgines, Ursula, Ursila -

Pyhä Ursula on tarujen mukaan elellyt keskiajan Englannissa (ehkä 300-luvulla), mutta hänen todellisesta olemuksestaan ei ole varmaa tietoa. Jotkut tahot luokittelevat Ursulan legendaksi joka on periytynyt karhujumalattaren tarusta. Latinaksi Ursula tarkoittaakin pientä naaraskarhua. Ursulan tarina sijoitetaan yleensä joko 300- tai 400-luvulle tarkkojen vuosien riippuessa siitä, mitä legendaa tutkimme toimituksessamme. Ursulan hautakivi löytyy kuitenkin Kölnistä Pyhän Ursulan kirkosta ja tuo hautakivi on kaiverrettu tiettävästi 300-luvulla. Joka tapauksessa Ursula oli pyhimys, suosittu sellainen, jo keskiajalla.

 Pyhimystarina kertoo, että Ursula oli kristityn englantilaisen kuninkaan ("in partibus Britannaie") Deonotuksen tytär, jonka eräs mahtavan pakanakuninkaan poika halusi palavasti vaimokseen. Unessa saamansa varoituksen takia Ursula vaati kolmen vuoden "varoajan", jona aikana hän sai kerätyksi 11.000 kohtalosisarta ja -veljeä, neitsyitä, mukaansa. Ursula suivaantui maallisen avioliiton ajatuksesta ja johdatti nuo 11.000 muuta neitsyttä vuosina 217 - 222 (?)  ristiretkelle Roomaan. Kotimatkalla he joutuivat hunnien hyökkäyksen kohteeksi Kölnissä, jonne heidät (10.000) on tiettävästi haudattu. Vuonna 1155 Kölnistä löydettiinkin valtava Roomalainen hautausmaa tuhansine luurankoineen ja hetkeäkään epäröimättä katolinen kirkko toimitti nuo luut pyhäinjäännöksiksi lukuisten maiden kirkkoihin.

Tämä 21.10. on katolisen kirkon perinteinen muistopäivä, mutta luotettavan historiallisen tiedon puutteen takia päivä poistettiin pyhimyskalenterista 1969. Ursulan vaikutus näkyy nykyisinkin mm. Kolumbuksen Karibianmerestä löytämien Neitsytsaarten nimessä; saarten nimi oli alunperin Pyhä Ursula ja 11.000 neitsyttä - ihan totta!

Ursula-nimisiä naisia on Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa ollut kaikkiaan 1736, joista 16 on saanut nimensä viimeisen 12 kuukauden aikana. Suomalaisessa Allakassa Ursula esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1704 ja siitä aina vuoteen 1907 saakka, jonka jälkeen päivän omakseen sai Birger. Vuosina 1702 ja 1703 päivän kohdalle on merkattu 11000 Jungf. Taukoa nimi piti vuoteen 1950, jolloin 21.10. saatiin Pontevalta takaisin Ursulalle.

Nimestä esiintyi maassamme myös toinen muoto, Ursila. Tuo nimi oli käytössä lähinnä 1700-luvulla, mutta Väestörekisterikeskus tuntee vain yhden (1) tapauksen ja sekin sijoittuu aina 1800-luvulle.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.10.2014

Lokakuun 20. päivä
 
- Calixtus, Casper, Kasper, Kauno, Kasperi, Kassu -

- Kasperilla siika kutee!

Ka siikaa outettii!
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Calixtus oli nimenä meillä suosittu 1700-luvulla, mutta väestörekisterikeskuksen tilastot tuntevat ainoastaan yhden sen nimisen miehen aivan 1900-luvun alusta. Casperin on nimekseen saanut kaikkiaan 1313 Suomen miestä, joista 1042tämän vuosikymmenen aikana (vajaat 5 vuotta). Nimen suosio on siis jyrkässä nousussa. Kauno on nimeksi annettu 2082:lle suomalaismiehelle ja 27 suomalaisnaiselle. Kasper on nimeksi annettu kaikkiaan 5581 5313:lle suomalaismiehelle, joista peräti 268:lle tänä vuonna! Onpas nimen suosio todella mahtava!

 Kasperi on lähes tasoissa 4976 4823:lla annetulla miehennimellä, joista 153 tänä vuonna. Kassun on nimekseen saanut vain 31 suomalaismiestä ja heistä 15 tällä vuosituhannella.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.10.2014

Saunaan

- lauantai on saunapäivä -

 - Lämmitä metinen sauna,
honkahuone hornahuta,
haluisilla halkosilla.
Juoskohon joki metinen,
simalampi laikkukohon
läpi kiukahan kivisen.

Paidanvaihtoa tämäkin, toki, toki...
Kuva: Lauantaehton puuhis
 "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
 (Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

- Löylynen on Jumalan luoma,
hiki vanhan Väinämöisen,
tehty puista tervaksista,
havupuista hakkaeltu.
("Suomen Sauna", Eino Keskinen, 1946,
 Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)

Saunaan mennessä piti muistaa vetäistä oven saranasta savuntuoksuista saunahikeä henkeensä ja sanoa:

- Löyly, Jumalan lämmin,
puun lämmin, kiven lämmin,
lämmin vanhan Väinämöisen,
älä mene kipeesehen,
mene saunan sammalihin!
("Suomen Sauna", Eino Keskinen, 1946,
 Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)

- Saunan löyly se kuitenkin on ainoa ilo suuressakin surussa!
(Väinö Kataja)

Saunaa käyttivät myös kansanparantajat, paikalliset omaoppiset lääkitsijät ja tietäjät. Hoidokki saateltiin saunaan, joka oli lämmitetty joko ukkosen kaatamilla tai veden ajamilla puilla. Tavallisilla klapeilla ei tervehyttämissaunaa lämmittää saanut! Sairastunutta kylvetettiin, hauvottiin ja valeltiin samalla pyyvellen salaisella loitsulla:

- Tule löylylyn, Jumala,
tekemähän terveyttä,
rauhoa rakentamahan.
Mie olen, raukka, roanahinen,
vierona, vianalainen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.10.2014

Lokakuun 15. päivä

- Sensuuri lopetetaan Suomessa 15.10.1947 -

 Meillä wanhat vetivät ristin pirtin seinään keskiviikkona 15. lokakuuta 1947, Helvin päivänä, kun valtiovallan päätti lopettaa sensuurin ja siitä ilmoitettiin radiossa. 

Olihan sitä jo kyllä riesoiksi asti kestänytkin; virallisesti kun tuo sensuuri aloitettiin  meillä jo Herran vuonna 1686! Tuolloin Suomi-Ruotsin valtakuntaan perustettiin Censor Librorumin vakanssi! Viranhaltijan tuli huolellisesti valvoa ja käydä läpi sekä maahan tuotavaa että täällä kirjoitettavaa kirjallisuutta. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjakauppiaiden tuli saada sensorilta hyväksyntä myytäville kirjoille ja kirjanpainajien oli annettava painotuotteensa ennakkotarkastukseen. Uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla oli kaksinkertainen sensuuri: ne kulkivat sekä paikallisen akatemian tai tuomiokapitulin että sensorin valvovien silmien alta...

Sensuuri oli tiukimmillaan ihanan itäisen naapurimme vallan alla ja sen virallisen herruuden päätyttyä. Mm. ensimmäisen sortokauden alettua vuosina 1899–1901 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov, joka muuten päästettiin pahasta senaatin portaikossa sitten hiukan myöhemmin, määräsi kaikkiaan 24 suomalaista sanomalehteä lakkautettaviksi. Kenraalikuvernööri Franz Seynin ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 toimeenpaneman sotasensuurin nojalla takavarikoitiin suuri määrä kirjoja, mm. Juhani Ahon Rauhan erakko.

Itsenäisyyden alettua sensuuria oli vähemmän. Maailmansotien välisenä aikana Suomessa sensuroitiin muutamia kirjoja. Kaarlo Uskelan vuonna 1921 ilmestynyt, pääosin Tammisaaren vankileirillä kirjoitettu runokokoelma Pillastunut runohepo takavarikoitiin vuonna 1933 jumalanpilkkaa sisältävänä ja sen vielä myymättä olleet kappaleet tuhottiin. Erkki Vala haastettiin vuonna 1935 oikeuteen sen vuoksi, että hän oli julkaissut Tulenkantajat-lehdessä otteita tšekkiläisen Jaroslav Hašekin teoksesta Kunnon sotamies Švejk, ja hänet tuomittiin sakkoihin uskonnollisten arvojen rienaamisesta. Pentti Haanpään vuonna 1928 kirjoittama, omiin armeijakokemuksiin pohjautunut tarinakokoelma Kenttä ja kasarmi katsottiin ”isänmaallisissa” piireissä maanpuolustusta halventavaksi ja hän joutui sen vuoksi pitkäksi ajaksi siinä määrin kustantajien hyljeksimäksi, että monet hänen 1930-luvulla kirjoittamistaan teoksista – esimerkiksi Noitaympyrä vuodelta 1931 – julkaistiin vasta hänen kuoltuaan.

Vaikka sensuuri lakkautettiin virallisesti vuonna 1947, ei se siihen kokonaan loppunut. Paljon kirjoja ja kirjoituksia sekä elokuvia ja jopa musiikkikappaleita sai sen jälkeen meillä julkaisukiellon, kuka mistäkin syystä. Osa syistä oli uskonnollisia, osa poliittisia, osa lakiin perustuvia (liittyen johonkin rikolliseen toimintaan). Mm. Irwin Goodmanin Ei tippa tapa -kappale joutui sensuuriin pien sen ilmestyttyä 1966. Irwin itse kun joutui Seutulan lentokenttää kuokkimaan rattijuoppouden takia. Kappaleen katsottiin suosivan räävittömyyttä ja viinan juontia. Tosin sensuurista (soittokielto YLEllä) huolimatta sekä kappale että albumi nousivat sekä single- että lp-listojen kakkosiksi...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.10.2014

Lokakuun 14. päivä

- Talviyöt ja ensimmäinen talvipäiwä -

 Meillä wanhat merkkasivat lokakuun 14. päiwän ensimmäiseksi talvipäiväksi, päiväksi, jolloin talvi alkaa. Ja tuoreimpien säätiedotusten mukaan talvi tuntuu kohisten tulevankin alkavalla viikolla lähes koko Suomeen. Ja vielä 1840-luvulla virsikirjoissa kohdassa Calendarium perpetuum, Joka-aikainen ajan Luku, on merkintä lokakuun 14. päivän kohdalla:

- Calixtus eli Talwi-Päiwä

Lokakuusta sanottiin yo. wuoden 1740 allakan lehdellä:

"Lokakuulla on 31 p., kylmä ilma ja saata lunda
 joca cuitengin mene wedes tällä sateisella ilmalla ja suojalla
 mutta uusi cuu tule kylmän ilman cansa."
 

1600-luvun alussa Jonas Raumannus kirjoitti samaa lokakuun 14. päiwästä virsikirjan kalenterissaan. Wanhat sanoivatkin, että:

- Viikko Pirkitasta (Brigittasta, 7.10.) talviöihin.

Syksyn ja talwen raja on muinaisista suomalaisista ajoista lähtien määritetty wanhojen menetelmillä hämmästyttävän tarkkaan. Maan jäätyessä ja routaisten peltojen jäädessä lepäämään elämä siirtyi ulkotöiden parista torppaan lämpimään. Wanhoissa suomalaisissa kalenterisauvoissa on tällä kohtaa kolme viirua, nimittäin lokakuun 13. , 14. ja 15. päiwä.  Nuo ovat ne kuuluisat talwiyöt.

Herran vuonna 1886 eräs muistiinpano Somerolta kertoo, miten eläinten sisälmyksistä pystyttiin ennustamaan tuleva vuosi. Ja merkintöjen historian tutkiminen osoittaa, että tämä ennustapa on ollut uskomattoman tarkka, paljon tarkempi, kuin mitä nykyajan tietokonemallinnukset pystyvät:

"Useat lahtarit ja muut ukot tietävät sian pernasta syksyllä, minkälainen tuleva talvi on. Lahtari, joka tahtoo siitä tarkat tiedot, jakaa pernan niin monen kuukauden taikka viikon osaan, kun talvipäivän ja suvipäivän välillä on. Se pää pernasta, joka on sian pään puolella ollut, luetaan syystalvea. Jos perna on paksu, niin tulee paljon lunta, jos se taas on hyvin nyppyläinen eli röhöläinen, niin tulee sillä vuodenajalla, millä kohden niitä pernassa on, lumikinos, nietostalvi, että maantiet on hyvin tukossa." (Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.10.2014

Lokakuun 12. päivä
 
- Vanha-Mikkeli, Vanha-Mikko,
Maximil, Walfrid -

Vanha-Mikonpäivän iltana majoitettiin syksyllä ensi kerran lehmät läävään ja hevoset talliin. Lehmää kytkiessä sanottiin:
 "Syö ruokasi rumasti, pidä pintasi lujasti!"

No voe tokkiisa!
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)
 

- Kun Vanha-Mikkelille lehti lähtee,
niin Vanha-Jyrille
(6.5.) kesä tulee!

- Jos Vanha-Mikkona on hyvä ilma,
piisaa samanlaisia vanhaan Köyriin!
(4.11.)

Nimeä Walfrid (yleinen 1800- ja 1900-luvullakin) on annettu meillä suomessa väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 249 miehelle. 1700-luvulla meilläkin yleisesti käytettyä Maximil-nimeä väestörekisterikeskuksen tietokannat eivät tunne lainkaan.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.10.2014

Lokakuun 7. päivä
 
- Pirjetta, Piretta, Piritta, Brigitta, Charitas, Demetrius -

- Piretan päivältä ruvetaan paikoin nuottia valmistamaan. 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.10.2014

Ahastuinanen eli Rosvo-Perttunen

- Pohojanmaan kauhu wuosilta 1860 - 1870 -

Anders Wilhelm Berttunen, joka oli syntyisin Oulusta vuodelta 1851, on saanut täällä Pohjanlahden rannoilla lähes legendaarisen pelottavan maineen tekemiensä konnankoukkujen ja rötöstysten takia.  Lisäksi hänen tiedettiin onnistuneen pakenemaan wirkavallan miehiä useasta täpärästä paikasta ilman rangaistusta. Pohjolan kansa puhui kunnioittaen Ahastuinasesta eli  ”mahottomasta ja mainiosta ryöwäristä Pohojanmaalta”, kun hän Iin markkinoilla keväällä 1873 varasti kauppaneuvos Snellmanilta 13 000 markkaa. Sen jälkeen hän kierteli ja rötösteli Oulun ja Braahen tienoilla. Hän ryöväsi rikoskumppaniltaankin tämän osuuden ynnä lupasi verisesti kostaa niille, jotka hänet ilmiantaisivat.

Merimies Anders Perttuselle ja hänen vaimolleen Greta Yrjöntyttärelle, o.s. Pekkala, syntyi 5.10.1851 poika, joka sai kasteessa 9. lokakuuta isänsä mukaan nimen Anders Wilhelm. Isä oli syntyisin Oulujoelta, äiti Oulusta. Perheeseen syntyi vuoden 1857 lopulla myös tytär, Nanny Carolina. Isä Anders kuoli vain muutama kuukausi myöhemmin helmikuussa 1858. Perhe omisti vähäisen huoneen ja lautaeteisen käsittäneen asunnon Oulun kaupungin viidennessä korttelissa, tontilla 46. Kun perhe suoritti isänsä hautajaiskulut, varoja jäi 1 rupla ja 87 ¼ kopeekkaa. Vuonna 1864 kuoli myös lasten äiti. Näin 13-vuotias Anders eli Antti ja hänen siskonsa jäivät orvoiksi ja maailman armoille. Vanhempien varhainen kuolema ja jääminen perheettömäksi ja kodittomaksi ei tietenkään antanut kovin vahvoja eväitä ja lähtökohtia elämässä selviytymiseen; se myös selittää keskeisellä tavalla Antin joutumisen syrjäpolulle.

Perttunen, rosvo, veijari, tavarantassaaja ja eto kelmi, muttei wäkivallan mies, vieraili myös Ruotsin puolella talvella 1873 - 1874, mutta palasi sieltä taas keväällä jatkaakseen rosvon ammattiaan. Simossa hänet tunnisti kestikievarissa eräs oululainen herra, mutta Perttunen köpitteli pakoon jättäen valmiiksi laitetun aamiaispöydän ja valjastetun kyytihevosen. Toisen kerran hän oli jäädä kiinni Braahessa, kun hänen kumppaninsa, Maria Lukkarila -niminen vaimoihminen, joutui vangiksi ja kertoi missä Perttunen oli.

Syksyllä 1874 Suomen Turussa julkaisi Åbo Underrättelser 2.9. seuraavaa Perttusesta:

"Suurta hämmennystä kaupungissa! Berttunen, isorosvo Oulusta, joka on pari vuotta häirinnyt seutua ja jota ei kaupungin eikä valtion poliisi saa vangittua, vaikka hänen kiinniottoonsa on luvattu suuri palkkio, on jälleen tullut esiin, tehnyt julkean murtovarkauden värjärileski Ulrika Kawanderin kotiin, ryöstänyt hänen kassalippaansa, jossa oli 4000 markkaa käteistä ja lisäksi erä kulta- ja hopeaesineitä. Ja sen sijaan, että käynnistettäisiin ajometsästys miehestä, jonka olinpaikka on yleisesti tiedossa, asetetaan yksityisiä yövahteja kaupunkiin ja tehdään muita samanlaisia vähäisiä apukeinoja. Vaasan läänin viskaalien ja nimismiehen ei tulisi enää sallia tuollaisen veitikan (en slik gynnare) kulkea vapaasti alueella; mutta asia on niin, että Oulun läänin poliisilla kuuluu olevan muita hommia. Ainakin näyttää yhdellä ja toisellakin kadulla leviävän Raahen poliisin hellyys, ja Oulun poliisipäällikkö on läänin kuvernöörille lähettänyt kirjeen, josta asianomainen sihteeri on minulle kertonut, että "hänen aikansa on myös tiukasti sidottu kiireellisten rikosten vuoksi". Tuollaisissa olosuhteissa ei ole kummallista, että Perttunen voi huseerata halunsa mukaan, jolleivät raahelaiset voi vaikuttaa joihinkin Vaasan parempiin poliiseihin hänen vangitsemiseen."

Polisikomissari Johan Kärnä yhdessä parin konstapelin kanssa yritti pysäyttää rosvon tiellä Braahen lähellä, mutta taas tämä karkasi haavoitettuaan Kärnää puukoniskulla. Näin asiasta kertoi sanomalehti Uusi Suometar 7.12.1874:

"Puukoitettu, Poliisi-kommisarius Kärnää,
 joka täällä tunnetaan erinomaisen uutterana polisimiehenä,
 on hiljattain pahasti puukoitettu Braahen tienoilla,
 kun hän Oulusta oli lähtenyt ajamaan takaa Berttunen nimistä roswoa.
 Berttunen pääsi pakoon."

 Kolmannen kerran Perttunen pääsi pakoon, vaikka tuli yllätetyksi saunan lauteilta poliisin toimesta Braahen lähellä. Liukkaaksi itsensä saippualla voidellut Perttunen karkasi ilkialastomana 28 asteen pakkaseen ja hankki jostakin päällensä naisten vaatteet ja varasti turkiksia, joiden turvin hän pääsi kuin pääsikin pakoon jälleen kerran.

Ahastuinaseksi Perttunen itseään kutsui siksi, että tunsi olevansa alituiseen ahdingossa, elikkäs kiipelissä. Jouduttuaan erään kerran kiinni ja saatuaan raipaniskuja eräästä Oulun rötöksestä hän oli tuumaillut: "Nyt pitäis saada saunakahavit". "Minä oon se kuulusa Rosvo-Perttunen. Sano kaikille muillekki, että se Rosvo-Perttunen ei oo mikkää paha mies, minä oon vain tavaran tassaaja, otan rikkailta ja annan köyhille", hän totesi toisella kertaa autettuaan erästä wähävaraista mummoa.

Seuraavassa pari tarinaa tavarantassaajasta:

Kerran oli Braahen markkinoilla ollut muuan äijä kauppaamassa lehmäänsä. Kun äijä oli kaksi päivää kaupannut lehmäänsä, ei sitä ollut kukaan ostanut. Tulipa siihen myös rosvo-Perttunen ja kysyi ukolta, kun tämä oli niin nyreän näköisenä: ”Mitä sinä tahot lehemällä?” ”Kaksi kymppiä. ”Silloin otti Perttunen viisi kymppiä ja antoi ukolle ja sanoi: ”Siinon rahat, vie lehemäs kotia. Minä oon suurrosvo Perttunen ja autan köyhiä.”

Toisen kerran rosvo Perttunen meni Oulussa pankkiin. Pankissa hän näki paljon rahoja, suuria setelipinkkoja. Rosvo Perttunen näytti yhtä setelipinkkaa ja sano, että jos Rosvo Perttunen näkis nuo rahat niin se varastasi ne. Pankissa sanovat, mitenpä se nyt tuosta varastas. Rosvo Perttunen sano, että saako hän näyttää, miten se ne varastas ja ihme ja kumma, hänelle annettiin lupa näyttää. Rosvo Perttunen otti rahapinkan käteensä, meni ovelle päin ja sano, että näin se rahat veis. Ovelle päästyään Perttunen livahti ulos ja huusi vielä mennessään, että näin se Perttunen rahat viepi. Häntä lähettiin tietenki jälestä ajamaan. Kavulla oli suuri väkijoukko, joka huusi, ottakaa kiinni, ottakaa kiinni. Näitten joukossa oli jo Perttunenki huutamassa, ottakaa kiinni. Ja niin meni rahat...

Valtimosta on tarina, jossa kerrotaan Perttusen käyttäneen ihmisenrasvasta tehtyä taikakynttilää. Tämän kynttilän avulla hän sai talonväen nukkumaan unta, josta eivät heränneet niin kauan kuin tuli paloi. Kesken ryöstön kynttilä kuitenkin loppui ja tuli sammui. Talonväki heräsi. Perttunen pääsi kuitenkin viime tingassa pakenemaan.

Pyhännältä olevassa kertomuksessa Perttusella on toisenlaiset ihmeaineet käytössään pankkiryöstöä tehdessään. Pillillä tämä oli puhaltanut nukutusainetta huoneeseen. Hetken kuluttua Perttunen ja tämän oppipoika olivat päässeet kenenkään estämättä ryöstämään pankin. Oppipojan osuus oli vain 50 silloista markkaa. Ryöstön jälkeisenä päivänä oppipoika joutui kiinni, Perttunen itse pääsi kuitenkin pakoon.

 Lopulta Perttusenkin onni loppui, vaikka hän Raahessa ollessaan tekikin paljon yhteistyötä toisen kuuluisan rikollisen Mannisen Eeran kanssa. Perttunen pidätettiin vuonna 1874 Limingassa ja hän sai elinikäisen kuritushuonerangaistuksen 17.9.1875. Pidättäjiensä vastustamisesta pistooli kädessä Perttunen tuomittiin vain 300 markan sakkoihin. Poliisikomisarius Johan Kärnän pahoinpitelystä hänelle langetettiin kahdeksan vuotta kuritushuonetta ja Iin Haminan murrosta toiskertalaisena murtovarkausrikokseen kaksi vuotta kuritushuonetta ja kahdeksantoista paria raippoja. Iin Haminan varkaudesta kolmannen kerran tehtynä rikoksena hänet tuomittiin elinkautiseksi kuritushuoneeseen ja raipparangaistukseen. Kun kaikki laskettiin yhteen, Antti Perttuselle tuomittiin 40 paria raippoja kolme lyöntiä parilta ja hänet määrättiin pidettäväksi jäljellä olevaksi elinajaksi yleisessä työssä Kuopion väliaikaisessa vankilaitoksessa.

Perttusen lopusta ei ole warmoja tietoja, mutta tarina kertoo seuraavanlaista. Vanhan kansan mukaan Perttunen olisi kuollut Herran wuonna 1877 kuudentena heinäkuuta vain 25-vuotiaana Kuopion vankilassa, mutta kuolema olisikin ollut "järjestetty" ja vartijat olisivat haudanneet pelkän tyhjän arkun Perttusen matkatessa Ameriikkaan... Ota siitä nyt sitten selvää. Joka tapauksessa Tapio-lehti kertoi 11.7.1877 seuraavaa:

"Kuollut.
 Mainio roswo Antti Berttunen,
 tunnettu suurista roswomatkoistansa Oulun läänissä,
 on kuollut täkäläisessä linnassa t. k. 6 p:nä."

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.10.2014

Lokakuun 4. päiwä 1925
- Torpedovene S 2, 53 merisotilaan surmanloukku -

Esivanhempamme saivat kuulla todellisen suru-uutisen lokakuussa Herran wuonna 1925, kun nuoren Suomen puolustuslaitoksen uljaaseen laivastoon kuulunut torpedovene S2:n koko miehistö hukkui hirmumyrskyn kourissa maamme merialueella.

Laivastomme komea torpedovene
Kuva: Torpedovene S2 sekä sen sisaraluksia halkomassa vettä komeasti.
Kuvassa olevalla svastikalla ei ole mitään tekemistä natsien käyttämän hakaristin kanssa (kts. täältä)

(Photo: Kunniamme Päivät -museon kokoelmista löytyvästä Suomen Kuvalehdestä N:o 42/1925, 17.10.1925)
Kuva suurenee klikkaamalla

Sunnuntaina lokakuun 4. päivänä klo 13.25 herran vuonna 1925 upposi  v. 1901 valmistunut Sokol-luokan sotalaiva S2 Porin edustalla taistelussa hirmumyrskyä vastaan. Alus oli osana laivuetta, joka oli lähtenyt Helsingistä Vaasaa kohden. Laivue joutui valtaisan myrskyn kouriin, joka hajotti laivat eri suuntiin.

Sidebyn kohdalta laivueen johtoalus tykkivene Klas Horn pääsi hätäsatamaan Härnösandiin Ruotsiin, torpedovene S1 Mäntyluotoon ja tykkivene Hämeenmaa ainoana määräpaikkaansa Vaasaan, mutta sekin pahasti runneltuna. Torpedovene S2 pyrki myös Mäntyluotoon, mutta sinne se ei koskaan päässyt. Laivaa ja sen miehistöä odotti kylmä ja märkä hauta.


Kuva: Laivueen matka
(Photo: Kunniamme Päivät -museon kokoelmat)

 Torpedoveneen koneet ja pumput kävivät aliteholla ja aluksen jo aikaisemmin aamulla saamat vuodot pahenivat. Pelastamaan lähteneiden alusten Protectorin ja Helioksen matka vaikeuksissa olevan torpedoveneen luokse näytti kestävän liian kauan; toisaalta manner alkoi jo siintää S2:n edessä. S2 oli lähes uppoamiseensa saakka sähkötysyhteydessä Vaasan radioasemaan. Esimerkiksi klo 12.00 saapui ilmoitus S2:lta:
 "Laivaston Päällikölle. Torpedovene S2, kulkee suuntaa 110 Reposaaresta noin 15 mpk länteen. Tilanne laivalla toistaiseksi huono ja toisista laivoista emme tiedä mitään radiot epäkunnossa. Sjöman."
 
Viimeinen viesti alukselta saapui kello 13.23, vain kaksi minuuttia ennen aluksen uppoamista. S2:n sähköttäjän vastaus Vaasan radioaseman kutsuun oli:
 ”Ei voi työskennellä nyt”.


Kuva: Haverin ainoa silminnäkijä luotsi Yrjö Aalto
(Photo: Kunniamme Päivät -museon kokoelmat)

 S2:n haaksirikon yhteydessä menehtyi sen koko 53-henkinen miehistö, mutta haverin syy jäi oikeastaan varmasti selvittämättä; onnettomuuden ainoa silminnäkijä luotsi Aalto oli sangen kaukana, Reposaaren luotsiaseman tornissa. Hän havaitsi torpedoveneen Outoorin itäviitan lähellä ja olevan todella pahoissa vaikeuksissa ristiaallokossa ja joutuvan valtavan hyökyaallon uhriksi. S2:n uppoaminen on Suomen merivoimien historian pahin rauhanaikainen onnettomuus. Hukkuneista merisotilaista 23 löydettiin aluksen hylystä 6.8.1926, kun meren pohjaan uponnut alus saatiin nostettua pintaan ja hinatuksi Reposaaren sataman redille. Jäljelle jääneitä 30 sotilasta ei löydetty koskaan.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 3.10.2014

Lokakuun 3. päiwä
- Vrouw Maria 1771 -

1700-luvulla Itämeri oli sangen vilkas kauppameri ja vilisi komeissa purjeissa kulkevia kauppalaivoja, ellei sitten sattunut olemaan jonkin valtakunnan sota meneillään. Niinpä Herran wuonna 1771, lokakuun kolmantena, uljas kaksimastoinen hollantilainen purjealus, Vrouw Maria, halkoi Itämerta Nauvon ulkosaaristossa, Suomen rannoilla. Onni oli nyt kuitenkin nurja tuolle kauppa-alukselle, sillä se joutui pahassa merimyrskyssä haveriin lähellä Jurmon saarta törmättyään kahteen kariin sillä seurauksella, että purjealus upposi noin 40 metrin syvyyteen meren pohjaan.

Itse asiassa ensimmäinen törmäys ei juurikaan vahingoittanut alusta, mutta toisessa törmäyksessä se menetti peräsimensä ja joutui tuuliajolle ison aallon irrotettua sen kiveltä. Miehet komennettiin pumppuihin, kun huomattiin aluksen vuotavan. Huolimatta kiivaasta pumppaamisesta alus otti sisäänsä enemmän vettä kuin mitä saatiin pumpatuksi ulos. Seuraavana iltana, 4. lokakuuta, kapteeni käski miehistöä hylkäämään aluksen. Miehistö pelastautui veneillä turvaan, mutta aluksen pumput kävivät yhä. Ne kuitenkin tukkeutuivat lastina olleista kahvipavuista.

Tammirunkoisen aluksen, jonka pituus oli 26 metriä ja leveys 7 metriä, ruumassa arvellaan olleen kaikenlaista kallisarvoista, mm. taideteoksia, joita keisarinna Katariina Suuri oli ostanut huutokaupasta 31.7.1771 Amsterdamista, Hollannista. Lisäksi lastina oli sokeria, kangasta, väriaineita, sinkkiä ja kappaletavaraa. Miehistö ja paikallinen väestö ehti pelastaa osan lastista ennen aluksen uppoamista varhain aamulla 9. lokakuuta 1771. Haaksirikosta pelastettua tavaraa myytiin myöhemmin Pietarissa.

Vrouw Maria löydettiin 28. kesäkuuta 1999 melko hyvässä kunnossa, koska sen säilymistä oli edesauttanut puisia hylkyjä tuhoavan laivamadon puuttuminen pohjoiselta Itämereltä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.10.2014

Lokakuu
- Ruojakuu, Likakuu, teuraskuu -

Tänään se on sitten taas lokakuu, huh huijaa! Niin se aika menee kuin siivillä, vanha kansa tuppasi sanomaan ja paikkansahan tuo tuntuu pitävän. Monesti ensilumi satoi maahan juuri lokakuussa, Lappiin tuntureille jo peräti elo-syyskuussa. Nykyajastahan ei kukaan enää tolkkua ota...

Niin, tällä lokakuulla on aikain saatossa ollut montakin erilaista nimeä, mm. Likakuu ja Ruojakuu. Nimessä Lokakuu tuo loka ei muuten tarkoittanut rapaa tai likaa, vaan se on alunperin ollut sitä sisäelinsotkua, jota teurastettaessa käsitellään. Lokakuu on siis teuraskuu, kasvavalla kuulla teurastettiin syötäväksi ne eläimet joille ei riittäisi ruokaa talven ajaksi.

Vuonna 1925 valmistui maantie Ivalosta Inariin, jota sanottiin mm. "yhdeksi maan komeimmista". Alla olevassa kuvassa on mielenkiintoinen liikennetilanne luultavasti syys/lokakuun vaihteesta Nukkumajoelta, kun joen yli piti päästä autolla, mutta siltaa ei oltu vielä avattu. Mutta jos "ihmisvoimia" on tarpeeksi, kulki auto joenkin yli.

Automopiiliä vedetään Nukkumajoen yli 1925
Kuva: Automobiiliä vedetään Nukkumajoen yli, koska viimeinen Ivalo - Inari -tien silloista ei ole vielä avattu
(photo: Kunniamme Päivät -museon kokoelmista löytyvästä Suomen Kuvalehdestä N:o 40/1925, 3.10.1925)
Kuva suurenee klikkaamalla

No, toki tilastojakin lokakuun säistä tehty on. Helsinkiin ensimmäinen ehjä lumipeitto vuosina 1971 - 2000 tuli keskimäärin 15.11. eli onpa tuohon vielä aikaa, mutta Jyväskylään tuo keskimääräisaika on jo 25. lokakuuta ja Sodankylään parin viikon sisällä eli 12. lokakuuta. Että lähellä on, sano...

Vantaalla lokakuun keskilämpötila on noin +6 astetta, Lahdessa noin +4,5 astetta, Tampereella noin +4 astetta, Kuopiossa noin +2,5 astetta, Oulussa noin +2 astetta ja Sodankylässä vain noin -1 astetta.

No mitäpä ne meidän esi-isämme tästä alkavasta lokakuusta, jonka nimi on vanhan tiedon mukaan tullut "siitä loan paljouvesta, jonka syyssatteet ovat aiheuttanneet", tiesivät ennustella? Katsastakaammepa sitä:

- Ei lokakuu ole joka kuu!

- Päivät pienet, pilvelliset,
yöt on pitkät ja pimeät.

- Halla hanhen hännän alla,
talvi joutsenen takana.

- Hanki hanhen hännän alla,
jää joutsenen jälissä.

Esi-isät seurailivat lokakuussa myös pihlajapuita. Katseltiin sekä kukintojen että marjojen määrää. Samoin viljasato vaikutti asiaan.

- Ei pihlaja kahta kuormaa kestä.

- Korsi ei kanna kahta taakkaa.
(viljan korret)

- Minä päivänä metsä on kuurassa,
 niin sinä päivänä on toukokuussa lehti.

- Kovuudeksi lumi lehteen.

- Minkä nimisenä päivänä ensimmäinen lumi tulee,
niin samannimisenä päivänä on kylvön aika.

- Ha'ot lampaille on hakattava lokakuussa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.9.2014

Syksystä...

Tämäkin alue Jäämeren rannalla kuului Suomelle vuonna 1918
Kuva: Suomen alueisiin kuuluneen Petsamon maisemia vuoden 1918 syyskuulta.
(Kunniamme Päivät Museon kokoelmien Suomen Kuvalehti, syyskuun 14.päivä 1918)

- Lämmintä syksyrusko,
Talvenjatkinta keväinen.

- Jos ukkonen käy myöhään syksyllä,
on lämmintä syksyä!

- Jos hyttyset syksyllä survoo likellä maata,
ennustaa se lämmintä ilmaa.

- Yhdeksänä syksyinen yö,
kymmenenä keväinen päivä.

- Syömän syksylläkin pitääpi,
elämän elon ajalla,
kevätkuilla kuunteleman.

- Parempi siankin kääntämä syksyllä kuin miehen kyntämä keväällä.

Lappilaisten asuntoarkkitehtuuria
Kuva: Petsamon alkuperäisasukkaiden asumuksia vuoden 1918 syyskuulta.
(Kunniamme Päivät Museon kokoelmien Suomen Kuvalehti, syyskuun 14.päivä 1918)

- Jos syksyllä aidanseipäät silottuvat,
tulee hallainen kesä.

- Milloin laiska työn tekeepi;
talvella ei tarkene,
kesällä ei kerkiä,
syksyllä suuret tuulet,
keväällä vettä paljon!

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.9.2014

Syyskuun 29. päivä
 
- Arki-Mikkeli, Mikko, Mikonpäiväsantti -

Mikkelinpäivä, toisin sanoen Pyhän arkkienkeli Mikaelin päivä, on ollut vuosittain 29. syyskuuta tai sen jälkeisenä sunnuntaina aina vuodesta 1772 lähtien. Itse asiassa Mikkelinpäivää on vietetty jo 400-luvulta alkaen!

 Nykyisin Mikkelinpäivää pidetään kaikkien enkeleiden nimikkopäivänä. Suomessa Arkkienkeli Mikaelille on omistettu kymmenen keskiaikaista kirkkoa. Hänen muistopäivänsä muodosti kesän ja syksyn tärkeän rajan. Mikkelinpäivään mm. loppui entiseen aikaan sadonkorjuu. Paimenille Mikkelinpäivä oli tärkeä, koska silloin he pääsivät kirkkoon oltuaan pitkän kesän paimenessa.

Otsikossa esiintyvä sana Santti tulee alkujaan latinankiekisestä sanasta sanctus ja tarkoittaa pyhää. Mikon nimipäivää vietetään nykyisin 29.9., mutta vanha kansa ennusteli päivään liittyen seuraavanlaisesti:

- Mitä ilma Mikkelinä, sitä sitten Köyriin

Kekri ja köyri ovat vanhoja suomalaisia nimiä marrasyölle, jotka viittaavat karjan jumalaan Kekriin eli Köyriin (pyhäinpäivä 1.11.).

- Jos Mikkona talvi tulee, niin Valpurina (1.5.) jokijäätä ajettanee.

- Mikkeliltä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan ja naatit päälle.

- Mikkelinä kaikki laarissa!

- Viikko Mikkelistä Pirjettaan, toinen siitä talvitöihin, kolmas Oravan määräpäivään.

Aikoinaan oravan nahka oli Suomen talouden kulmakiviä ja jopa tärkein vientiartikkeli ja samalla maksuväline, ”raha”. Savossa ”oravainen” kehittyi merkitsemään myös jyvämittaa ja siitä peltoalaa. Niinpä jo varhain oravan metsästystä on säännöstelty. Metsästystä ei syksyisin saanut alkaa, ennen kuin orava oli karvallaan eli väriltään niin täysin harmaa, että nahkan sisäpinta ei enää tummunut nylkemisen jälkeen. Oravan määräpäivä olikin oravanmetsästyksen alkamispäivä eli 21.10.

- Kun Mikkelille lehti lähtee, Niin Jyrkille (23.4.) kesä tulee.

- Kuusi viikkoa Mikosta Marttiin (11.11.), kuusi Martista Jouluun (25.12).

Mikonpäiväsunnuntai, eli Mikkelisunnuntai nykyisin, on ensimmäinen sunnuntai Mikonpäivästä, siis joko Mikonpäivänä tai ensimmäisenä sunnuntaina sen jälkeen. Tänä vuonna Mikkelisunnuntai osuu siis 5. lokakuuta ja 29.9. onkin siis itse asiassa arki-Mikkeli.

Mikonpäiväruntu on sitä vastoin ensimmäisenä maanantaina Mikonpäiväsunnuntain jälkeen, eli tänä vuonna 6.10. Ennen Suomessa runtua pidettiin vapaapäivänä ja sitä kutsuttiin nimellä "vanhan maanantai".

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.9.2014

Syyskuun 21. päivä
 
- Matti, Syys-Matti, Mukula-Matti, Hauta-Matti, Nauris-Matti, Rapa-Matti -

Matti on kansanomainen muoto Matiaasta (Mattias, Matthias). Suomalaisessa allakassa on aikain saatossa ollut kaksi eri Matti-nimistä apostolia, joista toinen oli apostoli ja evankelista Matteus, jonka nimipäivää vietettiin 21.9. Tämä nimipäivä on nykyään poistettu allakasta. Toinen oli Juudas Iskariotin tilalle apostoliksi valittu Mattias, jonka mestauspäivänä 24.2. vietetään nykyisinkin Matin nimipäivää eli Talvi-Mattia (toimituksen huomautus, koska alla olevissa sananparsissa viitataan molempiin nimipäiviin).

- Jos ennen Syys-Mattia on niin kylmä, että hiukan jäätää, on pitkältä sulaa syksyllä

- Jos Matinpäivänä lehmän jäte jäätyy, niin tulee pitkä syksy; jollei, niin tulee lyhyt (Savolaisten ennusteita)

- Matti (21.9.) pihdin nostaa, Matti (25.2.) pihdin kaataa (pihti=seikko)

- Mukula-Mattina on paras aika poimia omenat ja nostaa perunat

Syys-Mattina enteiltiin myös syksyn ensimmäisten hallojen tuloa. Näin ilmaston muuttuessa taitaa olla vieläkin:

- Matti naurismaalle valkian tekee (=poltetaan hallatulia)

Syys-Mattina ei tarvitse enää käärmeitä pelätä, sillä viimeistään nyt ne hakeutuvat talvilymypaikkoihinsa. Jos käärmeitä lääkkeisiin tarvitsi, niin sellaiset oli saatava kiinni juuri syys-Matin viikolla ja Mattina pantiin toimeen myös suuri syysteurastus:

- Matin kuppiin maksa!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.9.2014

Syyskuun 15. päivä

- Astiankuivauskaapin keksijä syntyy wuonna 1896 -
- Panssarivaunut sotatoimiin 1916 -

Kotitalousopettaja ja osastopäällikkö Maiju Gebhard  syntyi 15. syyskuuta 1896 Helsingissä, kuusi vuotta Agatha Christien syntymän jälkeen. Esivanhempamme muistivat Maijun kuitenkin ennen kaikkea Työtehoseurassa vuosina 1944–1945 keksimästään astiankuivauskaapista, joka helpotti huomattavasti kotiäitien päivittäisiä askareita. Gebhard kuoli 18. heinäkuuta 1986 Helsingissä. Hänen isänsä oli professori Hannes Gebhard ja äitinsä talousneuvos, kansanedustaja Hedvig Gebhard.

Astiankuivauskaapin idean Gebhard sai Ruotsissa opiskellessaan. Siellä aiemmin tiskauksen yhteydessä astiat nostettiin pöydällä olevaan puiseen telineeseen ja sieltä edelleen kuivattiin ja nostettiin kaappiin. Gebhardin innovaatio oli kuivausritilöiden ja ovien asentaminen pesupöydän yläpuolella olevaan astiakaappiin. Tämä säästi huomattavasti perheenäitien työtä ja aikaa kun yksi turha työvaihe poistettiin. Gebhardin laskelmien mukaan ennen pesukoneiden käyttöönottoa perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään ja tuosta työmäärästä astiankuivauskaappi vähensi noin kolmanneksen eli 10 000 tuntia!

 Astiankuivauskaappien teollisen valmistuksen aloitti Enso-Gutzeit Oy vuonna 1948. Vuonna 1954 kaapeissa alettiin käyttää muovipäällysteisiä teräslankahyllyjä, jotka ovat yleisiä vielä nykyäänkin. Noiden telineiden ja hyllyjen standardi saatiin valmiiksi vuonna 1982, jonka jälkeen keittiöiden mitoittaminen on ollut helpompaa.

* * *

Nuo panssarivaunut, jotka otsikossa mainittiin, jäivät myös monen esivanhempamme mieleen viime vuosisadan alkupuolen sodista. Ensimmäistä kertaa "tankkia" käytettiin Sommen taistelussa 15.9.1916. Ensimmäistä D1-tankkia ohjasi kapteeni H. W. Mortimore taisteluun pahamaineiselle paikalle nimeltä Delville Wood. Hetimmiten taisteluun Flersissä osallistui kaiken kaikkiaan aluksi 49 muutakin brittien Mark I -panssarivaunua, mutta mekaanisten vikojen takia ainoastaan 32 panssaria pääsi matkaan ja näistäkin vain 21 osallistui millään muotoa taisteluihin; muut kun yksinkertaisesti hajosivat tai juuttuivat kiinni, koska ne eivät soveltuneet taistelualueen upottavaan maastoon. Näistä vain yhdeksän vaunua pääsi ennen näkemättömiä panssareita kauhistelleiden saksalaisten sotilaiden asemiin asti. Lisää noista tappokoneista voit lukea ja katsella Historiaosastoltamme tästä klikkaamalla.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.9.2014

Syyskuun 13. päivä

- Juuttaan taistelu, Amatus -


Kuva: Juuttaan taistelukartta
(Jyväskylän Yliopisto, julkaisuarkisto)

Vanha kansa puhuu vielä joskus Suomen sodasta. Tämän sodan yksi taistelu, Juuttaan taistelu, käytiin Amatuksen päivänä 13. syyskuuta herran vuonna 1808. Siinä eversti Georg Carl von Döbeln joukkoineen hakkasi venäläisten joukot yllä olevan kartan alueella. Kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin runo Döbeln Juuttaassa (Vänrikki Stoolin tarinoissa) kertoo juuri tästä taistelusta. Taisteluun osallistui myös Döbelnin alaisena majuri Gyllenbögellin Vapaapataljoona. Tämä taistelupaikka, Juuttaan tienhaara, sijaitsee Uudessakaarlepyyssä.

Kuva: Albert Edelfeltin tekemä piirros Döbelnistä

"Mik' onni sulle synnyinmaa
lie luotu
iloko vaiko huoli
sulle suotu
salattu tuleviin
on aikoihin.
Waan kuinka riemuinnet
tai surret silloin
niin kauniimpana et päivää
muista milloin
kuin päivää tätä,
päivää Döbelnin."
(Runo Juuttaan taistelun muistomerkissä)

- Amatuksen päivänä ruvetaan perunia ylösottamaan

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.9.2014

Syyskuun 12. päivä
 
- Aleksanteri -

(kalenterissa 11.9. vuodesta 1816 alkaen)

Aleksanteri on lähtöisin kreikkalaisesta nimestä Alexandros, joka merkitsee ihmisen (andros) suojelijaa tai puolustajaa.

- Aleksanterin päivä on perunan nostopäivä.

Wanha kansa juhlisi kyseisenä aikana syyssadon valmistumista.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.9.2014

Syyskuun kahdeksas
- Yleisradion lähetykset alkavat 1926 -
- Syys-Maria, Mormessa -

Esivanhempamme muistavat Herran wuoden 1926, jolloin O.Y. Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradio -yhtiö perustettiin Helsingissä 29. toukokuuta.

 Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa. Tätä päivää pidetään nykyäänkin Ylen syntymäpäivänä, vaikka vasta kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Ylen toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab.

Tuon ihmelaitteen - radion - mukana vanhat saivat myös uuden maksun maksettavakseen, radioluvan. Yleisradio peri radiolupaa vuosina 1927 - 1976. Pääsyynä radiolupien poistumiseen oli laajalle levinnyt TV-vastaanotto ja siitä saadut lupamaksut sekä kannettavien transistoriradioiden yleistyminen. Noita pienehköjä laitteita kun lupatarkastajien oli vaikeaa valvoa...

Nativitas Mariae Virgine.

Syyskuun kahdeksantena on kyseessä myös Neitsyt-Marian syntymäpäivä. Päivää vietettiin wuoteen 1571 asti kirkollisena juhlana, mutta luterilaisesta kirkosta päivä katosi kokonaan. Nimi säilyi kalenterissa aina wuoteen 1907 asti ja se on ortodokseille edelleen yksi huomattavimpia juhlia. Palkollisten pestuu uusiin työpaikkoihin hoidettiin ennen aikaan yleisesti juuri
Syys-Mariana.

- Mormessana mehtälintuin pojat on warttuneet
ja satimen nosto aloitetaan.

Nimeä Mormessa eivät Väestörekisterikeskuksen tietokannat tunne Suomessa annetun, vaikka nimi oli kalentereissamme vielä 1700-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.9.2014

Syyskuun kuudes
- Suomi saa postilaitoksen -
- Vanha-Perttu, Magnus, Zacharias, Sakari
-

- Jos Vanhana-Perttuna on hyvä ilma, niin piisaa sitä Vanhaan-Mikkoon (12.10)!

- Vanha-Perttu käskee pannan pivon kiinni (=Kylvön teko on lopetettava, toim. huom.)

Herran wuonna 1638, 6. syyskuuta kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Suomeen. Ruotsiin postilaitos oli perustettu jo kaksi vuotta aikaisemmin. Suomi-Ruotsi oli tuolloin laaja valtakunta ulottuen aina Baltiaan, Liivinmaalle, Inkerinmaalle ja Skoonesta Pohjois-Saksaan saakka. Niinpä tällaisen suur-alueen hallinnnon vaatimalle virkamieskunnalle piti löytyä jokin yhteydenpitomuoto, kun kännyköitä tai lankapuhelimia ei vielä ollut. Ja ratkaisuksi Pietari Brahe ehdotti postilaitosta. Säädöksissä joka kahden tai kolmen peninkuuluman etäisyydelle oli asetettava valantehnyt, mieluiten luku- ja kirjoitustaitoinen postitalonpoika. Tätä virkamiestä alettiin kutsua posteljooniksi.

Uusi virkamiesluokka ei saanut töistään palkkaa, vaan he saivat "armon" tietyistä pakollisista velvollisuuksista, kuten mm. kestitys- ja kyyditysrasituksesta, päivätöistä ja sotaväenotosta. Yleensä postin kantoivat talonpoikien rengit.

Jo wuonna 1811 autonomisen Suomen postitoimeen perustettiin oma keskusvirasto, postitirehtöörinvirasto. Wuonna 1845 aloitti toimiva pakettiposti ja 1856 otettiin käyttöön postimerkit. Vuonna 1858 kirjeet ja sanomalehdet alettiin kantaa kotiin ja wuonna 1890 armollinen keisarimme Aleksanteri julisti seuraavaa:

SUOMEN SUURIRUHTINAANMAAN
ASETUS-KOKOELMA.

1890.   N:o 16.

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistuskirja

postitoimesta Suomen Suuriruhtinaanmaassa.

Annettu Pietarhovissa, 31 p:nä Toukokuuta (12 p:nä Kesäkuuta) 1890.

 

Me  A L E K S A N D E R  Kolmas, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m. T e e m m e   t i e t t ä v ä k s i : Koska olemme nähneet hyväksi asettaa yhdenmuotoisuutta postitoimeen koko Wenäjän valtakunnassa, käskemme ja säädämme Me, että Suomen postilaitoksen johto on keskitettävä Keisarikunnan Sisäasiain Ministeriöön sekä postin ja sähkölennätinten Ylihallitukseen, seuraavain perusteitten mukaan:
  1. Sisäasiain Ministerin asiana on:
  a) Suomen Suuriruhtinaanmaan postilaitoksessa, paikallisten asetusten sijaan, panna toimeen Keisarikunnassa voimassa olevat ohjesäännöt ja taksat sekä antaa mainitussa laitoksessa palveleville virkamiehille ohjeita ja määräyksiä heidän velvollisuuksistansa ja toiminnastaan, jolloin Sisäasiain Ministeri toimittaa Suomenmaan Kenraalikuvernöörille nämät säädökset, edellisessä tapauksessa niitten julistamista varten määrätyssä järjestyksessä ja jälkimäisessä täytäntöön pantaviksi; ja
  b) posti- ja sähkölennätin-ylihallituksen Päällikön tahi hänen alaistensa virkamiesten kautta toimittaa Suomen postitoimistojen tarkastusta.
  2. Suomen postilaitoksen Tirehtöörin nimitämme Me alamaisesta esityksestä, jonka Kenraalikuvernööri, sopimuksen jälkeen Sisäasiain Ministerin kanssa, on tehnyt.
  3. Muut Suomen postilaitoksessa olevat virka- ja palvelusmiehet asetetaan sillä tavoin kuin tähän asti on tapahtunut, kuitenkin niin, että ne heistä, jotka Suomen Senaatti nimittää, määrätään sopimuksen jälkeen posti- ja sähkölennätin-ylihallituksen Päällikön kanssa.
  4. Wenäjän kielen taito on oleva pakollinen kaikille, jotka vastedes otetaan palvelukseen Suuriruhtinaanmaan kaupungeissa ja Wiipurin läänissä oleviin postitoimistoihin.
  5. Suomen postilaitosta koskevat vuosirahan-säännöt ja kulunkiarviot tarkastetaan valmistelevasti postin ja sähkölennätinten Ylihallituksessa ja annetaan ynnä sen lausunnon kanssa Suomen Senaattiin enempää toimenpidettä varten.
  Enemmäksi vakuudeksi olemme Me tämän omakätisesti allekirjoittaneet.

Pietarhovissa, 31 p:nä Toukokuuta (12 p:nä Kesäkuuta) 1890.

ALEKSANDER

Ministeri-Valtiosihteerin sijassa, hänen Apulaisensa W. v. DAEHN.

Ja nykyään sitten postin toimiverkostoa supistetaan...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.9.2014

Syyskuun viides
- Pietari Suuren partavero -
-
Peter the Great put a tax on beards -


Kuvat: Tsaari Pietari Suuri

Esivanhempamme saivat ihmettelyn aihetta Herran wuonna 1698, kun Venäjänmaan tsaari Pietari Suuri  määräsi kaikki parrat Venäjän valtakunnassa verollepantaviksi. Tämä tapahtui Pietarin palattua 18 kuukautta kestäneeltä Euroopan ympärimatkaltaan, jonka aikana hän huomasi monen eurooppalaisen tavan, varsinkin armeijan johdossa, olevan antiikkisia venäläisiä tapoja tehokkaamman ja modernimman. Tälle matkalle 25-vuotias Pietari läksi salanimellä Pjotr Mihailov. Niinpä yksi ensimmäisistä hänen säätämistään uusista laeista reissun jälkeen oli partavero, jotta upseeristo ja sotilaat näyttäisivät siistimmiltä ja enemmän eurooppalaisilta. Tuolloinhan miehillä oli Venäjällä muotia pitää pitkää kokopartaa. Laki koski muuten kaikkia muita paitsi pappeja.

Jos partansa halusi säilyttää, piti maksaa vuotuinen 100 ruplan vero; veron maksamalla sai kuparisen tai hopeisen poletin, jonka toisella puolella oli Venäjän kotka, toisella kokopartainen kasvojen alaosa. Poletissa oli myös tekstit: "Vero on maksettu" ja " Parta on tarpeeton rasite". Tuo vero oli muuten pieni omaisuus arvoltaan tuolloiseen aikaan. Esimerkiksi vuonna 1796 tekstiilitöitä tekevä henkilö saattoi ansaita 50 - 90 ruplaa vuodessa. Rikkaimmat ansaitsivat 250 - 700 ruplaa vuotta kohden.

 Ja jos ihmettelette yllä olevassa kuvassa näkyviä viiksiä Pietarin kasvoilla, niin kerrottiin, että hän vihasi partaa, mutta rakasti viiksiä...

    
Kuvat: Pietari Suuren partapoletti (Kuva Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)

In 1697, Tsar Peter 1, known as Peter the Great, embarked on an 18-month European tour to seek the aid of European monarchs, and to observe how other militias and armies were trained. In this tour he used a secret name Pjotr Mihailov. Peter quickly learned that many European customs and styles were far superior to the antiquated ways in Russia. One of the first rulings he made upon his return was that all of his courtiers and officials shave off their long beards, as being clean-shaven was the European style. All men except priests had to pay this new tax.

Anyone who kept their beard was subject to an annual Beard Tax of 100 rubles. Those who paid the tax were given a token; on one side was the Russian Eagle, and on the other, an image of the lower part of the face with a full beard. The coin was also inscribed with the phrases: “the tax has been taken” and “the beard is a superfluous burden.” As far as I know, for instance, that estate officers (who were themselves serfs) in the 1840s earned between 250 and 700 paper rubles per year. A serf hired in 1844 to serve as an estate coachman earned 350 paper rubles per year. Nikolai Chernikhin, a migrant laborer in St Petersburg, reported earnings in 1846 of 500 paper rubles per year. Among the poorest households on the estate were those headed by widowed or never married women. These, it was noted in 1796, could earn 50-90 paper rubles per year working in textiles.

 You can see the coin in a picture above. If you wonder about those mustaches in a picture of Pter the Great, I can tell you a secret: Peter hated beards so much that he would rip a beard out by the roots if he caught anyone wearing one. He thought mustaches were much more civilized...
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.9.2014

Syyskuun neljäs
- Turun palo 1827, The Great Fire of Turku -
- Mooses, Theodorus, Moses -


Kuva: Turun kaupunkia heti palon jälkeen Herran wuonna 1827,
 alue on Tuomiokirkon luota (Kuva Kunniamme Päivät -museon kokoelmista)

Turun palo, joka tuhosi kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4.–5. syyskuuta Herran wuonna 1827, alkoi kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Anninkaistenmäeltä hieman ennen iltayhdeksää. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo muutti tuhkaksi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi noin 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.

Turku on palanut historiansa aikana ainakin 31 kertaa, mutta vuoden 1827 palo on näistä tapahtumista tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Kolme pääsyytä Turun palon poikkeukselliselle tuhoisuudelle olivat syksyä edeltänyt kuiva kesä, joka kuivatti kaupungin puutalojen pärekatot, iltaan sattunut myrsky sekä se, että suuri osa kaupungin porvareista oli Tampereella markkinoilla, joten sammuttajia ei ollut tarpeeksi.

- Mooseksen päivänä pitää olla kylväjän koura kiinni!
(ruis on oltava jo kylvettynä)

Nimi laitettiin meikäläiseen suomalaiseen kalenteriin herran vuonna 1708 ja Mooseksen päivänä wanhat tiesivät, että Perämereltä oli kesän parhaat silakkalastit haettu ja oli jo aika katsella kotirannoille palailemista talvea odottelemaan. Yöhallatkin ovat jo aivan nurkan takana ja sienet olisi syytä hakea metsästä viimeistään nyt:

- Mooses on kylmä mies!

Pääskysten paikallaolo Mooseksena tosin lupaili pitkää syksyä ennen talven tuloa.

The Great Fire of Turku was a conflagration that is still the largest urban fire in the history of Finland and the Nordic countries. The fires started burning on 4 September 1827 in burgher Carl Gustav Hellman’s house on the Aninkaistenmäki hill slightly before 9 p.m. The fire quickly swept through the northern quarter, spread to the southern quarter and jumped the Aura River, setting the Cathedral Quarter on fire before midnight. By the next day, the fire had destroyed 75% of the city. Only 25% of the city was spared, mainly the western and southern portions. 11.000 citicens lost their homes, about 200 were injured and 27 inhabitans lost their lives.

- In Moses' day must a fist of a sower be closed!
(rye should be sown)

At the first time this name Moses was found in finish calendars in 1708 and old folks knew that from the Bay of Bothnia the summer's best catch of herring was already applied for and it was time to sail back home and wait for a winter to come. Nighttime frost may hit when ever and if you want mushrooms, you should try to get them now:

- Moses is a chilly man!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.8.2014

Syyskuun 1. päivä
- Egidius -

Egidius tunnettiin suomalaisempana versiona nimellä Ekitus tai Äkitus, joka oli syksyn merkki:

- Millainen on ilma Äkituksena,
sellaista on sitten koko kuun.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.8.2014

Syyskuu

Wanhojen mukaan syksy alkoi viimeistään syyskuun ensimmäisenä ja nyt oli sitten viimeistään nostettava pelloista loput juurikasvit, syyskynnöt oli saatava tehtyä ja toukomaiden ojat perattua. Kaikki viljat täytyi olla jo valmiina tai ei hyvä seuraisi:

- Mitä elokuu ei keitä,
sitä syyskuu ei paista.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.8.2014

Kuikka Koponen

Kuikka-Koponen eli oikealta nimeltään Abel Koponen, syntyi 1. joulukuuta 1833 Pekkalan talossa Leppävirran pitäjän Varistaipaleen kylässä ja tiettävästi hän kuoli 12. joulukuuta 1890 Jäppilässä. Vanhemmat olivat talollinen Sigfid Koponen ja Helena Lappalainen. Kuikka oli savolainen silmänkääntäjä ja kansanparantaja, josta on säilynyt suomalaisessa kansanperinteessä runsaasti kertomuksia. Häntä pidetään yleisesti Suomen tunnetuimpana silmänkääntäjänä ja elinaikanaan hän ällistytti monia ihmisiä taioillaan.

Koposen Kuikka-lisänimen alkuperästä on useita erilaisia tarinoita. Esimerkiksi kotikylällään Varistaipaleella hänen kerrotaan saaneen nimensä siitä, että hänellä oli tapana viettää aikaansa työnteon sijaan soudellen järvellä kuikan tavoin. Toisaalta hänellä kerrotaan olleen kuikannahkainen lääkelaukku, tai hänen kerrotaan sukeltaneen vedonlyönnin jälkeen kuikan lailla pitkän matkaa jään ali Savonlinnassa.

Nelikymppisenä hän meni naimisiin parikymppisen Idan kanssa, ja sai hänen kanssaan viisi lasta. Lapsosten nimet herättivät aikanaan papistossa sen verran vastustusta, etteivät he kaikkia lapsia suostuneet isän toivomaan nimeen kastamaan. Mutta pappa keksi kirjoittaa aina perheen muuttaessa kirkon- ja muuttokirjoihin nimet haluamassaan muodossa. Lapset olivat:

Iida Riia Lucina Hilda Hulda Levatiina Amanda Olivia Ceela Concordia Jemna Jekleobeth (29. maaliskuuta 1873 – 13. marraskuuta 1880)

Alfred Ilai Optatus (s. 29. maaliskuuta 1877)

Elmaan Jaebetr Jasobeam (7. heinäkuuta 1880 – 17. kesäkuuta 1890)

Ohlipoodaama Siromilda Nova Neera (s. 10. lokakuuta 1887)

Juhana Eevert (s. 13. heinäkuuta 1891)

Kerrotaan, että Koponen oppi taitonsa Pietarissa intialaiselta fakiirilta palkinnoksi tämän hengen pelastamisesta. Palattuaan takaisin hän on kotipuolessa Heinävedellä Ruumanni-nimisen parantajan ja tietäjän oppipoikana ja oppii taitoja, joita myöhemmin hyödyntää maankiertäjänä.

Tässä muutamia tarinoita Kuikka-Koposesta, joita tämän tarinan kirjoittaja lapsuudessaan vanhemmiltaan kuuli:
 

Kuikka-Koposella oli asiaa kylille ja siellä suutariin. Liekö ollut kyseessä kenkien vienti korjattavaksi vai niiden nouto, ei ollut tiedossa, mutta joka tapauksessa hän tuli mestarin pakinoille ja saatuaan kehotuksen istahti tämän "verstaslavitsan" toiselle puolen.
Jutusteltiin tietenkin yhtä ja toista ja luultavasti pääasiassa sitä toista, sillä suutarithan ovat yleensä suulaita miehiä tai ainakin entiseen aikaan olivat.

Kesken kaiken alkaa Kuikka katsoa ihmetellen suutarin nahanliotussoikkoa kysyen:
- Mitäs teillä tuossa vesiastiassa on?
Suutari vilkaisee myöskin vesiastiaansa sanoen hämmästyneenä:
- Mistä ihmeestä siihen kuikkia on tullut?
Minäpä panen niiltä kaulat poikki.
Samassa suutari sieppaa terävän nahkapuukkonsa ja sivaltaa linnuilta kaulat poikki. Silloin hänen silmänsä kuitenkin aukenevat ja hän huomaa leikanneensa likoamassa olleista hyvistä lapikkaista varret poikki.

* * *

Kävi niin, että Kuikka-Koposta tuli kylätiellä vastaan mustalaismies, oikein rempseä manne (anteeksi termi, mutta niin tarina aikanaan kuului), jolla oli hevonen mukanaan. Mustalaismies halusi kovasti innoissaan päästä hevosestaan eroon ja kaupantekoonhan siitä sitten ryhdyttiin. Katseltiin hevosen suuhun ja kokeiltiin lihaksia. Koponen esitti lopuksi kuitenkin epäilyksensä, että hevosen sisuskaluissa saattaisi olla jotain vikana. Tämän manne kiisti, johon Koponen, että hänpä käy katsomassa, ja jossei sisältä mittään vikkaa löyvy, ostaapi hän hevosen poijes kuleksimasta.

 Tässä vaiheessa oli Koposen hahmon tuntevia kyläläisiä jäänyt paikalle katsomaa, miten kaupanteko sujui. Koponen kiipesi hevoseen sisälle suun kautta. Ensin kädet, sitten pää ja lopulta koko ukko. Manne jäi hölmistyneenä hevosen peräpäätä tarkkailemaan ja odottamaan, että Koponen tulisi pikku hiljaa ulos reissultaan. Ihan piti häntää koholla, jotta Kuikka pääsisi paremmin ulos kipuamaan. Mutta aikaa kului eikä Koposta kuulunut. Tuli ihan ilta. Lopulta tiellä käveli naisia, jotka siinä alkoivat ihan ääneen ihmetellä:
- Miksi sie tumma ja komia mies sitä hevosen häntää kannattelet?
Niinpä manne kertoi akoille, että Koposta siinä oottelee, pois hevon sisuksia tutkailemasta.
Nyt naiset alkoivat kilvan nauraa hötköttää ja kuorossa sanoivat:
- Tuollahan se Kuikka tuli vieraan kylän puolella jo tunti sitten meitä vastaan!

* * *

Savonlinnaan odotettiin saapuvaksi kenraalikuvernööriä.
Tapaus oli siksi harvinainen, että kansa oli ottanut vapaapäivän ja pukeutuneena parhaimpiinsa kokoontuen sankoin joukoin laivarantaa, jossa korkea-arvoisen vieraan piti astua kaupungin kamaralle.
Mukana oli ukkoa ja akkaa, naista ja miestä aina imeväisestä tutiseviin harmaahapsiin saakka, joiden joukossa utelias jännitys kohosi sitä korkeammalle mitä lähemmäksi vieraan saapumishetki tuli.

Tällöin sattui Kuikka-Koponenkin pistäytymään kaupunkiin, ja kun hän huomasi sen asukkaista melkein tyhjäksi, lähti hänkin satamaan. Liekö harmistuneena siitä, ettei kaupunkilaisten juhlakohun takia saanut asioitaan toimitetuksi vaiko vain ilman aikojaan omaksi huvikseen hänelle pisti päähän tehdä savonlinnalaisille pieni koirankuje.

Niinpä syntyi väkijoukossa yhtäkkiä hälinää, ja naiset alkoivat kirkua ja juosta kaikille suunnille.
Tipahtipa joku hätääntyneimmistä järveenkin. Yleisön joukkoon ilmaantui nimittäin valtava määrä rottia, jotka juosta vilistivät ihmisten jalkojen välistä ja yli, yrittäen suorastaan käydä päällekin. Sanomattakin arvaa millainen vilske siinä kävi, eikä kestänyt kauaakaan, kun satama oli tyhjä, sillä miesten täytyi lähteä säikähtäneiden vaimokkeiden perässä huolehtimaan heistä ja pelästyneistä lapsistaan.

Katseltuaan tarpeeksi näytelmää, läksi Kuikkakin asioilleen ja rotat hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat ilmaantuneetkin.

* * *

Kävi niin, että eräältä nuorelta isännältä eivät vielä oikein taloudenpidolliset kyvyt riittäneet ja isänsä vanhan tilan vuokrat olivat jääneet maksamatta. Vallesmanni julkisti pakkohuutokaupan, jota seuraamaan saapui Kuikka-Koponenkin. Koponen kysyi hetken nuoren isännän tuskailua katseltuaan, että suurestakohan summasta mahtoi olla kyse. Vallesmannin ilmoitettua velkasumman sanoi siihen Kuikka-Koponen, että hänpä maksaa pois mokoman pikkusumman. Vallesmanni on hyvä ja sanoo sitten, kun seteleitä on pöydällä riittävästi.

Kuikka otti tukun seteleitä taskustaan ja alkoi latoa niitä pöytään. Vallesmanni ja velkojen perijä katselivat ahnaasti setelipinon kasvua ja lopulta piti sanoa Kuikalle, että riittävästi tuossa niitä jo on. Kuikka laittoi loput rahat taskuunsa. Vallesmanni ja velkoja tyytyivät tähän ja lähdettiin vallesmannin toimistolle hoitamaan loput virallisuudet alta pois. Paperit kirjoitettiin kuntoon ja velka mitätöitiin. Nuori isäntä oli nyt ostettu veloistaan vapaaksi, mutta kun seteleitä myöhemmin tutkittiin, paljastuvat ne vanhoiksi almanakan lehdiksi. Mutta velka oli signeerauksilla kuitattu maksetuksi, joten...

* * *

Kiertomatkallaan sattui Kuikka poikkeamaan erääseen vauraaseen maalaistaloon, jossa emäntä parhaillaan tuskaili,
 ettei ole saatavissa ammattitaitoista puutarhuria kunnostamaan ja uudelleenjärjestämään talon suurehkoa puutarhaa, joka oli päässyt rappeutumaan.

Kuikan mielestä emäntä pani asialle hiukan liian suuren merkityksen ja hän päätti tehdä tälle pienen kepposen. Niinpä Kuikka ilmoitti olevansa puutarhuri tarjoutuen palvelukseen pelkällä ruokapalkalla, johon emäntä ilomielin suostui ryhtyen kestitsemään vierasta parhaalla, mitä talossa löytyi.

Syötyään ja juotuaan lähti Kuikka katsomaan puutarhaa, jonne koko vapaana oleva talon väki hätä seurasi, toiset uteliaisuudesta, toiset auttamaan. Kuikka selitti kuitenkin selviävänsä puuhasta käden käänteessä yksinäänkin, kunhan hän vain saa kuulla isäntäväen toivomukset uudistuksiin nähden.

Päästyään selville uudistamissuunnitelmista alkoi Kuikka hääriä kävellen ristiin, rastiin taloa ympäröivällä puutarha-alueella ja ripotellen sinne tänne siemeniä, joita hänellä näyttä olevan ehtymättömästi repussaan. Katselijoiden ihmeeksi alkoi niistä heti nousta kukkia ja hienoja koristepuita ja pian oli talon ympärillä kuin Eedenin yrttitarha.

Talon väki oli enemmän kuin tyytyväistä, ja hyvillä mielin lähti Kuikka jatkamaan matkaansa.
Pitkiksi venyivät kuitenkin talonväen naamat, kun he puutarhurin poistuttua aikoivat lähteä ihailemaan tämän aikaansaannoksia, joista ei näkynyt enää jälkeäkään, vaan kaikki oli entisessä kunnossa.

* * *

Kerran miesporukka aikoi antaa Kuikka-Koposelle selkään. Koponen otti pään irti itseltään. Laittoi kannon päälle ja sanoi:
-
Laitan tuon pään turvaan, ettei siihen satu.
Miehiltä jäi Koponen pieksämättä.

* * *

Koposesta oli tullut poliiseille pidätysmääräys. He tulivat miestä pidättämään. Käsiä ja jalkoja ilmestyi niin paljon, etteivät poliisit tienneet mihin raudat laittaisivat. Kuikka-Koponen jäi pidättämättä.

* * *

Kuikka-Koponen jäi tupaan kahdestaan romanimiehen kanssa. Koponen kävi pissimään lattialle sanoen:
- En viitsi lähteä ulos.
Vettä tuli ja tuli. Viimein romanimies kiipesi uunin päälle turvaan. Vesi alkoi nousta jo uunin päällekin. Romani hihkaisi:
- Hei. Osaan minä uidakin.
Hän hyppäsi alas uunilta ja tuli alas lattialle. Kun ei siellä tuvan lattialla mitään vettä ollut...

* * *

Talon pihassa oli pitkä pyöreä pölkky. Koponen sattui paikalle ja lupasi talon väelle kulkea pölkyn läpi. Tuumasta toimeen, hän meni kontalleen ja ryömi pölkyn toisesta päästä sisään. Talonväki odotti milloin miehen pää tulisi toisesta päästä pölkkyä ulos. Sattui siinnä paikalle ajamaan naapurin isäntä heinäkuorman kanssa. Hän pysähtyi touhua ihmettelemään.

- Mitä talon väki pölkkyä niin kiinnostuneena katselee?
- Odotetaan milloin Koponen tulee pölkyn sisästä ulos. Hän meni äsken sisään.
- Tuossahan tuo pölkyn vieressä matelee.

Silloin Koponen huusi:
- Hei mies, heinäkuormasi on tulessa!
Mies iski kiireellä aisat kirveellä poikki, ettei hevonen pala. Mutta eihän siinä mitään tulipaloa ollut.

* * *

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.8.2014

Elokuun 29. päivä
- Johannes Kastajan kurkunleikkauspäiwä, Nakres-Iivana, Aristides, Benjamin, Joutsen, Valma
 - 

Decollatio Johannis baptisti. Tämä muistopäivä oli kirkkojuhla ainakin vuodesta 1324 alkaen, mutta muistopäivän vietto pyhänä lakkasi joskus 1500-luvulla. Kalentereissamme päivä säilyi kuitenkin tällä häijyn kuuloisella nimellä aina vuoteen 1845 saakka ja vieläpä herran vuonna 1907 kalenterissa luki "Joh.Kast. k. l."

Tänä päivänä ei saanut missään tapauksessa kylvää ruista eikä muokata peltoa ettei viljaonni kadonnut tykkänään. Päivä on suuri juhla ortodoksisessa kirkossa (Kuiva-Iivana), mutta ei ole koskaan ollut varsinaisesti pyhä luterilaisessa kirkossa. Tällä mystisellä päivällä oli samat ominaisuudet kuin kuuttomalla päivällä, eli tuolloin oli hyvä niittyjen ja ojien perkaamiseen ja syöpäläisten hävittämiseen.

- Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivänä ei rukiita saa kylvää. Tuolloin jos kylvää, niin ei vilja kasva!

- Jos niitty perataan Johannes Kastajan kaulanleikkaupäivänä, niin se ei verso.

- Niitty on perattava loppukuusta, jotta se ei sitten enää niin vesoitu.

Tuolloin ei myöskään saanut poimia marjoja, muutoin olisi kyseinen keruupaikka tullut marjattomaksi siitä alkaen. Tätä tietoa toki saattoi käyttää naapurin marjamaiden turmelemiseenkin... Marjoja ei myöskään kaulanleikkuupäivänä syödä saanut, marjojen mehu kun olisi Johannes Kastajan verta! Nauriita sen sijaan saattoi vapaasti syödä:

- Nakres-Iivanan jälkeen nauriissa ei enää ole matoja,
niistä ei hampaat harmistu
ja niitä on luvallista syödä.

Nimistä taas hieman tiedonjyvää kiinnostuneiden silmään! Aristides-nimeä on Väestörekisterikeskuksen tietokantojen mukaan annettu Suomessa 13 miehelle ja yksi heistä on nimensä saanut 2000-luvulla. Benjamin on nimeksi annettu 8889 suomalaiselle, joista 2 on naista. Nämä naiset ovat nimensä saaneet vuoden 1960 jälkeen. Joutsen on annettu etunimeksi yhdelle miehelle ja yhdelle naiselle, Valma taas peräti 3014:lle naiselle.
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.8.2014

 28. elokuuta

- Oulun palo 1705 -

Oulun palo riehui Oulussa 20. heinäkuuta Herran wuonna 1705, mutta onni ei ollut Oulun poijjille myötämielinen tämänkään jälkeen, vaikka kaikki talot eivät tuossa tulimyrskyssä kerralla menneetkään. Nimittäin samana vuonna, vain noin kuukautta myöhemmin eli siis 28. elokuuta, kipinä tarttui Oulun taloihin uudelleen. Näissä kahdessa palossa paloi yhteensä 144 taloa ja 121 aittaa kolmannesta ja neljännestä kaupunginosasta.

 Kaupunginosajako oli tuohon herran aikaan aikaan erilainen kuin nykyään. Silloisen Oulun ensimmäinen kaupunginosa käsitti kaupungin vanhimman osan, Pokkitörmän, kirkon ja kaupunginojan välisen alueen nykyiselle Isokadulle asti. Toinen kaupunginosa oli ensimmäisestä kaupunginosasta itään oleva alue kaupunginaidan sisäpuolella. Palanut kolmas kaupunginosa käsitti Hahtiperän, kaupunginojan suun ja nykyisen Pakkahuoneenkadun välisen alueen. Neljäs kaupunginosa kattoi kaupungin eteläosan ja oli kaupunginosista selvästi laajin.

20. heinäkuuta palo syttyi Knuutti Juhonpojan keittiöstä, viinanpoltostapa tietenkin. Tuolloin kun Knuutin palvelija Valpuri Pietarintytär valmisti herralleen viinamäskiä. Tulistapa oli aine, tulista! Kovan tuulen avittamana lähes koko neljäs kaupunginosa tuhoutui.

27. elokuuta palo sai alkunsa Tuomas Jakun talon aitasta ja tällä kertaa tuhoutuivat edellisestä palosta pelastuneet 39 taloa ja suuri osa Hahtiperän alueen ranta-aitoista.

Ensimmäisen kerran Oulun tiedetään palaneen vuonna 2. lokakuuta 1652, toisen kerran vuonna 1655, kolmannen ja neljännen kerran nyt kerrotulla tavalla vuonna 1705, viidennen kerran tuhopoltossa vuonna 1715, kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen kerran herran vuonna 1773, yhdeksännen kerran suurpalona 23. toukokuuta Herran wuonna 1822, josta olemmekin jo kertoilleet täällä. Kymmenes Oulun palo tapahtui 2.11.1882 ja viimeisen kerran heinäkuussa 1916, joka oli samalla Suomen viimeinen virallinen kaupunkipalo.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.8.2014

Haara-Paavo, Rauvan Jaakko, Väinö Myllyrinne, Daniel Cajanus ja muita jättiläisiä

- Suomalaisia jättiläisiä ja voimamiehiä -

Jaalassa puhutaan 1700-luvun lopussa tai 1800-luvun alussa eläneen legendaarisen voimakkaan miehen; Haara-Paavon. Haara-Paavo syntyi Iitin pitäjän Kimolan kylän Toijan torpassa. Tarina kertoo, että Paavon ristiäisiin oli kutsuttu vieraaksi kerjäläismies, joka kiitollisena vieraanvaraisuudesta ennusti lahjaksi Haara-Paavolle suuria voimia ja hyvää luonteenlaatua. Kerjäläismies osoittautui tietäjäksi ja jo 12 viikon ikäisenä Paavo käveli ja puhui. Viisivuotiaana hän kiskoi suohon juuttuneen lehmän hännästä kuiville. 7 vuoden iässä hyväluontoinen poika lopetti pojankoltiaisten kiusanteon laittamalla naskalien lakit riihen nurkan alle ja lupaamalla nostaa nurkkaa uudestaan vasta, kun kiusanteko loppuisi. Lopulta hänestä kasvoikin todella voimakas ja hyväluontoinen, Karjalan vahvin mies.

Paavon tunnetuin voimateko lienee ollut se, kun hän nosti papin nähden ilmaan Iitin kirkon nurkan. Pappi kun oli kinkereillä Paavolta tiedustellut hänen voimiensa määrää, niin siihen oli Paavo pitkän hiljaisuuden jälkeen todennut, että kyllä sitä kai tuon kirkon kulman voi ilmaan nostaa. Pappi ei ollut moista ihan siltä seisomalta uskonut, vaan oli laittanut Paavon puheet ehdolle: jos Paavo saisi kirkon kulman oikeasti ilmaan kohoamaan, saisi hän kolme tynnyriä viljaa, ruista. Ja niinpä sanoista tekoihin. Mentiin miehissä Iitin puukirkolle, Paavo kiristeli vyön, sylkäisi suuriin kouriinsa ja alkoi nostaa. Vaikka kirkon piha oli lujaa maata, Paavon jalat painuivat aikalaisten kertoman mukaan liki polviin saakka jankkiin, mutta lopulta alkoi myös kirkon nurkka natista ja kohota. Silloin pappi keskeytti voimannäytön ja maksoi lupaamansa voimamiehelle. Paavon ulkonäkö oli kertomusten mukaan hiukan omituinen; hänellä oli hyvin lyhyet jalat, mutta tavattoman pitkä selkä ja kädet.

Rauvan Jaakko eli Mouhijärvellä, syntyi siellä 3.8.1820 ja kuoli Puolassa 13.5.1855. Häntä kutsuttiin myös nimellä Jaakko Jättiläinen. Hänen kerrotaan olleen kooltaankin oikea jättiläinen: kämmen oli ollut yhdeksän tuumaa leveä ja pieksun pohja kyynärää pitkä. Toimituksemme tarkasti vanhoista lähteistä miehen mittoja ja löysi, että hän oli ollut 228 cm pitkä (joissakin lähteissä 222 cm). Kerran Turun markkinoilla oli syntynyt tappelu suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Jaakko meni häviölle joutuneita suomalaisia auttamaan ja huusi: ”Vartokaahan, pojat, minä tulen apuun, jahka minä saan nämä kintaani talteen, etteivät huku!” Jaakko nosti sitten erään talon nurkan ylös ja pisti kintaansa kivijalan ja nurkan väliin. Ruotsalaiset pakenivat. Jaakko muutti 1850-luvulla Ranskaan ammattipainijaksi ja viimeiset vuotensa hän vietti sirkuksen voimamiehenä.

Väinö Myllyrinne (27.2.1909 - 13.4.1963), Rauvan Jaakon sukua, oli pituudeltaan 251,4 cm ja painoltaan 175 - 180 kg. Väinön kengät olivat kokoa 58 ja hattu numeroa 66, vaaksa 40 cm ja rinnan ympärys 170 cm. Väinön isän isoäiti Miina Susilahden, joka itsekin oli oikea voimanainen, veljenpoika oli tuo edellä mainittu Rauvan Jaakko, joten tuossa suvussa on ollut enemmänkin jättiläisiä. Myllyrinne palveli Viipurissa raskaassa tykistörykmentissä. Mennessään sotaväkeen vuonna 1929 hän oli noin 222 cm pitkä ja hyvin vahva. Hän koki uuden kasvukauden vielä 40-vuotiaana. 1930-luvulla hän kiersi ympäri Eurooppaa showpainijana ja sirkusesiintyjänä, mutta palasi talvisodan syttyessä kotimaahan. Euroopan reissuillaan hänellä oli oma auto, merkiltään amerikkalainen Marmon, jota hän ajoi takapenkillä istuen. Etuistuin oli tietysti poistettu.

         
Kuva: Myllyrinteen Marmon (ens. kuva), Myllyrinne työpaikallaan Miinapajalla kaverit olalla ja oikealla mainoskuvauksissa Sveitsissä.
 (Kuvat Kalervo Myllyrinteen kokoelmista).

 Seuraava tarina kertoo tämän karpaasin voimista: "Myllyrinne oli mennyt Kotkan satamassa massapaatin töihin. Massapaalilla oli painoa 420kg. Kun paaleja laskettiin alas ruumaan, tavalliset ahtaajat nostivat paalin syrjälleen ja raahasivat ne paikoilleen. Myllyrinne ei pitänyt tasapainoilusta, vaan nosti paalit syliinsä ja kantoi ne paikoilleen. Ensimmäiselle kahvitunnille tulleessaan oli todennut muille ahtaajille, että: "Kyllä minä nyt uskon, että satamatyöt on raskaita".

Venäjän puolelta, noin Kainuun korkeudelta, on 1990-luvulla löydetty hautoja, joihin on haudattu muinaisia suomalaisia. Se, että he ovat olleet suomalaisia, on todennettu monin eri menetelmin, mutta jo hautojen ikä kertoo alueen tuolloin kuuluneen Suomeen. Se, mikä on aiheuttanut ihmetystä, on luiden koko. Löydöksistä on voinut päätellä niiden kuuluneen huomattavan kookkaille ihmisille. Tämän perusteella on ilmeistä, että Suomen alueella on asunut poikkeuksellisen kookkaita ihmisiä, muinaisia "jättiläisiä". Katsokaapa muuten alla olevaa karttaa vuodelta 814 jKr, klikkailkaa karttaa suuremmaksi. On Suomen alueella kokoa...


Kuva: Tällainen oli Suomen mantu vuonna 814 jKr. (Kuva Kunniamme Päivät -museo).
Kyseinen hautapaikka oli suomensukuisien hallussa.
Ja kun nuo naapurimme Ruotsi ja Venäjä joskus uhoavat suurvaltahistoriallaan...

 

Lauri Moilanen (246,3 cm) syntyi Puolangalla 1886. "Moilas-Lauri" muutti neljän vanhana perheensä mukana Amerikkaan. Siellä hänestä kasvoi "Iso-Luwi", joka muistetaan yhä mm. Amerikan Kuparisaarten wanhojen keskuudessa hyvin. Moilanen työskenteli mm. Franklinin kaivoksissa ja hetken aikaa mm. Barnum & Baily -sirkuksessa.


Kuva: Iso-Luwi sirkuksessa norsun kävelyttäjänä Ameriikassa


Kuva: Iso-Luwi muotokuvassa

"Finnish Giant", Big Luwi, oli suurimmillaan mitoiltaan 254 cm ja painoltaan 254 kiloa. Massastaan huolimatta hän oli, kuten yllä olevat kuvatkin todistavat, sangen sutjakka mies.

Hänen työskentelyajastaan Kuparisaarten kaivoksilla on säilynyt muutama tarina, joista tässä nyt osa:

Kerran hevonen ei jaksanut vetää lantaa tunkion päälle.
Luwi otti hevosen pois aisoista ja veti kuorman itse.

 Kun Kuparisaarelle tehtiin rautatietä,
 otti Moilanen yhden kymmenen metriä pitkän rautatiekiskon.
 Kun muut menivät katsomaan, mitä hän sillä tekee,
 näkivät he, että Luwi väänsi kantoja ratakiskolla!

Kun Iso-Luwi oli mainarin töissä,
 viisi miestä eivät jaksaneet nostaa yhtä isoa kaivoksen tukihirttä paikalleen.
 He hakivat Luwin apuun.
 Luwi nosti yksin hirren, mihin viisi miestä eivät yhdessä pystyneet.


Tällainen värssy oli hänestä mm. tehty (englanniksi):

Louie, Louie,
 suurin ja pisin mies kaupungin.
Hän oli korkeampi puuta ja
vahvempi kuin karhu.
Ja kuin ukkosta oli hänen nauru.

Hän kuoli aivokalvontulehduksen jälkitauteihin nuoressa iässä vuonna 1913.
 

Erik Karppinen eli "Talas-Eera", joka syntyi 10.1.1859 Paltamossa ja kuoli samassa pitäjässä 2.6.1903, oli hirmuisen isokokoinen ja voimakas mies. Pituutta hänellä oli "vain" noin 190 cm, mutta painoa, joka oli lihaksissa, noin 150 kiloa. Jättiläisestä kerrottuja tarinoita on koottu lukuisiin eri kirjoihin, mutta yhteen kirjaan niitä ei ole vielä saatu. Kaikin puolin rauhallisena pidetty Talas-Eera suoritti kolmivuotisen asepalvelun Oulussa, ja jo tällöin hänen suuret ruumiinvoimansa herättivät huomiota. Asepalvelun jälkeen hän asui enimmäkseen kotitorpassaan ja toimi muun muassa pyhäkoulun opettajana, toripoliisina Kajaanissa sekä souti tervatynnyreitä Ouluun. Talas-Eera pystyikin helposti käsittelemään 150 kiloa painavia tervatynnyreitä (Oulun terva-Möljällä moista ihmeteltiin suuresti), samoin toripoliisina hänen suuret voimansa auttoivat järjestyksenpidossa. Hänen vanhemmat veljensä (velipuolia) Heikki ja Samuel seilasivat Oulujärvellä merirosvoina 1860-luvulla. Ansiotulojen ja kunnollisen ruoan puute aiheutti sen, että Talas-Eera kuoli vain 44-vuotiaana nälkään tai pilaantuneen viljan aiheuttamaan sairauteen. Talas-Eera on haudattu Paltaniemen vanhalle hautausmaalle ja sieltä löytyy vuonna 1972 pystytetty muistomerkkikin.

Daniel Cajanus, "Pitkä Suomalainen" tai "Pitkä Taneli", syntyi Paltamossa kappalainen Anders Cajanuksen poikana Herran wuonna 1703 ja kuoli Haarlemissa, Alankomaissa vuonna 1749, olisi ollut joittenkin lähteitten mukaan jopa 283 cm:n pituinen. Englantilaiselle Montagun herttualle Seemanin tekemän maalauksen mukaan hän olisi ollut taulun maalaamishetkellä "vain" 247,5 cm, mutta taulu ei tiettävästi ole täysin vastaava Danielin alkuperäiseen mittaan, vaikkakin sen kerrotaan olevan lähes oikeaan mittakaavaan maalattu. Jos tieto 283 cm pitää paikkaansa, Daniel olisi ollut maailman pisin mies koko kirjoitetussa maailman historiassa..


Kuva: Enoch Seeman: Cajanus

Cajanuksen elämänvaiheista on ristiriitaisia tietoja. Hänen tiedetään hankkineen elantonsa kiertelemällä Euroopassa esitellen itseään ja kutsuen itseään nimillä "elävä kolossi", "ihmeellinen jättiläinen" ja "kristitty Goljat". Jonkinlaisena tukikohtana hänelle on ollut Haarlemin kaupunki Alankomaissa, jonne hän asettui heikentyneen terveytensä vuoksi asumaan pysyvästi erääseen parantolaan vuonna 1745. Lontoolainen kirjakauppias ja "jättiläisasiantuntija" Thomas Boreman kirjoitti hänen elämäkertansa The History of Cajanus, The Swedish Giant vuonna 1742.

Daniel Cajanuksesta tuli viimeisinä vuosinaan Haarlemin merkkihenkilö ja koko kaupungin symboli. Kokonsa lisäksi hänet nosti tähän asemaan hänen hyväsydämisyytensä ja valtaisat testamenttaukset lastenkodille, Ranskasta paenneille ja Mennoniittien veljeskunnalla. Hänen hautajaisistaan vuonna 1749 muodostui merkittävä tapaus, johon ottivat osaa niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Kopiota Cajanuksen 61,7 senttiä pitkästä reisiluusta säilytetään Leidenin yliopiston anatomisissa kokoelmissa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.8.2014

 24. elokuuta

- Vuoden ensimmäinen syyspäivä -
- Perttuli, Pärttyli, Pertteli, Perttyli, Pärtty -

Perttylinä yöt ovat pimenneet ja hallakin saattoi vierailla paikka paikoin, muuttolinnut alkoivat suunnata etelään. Vedet jäähtyivät, mustikat olivat parhaimmillaan ja keltaisia lehtiä näkyi yhä enemmän puissa. Nautittiin viljellyn maan antimista. Pellava kerättiin talteen, samoin rakennuksiin käytetyt sammalet ja humalan kukinnot. Metsälintujen pyynti alkoi, jäniksen pauloja viriteltiin ja Peräpohjolassa ryhdyttiin peuran pyyntiin. Aamukaste ja sateet toi puissa olevat hämähäkinseitin aavemaisina näkyviin. Tämä oli ennen vanhaan vuoden ensimmäinen syyspäivä, ainakin 1600-luvun allakoissa.

Niinpä wanhat ennustelivatkin:

- Mikä pisti Pertun päähän,
 teki mustikan mustaksi,
 teki yön pimeäksi,
 toipa pellolle kokkosen,
 toipa tulta tupasehen.

- Ylös pihti Pertusta,
maata pihti Maariasta
(25.3.)

- Päivän Perttulin perästä,
ei lähde kuura kuusikosta,
halla ei hauon takoa!

- Ei halla ha'osta lähde,
kaste varjosta varise
päivän Perttulin perästä.

- Ei ole vuoden vuottamista
päivän Perttulin perästä,
ei lähde halla ha'on takoa,
kaste kaihosta sijasta.

- Ei sikiä siipilintu päivän Perttelin perästä.

- Mitä päivä Perttelinä,
sitä sää syksynä.

- Kun päivääkin ennen Perttua kylvää,
onnistuu kylvö.

- Kahden puolen Perttulia
on savisen miehen kylvöaika.
(tarkoittaa oikeaa kylvöaikaa saviseen maahan)

- Pertun jälkeen vedetystä pellavasta ei tule enää ihoja.

Perttulina taukosivat peltotyöt ja saatettiin alkaa nautiskelu kesän antimista. Mm. Pohjois-Karjalassa wanhaan aikaa vietettiin joko Perttuna tai sitä seuraavana sunnuntaina erikoista "potakkajuhlaa", jolloin perunain syönti aloitettiin. Uutisruoista sanottiinkin:

- Perttuna on uutisleipä ja puuro pöydällä,
 ei ole köyhä eikä kallis aika.

Monesti Pärttylinä elokuu muuttui uudestaan lämpimäksi ja kuivaksi, tuli "intiaanikesä" tai "Pärttylin pikkukesä", "akkain kesä":

- Kyllä Perttu poudan tuo!

Pärttylin päivänä vietettiin apostoli Bartolomeuksen, yhden Jeesuksen 12:sta opetuslapsesta, muistopäivää. Legendan mukaan hän saarnasi evankeliumia Intiassa ja Armeniassa, mutta sai sangen kauheaksi luokiteltavan marttyyrikuoleman ristinpuussa, kun hänet oli sitä ennen elävänä nyljetty. Tämän tapahtuman muistoksi on eräissä Suomen keskiaikaisissa kirkoissa (Rymättylä ja Sauvo) aikamoisia seinämaalauksia. Ahvenanmaalla Kumlingen kirkon seinällä Bartolomeus peräti kantaa tangossa olallaan omaa nahkaansa.

Pärttylinyön verilöyly Pariisissa vuonna 1572 oli yksi kauheimpia tapahtumia, joita historia tästä päivästä tuntee. Tuolloin alkaneet mellakat vaativat tiettävästi kymmenien tuhansien hengen.

Nimeä Perttuli on annettu kaikkiaan 55 suomalaiselle miehelle, ja näistä 55:stä 2 on annettu tällä vuosituhannella. Pärttyli on tullut nimeksi kaikkiaan 176:lle suomalaismiehelle, ja näistä 8 tällä vuosituhannella. Pertteli on nimeksi tullut 156:lle suomalaismiehelle ja heistä 2 on saanut nimensä 2000-luvulla. Pärtyn on nimekseen saanut kaikkiaan 19 suomalaista miestä, ja heistä 1 on saanut omansa 2000-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.8.2014

 23. elokuuta

- Sakeus, Simphro, Zachäus -

- Jos syyskylvönsä tekee Sakeuksen tai Pertun päivänä,
niin siitä ei tule mitään!

- Sakeuksen päivänä kylvetystä rukiista tulee sakea!
(Ruovesi)

Nimeä Sakeus on annettu kautta aikain 178:lle suomalaiselle miehelle ja niistä peräti 2 on annettu 2000-luvulla. Nimeä Simphro on tiettävästi annettu 1700-luvulla ja Zachäus-nimeä 1800-luvulla, mutta Väestörekisterikeskuksen tietokannat eivät kerro niiden lukumääristä mitään. Nimi Zachäus (Zacheus, Sakeus) otettiin meillä allakkaan vuonna 1705, mutta poistettiin taas vuonna 1907.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.8.2014

 21. elokuuta

- Tsekkoslovakian miehitys 1968 -

 
Kuva: Surullinen posetiivari apinansa kanssa Prahan kesässä.
 (Photo © Juha Räty/JR-Studio Oulu)  Kuva suurenee klikkaamalla.

Tämän artikkelin kirjoittaja muistaa lapsuudestaan, kuinka koko Suomi kavahti kuullessaan keskiviikkona Yleisradion aamulähetyksestä Tapani Laustin lukemana uskomattomalta kuulostaneen uutisen: Neuvostoliitto oli miehittänyt Tsekkoslovakian! Siinä jäi aamupalaksi tarkoitettu kaurapuuro syömättä pienellä kansakoululaisella ja mieleen hiipi pelko siitä, että pian Neuvostoliitto saattaisi yrittää samaa Suomelle; niin kuulin aikuisten toisilleen kuiskuttelevan. Muistan, kuinka isäni, joka oli kotikauppalassani väestönsuojelujohtaja, joutui kiireesti lähtemään tärkeään kokoukseen, joka oli sangen pitkäkestoinen. Sieltä palattuaan hän oli hyvin vakava ja hiljainen mies.

Kuuntele Suomen Yleisradion uutislähetys täältä.

Kommunistit kaappasivat lyhyen demokraattisen vaiheen jälkeen vallan Tsekkoslovakiassa herran vuonna 1948 ja liittivät maan kansandemokratiana Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Maa liittyi samalla jäseneksi SEV:iin ja Varsovan liittoon. Kansalaisten mielissä kuitenkin kyti ajatus suuremmasta itsenäisyydestä, jopa itsenäistymisestä. Vuonna 1968 Tšekkoslovakian kommunistisessa puolueessa pääsi valtaan vapaamielisempiä henkilöitä, joilla olisi voinut olla mahdollisuuksia ajaa itsenäisyyden asiaa. Niinpä puoluejohtaja Alexander Dubčekin Prahan keväänä tunnetut uudistukset ”ihmiskasvoisen sosialismin” rakentamiseksi koettiin Neuvostoliitossa ja muissa liittolaismaissa uhkana. Tämä johti tilanteeseen, jossa Varsovan liiton maat (lukuun ottamatta Romaniaa) miehittivät 21. elokuuta Tšekkoslovakian, ja valtaan asetettiin Neuvostoliitolle myötämielisempi hallitus. Miehitys tunnetaan nykyisin nimellä Tšekkoslovakian kriisi.

Kuva: Venceslauksen aukiolle vyöryy Neuvostoliiton tankkeja "ihan kaikessa ystävyydessä" 22.8.1968.
 (Kuva otettu Prahassa, JR-Studio Oulun kokoelmat)  Kuva suurenee klikkaamalla.

Viiden Varsovan liiton maan valtava sotavoima ylitti Tšekkoslovakian rajan 20.8.1968 myöhään illalla, Suomen aikaa 21.8. klo 01.00. Neuvostoliiton ohella toimiin osallistuivat Puolan, Saksan Demokraattisen Tasavallan, Unkarin ja Bulgarian joukot, mutta  löyhemmin Moskovan otteessa ollutta Romaniaa ei oltu pakotettu mukaan. Jo alkuvaiheessa hyökkäyksessä oli mukana peräti 25 divisioonan vahvuinen armeija. Yhteensä operaatioon osallistui 350 000–500 000 miestä, joiden kalustona oli 5 000 taistelupanssarivaunua ja 250 kuljetuskonetta. Neuvostoliiton oznaz ja spetsnaz -kommandot toimivat ensi kertaa Euroopassa. KGB:n erikoisjoukkojen agentteja oli soluttautunut maahan jo elokuun alussa. Varsinaiset joukot oli lennätetty turisteina Tšekkoslovakiaan juuri ennen maahantunkeutumista ja ne toimivat maahanlaskujoukkojen tukena varmistaen Prahan lentokentän.

Kuva: Tankki löytyy vielä nykyisinkin samaiselta aukiolta, turistien keskeltä.
 (Photo © Juha Räty/JR-Studio Oulu)  Kuva suurenee klikkaamalla.

Miehityksen alettua Tšekkoslovakian hallitus antoi käskyn olla tekemättä vastarintaa ja kehotti myös kansaa rauhallisuuteen. Niinpä Varsovan liiton joukot ottivat haltuunsa seuraavan päivän aikana maan strategiset kohteet kohtaamatta mainittavaa sotilaallista vastarintaa. Eri puolilla syntyneissä kahakoissa kuoli tosin kymmeniä ihmisiä.

Meillä Suomessa miehityksen tapahduttua SKP:n puoluejohto peruutti puolueensa 50-vuotisjuhlat, jotka oli ollut tarkoitus järjestää 25. elokuuta, ja antoi julkilausuman, jonka mukaan Varsovan liiton maiden toimet "vahingoittivat kansainvälistä työväenliikettä". SKDL:n johdon tiukemmassa julkilausumassa tuomittiin väkivallan käyttö politiikan välikappaleena. Muut merkittävät suomalaiset puolueet eivät ulkopoliittisista syistä tuominneet miehitystä avoimesti tai ainakaan julkilausumin. Myöskään Koiviston hallitus ei ottanut kantaa tapahtumiin.

Tasavallan presidentti Urho Kekkoselle jo itse miehitys oli järkytys. Vielä enemmän hän kuitenkin järkyttyi, kun Neuvostoliiton silloinen Helsingin-suurlähettiläs Andrei Kovaljov väitti Kekkoselle, että Varsovan liiton joukot olivat marssineet Tšekkoslovakiaan maan hallituksen pyynnöstä. Kekkonen katsoi kuitenkin, että hänellä oli niin hyvät suhteet Neuvostoliiton johtoon, ettei hänelle olisi pitänyt valehdella. Lokakuussa Suomeen saapunut Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin yritti selitellä tapahtunutta ja vakuutti Kekkoselle Tšekkoslovakian miehityksen olleen luonteeltaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen.

Kahdenkeskisessä tapaamisessa Andrei Kovaljov esitti Aarne Saariselle vastalauseensa siitä, että SKP:n varapuheenjohtaja Erkki Salomaa oli julkisesti sanonut Neuvostoliiton miehittäneen Tšekkoslovakian. Kovaljov yritti lieventää miehityksen luonnetta sanomalla, etteivät neuvostojoukot olleet majoittuneet Tšekkoslovakian omiin varuskuntiin, vaan omiin telttoihinsa. Saarinen vastasi Kovaljoville, että "jos teidän panssarivaununne vyöryisivät tuolta rajan takaa Suomeen ja asettuisivat esimerkiksi Kaartin kasarmin pihalle tai Kasarmintorille ilman maamme virallista kutsua, niin kyllähän kyseessä olisi sotilaallinen miehitys".

Miehitys rasitti Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Pääministeri Kosygin kävi syksyllä epävirallisesti tapaamassa Kekkosta kalastuksen merkeissä, ja tähän tapaukseen liittyikin sangen mielenkiintoinen tapahtuma: Kosyginiä Hangon vesille tuonut neuvostoliittolainen sotalaiva kun ilmestyi yllättäen suomalaisten merivartijoiden silmien eteen. Kekkonen oli toki saanut vierailusta etukäteistiedon; hän sanoi ilmoittaneensa asiasta adjutantilleen ja käskeneensä ilmoittaa siitä myös merivoimien komentajalle. Tiedon kulku kuitenkin katkesi jossakin sillä seurauksella, että aina valpas merivartiostomme oli jo aloittamaisillaan varoituslaukausten ampumisen. Korostettakoon, että aluksella oli kovat piipussa ja varoituslaukausten jälkeen tykin piippua olisi suunnattu uudelleen. Viime tingassa merivartiosto kuitenkin sai tiedon, että tulija oli kuin olikin ihan laillisella asialla.

Miehityksen jälkeen enimmät Prahan kevään aikana toteutetut uudistukset peruutettiin, ja tätä ystävämme Neuvostoliitto kutsui "olosuhteiden normalisoinnin kaudeksi". Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev perusteli Varsovan liiton miehitystä sillä, että kun sosialismi on uhattuna yhdessä sosialistisessa maassa, asia ei ole vain tämän maan päätettävissä vaan kaikkien sosialististen maiden asia. Brežnevin lausumasta tuli tunnettu ulkopoliittinen doktriini, Brežnevin oppi. Vuoden 1969 alussa kuitenkin toteutettiin jo aiemmin aloitettu hanke maan muuttamisesta liittovaltioksi, jonka osavaltioita olivat Tšekki ja Slovakia.

 Katso lisää mielenkiintoista aiheeseen liittyvää sivuiltamme täältä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.8.2014

 20. elokuuta

- Sameli, Athanasia, Athanasius, Bernhard, Sievo, Samuli -

Moni vanhemman ikäluokan edustaja muistaa vielä Armi Kuusela-Hilarion, vuoden 1952 miss Universumin. Tuo sittemmin Filippiineille ja sieltä Yhdysvaltoihin muuttanut Suomi-neito syntyi Herran vuonna 1934 20. elokuuta, siis tasan 80 vuotta sitten. Onnea koko kansan Armille 80-vuotispäivän johdosta, jonka hän nyt 2014 viettääkin Suomessa yhdessä aviomiehensä Albert Williamsin kanssa! Armi nähdään lähipäivinä myös kotipaikassaan Muhoksella.

Tähän päivään liittyy toki paljon vanhempiakin asioita, mm. enteet:

- Samuli kylvää pehmeitä maita.

- Samulin päivänä aletaan ruista kylvää.

- Samuli kylvön aloittaa,
Mooses (4.9.) lopettaa!

- Samulin päivän jälkeisestä myrskystä on yhdeksän viikkoa talven tuloon.

- Saminpäivästä kylvö,
Pertun alla leikkuu!

Sameli-nimen on muuten omakseen saanut peräti 1007 suomalaista miestä, joista peräti 147 on annettu tällä vuosituhannella. Sievo-nimeä on annettu vain kahdelle, joista toinen on nainen ja toinen mies. Athanasia-nimeä on taas annettu vain 12 naiselle ja kahdelle miehelle maassamme, ja peräti 4 noista kaikista 2000-luvulla. Athanasius taas on sitten miehen nimi, ja sitäkin on naisellisen vastineensa tavoin annettu vain kuusi kertaa ja viimeisin kerta on 2000-luvulla. Lisäksi nimeä kantaa muutama nainenkin. Bernhardin on nimekseen saanut peräti 4551 suomalaista, ja yksi (1900-luvun alkupuolella) nimen saaneista on ollut nainen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.8.2014

 19. elokuuta

- Magnus, Maunu, Mauno, Sebald -

Maunon päivä on meillä sangen tuore tuttavuus, kalentereihin se ilmestyi vasta Herran wuonna 1705.

- Kun Maunun päivänä kylvää ruista, niin se kasvaa,
oli maa märkää tai kuivaa!

- Ruis on kylvettävä kahdeksannella viikolla.
(syyskylvössä viikot laskettiin Vanhasta Mikkelistä [12.10.] Vanhaan Pietariin [12.7.])

- Puolelta pivolta rukiita ja hyppysistä heinänsiemeniä (kylvetään)!
(sanonta vanhasta Uskelasta)

Nimi Magnus on annettu Suomessa 3655 miehelle ja kahdelle naiselle aikain saatossa. Nimeä Maunu on annettu 1494 miehelle ja Maunon on nimekseen saanut 11 723 miestä ja yksi nainen. Sebald-nimeä on annettu Suomessa viimeksi niin kauan sitten, ettei Väestörekisterikeskuksella ole asiasta mitään merkintää.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.8.2014

 18. elokuuta

- Salemin noitavainot ja Giles Coreyn kirous -

Salemin noitavainot alkoivat Uudessa Englannissa, Massachusettsin Salemin pikkukaupungissa, erittäin kylmän talven aikana herran vuonna 1692. Vainot olivat tuon aikaisten viranomaisten suosiollisessa valvonnassa ja näissä "oikeudenkäynneissä" tuomittiin yhteensä ainakin 25 ihmistä kuolemaan ja kymmeniä vankeuteen. Eri lähteiden mukaan syytettyinä olevien ihmisten lukumäärä oli välillä 62 - 300. Noitavainojen syynä oli alun perin virallisesti joidenkin kyläläisten outo käytös ja ehkä myös puritaanien noitahysteria, joka johti yhteensä 21 ihmisen kuolemaan. Teloitetuista 14 oli naisia.

Vuonna 1692 Salemin kylässä pastori Samuel Parrisin 9-vuotias tytär Betty Parris ja tämän 11-vuotias serkku Abigail Williams sairastuivat kuumeeseen ja saivat erilaisia kouristuksia. Heidän kerrottiin joutuneen joidenkin outojen voimien vaikutuksen alaisiksi, voimien, joiden väitettiin ylittävän epilepsiakohtauksen tai minkään luonnollisen taudin rajat. John Hale kuvaa 1702 ilmestyneessä kirjassaan A Modest Enquiry into the Nature of Witchcraft, että "tytöt huusivat, heittelivät tavaroita, päästivät kummallisia ääniä ja kiemurtelivat huonekalujen alla". He sanoivat, että oli kuin heitä olisi pistelty neuloilla ja leikattu veitsillä. Lääkäri William Griggs ei osannut selittää tyttöjen käytöstä, joten hän oletti, että tytöt oli noiduttu. On todennäköistä, että lääkäri on saanut diagnoosinsa Cotton Matherin vuonna 1689 ilmestyneestä kirjasta Memorable Providences Relating to Witchcrafts and Possessions, jossa kuvataan bostonilaisten lasten kummallista käytöstä ja jossa osoitettiin oireiden syyksi irlantilaisen pesijättären Mary Gloverin noituus. Myös eräät muut Salemin kyläläiset, kuten osa Bettyn 11 - 17 -vuotiaista tovereista, alkoivat saada samoja oireita.

Ensimmäiset ihmiset, joita syytettiin ja pidätettiin Ann Putnamin noitumisesta, olivat tyttöjen syytösten mukaan vangitut kerjäläinen nimeltä Sarah Good, vanha ja sairas nainen Sarah Osborne sekä Parrisien orja, Tituba. Koska Tituba oli orja ja erilaista etnistä alkuperää kuin puritaanit, oli hän ensimmäisiä epäiltyjä ja huhupuheiden mukaan alkuperäinen noita. Sarah Good taas oli tunnettu helposti suuttuvana naisena, jolla oli tapana mutista itsekseen. Sarah Osborne oli epäilyttävä, koska oli nainut entisen palvelijansa. Kaikki naiset sopivat erinomaisesti tuon ajan käsitykseen "geneerisestä noidasta", eikä kukaan mielellään ollut heidän puolellaan. Osborne ja Good eivät myöskään käyneet kirkossa, joka oli erityisen raskauttavaa.

Kun oikeudenkäynnit vihdoin alkoivat, epäiltyinä oli vangittuna lukuisia ihmisiä, Marilynne K. Roachen 2002 julkistetun kirjan The Salem Witch Trials: A Day-To-Day Chronicle of a Community Under Siege mukaan yhteensä 62. Oikeudenkäynnin loppuvaiheissa syytettyjä oli jo 150 miestä ja naista. Syytteeseen joutuneiden nopeat tunnustukset ja uusien uhrien syyttäminen johtuivat mitä luultavimmin siitä, että näissä oikeudenkäynneissä noidaksi tunnustautuminen johti vapautukseen, viattomuuden vakuuttaminen hirteen. Kun siirtokunnan uusi kuvernööri otti ohjakset käsiinsä ja oikeus sai uudet ohjeet tuomita myös ne, jotka olivat itse tunnustaneet olevansa noitia, uudet syytökset ja tunnustukset loppuivat, kumma kyllä.

Tämän vuoksi oikeudenkäynnissä toimittiin siten, että jos joku väitti, että menetys, sairaus tai kuolema oli noituuden syytä, tuli syyttää sitä, jonka katsoi olevan syyllinen tähän. Jos syyte katsottiin luotettavaksi, katsottiin se syyksi vangita epäilty ja tuoda tämä julkisen tutkimuksen alle kuulusteluihin, joiden tarkoitus oli saada tunnustus. Jos tultiin siihen tulokseen, että syyte oli perusteltu, syytetty otettiin mukaan korkeimpaan oikeudenkäyntiin. Seuraavaksi korkeimpaan oikeuteen kutsuttiin todistajia juryn eteen.

Giles Corey, 80-vuotias maanviljelijä, murskattiin kasaamalla kiviä tämän päälle asetetulle puulevylle. Syynä tähän metsässä toimeenpantuun tuomioon oli se, että Giles Corey kieltäytyi astumasta oikeuden eteen. Coreytä kidutettiin (ja yritettiin saada myöntämään noituus) kolmen päivän ajan kasaamalla yhä enemmän ja enemmän kiviä levylle ja kysyttäessä, oliko hän syyllinen noituuteen, Corey vastasi vain: "Lisää kiviä!" Kun vanhuksen kieli pullahti ulos hänen suustaan, sulloi tilaisuutta valvonut virkavallan edustaja, sheriffi George Corwin, sen takaisin suuhun puukepillä. Lopulta 19.9.1692 Corey heitti henkensä huutaen saman "Lisää kiviä!" viimeisen kerran. Mutta ennen kuolemaansa hän kirosi sheriffi Corwinin ja koko Salemin kylän. Sheriffi Corwin, joka teloitti muutkin tuomitut, kuoli muutamaa vuotta myöhemmin terveenä yllättäen sydänkohtaukseen, ainoastaan 30-vuoden ikäisenä, ja hänen hautaamisensa estettiin velkomislain nojalla melko pitkäksi aikaa.


Kuva: Giles Coreyn kuulustelu ja kuolema

Sheriffi Corwinin ruumis tuotiin hänen kotinsa pihanurmikolle, kunnes hänen pesänhoitajansa maksoi yhdelle aiemmista noituudesta syytetyistä, Phillip Englishille, 60 puntaa ja 3 shillinkiä. Vasta sen jälkeen sheriffi pääsi haudan lepoon. Mutta sielläkään hän ei saanut olla rauhassa, vaan hänen sukulaisensa joutuivat kaivamaan sheriffin haudastaan ja piilottamaan hänet talon kellariin. Paikkakuntalaisten kostoa sheriffin ruumiille kun pidettiin varsin todennäköisenä. Myös pidätyksiä tehnyt ja kidutuksiin osallistunut sheriffi Herrick kuoli yllättäen vuonna 1695 vain 37-vuotiaana, samoin kuin useat muutkin vainoihin osallistuneet viranomaiset. Ainakin osittain kidutetun vanhuksen kirous siis toteutui.

On esitetty arvailuja siitä, että noitaoikeuden jäsenten taloudelliset edut olisivat vaikuttaneet oikeusprosessin laajentumiseen ja julmiin tuomioihin, vaikka perusteet ja todistukset oikeudenkäynnissä olivat heppoisia. Kävi näet ilmi, että oikeuden puheenjohtaja, hänen kolme oikeudessa istuvaa sukulaistaan ja paikkakunnan sheriffi Corwin takavarikoivat ja myivät omaan laskuunsa tuomittujen omaisuuden niin, että jopa syytettyjen lapset jäivät nälkiintymään. Monet syyttömät kuolivat vankilassa, koska heillä ei ollut varaa maksaa itseään vapaiksi edes oikeudenkäyntien loppumisen jälkeen. Tuon ajan tapana kun oli laskuttaa vangeilta heidän elatuskulunsa vankeudessa, myös oikeudenkäynnin ajalta.

Myöhempinä aikoina on vainon aloittaneen "tautitapauksen" aiheuttajaksi yritetty löytää noituuden sijaan muitakin syitä, kuten esim. ruokamyrkytys, torajyvien käyttö ja useissa tapauksissa pelkkä näytteleminen ja teeskentely.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.8.2014

 15. elokuuta

- Maarianpäivä, Jälki-Marian päivä, Nälkä-Marin päivä, Eugenius, Eusebius, Juwenalis, Sigward -

Tämä päivä on myös nimellä 4. Marian taivaaseen astumispäivä, joka on todennäköisesti vanhin juhla jota on vietetty Itämailla tällä paikalla jo vuonna 431 pidetyn Efeson konsiilin jälkeen. Marian kuolinpäivää on vietetty jo 300-luvulta alkaen, silloin sitä tosin vietettiin tammikuussa. Nykyään päivä on Maria-juhlista huomattavin. Toisia nimiä päivälle ovat Jälki-Marian päivä ja Marian taivaaseenottamisen päivä (Assumptio Mariae). Meillä Suomessa juhla oli ainakin jo keskiajalla suosittu.

 Myöhemmin käsitettiin Heinä-Maija (etsikkopäivä) pääjuhlaksi ja taivaaseenastumispäivälle jäi jälkijuhlan merkitys. Kansanomainen Jälki-Maria -nimitys vakiintuikin kalenteriimme. Uskonpuhdistuksen jälkeen juhlan vietto lakkasi vähitellen, mutta kalenterissa sen nimi säilyi mustalla merkittynä aina vuoteen 1907 asti (se merkittiin Jälk. Marian päivä, kuten seuraavissa enteissäkin näemme). Päivään liittyi katolinen tapa vihkiä ja pyhittää erilaiset taikavoimaiset yrtit ja ruohot kirkossa. Ortodokseilla tätä päivää vietetään nimellä Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkuminen.

Esimerkiksi Nousiaisissa oli suuri "Jälki-Marian kirkkomessu", jota vietettiin 15.8. jälkeen lähinnä seuraavana pyhänä.

- Kun Jälk. Marian päivään on kylvössä,
niin ei ole katumisessa!

- Nälkä-Marin päivänä pantu ruis ei loista.

Eugenius-nimen väestörekisterikeskuksen tilastot tuntevat ainoastaan yhden suomalaisen miehen nimenä, joskin sitä on annettu joltisestikin 1700- ja 1800-luvuilla. Eusebius-nimeä löytyy tilastoituna kaiken kaikkiaan 19 suomalaismiehelle annettuna, joista viimeisin 2000-luvulta. Sigwardin tilastot tuntevat ainoastaan viidelle suomalaismiehelle annettuna, Juwenalista tilastot eivät tunnista.
 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.8.2014

 12. elokuuta

- Pähkinäsaaren rauha -

12. päiwänä elokuuta, Pyhän Klaaran päiwänä, Herran wuonna 1323 solmittiin rauhankirjat Ruotsi-Suomen ja Novgorodin tasavallan välillä Pähkinälinnan linnoituksessa. Tätä Pähkinäsaaren rauhaa, kuten sitä nykyisin kutsutaan, oli solmimassa Ruotsi-Suomen alaikäinen, vasta 7-vuotias kuningas Maunu Eerikinpoika holhoojahallituksensa turvin. Ruotsi-Suomella ja Novgorodilla oli ollut melko pitkällinen sotakausi meneillään aina 1290-luvun puolivälistä saakka, joka nyt loppui.

Pähkinäsaaren rauha on vanhin tunnettu Suomen itärajan määrittelemä sopimus, vaikkakin Suomen itäraja on ollut tuota aikaisemmin paljon idemmässäkin, mutta sellaisista sopimuksista ei tutkijoilla ole tietoa. Sopimuksen ehdoista oleellisinta Ruotsi-Suomen kannalta oli se, että rauhaa Novgorodin puolesta vahvistamassa ollut suuriruhtinas Juri Danilovitsin "lahjana ja ystävyyden osoituksena" Ruotsi-Suomen valtakuntaan liitettiin kolme karjalaista pogostaa eli kihlakuntaa, Äyräpää, Jääski ja Savilahti (Savo). Novgorodin haltuun jäivät edelleen Laatokan Karjala ja Inkerinmaa.

 Pähkinäsaaren rauhassa sovitun rajan linjasta on kuitenkin historiassa useita erilaisia tulkintoja. Kiistaton on rajalinjan eteläisin osa, joka ulottui Viipurin itä- ja pohjoispuolelta Saimaan etelärannalle; raja polveili Siestarjokea myöten sen  latvusten suoseudulle, josta se laskeutui Saijanjokea myöten Vuokseen. Mitä luultavimmin raja jatkui sieltä nykyisen Savon ja Keski-Suomen halki päättyen lopulta aina Pohjanlahteen asti Pattijoella, Raahen pohjoispuolella. Valtaosa raja-alueesta oli 1320-luvulla erämaata, joten rajalinjaa ei juurikaan merkitty, eikä rajasopimuksessa mainittuja maastomerkkejä voida tunnistaa varmuudella.

Karjala jakautui siis tässä rauhassa kahtia. Rauhansopimuksen jälkeen muodostuivat Venäjän Karjala sekä Ruotsi-Suomen eli Viipurin Karjala. Rajan länsipuolen karjalaiset omaksuivat ruotsalaisten tavat ja roomalaiskatolisen uskonnon. Viipurista tuli Ruotsi-Suomen Karjalan keskus. Novgorodin haltuun jääneen Laatokan Karjalan keskuspaikaksi muodostui Käkisalmi.

Rauha Ruotsi-Suomen ja Novgorodin välillä rikkoutui kuitenkin jo vuonna 1348, kun kuningas Maunu Eerikinpoika hyökkäsi 32-vuotiaaksi vartuttuaan Novgorodia vastaan. Sopimus oli kuitenkin muodollisesti virallinen rajasopimus peräti 272 vuotta.

Seuraava käännös on tehty Ruotsin valtionarkistossa säilytettävän latinankielisen version mukaan. Suomentaja on Paavo Numminen.

"Minä suuri kuningas Juri kaupunginpään Alfarmiuksen, herttua Abrahamin ja koko Novgorodin kansan kanssa, minä tein rajasopimuksen veljeni Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan kanssa. Ja tulivat Ruotsin kuninkaan luota lähettiläinä Eerik Tuurenpoika, Hemming Ødgislason, Pietari Jooninpoika ja pappi Waemundus. Siellä olivat Gotlannin kauppiaista Ludovicus ja Fodra. Me uudistimme pysyvän rauhan ja suutelimme ristiä. Suuri kuningas Juri antoi kaikkien Novgorodin miesten kanssa ystävyyden vuoksi kolme kihlakuntaa: Savon, Jääsken ja Äyräpään, [kaikki] Karjalan kihlakuntia. Rajamerkit ja rajapyykit, niin sanotut maamerkit: merestä Siestarjoelle, Siestarjoesta suohon ja keskellä suota on vuori, sitten Saijanjokeen, Saijanjoesta Päiväkiveen, Päiväkivestä Ruskeavuoreen, Ruskeavuoresta Lempojärveen, Lempojärvestä Pehkäsuohon, Pehkäsuosta Kangasjärveen, Kangasjärvestä Purnujärveen, Purnujärvestä Aitojärveen, Aitojärvestä Torsajärveen, Torsajärvestä Särkilahteen, Särkilahdesta Samusaloon, Samusalosta Siitiin, sitten Karjalankoskeen, sitten Kolemakoskeen, sitten Pattijokeen, sitten Helsingin mereen. Meidän Novgorodin kihlakunnalla on vettä ja maata ja kalavettä: puolet kaikkea tuota Ylivettä, Kokinkalliosta puolet, Vatikivestä puolet, Suomenvedestä puolet, Ykspäästä puolet, Ketvalammesta kuudennes majavista, Kunustaniemestä kuudennes majavista; alapuolella rajoja, mainittujen maamerkkien sisällä nuo kuuluvat Novgorodille.

Kauppiaat saavat esteettömästi kulkea kaikkialta Saksasta, Lyypekistä, Gotlannista ja Ruotsin maasta Nevan kautta kohti Novgorodia sekä maata että vettä myöten. Ruotsalaiset ja Viipurin linnaväki eivät saa estää kauppiaita; siten meidän kauppiaillemme tulee olla turvallinen tie tämän rauhan kestäessä; linnoja ei saa rakentaa Karjalaan, emme me ettekä te. Velalliset, takaajat, orjat, pahantekijät, jotka pakenevat meidän puolellemme tai teidän puolellenne, on palautettava lain mukaan. Maata tai vettä eivät ruotsalaiset saa ostaa Novgorodin karjalaisilta, ei myöskään Viipurin linnaväki. Mutta jos narvalaiset eivät luovu huonosta menettelystään suurta kuningasta ja Novgorodin asukkaita kohtaan, ruotsalaiset eivät saa heitä auttaa. Ja jos joitakin rikoksia tätä rauhaa vastaan tehdään meidän tai teidän puoleltanne, se ei missään suhteessa saa estää tätä rauhan uudistamista; ja rikkojia on ojennettava; missä joku rikkoo, siellä hän on velvollinen suorittamaan korvauksen Jumalan lain mukaan. Kaikilla Novgorodin asukkailla olkoon rauha ja kaikilla heidän linnoillaan ja kaikilla heidän maakunnillaan, ja samalla koko Ruotsin maalla. Novgorodin suuri kuningas otti vastaan rauhan ja kaikki Novgorodin miehet Ruotsin kuninkaan ja koko Ruotsin valtakunnan ja Viipurin kanssa lähimpänä perjantaina ennen Pyhän Neitsyen taivaaseenastumista. Mutta joka loukkaa ristin suutelua, häntä Jumala ja Pyhä Neitsyt Maria rankaisevat."

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.8.2014

 11. elokuuta

- Susanna -

Tiesittekö muuten, että Susanna-nimi tarkoittaa heprean kielellä liljaa? Nimi on vanha ja se esiintyy mm. Raamatussakin; Uudessa testamentissa Susanna oli Jeesuksen parantama ja häntä palveleva nainen. Vanhan testamentin apogrysikirjoissa Susanna oli nainen, jota väärät tuomarit syyttivät aviorikoksesta, mutta jonka Daniel osoitti syyttömäksi ja toimitti väärille tuomareille rangaistuksen. Katolisessa kirkossakin on viisi Susanna-nimistä pyhimystä.

 Susannan päivää ei ole aina meilläkään vietetty 11. elokuuta, vaan se oli 19.2. vuoden 1706 almanakassa ja Agricolan rukouskirjassa vuodelta 1544. Susannan päivää vietettiin 11.8. vuosina 1708-1928 ja uudelleen 22 vuoden tauon jälkeen vuodesta 1950 lähtien. Tämä päivä on perimätiedon mukaan vuoden 300 tienoilla surmatun roomalaisen Susanna-marttyyrin muistopäivä.

Tähänkin päivää vanha-kansa on liittänyt sanontoja:

- Susanna uusia perunoita antaa.

- Susannan päivänä kylvetään vanhalla siemenellä ruista.

- Jos on Susanna sunnuntaina,
Onhan Lauri lauantaina.

Susanna-nimen on muuten saanut 65242 naisen lisäksi myös viisi (5) suomalaista miestä, joista viimeisin vuosien 1980-1999 välisenä aikana. 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.8.2014
Superkuu, vuoden voimakkain täysikuu

Tänään 10.8. - ja toki myös puolenyön jälkeenkin 11.8. - naapurimme Kuu on suurimmillaan. Se on tämän vuoden ainoa oikea superkuu.
Kuu on erityisen näyttävä, sillä se on vielä tällä hetkellä kiertoradallaan lähimpänä maapalloa eli perigeumissa. Kuu myös näyttäytyy horisontissa varsin matalalla.


Kuva: Superkuu 23.6.2013 Oulussa
 (Photo: Juha Räty, JR-Studio, Oulu)

Täysikuu osuu nyt lähes tarkalleen samalle päivälle, jolloin Kuu on perigeumissa eli lähimpänä Maapalloa olevassa ratansa pisteessä! Mitä lähempänä Kuu on, sitä voimakkaammin se tietysti vaikuttaa maahan, vuorovesiin ja ihmisiin. Tuollaista päivää wanha kansa pelkäsi, sen kun uskottiin aiheuttavan mm. maanjäristyksiä. Saas nähdä, miten tällä kertaa.

Ja koska Kuu valvottaa monia meitä jo kolme päivää ennen täysikuuta ja joillekin täysikuu on "hulluuden aikaa", ovat edeltävät päivät, varsinkin perjantai-ilta, sellaisia että poliisi, vartijat, sairaanhoitajat, baarityöntekijät ja yleensäkin kaikki asiakaspalvelijat tulevat sen kyllä kaiketi huomaamaan.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.8.2014

 10. elokuuta

- Laurentius, Lauri -

Laurin päivänä ei saanut ennen vanhaan kyntää laisinkaan, ja Laurin öinä nähdään paljon tähdenlentoja; niitä vanha kansa sanoo Laurin kyyneliksi (Perseidit). Tyyninä öinä Laurinpäivän jälkeen oli hyvä tuulastaa eli tuohustaa haukia. Sanottiin että:

 - Laurilta tuohus loistaa
(Pimeässä tuohus loisti hyvin järven pohjaan. Veneen nokkaan asetettiin iso rautakoura, parila, jossa poltettiin tervaksia.
 Tulen loimu valaisi jopa metrin syvälle veden pinnan alle, mistä hauen saattoi pistää atraimella)

Muitakin enteitä Laurinpäivään liitettiin, mm:

- Laurista syksy,
Kynttilästä
(2.2.) kevät!

- Lauri hallahousu

- Lauri laumaan panee,
Perttuli
(24.8.) peräti viepi.
(tarkoittaa, että linnut alkavat kokoamaan muuttoparvia)

- Lauri lampahat keritsee,
Perttuli humalat silpii.

- Laurina lata pellolle,
Perttuna pois.

- Laurin päivä on rukiin kylvöpäivä
-ruista on paras kylvää säkistä säkkiin ja pellolta pellolle.
(sanonta on Satakunnasta)

Kaikenpuolinen heinänteko on oltava Lauriksi tehtynä, tai ei kunnian kukko tulevana talvena laulanut. Laurina sen sijaan saatettiin kyntöhommat aloitella:

- Lauri ladot lukkoon panee,
kuhilaat ja kokkoset pellolle pystyttää!

- Laurina lato naulaan!

- Kylvä, kynnä uutisella,
Laurin, Perttulin välillä;
vaan jos on vanhasta varaa,
ala panna Pietarista
(29.7.)

- Parempi on kylvää Laurin tuhkaan kuin Perttulin likaan!

- Lauri lapset papumaahan vetää!

- Pääskyset, kurjet ja villihanhet kokoontuvat Laurilta laumaan.
(Kustaa Vilkuna)

Lauri on suomalainen muoto latinan nimestä Laurentius, "laakerinlehdillä seppelöity". Tätä nimeä Laurentius on Suomessa annettu aika runsaasti 1700- ja 1800-luvuilla, mutta tilastotietoja nimestä on vasta 1800-luvun puolelta alkaen. Nimeä on tilastoidusti annettu vain 53:lle suomalaiselle miehelle, joista peräti 15 tällä vuosituhannella.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.8.2014

Hattujen sota loppuu 7.8. (1743)

- Pikkuviha päättyy, Gunnila, Donatus -

Kun tämän palstan kirjoittaja oli nuori, hän kuuli monien vanhempien puhuvan Pikkuvihasta ja Isovihasta ymmärtämättä, mitä nuo oudot termit oikein tarkoittivat. Kun kirjoittaja kasvoi vaahtosammuttimen kokoa suuremmaksi, hän oppi, että tuo pikkuviha tarkoitti sitä venäläismiehitystä, joka seurasi kolmannesta hassun nimisestä Suomen historian tapahtumasta - Hattujen Sodasta. Vanha kansa puhui pikkuvihasta, koska venäläiset eivät aiheuttaneet esi-isillemme suurempaa ja pitempää harmia noina miehitysvuosina - vihaksi pisti vain hiukan venäläisten sotilaiden vaatimukset majoittaa ja ruokkia heitä sekä toimia miehittäjien kyydittäjinä.

Tämä hattujen sota taasen oli se sota, joka käytiin Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä vuosina 1741 – 1743. Tämän sodan seurauksena Venäjän joukot miehittivät Suomen aluetta 1742 - 1743. Sota ja venäläismiehitys (eli pikkuviha) päättyivät Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Tässä rauhanteossa Ruotsi-Suomi menetti alueita Uudenkaupungin rauhan rajasta aina Kymijokeen asti.

Hattujen sodassa taistelivat muuten Hatut ja Myssyt!  Taistelujen toinen osapuoli oli Ruotsi-Suomen silloisen kansliapresidentin Arvid Hornin kannattajia ja heitä alkoi oppositio kutsua pilkkanimellä yömyssyt. Venäjän ja Britannian tukema joukkio sai pian pilkkanimekseen lyhyemmän version yömyssyistä - pelkän myssyt. Ranskan tukemaa oppositiota taas alettiin tämän takia ja vastapainoksi kutsua hatuiksi.

Noista tähän päivään liittyvistä ihmisten nimistä sen verran, että Gunnila-nimeä on annettu viimeksi tiettävästi 1700-luvulla, mutta lukumääristä ei ole mitään tietoa. Donatus-nimi tuli allakkaan 1800-luvulla ja tilastojen mukaan sitä on annettu kaikkiaan 49:lle suomalaismiehelle, joista kolme on nimensä saanut tällä vuosituhannella. 

The Russo–Swedish War of 1741–1743, known as the Hats' War, resulted in the Lesser Wrath, or the occupation of Finland. It was instigated by the Hats, a Swedish political party that aspired to regain the territories lost to Russia during the Great Northern War, and by French diplomacy, which sought to divert Russia's attention from supporting its long-standing ally, the Habsburg monarchy, in the War of the Austrian Succession.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.8.2014

Vanha Marianpäiwä 4.8.

Nykyään Marian nimipäivä on 2. heinäkuuta, mutta ennen oli kaikki toisin. Itse asiassa sotiemme aikana Marian päivää vietettiin 3.8. (tarkastettu Kansanvalistusseuran Valtiokalentereista 1918 - 1944, Kunniamme Päivät -museo) ja 4.8. oli Veeran nimipäivä. Ihmeellisintä tässä asiassa on se, että Marian nimipäivä oli ollut tuo 3.8. jo aikaisemminkin, eli vuosina 1816 - 1899. Mutta vuosien 1900 - 1917 välisenä aikana Marian päivää vietettiin otsikkomme mukaisesti 4.8.

Maria (Miryam) on alunperin heprealais-aramealainen nimi, joka tarkoittanee katkeraa tai kapinallista. Se on luultavasti peräisin muinaisesta egyptiläisestä nimestä Mery, joka tarkoitti tuolloin rakastettua

Vanhasta Marianpäivästä, eli 4.8. (vuosien 1900 - 1917 kalenterien mukaan), wanha kansa tietää sanoa:

-Marian päivä on rukiinleikkuupäivä.

Nyt eletään siis elokuuta jo, hyvät kansalaiset. Wanhan kansan tietäjien mukaan "elokuu on saanut nimensä eloista, joita tässä kuussa korjataan latoihin. Halla niitä usein hätyyttää, ennenkuin ovat valmistuneet." 

- Ruis ja vattu,
hillomarja ja otra!

- Kun on puolukka puolikypsä,
on pelto kokokypsä.
Kun lillukka on kokokypsä
on peltokin kokokypsä.

Muutakin wanha kansa tiesi ennustaa tästä kuusta mm. seuraavin sanonnoin:

- Sumu illalla, halla aamulla.

- Olkivuosi, ohravuosi;
hillavuosi, hallavuosi.

- Kuhilas pellolle, kynttilä pöydälle.

- Jos alkukuulla viljaa jauhaa taikka käyttää, niin ei tule toukkiin.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.8.2014

1. elokuuta
- Vincula Petri -

Päivä tunnettiin myös toisella nimellä Petrus in vinculis, joka tarkoittaa Pietari vankeudessa. Päivää vietettiin maailmalla liturgisena juhlana vuoteen 1962 saakka ja roomalaiskatoliset viettävät juhlaa edelleenkin. Päivää ei ole tiettävästi vietetty koskaan pyhänä luterilaisessa kirkossa, mutta se kyllä merkittiin kalenteriin aina vuoteen 1907 saakka. Päivää vietettiin muistoksi Pietarin vankeudesta Jerusalemissa ja Roomassa ennen hänen marttyyrikuolemaansa.

Saint Peter ad Vincula (Saint Peter in chains) is celebrated on August 1, it is a liturgical feast (commemorating the Liberation of Saint Peter) in the pre-1962 General Calendar of the Roman Rite. Traditional Roman Catholics continue to celebrate the feast day of "St Peter's Chains" either as a Greater-Double or a Double Major feast. In our lutherian church it wasn't celebrated ever but the day was marked in our calendar until 1907.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.8.2014

Elokuu kajastaa
- August is coming -

Vanhan kansan mukaan elokuu lienee saanut nimensä eloista, joita tässä kuussa korjattiin latoihin. Halla niitä usein hätyytteli, ennen kuin olivat lopulleen valmistuneet. Tässä kuussa myös marjojen ja sienten keruu talvivarastoihin on tärkeällä sijalla.

Toki tässä kuussa sadonkorjuun ohella myös uitiin ja virkistyttiin; olivathan kesän helteisimmät päivät monesti juuri elokuussa. Ja uintireissu hyvin ahkeroidun päivän päätteeksi oli mukava palkinto uurastajalle! Ja säästyihän siinä saunan lämmitykseltäkin, varsinkin,  jos otti uimapaikalle saippuan mukaan. Ja saattoipa rannalta hyvällä tuurilla löytyä riiuukaverikin...

Uintireissu virkistää kehoa ja mieltä!
Kuva: Uintireissulla saattoi nähdä myös kylän tyttösiä polskuttelemassa!
(Photo Kunniamme Päivät -museo) Kuva suurenee klikkaamalla

Elokuuhun liittyi toki myös enteitä:

- Sumu illalla, halla aamulla!

- Halla myöhäsen paneepi
sika syöpi aidattoman.

- Kuhilas pellolle,
kynttilä pöydälle!

- Silloin tuli päreeseen,
kun kuhilas pellolle.

- Jos alkukuulla viljaa jauhaa taikka käyttää,
niin ei tule toukkiin!

According to old folks month August (ELOkuu) is probably named after the harvest (ELOnkorjuu), which was harvested to the barn in this month. Grain was often bitten by frost. In August also berries and mushrooms were picked up for winter storage.

Of course, in this coming month, young people used to swim and refresh themselves after a hard day; in many cases those warm days of summer were still ahead. And who knows maybe your coming sweetheart could be found from the beach...

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.7.2013

Oulun linnan tuhoutumisen 220. muistopäivä 31.7.

- Elin, German, Germundus, Heli, Helma, Hermann, Hermannus, Germund, Helena, Heleena -

Tiesittekös muuten, että Oulussakin on ollut oikein komea, mutta rakenteeltaan varsin omaperäinen linna aivan Oulujoen suulla kaupunkia suojelemassa ja sotaisia matkoja itään varustamassa? Tuo Oulun linna, jonka muureja, ruutikellaria ja Tähtitornin kahvilaa voi yhä edelleen käydä ihailemassa, valmistui herran vuonna 1590 Oulujoen suistossa sijaitsevalle saarelle, jonka nimenä nykyisin on kuvaavasti Linnansaari. Linna rakennettiin niiden sotaretkien tukikohdaksi, joita Ruotsi-Suomi teki Vienan Karjalaan kuningas Juhana III:n hallituskaudella. Omintakeiseksi linnan teki sen rakenne, joka oli parhaiten kuvailtuna puu- ja maavallien muodostama linnoitus.

Nytpä tässä on oiva paikka oikaista Wikipediaakin vaivaava virhe Oulun Linnan varhaisista vaiheista. Wikipedian mukaan mahdollisesti samalla paikalla oli sijainnut myös novgorodilaisten vuonna 1375 rakentama linna, jonka Ruotsi-Suomi valtasi vuonna 1377. Tosin tuon aikaisemman linnan sijainnista väännetään edelleen kättä, sillä mm. professori Kyösti Julkun teorian mukaan tämä keskiaikainen novgorodilaislinna on sijainnut luultavasti Kastellissa. Totuus on nimittäin se, että laamanni, drotsi Bo Joninpoika Grip antoi määräyksen rakentaa linna eli kastelli vuonna 1375 Oulujoen suulle. Eikä Bo Joninpoika ollut suinkaan novgorodilainen! Aikalaiset tunsivat hänet Suomessa nimellä herra Bo Joninpoika ja ruotsissa herra Bo Jonsson. Hänen vaakunakuvionsa oli aarnikotka (grip) ja hän lienee ollut kautta aikain rikkain ruotsalainen aatelinen läänityksinään kolmannes Ruotsia ja koko Suomi!

 Rakennuspaikka tuolle herra Bo:n kastellille oli todellakin nykyisen Kastellin kaupunginosan alueella. Vuonna 1377 novgorodilaiset yrittivät hyökkäämällä linnaa vastaan vallata sitä, mutta tämä yritys ei onnistunut. Kannattanee toki mainita, että Oulun tuolloinen alue sijaitsi Novgorodin alueella, joten Ruotsi-Suomen rakentama linna oli vihulaisen mailla! Tämä ensimmäinen Oulun linna tuhoutui sitten jossakin vaiheessa 1400-luvulla.

Kuvattuna yöllä aaveiden aikaan....
Kuva: Oulun Linnan tähtitornin kahvio ikuistettuna kesäyönä aaveiden aikaan
 (Photo © Juha Räty) Kuva suurenee klikkaamalla

Toinen linna rakentui herran vuonna 1590 nykyiselle paikalleen amiraali Per (Pietari) Baggen ryhtyessä puuhaamaan seudulla olleen kruunun asevaraston yhteyteen lisärakennuksia, joiden turvaksi pystytettiin hirsistä ja maavalleista rakennettuja etuvarustuksia. Tähän tilapäisluonteiseen linnoitukseen sijoitettiin myös henkilöstöä, mm. asemestari, välskäri, muonamestari ja jopa piiskuri. Lisäksi henkilökuntaan kuului saarnaaja. Linnoituksesta tuli myös maaherran toimipaikka.

Muutamaa vuotta myöhemmin Oulun linnoituksen väki asettui vuosina 1596–1597 käydyn nuijasodan aikana Kaarle-herttuan ja nuijamiesten tueksi, toisin kuin muissa Suomen linnoissa, joissa tuettiin kuningas Sigismundin, aateliston ja Klaus Flemingin pyrkimyksiä. Varmuuden vuoksi Tukholmasta kuitenkin määrättiin, että Oulusta oli tuotava tykistö Tukholmaan, jottei tykkejä olisi voitu käyttää. Valtakamppailu päättyi lopulta Kaarle-herttuan voittoon vuonna 1599, minkä jälkeen hän ryhtyi kuningas Kaarle IX:nä suunnittelemaan Pohjois-Venäjän valtaamista ja mahtinsa ulottamista Jäämerelle asti. Kaarlen tarkoituksena oli siten rauhoittaa levoton itäinen rajaseutu.

Nykyisin Linnansaaressa nähtävillä olevat rauniot ovat peräisin kolmannesta linnasta, jonka kuningas Kaarle IX määräsi rakennettavaksi vuonna 1605. Kuninkaan valtakirjassa 8. huhtikuuta 1605 annetaan ensin määräyksiä Kajaanin linnan rakentamisesta ja sitten määrätään uudelleen rakennettavaksi Oulun linna. Käskyn mukaan vanhat puurakenteet tuli hajottaa ja saaren ympäri tuli rakentaa ampumasuojilla varustettu valli. Valtakirjassa oli myös kehotus perustaa kaupunki mantereelle vastapäätä uudelleen rakennettavaa linnaa, koska Pohjanmaalla ei tuolloin ollut yhtään kaupunkia. Tosin Oulu oli merkittävä kauppapaikka jo ainakin 1370-luvulla.

1600-luvulla linnaa käytettiin sotilaallisten tarkoitusten lisäksi myös tyrmänä; Käkisalmesta kotoisin oleva Matti Juhonpoika Montonen tuomittiin 1600-luvun lopussa moniavioisuudesta linnaan. Siellä hän paranteli hevosia ja sairaita noitakeinoilla ja muutenkin hän eli vankilassa rietasta elämää. Tulenkin hän osasi sytyttää milloin tahtoi. Niinpä hänen uskottiin olevan liitossa itse paholaisen kanssa. Noiden "noituuksien" takia hänet tuomittiin poltettavaksi roviolla herran vuonna 1690. Mutta kuinkas kävikään; juuri ennen tuomioon täytäntöönpanoa hän otti ja kuoli oltuaan tyrmässä noin puolitoista vuotta. Hänet löydettiin kasvot ruvella, jolloin hänen uskottiin ottaneen yhteen itsensä paholaisen kanssa. Kerrotaankin, että Oulun linnassa kummittelee Montosen haamu…

Seuraavalla vuosisadalla venäläiset polttivat linnan puuvarustukset, tarkemmin sanoen 29. maaliskuuta 1715. Tuolloin Pohjolassa riehui Suuri Pohjan sota, paremmin ehkä Isovihana tunnettu,  ja ruotsalaiset joukot vetäytyivät parahultaisesti Oulusta jättäen linnan ilman suojaa. Niinpä yksi venäläinen majuri noin 250 rakuunan antaman itsevarmuuden tuudittamana tuikkasi linnan tuleen ja poltti sen poroksi!

Lopullisesti linna tuhoutui 31. heinäkuuta 1793 kello 22:45. Salamanisku sytytti linnan puisen varastokellarin tuleen, jonka seurauksena linnan ruutikellari räjähti ja tuhosi rakennuksen lähes kokonaan. Kirjailija Sara Wacklin kuvasi tapahtumaa seuraavasti:

Samassa kuului niin hirvittävä pamaus kuin maa olisi haljennut. Ihmiset uskoivat tuomiopäivänsä tulleen. Kauhistuttavaa pamausta seurasi kivisade yli koko kaupungin. Suuret lohkareet putoilivat kattojen läpi ja tunkeutuivat usean kyynärän verran maahan. Kaikki ikkunat särkyivät. Kirkonovet lensivät auki, kynttiläkruunut putosivat katosta, tapulissa kellot moikuivat kaameasti, ihmiskäden koskematta.

Oulun kauppaseura perusti raunioiden jäljelle jääneeseen osaan vuonna 1828 ruutikellarin, jonka päälle rakennettiin vuonna 1875 Oulun merikoulun tähtitorni astronomian opetusta varten. Torni on Volmar Westlingin suunnittelema, ja se on toiminut kesäkahvilana vuodesta 1912. Ja toimii edelleen vuosittain keväästä aina syksyisiin Oulun Päiviin saakka.

Linnan alue suojeltiin muinaismuistona vuonna 1962. Kellarissa on pieni näyttely linnan historiasta.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.7.2014

Pyhän Olavin päivä 29.7.
- Olaus, Olof, Olawi -

Hyvää myöhäisiltaa, arvoisat kansalaiset! Itse asiassa tänään vietämme Norjan Olavi Pyhän muistopäivää (ja tietysti myös Urho Olavin nimipäivä!). Olavi Haraldinpoika (nykynorjaksi Olav II Haraldsson den hellige ja muinaisella norjankielellä Oláfr hinn helgi) syntyi vuonna 995 jKr. ja kuoli 29.7.1030 talonpoikien surmaamana vain 35-vuotiaana. Hän kuului Kaunotukan kuuluun hallitsijasukuun ja oli Norjan kuninkaana vuosina 1016 - 1030 (joidenkin lähteiden mukaan 1015 - 1030). Nuorena hänet tunnettiin väkevänä viikinkinä, mutta lisäksi myöhemmin julmana hallitsijana nimellä Olavi Paksu.

Olavi Pyhä on siis edelleen Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys. Tämä kyseinen Norjan Olavi kääntyi vuonna 1015 jKr. Normandiassa kristinuskoon ja aloitti naapurimaassamme ankarat pakkokäännytykset. Hän oli niiden takia kansan keskuudessa melko vihattukin ja joutui osittain siksi lähtemään herran vuonna 1028 maanpakoon Novgorodiin (Knuut Suuren hyökkäys onnistui ehkä juuri talonpoikien sympatiavajeen takia).

Yrittäessään sitten hiukan myöhemmin palata takaisin vallan puikkoihin ruotsalaisten värväyssotilaiden avustuksella, hän sai surmansa vuonna 1030 Stiklarstadin taistelussa. Pian tämän jälkeen Olavia alettiin kunnioittaa pyhimyksenä lähinnä juuri noiden edellä mainittujen käännytystensä takia ja nimeen liitettiin sana Pyhä. Lisäksi kerrotaan, että pitkä aika Olavin kuoleman jälkeen hauta avattiin ja ruumis oli säilynyt maatumatta, mikä kansan suussa puolsi hänen julistamistaan pyhäksi. Suomessa hänen mukaansa on saanut nimensä mm. moni kirkko (Saloisten kirkko esimerkiksi), Turun dominikaaniluostari ja Olavinlinna. Olavin päivään liittyi aikanaan myös paljon työrajoituksia.

Olavi on syyskesän alku, ja jos Olavin päivänä sataa, sataa pitkään ainakin kansanperinteen mukaan. Toisaalta Ollina juhlittiin papistosta huolimatta myös ikivanhaa suomalaista sadonkorjuun uhrijuhlaa, teurastettiin lammas ja pantiin olutta. Vanhaan aikaan meillä oli Pyhän Olavin päivän juhlaruokana siis lammaspaisti ja esimerkiksi Eerik Akselinpoika Tottin rakennuttamassa Olavinlinnassa kasvatettiin mustia pässejä tällöin uhrattaviksi.

- Jos Ollin päivänä sataa, tulee pitkälliset sateet!

- Kyllä on yötä Uolevista,
päiveä Paavalista
(25.1.)

 Vanha vilja alkoi tässä vaiheessa olla jo täysin syöty eikä uutta viljaa vielä saatu mistään, siksi sanottiin mm. seuraavasti:

- Oravan leipä, sonnin sahti,
ne miehen vaolle heitti!
(Oravan leipä oli pettuleipää ja sonnin sahti tarkoitti vettä, vaolle heittäminen taas tarkoitti väsymystä)

 - Nyt on hampaat Uodin koukussa

 Uodin koukulla tarkoitettiin siis pahinta mahdollista ruokavarojen puuteaikaa, ja toinen sanonta kuuluikin:

- Jos kuolee Uotina, peijaisia ei voi pitää.

Nimeä Olaus annettiin enimmillään 1700-luvulla, mutta väestörekisterikeskuksen tilastot eivät tunne tuolloin annettujen nimien määrää. Kuitenkin 1800-luvulta lähtien nimeä on meillä annettu vain 40:lle miehelle, joista 3 on saanut nimensä 2000-luvulla. Nimeä Olof on annettu lähinnä 1800-luvulla, ja tilastojen mukaan sen on omakseen saanut kaikkiaan 6879 miestä, joista peräti 248 2000-luvulla. Olavi-nimeä on annettu 226.497 kertaa, joista kahdesti (2) naiselle. Olawi tuli suosioon vasta 1900-luvulla, mutta tilastotietojen mukaan nimeä on annettu ainoastaan yhden ainokaisen kerran ja sekin vasta tällä 2000-luvulla!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.7.2014

Unikeonpäivä 27.7.
- The Seven Sleepers - 

Unikeonpäivä on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin alkujaan seitsemää Efesoksen marttyyria, Maksimianus, Maicus, Martinianus, Dionysius, Johannes, Serapion ja Konstantinus. Kaikkialla maailmassa tätä päivää ei vietetä laisinkaan, eikä edes niissä maissa, jossa sitä vietetään, se ole kaikkialla samana päivänä. Esimerkiksi Saksassa Unikeonpäivän paikka on 27.6., mutta meillä päivää vietellään kuukautta myöhemmin eli 27.7. Itse asiassa se oli meillä alkujaan jo 26. kesäkuuta nimellä seitsemän unikekoa, mutta muutettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1709.

Vanhan tarinan mukaan nuorukaiset pakenivat vuonna 249 jKr. keisari Deciusta, joka vainosi töikseen kristittyjä. He menivät luolaan, josta onnistuivat heräämään vasta noin 200 vuotta myöhemmin, eli vuonna 447 jKr. Syynä tämmöiseen massiiviseen unikekoiluun oli vainoja pakeneminen.

Unikeon päivä on ollut ensimmäisen kerran kalenteriin merkittynä Hemmingin virsikirjan kalenterissa vuonna 1652,  mutta sitä on luultavasti meillä vietetty jo keskiajalla. Näkyvimmin sitä vietetään nykyään Naantalissa, jossa 27. päivän aamuna "herätetään" joku julkisuuden henkilö heittämällä hänet julkisesti sängyssä mereen. Häntä ei kuitenkaan hukuteta, vaan hän saa pelastautua ihan TV-kameroiden edessä. Ja muuten, tämä Unikeon päivä on tiettävästi enää vain ja ainoastaan meidän suomalaisten allakoihin merkittynä, ja jos muualla päivästä puhutaan, niin sitten puhutaan vain seitsemästä nukkujasta...

1800-luvulla unikeonpäivä oli myös perhejuhla: pisimpään nukkunutta perheenjäsentä kiusoiteltiin unikeoksi. 1900-luvun mittaan tämä kiusoittelutapa on vähitellen hiipunut, mutta toki sitä yhä käytetään.

Päivään liittyy myös enteitä, mm. seuraavia: 

- Jos Unikeon päivänä sataa, sataa 7 viikkoa yhtä mittaa

- Joka Unikeon päivänä pitkään nukkuu, se on oleva unelias koko vuoden

- Jos Unikeon päivänä menee talliin aikaisin aamulla silmät kiinni,
niin ovat sekä mies että hevonen tulevan vuoden yhtä virkkuja.

The Seven Sleepers, (Unikeot) commonly called the "Seven Sleepers of Ephesus", refers to a group of Christian youths who hid inside a cave outside the city of Ephesus around 249 AD, to escape a persecution of Christians being conducted during the reign of the Roman emperor Decius. Having fallen asleep inside the cave, they purportedly awoke approximately 200 years later during the reign of Theodosius II around 447 AD, following which they were reportedly seen by the people of the now-Christian city before dying. An outline of this tale appears in Gregory of Tours (b. 538, d. 594), and in Paul the Deacon's (b. 720, d. 799) History of the Lombards. The best-known Western version of the story appears in Jacobus de Voragine's Golden Legend.

There are also some beliefs concerning this special day:

- If it rains at the Seven Sleepers, it will rain next 7 weeks

- Who sleeps long at the Seven Sleepers, will sleep long the whole coming year!

- If thou go to the stable early in the morning with both eyes closed,
thou and thy horse will get up early the whole year!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.7.2014

Nälkä-Martta 26.7.
- Martha the Hunger -

Neitsyt Marttaa, joka oli Lazaruksen ja Neitsyt Marian sisar, muistettiin Ruotsi-Suomessa alunperin 27.7., mutta päivä siirrettiin Unikeon päivän tieltä edelliseen päivään 1700-luvun puolivälin aikoihin, Annan päivän paikalle. Martta mainitaan Raamatussa ainakin Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeissa ja hän todisti vanhemman veljensä Lazaruksen kuolleistaherättämistä pikkusiskonsa Marian kanssa. Samoin siskokset olivat paikalla, kun Jeesus voideltiin lepraa sairastavan Simonin kodissa.

Wanhat kutsuivat Martan päivää nimellä Nälkä-Martta, samoin sanottiin 25. päivän Jaakostakin Nälkä-Jaakko. Vanha vilja oli nyt loppunut ja uutta pitäisi pikaisesti saada. Marttana otettiin siksi aura ulos vajasta, koska sitä ei voitu Jaakkona tehdä Ukon heräämisen pelosta. Ukko (ukkonen ja sateet) heräisi, jos Jaakkona kolisteltaisiin. Jotta saataisiin tyydyttävä sato, lausuttiin:

- Aura on hyvä!

Jos Martan päivänä sattui satamaan, ei se hyvää tiennyt loppukesästä, vaan sateita riittäisi:

- Jos Martan päivänä sataa,
tarvitaan paljon riihipuita!

 

Martha of Bethany is a biblical figure described in the Gospels of Luke and John. Together with her siblings Lazarus and Mary, she is described as living in the village of Bethany near Jerusalem. She is the middle child of her family with Lazarus being the eldest and her sister Mary Magdalene the youngest. She was witness to Jesus' resurrection of her brother, Lazarus and the anointing of Jesus at the home of Simon the Leper.

Martha's day was celebrated earlier at 27.7. but because  of "Unikeon Päivä" was put on that specific date in 1700' Martha's day was chifted to 26.7. . Earlier this date was Anna's day.

Old folks called Martta's day with the name "Martha the Hunger" as they called also Jaakko (25.7.) with the name "Jaakko the Hunger". Old storage of grain was now finished and people should soon get new harvest. The wedge was therefore taken out of the shed, because it could not be done in Jaakko's day. People were afraid to wake up the Ukko (God of thunder and rain), if they would make a lot of noice at Jaakko's day. In order to provide a satisfactory harvest, they said aloud:

- This wedge is good!

If Martha's day was wet and rainy, the rest of that summer was alike:

- If it rains at Martha's day,
you are going to need a lot of firewood in your wedge!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.7.2014

Jaakko se kylmän kiven heittää...
- Jaakko will throw a cold stone into a lake... -

Jaakon päivään, 25.7., liittyy monia vanhan kansan loruja ja uskomuksia. Laitetaanpa tähän jutun aluksi niistä muutama esille:

- Jaakko kylmiä kiviä järven heittää

- Jaakkona tulee paarma sokeaksi

- Jaakonpäivänä jo viimeistään heiniä kaadetaan

- Ruis on Jaakkona jalalla ja Uotina orrella

- Jos ei Jaakkona  sada, tulee hyvä loppukesä.

- Jaakon päivänä rupeaa palokärki huutamaan ja huutaa kunnes sataa.

- Jollei Jaakkona tule hallaa, ei tule Perttulinakaan, mutta jos Jaakko merkitsee perunan lehdet, niin Lauri merkitsee lisää ja Perttu vie kaiken.

Katsotaanpa noista ennusteista tarkemmin tuota ensimmäistä, kylmien kivien heittelyä. Onpa nimittäin niin, että Jaakon päivä on nykyisin ajankohtana, jolloin ilman jäähtyminen alkaa näkyä pitkän ajan tilastoissa. Sen jälkeen siirrytään syyskesään. Mutta vastoin yleisiä uskomuksia, pintavesien lämpötilan lasku alkaa kuitenkin vasta elokuun alkupuolella.

Mitenkäs asiat näin päälaellaan ovat? Jaakon päivähän on ollut almanakassa heinäkuun 25. päivänä jo vuosisatojen ajan. Ovatko esi-isämme olleet väärässä tätä sananlaskua tehdessään? Yleensähän vanhojen sanontojen takana piilee vähintäänkin puoli totuutta!

Ja totuushan löytyy nytkin, ei ruisleivästä, vaan allakan historiaa tutkimalla. Kävi nimittäin niin, että vuonna 1753 Ruotsi-Suomen suurvallassa uudistettiin allakkaa syystä tai toisesta siten, että helmikuun 17:sta päivästä siirryttiin suoraan maaliskuun ensimmäiseen. Siis noin 11 päivää eli vajaat kaksi viikkoa. Tämän siirron takia oikea "jaakonpäivä", jolloin vedet vanhan kansan mukaan alkoivat jäähtyä, olisikin nykyisin vasta 11 päivää myöhemmin, eli 5.8. (jos mahdollisia ilmaston muutoksen aiheuttamia asioita ei oteta huomioon). Tuolloin 5.8. onkin Salmen nimipäivä eikä suinkaan Jaakon! Jaakkoa ei siis nykytieteen todistuksen mukaan voida enää syyttää vesien viilenemisestä laisinkaan!

On kuitenkin niin, että säät ja kelit vaihtelevat suurestikin eri vuosina ja lisäksi pintavesien lämpötila seurailee noin viikon viiveellä ilman lämpötilan muutoksia. Vuosittaiset vaihtelut voivat siis olla suuriakin.

We have at 25.7. Jaakko's Day  and there are many old folk rhymes and beliefs concerning this special day, Jaakko's Day. To put this story out a few of them to begin:

- Jaakko will throw a cold stone into a lake!

- At Jaakko's Day the horsefly will become blind.

- If there is no rain in Jaakko's Day, the rest of a summer will be fine!

But this story about cold stones can't be tru or can it? Statistics will tell us that the average water temperature in finish lakes is not becoming cooler yet; just after the 5.8. But can this old folks story be untrue?

The answer is, no! When we studied a little bit our own calendar we saw that in the year of 1753 the day after February 17 was the 1. of March! This means that the right time for water to start cooling is 11 days later than Jaakko's Day in modern calendar! The right day should be 5. of October, not 25. of July. So according to finish calendar Salme is responsible for colder water, not Jaakko!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.7.2014

Pahamaineinen mätäkuu 23.7 - 23.8.
- Dog Days, the Rotten Month -
- Se onkin sitten käännösvirhettä koko juttu, vai onko sittenkään...? -

Mätäkuuta sanotaan Suomessa vietettävän 23.7. - 23.8. välisenä aikana. Tätä mätäkuuta vietettiin muuten aikoinaan meillä hieman eri aikaan eli 11.7. - 12. tai 13. elokuuta. Näin vielä ainakin vuoden 1735 allakan mukaan; tosin nykyallakasta koko mätäkuu poistettiin vuonna 1996. Suomessa mätäkuu-nimen otti käyttöön Mikael Agricola vuonna 1544, joten joutihan se pahuksen historiallinen perinne jo ottaakin perisuomalaisittain pois käytöstä!

Mitäpä tuo esi-urhomme sitten asiasta kertoi? Hän itse asiassa aloitti suomalaisten pelottelun mätäkuun vaaroilla. Hän kirjoitti kalenterissaan elokuun kohdalla:
 "Telle kwlla eij soui otta siseliset läkityxet (ma Seneca se mestari sano) sille ette metekw silloin ombi/ ia ey myös werta laske."
 Nykysuomeksi tulkittuna sen voidaan sanoa tarkoittavan suunnilleen seuraavaa:
 Tässä kuussa ei sovi ottaa sisäisiä lääkkeitä (niin sanoo mestari Seneca), koska silloin on mätäkuu, eikä myös laskea verta.
 Agricola perusti neuvonsa roomalaiseen Senecaan (noin 4 eKr—65 jKr), 1500 vuotta Agricolaa aikaisemmin eläneeseen oppineeseen.

 Eikä tuo pelottelu päättynyt Agricolan aikaan, sillä myös 1825 annetuissa virallisissa lääkintäohjeissa isorokkorokotukset määrättiin suoritettavaksi toukokuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana, mätäkuuta lukuun ottamatta.

  Nykyisen tarun mukaan taas tänä aikana elintarvikkeet pilaantuvat todella nopeasti, eikä esimerkiksi kerma vatkaudu parhaalla mahdollisella tavalla. Toisin sanoen, elintarvikkeet alkavat mädäntyä nopeammin kuin muulloin. Ja niinpä (entisaikaan ainakin) monesti tapahtuikin, sillä tuo ajankohta on yleensä ollut vuoden lämpimintä aikaa ja samalla ilman kosteusprosentti on hyvin korkea. Tämähän tunnetusti on otollista esimerkiksi homehtumiselle, joten tältä osin mätäkuu on oiva nimi tälle ajanjaksolle.

Itse asiassa koko mätäkuu-legenda alkaa historiallisesta Mesopotamiasta, jolloin kesän kuuminta aikaa kutsuttiin koiranpäiviksi Koiratähden eli Siriuksen mukaan. Syy tuolle on se, että Sirius tulee heinäkuun puolivälissä pois auringon takaa. Sirius kuuluu osaksi Ison Koiran tähdistöä (Canis Major). Mutta mitä se tähän mätäkuuhun liittyy? Liittyypä hyvinkin, sillä mätäkuu pitäisi oikeasti olla nimeltään Koirakuu! Virheen takana ovat ystävämme tanskalaiset, jotka tekivät muinoin käännösvirheen saksan kielestä tanskan kielelle; saksan ajankohdan nimenä oli Rode (koira) joka käännettiin mädäksi (Roden). Ja suomalaiset ja ruotsalaiset uskoivat asiassa sitten tanskalaisia veljiään ja siskojaan.

Mätäkuullekin liittyy ns. vanhan kansan ennusteita, joista otteita seuraavassa:

- Jos mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sataa koko kuukauden.
Jos on poutaa, poutaa on sitten runsaasti tulollaan.

- Mätäkuussa ei saa pidellä räätikkamaita,
taikka rupeaa mato syömään!

- Mätäkuu tuopi kapallisen kirppuja joka taloon

- Mätäkuun viimeisenä perjantaina jos perkoo pajupehkot, niin ne eivät kasva sitten enää ja niitty pysyy aina hyvässä kunnossa

- Mätäkuun lopulla ei saa kylvää ruista;
jos kylvää, ei tule mitään!

- Mätäkuu on syyskynnölle paras aika: Maa mätänee ja pysyy möyhänä eikä kasva poroa (nyk. rikkaruoho)

- Jos kaski hakataan mätäkuun lopulla,
niin se ei ota vesoja.

Nykyisin mätäkuu-termi liittyy myös uutisointiin: mätäkuun jutuksi leimataan helposti totuusperää vailla oleva uutinen tai uskomattomalta muuten kuulostava juttu. Mutta uusin tutkimustieto tukee ajatusta, että wanhojen varoittelu mätäkuusta pitää sittenkin paikkaansa. Helsingin Töölön sairaalassa tehdyn tuoreehkon tutkimuksen, joka koski vuosien 2002 - 2005 aikana tehtyjä leikkauksia, mukaan riski leikkaushaavan merkittävään tulehdukseen on heinä–elokuussa kaksi kertaa muuta vuotta suurempi. Tutkimus on sen verran merkittävä, että se julkaistiin Duodecim- ja Journal of Hospital Infection -lehdissä. Kyllä wanha kansa tietää...

"Dog Days" are the hottest, most sultry days of summer. In the Northern Hemisphere, the dog days of summer are most commonly experienced in the months of July and August, which typically observe the warmest summer temperatures. In the Southern Hemisphere, they typically occur in January and February, in the midst of the austral summer. The name comes from the ancient belief that Sirius, also called the Dog Star, in close proximity to the Sun was responsible for the hot weather.

These Dog Days are called in Finland with the name Mätäkuu, the Rotten Month, because old people had a tought that everything goes bad very quickly in this time (23.7. - 23.8.). It means that food goes bad quicly, injuries don't heal, cream won't foam, new bread starts to grow hair (mold) and so on...

Our old master, Mikael Agricola, said in the year 1544:
 "In this month thou shall not take any internal medicines (as said by master Seneca) as it is a Dog Days,
 and thou shall not take the blood either!
"

 Younger people have said that this is not true and if you do believe it, you are only superstitious. But according the most recent study in a Töölö Hosbital in Helsinki it is not superstition at all! Wounds have two times bigger possibility to go septic than normally, so what to say? Maybe old people and their old sayings are not so fool every time, who knows?

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.7.2014

22. heinäkuuta

- Magdaleena, Matleena, Mateli, Vesi-Mateli -

Tämä päivä on ollut vanhoissa allakoissamme Maria Magdalenan muistopäivänä. Maria Magdalena oli Jeesuksen ylösnousun ensimmäinen todistaja, joten hän sai kalenteriin ihan nimikkopäivänsä. Päivää juhlittiin Suomessa vielä keskiajalla, mutta ei enää uskonpuhdistuksen jälkeen. Sääennustuksiin päivä kuitenkin jäi:

- Leenan päivänä sataa melkein joka vuosi!

- Matleena jos sataa,
sataa seitsemän viikkoa!
(Hirvensalmi)

Ilmeisesti tästä päivästä muisteltiin vielä Vanhaa-Mariaa (juliaanisen kalenterin mukaan) 4.8. rukiinleikkuupäivänä.

This has been a day (in our old calendars) for Mary Magdalene, Remembrance Day. Mary Magdalene was the first witness of the resurrection of Jesus, so a day in a calendar was really named after her. This day was celebrated in Finland is at the Middle Ages, but not anymore since the Reformation. For old people this day left many predictions:

- In Leena's day it's raining allmost every year!

- If it is raining in Matleena's day,
it will be raining seven more weeks!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.7.2014

20. heinäkuuta

- Eliaan päiwä, Ilja, Margareeta, Marke, Margareta, Margaretha -

Tämä päivä on myös Vanhan Testamentin profeetta Eliaksen muistopäivä. Sitä vietettiin meillä 1600-luvulta aina herran vuoteen 1705, jolloin päivän peri Pyhä Margareta (Marketta). Karjalassa, joka alue sekin kuului Suomeen, Ilja heitti kylmän kiven järveen. Ortodoksiperinteessä Iljan päivä on edelleen 20.7., muuten päivä siirtyi 6.7. vietettäväksi. Tämä Ilja elikkä Elias oli muuten se profeetta, joka meni Raamatun mukaan elävänä taivaaseen tulisilla vaunuilla...

Iljan praasniekkaa vietettiin ja vietetään yhä vuosittain Ilomantsin Hattuvaarassa 20. heinäkuuta profeetta Elian (Elias) muistoksi. Praasniekka Ilomantsissa onkin Suomen kuuluisin praasniekka. Praasniekka alkaa jo 19. heinäkuuta. vigilialla. Juhlissa kirkkoväki matkaa ristisaatossa järven rantaan, jossa toimitetaan pieni vedenpyhitys. Wanhaan aikaan ennen sotia praasniekat olivat yleisiä kaikkialla sellaisilla alueilla, missä vain oli ortodoksisia kirkkoja tai tsasounoita (rukoushuoneita, kappeleita). Kirkollisen merkityksen lisäksi praasniekoilla tavattiin tuttuja; päivät olivatkin suosittuja kyläilypäiviä ja nuoriso tapasi ikäisiään ja saattoi näin etsiä itselleen jopa puolisoa.

Elian eli Iljan päivään liitettiin enteitäkin:

- Iljan salama polttaa sellaiset pielekset,
jotka Iljan päivänä tehdään!
(Salama tullee yhteydestä niihin alussa mainittuihin tulisiin vaunuihin)

- Iljana sienipilvet kulkee.
(Iljan pilvistä putosivat vanhaan aikaan Pohjois-Karjalassa sienien siemenet.
Jos oli paljon sienipilviä Iljana,
tuli sieniä runsaasti.)

- Kaskiruis on kylvettävä Iljaan mennessä,
muuten on onnen tuokoa,
tulee tai ei.

Muuten, tuossa ylempänä mainittu pyhä Margareta oli marttyyri, jonka sanotaan taistelleen lohikäärmeen muodossa ahdistellutta paholaista vastaan. Hänen symbolinsa, jota käytettiin siis myös tuonaikaisissa kalentereissamme 20. heinäkuuta kohdalla, oli ristipäinen miekka tai keihäs. Monikaan clericus (siis pappi) tai adjunctus sacri ministerii (ihan vaan apupappi) ei hyvällä silmällä katsonut yksinkertaisten maalaisten tapaa tulkita pyhän almanakan symbolia heinähangoksi! Kuitenkin juuri sen takia kansan silmissä päivä oli oivasti heinänteon aloituspäivä! Vastaavasti lohikäärme - heinämato - tapettiin symbolisesti matoryypyllä; sen tavan yksinkertaisinkin tallaaja muisti kyllä oikein, vaikka miekka olisikin sekoittunut heinähankoon!

Vuoteen 1705 saakka Margaretan päivä oli muuten 13.7. joka oli alkujaan keskikesän juhla, karhun päivä. Suomessa kuumin keskikesä sijoittui ja sijoittuu Karhunpäivän aikoihin. Se on toinen vuotuisista karhun juhlapäivistä – toinen on tasan puolta vuotta aiemmin, jolloin karhu kääntää kylmimpänä talvihetkenä pesässä kylkeään. Karhu on suomalaiselle metsän symboli, sillä karhun kulkiessa sanottiin itsensä ”metsän liikkuvan”. Karhunpäivänä juhlistetaan karhua ja sen kautta suomalaista metsää, ihmisen ja karhun sukulaisuutta, syviä syntyjuuria.

Marketan päivään liittyy myös vanhoja ennusmerkkejä:

- Jos Markena sataa,
sanotaan satavan seitsemän viikkoa.

- Markena aina sataa,
ainakin jonkun pisaran heittää!

- Kyllä silloin herneitä tulee,
kun hernemaa on Marken päivänä marjametsän arvoinen.

- Jos ei ristamaa ole Marken päivänä marjametsän väärti,
niin laske siat sisälle.

Nimeä Margareeta on meillä Suomessa VRK:n tietokantojen mukaan annettu kaikkiaan 1783:lle naiselle, viimeisten 12 kuukauden aikana 6:lle. Marke on ollut huomattavasti harvinaisempi, sitä on annettu yhteensä alle 349 suomalaiselle, myös muutamalle miehelle.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.7.2014

18. - 24. heinäkuuta

-  Ämmäin viikko, akkainviikko, akkain atimoviikko (vierailuviikko), kirppuviikko -

Atimoviikko on pyhitystä Neitsyt Marian vierailusta Elisabethin luo, joskin vanha kansa muistaa tuon atimoimisen paremminkin hiukan maallisempana asiana; tuolloin tuoreet, edellisen kesän taloon tuomat miniät pääsivät uudesta naimakodistaan lomille syntymäkotiinsa. Olihan sitä jo oltukin vuoden verran "vieraassa" talossa anopin sylkykuppina ja hermot olivat ehkä sen mukaisesti tiukoilla. Kaivatulla atimolomalla sai tytär palata äiteensä luo asioita setvimään viikon ajaksi.

 Kirppuviikko oli Elias Lönnrotin tälle viikolle antama ehkä "Akkainviikkoa" hieman "hienostuneempi" nimi. Tuo kirppuviikko tarkoitti Lönnrotin mukaan sitä, että tällä alkavalla viikolla oli yleensä kovin paljon kirppuja, ihan riesoiksi asti.

 Akkainviikko taasen oli vanhalle kansalle kesän ilmojen kannalta tärkeä, sillä viikko ajoittuu parhaimpaan heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään:

 - Jos ei milloinkaan muulloin kesällä sada, niin kyllä akkain viikolla sataa.
 
(Karttula)

 - Naisten viikko on aina vetinen viikko.
 (Kesälahti)

 - Mataleena itköö mielellään

 - Reeta pissii pirahuttaa

Lisää akkainviikosta löydät täältä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

15. heinäkuuta
- Apostolien jako, Divisio apostolorum -

Suomeksi päivää kutsuttiin nimellä Apostolien jako. Tuolloin 15. heinäkuuta liki 2000 vuotta sitten apostolit nimittäin jakautuivat saarnaamaan evankeliumia ympäri maailman. Päivän vietto pyhänä loppui meillä 1500-luvulla, mutta se säilyi kalenterissa merkittynä aina vuoteen 1907 asti.

Nykyisin juhlaa vietetään vielä ainakin Saksassa ja Puolassa sekä joissakin Englannin ja Ranskan hiippakunnissa. Samoin Yhdysvalloissa juhlaa pidetään yllä mm. osassa St. Louisin, Chicagon, Milwaukeen, Dubuquen and Santa Fén provinsseja.

Ensimmäinen varma merkintä tämän muistopäivän vietosta löytyy yli 900 vuotta vanhoista runosäkeistä.

(Latin Divisio Apostolorum), a feast in commemoration of the missionary work of the Twelve Apostles. It is celebrated as a double major on 15 July. In Finland this selebration too place last time in late 1500-century.

 The first vestige of this feast is found in the sequence composed for it by a certain Godescalc (d. 1098) while a monk of Limburg on the Haardt; he also introduced this feast at Aachen, when provost of the church of Our Lady. The sequence is authentic beyond doubt. It is next mentioned by William Durandus, Bishop of Mende (Rationale Div. Off. 7.15) in the second half of the thirteenth century.

 Under the title, "Dimissio", "Dispersio", or Divisio Apostolorum" it was universally celebrated during the Middle Ages in Spain and Italy. The object of the feast (so Godescalcus) is to commemorate the departure (dispersion) of the Apostles from Jerusalem for the various parts of the world, some fourteen years after the Ascension of Christ. According to Durandus some of his contemporaries honoured this feast the (apocryphal) division of the relics (bodies) of St. Peter and St. Paul by St. Sylvester. The feast is now kept with solemnity by modern missionary societies, in Germany and Poland, also in some English and French dioceses and in the United States by the ecclesiastical provinces of St. Louis, Chicago, Milwaukee, Dubuque, and Santa Fé.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

13. heinäkuuta
-
Wanha Keskikesä, karhunpäivä -

Wanhoilla keskikesä oli muuten aina 13.7, ei siis kuitenkaan Juhannuksena. Wanhan maailman aikaan kun tiedettiin kokemuksesta lämpimimmän kesäajan olevan noin kolme viikkoa Jussista tai paremminkin kesäpäiwän seisauksesta! Niinpä allakoihin maamiehille laitettiin Keskikesä, Kasca kässi!

Myös karhunpäivä on ollut 13.7., jolloin palvottiin karhua vahinkojen ja vaaran välttämiseksi. Tämä on kuusi kuukautta talvennavasta, joka on joko 13, 14. tai 19. tammikuuta!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

12. heinäkuuta
- Wanha-Pietari, Arvidus, Herman, Hermanni -

 

Naiset töissä
Kuva: Elonkorjuuta, ei heinäntekoa, vuonna 1925, (kuva Kunniamme Päivät -museosta, Suomen Kuvalehti 1925)

Heinäkuun 12. päivä oli vanhalle kansalle, varsinkin maamiehille, merkityksellinen kalenteripäivä. Siitä nimittäin laskettiin maamiehen aikataulut kylvö- ja kyntötöihin kymmenen viikkoa taaksepäin Vanhaan Jyrkiin (6.5.). Kullakin viikolla on oma merkityksensä kylvötöihin ja näitä ohjeita seurattiin tarkoin varsinkin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa aikataulu kuului seuraavasti:

- Kylvömiehen kyntöajat ovat tiedossa totiset:
Kymmenes on kydön kylvö,
yhdeksäs on kasken kylvö,
kahdeksas on pellon pano,
seitsemäs on pavun teko,
kuudes viikko, kuitu viikko,
viides viikko, ohra viikko,
neljäs on tattarin teko,
kolmas kaalin, lantun aika;
toinen viikko tou'on päätös,
kun nauris on napattu maahan.

Heinät karjalle tulevaa talwea warten viikatteella katkottiin ja heinäseipäille laitettiin Hermannin tai Margareetan päivän (13.7.) ja Olavin (29.7.) tai Laurin päivän (10. 8.) välissä. Silloin tytöt ja pojat pukivat puhtaat vaatteet päällensä ja niine hyvineen lähdettiin joukolla niitylle heinäntekoon, joka saatettiin tosin asiain siltä tuntuessa aloittaa viinaryypyllä, madontapporyypyllä. Se juontui vanhasta Margareta-pyhimyksen legendasta, jossa lohikäärme eli ”mato” ahdisteli neitoa. Matoryyppy oli siis eräänlainen peijaisryyppy.

Evästä, ennen muuta leipää ja voita, kuljetettiin niitylle tuohikontissa, jossa ruoka säilyikin erinomaisesti, uskokoon ken haluaa. Voi oli usein leivän sisään kaiverretussa kolosessa, jossa se pysyi viileänä lämpimämmälläkin ilmalla. Ja särpimeksi naukattiin leilistä piimää tai lähteensilmästä vettä.

 Hermannin päivään liittyi siis edellä kuvattuihinkin liittyen omat uskomuksensa ja maamiesvinkkinsä:

- Hermanninpäivästä heinään!

- Hermannin päivä on ensimmäinen heinäpäivä.
(Porvoon pitäjä)

- Kun otran hiukset näkyvät,
varta silloin viikatteesi.

- Jos viikatteen varsi on märkä,
niin sirpin kampi on kuiva;
jos viikatteen varsi on kuiva,
niin sirpin kampi on märkä.
(jos heinäaikana on sateista, niin elonleikkuuaikana on poutaista ja päinvastoin)

- Viikate heinään, päre pihtiin!

Hermannin päivänä vietetään myös Arviduksen päivää. Arvidus on ollut viimeksi allakassa 1700-luvulla, eikä sitä ole annettu väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan kertaakaan 1800-1900-luvuilla. Tuo vanha nimi on kuitenkin osoittanut elpymisen merkkejä, sillä vuosina 2000-2009 yksi suomalaispoika on saanut nimen omakseen.

Hermanni ja Herman ovat olleet yleisiä suomalaisilla miehillä kaikkina aikoina; yllättävää tässä on se, että Herman on huomattavasti yleisempi ja sitä on annettu myös naisille (7 kertaa kaikkiaan).

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

10. heinäkuuta
- Paavo Nurmi näyttää taivaan merkit  -

Moni suomalainen muistaa vielä legendaarisen juoksijamme Paavo Nurmen. Esi-isämme ja -äitimme jännittivät hänen puolestaan vuonna 1924, kirjoittajan isän ja äidin syntymävuotena, poikamme menestystä Pariisin olympialaisissa. Kisojen ohjelmassa kun 10. heinäkuuta 1924 oli 1 500:n ja 5 000 metrin juoksujen loppukilpailut sijoitettu samalle päivälle, ja vielä lähes peräkkäin. Paavo nurmi tiesi koettelemuksen olevan valtaisan, joten hän päätti testata kykyjään Suomessa kesäkuussa ennen olympialaisia.

Nurmi kokeili selviytymistään moisesta urakasta HKV:n kisoissa Eläintarhan kentällä 19. kesäkuuta 1924. Lyhyemmällä matkalla hän aloitti suunniteltua kovempaa juosten ensimmäisen kierroksen aikaan 57,3 sekuntia. Seuraavaan kierrokseen kului 63,7 sekuntia ja kolmanteen 65,0 sekuntia, jolloin Nurmi oli palannut suunnittelemaansa aikatauluun. Loppuaika 1500 metrillä oli 3.52,6, joka oli uusi maailmanennätys. 5000 metriä hän juoksi aikaan 14.28,2, joka sekin oli uusi maailmanennätys.

Pariisissa Paavoa säästeltiin päämatkoille 1500 ja 5000 metrille eikä hän asiain näin ollessa osallistunut 6. heinäkuuta juostuun 10.000 metrin kilpailuun lainkaan. Mutta voitto tuli tuossakin lajissa Suomeen; sen sai toinen legendamme Ville Ritola. Nurmi juoksi ensimmäiset loppukilpailunsa torstaina 10. heinäkuuta. Tuohon mennessä Ritola oli pitänyt maamme mainetta yllä voittamalla em. lisäksi myös 3000 metrin estejuoksun.

Nurmi aloitti illan urakkansa 1 500 metrillä ja piti alusta saakka niin kovaa vauhtia, että vain Yhdysvaltain Watson jaksoi seurata kolmannen 500-metrisen kierroksen alkuun ja putosi lopulta seitsemänneksi. Nurmen väliajat olivat 500 metrin kohdalla 1.13,2 ja 1 000 metrin kohdalla 2.32,0, ja 800 metrin väliaika 1.58,5 kertoo hänen juosseen siihen saakka selvästi lujempaa kuin maailmanennätysjuoksussaan. Voiton ratkettua Nurmi löysäsi vauhtia ja voitti kultaa loppuajalla 3.53,6 hopeamitalisti Willy Schärerin päästessä 1,4 sekunnin päähän. Noin tunti myöhemmin oli vuorossa 5 000 metrin loppukilpailu, jonka kärjessä puolimatkaan saakka vuorottelivat Ville Ritola ja Ruotsin Edvin Wide. Siitä eteenpäin Nurmi ja Ritola pitivät vauhtia vuorovedolla ja pudottivat Widenkin kauas taakseen. Loppusuoralla Nurmi piti Ritolan takanaan ja voitti toisen kultamitalinsa ajalla 14.31,2 voittaen Ritolan 0,2 sekunnilla ja pronssimitalisti Widen 30,6 sekunnilla.

Kaikkiaan Pariisin olympialaisissa Paavo Nurmi voitti 5 kultamitalia. Muut lajit olivat 10560 metrin mittainen maastojuoksu, joka juostiin 36 asteen helteessä. Lisäksi kultaa tuli 10 km joukkuemaastojuoksusta ja 3000 metrin joukkuejuoksusta.  Viereisessä kuvassa Paavo Nurmi murtaa maaliviivan Antwerpenissä Herran vuonna 1920.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

8. heinäkuuta
- Kilian,
Chilianus, Kiliaani, Kiljaani -

- Kiljaanin päivä on nauriin viimeinen kylvöpäivä.

- Kiljaanin päivänä pitää liinaa kylvää,
jos tahtoo saada hyvän liinavuoden!
(liina = hamppu)

Kilian-nimen (joka tullee luultavasti vanhoihin sanontoihin suomettuneena nimestä Kylianus, joka oli irlantilaissyntyinen pyhimys ja marttyyri 600-luvulla jKr.)
 on saanut omakseen 46 suomalaista miestä, joista peräti 16 tällä vuosituhannella. Chilianus-nimeä on tiettävästi annettu viimeksi 1700-luvulla, Kiliaani- ja Kiljaani-nimiä taas 1800-luvun alkupuolella, mutta määristä ei ole mitään tietoa.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

7. heinäkuuta
- Wanha Juhannus, Claudius, Claes, Klaus -

- Jos Vanhana Juhannusyönä nyhdetään ohdakkeita luhteelle ja se viedään rahkasuolle päälaelleen seisomaan,
niin ohdakkeet häviävät pellosta!

Claes-nimen on väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan saanut itselleen 304 suomalaista miestä, viimeiset 11 tällä vuosituhannella, kun taas nimen Claudius on omakseen saanut vain 23 suomalaismiestä, joista peräti 6 on annettu vuosina 2000 - 2009.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

5. heinäkuuta
- Anshelmus, Melker, Melkeri, Unto, Untamo -

- Kun nauriin kylvää Melkerin päivänä, niin eivät madot syö.

Kuten näitä sivuja ahkerasti lukeneet ovat jo kai huomanneetkin, nauriin kylvöpäiviä on allakkaan laitettu useampiakin. Vastoin kuin monet ohjeet nykyisten nauriinsiemenpussien kyljessä väittävät, naurista ei tulisi kylvää vielä esimerkiksi toukokuussa maan sulettua, eikä vielä kesäkuun alussakaan.

 "Pietari (26.6.) on kansanuskomuksissamme muodostunut varsinaiseksi elinkeinojen harjoittamisen merkkipäiväksi, vaikka se keskiajan katollisen kirkon aikana suuri pyhäpäivä olikin. Pietarin päivän suuriin tapahtumiin kuuluu kalaonnen pyytäminen, nauriinkylvö ja kattotuohien kiskonta. Kaikille näille toimituksille tarjoaa kesäkuun viimeiset päivät mitä parhaimmat edellytykset ja ainakin kahden viimeisimmän toteamuksen pohjalla on varmasti juuri käytännön kokemus." (Kustaa Vilkuna, vuotuinen ajantieto).

Nauris pitää kylvää Juhannuksen aattona, että tulisivat juhannuksen kasteeseen; silloin ne kasvavat hyvin. Mutta mitä myöhemmin nauriin kylvää, sitä vähemmän tuholaiset niiden lehtiä syövät. Siksi Melkerin päivän kylvöä eivät madot vaivaa. Parhaan sadon varmistamiseksi nauris kylvetään yöllä alasti, niin se kasvaa paremmin, eivätkä sitä syö jänikset. Madot eivät syö siemeniä, jos kylväjä panee padan päähänsä ja saunan koskuukepin käteensä. Ja nauriit pitävät tuhkasta, joten saunan tuhkia kannattaa viikoittain ripotella naurismaalle; entisaikaanhan parhaat nauriit kylvettiin kaskimaalle, ns. kaskinauriit.

Nimeä Melker on annettu kautta aikain vain 115:lle suomalaiselle miehelle, mutta nimen suosio näyttää olevan kovassa nousussa; tällä vuosituhannella noista 114:stä on annettu peräti 68. Onpa nimeä annettu muutamalle naisellekin. Nimeä Melkeri on annettu väestörekisterikeskuksen mukaan vain yksi ja sekin 2000-luvulla; aikaisemmista nimenannoista ei ole tietoa. Anshelmus-nimeä on tiettävästi annettu viimeksi 1700-luvulla, mutta lukumääristä ei ole mitään rekisteröity.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

4. heinäkuuta
- Ulriikka, Ulla -

Näin Ullan päivänä on kansa, ainakin tuolla rapakon toisella puolella, juhlistanut päiwää lipun nostolla salkoon jo yli 200 vuotta. Osan kunniasta voinee antaa Suomen kuuluisille Ullille, mm. seniori Ullalle, mutta osan kunniasta ehkä joku osoittaa kuuluvan Yhdysvaltain itsenäisyyspäivällekin.

 Kun nimittäin neljäntenä päiwänä heinäkuuta Herran wuonna 1776 kuuli Suomen kansa kummia, Yhdysvalloista oli tullut ihan itsenäinen. Toinen siirtokuntien kongressi oli hyväksynyt itsenäisyysjulistuksen ja näin oli Amerikan Yhdysvallat syntynyt.

- Ulriikan päivä on nauriin kylvöpäivä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

2. heinäkuuta
- Marian etsikkopäivä eli Heinä-Maija, Heinä-Maria, Kukka-Maaria, Roswellin lentävä lautanen -

Marian etsikkopäivää on vietetty pyhäpäivänä 1200-luvulta alkaen sen Marian vierailun muistoksi, jota kuvataan Luukkaan evankeliumin alussa. Maria teki tämän edellä mainitun vierailunsa Elisabethin luokse. Etsikkopäivä poistettiin Suomessa pyhäpäivien listasta vasta herran vuonna 1772, mutta se säilyi almanakassa aina vuoteen 1907 saakka.

  Heinä-Maijana lopetettiin kesannon muokkaus ja aloitettiin heinänteon valmistelut. Kaikki puuhastelu tänä päivänä oli kielletty. Jos puuhasteltiin kiellon vastaisesti, ukkonen hätyytti pahantekijää pahemman kerran.

 Sanottiin, että Juhannukseen saakka sataa laariin, mutta heinämaarista sataa laarista pois. Tähän päivään liittyy usean viikon sääjakson alku ja myös ehdoton kirnuamiskielto. Lisäksi monen ennusteen mukaan nauris olisi pitänyt jo kylvää kesäkuun loppupuolella, mutta jos sen teki Heinä-Maijana, niin sai erityisen isoja nauriita.

- Jos Marian etsikkopäivänä sataa,
sataa yhtä mittaa kaksi viikkoa.

- Marian etsikkopäivänä tehdystä kylvöksestä saadaan suuria nauriita.

- Maria haravat hakee ja piiat pientareelle kutsuu.

Kustaa Vilkuna kertoo opuksissaan hämäläisten käyttäneen etsikkopäivästä myös nimeä Kukka-Maaria, joskus kukkasten päiväksi tai pelkästään Kukaksi:

- Joka ei Kukkana kuki, se ei Perttuna (24.8.) pesi.

 Päivään liittyy uudempiakin uskomuksia: 2. heinäkuuta on  merkityksellinen myös sen takia, että ufoksi väitetty esine syöksyi maahan Roswellin lähellä New Mexicossa vuonna 1947. Yhdysvaltain ilmavoimien virallisen kannan mukaan kyseessä oli säähavaintopallo, mutta tämä tapahtuma ja siihen liittyneet ihmeelliset "asiat" ja salailu ovat kuohuttaneet kansalaisten mieliä jo yli 60 vuotta. Uusimman tiedon mukaan ilmavoimat ovat vuonna 2011 myöntäneet Roswelliin tuolloin todella pudonneen muukalaisaluksen...

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

1. heinäkuuta
- Theobald, Aron, Aaro, Kojo -

Heinäkuusta yleisesti vanha kansa jutusteli monenmoisia totuuksia, sanottiin esimerkiksi, että koko kuu on saanut nimensä heinänteosta. Se lieneekin totta, sillä heinähän yleensä niitettiin ja nostettiin seipäälle juuri heinäkuussa ja sen toimituksen onnistumiseksi poutaiset ilmat olivat tärkeitä. Alla oleva kuva on tosin vuoden 1925 kesäkuulta.

Kyntöpuuhia. Kuva Kunniamme Päivät -museosta, Oulu.

- Aina on poutaa,
kun vain sateelta joutaa.

- Poutaa tietää kun aamulla on kaste maassa!

- Poudaksi pilvet pohjosesta,
sateeksi sappi päivän alla.

- Poudaksi kuun kehä,
sateeksi päivänsappi.

- Poudaksi kuu kehii,
sateeksi päivä sappii.

- Pouta kuin pukinsarvi.

- Metsäsian pouta
jolloin ei ole pilvenhattaraa taivaalla.

- Varis huutaa iltasella huomiseksi hyvää säätä;
varis vaakkuu aamusella päiväksi pahaa säätä.

- Yöt sataa, päivät poutaa pitää,
kelpaakos taloa asua!

Nimeä Theobald tietää väestörekisterikeskuksen tietokanta annetun Suomessa vain kerran, ja se annettiin miehelle joskus 1800 luvulla. Kojon on nimekseen saanut 20 suomalaista miestä, joista neljä sen tällä vuosituhannella. Onpa muutama Kojo-niminen nainenkin heidän lisäkseen.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.6.2014

29. kesäkuuta
- Pietari, Pekka, Kesä-Pietari
, Hans, Paavali, Paulus, Petrus -

Vanha kansa tuntee päivän nimellä Kesä-Pietari, joka tarkoitti sellaisen tapahtuman muistoa, jossa Pyhä Pietari ja Paavali saivat yhtä aikaa surmansa vuonna 67 jKr. keisari Neron vainoissa.Tämä Paavali ei ole se sama Paavali, jonka muistoksi vanha kansa pyhitti päivän tammikuulta (10.1. erakko-Paavali). Päivää pidettiin keskiajalla meilläkin niin pyhänä, ettei silloin saanut töitä tehdä ollenkaan, ainoastaan nauriin sai kylvää ja kaloja onkia, olihan kalastus Pietarin työtä.

 Varsinkin kaikki sellaiset työt ja toimet, jotka melua tahi rikkirepimistä aiheuttivat, olivat jyrkästi kiellettyjä. Niinpä monet kansan tarinat kertovat Pietarina pestyn pyykin salaman polttaneen ja tuulispään tuivertaneen kyntöpellon! Pietarin päivän sanottiin monesti olleen kesän lämpimimmän päivän.

- Vielä ruis Pietarin päivästä siemenensä versoo.

- Jos ei papu Pietarina kuki,
niin ei Laskiaisena pata puti!

- Kattotuohet kiskotaan Pietarina!

- Pietari isot paarmat tuppeensa pistää!

- Pieni on Pietari perältä,
Matti
(21.9) arkusta avata.

Nauriin kylväminen ei kuulunut kiellettyihin töihin, vaan se työ siunattiin niin, etteivät madot ja maakirput nauriita syöneet eikä naurispenkki rikkaruohottunut. Lisäksi nauriista tuli makeampia.

- Nauriit kylvetään Pietarinpäivänä.

Lehtokaskia sai myös hakata Pietarina. Myös lehtiä sai talvikarjaa varten taitella varastoon. Tulevasta marjasadosta tiedettiin:

- Jos on tuuli pohjoisesta ja on kylmä,
tulee huono puolukkavuosi!

Lisäksi muutkin marjat kärsivät ja rukiistakin iso osa menetettiin.

Pietarina aloiteltiin myös rukiinkylvöä kaskiin.

Eräs tunnettu Pietari, ja merkittäväkin Suomen historiassa, oli vuosina 1602 - 1680 elänyt Pietari (Per) Brahe, joka oli sangen aktiivinen perustelemaan kaupunkeja Suomeen. Hän oli Ruotsi-Suomen valtiomies, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri. Hän perusti mm. Hämeenlinnan, Kristiinankaupungin, luultavasti Savonlinnan ja oli mukana Sortavalan perustamisessa. Lisäksi hän perusti myös Raahen, Lappeenrannan, Haminan, Kajaanin, Kuopion ja Lieksan (tuolloin nimellä Brahea). Hänen merkityksensä Suomen kehitykselle oli suuri.

Nimeä Paulus on meillä Suomessa väestörekisterikeskuksen mukaan annettu kaikkiaan 918:lle miehelle, ja vuosina 2010 -2012 peräti 70 kertaa. Petrus-nimen on saanut omakseen 1168 suomalaismiestä, ja peräti 108 vuosina 2010 - 2012.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.6.2014

Syöpäläisten hengenheittopäiwä
- Kesäkuun viimeinen perjantai 27.6.
, syöpäläisten torjuntapäivä -

Vanhan kansan mukaan kesäkuun viimeisellä perjantailla oli aivan erikoinen merkityksensä - nimittäin syöpäläisten torjuntapäivä! Toki muitakin merkittäviä päiviä moiseen puuhaan kalenterissa oli, kuten vaikkapa yleisesti kaikki torstait ja joulun aika. Mutta kesäkuun viimeisellä perjantailla oli aivan erityistä taikaa! Syöpäläisillä tarkoitettiin muuten tavallisesti luteita, vaate- ja päätäitä, satiaisia, kirppuja ja torakoita. Ja saattoipa listalla olla jokunen muukin, kuten kuolemankello!

Kun uutta tupaa tehtiin, piti syöpäläisistä eroon pääsemiseksi tehdä vähän taikojakin: Talon rakentaja heti ensimmäisiä hirsiä tehdessään irrotti kasan lastuja ja valmisti niistä kodin syöpäläisille esim. läheisen kannon nenään. Näin oma torppa säilyi syöpäläisiltä! Kiihtelysvaarassa syöpäläistuvan valmistuttua hoettiin:

 "Tämän tien nyt lutikoille, kirpuille ja russakoille; ommaan huoneeseen en ota mittää!"

 ja Vienan Vuokkiniemessä:

 "Täss' on teille eläntäpirtti, loain itselleni eläntäpirtin."

 Savon ja Karjalan seuduilla on menetelty myös siten, että valmistettu syöpäläistupa pannaan tuleen ja ilmoitetaan samalla, ettei ole tulemista, koska asunto palaa.

Vanhan kansan uskomuksissa syöpäläiset syntyivät omilla, sangen yliluonnollisen kuuloisilla tavoillaan. Niinpä esimerkiksi täitä pidettiin ihmisveren tuotteina tai niiden uskottiin ryömivän esiin ihmisen ihosta. Toisaalta päätäiden sanottiin syntyvän surustakin. Syöpäläisillä ja likaisuudella ei ollut aikaisemmin mitään tekemistä toistensa kanssa. Vasta "puhtausintoilun" levittyä 1800-luvulla korostuivat yhä nykyäänkin paikka paikoin hengissä olevat ajatukset siitä, että syöpäläiset syntyvät ihan vain pelkästä liasta. Tällainen käsitys on sinällään helposti ymmärrettävissä, sillä siivottomuus ja syöpäläisten esiintyminen ovat usein liittyneet toisiinsa.

Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että Mikael Agricola mainitsee vuonna 1551 Psaltarin suomennoksessa täin eräänä vahingollisena "turilaana". Ulkomailla, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa tiedetään äitien muinaisina aikoina olleen suorastaan mielissään, jos heidän lastensa päästä löytyi täitä. Siitä seikasta saattoi näet hyvinkin päätellä, että lapsi oli terveverinen; sairas veri ei pystynyt täitä kehittämään. Samuli Paulaharjun mukaan päätäi saattoi olla meidän suomalaistenkin mielestä merkityksellinen:

 "Ei myöskään saa pienen lapsen päästä tappaa täitä; jos tappaa, ei lapsi opi puhumaan, vaan jää mykäksi." 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.6.2014

23. kesäkuuta
-Wanha Juhannusaatto -

- Jos nauriit kylvetään Juhannuksen aattona,
niin kasvavat ne komioiksi!

- Paras liinankylvö on Juhannuksen aattona.

- Tupakat kasvavat hyvin,
jos ne Juhannusyön kasteessa istutetaan.

Juhannukseen liittyy myös kansan suussa Juhannustaikoja:

- Jos Juhannusyönä ottaa vieraan auran luotikaisesta multaa ja vie omalle pellolleen,
 niin samalla viedään kaiken viljan karttu toiselta!

- Juhannusaattona pitää virsikirja kädessä juosta seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympärillä.
Kun kivelle juhannusyönä palaa, näkee tulevan sulhasensa.

- Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo,
näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa
!

- Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa.
Niin monta kertaa kuin käkönen kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen.
Jos ei kuku laisinkaan, tulee sulho vielä samana vuonna!

- Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia,
 niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan
.

Perinteinen ja oikea Juhannuksen viettopäivä on kesäkuun 24. päivä, Johannes Kastajan syntymäpäivä. Juhannus on oikealla paikallaan mm. vielä Norjassa, Virossa ja Latviassa.

 Kuitenkin jo 1940-luvulla Työnantajien Keskusliitto teki aloitteen Juhannuksen siirtämisestä viikonlopun yhteyteen, jotta Juhannus ei haittaisi työviikon tehokkuutta osuessaan keskelle viikkoa. Niinpä jo vuodesta 1955 alkaen Juhannus määrättiin lauantaiksi ja päivämäärä vaihteleekin sitten sen mukaan. Ja Juhannusaatto oli tietenkin tuo edeltävä 23. päivä, joka meillä tänään on.

Kirkko vastusti Juhannuksen pitopäivän muutosta, mutta joutui taipumaan työnantajien edessä. Juhannuspäivää oli tosin muuteltu jo aikaisemmin 1920-luvulla. Juhannuspäivästä tehtiin tuolloin Suomen lipun päivä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.6.2014

22. kesäkuuta
- Maapallosta maailmankaikkeuden keskus ajaksi 1622 - 1992
-
- Earth becomes again the center of the universe -

Isäni kertoman mukaan hänen lapsuudessaan (eikä siitä ole vielä niin kovin kauan) oli monia ihmisiä, jotka olivat edelleen pyhästi sitä mieltä, että maapallo oli litteä ja että Aurinko kiersi maapalloa. Olihan kirkkokin aikoinaan niin vakaumuksella opettanut.
Cristiano Bantin maalaus Galileon ja inkvisition kohtaamisesta
Kuva: Galileo kohtaa Rooman inkvisiittorit. Galileo faces the Roman inquistion
 Kuva on maalauksesta, koska kameraa ei tuolloin oltu vielä keksitty (tiedoksi nuoremmille).
This is a picture of a painting, because there were no cameras at that time (for your knowledle, younger ones...)

Näin kirkko oli julkituonut 22. kesäkuuta Herran vuonna 1633, jolloin yksi tähtitieteen perusikoneista, Galileo Galilei, määrättiin oikeudenkäyntiin inkvisiittoreiden tykö jumalanpilkasta epäiltynä. Galilei kun oli havaintoihin perustaen vakaasti sitä mieltä, että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin. Katolinen kirkko taas tiesi kaiken niin maan päällä kuin avaruudessakin ja oli täsmälleen päinvastaista mieltä. Niinpä inkvisition tuomio koostui kolmesta pääkohdasta:

Galilein tuli kieltää heliosentrisyys, joka tuomittiin muodollisesti ”harhaoppiseksi”.

Galilei määrättiin vangittavaksi, mutta myöhemmin rangaistus muutettiin kotiarestiksi.

Dialogi asetettiin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon ”Index 1634”.

Lisäksi kiellettiin kaikkien Galilein töiden, myös tulevien, julkaiseminen. Tätä ei kuitenkaan varsinaisesti julistettu oikeudenkäynnissä eikä kieltoa myöskään valvottu.

Vaikka tuosta tuomiosta oli kulunut jo yli 300 vuotta, osa wanhoista oli 1930-luvulla ja vielä paljon myöhemminkin tuon katolisen kirkon mielivaltaisen päätöksen takana. Eipä katolinen kirkko itsekään myöntänyt erehtyneensä ennen kuin vasta vuonna 1992 ja tarkalleen 31. päivä lokakuuta, jolloin paavi Johannes Paavali II pyysi katolisen kirkon puolesta anteeksi Galilein kohtelua.

My father told me when I was a child (not SO LONG time ago) that he had heard in his childhood old people say, that Earth "is flat and the Sun orbits our own planet". Even our own church had had this opinion long times ago...

The church had announced 22.6. his  Lord's year 1633, when one of the basic icons of astronomy, Galileo Galilei, was ordered to trial to meet those inquisitors on suspicion of blasphemy. Galileo Galilei had had the firm opinion based on observations,  that the Earth orbits the Sun and not vice versa. The Catholic Church, which knew all about the Earth and space, had exactly the opposite view. Thus, the Court of Inquisition laid a sentence consisted of three main components:

Galileo was prohibited to use heliocentric model, which was sentenced to a formal "heretic".

Galilei was ordered to be detained, but later the penalty was changed under house arrest.

The dialog was in the Catholic Church banned books list "Index 1634".

In addition, all Galileo's work was banned, also what he does in future. This was unlikely to be declared on the trial and this was also not controlled wery hardly.

Even if that judgment was passed for over 300 years ago, some of the old folks shared in the 1930s and much later that  Catholic Church arbitrary decision. Even the Catholic Church itself  issued that as a mistake not until the year 1992 and exactly 31. day of October, when Pope John Paul II asked forgiveness on behalf of the Catholic Church because of Galileo's treatment.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.6.2014

Suomalainen sauna

Kaikkihan sen oikeasti tietävät, että sauna on suomalaisten oma juttu. Ja tänään se on oikea Juhannussauna! Joskus ruotsalaiset ovat yrittäneet omia saunaa itselleen ja kutsua sitä jopa bastuksi. Mutta suurimmassa osassa maailmaa sauna on sauna ja esimerkiksi löyly on löyly ruotsissakin.
Suomalainen pihapiiri saunoineen

 
Kuva: 1900-luvun alkupuolen Itä-Suomalainen pihapiiri saunoineen.
 Sauna kuvan alareunassa hiukan oikealla. (kuva
© Kunniamme Päivät -museo / Juha Räty)

Onhan se sauna toki ollut ruotsalaisillakin, viikinkien Suomen alueilta tuliaisena tuomana, mutta wanhat tietävät kertoa, että Svea-mamman maalla saunasta jouduttiin 1800-luvulla luopumaan kirkon määräyksestä; saunominen kun oli kuulemma epämoraalista! Ja ruotsalaiset lääkärit liittyivät saunan vastustajiin julistaen sen olevan kaiken lisäksi epäterveellistä! Näinpä hienommat läntiset ystävämme luopuivat saunansa käytöstä; onneksi meille asti tuo "muoti" ei edennyt, vaikka melkein kaikki muut villitykset Ruotsin puolelta meille omittiinkin.

Wanhat tervehtivät löylyä saunaan mennessään:

- Terve, terve löylyseni!

Perinteinen suomalainen sauna oli savusauna. Wanhat saunat perustettiin joko multapenkille tai nurkkakiville ja seinät olivat hirrestä salvomalla veistettyjä ja seinänraot tilkittiin sammaleella. Saunassa oli maalattia ja saunat olivat matalia. Entisinä aikoina saunoissa ei yleisesti ollut myöskään ikkunoita eikä porstuoita eli eteisiä. Kiuas oli tehty kivistä latomalla, monesti ilman laastia. Ja savusaunassahan ei ollut piippuakaan, vaan sauna oli sisäänlämpiävä, eli savu tuli saunan sisälle, mutta toki vain lämmitysaikana. Kylpemään päästiin, kun kiuas oli tarpeeksi kuuma ja sauna tuuletettu raikkaaksi.

Alkuun saunan kylpyvesi kuumennettiin kuumilla kivillä siten, että kuumennetut kivenmurikat pantiin pihtien avulla puiseen korvoon, isoon vesiastiaan. Ja sitten kylpeä ropsautettiin lähes jokaisena päivänä, vasta 1900-luvulla kylpypäivät rajoittuivat kahteen viikossa.

Saunalla oli monta käyttötapaa peseytymisen lisäksi, mm. wainajat pestiin ja puettiin ja laitettiin muutenkin hautausta varten valmiiksi kylmässä saunassa. Toki kuolla sai kotona vuoteessa tai muualla, mutta heti kuolon korjattua satonsa vainajan silmät suljettiin, ja vainaja tuotiin hiljaisuudessa saunaan. Vainajan parta ajettiin (jos siis kuollut oli mies) ja naiset pukivat hänet kuolinvaatteisiin ja silmille laitettiin liina. Silmät täytyi sulkea nopeasti kuoleman jälkeen ja peittää liinalla, ettei kuoleva ennättäisi katsoa itselleen seuraajaa. Vainajan lähellä piti lisäksi olla hiljaa, koska vainaja kuuli kaiken ympäriltään. Valmistelujen jälkeen vainajia säilytettiin monesti hautajaisiin asti juuri saunassa, jossa suku sai käydä jättämässä viimeiset hyvästelynsä kuolleelle, joka makasi kalmalaudalla eli ruumislaudalla. Saunan lisäksi riihi oli mahdollinen säilytyspaikka, jos säädyllinen semmoinen oli suinkin käytettävissä.

Sauna oli myös yleinen synnytyspaikka, varsinkin maaseudulla. Pirttivaimo eli tuleva äiti kylvetettiin ensin puhtaaksi ja paikka paikoin taikakeinoja ja yrttejä käytettiin synnytystä helpottamaan. Usein synnyttäjälle annettiin kahvilla laimennettua viinaa, jossa oli esimerkiksi pippuria tai suolaa lisämakua antamassa. Kätilönä toimi jo aikaisemmin itse synnyttänyt kylän vanhempi nainen eli pirttimuori. Ja saatettiin taikoja tehdä vastasyntyneellekin; ikenet saatettiin vauvalta tervata, jotta hampaita ei myöhemmin pakottaisi ja ne pysyisivät pitempään suussa. Eikä vauva ja äiti poistuneet saunasta vielä viikkoon, vaan siellä miedossa lämmössä seuraava viikko vietettiin. Äidille ja lapsoselle tuotiin saunaan ruokaa ja juomaa ja sukulaiset saivat tuoda sinne lahjoja ja vauvalle hammasrahaa.

Äiti ei saanut jättää kastamatonta lasta hetkeksikään vahtimatta, "asioille" mentäessä joku oli laitettava pilttiä seuraamaan. Wanhat sanoivat, että jo vauva jäisi hetkeksikään yksin, piru ottaisi lapsen sielun itselleen, koska kaste ei lasta vielä suojannut. Siksi lapset pyrittiin kastamaan mahdollisimman pikaisesti syntymän jälkeen. Ja nimenantokin oli tärkeä osa uuden ihmisen elämää, nimi kun ennusti lapsosen tulevaa. Nimeksi siis kävi jonkun arvostetun ja menestyneen sukulaisen tai vastaavasti pyhimyksen nimi.

Sauna oli myös sairauksien hoitopaikka. Monen sairauden uskottiin lähtevän jo pelkällä vihtomisella, mutta saunassa tehtiin myös vaativampia hoitoja. Niitä varten taloon saapui myös erikoisosaajia. Saunassa hierottiin, kupattiin ja iskettiin suonta sekä kassattiin eli iskettiin suonta jaloista. Kupparit olivat etupäässä naisia, jotka imivät sianrakoilla varustetuilla kuppaussarvilla pahaa verta pois sairaan kehosta. Jopa virallinen lääketiedekin hyväksyi kuppauksen oivana apuna kaikkiin vaivoihin. Muuten, terva ja viinakin kuuluivat hoitokeinoihin.

Mikäli saunominen ja rohdot eivät saaneet tautia tapetuksi, kutsuttiin paikalle kansanparantaja. Sauna, joka oli pimeä ja rauhallinen sekä kohtuullisen puhdas, auttoi parantajaa keskittymään ja parannettavakin sai oikean mielentilan saunan pimeydessä päreen lepattaessa hämyistä valoaan. Saunaan liittyi paljon uskomuksia ja paikkaa pidettiin muutenkin pyhänä ja ne virittivät potilaan otolliseen mielentilaan parantumaan. Saunassa parannettuja tauteja olivat kuume, yskä ja kolotus sekä ruusu, struuma, kaatumatauti, mielisairaus ja monet muut vaivat. Parannussauna lämmitettiin yleensä tietäjän ohjeiden mukaan ukkosen särkemillä puilla. Apuvälineenä hoidossa käytettiin löylyn lämpöä ja lepästä tai ”yhdeksästä eri lajista” tehtyä vastaa. Tärkein hoitokeino oli kuitenkin asiaan kuuluva oikea loitsu.
Tullooko siitä kuwan otosta yhttään mittää?
Kuva: Kalanperkkausta saunan halkoliiterin rappusilla.
Perkkaajana Jeudokia-mummu
(kuva © Kunniamme Päivät -museo / Juha Räty)

Myös talon pyykki pestiin saunassa ja kankaat ja langat värjättiin siellä. Ruoan laittoonkin sauna oli oiva paikka, mm. lihat palvattiin siellä. Palvaussauna lämmitettiin sitten todella kuumaksi katajilla tai tuoreilla leppäpuilla, jotta oikeanlaista savua olisi mahdollisimman paljon; tuore puuhan savuaa. Suolatut lihat ripustettiin orsille ja lauteille ja sulanut silava kerättiin tarkasti talteen. Ja myös sahtia varten ohra ja ruis mallastettiin saunassa. Ja kaikki kuivaaminen tehtiin yleisesti saunan lämmössä.

Asunnoton tai muutoin köyhä läheinen saattoi saada talon saunan myös asunnokseen. Tällaista "vuokralaista" kutsuttiin nimellä saunakesti. Vuokrana oli yleensä puiden pilkkominen ja saunan lämmitys ja isäntäväen selänpesu, joskus kiirusaikana myös tilapäisapu peltotöissä. Mutta saunomista ei saunakestin perhe estänyt tai haitannut.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.6.2014

Punainen hera
- Makiajuusto, makia hera, juhannusjuusto, punainen juusto -

Wanha kansa keitteli myös Juhannuksena, osa maaseudun herrasmiehistä saattoi keitellä jotain salaa vallesmannilta, mutta emännät keittelivät yleensä, ainakin Pohjanmaalla, juhannusjuustoa.
Punainen hera, makia juusto, JR-Studio Oulu
Kuva: Punaista heraa toimituksessamme 19.6.2014, wanhojen ohjeiden mukaan keitettynä!
Tällä kertaa keitettiin 8 litraa ja aikaa se vei 9 tuntia...
 (Photo: Juha Räty, JR-Studio, Oulu)

 Juhannusjuustoon emännät laittoivat suolaa, jos sitä syötiin juustokeittona, joskus kylmänä, joskus lämpimänä, miten milloinkin sattui. Ja jos talossa oli imeläkiveä eli sokuria, saatettiin sitäkin joukkoon heittää, jolloin saatiin janon sammuttava ja kylmänä nautittava jälkiruoka.

Ja näin wanhat sen tekivät, laitetaanpas se oikia resepti tähän, kun sitä kansanperinnetoimitukseltamme niin ahkerasti on kyselty. Seuraavan reseptin maitona voi nykyihminen käyttää kaupan "punaista" maitoa hyvin tuloksin, mutta ajasta ei saa tinkiä eikä väriaineilla fuskata:

- Otettiin 6 litraa lehmänmaitoa. Lämmitettiin se kädenlämpöiseksi ja lisättiin siihen 2 ruokalusikallista juustojuoksutetta. Annettiin seisoa lämpimässä puolisen tuntia, jolloin "juustomassa" oli kiinteytynyt. Laitettiin pata hiljaiselle tulelle ja keiteltiin harvakseltaan sekoitellen noin 4 -7 tuntia.

Nyt padassa piti näkyä jo punertavia juustokokkareita liemessään kiehuskelemassa. Lisättiin litra tuoretta maitoa ja keiteltiin tovi (30 - 40 minuuttia) lisää. Lisättiin toinen litra maitoa ja keiteltiin taas tovi. Ja lisättiin kolmas litra maitoa ja taas tovin verran keittelyä.

Nyt juusto oli jo melkoisen punaista ja heran paikalla sakeahko ja maukas liemi. Tässä vaiheessa rikkaamman talon emäntä lorautti sekaan puolisen litraa sakeaa kermaa ja kiehautti keiton sen päälle, köyhemmät laittoivat saman mitan maitoa.

Lopuksi, nythän emäntä oli tuvassa juustoaan jo parhaassa tapauksessa reippaasti yli 10 tuntia keitellyt, juhannusjuusto maustettiin parilla teelusikallisella suolaa. Ja jos oikein makiaa jälkiruokaa tahtoi, saatettiin lisäksi laittaa vielä siirappia melko tujaus, ehkä kahvikupillinen maun mukaan. Jos siirappia ei ollut, sokerikin kävi. Mutta pitkä keittoaika teki juustosta jo ilman sokeriakin riittävän makeaa ja punaista. Ja sitten ei kun syömään, keiton saattoi syödä lämpimänä tai kylmänä ja jälkiruoka aina kylmänä. Ja herkkua oli! Ja on!

Tuo juustojuoksute oli muuten ennen vanhaan eläinten, yleensä teurastetun sonnivasikan, lampaan tai vuohen, juoksutusmahan sisältöä tai kasvisperäisiä juoksuttimia, kuten keltamataran, kardoni-ohdakkeiden tai viikunan oksien maitiaisnestettä, nokkosta, pikkutakiaista, siniyökönlehden, kaunokkien, kiiltomalvan, karstaohdakkeen ja siankärsämön murskattuja versoja, viinietikkaa, sitruunamehua, appelsiinimehua, limettimehua, sitruunahappoa tai viinihappoa. Lopputulos hieman vaihteli sen mukaan, mitä juoksutetta käytti. Nykyisin tuo juoksute on yleensä keinotekoista.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.6.2014

Juhannusaikaa

Juhannuksen aika oli vanhan kansan mukaan parasta vastantekoaikaa, varsinkin, jos aikoo tehdä vastoja eli vihtoja talvea varten. Niitä voi tehdä jo hiukan ennen juhannusta siellä missä lehti on jo täysikasvuinen. Tärkeintä on tehdä vihdat eli vastat kuitenkin yläkuulla, aamupäivällä taitetuista oksista. Jotkut pitävät yläkuun 9.-11. päiviä kaikkein parhaimpina. Tässä kuussa ne olivat siis 22. - 24. kesäkuuta. Useissa ohjeissa sanotaankin koivujen olevan parhaimmillaan juuri Juhannuksena ja sitä seuraavan viikon aikana. Suomen Saunaseuran mukaan "oikea vastan/vihdan tekoaika on yleensä Juhannuksen tienoista heinäkuun alkupuolelle. Ennen sitä koivunlehdet ovat liian pehmeitä ja sen jälkeen lehdet irtoavat herkemmin".

Ja Juhannustaikaa:

- Jos tahtoo suaha naimisenkiiman syttymän tytössä tahi pojassa,
niin on sillen syötettävä Kiimaheinijä

Kiimaheinä = Kärpäsloukku

Tyttö sai miehen ihtellensä...juhannustaika tepsi sittenki!
Kuva: Flikka sai miähe ittellens
 "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
 (Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

- Poikain on otettava lepakon vasemmasta siivestä veripisara,
kätkettävä se omenaan ja tarjota tämän mielitietylleen

- Otetaan niityllä kiiltäviä kultakärpäsiä,
 pannaan pulloon, kuivataan,
 jauhetaan hienoksi ja sekoitetaan viinaan.
 Tätä viinaa jos antaa tytölle, parhaiten kahvin mukana, niin se seuraa antajaa

Lisää juhannustaikoja täältä.
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.6.2014

21. kesäkuuta
- Juhannus, Suvijuhannus, mittumaarja, mettumaari
-

Juhannuksen oikea perinteinen paikka on aina ollut 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin kyseisellä perinteisellä paikallaan. Suomessa Juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina. Näin on saatu minimoitua työväestön palkallisten vapaapäivien lukumäärä. Sama käytäntö on myös Ruotsissa.

Juhannusta juhlistettiin monin paikoin laittamalla talon oven eteen sen molemmin puolin juhannuskoivut. Ja moni jatkaa tuota perinnettä edelleenkin. Lisäksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla saatettiin koivujen lisäksi laittaa keskelle pihaa oikea juhannuskuusi, jonka tuli olla oikein pitkä ja solakka. Siinä oli rungon lisäksi siis vain latvus ja keskiosan paikkeilla muutama oksa. Kuusi jätettiin pihaan poikasten iloksi ja kiipeily- ja kilpailupuuksi ainakin syksyyn, monin paikoin seuraavaan Juhannukseen saakka. Pojanpuolet kun halajivat järjestellä mokomaa oksatonta ja liukasta puunrunkoa pitkin kiipeilykilpailuja ja voittaja todisti itsellään olevan mahtavat näppivoimat; oli puu ainakin tuoreena sen verran niljakas ja lipevä kiivetä. Tällaista juhannuskuusta ei nykyisin pihapiireissä enää näy.

Pirtin lattiatkin tavattiin koristella heti siivouksen jäljiltä tuoreilla pihlajan ja haavan lehdillä, saattoipa seassa olla tuoreita kuusen kerkkiäkin. Tuvassa oli raikas tuoksu pestyn lattian, raikkaan juhannusilman ja tuoreiden lehtien ja kerkkien ansiosta. Pirtin seinät somisteltiin kukassa olevilla pihlajan oksilla, jotka koristivat maalaamattomia seiniä tapetin lailla. Lisäksi kieloista oli tehty seinille ja akkunoille koristeita.

Näillä pihan ja pirtin koristuksilla keinoteltiin talolle karja- ja maito-onnea, toisaalta eräin paikoin lattialle laitetuilla lehdillä pyrittiin saamaan myös hyvä rehuvuosi.

 Juhannuksena oli myös lupa nauttia parempaa ruokaa; olivathan lehmätkin tuottaneet jo maitoakin runsaammin. Niinpä esim. juhannusjuusto on pohjalainen juhannusruoka, jota valmistetaan keittämällä juoksutettua maitoa, kunnes hera on kaunista punertavan keltaista juustoa. Juustoa nimitetään myös juhannuskeitoksi, makeaksijuustoksi ja syöttijuustoksi. Juhannusheiniksi taas sanotaan juhannuksena tuvan lattioille levitettyjä ja seinille ripustettuja heiniä tai (haavan) lehtiä. Juhannusvilla ei ole tarkoitettu kylmältä suojaamiseen, vaan se on lampaista ennen niiden laitumelle vientiä keritty huono villa – kevätvilla, varpuvilla, kevättakku, juhannustakku.

Juhannuksen viettäjiä lämmittävät sen sijaan muut konstit kuin Juhannusvilla. Sen tiesi jo Mikael Agricola aikanaan:

"Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin."

Varhaiskeskiajalla esi-isämme ja -äitimme lausuivat luonnon kauneutta ihaillen:

- Kirjava kesäinen Kiesus,
monimuotoinen Jumala.

No, seuraavat uskomukset ja "tai'at" kuuluisivat alussa mainitun perusteella siis oikeastaan 24.6. päivämäärälle:

- Jos Juhannusaamuna auringon noustessa kastelee hevosenloimen kolmella veromaalla heinäkasteessa,
niin se ottaa voiman pois toisen heinästä!

- Jos kaski poltetaan Juhannuspäivänä,
on se viljakasvulle ja muutenkin parempi.

- Mitä ennen Juhannusta sataa, sataa laariin,
mutta mitä jälkeen Juhannuksen sataa, sataa laarista pois!

- Rukiin heitimisestä leikkaamiseen:
9 yötä ruis heitii,
9 yötä jyvä kasvaa,
9 yötä se valmistuu ja
9 yötä se poikiaan odottelee!

- Paras nauriin kylvöpäivä on ensimmäisenä tiistaina Juhannuksesta.
(päivä vaihtelee eri puolilla Suomea)

- Kun pieni kesä (aika ennen Juhannusta) on kylmä,
niin iso kesä
(kesä Juhannuksen jälkeen) on lämmin!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.6.2014

Juhannustulet eli aarnivalkeat
 
- Virvatulet, liekkiöt ja kakkiaiset -

Monin puolin maata on kuultu tarinoita oudon sinisistä juhannustulista - aarnivalkeista- joita on nähty juhannusyönä palavan. Wanhat kertoivat, että ilmiön syynä ovat raha-aarteistaan hometta ja ruostetta polttelevat haltijat, aarnit. Mutta ihan ilman mitään ei näitä aarnitulia voinut nähdä. Piti esimerkiksi istua kolmesti muutetun huoneen katolla tai isolla maakivellä yösydämen aikoihin, niin mene ja tiedä, aarnitulen saattoi nähdä palavan niityllä, suolla tai lammen pinnalla. Jos aarnivalkean alla aarnihaudassa olevaa aarretta itselleen halajoi, se oli sitten jo hankalampi juttu, sillä yleensä tulen äärellä oli sitä vartioimassa jokin suuri eläin. Eikä sen elukan hyvään tahtoon onnenonkijan suhteen ollut luottamista.

- Jos juhannusyönä metsässä liikkuu,
saattaa nähdä virvatulen palavan.
Sen alta löytyy sitten oikea aarre.

Virvatulia tunnetaan lähes kaikkien kulttuurien perinteistä kaikkialta maapallolta, ja usein niihin liittyvät kansanperinteet ovat hyvin vanhat. Suomessa ja muuallakin Euroopassa on ollut käsityksiä, joiden mukaan virvatulet ovat henkiolentoja tai henkiolentojen valoja, joilla ne houkuttelevat ihmisiä eksymään tai vahingoittumaan. Vaappuvia virvatulia on voitu pitää lyhtyinä, joita jokin olento kantaa pimeässä. Virva- eli aarnitulia nähtiin muulloinkin kuin Juhannuksena, mutta Juhannuksen aikaan nähty virvatuli paljasti aarteen sijainnin.

 Nykytiedekin tuntee nämä virvatulet, mutta ei pysty kunnolla selittämään niitä. Esimerkiksi yritykset selittää virvatulia metaanikaasuesiintymillä ovat huonoja, sillä metaani palaa silmänräpäyksessä, kun taas virvatuli saattaa viipyä paikallaan tai liikkua minuuttien ajan. Lisäksi metaanin liekki on voimakkaan keltainen, ei sininen.

Virvatulet on usein yhdistetty meillä ja muualla kummitteluun. Wanhat sanovat, että hautausmailla tai surma- tai onnettomuuspaikoilla nähtyjä virvatulet ovat ihmisten sieluja. Eräiden liekkiä muistuttavien virvatulten nimitys on ollut liekkiö. Liekkiö on ajateltu esimerkiksi aavelinnuksi tai lapsen sieluksi. Joskus uskottiin, että kun hautausmaalta nousee tulta, siellä on kakkiainen.

Virvatulia esiintyy yleensä samoilla paikoilla tai alueilla toistuvasti, ja joillakin paikoilla niistä on pitkät kansanperinteet. Tämän artikkelin kirjoittajakin on nähnyt toistuvasti aarnivalkeita yhden ja saman paikan päällä Itä-Suomessa, mutta aarrekaivauksia paikalla ei ole kylläkään tehty. Monista yrityksistä huolimatta virvatulet ovat aina kadonneet, kun kirjoittaja on lähestynyt niitä noin viiden metrin päähän. Virvatulet ovat yleensä myös hiljaisia, ja niitä nähdään hiljaisilla seuduilla ja hiljaisina aikoina. Joskus virvatuli on myös pitänyt sihisevää ääntä tai aiheuttanut esimerkiksi rusahduksen katkaistuaan oksan tieltään. Virvatulet eivät kuitenkaan koskaan ole polttaneet mitään, esimerkiksi kuivia oksia tai ruohoa, mikä on sinällään omituista, jos se olisi oikeaa tulta. Virvatulen on jopa kerrottu kadonneen, kun on pidetty kovaa ääntä. Toisaalta joihinkin aarnihautoja koskeviin kansanperinteisiin liittyvät myös paikalta kuuluvat oudot äänet.

Mutta onpa aarnivalkeiden alta löydetty aarteita todistetustikin. Esimerkiksi Outokummun kaivoksen paikalla nähtiin virvatulia hyvin runsaasti ennen malmiesiintymän löytymistä. Wanhat sanoivat, että siellä se odottaa melkoinen aarre, kun se noin tulia pitelöö...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.6.2014

21. kesäkuuta
- Pesäpäivät, vuoden pisimmät päivät, kesäpäivänseisaus
-

Suomen historiasta löytyy monia allakoita, joiden perusteella pisin kesäpäivä ja varsinkin sen paikka on ollut hieman epämääräinen. Mikael Agricolan Rucouskirjassa Solsticium Estiua sijoittuu 10.6.. Sigfrid Aronus Forsiuksen kalenterissa herran vuonna 1608 Eskil (12.6.) merkattiin vuoden pisimmäksi päiväksi ja samaa sanoi Gezelius vuonna 1668. Vituksen päivää (15.6.) piti pisimpänä Jonas Raumannuksen kirkkokäsikirja vuodelta 1646 ja samasta sanoi Agricolakin seuraavaa:

- Vitus peiuen pitä pitken

1700-luvulla 22.6. merkattiin lisäyksin " Kesä päivän seisomus". Näinä vuoden pisimpinä päivinä wanhat pitivät tapoinaan istuttaa lantut, kaalit ja tupakat, jotta ne tulisivat Juhannuskasteeseen ja hywin menestyisivät.

- Juhannuskaste se lantut kasvattaa!

Rajakarjalassa naiset istuttivat kaalin pesäpäivien valoisina öinä hameen helmat ylös käärittyinä, koska se takasi suurikokoiset kaalinkerät. Monin paikoin myös nauriit istutettiin juuri pesäpäivien aikaan Juhannuskasteeseen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.6.2014

18. kesäkuuta
-
Pyhän Henrikin juhla, Suomen kirkkomessu, "Kesä-Heikki" -
-
Björn, Detlaus, Homerus, Laurentia, Leontius -

  18. kesäkuuta oli wanhoille aikoinaan yksi suurimmista juhlapäivistämme. Tuolloin vietettiin Pyhän Henrikin juhlaa sekä Suomen kirkkomessua, kuten Agrigolan Rucouskirjassa sanottiin.

 Lähes kaikille pyhille oli nimittäin tapana pitää kaksi muistopäivää, toinen oli kuolinpäivä ja toinen luiden ja maallisten jäännösten transkriptiopäivä (dies translationis). Joskus vuonna 1300, tarkemmin kesäkuun 18. päivänä, siirrettiin Lallin tappaman pyhän Henrikin luut (tai ainakin osa luista) Nousiaisten kirkosta uutukaiseen Turun tuomiokirkkoon.

Historiamme katolisena aikana Henrikin pyhäinjäännöstä säilytettiin täällä Turun tuomiokirkossa omalla alttarillaan. Se ei kuitenkaan säilynyt kokonaisena. Osa luista saattoi jäädä alkuperäiseen sijaintipaikkaansa Nousiaisten kirkkoon, jonne rakennettiin 1400-luvulla massiivinen sarkofagi Henrikin kunniaksi; on kuitenkin epäselvää, sisälsikö sarkofagi koskaan yhtään luuta. Aikalaislähteiden mukaan Henrikin luita lahjoiteltiin Turusta ympäri Pohjolaa,  mm. Ruotsiin Uppsalan ja Linköpingin tuomiokirkkoihin.

1500-luvun uskonpuhdistuksen pyörteissä pyhäinjäännöksiä ei enää oikein suvaitsevaisesti katseltukaan vaan Turun tuomiokirkostakin poistettiin pyhimysalttarit pyhäinjäännöksineen. Henrikin luut siirrettiin tuolloin tuomiokirkon kirkkosalista sakaristoon, jossa niitä säilytettiin 1720-luvulle asti. Isonvihan aikana, kun Turku oli venäläisten miehittämä, luut ilmeisesti lähetettiin Pietariin liitettäväksi Pietari Suuren muinaismuistokokoelmaan. Tällä matkallaan Henrikin pyhäinjäännös katosi lopullisesti, vaikka sen kohtaloa Pietarissa on yritetty myöhemmin jäljittää.

Piispa Henrikin pyhäinjäännöksenä pidetään nykyään kyynärvarren luuta, värttinäluuta,  joka oli sijoitettuna vuonna 1514 rakennettuun piispa Hemmingin pyhäinjäännösarkkuun Turun tuomiokirkossa. Siihen liitetty pergamentti kertoo sen kuuluneen piispa Henrikille. 1920-luvun korjaustöiden yhteydessä luunpalanen siirrettiin tuomiokirkosta Museovirastoon. Luun omistajuudesta käytiin 1990-luvulla kiistelyä, kun Museovirasto katsoi pyhäinjäännöksen omistajuuden kuuluvan sille muinaismuistolain nojalla. Museovirasto antoi kyynärvarsireliikin vuonna 2000 viideksi vuodeksi katolisen Pyhän Henrikin katedraalin alttarille.

Reliikki vietiin tutkittavaksi Turun tuomiokirkkoon vuonna 2007 ja lainattiin hetimmiten tutkimusten jälkeen Helsingin Pyhän Henrikin katedraaliin vuoden 2012 loppuun saakka, jonka jälkeen sen deponoinnista voidaan sopia taas kerran uudelleen. Tänä aikana Turun tuomiokirkolla tai Tuomiokirkkomuseolla on oikeus saada tarvittaessa kyseinen reliikki Turun tuomiokirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin tai näyttelyihin.
 

Niin, 1700-luvulla tälle samalle päivämäärälle 18.6. allakkaan liitettiin nimi Leontius, josta sanottiin:

- Jos Leontiuksen päivänä sataa,
niin vuorten kukkulatkin viheriöivät!

Leontius korvattiin herran vuonna 1908 nykyisinkin allakassa olevalla Tapiolla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.6.2014

17. kesäkuuta
-
Turun Tuomiokirkon vihkimispäivä -
-
Botolphus, Botolf, Urho, Germund, Torborg, Volkmar, Welker -

Consecratio Cathedralis Aboensis, 17.6. , on Turun tuomiokirkon vihkimisen merkkipäivä. Tämä tuomiokirkko vihittiin 17.6. vuonna 1300 Siunatun Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin Tuomiokirkoksi.

Itse asiassa Turun tuomiokirkon alkuvaiheista on hyvin vähän täysin varmaa tietoa. Todennäköistä kuitenkin on, että kirkko on rakennettu aivan 1200-luvun lopulla puusta. Sen vihkimisen ajankohdasta on melkoisesti epävarmuutta. Kirkkon vihkiminen käyttöön on voinut tapahtua jo vuosien 1292 ja 1296 välillä tai sitten juuri 17. kesäkuuta 1300 tai  ihan 1300-luvun alussa, mahdollisesti niinkin myöhään kuin 1309. Tutkimuksessa on ollut aikaisemmin vallalla ajatus, että kirkko olisi rakennettu tiilestä jo 1200-luvun lopussa. Teoria on kuitenkin kyseenalaistettu. Knut Draken mukaan Kirkon ydinosa on todennäköisesti rakennettu harmaakivestä vasta 1300-luvun loppupuolella.

Tuohon aikaan Suomi kävi kauppaa Novgorodin kanssa ja vuonna 1318 juuri noitten novgorodilaisten kerrotaan polttaneen poroksi Turun kirkon. Tämän jälkeen seurannut rakennuksen uudestirakentaminen laajeni uuden kuoriosan rakentamiseen, joten kirkon runko sai pääasiassa nykyisen laajuutensa. Tämän lisärakennuksen valmistuttua 1300-luvun puolivälissä korotettiin torni sopusuhtaiseksi laajennetun rungon kanssa ja jo sataluvun lopulla käytiin käsiksi uusiin laajennustöihin kappelien rakentamisella. Tätä jatkui pitkin 1400-lukua, kunnes kirkon vanha runko miltei kauttaaltaan ympäröitiin kappeleilla. Muun muassa itäpäädyn Kaikkien Pyhien kappeli on rakennettu 1470-luvulla.

Niin, jotain noista nimistä. Nimeä Botolf on annettu rekisteritietojemme mukaan kaikkiaan vain kymmenelle suomalaiselle miehelle, joista viimeisin sai nimensä ennen talvisotaa. Ja nimestä Urho voit lukea lisää täältä. Nimeä Torborg on annettu kaikiaan 137:lle suomalaiselle, joista 3 on ollut miehiä ja nimi on viimeksi annettu vuosien 1960 - 1979 välillä (4 naista ja yksi mies). Nimeä Volkmar on annettu vain 14 miehelle, viimeisin vuosien 1960 - 1979 välillä. Nimistä Welker ja Botolphus ei ole rekisteröity tarkkoja lukumääriä. Germund on annettu kaikkiaan 22 miehelle, viimeisen kerran 2000-luvulla.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.6.2014

16. - 20. kesäkuuta
- Juhannusta edeltävä viikko
-

- Juhannuksen edellisellä viikolla tehdystä nauriista ei tule mitään;
sen syövät maakirput!

- Jos nauris syletään, kynnetään ja karhitaan alakuulla Juhannuksen eellusviikolla,
niin kasvavat ne suuriksi!

- Nauriin kylvöpäivä on perjantaina ennen Mittumaaria.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.6.2014

12. kesäkuuta
-
Eskeli, Eskil, Esko, Eschillus, Esfil -

Meillä Suomessa Esko on ollut erityisesti nauriin ja hampun kylvöpäivä:

- Kylvä hamppu Eskelinä,
ota ylös Perttuna
(24.8.)
niin tulee hampusta vahvaa

- Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin.

Lappia eteläisemmässä Suomessa myös paarmoista osattiin ennustella:

- Jos ennen Eskoja paarmat laulaa,
ni Pietari
(29.6.) pusseihinsa panee!
(tuolloin tulee kylmä)

- Ei tähätöntä Eskeliä,
eikä jyvätöntä mittumaaria
(24.6.)

- Jos nauriin tekee alakuun perjantaina,
silloin ei ole naurihia tulemas!
(tekee = kylvää)

Tälle päivämäärälle merkatuista nimistä Eskeli on annettu kaikkiaan 49:lle suomalaiselle miehelle kautta aikain, ja heistä kuusi tällä vuosituhannella. Nimeä Eschillus on annettu viimeksi tiettävästi 1700-luvulla, mutta lukumäärästä ei ole kirjoihin jäänyt merkintää. Esfil-nimeä annettiin viimeksi 1800-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.6.2014

Helluntaikeskiviikko 11.6.

Helluntaikeskiviikko oli neljäs alkuperäisistä Helluntaipyhistä, toinen vuoden 1773 jälkeen "maallistetuista" Helluntaipyhistä. Ja tämä maallistaminenhan tarkoitti pyhien poistamista kokonaan.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2014

10. kesäkuuta
- Oulun Tervahovin tulipalo 113 vuotta sitten -

Vanhoissa allakoissamme 10. päivä kesäkuuta oli se vedenjakaja, jonka jälkeen kesäkukat saattoi istuttaa. Aikaisemmin istutetut menivät yleensä alkukesän hallojen toimesta manan maille. Kesä oli siis nyt alkanut toden teolla. Nyt on "ruoho maassa, lehdet puussa ja kukkaset kedolla".

Kesän alkaessa sanottiin:

- Kuuron pilvestä sataapi
kajanteesta kaiken päivää.

- Pohja poudat onnettomat,
itä ilkeät satehet!

- Sae tiheän haaskaa,
pouta harvan kuivattaa.
(tiheä tarkoitti kylmää, hallaa)

- Jos taivaallisen kuun ensi päivinä kaataa lehtipuut,
niin eivät kannot verso!

Herran vuonna 1901 10. kesäkuuta oli tervakaupunki Oululle kohtalokas päivä, sillä tuolloin Tervahovin vieressä sijainneen sahan alueelta alkanut tulipalo levisi Tervahoviin ja poltti sen rakennukset ja varastoissa olleen tervan. Tervaa paloi kaikkiaan mahtavat 13 200 tynnyriä. Tervahovi sijoitettiin palon jälkeen väliaikaisesti Toppilan salmen eteläpuolelle. Vasta kaksi vuotta myöhemmin se siirrettiin entiselle paikalleen, jonne oli rakennettu toimintaa varten joitain pieniä rakennuksia. Tervakaupan merkitys oli kuitenkin 1900-luvulle tultaessa vähentynyt, ja vain muutama vuosi myöhemmin 1910 Oulun kauppaseura myi Tervahovin kaupungille, joka siirsi sen toiminnan salmen eteläpuolelle satamaradan ja rakennusten tieltä. Tämän voitiin katsoa merkinneen Tervahovin toiminnan loppua.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.6.2014

Helluntaitiistai 10.6.

Helluntaitiistai oli kolmas alkuperäisistä Helluntaipyhistä, ensimmäinen vuoden 1773 jälkeen "maallistetuista" Helluntaipyhistä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.6.2014

Helluntaimaanantai 9.6.

Helluntaimaanantai oli toinen alkuperäisistä Helluntaipyhistä, Pyhän Hengen päivä. Tätä juhlapyhää on meillä Suomessa juhlittu vuosisatojen ajan mm. kirkonmenoin ja sitä juhlistetaan edelleen suurimmassa osassa kristittyä Eurooppaa vapaana juhlapyhänä. Mm. Suomen suurlähetystö Wienissä on kyllä suljettuna kyseisenä päivänä. Suomen lippu vielä 28.5.1918

Meillä taas tämän Helluntaipyhän "tilalle" nimitettiin vuonna 1973 Helluntain valmistelupäivä, joka sijoitettiin Helluntaita edeltävälle lauantaille, Helluntailauantain paikalle. Näin tehden saimme taas tehokkaina Pohjan poikina ja tyttöinä yhden työpäivän teollisuudellemme lisää ja vuosisatainen henkinen ja kulttuurillinen perinnekin tuli siinä samassa katkaistua niin että napsahti...

Tämän Helluntain valmistelupäivänkin vietto lopetettiin sitten vuonna 1991 ja sen jälkeen se on ollut vain yksi tavallinen kaupallinen lauantain muiden kaltaistensa joukossa.

Tiesittekö muuten, että 28.5.1918 oli viimeinen mahdollinen päivä käyttää vieressä olevaa Suomen valtiollista lippua? Seuraavana päivänä virallistettiin se nykyinen siniristilippu... Tuo punapohjainen Suomen senaatin leijonalippu ennätti olla virallisena lippunamme vain vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.6.2014

Oman hellun metsästyspäivä...
- Helluntai 8.6. -

Meillä Suomessa ennen vanhaan helluntaita vietettiin nelipäiväisenä aina vuoteen 1773 ja kaksipäiväisenä vuoteen 1973 saakka. Nuo neljä pyhää olivat itse Helluntai (sunnuntai), helluntaimaanantai (toinen Helluntaipäivä), helluntaitiistai (kolmas Helluntaipäivä) ja helluntaikeskiviikko (neljäs Helluntaipäivä). Pitkät juhlapyhät olivat omiaan luomaan kansanperinnejuttuja ja sananlaskuja sekä ennusteita. Mm. tulevan kesän sää ennustettiin helluntain sään perusteella.  Ja koko perhe vietti alkavan kesän ensimmäisen "tärkiän" saunareissun, olihan monin vuosin Helluntaisin mahdollisuus jo vastoa uudella vastalla eli vihdalla. Vihtominen oli tietysti naimaonnen nostatusta, sanottiinpa saunomista Helluntaisin lemmen- eli neidiskylvyiksi. Tuolloin talon neito kylvetettiin ja lemmennostosanat lausuttiin:

 - Nouse lempi liehumahan,
kunnia kapuamahan.

Nuorille taas helluntai oli ennen kaikkea iloinen juhla, jossa tanssittiin ja etsittiin kesäheilaa. Pohjoisessa naimattomat tytöt sanoivat usein tanssahdusten lomassa:

 - En joutunut joululle,
 enkä päässyt pääsiäiselle,
 vaan kyllä hellun helluntaille. 

Helluntaiviikkoa kutsutaan meillä Suomessa paikka paikoin härkäviikoksi.

- Jos kanttausviikko on lämmin ja härkäviikko kylmä,
tulee lämmin kesä; jos taasen on päinvastoin,
tulee kylmä kesä!
(kanttausviikko = Helatorstaiviikko)

- Helluntai hempeimmillään,
paarma pahimmillaan!

- Harvoin Helluntai tähätön,
harvoin Juhannus jyvätön.

- Jos helluntaina sataa
 niin sataa joka pyhä juhannukseen saakka

- Jok' ei helota helluntaina,
 se ei helota koko kesänä

- Kun on helle helluntaina,
niin on pakkanen Paavalina (25.1.)
kylmä viima kynttelinä!

- Helluntain paisteet on koko kesän paisteet

- Kauraa ei pidä kylvää enää Helluntain heittopyhinä!
(heittopyhä = puolipyhä)

- Jos ei heilaa Helluntaina,
ei sit koko kesänä!

Helluntai oli yleensä kuitenkin naaman vakavaksi vetävä aikaa; talven ruokavarastot olivat monin paikoin loppumassa tai kokonaan loppuneet eikä maa tuottanut vielä uutta syötävää. Kun me sanomme vatsa täynnä "Kesä keikkuen tulevi", siitä on jäänyt virkkeen loppuosa "suvi suuta vääristellen" kokonaan pois. Suu kun vääristyi esi-isillämme silkasta nälästä. Nykyisin ei toistella myöskään tarinaa kevään, kesän ja nälän kierrosta: "Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi." Nälkää yritettiin taittaa munilla ja maidolla, jota karja alkoi taas pikku hiljaa tuottaa (varsinkin, jos uutta ruohoa oli saatavilla). Vasta juhannus toi esi-isillemme vapautuksen kaikkivoivasta nälästä.
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.6.2014

Helluntailauantai 7.6.
- Helluntain valmistuspäivän nimellä vuosina 1973 - 1991 -

- Toukoa ei pidä Helluntailauantaina tekemän!

- Minkälainen on helluntain lauantai,
 sellainen on koko kesä

- Helluntaina lauantaina tyttäret kotia tulevat
tuovat juuston tullessansa,
syövät kuusi ollessansa!

- Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan,
rieskavelli keitetään,
lehmä aholle ajetaan.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.6.2014

6. kesäkuuta
- Kustaa, Kustavi, Custaf, Kyösti, Kössi -

Aikaisemmin Suomen historiassa ja allakassa, aina vuoteen 1773 asti, Kustaa ei ollut kalentereissamme tälle päivälle präntättynä laisinkaan, vaan paikallansa nimenä oli Benjamin. Vielä vuonna 1668 ilmestyneessä Gezelius-piispan Wirsikirjan kalenterissa Göstäjän päivä oli vasta 2. elokuuta.

- Kustaan päivänä kevättou'on tekoon, vaikka lunta sataisi!

- Kustaan päivä on ohran kylvöpäivä.

- Kustaan päivänä pitää kaikin mokomin saada perunansa istutettua,
muuten ei siunaus seuraa!

Kustaana istutettiin perunat aina Lounais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle saakka, joskus pohjoisemmassakin.

- Kustaa perunat maahan heittää,
Matti (21.9) viimeiset ylös ottaa!

- Jos yläkuulla tekee perunan,
niin kasvaa vartta,
mutta alakuulla mukuloita.

- Loppukuusta pitää perunat panna.

Kustaan päivänä sää yleensä kääntyi parempaan päin ja lapset pääsivät tällöin uimaan, vaikka vesi olisi ollut kylmääkin. Ja kengät otettiin jaloista pirttiin uunin pangolle tai porstuaan säilöön kesän ajaksi, että olisi syksyllä taas jotain jalkoihin laittaa.

- Kun Urpanus (25.5.) turkissa,
niin Kustaavus paidassa.

- Lapset Kustaasta kengätönnä!

Kustaan päivä oli myös viimeinen mahdollinen karjan laitumille päästöpäivä.

Nimeä Kustavi on annettu kaikkiaan 149:lle suomalaispojalle, joista viimeiset 7 tällä vuosituhannella, nimeä Custaf vain kerran (1900-luvun alussa). Kössin on saanut nimekseen 20 suomalaista miestä, joista 2 2000-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus kesäkuun 2. Herran wuonna 2014

Ihanasta kesästä, hallaisesta suvesta

- Sataen suvet tulevat,
kesäpäivät kerkiävät.

- Ei mene kesä vesittä,
eikä talvi pakkasitta

- Kyllä kesä kuivaa,
minkä kesä kasteleepi!

- Itä kesän istuttaa,
länsituuli lämmittää.

- Idästä kesä, idästä talvi,
idästä hyvä vuoden vilja!

- Ei pohja suvea kiellä,
eikä kylmiä etelä!

- Jääksi jänkä luotehella,
keskellä kesäsydäntä.

- Kiitä paarmaista keseä,
mäkäräistä vuodenpäätä.

- Kolme on kiirettä kesällä:
yksi rutu rukihilla,
toinen heinällä helinä,
kolmas kallis kauranniitto!

Lisäksi nimenomaan nyt alkavasta kesäkuusta sanottiin:

- Kuuron pilvestä sataapi,
kajanteesta kaiken päivää.

- Pohja poudat onnettomat,
itä ilkeät satehet.

- Sae tiheän haaskaa,
pouta harvan kuivattaa!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.5.2014

1. kesäkuuta
- Nikoteemus, Teemu -

- Nikoteemuksen aikana ohraa kylvetään!

- Kun koivun lehti on hiiren korvalla,
niin silloin pitää ohria kylvämän!

- Ohra on kylvettävä viidennen viikon alulla!

- Onko, poika, ohrasi kylvetty, sillä pihlaja jo kukkii?

- Seitsemän viikon päästä ohrat joutuvat vakasta vakkaan.

Nikoteemus saattaa paikoin nakata koko kesän kylmät. Kohtalokkaaksi pahimmillaan on tätä kesäkuun ensimmäistä viikkoa kutsuttu juuri hallanvaaran vuoksi, ainakin tuonne kesäkuun kymmenennen päivän ajoille asti. Äitinikin aina sanoi:

- Ei kesäkukkia ennen kesäkuun kymmenettä!

Nikoteemus-nimeä on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain kuudelle kansalaiselle, kaikki he ovat olleet miehiä ja viimeisin heistä nyt 2000-luvulla.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.5.2014

31. toukokuuta
- Petronella
 -

Neitsyt Petronellan yökylmänen merkitsi wanhoille Pohjois-Savossa aikaisten hallojen pelon loppua. Mutta esimerkiksi Hyrynsalmella sanottiin, että:

- Jos Petronella kylmää rikan,
Lauri (10.8.) kylmää ohran!

Varsinais-Suomessa Petronellana kylvettiin pellavaa, koska kyseinen päivä oli wanhojen mielestä sangen otollinen naimattoman naisen päivä.

 Mutta kaikki Petronellat eivät ole historiassamme suinkaan olleet mitään pyhimyksiä. Lapissa seikkaili sotien jälkeen vuonna 1949 alankomaalainen lehtinainen ja legendojen mukaan myös melkoinen kaunotar Sylvia Petronella Antoinette van der Moer, joka kietoi kyseisenä kesänä pauloihinsa Lemmenjoen kullankaivajia.

 Pitkä, solakka ja vaalea neiti van der Moer saapui tiettävästi Suomeen ja Helsinkiin kesäkuussa 1949. Hän asettui Domus Academica -hotelliin, joka luovutti huoneen Petronellalle ilman maksua, mutta alkoi kuukauden kuluttua perätä kertyneitä vuokria. Kun Petronella sitten otti ja katosi laskuaan maksamatta, hotelli teki asiasta rikosilmoituksen.

Tämä Petronella-neiti oli ottanut jalat alleen ja siirtynyt toiseen päähän Suomea, aluksi Rovaniemelle ja sieltä sitten Ivaloon. Reissullaan pohjoiseen neiti oli saanut oppaakseen innokkaan helsinkiläisen tutkimuskeskuksen geologin, jonka kanssa Petronella patikoi noin 100 km:n reissun Laanilasta Morgamiin. Yöpaikkoina patiikkareissulla toimivat nuotiopaikat ja makuupussi.

Lemmenjoella 25-vuotiaasta neidistä tuli kullankaivajien oma taloudenhoitaja tai ehkä paremminkin sapuskasta vastanneen Tyyne Tähden aputyttö, mutta mikään viettelijä hän ei joidenkin miesten toiveiden vastaisesti ollut. Syksyn saavuttua suojelupoliisin miehet nappasivat etsintäkuulutetun velkakarkurin Ivalosta ja karkottivat hänet kullankaivajien suruksi maasta lokakuussa 1949. Petronellan velat ja 2100 markan suuruinen sakko saatiin kuitenkin lainmukaisesti maksettua ystävällisten kullankaivajien avustuksella. Lapin Kullankaivajien liitto päätti vuosikokouksessaan 1951 palkata Petronellan Kultalan postinhoitajaksi ja kustantaa hänen matkansa Suomeen. Viranomaisilta ei kuitenkaan heltynyt maahantulolupaa, joten hanke raukesi kultamiesten mielipahaksi...

Petronellasta, siis tästä jälkimmäisestä, tuli Lapin jängillä legenda, ja hänen nimensä onkin annettu mm. ravintoloille, veneille ja jopa ruuille. Mm. ravintola Amican yksi ravintola Lapin yliopistossa kantaa tänäkin päivänä Petronellan nimeä, samoin ravintola Saariselällä, että silleen. Jopa luontokohteita on nimetty kuulun  neitokaisen mukaan, mm. erään 400 metrisen tunturin kaksi lakea saivat jätkiltä Lapissa aikoinaan nimen "Petronellan kukkulat" ja sitä nimeä ne kantavat edelleenkin.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.5.2014

Helawalkehiat eli toukovalkeat 29.5.
-
Helatorstai, Helkatorstai, pyhätorstai -

Suomessa Helatorstaisin nuorempi väki poltteli helavalkeita eli toukovalkeita korkeilla kukkuloilla, jotta liekit näkyisivät mahdollisimman kauaksi. Tulen ympärillä tanssattiin, juotiin oltta (olutta) tai simaa ja laulettiin porukalla. Helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi kansan tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhassa maatalouskulttuurissa edeltävän sunnuntain, rukoussunnuntain, ja helatorstain välisinä päivinä kuljettiin kulkueina pelloilla rukoilemassa hyvää satoa. Tosin helavalkeita on ainakin kansanlaulujen mukaan poltettu myös Helluntaisin:

HELAVALKEA (ensimmäinen säe)

Vuorella kaikuuvi riemu ja soitto
Helluntain kelmees yössä,
ilosest karkelee nuorison liuta
laattial kallioisel,
Helluntai-yön helavalkean leimues
ja hohtaes korkuuden kiireen.

 Nämä helavalkeat sytytetään usein epätavallisella tavalla, eli hankaamalla kahta puuta vastakkain. Tällä tavalla sytytettyä tulta pidetään pyhänä ja kutsutaan nimellä kitkavalkea. Tapana on mitä ilmeisimmin ollut jo pitkään soittaa myös kelloja ja torvia, kenties pahojen voimien pois ajamiseksi, ehkäpä myös hyvien voimien kutsumiseksi. Myös karjaa on tuolloin päästetty paikka paikoin ensimmäistä kertaa ulos laitumelle. Myös karja on ollut tapana ajaa helatulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.

Christfrid Ganander kirjoitti vuonna 1789: "Suomalaiset, varsinkin Hämeessä ja Turun seudulla, panevat silloin toimeen leikkejä, leikkivät Hiippaa, ovat leskisillä jne., tanssivat tulien ympärillä pelloilla ja vihreissä metsiköissä... Näitä ilotulia, joita monin paikoin tehdään pelloille ja aukeille kentille, sanotaan helawalkiaksi, joiden ääressä väki, varsinkin hattulan pitäjässä Hämeessä huvitteleiksen hyvällä oluella, soittaen ja hypellen."

 Kuuluisin paikka tämmöisille kyläjuhlille on ollut Sääksmäen Ritvala: "Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hedelmiä antamasta, silloin kun kansa näihin kyllästyypi, tai vanhan tapansa heittää", Gottlund kirjasi ylös vuoden 1824 julkaisussaan.

Helatorstai oli wanhoilla vuoden pyhin kirkkojuhla, niin pyhä, etteivät mm. kuninkaan sekä keskiajalla että varsinkin 1500-luvulla perustamat kruunun myllytkään olleet toiminnassa, vaikka muulloin markkoja ja kruunuja kuninkaan kirstuun tahkosivatkin, sekä arjet että pyhät:

  - Helatorstai on niin pyhä ettei ruoho maassa kasva,
ei lehti puussa
eivätkä kuninkaan myllyt pyöri!
(Nivala)

- Helatorstai on niin pyhä ettei ruoho maassa kasva,
ei lehti puussa
eivätkä kuninkaan myllyt pyöri,
eikä lintu kortta liikuta!
(Vuonninen)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.5.2014

26. toukokuuta
- Kaspar Hauserin outo elämä -

Täsmälleen tänä päivänä Herran vuonna 1828 16-vuotias nuorukainen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kaspar Hauser, löydettiin harhailemasta oudosti askeltaen saksalaisen Nürnbergin kaupungin kaduilta. PoikaKaspar Hauser löydettäessä antoi hänet löytäneelle suutarille kirjeen, jonka saajaksi oli merkitty kevyen ratsuväen kapteeni.

Kasparin kantamassa kirjeessä, joka oli hoitajan kirjoittama, kerrottiin hänen äitinsä antaneen pojan hoitajan huostaan. Hoitajaksi määrätyllä oli kuitenkin jo kymmenen lasta entuudestaan, joten hän ei voinut huolehtia hänestä. Pojalta löydettiin myös toinen, olevinaan hänen oman äitinsä vuonna 1812 kirjoittama kirje. Äiti kertoi kirjeessä olevansa naimaton ja pojan isän olevan Nürnbergin kevyestä ratsuväestä. Kirjeessä toivottiin pojan liittyvän 17-vuotiaana samaan joukko-osastoon, jossa hänen isänsä oli palvellut.

Kaspar annettiin monen vaiheen jälkeen yliopiston professori Georg Friedrich Daumerin huostaan. Kuva Kasparista silloin kun hänet löydettiin on tuossa oikealla.

Kasparin ruokavalio oli sangen outo; hän ei syönyt mitään muuta kuin karkeaa leipää ja vettä. Lisäksi hän näytti pelkäävän kirkasta valoa eikä hän pystynyt kävelemään kunnolla. Löydettäessä hän ei osannut puhua kuin kaksi lausetta: "minä olen Kaspar Hauser" ja "haluan olla ratsastaja kuten isä". Kasparilla oli kuitenkin oppimishalu tallella ja niinpä hän oppi hämmästyttävän nopeasti puhumaan. Niinpä hän kykyni myöhemmin kuvailemaan oloja, joissa hän oli elänyt ja mitä hän oli kokenut.

Kasparin mukaan häntä oli pidetty pimeässä äänieristetyssä huoneessa tai laatikossa, jossa hän ei mahtunut seisomaan eikä makaamaan suorana, mikä selitti hänen väärät jalkansa. Hänelle oli annettu 16 vuoden ajan vain leipää sekä vettä. Silloin tällöin Kaspar oli myös joillakin keinoin nukutettu, jotta hänet oli saatu pestyä ja vaatteet vaihdettua. Hän oli saanut leikkiä muutamalla puisella lelulla ja kirkasvärisillä nauhoilla.

Kaspar Hauserin elämä vapaudessa jäi luhyeksi, sillä hänet murhattiin 21-vuotiaana 17. joulukuuta 1833 Ansbachin kaupungissa; tekijää ei kuitenkaan koskaan saatu kiinni. Hauserin epäillään syntyneen Badenin suurherttua Karlin ja tämän puoliso Stéphanie de Beauharnais'n vanhimpana poikana ja siten suvun perintöprinssinä. Kreivitär Luise von Hochberg, joka oli suurherttua Karlin isoisän vaimo, lienee vaihtanut terveenä syntyneen Kasparin vaikean syntymän yhteydessä toiseen, mutta kuolemansairaaseen lapseen. Tämä vaihdokas menehtyi sairauteensa vain hieman vaihdon jälkeen. Kasparin murhankin kyseinen lady, Kasparin "mummi", lienee sittemmin järjestänyt, sillä näin suurherttua Karl jäi vaille miespuolista perillistä. Tämä sopi kreivitär Luiselle mainiosti, sillä tuossa tapauksessa sen aikaisen lain mukaan Karlin kruunu siirtyi Luisen omalle pojalle Leopoldille  (alempi kuva). Tästä tuli siis Leopold I, Badenin suurherttua, joskin hänen vakanssinsa olisi kuulunut Kasparille. Myöhemmät DNA-testit ovat vahvistaneet tämän mahdollisuuden olevan luultavasti totta, ainakaan ne eivät ole sulkeneet esitettyä mahdollisuutta pois. Suvun perilliset ovat kuitenkin kieltäytyneet kommentoimasta asiaa, eivätkä he ole sallineet DNA-näytteiden ottamistakaan suvun kryptasta, mitkä seikat omilta osiltaan tukevat tässä kuvattua tapahtumain kulkua.Leopold I

Tässä Kasparin hoitajan kirjoittama kirje suomennettuna:

"Kunnianarvoisa kapteeni,
lähetän Teille pojan joka haluaa palvella kuningastaan armeijassa. Hänet tuotiin luokseni lokakuun 7. päivänä 1812. Olen köyhä työläinen, jolla on omia lapsia kasvatettavanaan. Hänen äitinsä pyysi minua kasvattamaan pojan, ja täten päätin kasvattaa hänet kuin oman lapseni. Tämän jälkeen en kertaakaan ole päästänyt häntä ulos talosta askeleen vertaa, joten kukaan ei tiedä, missä hänet on kasvatettu. Edes hän itse ei tiedä paikan nimeä tai sijaintia.

Voitte kuulustella häntä, kunnianarvoisa kapteeni, mutta hän ei pysty kertomaan Teille missä asun. Vein hänet ulos yöllä. Hän ei osaa reittiä takaisin. Hän on pennitön, koska minulla itsellänikään ei ole rahaa. Jos ette pidä häntä, Teidän on iskettävä hänet kuoliaaksi tai hirtettävä hänet."

 

 

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.5.2014

Kanttausviikko
- Helatorstaita edeltävät maanantai, tiistai ja keskiviikko -
- Kanttaiviikko, kankulaviikko -

 Wanhat sanoivat Helatorstaita edeltänyttä sunnuntaita kanttaisunnuntaiksi ja sitä seuraavia maanantaita, tiistaita ja keskiviikkoa kanttauspyhiksi.
Helatorstaiviikon maanantai ja tiistai (ja  aluksi myös keskiviikko) olivat meillä vuoden 1571 kirkkolaissa määrättyjä rukouspäiviä. Suomessa nämä wanhojen myös käyntipäiviksi kutsumat pyhät säilyivät aina 1700-luvulle saakka. Siis entiseen aikaan Helatorstai oli viimeinen viiden pyhän sarjassa, eikä noina päivinä työnteko ollut pyhien ja wiisaiden mukaan sallittua. Tuolloin oli viisasta rukoilla köyhien vuosien edestä, kierrellä pelloilla ja rukoilla armeliasta satoa. Hartauden lisäksi ainoastaan säitä sai tarkkailla, eipä juuri muuta:

 - Kun on kanttaiviikko kalpeata,
niin on heinänteko helpeätä!

Tuolla wanhat tarkoittivat, että mikäli kanttaiviikolla on kylmä, tulee lämmin kesä ja hyvä sato.

Myös uskottiin, että kanttaimaanantai kuvasti tulevan kesän kesäkuuta, tiistai heinäkuuta ja keskiviikko elokuuta.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.5.2014

25. toukokuuta
- Urpo, Urpu, Urbanus, Urpanus -
- Kesän alku -

Juuri tätä päivää, 25. toukokuuta, on wanha kansa pitänyt kesän alkuna ainakin Etelä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle saakka.  Herran vuonna 1544 Mikael Agricola sanoi allakassaan:

"Vrbanus Suven alcu"

Etelä-Suomessa odoteltiin jo Urpona syysviljojen näyttävän uutta tähkää, muuten oli viljavuodesta tulossa kehno!

- Urpo suveksi sääntää,
Perttu (24.8.) toiseksi kääntää!

- Kun on Urpo turkki päällä,
silloin on kesä paita päällä.

- Jos Urpanuksena on kovat tuulet, niin että urpuja paljon putoaa,
saa leikata 9 viikon päästä!

- Erävihko Eerikaksi,
varavihko Valpurihin,
älä Urpua uututa kehnona kesän tulona.

Nimeä Urpu on annettu kaikkiaan 140:lle suomalaiselle, joista 2 on ollut miehiä. Nimeä Urpanus taas on annettu vain viidelle miehellä kautta aikain; viimeisen kerran ennen toista maailmansotaa.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.5.2014

24. toukokuuta...
- Domitianus, Ester, Esther, Roland -
- Rooman lyhytaikaisin keisari -

24. päivä toukokuuta on kalentereissamme muinaiseen aikaan ollut mm. Domitianuksen päivänä. Tuo Domitianus oli muuten tiettävästi Rooman lyhytaikaisin ja -ikäisin keisari, tai ainakin yksi heistä, jos vast'ikään paljastuneisiin uudehkoihin tutkimuksiin on uskominen. Vallan kahvassa kun joskus on tuo pää löyhässä...

Usurpaattori, vallananastaja Domitianus, oli arvoltaan luultavasti roomalainen upseeri, joka suuruudenhulluudessaan julisti itsensä peräti keisariksi Gallian keisarikunnan aikana. Hänen hallituskautensa jäi historiankirjoitusten mukaan melko lyhyeksi, kestäen luultavasti vain muutamien päivien ajan vuonna 271 jKr. Tämän vallananastaja Domitianuksen mainitsevat kirjoituksissaan Zosimos ja Historia Augusta. Muita todisteita tästä uudesta keisarista, Domitianuksesta, ovat vain kaksi löydettyä kolikkoa, joista ensimmäinen löydettiin Loiren alueelta Ranskasta vuonna 1900. Sitä pidettiin pitkän aikaa väärennöksenä, mutta vuonna 2003 löydettiin Oxfordshirestä Englannista, 16 kilometriä Oxfordista kaakkoon, toinen Domitianuksen lyöttämä kolikko. Kolikon aitoudesta ei ole enää epäilystä, koska se oli 5 000:n muun kolikon kera saviruukussa. Nämä 5000 muuta kolikkoa olivat vuosilta 250–275 jKr., ja Domitianuksen kolikko oli yksin muiden joukossa. Ruukku oli ennen avaamaton. Muuten, tämän löydön jälkeen vuonna 2004 tuon ensimmäisen kolikon arvoksi arvioitiin jo yli 10.000 puntaa...

Domitianuksen arvellaan hallinneen vain muutaman päivän ajan. Vain vuoden vallassa ennen Domitianuksen valtaannousua ollut keisari Aurelianus ilmeisesti teloitutti hänet petoksesta, koska usurpaattori Domitianus oli mm. lyöttänyt rahaa omissa nimissään. Se, tuliko Domitianuksesta keisari ennen teloitustaan, on epäselvää. Usurpaattori, eli keisarin valtaa tavoitteleva, kun tuli tuohon maailman aikaan oikeasti keisariksi päästessään keisarin purppuraan. Ja silloin hän olisi ollut se ainoa oikea keisari ja Rooman hallitus! Silloin muut, kuten vaikkapa Aurelianus, muuttuivat usurpaattoreiksi... Tosin Aurelianuksenkin päivät tulivat luetuiksi omien sotilaiden käden kautta neljä vuotta myöhemmin vuonna 275 jKr.
Roomalainen kolikko ja siinä keisari Domitianuksen pää
Kuva: Vuoden 2003 huhtikuussa löydetty Domitianuksen lyöttämä kolikko
 koitui hänen päänsä menoksi noin 1760 vuotta sitten (Kuva BBC News, British Museum)

Meillä Suomessa tämä nimi Domitianus on ollut kalentereissamme nimipäivänä menneinä aikoina, mutta VRK:n tietokannoissa sitä ei ole lainkaan. Sen sijaan Rolandia on annettu kaikkiaan alle 1448:lle suomalaiselle nimeksi, joista vuosina 1960 - 1979 yhden kerran naiselle. Nimeä Esther taas on annettu vain 496:lle naiselle; nimen suosio on tosin rajussa kasvussa (vuosina 2010 - 2014 jo 62 uutta Estheriä!).

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.5.2014

23. toukokuuta
- Oulun suurpalo herran vuonna 1822 -

Oulun kaupunki koki kovia aamuyöllä 23.5.1822, jolloin lähes koko Oulun keskusta tuhoutui. Oulu oli tuolloin tiiviisti rakennettu puutalokaupunki, jollaisessa tulipalot pääsivät leviämään liiankin helposti. Oulullahan oli ollut historiallinen taipumus palaa poroksi noin 60 vuoden välein.

Suurpalo alkoi värjärimestari Papen talosta, joka sijaitsi lähellä raatihuonetta rannassa.Tuli levisi erittäin nopeasti, luultavasti katolta katolle hyppelehtien, tuhoten useita puutalokortteleita sekä tuomiokirkon puurakenteet. Tuomiokirkostakin jäljelle jäi ainoastaan kiviseinät, joiden sisään itse asiassa nykyinen kirkko on rakennettu. Palon sammuttua 330 rakennusta oli tuhoutunut suunnilleen kokonaan, ja vain 65 rakennusta jäi palamatta. Yli 3 000 oululaista jäi kodittomiksi vain viiden ihmisen saadessa surmansa.


Kuva: Kuva Oulusta 1822 juuri ennen paloa (Sara Wacklinin [s.1790, k.1846] kirjasta Satanen muistelmia Pohjanmaalta)

Kirkon syttyessä tuleen kellonsoittajat kiipesivät tapuliin soittamaan hätäkelloja, ja kaupunkilaisten avulla suuri osa kirkon tavaroista saatiinkin pelastetuksi. Lukkari ja kirkonvartija onnistuivat pelastamaan sellaistakin kuin kynttiläkruunut. Ainoastaan kirkonkellot jäivät palavaan rakennukseen, ja niiden kohtaloksi tuli pudota maahan kellotapulin rakenteiden pettäessä. Palavan puun keskellä kellot sulivat muodottomiksi metalliläjiksi, minkä takia muutaman kuukauden kuluttua syksyllä kirkonisäntä Wallin keräsi talteen kellojen materiaalin. Metallikappaleista valettiin uudet kirkonkellot Tukholmassa. Palon aiheuttamista muutoksista yksi oli Oulun triviaalikoulun uusi sijainti Raahessa.

Palon jälkeen J. A. Ehrenström ja Carl Ludvig Engel laativat uuden, pääosin nykyisinkin noudatettavan ruutukaavan, joka tuli voimaan 1825 itsensä keisarin omakätisellä allekirjoituksella varustettuna Keisari kirjoitti kaavaan venäjäksi "Näin olkoon, Aleksanteri I". Uudessa kaavassa varattiin vapaa alue Kaupunginojaa varten ja siihen muodostettiin diagonaalinen puistovyöhyke, joka hallitsee yhä edelleenkin Oulun kaupunkikuvaa. Palon ja uuden kaavan väliin jäi aikaa kolme vuotta ja osa rakennuksista oli ehditty rakentaa ja kunnostaa. Niille kohtalo oli tyly, sillä kaavaan sopimattomat rakennukset tuli purkaa ja rakentaa uutukaisen asemakaavan mukaisesti. Tuolloin Oulun tärkein satama oli Toppilassa, ja kaupungin siirtämistä kokonaan Oulujoen pohjoisrannalle harkittiin, mikä ei kuitenkaan toteutunut.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.5.2014

21. toukokuuta
-  Miikkula, Sibylla, Constantin, Kosti -

21. toukokuuta on mm. Miikkulan päivä. Tästä vanha kansa kertoi:

- Jyrki (23.4.) tuopi kainalossa,
Varpu tuopi vakkasella
(Varpu = Vappu)
Miikkula koko reellä.
(kevätkalastuksen kalansaaliista oli kyse)

- Aura on nuottaa parempi,
kirnunmäntä tarpoimia.

Suomessa on ollut Väestörekisterikeskuksen mukaan kautta aikain vain kuusi (6) Miikkula-nimistä kansalaista, jotka kaikki ovat miehiä ja vuoden 1980 jälkeen syntyneitä. Koska Miikkula kuitenkin esiintyy myös "Kunniamme Päivät" -museon vanhoissa kirjoissa (1700 luku) , se lienee ollut Nikolai-nimen karjalankielinen kansanomainen muunnos Miikkula, joka on kreikkalaiskatolisen kirkon keskuudessa ollut pyhimysnimeen perustuvana vanhastaan suosittu. Väestön vaihtumisen yhteydessä nimi olisi sitten mukautunut nykyiseen "suomalaistettuun" asuunsa: Mikkola. Ja Mikkola on meillä paremmin tunnettu sukunimenä.

 Miikkula on nykyisin muutakin, Markku Pölösen unelmien täyttymys Pohjois-Karjalassa, Joensuun lähellä. Miikkulan kylästä on sanottu, että se on se Terijoki, joka jäi Suomen puolelle sodan jälkeen. Itse asiassa 250 asukkaan Miikkula sijaitsee 20 kilometriä Joensuusta pohjoiseen. Elokuvakaupunki Miikkulan keskus on Höytiäisen rannalla ja samalla kohtaa myös koko kannas on kapeahkona ja muodoltaan korkeana päätyen Ukko Kolin korkeuteen ja toisella puolella Miikkulaa sijaitsevaan Pieliseen. Pituutta koko Miikkulan kannaksella on noin 30 km ja leveyttä enimmillään noin 15km.

Ja lisää tähän päivään liittyneistä nimistä. Sibylla on ollut / on nimenä VRK:n mukaan vain 40:llä naisella, tosin tuorein heistä on tämän nimen saanut 2000-luvulla. Nimeä Constantin on annettu kaikkiaan 212:lle suomalaiselle, joista peräti 33:lle 2000-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 20.5.2014

20. toukokuuta
- Karoliina -

- Karoliina karjat laskee.

Karoliina-nimi on polveutunut latinankielisistä nimistä Carolus ja Carolina. Karoliina on suomalainen versio Carolinasta ja Carolista. Nimi tarkoittaa naisellista, iloni laulua.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.5.2014

18. toukokuuta
- Erkki, Eerikki, Eero, Eerikka -

Wanha kansa uskoi pyhästi Erkistä sen oikean kesän alkavan. Silloin tulivat ne viimeisetkin muuttolinnut, käki ja pääskynen.

- Käki Erkin kainalos,
pääskynen pivon pohjas!

- Erkki on käen kukuntapäivä!

- Jollei Erkkinä käkeä,
niin ei leikkisää leikkuuväkeä
(syksyllä saadaan vain hallanpanemia viljoja)

Eerikinpäivän aikaan sattuvaa sadetta pidettiin luonnolle ja kasveille oikeaan aikaan osuneena. Niinpä asiasta väännettiin:

- Parempi Erkinpäivän aikana sade,
kuin kuninkaan kultainen kota.

- Eerikin aikainen sade ja Juhannuksen aikainen pouta maksavat tuhannen tynnyriä kultaa.

- Eerikin aikainen sade ja Mittumaarin (24.6.) pouta ovat kuninkaan kruunua kalliimmat.

- Eero evästä anoopi,
Urpaanuskin (25.5.) uikuttaapi.
(tarkoittaa, että 18.5. tarvitaan vielä karjanrehua)

- Kuvustansa kukko laulaa,
vihkostansa lehmä lypsää.

Karja laitettiin paikka paikoin, varsinkin Suomen ruotsalaisseuduilla, ensi kertaa laitumelle Erkin päivänä. Siihen liittyvät mm. seuraavat sanonnat:

- Erkki hakoja veräjään vetää.

- Parempi aita sortoinenkin,
kuin aivan aidatonna!

Ja sitten päivästä yleisesti:

- Kuinka paljon ennen tai jälkeen Erkkiä sammakon poika on hengissä,
niin paljon ennen tai jälkeen Jaakkoa
(25.7.) on ruis valmista!

- Ensi perjantai Erkistä on pellava-perjantai ja toinen silkki-perjantai.

- Erkki avaa käensuun.

- Kylmä Erkki, hyvä merkki, lämmin Erkki, paha merkki.

- Kelmi sen kesän nimi, joka ennen Erkin päivää tulee.

Muuten, katsastetaanpa nimeä Eerikka tarkemmin, koska se ei ole niitä yleisimpiä. Tätä nimeä on annettu kaikkiaan 24 suomalaiselle kautta aikain, 18 miehelle ja kuudelle (6) naiselle. 2000-luvulla kaksi suomalaista on saanut tämän nimen, toinen nainen ja toinen mies. 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.5.2014

Wanha-Wappu 14. toukokuuta

Viimeistään Wanhana Wappuna täytyy kiirehtiä äestämään ennen kuin lumen sulamisesta syntynyt kosteus ehtii haihtua. Ja muistuttaakseen nuorempiaan wanha kansa muotoilikin päivälle useita sanontoja:

- Vanhana Vappuna huutaa käki vaikka hongan holosta!

- Vanhana Vapunpäivänä on aloitettava kyntö, vaikka sitten kynnettäisiin lunta.
 Siitä seuraa hyvä viljaonni.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.5.2014

Jääpyhimys Mamertus
- 11. toukokuuta -

Nyt 11.5. vietämme Viennan piispan, pyhän Mamertuksen (hän kuoli n. vuonna 475 jKr.) muistopäivää.  Mamertus oli yksi Jääpyhimyksistä, muut olivat Pyhä Pancras, Pyhä Servatius ja Pyhä Tarsuksen Boniface. Heidän muistopäivänsä ovat peräkkäisinä päivinä 11. -14.5. ja wanhojen mukaan  toukokuun 12. - 15. päivät toivat mukanaan melkeinpä takatalven... Siksipä he saivat lisänimen Jääpyhimys.200 vuotta vanha allakansivu

Useiden lähteiden mukaan Mamertuksen muistopäivä olisi ollut 10.5., mutta lukuisista vanhoista kalentereista ja Katolisesta ensyklopediasta toimituksemme sai tarkastettua, että oikea juhlapäivä pitää olla ja on aina ollut 11.5. Viimeisen kerran Mamertuksen päivä oli kalentereissamme virallisesti vuonna 1907, ja silloinkin (kuten myös kuvamme kalenterissa vuodelta 1808) se oli 11.5.. Joissakin kalentereissa Mamertuksen päiväksi on merkitty myös 10.4. Viereinen kuva: Allakka toukokuulta 1808 (kuva suurenee klikkaamalla)

Tämä taitaa itse asiassa olla niitä päiviä, joiden olemassaolosta harvempi alle 80-vuotias tietää yhtään mitään (paitsi tietenkin historioitsijat ja Urho-klubin tutkijat. 

Tarinamme Mamertus oli ennen pappisvihkiytymistään ollut mitä luultavimmin naimisissa.. Vuonna 462 hänet kaiketi vihittiin piispaksi ja jo seuraavana vuonna 463 hän sitten joutuikin paavi Hilariuksen kanssa kiistaan Arlesin piispan valtaoikeuksista. (Lähde: Kunniamme päivät -museon kokoelmista: "The Catholic Encyclopedia, Volume IX"  Julkaistu vuonna 1910. )

Mamertuksen päivään liittyy monia "vanhan kansan" uskomuksia ja sääennustevinkkejä, mm:

- Jos yöllä Mamertusta vastaan kylmää, niin kylmää seitsemän viikkoa eteenpäin.

- Mamertuksen päiväksi kaurat kylvöön.  Semmoisista kauroista sai aina hyviä kauraryynejä, sillä se Mamertus oli ennen aika vellumies.

- Naurista ei saa kylvää Mamertuksen päivänä; silloin siitä ei tule mitään."

(Lähde: Kunniamme Päivät -museon kokoelmista: Tammelan kirkonkylässä aikoinaan asuneen maatalousopetuksen uudisraivaajan kunnallisneuvos Antto Laihon teos "Wanhan kansan merkkipäivät" 1908)

- Mamertuksen yön jos kylmää
 niin halla kesällä panee kaikki.
(tätä kirjoitettaessa vuonna 2014 ennen puoltayötä on Oulussa enää 3,6 astetta lämmintä)

- Mamertuksen yön jos kylmää,
 menee kolmas halko pinosta ja kolmas tähkä pellosta,
 eikä perunoita tarvitse ollenkaan istuttaa.

- Jos Mamertuksenpäivänä sataa
 niin kasvaa kauraa vaikka kannon päässä ja kallioilla.

Wanhassa Egyptissä Mamertuksen päivänä, joka oli samalla puhdistautumis- ja uhrauspäivä, kannatti pitää silmänsä auki; näki mitä hyvänsä, se tiesi hyvää näkijälleen!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.5.2014

6. toukokuuta
- Aleksandra, Benedikta, Gotthard, Protogenes, Sigismund, Sigmund -

Isoisoisoisän aikoihin 6. toukokuuta vuonna 1889 avattiin yli 300 metrinen Eiffelin torni Pariisin maailmannäyttelyssä. Tornin piti alkujaan purkaa viimeistään vuonna 1909, mutta niinhän ei sitten luultavasti käynytkään. Yksi tornia kovasti vastustaneista kuuluisuuksista oli (kauhu)kirjailija Guy de Maupassant, joka kaikesta huolimatta lounasti joka päivä tornin ravintolassa. Kysyttäessä syyksi paljastui, että tornin ravintola oli ainoa paikka Pariisissa, jonne tuo ruma torni ei näy...
Tornia pystytetään vuonna 1888

Kuva: Eiffelin tornin pystytyspuuhia kesäkuussa 1888 vuotta ennen tornin avajaisia

Franz Reichelt (1879 – 4. helmikuuta 1912) oli itävaltalaissyntyinen mutta Ranskassa asunut räätäli, keksijä ja laskuvarjohypyn pioneeri, nykyään toisinaan tunnettu myös nimellä ”Lentävä räätäli”. Reichelt kuoli Eiffelin torniin liittyvässä onnettomuudessa, jossa hän testasi ihan omakätisesti suunnittelemansa laskuvarjopuvun liito-ominaisuuksia. Reichelt kun kehitteli lentäjille pukua, joka muuttuisi tarvittaessa laskuvarjoksi. Ensimmäiset hänen viidennen kerroksen asunnostaan tehdyt testit olivat menestyksellisiä, mutta hän ei onnistunut enää korkeammalta tehdyssä Eiffel-syöksyssä. Kaveri tuli kyllä puku päällä tornista alas mutta vauhtia oli aivan liikaa...

  Nimeä Aleksandra on Suomessa annettu kautta aikain 28.060:lle henkilölle, joista 9 on ollut (on) miehiä, nimeä Benedikta taas 22:lle naiselle, joista viimeisin tällä vuosituhannella. Nimen Gotthard on saanut kaikkiaan 201 suomalaista, joista 5 tällä vuosituhannella (ja yksi heistä vuonna 2010).

 Protogenes-nimeä meillä ei ole annettu tilastojen mukaan kertaakaan, Sigismundia 65:lle miehelle (yksi tällä vuosituhannella). Nimen Sigmund on saanut 22 suomalaista, yksi viimeisen 10 vuoden aikana.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.5.2014

3. toukokuuta
- Ristinpäivä, Inventio crucis  -

Wanhojen muistoissa Ristinpäivä, Korsmässa, on Jumalan veren päivä. Tällöin kannettiin isokokoista ristiä kulkueessa kylvöpellolle ja rukoiltiin hyvää satokautta. Tämä Ristinpäivä on alkujaan ollut Jeesuksen ristin pyhäinjäännöksen muistopäivä, mutta sitä ei ole kuitenkaan vietetty pyhänä enää uskonpuhdistuksen jälkeen. Ristinpäivä oli muuten Savo-Karjalassa karjan uloslaskupäivä.

 Yleisesti tuolloin syötiin kalakeittoa, jotta kalaonni säilyisi ja tehtiin taikoja karjan hyvinvointi takaamaan. Katolisessa perinteessä Ristin päivänä katsottiin vainajien olevan liikkeellä, kansanperinteen mukaan piti olla hiljaa etteivät henget käy levottomana koko loppuvuotta.

- Ristinpäivänä kylvetään pavut ja herneet.

- Ristinpäivänä rimaus kalamiehen kattilassa.
(tarkoittaa hyvää saalista)

- Ristinpäivästä poro kynteen, lintu siipeen ja kala karille.

Ristinpäivänä laskettiin monin paikoin karja ulos ensi kerran ja laskiessa tehtiin monenmoisia taikoja karjan säilyttämiseksi ja sen menestymisen takaamiseksi tulevana kesänä. Aamulla varhain herätettiin paimenet, jotka kenkivät eli laittoivat kengät jalkoihinsa lattialle astumatta vuoteillaan, jotteivät jalat tulisi kesällä kipeiksi. Sitten tehtiin karjan vanhimman lehmän kellossa  ruisjauhoista, lehmänkarvoista ja vedestä taikina, joka sitten leivinuunin leukakivillä paistettiin kakkaroiksi. Kakkaroiden paistuttua niistä annettiin murunen kullekin lehmälle, jotta ne pysyisivät koko kesän yhdessä karjassa. Sitten emäntä laski ulos karjansa navetasta monilla taikatempuilla ja luvuilla, kuljettaen karjan sitten perässään laitumelle. Kun paimenet tulivat kotiin, niin pani emäntä kolme kertaa vettä kopsasta kunkin paimenen päähän ja toivotti lehmäin paimenille:

"Paimen ylös kasvamaan,
lehmä alas lypsämään!"

Lammaspaimenille eli lampureille sanottiin taasen:

"Villa alas virumaan,
paimen ylös kasvamaan!"

Muita ennusteita tälle päivälle:

- Lehmä lypsää leuvoistansa,
antaa suuhun-saamastansa,
hellemmin heruttajalleen,
lempeimmin lypsäjälleen.
(Lappi)

- Kussa on vaimot vatsikkaiset,
siin' on vaivaiset vasikat!

- Ei puheen paljoudesta,
eikä karjan suuruudesta.

- Parempi parta pimeässä,
kuin suu mateen mädissä!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.5.2014

Sulamakuu
- Toukokuu, mahlakuu, kyntökuu  -

Mikael Agricolan Rucouskiriassa sanottiin (nykysuomeksi käännettynä):

"Koko luonto nyt virkoopi.
Meri, maa ja taivas ihastuupi.
Iloitkaan siis vanha ja nuori.
Linnut laulavat ja maa on tuore.
Kylve ja älä yrtit säästä.
Älä kädest ja käsivardest verta päästä.
"

Toukokuun nimi johtuu tou'on eli kylvön teosta, jota, eli kevätkylvöä, tässä kuussa toimittaa pitää!

- Toukokuu puoli suksin, puoli venein!

- Kako kaakun, pohja puolen,
itä ei se aina anna!
(Kako = tuuli antaa)

- Käki kukkuu -
halloiksi hankeen,
leinoiksi' lehteen,
viljavuodeksi varpuun.

- Käen kukkumisesta on yhdeksän viikkoa uutiseen!

Maamiehiä neuvottiin töissä seuraavasti:

"Perunat pittää panna itämmään alakuussa!"
(alakuu = kuun viimeinen neljännens)

"Lanta on ajettava pellolle uudellakuulla, jotta se paremmin lannoittaisi!"

"Jos alkukuusta kopistaa rekensä pellolle, niin se on yhtä hyvä kuin jos loppukuusta vie kokokourman la´ntaa!"

"Lantaa ei saa ajaa alakuulla pellolle, se ei auta mitään; sama vaikka sen järveen vie!"

"Pellonkyntö on tehtävä loppukuussa, jotta rikkaruohot häviäisivät!"

"Nyt on hyvä kyntöaika, kun on västäräkkejä pellolla!"

Tou'on alkajaiset olivat ennen vanhaan vuoden tärkeimpiä juhlia. Sitä vietettiin yht'aikaa kylän joka talossa isäntäin sopimuksen mukaan. Juhlamurkina syötiin yhdessä, vuoroin kussakin talossa. Siihen ottivat osaa jokaisen talon isäntäväki sekä sen perheen jäsenet, missä syötiin. Ruokaan kuului keitettyä maitoa, seassa joululeipien viipaleita; sitä kutsuttiin paikka paikoin möllyksi. Ruoka siunattiin lukemalla ja veisaamalla.

Talon isännän piti mennä, mikäli mieli satoa pelloiltaan, kylväjän kanssa halmeelle, panna hattu seipään nenään ja sitten aloittaa kauran kylvö seuraavasti lukien:

"Ensimmäinen koura köyhille,
toinen Jumalalle,
kolmas vaivannäkijöille."

Ehtoolla, kun kylvömiehet palasivat kotiin hevosten selissä, niin heidät siellä kastettiin ja lausuttiin:

"Kasvakoon kaura,
onnistukoon ohra!
Menestykööt miehet
ja vauristukoot varsat!

Tuo siemen pohjosesta,
totta kesänä kaunihina,
touvon saat todellisen,
sarastakin savisesta,
tilastakin vilusesta."

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.4.2014

Wappu, Valpuri
- Philippus, Philipp, Filippus, Jacobi  -

Wanhat toivoivat Vapuksi etenkin lämmintä säätä ja etelätuulta, koska silloin tulisi hyvä maitovuosi. Jos kevät oli niin myöhässä, että joet Ala-Satakunnassa olivat jäässä ja reenajokunnossa, tulisi pian äkkilämmin ja sen mukana suuri tulva ja kevät pysyi kauan kylmänä. Lisäksi luminen Vappu ennusti lumetonta tulevaa talvea. Maan ja vesien avautuminen oli kuitenkin suuri ilon aihe, tae elämän jatkumisesta, vaikka sanottiinkin, ettei "Vappu ole köyhän ystävä." Hauki aloitti kudun ja telkkä pesinnän, joten lisäsärvintä saatiin järviltä ja munia vesilintujen pesistä. Telkille tehtiin puihin pesimäpaikkoja, "uuttuja", joista saatiin useampikin sato.

 Meillä Suomessa Vappu tuli allakkaan vasta vuonna 1871 nimellä Wappu. Sitä ennen se oli vain normaali nimipäivä mm. Philippukselle, Philippille ja Jacobille.

- Jos hyttyset näkyvät ennen vappua,
tulee kylmä kesä!

- Kun Vappuna ajelee jokijäällä,
niin silloin myllyt menee,
taikka mullit vedetään hännästä hangille!
(lehmät kuolevat ruo'an puutteeseen)

- Vapun on pääskynen pinossa,
käki Erkin
(18.5.) kainalossa.

- Pidä tallella talossa
varavihta Valpurina,
Ristinpäivänä
(3.5.) ripakko,
erävihko Eerikkinä
(18.5.),
vielä Urpokin
(25.5.) urisee,
Maksimus
(29.5.) mainitseepi,
kehnona kesäntulona.
(voipi siis olla karjan ruoka vähissä,
 jos ei varauduta myöhäiseen kesärehun tuloon varastoilla)

- Jollei herne Vappuna maassa,
ei se Perttuna
(24.8.) puoka pohtimessa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.4.2014

Herodotoksen maailmanhistoria
- hirviömuurahaisia, pyramideja ja arimaspeja -

Herodotos (Ἡρόδοτος, joka eleli noin vuosina 485 eKr. – noin 420 eKr.) oli ensimmäisiä tunnettuja historioitsijoitamme. Hän syntyi Halikarnassoksessa (nykyisin Bodrumina tunnettu lomaparatiisi ja se sijaitsee Turkissa). Luonnollisesti, matkusteluistaan huolimatta, hän kirjoitteli historiaansa enimmäkseen Kreikasta; kulttuurin varhaisimmista vaiheista on itse asiassa ollut vaikea saada oikeaa tietoa, sillä tuon ajan ihmisillä ei ollut tapana merkitä muistiin tärkeitä tapahtumia, vaan niitä muisteltiin lähinnä runoissa ja saduissa. Tutkimuksia lienee vaikeuttanut myös se, ettei Herodotos osannut oman kotimurteensa, joonian Kreikan, lisäksi mitään muuta kieltä. Vasta juuri Herodotoksen aikoihin noin 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua syntyi varsinainen suorasanainen historiankirjoitus. Toisin kuin nykyisin, varsinaista eroa tarun ja todellisuuden välillä ei välttämättä ollenkaan tehty. Tosin osan Herodotoksen mielikuvituksellisista matkaselostuksista on myöhäisempi historiankirjoitus osoittanut tosiksi.

Herodotoksen kirjoittamassa teoksessa maailmaa käsitellään suunnilleen 240 vuoden ajalta. Teoksen johtava ajatus on helleenisyyden (helleeni=kreikkalaisten käyttämä nimitys itsestään) ja barbaarisuuden (barbaari=tuon ajan kreikkalaisten käyttämä nimitys muista kansoista) vastakkaisuus. Hänen kirjassaan löytyvät iloisena sekamelskana niin hänen itsensä kokemat ja muilta kuullut "tarut", joskin Herodotos tuo selvästi ilmi, mikä aineistosta on välikäsien kautta saatua ja näin ollen epäluotettavampaa laatua. Lisäksi Herodotoksen historiassa pilkahtelee yliluonnollisia asioita historian faktoina sekä joitakin mielenkiintoisia "totuuksia" eläinkunnasta. Valitettavasti kirja jäi Herodotokselta kesken; Aleksandrian kirjanoppineet jakoivat sen myöhemmin yhdeksään osaan. Tässä Urho-klubin artikkelissa syvennytään nimenomaan Herodotoksen kirjan kolmannen osan kappaleisiin 102 -105, jossa kerrotaan Intian kultakaivoksista mielenkiintoisia "totuuksia":

Kuvaus kullan kaivuusta Intiassa (juttu on tiivistelmä pitkästä kertomuksesta, ei sanatarkka kopio):

"Intiassa kultaa kaivetaan mitä omituisimmin menetelmin. Heillä on nimittäin käytössään isoja, ketun kokoisia muurahaisia, jotka kaivavat erämaassa käytäviä hiekkaan ja tuovat maan alta löytämänsä kultapölyn isoiksi kasoiksi maan pinnalle. Nuo muurahaiset ovat kovin omistushaluisia löytämästään kullasta, eivätkä tahdo luopua siitä. Niinpä, kun "kultakauppiaat" lähtevät hakemaan tuota kultaa, he ottavat mukaansa kolme kamelia, juuri synnyttäneen naaraskamelin ja kaksi urosta. He menevät kultakasojen luo keskipäivän kuumimpana hetkenä, aikana, jolloin muurahaiset ovat maan pinnan alla suojassa kuumottavalta auringolta. Kauppiaat lastaavat kullan kamelien selkään niin nopeasti kuin suinkin ja lähtevät kiireen kauppaa pakoon. Jonkin ajan kuluttua nuo hirviömuurahaiset huomaavat kultaansa kajotun ja lähtevät takaa-ajoon. Ne ovat niin nopeita, että ne saavuttavat karavaanin melko pian. Uroskamelit uupuneina jäävät joukosta; naarasta ajaa eteenpäin huoli vastasyntyneestä poikasesta. Muurahaiset saavuttavat ensiksi siis uroskamelit ja tekevät niistä lopun hirvittävällä tavalla. Silla aikana kauppiaat pääsevät naaraskamelin kanssa pakoon. Ja sama toistetaan muutaman päivän kuluttua."

Tarina löytyy siis Herodotoksen kirjoittamasta oikeasta Historia-kirjasta, eikä ole satuilua. Voi tosin olla, että tarinan Herodotokselle esittäneet Intialaiset kultakauppiaat "värittivät" juttua hieman sen toivossa, etteivät teosta lukevat intoudu liikaa kultakuumeesta, vaan kulta jää kauppiaiden monopoliksi.

Mutta tarua ihmeellisempää lienee se, että Ranskalainen kansatieteilijä Michel Peissel on nyttemmin löytänyt nykyisin Pakistaniin kuuluvasta osasta Kashmiria eläinlajin, oravan sukuisen himalajanmurmelin, jota Herodotos on mahdollisesti tarkoittanut. Seudun maaperässä todella on kultaa, ja Peisselin mukaan alueen asukkaat ovat vahvistaneet, että siellä todella on kerätty talteen murmelien löytämää kultaa. Peissel on lisäksi arvellut, että Herodotos olisi sekoittanut toisiinsa persian kielen murmelia ja vuoristomuurahaista tarkoittavat, äänteellisesti toisiaan muistuttavat sanat...

Toki Herodotos kirjoitti monista muistakin asioista kuin kullankaivuu. Tässä kuvaus Kheopsin pyramidin rakentamisesta Herodotoksen sanoin (suora lainaus, tosin suomennos):

"Mutta itse pyramidin tekoon kului kahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan pletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin toisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi kolmeakymmentä jalkaa.

Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin ensin niin, että siinä oli ikään kuin astuimet, joita toiset sanoivat portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet, kohottamalla niitä maasta ensimmäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimmäiseen kertaan, niin se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimmäisessä kerrassa, ja sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon mainita kummankin tavan, niin kuin todella kerrotaan. Ensiksi siis valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata.

Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin, niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he yllämainitun ajan kävivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen aika?

Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen ansaita määrätyn rahasumman - kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet."

Ja seuraavassa otteessa Herodotos kuvailee meidän omia asuinsijojamme, Pohjolaa, syvällä vakaumuksen rintaäänellä:

"Euroopan pohjoisosissa on paljon enemmän kultaa kuin millään muulla alueella, mutta kuinka se tuotetaan, siitä minulla ei ole varmaa tietoa. Tarina kertoo, että yksisilmäiset arimaspit huuhtovat sitä puroista, mutta tämän suhteen olen epäluuloinen enkä anna itseni uskoa, että olisi olemassa yksisilmäisten heimo, ei ainakaan sellainen joka muistuttaisi muissa suhteissa ihmisolentoja.

En ota uskoakseni, että olisi mitään jokea nimeltä Eridanus, joka johtaisi mukamas pohjoiseen mereen, jonka rannoilta meripihkaa kerättäisiin, enkä tunne myöskään Cassiteridesin saaria, josta tulisi tina jota käytämme. Ensinnäkään Eridanus ei ole barbaarinimi ollenkaan, vaan kreikkalainen nimi, jonka on keksinyt jokin runoilija. Toiseksi, vaikka olen nähnyt paljon vaivaa, en ole tavannut yhtäkään silminnäkijää, joka tietäisi kertoa että pohjoisessa olisi meri. Joka tapauksessa, tina ja meripihka tulevat maailman ääristä. "

Lähde: Herodotos 1992. Historiateos 1-2. Kreikan kielestä suomentanut ja esipuheella varustanut Edvard Rein. Lisäksi innoittajana: Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria

Historiaa teille valotti UJ

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.4.2014

Rottain ja hiirten hengiltä päästäminen
- Joukkomurhasta voi olla apua -

 19. huhtikuuta 2014  Kuumme vaihe muuttui; se saavutti alimman korkeutensa eli eteläisimmän asemansa tuolloin ja juuri tällä hetkellä meillä jatkuu ns. alakuun eli vähenevän Kuun aika. Jo Vapun aattona Kuu on ns. ylenevän eli kasvavan Kuun ensimmäinen, uusi Kuu kun syntyy 29.4.

Kun Kuu on yhtä aikaa ratatason alenemisen kanssa aleneva eli vähenevä, voimistuu maanalainen kasvu hurjasti. Lika irtoaa nyt vähenevällä kuulla parhaiten, joten pyykki, kuuraus, ikkunanpesu, yms. hoituvat vähemmällä vaivalla. - Kylvöt ja esikasvatukset saavat odottaa uutta kuuta, paitsi jos on kylvämässä juurikasveja tai istuttamassa perunaa kasvihuoneessa.

Vähenevän kuun lopulla voi hävittää huonekasveista tuholaisia, homeita rakennuksista ym. Kaikki työt joilla pyritään saamaan jokin elävä häviämään ja kuolemaan onnistuvat parhaiten juuri vähenevän kuun viimeisinä päivinä. Vaikkapa rotat kannattaa myrkyttää viimeistään nyt tai toki myös muita jyrsijöitä vastaan voi taistella. Elinvoima kun on silloin niilläkin vähimmillään. 30. päivänä tuholaisten elinvoima alkaa jälleen kasvaa, jolloin onnistumismahdollisuudet heikkenevät.

Joukkomurha
Kuva Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo, vuodelta 1916

Jos ei kiinnosta Joukkomurha, niin wanha kansa tiesi neuvoa kotikutoisemmankin keinon rottain ja hiirten pään menoksi:

 - Warsin hywä keino on myös seuraawa. Pyydystä yksi hiiri eli rotta eläwänä;
 woitele se kalan raswasta sulatetulla rattaan piellä,
 päästä se sitte juoksemaan niin se hajua heimolaistensa nenään toimittaa,
 josta karkaawat ja lääkitys-hiiri itse juoksee siksi että henkensä heittää.

Tai seuraava:

- Iki hywä keino mustan rotan surmaksi, on seuraawa:
 sekoita nisujauhoja samuttamattomaan kalkkiin tai surwottuun kipsiin,
 jota otat jauhojen suhteen wain puolen;
 pienillä lautasilla panet muutaman hypeen tätä aineetta.
 Mihinkä tarwitaan, sinne tällaisia lautasia asetat. Niitten lähelle toimitat wettä.
 Rotta syö jauho-aineetta, joka hänellä kiiwaan janon saattaa.
 Siis käy kiiruusti wettä etsimään.
 Muutaman pisaran juottua rupea kalkki maha-nahkaa kalwamaan;
 itikan maha paisuu julmasti, sekä puhkea ennen montaa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.4.2014

25. huhtikuuta
- Marcus evangelicus, Markus, Markku, Kaali-Markus -

Lilla gångdagen. Kaali-Markus. Evankelista Markus oli vanhimman evankeliumin kirjoittaja. Maamiehille eteläisessä Suomessa Kaali-Markus oli tärkeä kesäntulosta kertova päivä, johon liittyy paljon tulevan sään ennustamista:

- Jos Markun yönä on kylmä,
on yhdeksän kylmää yötä peräisin!

- Markuksen kylmä yön viepi;
kolmannen kuhilaan pellolta,
kolmannen saaton niityltä,
kolmannen viisikon kauroista,
kalan padasta ja kolmannen halon pinosta;
silloin ovat kanan munatkin vajaat.
(saatto=ruko, viisikko=kuhilas)

- Kun Kaali-Markuksen mahaan kylmää,
niin ei se yhteen päivään pois lähde!

- Kun Kaali-Markun kylmää,
ei kukka-touot sinä vuonna menesty!
(perunat ja herneet, toim. huom.)

Maamme eteläkolkissa Kaali-Markus oli myös kevättöiden alkupäivä:

- Markku auran pellolle kantaa,
Valpuri käelle kielen antaa.

Kylän pojille ennusteltiin kaali-Markun aaton leudon sään perusteella. Ja leutohan tuo sää nyt todella on ainakin lähes koko Suomessa. Jos aattoyö on leuto, vesi ei jäädy tai menee vain ohuelti riitteeseen, sanottiin:

- Kyllä pojat uskaltaa naimaan mennä,
kyllä hyvä heinävuosi tulee ja paljon perunoita,
että ämmät saa syödä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.4.2014

23., 24. ja 25. huhtikuuta päivien yöt
- Wanhat suwiyöt -

- 23.4. yö on heinäyö, 24.4.  yö on wiljayö ja 25.4. yö marjayö.
 Minä yönä lämmintä piisaa, sen yön merkki kesällä hywin menestywi.

- Jos vanhat suviyöt ovat sulia,
tietää se hyvää vuotta!

- Jos vanhoina suviöinä kylmää, niin tulee sitten vielä 40 yötä kylmää,
jos ei ennen, niin keskellä kesää!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.4.2014

23. huhtikuuta
- Huutoyöt, Georgius, Yrjänä, Jegor, Yrjö, Jyrki -

Yrjönpäivänä 23.4 vietetään partiolaisten suojeluspyhimyksen Pyhän Yrjänän päivää. Yrjönpäivän vietto sijoittuu päivään, joka on legendan mukaan hänen marttyyrikuolinpäivänsä vuonna 303 jKr. Tuona päivänä Yrjänä mestattiin Nicomediassa. Paavi Gelasius I kanonisoi hänet katolisen kirkon pyhimykseksi vuonna 494 jKr.

Pyhä Yrjö tunnetaan myös paimenten pyhimyksenä, karjan suojelijana ja lohikäärmeen tappajana.
Yrjönä eli Jyrkinä oli tapana ajaa karja ulos laitumelle ja huutaa (huutoyöt) Yrjöä pitämään petonsa kiinni. Lämpimän Yrjönpäivän katsottiin ennustavan hyvää vuotta. Kalamiehet alkoivat saada kalaa.

Meillä Suomessa on partioviikko sillä viikolla, johon Yrjönpäivä sijoittuu.

Jyrinpäivän aamuna varhain taikoi emäntä karjaansa, pani kellot hiehojen kaulaan ja loihe lausumahan:

- Kellon kaulahan sivallan,
kuulun kellon lehmälleni.
Kuulu kello, kai'u kello,
kai'u karjamaan periltä,
kai'u kotikartanohon!
Sä oot suurin lehmistäni
vahvin vasikoistani:
Tuo sä karjani kotihin,
kalkutellen kartanolle,
saattele iltasavulle,
vielä päivän paistaessa,
keski-illan kellertäissä,
tuo jonossa Jumalan karja,
karja ehtoisannan emännän!

Sääenteitäkin saatiin:

- Jos ennen Jyrinpäivää ukkonen jyrisee,
niin tulee kylmä ja sateinen kesä.

- Jos Yrjön päivänä on kylmä,
niin menee kolmas jyvä tähästä
ja kolmas halko pinosta;
jos taas on lämmin,
eivät hallat sinä vuonna pane!
(kolmas halko menee, koska kuluu enemmän polttopuita kylmän lopputalven takia)

- Jyrki tuopi kainalossa,
Varpu (1.5.) tuopi vakkasella,
Miikkula (21.5.) kaloja reellä.
(tästä kalansaaliit paranevat)

Yrjön päivän aikoihin ajettiin sudet pois puita paukutellen ja kelloja helistellen, jotta karjan voisi viedä ulos laiduntamaan. Tämä siksi, että Yrjöllä uskottiin olevan mahtivalta susiin, Yrjänän "piskeihin". "Ne syövät ja juovat mitä Yrjö on heille osoittanut" sanottiin venäläistä kansanuskoa mukaellen.

- Sant Yrjänä, pyhä ritari
 pane sinun piskis ja koiras kahleisiin suviöistä talviöihin,
ja kun minun karjani kulkee korpimaita,
 kulje sinä kangasmaita!
(Noormarkku)

- Pane Yrjö koiras kiinni,
 älä laske laitumelle!
(Rautalampi)

- Pyhä Jyrki syöttäjä,
 pane hukat kiinni,
 pane karhut kiinni rautaisilla rahkehilla,
 vaskisilla vantehilla,
 seipääseen selin,
 itsehensä esin.
(Salmi)

Nimeä Yrjänä on annettu kaikkiaan 916:lle suomalaiselle miehelle, 102:lle tällä vuosituhannella. Jegor-nimen on sen sijaan saanut kaikkiaan 83 suomalaista, joista yksi nainen; 19 Jegor-miestä on tullut lisää tällä vuosituhannella. Georgius-nimi on annettu vain kahdelle suomalaiselle, molemmat miehiä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.4.2014

22. huhtikuuta
- Ertwin, Gotherius, Aliina -

Vaikka nimet Ertwin ja Gotherius ovat olleet Suomessa käytössä 1700 - ja 1800-luvulla, ei noita nimiä kuitenkaan ole rekisteröity VRK:n tilastoissa yhdellekään ihmiselle annetuksi. Aliina-nimeä on sen sijaan annettu kaikkiaan 11862:lle naiselle ja kahdelle (2) miehelle.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.4.2014

21. huhtikuuta
- Rooman perustaminen -

Muinaisen Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eKr. naarassuden kasvattamat veljekset Romulus ja Remus. Itse asiassa wanha mytologia kertoo perustajana olleen Romuluksen, joka oli ennen susien adaptaatiota sodanjumala Marsin ja Vestan neitsytpapitar Rhea Silvian poika ja samalla Rooman ensimmäinen kuningas.

Koska Vestan papittarien tuli siis olla neitsyitä, Rhea Silvia, joka ei ilmeisesti ollutkaan neitsyt, tuomittiin moisesta kuolemaan. Hänen lapsosensa Remus ja Romulus laskettiin korissa Tiber-jokeen ja lähetettiin virran mukana kohti surman suuta. Kori ajautui kuitenkin joen mutkassa kuivalle maalle ja eräs naarassusi, jolla äidinvaistot pelasivat ylikierroksin, pelasti pojat siitä ja imetti heitä pentuinaan läheisessä Lupercal-luolassa. Myöhemmin paimen nimeltään Faustulus löysi molemmat pojat ja ryhtyi vaimonsa Acca Larentian kanssa kasvattamaan ja inhimillistämään heitä.

Remus joutui myöhemmin vallasta syöstyn Numitorin paimenten vangiksi. Siellä hän sai selville taustansa ja Remus ja Romulus yhdessä auttoivat Numitorin takaisin Alba Longan kuninkaaksi. Palkinnoksi valtaan pääsystään Numitor antoi Remukselle ja Romulukselle Palatium-kukkulan, jonne veljekset perustivat sitten Rooman ikuisen kaupungin.
Muinainen Rooma Palatium-kukkulalla
Kuva: Osa Palatium-kukkulaa, josta löytyy vielä mm. Keisari Augustuksen talon rauniot
(Kuva © Juha Räty, JR-Studio)
Kuva suurenee klikkaamalla.

Veljekset rakensivatkin alueen ympärille tomerasti kaupunginmuurin ja sen sisäpuolelle asutukseksi ja julkisiksi kiinteistöiksi savimajoja. Romulus julistautui lisäksi despoottisesti kaupunkivaltion kuninkaaksi ja nimesi sen itsensä mukaan vaatimattomasti Roomaksi. Veli Remus poltti päreensä moisesta omahyväisyydestä ja mielenosoituksellisesti hyppäsi kaupunginmuurin yli, luultavasti jostakin vähemmän korkeasta paikasta. Tästä kuningas Romulus kuitenkin tulistui vielä veljeäänkin mausteisemmin sillä seurauksella, että riisti hengen velipojaltaan. Jotkut tosin uskovat, että veljekset olisivatkin itse asiassa riidelleet vain kaupungin nimestä (Rooma vai Remora), mutta henki Remukselta kuitenkin lähti.

 Rooma perustettiin siis Palatium-kukkulalle, Tiberjoen varteen, josta kaupunki hiljalleen levisi ympäröiville kukkuloille. Palatium-kukkula sijaitsi ja sijaitsee Forum Romanumin ja Circus Maximuksen välissä. Kukkulalla on ollut asutusta varsin kauan eli jo noin vuodesta 1000 eKr. Rooman tasavallan aikana (509 – 27 jKr.) alueesta kehittyi sitten myös vaikutusvaltaisten sukujen asuinalue, ja keisariajalla useat keisarit rakensivat sinne palatsinsa, mm. keisari Augustus.

Roomasta alettiin käyttää muiden nimien ohella nimitystä seitsemän kukkulan kaupunki; nämä seitsemän kukkulaa olivat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius. Palatiumin pohjois­puolella sijainneeseen laaksoon muodostui Rooman tärkein tori, Forum Romanum. Merkittäviä kukkuloita ovat myös Vatikaanivaltion sijaintipaikka Collis Vaticanus Tiberjoen länsipuolella sekä nykyisen keskusta-alueen korkein kukkula "Ianiculum".

Muuten, tänä vuonna nyt 21.4. klo 10.18 paikallista aikaa syntyy myös uusikuu. Siitä alkaa kasvavan kuun, nousevan kuun eli yläkuun aika. Se, millaiseksi sää asettuu tiistaihin 24.4. mennessä, kertoo tämän alkaneen kuunkierron säästä. Toivokaamme että tuuli olisi etelästä ja toisi lämmintä, kuten säätiedotukset lupailevatkin. Jos tuuli kääntyy kuitenkin pohjoiseen, kevät kyllä yhä edelleenkin tulee mutta hitaasti ja onnahdellen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.4.2014

2. pääsiäispäivä 21.4.
- Water Monday, Wet Monday, Smigus-Dyngus,
Lany Poniedzialek
-

Young girls are eager to help young men to get wet by pouring a full bucket of water on their heads.
The Easter season in Poland ends on Monday (
Lany Poniedzialek), when the traditional "Smigus-Dyngus" custom has place. The young people are pouring water on one another with lots of fun.
It is a very ancient Easter tradition. This day (Monday after Easter Sunday) is called also in Polish "Wet Monday" and it is a holiday, free of work day.


Picture / Kuva: Lady gets her wet surprice / Juomanne, arvon lady! (Photo: Marcin Selent, JR-Studio)

 For centuries it was a pagan custom to clear your self and house before Spring will came, after Christianity came to Poland that custom had the same symbolic but related to clear you soul from sins. Pagan custom became a Christian custom and everybody is happy, specially children.

 It is really a watery day, elderly just asperse heads with perfumes but children and teenagers are really having a fun. Mark of good fun in that day is how many times you will have to go back to home to change your ware. Yung men are driving streets hunting for some girls to splash with cold water, and everyone else. They watch to catch you near the church or after the church.
You have to go to visit someone, family, friends or just your neighbors and water splashes them. It will bring him/her good luck for whole year and naturally it is good fun for everyone. This is really happy, funny and watery day no matter is it raining or not.

Puolassa tätä toista Pääsiäispäivää vietetään hiukan erikoisemmissa merkeissä - tuolloin nuoret kisailevat keskenään ja toki myös vanhemmat ihmiset ovat vaarassa kastua läpimäriksi, sillä päivän nimi on Lany Poniedzialek,  Wet Monday, "Smigus-Dyngus", ja tuolloin on tapana kaataa vettä toisten päälle ja pitää samalla hauskaa. Toki, jos aikoo lähteä kaupungille parhaimmissaan, kuivana perille pääseminen voi vaatia lujasti yritystä ja tukun hyvää tuuria.

Uutisankkureinanne toimivat juniori Marcin ja Urho Juha

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2014

Pääsiäispäiwä
- 20.4. -

Pääsiäisaamuna käydään kukkuloilla Auringon nousua katsomassa, sillä sinä aamuna sanotaan sen noustessaan ilosta tanssivan. Ja jos se Aurinko kirkkaana nousee, voidaan toivoa hyvää tulevaa vuotta. Samoin Pääsiäinen oli ilon juhla, jolloin pojat laittelevat kiikkuja tytöille kiikuttaviksi.

Pääsiäispäivänä voitiin syödä vielä lankalauantailta tähteeksi jäänyttä Pääsiäiskinkkua kananmunien kera:
"Pääsiäislauantaina tuotiin pöytään kiirastorstaista asti savusaunan miedossa jälkilämmössä kypsynyt pääsiäiskinkku."
 

- Jos Pääsiäispäivänä vettä taivahalta vihmoo,
nin tuleva kesä on kylymä ja kurja!

- Jos taivo on Pääsiäisnä pilvein peitossa,
halla kesällä panetteloo marjain kukat!

-Mitä päivä Pääsiäisnä,
sitä sää sären kutuna!

-Jos on pirtti-Pääsiäinen,
niin on nahka-Helluntai.
(Jos on siis Pääsiäisenä kylmä, on kylmä myös Helluntaina)

- Jos Pääsiäisyönä ottaa toisen talon pellosta joka läjästä lantakokkareita ja vie omalle pellolle,
niin rupeaa pelto lihomaan!

- Kun pitkäperjantai- ja pääsiäisaamuna pistäytyy väkkärin vaseman käden alatse kirkkoon,
 silloin kuin hän avajaa kirkon oveja,
 niin silloin näkee kirkossa kaikki ne,
 jotka paastonaikana ovat trullailleet,
 istuvan takaperin penkeissä ja mustia piruja olkapäillä.

Laihia.

- Joka tahtoo saada hyvän maito- ja voionnen,
 hän pitää joulu-, pitkäperjantai- ja pääsiäisöinä klo 12 mennä toisen talon navetan akkunan alle,
 pistää kirnunmäntä akkunasta sisälle ja yhdeksään kertaan vetää sitä siinä edestakaisin samalla lausuen:
 "Sinne hera, tänne maito ja voi!".
Oulu

- Laskiainen lapset tappaa,
pääsiäinen päähän nappaa,
helluntai hengen ottaa,
juhannus juhlan tuop.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2014

Pääsiäisaatto, lankalauantai 19.4.
- Lankolauantai -
- Metsänpeitto -

Aika joka sijoittuu Pitkäperjantain ja  Pääsiäissunnuntain väliin - aika jona Jeesus oli haudattuna - on menneinä aikoina ollut pahojen voimien temmellysaikaa. Molemmat yönseudut, perjantain ja lauantain välinen sekä lauantain ja sunnuntain välinen, ovat olleet pahamaineisia. Erityisen paljon vanhaa taikuutta on liittynyt juuri lankalauantaihin, joka kirkollisessa mielessä on jäänyt vaille suojaa eli ns. välipäiväksi. Esi-isien Suomessa luku kolme liittyi juuri tähän aikaan; noitia ja Hiiden väkeä "kyylättiin" esimerkiksi juuri kolmen tien risteyksessä tai kolmesti muutetun rakennuksen katolla, etteivät vaan olisi päässeet omittoihin noitumaan eläimiä. Puolisoa, kuolemaa ja muita tulevia asioita ennusteltiin tai niihin yritettiin vaikuttaa samaan tapaan kuin uudenvuodenyönä. Täysi tai lähes täysi kuu toki teki taioista väkevämpiä.

Koska lankalauantai oli tavallaan arkea, silloin sai töitäkin tehdä. Päivän nimen, Lankalauantai, arvellaan tulleenkin juuri siitä, että tuolloin värjättiin talven aikana kehrätyt villat. Värit saatiin milloin mistäkin, mutta esimerkiksi sienillä värjättiin lankoja; hernekuukunen, punaorakas ja kuusenleppärousku ovat vanhimpia tunnettuja langanvärjäysaineita. Toki myös mm. koivun lehdillä tai variksenmarjoillakin lankoihin sai kauniita värejä, jos konstit tunsi, eivätkä tietäjät, noidat, trullit tai Hiiden väki työtä pilanneet.

Vanhalla kansalla oli toki omat konstinsa ja kommerverkkinsä oman onnen nostattamiseksi, toki myös naapurin navetan lannan pilaamiseksi sekä oman navetan lannan voimistamiseksi (lanta oli kutakuinkin ainoa lannoite seuraavana kesänä):

- Otetaan Pääsiäisaattona kaksi kuusen oksaa toisen talon navetasta ja viedään ne omaan navettaan.

Pääsiäisnoidat, joita tietyissä piireissä piireissä kutsuttiin myös pääsiäisämmiksi, ja trullit liikkuivat vanhan kansan mukaan ainakin Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa vielä viime sotien jälkeenkin. Noidat tai kateelliset naapurit tai pojankoltiaiset kun yrittelivät tehdä naapurit elukoille tai omaisuudelle tuhoja juuri näihin aikoihin; noitien piikkiin kun kaikki menisi kuitenkin. Talon väki yritti estää pahansuopien kulkua karjasuojiin mm. puukoilla ja puntareilla,  kelloilla, virsikirjoilla, elohopealla, viisikulmalla tai ristinmerkeillä, joita maalailtiin huoneitten ovien päälle. Trullien tapa kun oli tuhota tai varastaa toiselta karjaonnea vaikkapa viemällä  lantaa tai oksia navetasta, karvoja tai jopa nahanpaloja itse eläimistä. Noitien kerrottiin myös kulkevan kerittemässä lampaita ja leikkelemässä kokonaisia häntiäkin lehmiltä.

- Kuka on trulli, saadaan tietää,
 kun pääsiäislauantaina nimitetään kivi kullekin, jota epäillään;
 kivet otetaan saunan kiukaalta ja pannaan erikseen.
 Aamulla valellaan näitä kylmiä kiviä vedellä,
 jonka kivi kihajaa, se on trulli.
Laihia

Yllä kuvattuja tapahtumia todellakin sattui lähes kaikilla kylillä ja se ammensi keinonsa suomalaisen kaskikulttuurin tietäjäperinteestä. Se kirvoitti vanhat naiset kertomaan uskomustarinoita, joissa noidat muuttuivat esimerkiksi talikoiksi tai kissoiksi, harjoittivat kaikenlaisia menoja itse Peelsebuubin tykönä ja tekivät muitakin yliluonnollisia tekoja.

Metsänpeitto

Siitä, mistä tässä kerrottu noituus meille saapui, ollaan oltu monenlaista mieltä; sen uskotaan joko olevan omasyntyistä ja vanhempaa kuin ajanlasku tai Länsieurooppalaisen noitaperinteen on uskoteltu saapuneen meille joskus 1100-luvulla ja eläneen syvissä kansan riveissä vielä 1600-luvulla. Tuolloin vuosina 1660 - 1690 kirkkomme puhdasoppisuuden nimissä yritti julmasti poistaa kaiken taikauskon ja siihen liittyneen "tuhman" käytöksen ja tavat. Mutta sitä ei edes noitavainoilla ja -rovioilla, joita meillä ei kylläkään juuri ollut, onnistuttu kitkemään kansasta kokonaan pois, vaan paikallisia manamiehiä, metsänpeittoon loitsuajia ja tietäjämummoja esiintyi vielä 1900-luvun alkupuolellakin, varsinkin sisäisemmässä Suomessa. Kerrottakoon vielä, että yleensä nuo noitaoikeudenkäynnit olivat oikeuslaitoksen toteuttamia ja kansan tahtomia, eikä kidutusta tms. juurikaan käytetty. Toki henki lähti monelta noituudesta tuomitulta.

Tuo yllä mainittu metsänpeittoon joutuminen oli sen uhrille totinen paikka; olo muuttui sangen oudoksi ja vieraaksi. Haastatteluissa, joita tämän artikkelin kirjoittaja joskus 1970-luvulla Pohjois-Karjalassa asian tiimoilta teki, kansan vanhimmat muistivat ympäröivän  maailman metsänpeittoon joutuneelle hiljentyneen, mm. linnunlaulu vaimeni tyystin. Kerrotaanpa metsänpeiton kokeneiden myös jähmettyneen niille sijoilleen eikä puhettakaan ollut suusta ulos päässyt.

Ulkopuolisten silmistä metsänpeitossa oleva oli käytännössä näkymätön, mitään ei näkynyt vaikka kuinka kulki viereltä ohi; metsänpeitossa oleva saattoi joskus näyttää kyllä kiveltä tai vaikkapa puunrungolta. Jotkut vapautuivat ajan myötä ilman temppuja metsänpeitosta, toiset tarvitsivat siihen väkeviäkin taikatemppuja, kerrotaanpa monen kadonneen maan päältä ikuisiksi ajoiksi...

Metsänpeitosta pois pääsemiseksi oli vanhalla kansalla toki myös ns. "vippaskonsteja", mainittakoon takin tai jonkun peitossa olevalle kuuluvan vaatteen kääntäminen nurin päin tai kyykistyminen katselemaan omien jalkojensa välistä. Nuo vippaskonstit olivat tosin voimattomia, jos peitossa oleva ei kyennyt liikkumaan. Silloin täytyi muiden auttaa: solmuun väännetyn puun läpi katselemalla saatettiin nähdä peitossa oleva, saman saattoi tehdä jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös etsijä saattoi kääntää omia vaatteitaan nurin kurin. Ja jos etsijä onnistui, hänestä tuli ns. päästäjä. Mutta jollei muu auttanut, metsänpeittoon manaajaa oli lepyteltävä ja jopa lahjottava, jotta "kirous" saatiin lopetettua.

 Seuraavassa loitsu metsänpeitosta pääsemiseksi, kannattaisikohan opetella ihan vain varmuuden varalta:

 
"Päästä näistä naarain vihoista,
kusi-kinttuin kiroista,
miesten mieli-murheista,
kyläläisten kykkäreistä.
Kun oot kytkennä minun omani,
niin minä kytken sinun omasi;
vaan kun päästät minun omani,
niin minä päästän sinun omasi.
Kotiin minun omani,
metän karja Mehtolahan."

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2014
19. huhtikuuta
- Hermogenes, Ikäheimo, Solmu, Timonius, Timon, Bernhard -

Meillä vietettiin vuosittain aina huhtikuun 19. päivä Philipp Melanchthonin, joka kuoli 19.4.1560 Wittenbergissä, muistopäivää. Melanchton oli aikaisemmalta nimeltään Schwartzerd ja hän oli syntynyt vuonna 1497 Brettenissä. Hän oli humanisti, professori ja Martti Lutherin työtoveri.

Melanchthonin kirjoittamat teokset Augsburgin tunnustus ja Augsburgin tunnustusten puolustus ovat luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja yhä nykyäänkin.

Hermogenes on nimenä Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut aika harvinainen, sen on saanut kaiken kaikkiaan vain yksi mies, hän vuosien 1960 - 1979 välillä. Ikäheimo-nimi on ollut hiukan yleisempi ja sen on omakseen saanut kaikkiaan 12 miestä, joista viimeisin jo ennen sotia. Solmu-nimen taas ona omakseen saanut kaikkiaan 111 miestä ja 5 naista. Yksi tunnetuimmista lienee taikuri Solmu Mäkelä. Timonius-nimisiä VRK ei tiedä olleen yhtään, Timon-nimisiä taasen yhteensä 13. Bernhard-nimeä kantaa ja on kantanut yhteensä kaikkiaan 4496 suomalaista, joista yksi on ollut nainen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2014

Pitkäperjantai 18.4.
- Pitköperjantai -

Wanhojen tapoihin kuului, että Pitkänäperjantaina ei vierailtu edes lähimpien tuttujen luona.
 Tuolloin tuli istua totisena kotona ja lukea Herran sanaa tuohisen valossa, samoin pitkäperjantaikirkossa kuului kaikkien uskovaisten käydä. Vakavana piti koko päivä olla, jos esimerkiksi nauroi niin että hampaat näkyivät, teki oikijjaa syntiä! Näin sanottiin Vuonnisessa. Vuoden 1686 kirkkolakikin määräsi päivän vietosta seuraavaa: "Pitkäperjantaina pitää niin maalla kuin kaupungeissakin pyhitettämän ja kansa paastoamiseen ja raittiuteen manattaman."

Syntiä oli myös viritellä hellaan valkiaa, joten syötiin sattumia kylmänä. Näitä sattumia olivat mm. kapakala, hapan leipä ja eilispäivän keitokset. Tosin niitäkin sai syödä vasta Auringon painuttua mailleen. Erityisesti maidon ja kerman juominen oli syntiä, samoin mm. lapsen imettäminen.

Meillä Suomessa Lutherin alkuun panema uskonpuhdistus yritti sotkea wanhojen taikatapoja Pääsiäisestä:  Pääsiäisenä oli saatava tuoretta lihakeittoa, waikka olisi tapettava talon ainoa lammas. Näin rikotaan "pahan miehen paastopäivä"!

Toisin paikoin tawat olivat wanhain mukaan melko tiukkojakin: osalla oli tapana aikaisin Pitkäperjantaiaamuna piiskata kaikki perheen jälkikasvu. Suomen lisäksi tapaa on löydetty myös sekä Ruotsista että Saksasta.

- Jos Pitkäperjantai on vihainen,
niin ei ole seuraavana kesänä pelkoa hallasta;
mutta jos se on selkeä,
niin silloin halla rutaisee!

- Jos härkä ei Pitkänäperjantaina saa rapakosta juoda,
niin silloin saa ajaa hevosella merestä mereen!
(kovaa pakkastalvea kestää vielä kauan)

- Pitkäperjantain yönä istuivat tytöt kaivon kannella selät vastatusten.
 Jos kuului vasaran iskuja, tiesi tämä kuolemaa,
 jos taas viulun soittoa, tiesi se häitä.
Vihti

Taikuudessa, eritoten mustan magian taikakalujen hankinnassa, Pitkäperjantai oli mitä parhainta aikaa sellaisia tapoja harjoittaneille; tuolloin kun pahoilla voimilla oli valtaa. Silloin hankittiin paitsi karjanhoitoon liittyviä taikakaluja, myös kalastukseen ja tautien parannuskeinoihin. Erityisen woimallista aika oli omaisuuden kartuttamiseen tai itsensä "näkemättömäksi tekewäin" loitsujen ja taikajuomain hankintaan. Eritoten Pitkäperjantai-ilta ja lankalauantain ehtoo olivat vuoden pahamaineisinta aikaa. Kaikki pahat woimat kun olivat liikekannalla; noidat, rullit ja muut ilkeämieliset noituuden harjoittajat olivat ihmispoloisten ja varsinkin kotieläinten kiusana. Erityisesti karjaa kävivät pahat voimat "noitumassa ja huonoa onnea tekemässä". Karjan utareitakin olivat pahat voimat joskus viillelleet ja laittaneet lehmiä ummelle. Syy tähän pahojen voimien temmellykseen löytyi kristinuskon alkuajoilta: Jeesus kun makasi vielä haudassaan, joten pahat woimat saivat maailmassa estoitta riehua. Ja tänä vuonna, 2012, Pitkäperjantaina on kaiken kukkuraksi täysikuu, jolloin wanhojen mukaan pahat voimat voivat todella villiintyä...

Kustaa Vilkuna kertoi, että "rullit ja noita-akat olivat miltei poikkeuksetta elämässään syrjäpoluille sortuneita lyhytjärkisiä vanhoja naisia, joiden toiminnan pontimena on pohjaton kateus parempiosaisia naapureita kohtaan." Rullit yrittivät parantaa omaa karjaonneaan mm. lypsämällä maitoa tuppeen tai leikkelemällä sormuksen kokoisia pyöreitä nahanpalasia ja karvoja lehmistä, lampaista ja jopa hevosista. Nämä pahan silmän uhreiksi joutuneet eläimet olivat tuhoon tuomittuja; lampaat sairastuivat pyörötautiin tai ne ajoivat oman villansa, katkoivat koipensa tai heittivät selittämättömästä syystä henkensä! Jos naapurin lampaiden villoja vietiin hautuumaalle tai kitukasvuisen puun haaroille, lampaat alkoivat vähitellen kuihtua ja kuolivat pois.

Lehmät sen sijaan ehtyivät ja joutuivat kesällä metsänpeittoon. Jos lehmien nännejä oli viillelty, lehmät eivät enää poikineet...

Noidat saivat kykynsä lentää taikavoiteesta, joka wanhojen mukaan oli saatu joko itse pääkehnolta tai se oli noidan itsensä keittelemä kuolleina syntyneistä lapsista tai luvattomista saaduista keskosista. Woimaa noitia vastaan saatiin mm. piirtämällä hiilellä tai liidulla ovenkamanaan viisikanta ja siunaamalla Herran nimeen, loitsujakin toki luettiin:

- Kuolet sinä
kuolen minä
kuolee meistä kumpainenni
Maria miekkani, Jiesus kilpeni,
Jumala juttujen veräjä.

Muitakin taikatapoja käytettiin; metallin ääntä, elohopeaa, suolaa, tulikiveä ja eritoten tulta. Tästä ovat peräisin eri puolilla maata vieläkin lankalauantaisin poltettavat pääsiäiskokot. Myös pöllön tai haukkojen raatoja naulailtiin suojattavien tilojen ovien yläpuolelle!

Uskoa noitiin vahvistettiin myös kirkkomme toimin; 1600-luvulla pantiin toimeen hirveitä noitavainoja kidutuksineen ja kuolemantuomioineen! Tuolloin viimeistäänkin rahvas saatiin uskomaan noitiin, kun papistokin niihin woimallisesti uskoi ja kuolemansyntinä noituutta piti!

Pitkäperjantaita wanha kansa vietti Kristuksen kuoleman ja ristiinnaulitsemisen surujuhlana. Tähän päivään liittyen vuonna 1800 löydettiin jonkin matkaa Roomasta koilliseen sijaitsevasta Aquilasta, hebreankielistä tekstiä sisältävä kuvataulu. Tekstin todettiin olevan jäljennös Jeesuksen virallisesta kuolemantuomiosta. Tauluja on ilmeisesti ollut useampia, koska sen kääntöpuolella oli kirjoitus: Samanlainen taulu on lähetetty joka suvulle. Teksti kuuluu käännettynä (lähde: http://www.netikka.net/mpeltonen/utapokryf.htm)(kiitokset vinkistä historioitsija Masa Karvakasalle)

PONTIUS PILATUKSEN TUOMIO
että Jeesus Natsarealainen on ristillä kuoleva.

TUOMIO

Keisari Tiberiuksen seitsemäntenätoista hallitusvuotena ja 24 päivänä Maaliskuuta, Pyhässä Jerusalemin kaupungissa, Hannaan ja Kaifaan ollessa ylimmäisinä pappeina, Jumalan kansan uhripappeina, tuomitsen minä, Pontius Pilatus, pretorikunnan maaherra, Jeesus Natsarealaisen kuolemaan ristillä kahden pahantekijän välillä, seuraavien kansan syytösten tähden:

  1. Hän on viettelijä,

  2. hän on kapinallinen,

  3. hän on lain vihollinen,

  4. hän nimittää väärin itsensä Jumalan pojaksi,

  5. hän nimittää itsensä Israelin kuninkaaksi,

  6. hän on mennyt temppeliin seurassaan suuri kansanjoukko, jolla oli palmunoksia käsissään.

Centurio Qvintus Kornelius käsketään viemään hänet teloituspaikalle. Jokaista, olkoonpa köyhä tai rikas, kielletään vastustamasta Jeesuksen kuolettamista.

Me allekirjoittaneet todistamme täten Jeesuksen kuolemantuomion:

Daniel, rabbiini, farisealainen
Johannes, rabbiini
Rofael Rorobabel
Kapet, kansalainen

Jeesus menköön kaupungista ulos Struenus -portista.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.4.2014

Kiirastorstai, häntätorstai 17.4.
- Tirstorstai, kirstorstai, kihlatorstai, kiristorstai, häntätorstai -
 

Kiirastorstaina wanha kansa karkotteli pihamailtaan kiiraa. Mm. Hankasalmelta löytyy vuodelta 1892 seuraava tieto:

"Otetaan vanha tervatuokkonen, johonka kiinnitetään jukko lutavarpuun (luta oli luusta tai puusta valmistettu talttaa muistuttava esine) kiinni, ja terva sytytetään tuokkosessa palamaan. Sitten mies rupeaa vetämään tuokkosta kartanon ympäri kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään. Toinen mies käy perässä, lyö leppäisellä vitsalla tuohista koko ajan ja sanoo lyödessään: - Kits kiira metsään! - Konsti tehdään kiirastorstaina."

Muuten, kiiran ajo tarkoitti sitä, että näin toimittaessa käärmeet eivät tule sitten kesällä pihaan. Myös muut raiskat, kuten sammakot ja kaiken maailman sisiliskot pysyivät nurkilta poissa. Virroilla päin sanottiin lisäksi, ettei paha pääsisi taloon pillojaan tekemään. Itse sanan kiira tarkoittaa piharikkoa, pahaa olentoa.

Wanhan kansan ortodoksisen karjalaisväestön piirissä kiirastorstai oli vuoden jämyin suursiivouspäivä, jolloin huushollin joka ikinen nurkka ja kolo putsttiin ja kuurattiin. Likaiset vaatteet pantiin pyykkiin ja risaiset ryysyt korjattiin kuntoon tai vaihdettiin uusiin. Kiirastorstaina sai tehdä kaikenlaista, mutta kehrääminen ja jauhaminen olivat kiellettyjä töitä.

Muitakin taikoja ja uskomuksia kiirastorstaihin liittyy:

- Kun kiirastorstaita vastaan kylmää,
niin kylmää neljäkymmentä yötä vaikka sulaan veteen.

- Kiirastorstaina pohjapäreroihu kourassa pitää juosta kerran myötäpäivään
 ja kahdesti vastapäivään talonsa ympäri.
Pielavesi

- Kiirastorstaiaamuna pitää kopeloida härän tai oriin munija.
Sitten löytää kesällä teeren ynnä muiden kaikkien lintujen pesät.
Uukuniemi

- Kiiretorstai on loihtupäivä.
Silloin emäntä pittää navettaa kierttee ja kerätä kaikellaisia tavaroita,
esim. lehmänkelloja, hiilikoukkuja ja leipälapio.
Siilinjärvi

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.4.2014
Kellokeskiviikko 16.4.

Herran vuonna 2013 täysikuu osui kellokeskiviikkoon, Saulin päivään klo 11.27. Tänä vuonna, 2014, täysikuu oli tänään, tikkutiistaina klo 10.42.

- Jauhoseulat keskiviikkoiltana heinäläjään,
etteivät kesällä syö itikat; värttinät, hierimet myös, ettei keärmeitä näy.
Suistamo

- Kellokeskiviikkona pannaan kellot lehemän kaulaan.
Sievi

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2014
Tikkutiistai 15.4.
- Tikkotiistai, tiukutiistai -

"Tikkutiistai" on saanut nimensä siitä, että silloin vuollut "sytyketikut" olivat erikoisesti onnea tuottavia. Silloin pistettiin luudan varpuja ja vispilänvarpuja tuvan seinien rakoihin, jotta nämä "tikkutiistain" varvut estäisivät pahoja henkiä pääsemästä taloon pääsiäisviikolla.
Iisalmi

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2014

15. huhtikuuta 1912
- 43 suomalaista siirtolaista hukkuu Titanicin mukana! -

Esi-isäimme ja -äiteimme elämä täällä raukoilla Pohjan rajoilla ei menneinä vuosisatoina ollut aina kovin auvoista. Perheet olivat suuria, asuinolot karuja, aika ajoin maatamme vaivasi jopa nälänhätä ja alati ystävällismieliset naapurikansamme, milloin Ruotsi, milloin Venäjä, halusivat kartuttaa maaomaisuuttaan maamme lukuisilla järvillä ja sankoilla metsillä ja työläistensä ja sotilaidensa määrää suomalaisilla miehillä. Niinpä lienee sangen ymmärrettävää, että aika ajoin halu lähteä "Ameriikan kultaa vuolemaan" saattoi syttyä varsinkin nuorten naimaikäisten miesten mielissä. Kun olisi omalle kullalle ne kihlarahat hankittava.

Niinpä siirtolaisia uudelle mantereelle meiltä Suomesta alkoi lähteä jo 1600-luvulla.  Ensimmäiset amerikansuomalaiset asuivat tuolloin Ruotsin siirtokunnassa Uudessa Ruotsissa Delawarejoen varrella. He olivat lähtöisin Keski-Ruotsin suomalaismetsistä ja osin täältä koto-Suomesta. Vähitellen he sulautuivat alueen muihin kansallisuuksiin. Myöhemmin 1830- ja 1840-luvulla pieni suomalaissiirtolaisten siirtyi joukko Venäjälle kuuluvaan Alaskaan Sitkan seuduille.

Laaja siirtolaisuusaalto alkoi noin 1860-luvulla, jolloin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muutti paljon ihmisiä erityisesti Pohjanmaalta. Ensimmäiset tämän "toisen vaiheen" siirtolaisista olivat Suomesta Pohjois-Norjaan muuttaneita ja siellä kaivoksissa työskennelleitä. Samanaikaisesti kun Pohjois-Norjan kaivokset alkoivat ehtyä, niin Yhdysvaltojen sisällissodan vuoksi Pohjois-Michiganin Kuparisaaren kaivoksissa vallitsi työvoimapula, ja Pohjois-Norjassa liikkui amerikkalaisia värväreitä (tästä kerrottiinkin jo viikon 4/2011 palindromissa, jonka näet täältä). Tämä siirtolaisaalto jatkui pitkälle 1950-luvulle saakka.

Työttömyys, sosiaaliset ongelmat ja seikkailuhenki olivat syitä Amerikkaan lähtöön 1800-luvun lopulla. Myös venäläistämispolitiikka, muun muassa Venäjän armeijan asevelvollisuuden pakoilu ja suomalaisen kirjallisuuden lähes täyskielto, antoi monille pontta ja pippuria Ameriikan matkaa varten. Yhdysvalloissa kun oli ahkerille suomalaisille tarjolla runsaasti työtä, ja tavallisesti ajateltiin, että olot siellä olisivat vapaammat kuin täällä venäläisten ikeen alla kotimaassa.

Suomesta lähti siis noina hankalina vuosina 1870–1929 noin 389 000 siirtolaista Amerikkaan. Vuosina 1870–1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä ja kolmannes Etelä-Pohjanmaalta.

Muutto tuonne kaukaiseen kultamaahan tehtiin laivoilla, kun lentäminen ei vielä tuolloin ollut mahdollista. Niinpä esimerkiksi höyrylaiva Uranialla herran vuonna 1893, kukkeimman kevään puhjetessa, maastamme lähti 509 siirtolaista kohti Amerikan mannerta. Tosin liian useasti monen siirtolaisen tienuureissu loppui jo alkumatkasta Englantiin, valitettavan usein rankan ryyppäämisen tai huijatuksi tulemisen takia.

Vuonna 1912 maailman suurin insinööritaidon ihme, uppoamaton RMS Titanic aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta kello 12.00. Vaikka Titanic oli upea ja uusi jättiläislaiva, jonne liput maksoivat ainakin maltaita, mukana oli asiakirjojen mukaan kaikkiaan 63 suomalaista. Nuorin heistä oli 8 kk:n ikäinen vauva Kiihtelysvaarasta ja iäkkäin 65-vuotias Jalasjärveltä. Kaiken kaikkiaan vain 20 esivanhempaamme selvisi hengissä 14. huhtikuuta 1912 Pohjois-Atlantilla sattuneesta haaksirikosta. (Niin, haveri sattui tosiaankin 14. huhtikuuta, mutta Titanic upposi vasta 15. huhtikuuta, joten artikkelissamme ei ole virhettä). Valtaosa laivalla olleista suomalaisista matkusti kolmannessa luokassa, jota yleisesti kutsuttiin siirtolaisluokaksi. Syy tähän oli se, että he todellakin olivat siirtolaisia.

Titanic-uutisointia New York Heraldissa vuonna 1912

Kuva:  New York Heraldin artikkeli Titanic-turmasta

Rakentajiensa silmäterä, RMS Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva, uppoamaton sellainen. Kuitenkin tämä jättiläismäinen Titanic törmäsi neitsytmatkallaan jäävuoreen Pohjois-Atlantilla kohdassa 41°44′N 049°57′W ja painui meren syvyyksiin vieden mukanaan noin 1 500 matkustajaa. Emoyhtiön suunnittelemat uudet laipiotkaan eivät estäneet haveria. Titanicin ainoana päällikkönä toimi White Star Linen kommodori Edward J. Smith.

Seuraavassa lista suomalaisista laivalla olleista sekä tieto heidän kohtalostaan:

KUOLLEET     HENKIIN JÄÄNEET    
Nimi Ikä Koti-/lähtöpaikka Nimi Ikä Koti-/lähtöpaikka
Alhomäki, Ilmari Rudolf 19 Salo Abrahamsson, August 20 Taalintehdas
Backström, Karl Alfred 32 Ruotsinpyhtää Andersson, Erna 17 Ruotsinpyhtää
Berglund, Karl Ivar 22 Finby,Sund,Ahvenanmaa Backström, Maria Mathilda 33 Ruotsinpyhtää
Collander, Erik Gustaf 27 Mikkeli/Helsinki Hakkarainen, Elin Mathild 24 Kalvola/Helsinki
Gustafsson, Alfred Ossian 19 Karlby, Kökar, Ahvenanmaa Heikkinen, Laina 26 Jyväskylä
Gustafsson, Anders Vilhelm 37 Ruotsinpyhtää Hirvonen, Helga 22 Taalintehdas
Gustafsson, Johan Birger 28 Ruotsinpyhtää Hirvonen, Hildur 2 Taalintehdas
Hakkarainen, Pekka Pietari 28 Kuopio/Helsinki Honkanen, Eliina 27 Saarijärvi/Helsinki
Heininen, Wendla Maria 23 Laitila/Turku Hämäläinen, Anna 24 Kiihtelysvaara
Hiltunen, Martta 18 Kuopio/Utra, Kontiolahti Hämäläinen, Wiljo 8 kk Kiihtelysvaara
Ilmakangas, Ida Livija 27 Paavola Jussila, Erik 32 Elimäki/Helsinki
Ilmakangas, Pieta Sofia 25 Paavola Lindqvist, Eino 20 Taalintehdas
Johanson, Jacob Alfred 34 Bonäs/Munsala Niskanen, Juho 39 Kivijärvi
Jussila, Aina Maria 21 Paavola Silvén, Lyyli Karoliina 18 Tornio
Jussila, Katriina 20 Paavola Sinkkonen, Anna 30 Parikkala
Kallio, Nikolai Erland 17 Kauhajoki Sjöblom, Anna Sofia 18 Munsala
Lahtinen, Anna 26 Kemi Stranden, Juho 31 Kitee
Lahtinen, William 35 Viitasaari/käymässä Kemissä Sundman, Johan 44 Munsala
Laitinen, Kristina Sofia 38 Kuopion msrk/Helsinki Turja, Anna Sofia 18 Oulainen
Leinonen, Antti Gustaf 32 Välitaipale, Helsinki Turkula, Hedvig 65 Jalasjärvi
Mäenpää, Matti Aleksanteri 22 Kauhajoki    
Mäkinen, Kalle Edward 29 Ikaalinen    
Nieminen, Manta 29 Karinainen    
Panula, Eino Viljami 13 kk Ylihärmä    
Panula, Ernesti Arvid 16 Ylihärmä    
Panula, Jaakko Arnold 14 Ylihärmä    
Panula, Juha Niilo 7 Ylihärmä    
Panula, Maria Emilia 41 Ylihärmä    
Panula, Urho Abraham 2 Ylihärmä    
Pekoniemi, Edvard 21 Heinolan mlk    
Peltomäki, Nikolai Johannes 25 Lavia/Hki    
Riihivuori, Susanna (Sanni) 22 Ylihärmä    
Rintamäki, Matti 35 Kauhajoki    
Rosblom, Helena Wilhelmiina 41 Kolla/Rauma    
Rosblom, Salli Helena 2 Kolla/Rauma    
Rosblom, Victor Richard 18 Kolla/Rauma    
Salonen, Johan Werner 23 Karinainen    
Sivola, Antti Wilhelm 21 Ruotsinpyhtää    
Strandberg, Ida Sofia 22 Godby, Finström, Ahvenanmaa    
Tikkanen, Juho 32 Pielavesi    
Wiklund, Jacob Alfred 18 Vaasa/Munsala    
Wiklund, Karl Johan 21 Vaasa/Munsala    
Äijö-Nirva (Ranta-Nirva), Iisakki 41 Kauhajoki  

Taulukko: Suomalaismatkustajat Titanicilla (Phil Hind: encyclopedia titanica,Titanic passenger and crew biographies,
 Titanic pictures, exclusive research articles and ongoing discussions about the Titanic diasaster.)

RMS Titanicin hylky löydettiin vasta vuonna 1985 3798 metrin syvyydestä meren pohjalta.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2014

Malkamaanantai 14.4.
- M
aitomaanantai, mämmimaanantai, makkomaanantai, mankomaanantai -

Maitomaanantain on epäilty liittyneen pääsiäisen maitoruokien tekoon, mutta siitä ei oltane varmoja laisinkaan. Tämän tulkinnan tekee epävarmaksi se, että lehmien maidontuotanto lienee joskus ollut ns. "ummella" pääsiäisen aikoihin. Malkamaanantai-nimi taas tulee sanasta malka: syytöntä syytetään; nähdä rikka toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.4.2014

14. -16. huhtikuuta
- Suvipäivät,
Tiburtius, Valerianus, Maximus -

Suvipäivät ovat wanhan kalenterin mukaan 14.-16. huhtikuuta. Nämä ovat myös kolmen marttyyrin muistopäivät, Tiburtiuksen, Valerianuksen ja Maximuksen Valerianuksen käänsi kristinuskoon hänen puolisonsa Pyhä Cecilia, kuten myös Valerianuksen veljen, Tiburtiuksen. Maximus oli upseeri jonka piti teloittaa veljekset, mutta joka kääntyi kristinuskoon. Kaikki kolme kärsivät marttyyrikuoleman yhdessä.

Tiburtius-nimi on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain 16:lle miehelle, viimeisimmän kerran juuri ennen talvisotaa. Valerianus esiintyy meillä ainoastaan neljä kertaa, viimeksi juuri ennen talvisotaa sekin, mutta Maximus peräti 262 kertaa (liekö Gladiaattori-elokuvan innoittamaa, mutta noista 262 kerrasta peräti 252 nimeä on annettu 2000-luvulla).

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2014

14. huhtikuuta
- Tiburtius, ensimmäinen suvipäivä
-

Wanhan kansan kalentereissa 14. huhtikuuta on ollut alkavan suven ensimmäinen päivä. Wanhojen mukaan kalat lähtevät tuolloin liikkeelle ja kurjet tulevat jo Keski-Pohjanmaalle saakka. Maamiehen ystävä västäräkki saapuu myös kurjen siivellä. Melkein kansallislintumme varis (esiintyy mm. Gallen-Kallelan maalauksessa "Poika ja varis" vuodelta 1884) munii ensimmäisen munansa.

Satakunnassa nuoret tervasivat salaa toisiaan, jos vain kiinni saivat; onnistunut tervattu kun säilyi silloin kaikkien tautien ulottumattomissa...

Säästä sanottiin:

- Tiburtius tietä neuvoo,
Vappu maat valjastaapi,
kesän keikkuvan etehen.

- Jos suviyönä kylmää,
seuraa vielä 40 yökylmää.

Tiburtius-nimi on meillä Suomessa annettu kautta aikain vain 16:lle miehelle, viimeisimmän kerran juuri ennen talvisotaa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2014

Hiljainen viikko 13. - 19.4.
- piinaviikko, tymintäviikko
-

Pääsiäistä edeltävä viikko on meillä ollut ns. Hiljainen viikko. Sitä kutsutaan monissa piireissä myös nimellä piinaviikko tai suuri viikko, jolloin oli ankara pyykinpesukielto ja rankka paasto. Ei saanut näinä päivinä muutenkaan tehdä mitä töitä tahansa. Niinpä pyykinpesun lisäksi kehrääminenkin oli kokonaan kielletty. Varsinkin oli kiirastorstaita varottava. Jos silloin kehräsi, punoi lankaa, taikka köyttä kiersi, olivat hengenlähdön hetket raskaat, “sitkaat kuoleman siteet”. Kehräyksestä seurasi myös pelko, että rullit tulisivat pääsiäisyönä talon lampaita keritsemään.

 Jokainen päivä hiljaisella viikolla on saanut omat erikoisnimensä: Palmusunnuntaina eli virposunnuntaina lapset käyvät virpomassa pienen palkkion toivossa naapuritaloissa, malkamaanantaina jolloin koottiin tanhualta malkapuita, tikkutiistaina vuoltiin sytyketikkuja pääsiäistulille, kellokeskiviikkona ripustettiin kellot lehmien kaulaan, kiirastorstaina ajettiin paha "kiira" kartanolta metsään, Pitkäperjantaina istuttiin pirtissä ja vältettiin vierailuja ja lankalauantaina värjättiin talven aikana kehrätyt langat.

Pääsiäisaamusta sitten jo ruvettiin varsinaiseen pyhänpitoon ja nuoret tytöt vallankin pesivät kasvonsa purovedellä, jolloin pysyi kauniina koko vuoden.

- Koko paaston aikana ei saa kehrätä sen tähden,
etteivät rullit
(pääsiäisämmät) pääsiäisyönä lampaita kerittisi.
Sitä varten sidottiin kaikki talon rukit rullista kiinni toisiinsa ja peitettiin vaatteella.
(Simo. Latva, M. 1895)

- Paaston aikanen piinaviikko oli vanahoilla ihan kummallinen,
silloin ei soanna vahingossakaa nauroo,
ja jos joku vihelsi, oil se kauhistus, se, joka näin tek, tuomittiin pirulle kuuluvaks,
ja se palavel pirua ja joutui pirulle jos voan nauroi tahi vihels.
(Tervo. Oksman, Juho)

- Pitkänäperjantaina jos on pakkanen tai on samanlaista kuin koko viikkokaus,
niin on pitkä ja kylymä kevät,
mut jos lauhkii ilima, niin on lämmin kevät.
Samoin kiiratorstaina. Kiirana kun kiristää, niin helkana helistää.

- Eikä myöskään piinaviikolla pidä lammasta ostaa eikä myydä,
silloin ei ole lammaslykkyä myöjällä, eikä ostajalla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2014

Virposunnuntai 13.4.
-
Palmusunnuntai, Dominica Palmarum -

Sana virpa on lainaa venäjänkielisestä sanasta verba, paju ja virpominen pohjautuneekin ortodoksiseen perinteeseen. Virpoja oli menneinä aikoina tervetullut vieras taloon ja torppaan, sillä virpojan mukana tuli terveyttä sekä vilja- ja karjaonnea, jopa rikkautta. Virpominen levisi meillä Suomessa sotien jälkeen alkaen Karjalasta ja Savosta aina yleissuomalaiseksi tavaksi. Itä-Suomessa palmusunnuntaita onkin kutsuttu virposunnuntaiksi ja Karjalan Kannaksella virposunnuntaita edeltävää lauantaita virpolauantaiksi, virposunnuntain aatoksi. Niinpä sitten tehtiin kauniit vitsat juuri edellä mainitun pajun varvuista ja koristeltiin ne värikkäiksi. Niillä kelpasi lyödä varsinkin emäntiä, joille luovutettiin sitten palmut virpomisen jälkeen.

Virpomaan lähdettiin heti aamulla, jotta pahat henget eivät vielä olleet ehtineet herätä ja virpoja pääsi heidät yllättämään. Sen jälkeen kun virpoja oli käsitellyt itsensä, vuorossa olivat perheenjäsenet ja eläimet. Virpomalla talonväki ja karja pysyivät terveenä koko vuoden.

Virvottaessa luettiin 1800-luvulla seuraavasti:"Virvon varvon, tuoreeks, terveeks, vitsa sul..."

- Urpaa, arpaa, tuoreeks', terveeks',
 siul' kana, miul' muna!
Riihen parvet rikkaaks',
 aitan parvet autuaaks',
 kuominad kuninkaaks'!
 Talliltais talonpojaks!
 Tuo lehmält' voi-lusikka,
 Taikinapytylt' kakku!
 Viikoks' velkaa,
 aastajaks' anteeks'!
(Veljeskansamme inkeriläiset)

Suistamolla 1920-luvulla virvottiin:

- Uuden vuoden, uuden varvan
sulle virpavitsan annan
enkä suurta palkkaa vaaji
enkä velkakirjaa laaji!

Meillä wanhojen virpovärssy kuului:

- Virpoi varpoi, tuoreeks, terveeks,
ison talon emännäks,
viijen piijan pitäjäks!
Viikoks velaks, vuuveks vapaaks;
sinulle vitsat, minulle palkka!

Virpoja tuli sitten viikon kuluttua eli pääsiäispyhinä palkkojaan eli kuostia noutamaan, kun talon emännillä oli antaa pyhiksi leivottua evästä runsaalla kädellä. Nykyisin pikkuvirpojien malttamaton mieli ei moista kestäisi, vaan palkka tahdotaan hetimmiten mukaan virpomisen päätyttyä ja mieluiten suklaana tai rahana leipomusten sijaan. Viereinen kuva: Kaksi noitaa valmiina tositoimiin (Photo © Juha Räty) Kuva suurenee klikkaamalla

- Jos palmusunnuntaina paistaa aurinko, tulee hyvä ohravuosi.
(Paimio)


- Ne vitsat, joilla virposunnuntaina oli käyty virpomassa,
 säilytettiin tuvan ikkunan päällä raossa kevääseen asti,
 kunnes eläimet piti laskea ulos navetasta.
 Nyt otti talon emäntä vitsat
 ja virpoi niillä elukoita navetan ovella niiden tullessa ensi kertaa ulos.

(Kurkijoki)

Pyhät oksat ovat kuuluneet katolisiin pääsiäiskulkueisiin jo ainakin 500-luvulta saakka. Tämän vanhan virpomaperinteen muistelo kannattanee päättää tiedolla, että näiden virpaoksien siunaaminen kiellettiin tärkeämpien asioiden puuttuessa Ruotsi-Suomen kuningaskunnassa vuonna 1529 Örebron kirkolliskokouksen päätöksellä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2014

12. - 14. huhtikuuta
- Suviyöt
-

Juliuksen, Justinuksen ja Tiburtiuksen (Yrjön, Albertiinan, Markun) vastaisista yökylmistä seuraa wanhan kansan mukaan seitsen- tai yhdeksänkertainen määrä kylmiä öitä.

Itse asiassa huhtikuun 14. päivä on ollut vanhan kansan merkkien mukaan ensimmäinen kesäpäivä. Ajankohdat juuret ovat jäljitettävissä vanhoihin Skandinaavisiin riimusauvoihin, joita käytettiin kalentereina. Näissä sauvoissa kalenterimerkit kääntyivät kesään huhtikuun puolivälissä. Suviöiden aikaan huomataan luonnossa uudenlaista liikettä ja eloa. Kalat alkavat liikkua vesissä, linnut palata suurina auroina taivaalle ja tuulessa on jo kesäistä tuoksua.

Suomessa on ollut käytössä toinenkin määritelmä vanhoille suviöille; heinäyö 23.4., viljayö 24.4. ja Kaali-Markun marjayö 25.4. kertoivat minkälainen on tulossa seuraavasta suvesta. Heinänkorjuuilmat ennustetaan heinäyön lämpötilasta, viljankorjuuajan viljayöstä ja marjojen poiminta-ajan marjayöstä. Jos niiden öiden aikana oli vuodenaikaan nähden kylmää, niin on kylmää vielä seuraavat 40 päivää, eikä tulevasta kesästä kummoisia odoteta.

Suvipäivät, jotka joissakin piireissä ja lähteissä myös suviöihin sotketaan, ovat vastaavasti hetimmiten, eli 14.-16.4

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.4.2014

12. huhtikuuta
- Julius, Juliaana, Eira, Jullus, Ylikki
-

Pian alkaa kuun keskikohta olla jo kiikarissa, ja kun ollaan loppukuussa, aurinko alkaa paistamaan jo toden teolla ja päivät ovat pitkiä. Ja parasta aikaa muuttolinnut saapuvat ja linnut laulavat, näkyypä jossakin jo kevään ensimmäiset kukkijat ilmestyneen. Perhoset lentävät suloisesti ja lapset ilakoivat rapakoissa.

- Kuu kiurusta kesähän,
puoli kuuta peipposesta,
viikkokausi kivenviasta,
yksi päivä pääskysestä,
västäräkistä ei vähääkään.

Nyt oli perinteisesti aika puuveneen, rekien ja rattaiden tervaukselle, kun ahavaa, pälviä elikkä maata alkaa paljastua lumen alta. Terva kun kuivuu parhaiten juuri huhtikuun kevätauringossa. Ja vastatervatulla veneellä voi sitten mennä kalaonneaan koettelemaan, verkkoja laskemaan ja katiskoita kokemaan; mutta jos huhtikuussa on hyvä kalaonni, niin:

- Kun on hyvä kalavuosi,
silloin huono heinävuosi.

- Hierimet nuorista männyistä,
vispilät koivuista

Meillä jo 1700-luvulla yleistä Julius-nimeä on Väestörekisterikeskuksen mukaan annettu kaikkiaan 10805 kertaa, joista kahdesti naiselle. Juliaana-nimen on saanut kannettavakseen kaikkiaan 1144 naista, joista viimeiset tänä vuonna. Eira on nimenä melko yleinen; sen on omakseen saanut 5485 naista ja 6 miestä. Jullus-nimeä ei VRK tunne, Ylikki taas on annettu vain kuudelle naiselle ja he kaikki ovat saaneet nimensä vuosina 1920 - 1939.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.4.2014

8. huhtikuuta
- Dionysius, Perpetuus, Suoma, Suometar
-

Nimeä Dionysius on annettu Suomessa kaikkiaan kolmelle miehelle, joista viimeisin nyt 2000-luvulla. Eipä toistaiseksi hälle tule montakaan kaimaa vastaan, koska edellisen kerran nimi annettiin noin vuonna 1900 ja sitä aikaisemmin joskus 1800-luvun puolella. Vielä harvinaisempi on ollut Perpetuus, jota on meillä annettu vain kahdelle miehelle, molemmille aikavälillä 1900 - 1919. Olisiko jo jonkun aika ottaa tämäkin nimi käyttöön?

Nimeä Suometar on taas annettu kautta aikain 170:lle suomalaiselle naiselle, Suoma-nimi on taas annettu jo peräti 5278:lle, joista kaksi on ollut miehiä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.4.2014

7. huhtikuuta
-
Vanha-Maaria, Egesippus, Hegesippus -

Juliaanisesta kalenterista periytyi kansallemme 7.huhtikuuta eli "Vanha-Maaria".

- Kun vanhaa-Maariaa vastaan yöllä taivas on tähdessä,
menestyvät kukkaviljat kesällä hyvin.

- Jos vanhaa Maariaa vastaan yöllä kylmää,
niin kylmää kymmenen yötä;
jos sitä seuraavana yönä vielä kylmää jatkuu,
niin on kylmää 20 yötä;
ja jos vielä kolmantena yönä on kylmää,
riittää sitä 30 yötä!

- Kun vanhaa Maariaa vastaan on suoja tuuli,
niin on nopea kesän tulo;
ei silloin saa heittää rekeään joen taa,
taikka se jää sinne.

Suomessa 1700-luvulla yleistä nimeä Egesippus ei Väestörekisterikeskus tunne laisinkaan. Sen sijaan 1800-luvun nimeä Hegesippus on VRK:n mukaan annettu kaikkiaan meillä 18 miehelle, viimeisimmän kerran vuoden 1980 jälkeen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.4.2014

4. huhtikuuta

- Ambrosius episcopus, Brusi, Rusi -

4.4. on meillä Suomessa ollut Rusi ja Brusi-nimisten nimipäivänä. Kirjoistamme ja kansistamme löytyy kaikkiaan viisi Rusi-nimistä kansalaista, joista neljä on miehiä ja yksi nainen. Kaksi miestä ja yksi nainen ovat saaneet Rusin etunimekseen vuoden 1980 ja vuoden 1999 välillä ja yksi mies vuoden 2000 jälkeen. Brusi-nimisiä ei ole meillä rekisteröity koskaan yhtään kertaa. Nimeä Ambrosius on esiintynyt kaikkiaan 69:lla kansalaisellamme, kaikki miehiä, ja heistä viisi on saanut nimensä vuosien 2000 ja 2008 välillä.

Ambrosius episcopus Mediolanensis (334 -397 jKr.) oli Milanon piispa vuodesta 374 lähtien. Hän alkoi käyttää jumalanpalveluksissa vuorolaulua ja pyrki syventämään saarnoillaan seurakuntalaistensa kristillistä tietoutta. Hän taisteli areiolaisuutta ja pakanuutta vastaan kirkon opein.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.3.2014

1. huhtikuuta
- Makkaralukon hakupäivä
-

Huhtikuu , joka on muuten enlannin kielellä "april", on meillä lännessä lähes kaikissa maissa muodostunut jo perinteisesti pilkka- ja pilailutekojen päiväksi.  Suomessa tapa ei ole kuitenkaan vielä kuin vasta vain noin 210 vuotta vanha. Tunkiovinkkelin, klasisaksien tai esimerkiksi makkaralukon hakeminen naapurista lainaan oli laajalti yleinen narraamistapa; hakija otettiin naapurissa vakavin naamoin vastaan, kerrottiin, että valitettavasti makkaralukko oli juuri lainattu jollekin toiselle tai että se oli rikki ja ohjattiin kysyjä naapurista toiseen.

 Toisekseen aprillina on tietämätön lähetetty ostamaan olemattomia, vaikkapa maantiennousua, lutikan länkiä, Egyptin pimeyttä, keltaista kiusaa tai puukengän siemeniä erityisesti apteekkeihin, pääasia oli, että "uhri" saatiin kulkemaan "jonninjoutavan" perässä pitkin kyliä. Apteekit olivat hyvä jonninjuoksutuksen kohde, koska niistä sai muutenkin kaikenlaista, jopa outoakin tavaraa.

 Meillä parasta ja ensimmäistä aprillausaluetta on ollut Lounais-Suomi. Muuten, historiamme (Suomen) vanhin aprillaustieto on peräisin vuodelta 1800, jolloin 13-vuotias pikku-mamselli Hämeenlinnan Kurjalan kosken kartanosta kertoi omassa päiväkirjassaan narranneensa mamselli Fortelinia.

Wanhalla kansalla oli muuten tapana aprillata myös huhtikuun viimeisenä päivänä! Tästä kertoo mm, Sakari Topelius kokoelman  "Lukemista lapsille" kolmannessa osassa. Tämä kokoelma julkaistiin isäimme ja äiteimme kielellä herran vuonna 1875.

Asiasta kiinnostuneille löytyy lisää täältä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 31.3.2014

Veikuna alakkaa!
-
Hankikuu, vaahtokuu, sulamakuu, suvikuu, kiimakuu, veikuna -

Huhtikuussa järvien ja jokien jäät eivät enää kanna turvallisesti, vaikka niissä paksuutta olisikin. Keväällä paksukin jää voi olla joko kohvajäätä tai hohkajäätä, eli jään kiteet ovat pitkiä "piikkejä" ja 40 senttisenkin jään läpi saapas voi solahtaa avoveteen saakka vieden koko uskalikon mukanaan. Sanotaankin, että huhtikuu jalkamiehen harhauttaa; jäät voivat yöpakkasten jälkeen olla kovia, mutta iltapäivällä Aurinko onkin muuttanut jään pelkiksi puikoiksi...

Aaapuuuvaaa! Auta hyvä mies pappi pois avannosta!
Kuva: Pappi hukkumassa huhtikuun hohkajäissä
 "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
 (Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Huhtikuun nimi johtunee joidenkin vanhojen, 1900-luvun alun tutkimusten mukaan sanasta huhta. Kun kaskeamiseen perustuva viljelysmuoto oli meillä Suomessa vielä vallalla oleva tapa, isäntämiehet kävivät huhtikuussa merkkaamassa kaadettavat ja kaskettavat lehdot metsässä. Kyseiset lehdot sitten kesällä huhdattiin.

Joidenkin tutkijoiden mukaan tässä kuussa maa tulee näkyviin sulavan lumen alta ns. "huhtoutuen". Tähän liittyvätkin mm. sanonnat:

- Maaliskuu maan näyttää,
huhtikuu huhteleepi!

- Huhtikuu huhteleepi
 lumen maasta, jään vedestä,
otrat aitan loukahasta.

Muita sanontoja, joskus hiukan ilkikurisiakin, alkavalle kuulle ovat:

- Huhtikuun jäätä ja pikkulapsen persettä ei ole kumpaakaan uskomista.

- Ei hullukaan huhtikuulla kylvä!

- Huhtikuu kurjet hakee,
vaahtokuu varikset tuopi.

- Kun sä kuulet kurjen äänen,
älä mene järven jäälle!

Puutetta ja kurjuuttakin huhtikuusta ennustettiin:

- Kun kurki kuolee varpu suuhun,
lapset kuolee vehka suuhun!
(huonona vuonna ei ole kummillakaan ruokaa)

- Kuu kiurusta kesähän,
puoli kuuta peipposesta,
viikkokausi kivenviasta,
yksi päivä pääskysestä,
västäräkistä ei vähääkään.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.3.2014

Eiffelin tornin avajaiset 31.3.

Tasan tarkkaan tänä päiwänä Herran wuonna 1889. 31.3. siis, saatiin valmiiksi Pariisissa Eiffelin torni, jonka rakennutti Gustave Eiffel. Tornin oli tarkoitus lähinnä vain juhlistaa vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyä ja se piti purkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan jo 20 vuotta myöhemmin 1909. Tosin monet pariisilaiset vaativat mokoman ruman rakennelman välitöntä purkamista... Torni avattiin yleisölle 6. toukokuuta 1889.


Tässä yllä kuva tuon kauhean terästornin suunnitelmasta. Kuvan on piirtänyt Maurice Koeclin noin vuonna 1884. Huomaa kuvassa kokovertailut mm. Vapaudenpatsaaseen ja Riemukaareen... Kun tornin 20 vuoden määräaika umpeutui, torni sai kuitenkin jäädä paikoilleen, sillä torni oli tärkein väline uusien, juuri alkaneiden radiolähetysten lähettämiseksi.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.3.2014

Maanalainen Kuu

Uusi Kuu syntyy tänään sunnuntaina 30. maaliskuuta klo 20.45. Se on siis maanalainen Kuu, koska se syntyy horisontin alapuolella koko Suomessa. Kuu nousee tänään paikkakunnasta riippuen aamukuuden (06.00 am) ja aamuseitsemän välillä ja laskee taivaanrannan taa noin klo 20.00. Koska uusikuu on klo 20.45, se syntyy "maan alla". Wanha kansa sanoikin horisontin alla syntyvää Kuuta maanalaiseksi Kuuksi, ja sitä pidettiin epäsuotuisana kuunkiertona. Tästä alkaa yläkuun eli nousevan Kuun aika, astronomisesti sanottuna kasvava Kuu.

Nyt alkaa taikina jälleen kohota, ja leivonnaiset onnistua; täyttäkuuta kohden tämä ilmiö vain wanhojen mukaan voimistuu. Samoin hiusten leikkuu lisää hiusten kasvua, ken sitä halajaa, leikkaa ennen täyttäkuuta tulevan kahden viikon aikana. Parhaat päivät hiusten tuuheutumiselle ovat leijonapäivät, 6.-8. huhtikuuta. Myös sen jälkeiset pari päivää ovat neitsytpäivinä hyviä tukanleikkuupäiviä.

Nyt kylvämään ja laittamaan pistokkaita multaan tai vesilasiin juurtumaan, kevät kun lähtee kohisten liikkeelle. Yläkuulla eli nousevalla Kuulla kylvetty itää nopeasti ja kasvaa koko kesän nopeaa vauhtia tuottaen paljon satoa maanpäällisiin osiin. Vain juurikasvien ja sipulien kylvöt ja istutukset ovat vähenevän eli laskevan kuun töitä.
 
Nyt Kuu kasvaa ja mahla nousee ylöspäin; nyt ei siis saa leikata paksuja puutuneita oksia ja runkoja, niiden haavapinta jää avonaiseksi ja antaa mahlan valua hukkaan. Nämä kevätleikkaukset pitää malttaa jättää vähenevän kuun aikaan, eli vasta täydenkuun jälkeen, kun virtaus rungoissa kääntyy juuria kohti, alaspäin.

Wanhan kansan tiennäyttäjät eli kiertotähdet Kointähti (eli Aamutähti tai Venus) ja Jupiter ovat nyt seuranamme. Jupiter loistaa kirkkaana iltataivaalla etelässä, Venus aamuhämärissä matalalla kaakkoistaivaalla, lähellä Kuunsirppiä.
Wanhojen mukaan Kointähti oli paimen, joka varjeli tähtiä ja katsoi, ettei yksikään kadonnut ennen aikojaan. Wanhat saamelaiset katsoivat Aamutähden olevan Auringon käskynhaltija ja vasta sen mentyä mailleen alkaa yön olioiden valta. Inuitien perinteessä Venus oli vanha mies, joka pakeni taivaalle surmattuaan lauman meluavia lapsia, jotka olivat häirinneet häntä.

 Venus on siis eräänlainen valontuoja, sillä sehän näkyy alhaalla kun pitkän talviyön jälkeen valo alkaa palata. Punainen planeetta Mars nousee itäkaakosta iltayöllä ja on aamuyöllä etelässä. Marsin kirkkaus kasvaa sen lähestyessä oppositiota, joka on 9.4. Maaliskuun loppupuolella Mars on Neitsyen Spica-tähden pohjoispuolella ja on selvästi Spicaa kirkkaampi. Aamuyön taivaalla se on Saturnusta kirkkaampi, mutta himmeämpi kuin Jupiter.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.3.2014

Mustan Kuun yö
- Kuoleman Kuu 29. - 30.3.2014 -

Mustalla Kuulla tarkoitettiin sitä aikaa ennen kuin uusi Kuu syntyy, eli silloin kun vanhan Kuun valo on niukimmillaan. Wanhan kansan perinteessä tätä voitiin kutsua myös kuoleman Kuuksi. Aikaisemmin katsottiin esimerkiksi lapsen syntymä tähän aikaan huonoksi enteeksi, sillä lapsesta tulisi heiveröinen ja olisi taakkana vanhemmilleen.

 Pimeän kuun aika (jolloin kuuta ei parin päivän ajan näy lainkaan) oli ennen wanhaan sangen pyhää aikaa. Pyhä-sana merkkasikin alkujaan "varottavaa". Pyhäaikaan ei saanut tehdä mitään sellaista, mikä saattaisi esimerkiksi suututtaa jumalat. Kun kuu taas alkoi näkyä (uusi kuu), pyhä päättyi ja arki alkoi.

Mustan Kuun ajaksi voitiin laskea jopa kolme vuorokautta ennen uuden Kuun syntymää, mutta wanhat laskivat Mustan Kuun yöksi vain edellisen yön ennen uutta Kuuta.

 Uusi kuu syntyy nyt sunnuntaina, 30. maaliskuuta klo 21.45. Siitä alkaa nousevan kasvuvoiman aika, nousevan kuun aika, eli yläkuu.
Wanha kansa uskoi, että säätilaan on odotettavissa muutoksia parin päivän sisällä kuun syntymisestä. Kolmas päivä uuden kuun syntymästä ennakoi tulevan kuunkierron säätyyppiä. Tarkkaillaan siis millaiseksi sää asettuu keskiviikkoon 2.4. mennessä. Jos on lämmintä ja tuuli etelästä/lounaasta, tulee kevät ja lämmin. Jos tuuli on pohjoisesta/koillisesta ja on kylmää, jatkuu talvi vielä; ehkä...

Wanhat tiesivät myös, milloin piti tappaa tupien torakat ja muut loiset, jotta lapsoset säästyisivät puremilta eikä ruoka pilaannu. Tämä tuholaisten tappoaika on juuri nyt! Samoin kukkakasvien kylväminen ja hoito...

- Kaikki yläkuun työt,
 varsinkin kylvöt ja muu kasvuunlähtö,
 pitää tehdä aamupäivällä
.

 tai ainakin aloittaa aamupäivällä, sanoo vanhan kansan ohje.
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.3.2014

30. maaliskuuta
- Uusikuu -

Wanhat seurailivat Kuun vaiheita tarkoin. Joka kuukausi kuu syntyi hopeiseksi sirpiksi taiwaalle loistamaan; se ilmestyi tyhjästä, kuolleesta mustasta kuusta täynnä elinvoimaa ja kasvuenergiaa. Se kasvoi hiljalleen parin viikon aikana pyöriäiseksi taiwaan kiekoksi joka valaisi ihmisille pimeät yöt nähtäviksi kulkea, kunnes kiertokulussa tuli aika vähetä ja Kuu kuoli pois uuteen pimeyteen. Nyt 2014 maaliskuussa tämä uusikuu on 30.3. klo 21.45 eli nyt tulevana yönä meillä on mustan Kuun yö, hui! Kuun waiheet owat ihan parahultasesti näkösällä!

Ja tällä kertaa tämä uusi Kuu syntyy Kalojen vaikutuksen loppumetreillä Kuun siirtyessä Kauriin vaikutuspiiriin. Wanhat tiesivät kertoa sillekin omat sivuvaikutuksensa ja allakoissamme Kuun sijainnin löysi vielä Herran wuonna 1858, sen kun katsottiin olevan sangen tärkeän tiedon (katso kuvaa oikealla vuoden 1858 heinäkuun allakasta. Kuva suurenee kyllä klikkaamalla, niin ei tarvitse tihrustella)! Kuu Kaloissa kun merkkasi sitä, että oli otollinen aika hyyrystellä kaikkien lehtikasvien kimpussa, vaikka tupakin. Ja lisäksi juurien keruu, jos vain routainen maa vielä suo, rohtoja ja lääkkeitä varten. Näin siis sanoivat wanhat.

 Kuu oli wanhoille tärkeä syntymän, kasvun, kuoleman ja jälleensyntymän symboli. Kuunvaiheet liikuttelivat mahtavia vesimassoja ja siksi wanhat uskoivatkin Kuun hallitsevan kaikkia vesiä ja jopa itse Veden Elementtiä. Naisten kuukautiskierron katsottiin usein myös olevan kytköksissä Kuun vaiheisiin.

Katso tästä Kuun mustasta vaiheesta sivuiltamme lisää täältä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 25.3.2014

25. maaliskuuta
- Marian ilmestyspäivä, Kevät-Maaria, Rekiheitto-Maaria, Paastonaikainen Maarianpäivä, Maria, Maija -

Tämä 25. maaliskuuta on alkuperäinen ja oikea Marian ilmestyspäivän paikka (katso artikkeli täältä).

Vanhaan aikaan päivä tunnettiin myös nimillä: Annunciatio Mariae, Festum incarnationis, Initium redemptionis, Conceptio Christi, Annuntatio Christi, Annuntatio Dominica.

Marian ilmestyspäivä, Jungfru Maria Bebådelsedagen, Vårfrudagen. Tämä yli 1500 vuotta vanha juhla kertoo siitä, kuinka enkeli Gabriel ilmestyi Marialle tasan yhdeksän kuukautta ennen Joulua eli juuri nyt 25.3.. Juhlaa ei ole muuten sitten uskonpuhdistuksen jälkeen vietetty Suomen luterilaisessa kirkossa enää lainkaan.

 Suomen kansanperinteessä päivä liittyy kevääntuloon ja sääennustuksiin:

- Jos ei Marja maata näytä, ei huhtikuussa kesää tule.

- Mitä Maariana maloilla,
se vappuna vaolla.
(kuinka paljon on lunta Marian päivänä katolla, sen verran vappuna pellolla)

- Jos on Maariana lunta katolla,
niin on sitä Jyrkinä kannonpäässä
(23.4.).

- Mitä ennen Maariaa hellittää,
sen kyllä jälkeen kiinnittää.
(tarkoitetaan talvipakkasia)

- Jos ennen Maarian päivää ojat juoksee,
kyllä ne jälleen tukkeutuvat.

- Mitä ennen Maarianpäivää on talvella lavaa (usvaa),
sitä ennen Mikkeliä
(29.9.) on halloja.

- Mitä sää Mariana, sitä sää Jyrkiin.

 - Jos hauki maalla Maariasta niin kurki suolla suvipäivänä (Tibertuksen päivänä 14.4.)

Tuo päivän wanha-suomalainen nimi rekiheitto-Maaria kertoo siitä, että tuolloin eteläisessä Suomessa tiet menivät rospuutolle (kelirikkoon) ja reellä oli hankala niitä pitkin ajella.

Tätä etelästä päivän alta saapunutta puhas piika pikkaraista wanha kansa juhli ja muisteli peräti viitenä päivänä vuodessa;  Kynttilänpäivänä eli Marian puhdistuspäivänä 2.2., toisen kerran juuri nyt Maarian ilmestyspäivänä eli 25. maaliskuuta, kolmannen kerran kesällä Heinä-Maijana heinäkuun toisena, neljännen kerran jälki-Maariana 15.8. ja viidennen kerran syys-Maariana syyskuun 8:ntena.

Tälle kuunkierrolle osuu myös Kevät-Marianpäivä, ja siten tämän kuunkierron nimi olisi vanhalla tavalla kerrottuna "Mariankuu". Nimi tarkoittaa siis sitä kuunkiertoa, eli kuuta, jonka ajalle Marianpäivä osuu. Maariankuusta Wanhat sanoivat:

 - Millaista Mariankuulla,
 sellaista kolmen kuukauden ajan.

 Kaiken lisäksi nyt itse Marian ilmestyspäivä osuu kolmannelle päivälle kuun syntymästä, eli juuri sen päivän säätyyppi ennakoi alkaneen kuunkierron säätä:

- Mistä tuulee Maariana,
 siinä suunnassa tuulet pysyvät,
 sellaista ilmaa tuovat.
  Merituuli lämmintä,
 pohjois- ja luodetuuli kylmää.
(Merituuli = Etelä- ja lounaistuuli)



Juliaanisesta kalenterista periytyi 7.4. "Vanha-Maaria". Nimenä Maaria ei ole niitä harvinaisimpia, koska nimeä on annettu kaikkiaan 14.632:lle suomalaiselle naiselle. Maria-nimeä on annettu peräti 366.875:lle suomalaiselle ja heistä peräti 301 on ollut miehiä (ja heistä 7 nyt 2000-luvulla). Maijoja taas on 40.358, ja kaikki he ovat /ovat olleet naisia.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.3.2014

20. maaliskuuta
- Edvardus, Joachim, Joachimus, Rubert, Rubertus, Suonio
-

20. maaliskuuta vuonna 1916 Albert Einstein julkaisi yleisen suhteellisuusteorian.

Nimeä Rubert on Suomessa annettu kaikkiaan 22 miehelle, joista yksi tällä vuosituhannella, Joachimusta, Edvardusta eikä Rubertusta kenellekään (Väestörekisterikeskuksen tilastoissa), Joachim-nimeä 852 miehelle (24 vuosina 2010 - 2014) ja Suonio kaikkiaan 17:lle miehelle (yksi tällä vuosituhannella).

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.3.2014

19. maaliskuuta
- Suomalaisen kirjallisuuden musta päivä, Josephus, Joosef, Jooseppi, Juuso, Josefiina -

Herran vuonna 1850, Suomen ollessa vielä tiukasti Venäjän rautaisen saappaan alla, 19. maaliskuuta oli kaiken suomenkielisen kirjallisuuden, niin kirjojen kuin lehdistönkin, varsinainen musta päivä. Tuolloin nimittäin venäläinen sensuuriasetus kielsi itse asiassa lähes kaiken suomeksi painetun materiaalin; ainoina poikkeuksina sallittiin uskonnolliset ja taloudelliset julkaisut. Tuo määräys oli maailmankin mittakaavassa katsottuna omituinen ja itse asiassa ainutlaatuinen.

Tämä päivä on paitsi Minna Canthin syntymäpäivä, myös vanhemmalle kansanosalle erityisesti aina Joosefin päivä, juuri sen Joosefin, joka oli oli Neitsyt Marian puoliso. Tälle "Joosepin" päivälle kuuluu vanha kansa sanoneena:

 - Kirkas Joosepin päivä antaa hedelmällisen vuoden.

Nimeä Jooseppi on Suomessa annettu kaikkiaan 2922 kertaa, joista kaksi on ollut naiselle! Tällä vuosituhannella 193 suomalaista miestä on saanut tämän historiallisen nimen. Nimeä Joosef on taas saanut kantaa kaikkiaan 267 suomalaista, ja yksi heistä nainen. Josefiina-nimen taas on saanut 12.087 suomalaista, heistä 3 on ollut miehiä. Vuosina 2000 - 2012 nimi on annettu peräti 4095:lle naiselle. Josephus-nimen on saanut kaikkiaan vain 18 suomalaista miestä kautta aikain, heistä viimeiset 3 vuoden 1980 jälkeen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.3.2014

18. maaliskuuta

- Viimeisen temppeliherran kirous -
- The Curse of the Last Templar -

Vuonna 1314 Jacques de Molay, Temppeliherrain ritarikunnan viimeinen suurmestari, poltettiin roviolla kidutuksen ja sillä saadun tunnustuksen jälkeen. Tunnustuksen aitous lienee vähintäänkin kyseenalainen tuonaikaisten laupeiden kuulustelumenetelmien takia. Hän oli syntynyt tiettävästi vuonna 1244 Burgundissa.

Jacques de Molay kertoi liittyneensä Temppeliherrain ritarikuntaan vuonna 1265. Hänet valittiin temppeliherrojen 23. suurmestariksi 48-vuotiaana vuonna 1292. Ranskan kuningas Filip IV Kauniin aloitettua temppeliherrojen vainot Jacques pidätettiin vuonna 1307. Kidutettaessa julmasti hän tunnusti, että osa ritarikuntaa vastaan kohdistetuista syytteistä piti paikkansa, lukuun ottamatta syytteitä sodomiasta. Myöhemmin Molay kielsi tunnustuksensa kidutukseensa vedoten. Niinpä vuonna 1314 paavi Klemens V lakkautti Temppeliherrain ritarikunnan. Muutamaa kuukautta myöhemmin maaliskuun 18. päivänä Jacques de Molay poltettiin roviolla hengiltä yhdessä Geoffroy de Charnay'n kanssa.

Vanha kansan suussa elänyt ja luultavasti oikeaksi todistettu legenda kertoo, että roviolla ollessaan Jacques de Molay kirosi kuningas Filipin ja paavi Klemensin sekä julkitoi ennustuksensa, että 12 kuukauden sisällä he olisivat hänen kanssaan helvetissä. Lieneekö ennustuksessa ollut voimaa tai ei, mutta Klemens V kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin ja Filip kuoli kahdeksan kuukautta myöhemmin saman vuoden marraskuussa...eikä heidän jatkosijoituspaikkansa ole vielä toimituksemme tiedossa.


Kuva: Viimeinen Temppeliherra lausuu kirouksensa
 The Curse of the last Grand Master of Knights Templar

Jacques de Molay (c. 1244 – 18 March 1314) was the 23rd and last Grand Master of the Knights Templar, leading the Order from 20 April 1292 until it was dissolved by order of Pope Clement V in 1307. Though little is known of his actual life and deeds except for his last years as Grand Master, he is the best known Templar, along with the Order's founder and first Grand Master, Hugues de Payens (1070–1136).

 Jacques de Molay's goal as Grand Master was to reform the Order, and adjust it to the situation in the Holy Land during the waning days of the Crusades. As European support for the Crusades had dwindled, other forces were at work which sought to disband the Order and claim the wealth of the Templars as their own.

 King Philip IV of France, deeply in debt to the Templars, had De Molay and many other French Templars arrested in 1307 and tortured into making false confessions. When De Molay later retracted his confession, Philip had him slowly burned upon a scaffold on an island in the River Seine in Paris, in March 1314. The sudden end of both the centuries-old order of Templars and the dramatic execution of its last leader turned De Molay into a legendary figure.

Old folks can tell that there is a true story concerning the last moments of Jacques de Molay. When he was allready at the stake de Molay cursed both king Filip and Pope Clement. He predicted that within next 12 months they both would be in Hell with him. Was it a real curse or not, but Pope Clement died only 3 weeks later and king Filip died also 8 months later, in the same year, November...

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.3.2014

17. maaliskuuta
- Gertrud, Kerttu, Kerttuli -

Kerttu-nimi on aika vanhaa perua meillä Suomessakin, olihan se jo Lallin, piispantappajan, emännällä 1100-luvulla.

Pyhästä Gertrudista, joka kuoli vuonna 1302 jKr., tuli 19-vuotiaana abbedissa Rodersdorfin sistersiläisluostariin. Täytyy mainita, että hänen nunnauransa oli alkanut jo viisivuotiaana, jolloin hän oli muuttanut asumaan kotipaikkansa Helfan benediktiiniluostariin. Etelä-Pohjanmaalla Kerttua kunnioitettiin paikallispyhimyksenä, erityisesti karjan suojelijana.

- Jos Kertunpäivää vastaan yöllä sataa, eivät juurikasvit sinä vuonna menesty.

Gertrud-nimeä on annettu kaikkiaan 1461 suomalaiselle, joista 1458 on ollut naisia ja kolme (3) miestä! Viimeisimmät Gertrudit (9) on annettu tällä vuosituhannella. Kerttuli-nimeä on annettu kaikkiaan 934 kappaletta, joista yksi miehelle ja 200 vielä tällä vuosituhannella. Kerttu on yleisin 32010 nimellä, joista yksi kuuluu miehelle.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.3.2014

15. maaliskuuta
- Christophoros, Risto, Ristoppi -

Pyhä Kristoforos, joka on  muinaiskreikaksi Χριστόφορος "Kristuksen kantaja", oli kuuluisa marttyyri 200-luvulla Lyykiassa keisari Diciuksen aikana. Tarinan mukaan hän kääntyessään kristinuskoon kieltäytyi paastoista ym. omistautuen sen sijaan kantamaan ihmisiä jokien ylitse - ja kerran sitten yksi ylitse kannettavista paljastui itse Kristukseksi.

Sekä läntisessä että itäisessä perinteessä tunnetaan myös koiranpäinen Kristoforos; hänen kerrotaan saaneen koiranpään, koska Jumala teki tuon ihmeen hänen rukoustensa tähden. Hän oli pyytänyt koirapäätä itselleen pääksi, jotta pakanat vakuuttuisivat kristinuskon voimasta ja uskosta tämän ihmeen kautta. Toisten lähteiden mukaan Kristoforoksen piti kristinuskoon käännyttyään saada takaisin inhimillinen hahmonsa.  Perimätieto kertoo yhdeksi syyksi myös sen, että hän pyysi itselleen koiranpäätä, jottei hän viettelisi naisia komealla ulkonäöllään.

No joka tapauksessa lännessä uskottiin keskiajalla sangen voimallisesti, että Kristoforosta rukoilemalla voi pelastua kaikenlaisilta kulkutaudeilta. Myös muinaisella Venäjällä hänellä uskottiin olevan samanlaisia kykyjä varjella monen moisilta sairauksilta. Lisäksi hän suojeli matkoilla olevia ja merimiehiä. Pohjois-Venäjällä Kristoforoksen ikonin saattaa löytää ikonostaasin sivuovista eli ponomarinovista, joiden kautta kuljetaan alttariin.

 Keskiajalla katolisissa maissa tätä juhlaa vietettiin 25.7., mutta ortodoksit juhlivat häntä jo 9.3. Nykyinen 15. maaliskuuta näyttää tulleen vasta 1600-luvulla Kristoforoksen päiväksi. Suomessa Kristoforosta pidettiin erityisesti koskenlaskijoiden suojelijana. Vanhoissa runoissa vaikea vierasperäinen nimi on muuttunut suomalaisemmaksi Ristopiksi, ja koskea laskettaessa kuuluikin rukoilla:

- Ristoppi koskenhaltija,
sylin aaltoja syseä
käsin käännä käppyröitä
koprin kuohua kokoa.

Jostakin syystä myös saukon metsästäjät pitivät Ristoppia suojelijanaan.

Nimeä Ristoppi on Suomessa annettu vain yhden kerran, vuosien 1960 - 1979 välisenä aikana; ei koskaan aikaisemmin eikä myöskään myöhemmin. Christophoros-nimeä ei ole annettu kertaakaan, mutta Ristoa peräti 31027 kertaa, ja noista yksi kerta naiselle 1960- tai 1970-luvulla. Kristoforos on annettu kaikkiaan kolmelle miehelle, viimeisimmät kaksi kertaa 2000-luvulla.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.3.2014

12. maaliskuuta
- Wanha kewätpäiwäntasaus, Gregorius, Greus, Reko -

Keskiajalla esi-isämme ja -äitimme sepittelivät latinankielisiä ( ja toki suomenkielisiäkin) värssyjä almanakan merkkipäivistä muistaakseen vuotuiskalenterinsa, joka oli silloin todella tärkeä muistettava! Mm. Mikael Agricola suomenteli näitä kansanvärssyjä Rucouskirjaansa. Esimerkiksi syys- ja kevätpäiväntasaus (joka siis tuolloin oli 12.3.) muistettiin seuraavasta värssynpätkästä:

- Pyhä Greus ia Risti (14.9.) tee,
ette öö ia peiue tasan iee.

Ja Jonas Raumannuksen mukaan (vuodelta 1646):

- Lamber (17.9.) ja Greus wuos wuodelt ain,
Päivän ja Yön tuowat tasain!

Gananderin sanakirjassa vuodelta 1789:

 - Kriu krau Kreun päivä, tasain yö, tasain päivä.
(Kriu krau lienee kurki, jonka muuttokin voitiin ajoittaa Greusin päivään)

Wanhat ennustelivat Rekon päivästä myös tulevia säitä:

- Jos on Rekona pakkasia,
pitää heinäaikana poutaa,
mutta jos tuiskuttaa,
niin on vielä pakkasia.

Rekon päivä oli muutenkin tärkeä päivä talonpojille:

- Rekon päivänä talonpoika kokoilee viimeiset puntarikalunsa ja lähtee sinä talvena viime kerran kaupunkiin,
tekee porvarinsa kanssa vuoden rätingin saadakseen verorahat.

Tänä vuonna (2014) 11. maaliskuuta, tiistaina, Kuu oli kiertoradallaan kauimpana Maata ja on alkanut nyt pikku hiljaa lähestyä jälleen. Kuun vaikutus on nyt vähäisimmillään. Nyt onkin oiva aika lehtikasvien hoidolle, ruukkukasvien mullan vaihdolle ja wanhoja tapoja noudattaville parasta pärepuiden kaatoaikaa. Lisäksi taivaalla alkuillan kirkkain planeetta Jupiter näkyy maaliskuun eteläisellä iltataivaalla korkealla ja korkeimmillaan se oli 11.3. Seuraavan kerran asia on samalla tavalla vasta vuonna 2025... Planeetta Venus näkyy aamuhämärissä matalalla kaakkoistaivaalla, lähellä kuunsirppiä.

Gregorius oli aikoinaan Rooman paavi, mutta samalla sangen taitava hallinto- ja talousmies. Kansanperinteessä hänet muistettiin lähinnä vanhasta kevätpäiväntasauksesta, joka oli alkujaan 12. maaliskuuta, mutta vuoden 1572 jälkeen tasauspäiväksi muutettiin 21.3. Gregoriuksen vanha kalenterimerkki oli kuitenkin juurtunut paikoilleen maaliskuun kahdenneksitoista.

 Paavina hänen sanotaan olleen Jumalan palvelijoiden palvelija, joka aloitti mm. suuren käännytystoiminnan. Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat väittivät tosin kirkon rappion ja pimeän keskiajan alkaneen juuri Gregoriuksesta...

Gregorius kuoli 12.3.604 jKr., minkä takia 12. maaliskuuta olikin hänen muistopäivänsä entisinä aikoina; nykyisin se kuitenkin on 3. syyskuuta. Hänet haudattiin pyhien Leo Suuren ja Gelasiuksen ja muiden vastaavien viereen Pietarinkirkon sakariston lähelle. 50 vuotta hautaamisensa jälkeen hänen ruumiinsa siirrettiin basilikan puolelle. Keskiajalla Gregorius sai lisänimen Suuri. Historiamme on antanut hänelle myös barbaarikansojen apostolin nimen ja hän kuuluu lännen kirkon neljän suuren opettajan joukkoon.

Hän on mm. koululaisten, ylioppilaiden, opettajien, koulukuorojen, lauluntekijöiden ja muusikkojen suojelija.

Nimeä Gregorius on Suomessa annettu yhteensä 112:lle miehelle, joista kahdeksan 2000-luvulla. Nimeä Greus ei ole meillä annettu tiettävästi kenellekään, mutta Rekoa on annettu kaikkiaan 593 miehelle maassamme kautta aikain; 2000-luvulla peräti 292 kertaa! Eräänlainen muotinimi, siis!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.3.2014

11. maaliskuuta
- Kansa saa lukea uudesta presidentistä -

Keskiviikkona 11. maaliskuuta ensimmäiset suomalaiset saivat postilaatikkoonsa uuden lehden, joka oli omistettu elokuvalle. Se oli uusi ja komea "Filminumero", N:o 10 1925. Kannessa komeili "nykyajan miesihanne", Ramon Novarro.

 Kunniamme Päivät -museo, Oulu

Uusien elokuvien lisäksi lehden sisäsivuilla kerrottiin uuden presidentin, Lauri Kristian Relanderin virkaanastujaisista peräti valokuvan kera. Uutinen oli päivätty kirjoitetuksi 7.3., lauantaina, ja siinä kerrottiin "viime maanantaina" eli 2.3. 1925, Fannyn nimipäivänä, pidetystä eduskunnan juhlaistunnosta. Nimityspäivä olisi sääntöjen mukaan pitänyt olla 1.3., mutta tuolloin sattui olemaan sunnuntai, eikä istuntoa voinut siis pitää.

Reissu-Lassen virkaanastujaiset 1925

 

Lisää aiheesta voit lukea sivuiltamme täältä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.3.2014

10. maaliskuuta
- Aleksanteri III, Suomen suuriruhtinas, syntyy -
- The birth of Alexander III, the Grand Prince of Finland -

Aleksanteri III, joka syntyi 10. 3. 1845, oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894. Tuo 10.3. oli wanhan ajanlaskutavan mukaan eli ns. wanhaa lukua 26.2.

Hän syntyi Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan, aikaisemmalta nimeltään Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie, toisena poikana. Aleksanteri III ei ollut kruununperijä ensimmäisen 20 ikävuotensa aikana, sillä hän ei ollut perheen esikoispoika. Kun hänen vanhempi veljensä Nikolai kuoli 1865, Aleksanteri alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi pääasiassa Konstantin Pobedonestsev, Pyhän synodin prokuraattori, joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija.

Kuolinvuoteellaan tsarevitš Nikolai, Aleksanterin isoveli, toivoi, että hänen morsiamensa, Tanskan Kristian IX:n tytär, prinsessa Dagmar naisi hänen seuraajansa. Tämä siis tarkoitti hänen nuorempaa veljeään Aleksanteria. Aleksanterin ja nimen Maria Fjodorovna ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen.

Aleksanteri, joka tunnettiin ruumiinvoimiltaan sangen väkevänä, myös esitteli voimiansa mielellään. Hän pystyi mm. paljain käsin repimään korttipakan ja rutistamaan hopearuplan kasaan. Muuten hän ei sitten ollutkaan kovin mukava mies.

Aleksanteri tarttui vallan kahvaan nimellä Aleksanteri III vuonna 1881 pian sen jälkeen, kun hänen isänsä murhattiin. Aleksanteri II oli valmistellut lakia, joka olisi rajoittanut keisarin ja itsevaltiaan valtaoikeuksia, mutta isän sopivasti kuoltua Aleksanteri III perui isänsä valmistelut ilmoittamalla, ettei hänen valtaansa saanut kajota. Lisäksi hän aloitti Venäjän vähemmistökansojen venäläistämisen (määräys ei koskenut Suomea) ja niiden kulttuurien alasajon mm. kieltämällä paikallisten kielten julkisen käyttämisen. Esimerkiksi Puolassa kaikki virastot ja koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja juutalaisten vainot laillistettiin valtiollisilla määräyksillä.

Alexander Alexandrovich (10 March 1845 – 1 November 1894), known historically as Alexander III or Alexander the Peacemaker reigned as Emperor of Russia, King of Poland and Grand Prince of Finland from 13 March 1881 until his death on 1 November 1894. He reversed some of the liberal measures of his predecessor, his father, Alexander II.

Alexander became heir apparent (as Tsarevich) with Nicholas's sudden death in 1865. It was then that he began to study the principles of law and administration under Konstantin Pobedonostsev, then a professor of civil law at Moscow State University and later (from 1880) chief procurator of the Holy Synod of the Orthodox Church in Russia.

On his deathbed Alexander's elder brother Nicolas is said to have expressed the wish that his fiancée, Princess Dagmar of Denmark, should marry his successor. This wish was swiftly realized, when on 9 November 1866 in the Imperial Chapel of the Winter Palace in St. Petersburg, Alexander wed Dagmar, who converted to Orthodox Christianity and took the name Maria Feodorovna. The union proved a happy one to the end. Unlike his father's, there was no adultery in his marriage.

He was quite strong man; he enjoyed showing his strenght to people. Otherwice he wasn't so nice person at all.

On the day of his assassination, Alexander II had signed an ukaz creating consultative commissions to advise the monarch. On ascending to the throne, however, Alexander III took Pobedonostsev's advice and canceled the policy before it was published. He made it clear that his autocracy would not be limited.

As an Emperor Alekssander III gave orders of mandatory teaching of the Russian language throughout the empire, including to his German, Polish, and other non-Russian subjects with the exception of the Finns. He wanted to weaken Judaism through persecution of the Jews. The latter policy was implemented in the “May Laws” of 1882, which banned Jews from inhabiting rural areas and shtetls (even within the Pale of Settlement) and restricted the occupations in which they could engage.

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.3.2014

9. maaliskuuta
- Quadraginta militum martyris tai XL militum martyris -

Päivän nimi on suomeksi 40 marttyyriä. Tämä ihmeellinen nimi tulee siitä, että 40 kristittyä roomalaista sotilasta poltettiin elävinä Sebastiassa vuonna 320 jKr. keisari Liciniuksen aikana. Alue kuului tuolloin Armeniaan, mutta on nykyisin osana Turkkia. Päivä kuuluu nykyisin ortodoksisen kirkkovuoden juhlapäiviin.

Tästä päivästä on saatu seuraava sääennuste:

- Millainen sää marttyyrien päivänä, sellainen 40 päivää etiäpäin!

- Yhdeksäs ja kymmenes päivä maaliskuuta ne ovat vastuupäivät.
 Jos on silloin vielä tuuli pohjoisessa,
 niin on joka kuu koko kesän sinä aikana tuuli pohjoisessa,
 vaan jos on suvessa, niin on hyvä kesä.

Tälle päivälle muuten wanhan kansan kalenterissa ei oltu merkattu sitten kenenkään nimipäivää!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.3.2014

Tapion riihenpuinti

- Kaarna- ja honkatuuli, metsänkylvö, Tapion kylvö -

Maaliskuun ensimmäinen myrsky, Tapion riihenpuinniksi kutsuttu, kuritti varsinkin eteläistä Suomea viime yönä. Ja paikka paikoin on vieläkin varsinainen tujakka, Oulussakin toimituksen pihalla Tapio riihessä varstoo aika lailla, maa neulasia ja karahkoita täynnään.

Wanhan kansan uskomusten mukaan metsäin puut ovat Tapion viljaa, jota kevään ensimmäiset talvimyrskyt, maaliskuun tuulet, varstovat. Vanhan kansan mukaan "Tapio pui riihtä, kun tuuli keväisin puista rikkoja puistelee ja niitä kiidättää". Jossakin päin Suomea samassa yhteydessä puhuttiin joskus myös Tapion kylvöstä. Metsänhaltijan ajateltiin ikään kuin kylvävän puiden siemeniä ja käpyjä keväthangelle. Metsän väen asuinpaikkaa kuvailtiin Tapion taloksi tai linnaksi, eikä toisen kotiin saanut mennä miten vain; kengät on pyyhittävä ja tuliaisia tuotava! Tapion kodin vauraus symboloi metsäluonnon merkitystä ehtymättömänä elämän antajana, joka on toisinaan antelias, toisinaan kitsas.

- Tapion talon emäntä,
kaikki kullassa kupahui,
hopeassa horjeksivi

Tapion riihenpuinnista ennusteltiin tulevaa kevättä:

- Tapion riihenpuinnista yhdeksän viikkoa sulaan veteen.

- Tapion riihenpuinnista seitsemän viikkoa sulaan maahan.

Poikkeuksellisen muotoisten metsäkuusien ajateltiin olevan erityisen pyhiä muinaiselle metsänjumala (tai haltija) Tapiolle, Tapiolan kuninkaalle, metsien ruhtinaalle. Tapion pöydäksi (Tapion kämmeneksi) kutsuttiin sellaista latvatonta metsäkuusta, joka kasvoi vaakasuuntaan, mutta ei juuri lainkaan ylöspäin. No, metsämiehen tuli syödä päivän ensimmäinen saalis juuri tämän Tapion pöydän päältä. Mitä ei jaksanut syödä, piti panna Tapion pöydän alle, kuusen juurelle, tuliaisiksi. Samaten Tapion kämmenelle asetettiin ensimmäisen jäniksen lihaa ja pikarillinen viinaa metsän lepytykseksi. Muutoin ei tulevana vuonna metsästysonnea ollut, Tapio kun ei ollut antelias luonnoltaan, joskus leikkisä kylläkin.

Tapionpöydältä otettiin taikamenoja varten naavaa, jota kutsuttiin Tapion sammaleksi. Lisäksi Tapion kantona tunnettiin sellainen kanto, joka "päästään kasvattaa vesoja ylt'ympäriinsä tarhilan eli kiehkuran tapaan".


Katovuodet kansaa kaatoi
Sodan vihat sukua mursi
Tuoni saapuvi tuville
Kuolo korjasi majoilta

Mutta sortuneet he eivät
Suistuneet surman suuhun
Elo uus suvusta syntyi
Tuhkast' kartanot ja pellot

Kuningas Tapiolla oli myös perhettä: Tapion apuhaltijoita olivat Mielikki, metsän emäntä, Nyyrikki Tapion poika ja Tapion tytär Tellervo. Itse Tapion ulkomuoto oli myös hyvin tiedossa. Hän näyttäytyi useimmiten naavapartaisena tai –viittaisena, kaarnaihoisena vanhana miehenä, jolla oli risuista tai havuista tehty hattu. Joskus hattu oli huopaa ja siinä risuista "tehdyt" sarvet. Tapio oli pitkä ja muistutti hieman vanhaa mäntyä olemukseltaan. Hänen vyöllään roikkui aina muutama jänis, jotka hän vapautti metsästettäviksi ansioituneen metsästäjän niin pyytäessä. Tapio valvoi metsässä vuoden ympäri, eikä nukkunut talviunta, kuten esim. Mielikki..

Miellys metsä, kostu korpi,
Taivu ainoinen Tapio,
Saata miestä saarekselle.
Sille kummulle kuleta,
Jost' on saalis saatavana,
Erän toimi tuotavana.
Mielikki metsän emäntä,
Puhas muoto muori kaunis,
Pane kulta kulkemahan,
Hopia vaeltamahan
Miehen etsivän etehen,
Aina käyvän askelille.

Tapio tarkkaili ihmistä ennen näyttäytymistään ja usein laittoi jonkin eläimistään ensin asialle. Näin kohtasivat metsässä vaikkapa hirvi ja ihminen, tilanne, jossa ihminen huomasi jotain merkillistä tapahtuvan, tunsi jumalan raajoissaan. Vanhat puut voivat nekin olla Tapion puhemiehiä ja kuusen alta suojaa hakeva ihminen otettiin aina huomioon, samoin kuin otettiin huomioon kunnioitusta metsälle osoittava henkilö.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.3.2014

8. maaliskuuta

- Philemon, Filemon, Vilppu -


Tämä kahdeksas maaliskuuta on taas niitä tärkeitä ilmojentarkkailupäiviä, joista ennen vanhaan ennusteltiin tulevia. Vanhat ennustivat varhaista kesän tuloa honkatuulesta ja Vilemon vingunnasta seuraavasti:

- Kun Vilemo kovin vinkuu,
silloin Otto
(9.4. vanhoissa kalentereissa) vettä oksentaa!
(vinkuu = myrskyää, veden oksentaminen = kevät tulee aikaisin)
(Tuulos)

Philemon, joka oli meillä aika yleinen vielä 1700- ja 1800-luvuilla, on VRK:n mukaan annettu nimeksi vain viidelle (6) miehelle, viimeksi tällä vuosikymmenellä. 1900-luvun alun yleinen nimi Filemon on ollut aika lailla yleisempi ja se onkin annettu nimeksi kaikkiaan 456:lle miehelle ja myös yhdelle naiselle.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.3.2014

Tuhkakeskiviikko 5.3.

- Himmurtai, pöpperöpäivä -

Nykymaailman aikaan ovat luterilaisetkin ryhtyneet uudestaan viettämään tuhkakeskiviikkoa, laskiaistiistain jälkeistä päivää. Tämä on ensimmäinen paastopäivä ja sitä paitsi katumuspäivä. Luterilaisuudessa tämä oli muinoinkin tapana aina uskonpuhdistukseen saakka, mutta lakkasi sen jälkeen. Tämä päivä sai 1000-luvulla nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle.

 Ortodoksit aloittivat paastonsa jo viikkoa ennen laskiaista. Katolilaisilla ja ortodokseilla tuhkakeskiviikko oli ankara abstinenssipäivä ts. päivä, jolloin todella paastotaan. Katolisessa kirkossa kaikki 14 - 60-vuotiaat (sairaita lukuun ottamatta) olivat velvolliset paastoamaan, mikä merkitsi, että silloin sai nauttia vain yhden aterian eikä se saanut sisältää lihaa. Osa ortodokseista jätti kokonaan pois lihan ja maitotuotteet, välistä jopa kalan, ja söivät vain sieniä, vihanneksia ja sen semmoista.

Termiä himmurtai (kvatember eli rukouspäivien jälkeinen keskiviikko, perjantai ja lauantai, joista keskiviikko sai oman nimen himmurtai) käytti tästä keskiviikkopäivästä tiettävästi ainakin Mikael Agricola jo rukouskirjassaan vuodelta 1544. Himmurtai oli yksi tärkeimmistä paastopäivistä. Toiset himmurtait olivat helluntain, Ristin (14.9.) ja Lutsian (13.12.) jälkeiset keskiviikot.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.3.2014

Laskiainen ja laskiaistiistai

- lihavatiistai, rasvatiistai, koparajuhla -

Laskiaiseen liittyi vanhan kansan aikoihin kaikenlaisia tapoja, enteitä ja jopa taikoja ja ne koskivat pääsääntöisesti naisten töitä. Nämä työt liittyivät mm. käsitöiden raaka-aineisiin, pellavaan, hamppuun ja villaan, karjanhoitoon sekä talon hyötykasveihin, kuten herneisiin, papuihin ja nauriisiin. Lisäksi Laskiainen osui monesti talven kylmimpään aikaan, ainakin öisin oli kylmää, vaikka Aurinko päivällä lämmittikin. Jäät olivat riittäviä kantamaan hevoskuormia joten jääteitä avattiin ja jäitä leikattiin ahkerasti myös turvehautoihin kesän kylmikeaineiksi.

Jääliikennettä vuodelta 1925
Kuva: "Kuva Suomen Kuvalehdestä helmikuun puolivälistä vuodelta 1925.
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Varsinainen Laskiainen on meillä aina vasta laskiaissunnuntaita seuraavana tiistaina. Laskiaisen ja siten myös laskiaistiistain ajoitus vaihtelee vuosittain melkoisesti; laskiaissunnuntai voi olla aikaisintaan 8. helmikuuta ja myöhäisintään 7. maaliskuuta.

Pahasti vainottu ilves, ainoa luonnonvarainen kissaeläimemme, liittyy läheisesti myös Laskiaiseen; ilveksen metsästysaika kun alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Myös ennen vanhaan ilveksiä metsästettiin monesti näihin aikoihin. Ilves oli muinoin levittäytynyt lähes koko Eurooppaan, mutta 1800- ja 1900-luvulla Euroopan ilveskannat taantuivat voimakkaasti ja laji hävitettiin sukupuuttoon mm. Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Unkarista sekä Alppien alueelta Sveitsistä ja Itävallasta. Ilveksiä oli meillä Suomessa 1800-luvun loppupuolella ihan koko maassa muutamaa poikkeusaluetta lukuun ottamatta. Se oli kuitenkin kuolla sukupuuttoon myös meillä innokkaan metsästyksen takia. Niinpä vuoteen 1920 mennessä ilves oli hävitetty täydellisesti Länsi-, Keski-, ja Etelä-Suomesta. Seuraava surullinen kuva onkin otettu tammikuun alussa vuonna 1925: 

Taas yksi tupsukorva on vainaa!
Kuva: "Kuva Suomen Kuvalehdestä helmikuun puolivälistä vuodelta 1925.
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

No, jätetään ilveksien käsittely ja palataan Laskiaiseen; kehruiden saaminen viimeistään tähän mennessä oli tärkeää, koska sen jälkeen päivät olivat niin valoisia, että ne voitiin käyttää kutomiseen.  Varsinkin, jos Laskiainen sijoittui maaliskuuhun. Itse Laskiaisena ei toki saanut kehrätä, muuten koittaisi suuria onnettomuuksia koko talolle kuten että lampaat ja lehmät sairastuisivat, käärmeet ja loiset ynnä muut möttiäiset olisivat haitoiksi ja myrsky veisi katot.

- Jos kehrää hyppytiistaina,
tulevat lampaat kesällä pyöräpäisiksi.

 Karjanonni näkyi myös "laskiaistaioissa", mm. seuraavassa:

- Laskiaisena piti emännän mennä tunkion päälle kutsumaan lehmiä kotiin,
 etteivät ne kesällä jäisi metsään yöksi.
(Kuortane 1932)

Päivän työt lopetettiin varhain iltapäivällä, sillä saunassa kylvettiin päivänvalolla. Tekovaloa ei parannut käyttää. Saunassa ei saanut myöskään puhua äänekkäästi, muuten hyttyset ja muut öttimölliäiset kiusasivat väkeä kesällä.

- Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla,
varis kukkona!

- Harjahirren kohdalla juodaan piimää,
 jotta ei kesällä rusketu.
(Kauvatsa 1892)
(Juha Nirkko: Lykyn avain – 999 vanhaa taikaa ja uskomusta)

Ilta-ateria syötiin hämärtyvässä pirtissä luonnonvalossa. Laskiaisruoka oli hyvin rasvaista, sitä parempi, mitä rasvaisempaa. Keittoa oli tehty herneistä tai pavuista ja läskistä tai siansorkista, leivottu rasvarieskaa ja paistettu rasvamakkaroita. Mitä enemmän rasva kiilsi syöjien sormissa, sitä pulskempia tuli sioista ja sitä enemmän lehmät maitoa tuottivat. Niinpä seuraavana vuonna olisi enemmän syötävää koko perheelle. Sormia ei saanut nuolla aterian jälkeen, vaan ihoon jäänyt rasva sai vähitellen siirtyä tarvekaluihin. Jos sormiaan erehtyi nuolemaan, sai haavan sirpistä, mutta runsaan voin syöjä pystyi käsittelemään viikatetta ongelmitta.

- Koparajuhlana keitethiin kropulihoja
 (Täräntö)

- Syökää ruoste pois pellavamaasta!
(vieraille tarjottiin rasvarieskaa)

- Seitsemän kertaa pitää sinä päivänä syödä ja seitsemän kertaa lattia lakasta.

- Jokaiselle hengelle pitää laskiaissa olla sian sorkkansa paistettuna,
 ett'ei metsän pedot suvella karjaan puutu.

Siin tuo papu kaveriisa ehtii, vuan turhaa o työsä...
Kuva: Papusopan syöjä Varsinais-Suomesta
 "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo, 1946
 (Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Talon naiset pukivat päälleen puhtaan valkoisen paidan ja etsiskelivät lisäpukimiksi muitakin valkeita vaatekappaleita. He kampasivat topakasti hiuksiaan jotta kesällä tulisi runsaasti pitkäkuituista pellavaa ja hamppua. Lapsille laitettiin pitkistä kuiduista irralliset laskiaisletit.

Iltapäivällä alkoi sitten nuorison hanakasti odottama mäenlasku. Mäessä huudettiin ja hoilattiin ja toivottiin:

- Hei hienoa, pitkää, valosta, vahvaa!
Hei pitkää pellavasta, virokasta liinaa!
Hurraa! Äidille pitkiä pellavia,
nauriita kuin lautasia,
räätiköitä kuin nurkanpäitä;
isälle tupakkikultaa kans!

Tyttöjen tuli laskea mäkeä hiukset hulmuten, sitomattomina. Mitä kauemmas tyttösten kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin...

- Koko päivänä ei saa akkaväki tukkaansa letittää,
 mutta seitsemän kertaa sitä harjata.

- Jos laskijais-aamuna ollaan kitkevinään pellavaa “lasiruudun lävitse”,
 elikkäs sormin nypitään pitkin akkunanruutua, ei rikkaruoho kesällä kasva pellavaan.
(Hollola 1891)

- Laskiaisna potkastaan sikolätin ovea ja kysytään,
 joko tänä vuonna naidaan.
Jos sika vastaa, niin sillon naidaan.
(Huittinen 1953)

Herne- tai papukeitto oli pakollista sekä laskiaispulla, ei kermavaahto ja hillo- tai mantelimössöllä ryyditetty vaan tuiki tavallinen "sokeripulla", lämpimän maidon kera. Hernekeiton yhteyteen kuului aikaisemmin meilläkin lämmin punssi, ainakin vauraimmissa taloissa. Ja vaikkei Laskiaisena varsinaisesti töitä saanutkaan tehdä, liittyi erääseen "laskiaistaikaan" lantakuormakin:

- Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.3.2014

Tappavat laskiaispullat

Laskiaispullamme lienee saapunut Suomeen 1800-luvulla Ruotsista, aatelisten mukana. Ruotsiin pulla saapui taas Saksasta, jossa se tunnettiin ainakin jo 1600-luvulla. Saksalainen pulla ruskistettiin voissa ja maustettiin tavallisilla rusinoilla sekä korinteilla, jotka ovat pienikokoisia, tummia ja kivettömiä rusinoita. Pulla syötiin maidon kera.

 Tarinan mukaan Suomessa tunnetun kerma/mantelimassa-laskiaispullan olisi kuitenkin keksinyt 1700-luvun alussa ruotsalainen leipurioppilas, jonka leipurimestari lupasi säästää raipparangaistukselta, mikäli tämä kehittäisi uuden ja entistä paremman pullan. Leipurioppilas keksi sitten hätäpäissään laittaa pullan väliin mantelimassaa ja kermavaahtoa ja säästyi siten raipoilta...

Laskiaispulla sai epämiellyttävää mainetta kun kuningas Aadolf Fredrik kuoli ruoansulatusvaikeuksista johtuneeseen halvaukseen laskiaistiistaina 1771 syötyään 14 manteleilla, munankeltuaisilla, kermalla, voisulalla ja sokerilla täytettyä laskiaispullaa maito-voikastikkeella. Toki syytä saattoi olla myös pullia edeltäneillä "alkuruoillakin": kuningas kun söi "runsaahkon" annoksen hapankaalia, lihaa nauriiden kera, hummeria, kaviaaria sekä savusilakkaa ja huuhtoi kaiken alas shamppanjalla. Virallinen kuolinsyy oli "väsyminen".

 Ruotsi menetti täten melko tyhjänpäiväisen kuninkaan, joka oli tosin kätevä nuuskarasioiden askartelija. Turhauduttuaan kuninkaana olemiseen ja valtaneuvoston määräilyyn hän nimittäin ryhtyi harrastamaan puutöitä...

Our finish laskiaispulla (semla) came here in 1800-century from Sweden. A semla, or semlor if more than one, is a sweet dessert bun filled with almond paste and whipped cream, and topped with powdered sugar. It is sometimes eaten with warm milk. The tasty dessert is served during Winter and especially on Fat Tuesday.

This semla has also a little bit odd history: King Adolf Frederick of Sweden died of digestion problems on February 12, 1771 after consuming a meal consisting of lobster, caviar, sauerkraut, smoked herring and champagne, which was topped off by 14 servings of semla, served with bowls of hot milk with butter. Semla was the king's favorite dessert...
 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.3.2014

2. maaliskuuta
- Reissu-Lasse astuu virkaan -
- Simplicius, Fanny -

Tämä päivä oli yksi nuoren itsenäisen Suomen historian merkittävistä päivistä, kun Lauri Kristian Relander, reissu-Lasse, astui vuonna 1925 virkaansa juuri 2. maaliskuuta. Tämä virka oli Suomen Tasavallan Presidentin virka ja Relander oli vasta toinen ko. virkaan nimitettävä. Normaalisti tuo virkaanastujaispäivä kun olisi ollut 1.3. , mutta juuri tuona vuonna 1.3. olikin sunnuntai. Tämän takia virkaanastujaispäivää siirrettiin yhdellä päivällä maanantaiksi. Tuo päivä oli siis 2.3...

Presidenttikautenaan reissu-Lasse teki useita matkoja ulkomaille, lähinnä naapurimaihimme kuten  Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Viroon ja Latviaan. Uutena valtiona Suomen oli järjestettävä suhteensa kuntoon naapureidensa kanssa, joten aktiivinen ulkomaanedustaminen oli oleellista. Tätä ei kansan keskuudessa laajasti ymmärretty ja kansa alkoi kutsua Relanderia Reissu-Lasseksi. Relanderin edeltäjä, Suomen ensimmäinen presidentti, viides itsenäisyytemme ajan hallitsija, K. J. Ståhlberg, ei tehnyt yhtään valtiovierailua.


Kuva: Suomen Kuvalehdestä maaliskuulta 1925.  Relanderin virkaanastujaisjuhla 2.3.1925.
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Ja tässä kuvaan liittynyt tekstiosuus luettavaksi:

Simplicius-nimeä, joka oli mellä sangen yleinen 1700- ja 1800-luvuilla, ei VRK:n tietokanta tiedä annetun kenellekään. Fanny-nimen taas on omakseen saanut kaikkiaan 10.386 kansalaistamme, joista kolme on ollut miehiä. Viimeiset 360 Fanny-nimistä tyttöä saatiin vuosina 2010 - 2014!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.2.2014

Maaliskuu
- Maalliskuu, mahlakuu, tuopi kewään sanoman -

Maaliskuun nimen vanha kansa arveli syntyneen sanasta maali, sillä ennen vanhaan tässä kuussa sattuvalla hankikannolla hiihdettiin sopivaan paikkaan maaliin ampumaan; tarkaksi jousimieheksi eli kyttämieheksi harjaantuminen oli tärkeätä metsästyksen ynnä kalastuksen ollessa pääelinkeinoina. Nykysuomalainen wikipediaalinen selitys on kylläkin ihan muuta; wiki kertoo kuukauden nimen tulevan sodanjumala Marsista. Niin voi ollakin vaikkapa englantia puhuvissa maissa, mutta meillä sanan synty on voinut olla isiemme arvion mukainen...

Wanha kansa tiesi, että lauhaa helmikuuta seurasi kylmä maaliskuu. Miten lienee nyt tänä vuonna helmikuun oltua kohtuullisen lämmin? Onkohan maaliskuusta tulossa sitten siis kylmä?

- Jonka helmikuu säästää,
sen maaliskuu päästää.

- Sen verran suvella sadetta,
kuin maaliskuussa sumua!

- Maaliskuu maan näyttää,
tiet tukkii, ojat täyttää!

- Maaliskuu maata näyttää,
huhtikuu vedet humahuttaa,
toukokuu tomahuttaa.

- Vaahtokuu varikset tuopi.
(Vaahto-, vahto- eli kevätkuu oli aikoinaan ennen karkauspäivää ollut kevätkuukausi,
 jolla korjattiin vuodenaika kohdalleen, koska karkauspäivää ei vielä käytetty)

- Kun oravia ilmestyy huoneen nurkkiin,
 tulee nälkävuodet ja tulipaloja!

Maaliskuussa maasta nouseva kukkanen tiesi ennen vanhaan katovuotta, huhtikuussa maasta nousevaan kukkaan suhtauduttiin hieman epäluuloisesti ja vasta toukokuun kukkaa pidettiin hyvän merkkinä. Maaliskuussa kuultuun ukkoseen liittyi enne, joka enteili lumia toukokuulle. Sanottiin lisäksi, että maaliskuussa varikset saapuvat syrjäseudullekin. Ja maaliskuussa, kuun ensimmäisellä tai toisella neljänneksellä, oli Pohjois-Suomessa paras aika kaataa suksikoivut. Tuolloin kun puuhun on juuri palailemassa mahlannousu, mikä tekee puun soluista tasapainoiset eikä puu kieroudu!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.2.2014

28. helmikuuta
- Romanus, Macharius, Makarius, Kalewalan syntypäewä -

Kalevalan päivää jo isämme ja äitimme viettivät aina 28. helmikuuta, koska kansallisrunoilijamme Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version eli Vanhan Kalevalan esipuheen juuri tuona päivänä herran vuonna 1835.

Vuoden 1831 alkupuolella perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura innostui rahoittamaan Lönnrotin kansanrunoustoimintaa. Kolme kuukautta seuran perustamisen jälkeen  vuonna 1831 aloitettu toinen runonkeräysmatka keskeytyi elokuussa 1831 koleran vuoksi. Viranomaiset kutsuivat lääketiedettä opiskelevan Lönnrotin Helsinkiin taistelemaan koleraa vastaan. Lääkäriksi valmistuttuaan Lönnrotin onnistui kolmannen matkansa aikana 13.7. - 17.9.1832 päästä Akonlahteen Vienassa ja haastattelemaan runonlaulaja Trohkimai'ni Soavaa.

Kajaanin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli laajoilla alueilla rokotuksia tarkastamassa. Syksyllä 1833 virkamatkan yhteydessä tehty keruu tuli Kalevalan synnyn kannalta tärkeimmäksi. Vuonnisen kylässä hän laulatti Ontrei Malista ja tapasi Vaassila Kieleväisen, jonka tietojen perusteella hän ryhtyi järjestämään eri runoja kokonaisuudeksi.

Viidennellä matkallaan 13.4. - 30.4.1834 Elias Lönnrot tapasi Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Ja niinpä lopulta 28.2.1835 julkaistiin ensimmäinen osa Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista -nimisestä laitoksesta, ei se sama tuntemamme Kalewala, joka julkaistiin vasta vuonna 1849. Toinen osa sai julkaisunsa 1836. Alla olevat kuvat ovat tuosta laitoksesta ja saat ne suurenemaan klikkaamalla.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia     Toinen osa: Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista.     Kaksikymmenes runo
Kuva: Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan nuinosista ajoista. Kolmannessa kuvassa 20. runon alku

Elias Lönnrot oli yksi monista tutkijoista, jotka uskoivat Kalewalan runouden olevan kertomuksia oikeista Suomen kansan menneisyyden tapahtumista, toki runomuotoon ja kunniakaapuun verhottuna. Jo 1600-luvulla elänyt Turun akatemianprofessori Juhana Cajanus nimittäin kertoi Caleva-nimisestä jättiläisestä, jolla oli 12 poikaa ja näiden joukossa Väinämöinen ja Ilmarinen. Cajanus kertoo, että "Calevan poikain kera Suomen kuningas on valloittanut koko Venäjän, kuten siitä vielä vanhat suomalaiset laulavat." Tähän asiaan viitattiinkin jo AJANKOHTAISTA-palstan jutussa KALEVALAN PÄIVÄSTÄ (professori Yrjö-Koskisen tutkimukset) (katso myös tämä asiaan liittyvä linkki).

Yksi kuuluisimmista runonlaulajista, jonka vanhempi väki vielä muistaa, oli Larin Paraske (tarkoittaaa: Paraske Larin talosta) Pohjois-Inkerin Lempaalan Miskunmäen kylästä. Alla onkin somimmillaan kuva vuonna 1937 Kalevalan päivänä ilmestyneen Suomen Kuvalehden kansikuvatyttö Paraskeesta.

Paraske Larin talosta
Kuva: " Suomen Kuvalehdestä helmikuun lopulta vuodelta 1937.
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

 Paraskeen valtavan runolaulukokoelman varsinaisen kokoamisen aloitti pastori Adolf Neovius 1880-luvun lopulla ja jo vuonna 1891 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksessa Helsingissä Larin Paraske oli noussut sensaatioksi. Häntä kuulemassa oli kaikkien muiden kuuluisuuksien lisäksi mm. Jean Sibelius. Vuonna 1893 Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt maalasivat Larin Paraskeesta muotokuvia.

* * *

 Meillä Suomessa 1700-luvulla yleinen nimi Romanus on päässyt Väestörekisterikeskuksen tilastoihin (alkavat 1800-luvun lopulta) vain 10:lle miehelle ja yhdelle naiselle annettuna. Viimeisin kerta on muuten 2000-luvulta (mies). Vaikka nimi Macharius ei ollut koskaan äärimmäisen yleinen, annettiin sitä 1800-luvulla meillä kuitenkin melko usein. VRK:n tietokannat eivät kuitenkaan tunnista nimeä lainkaan. Makarius-nimen, joka onkin enemmän 1900-luvun alun nimimuunnoksiamme edellisestä, VRK tuntee annetun kaikkiaan kymmenelle suomalaismiehelle, viimeisimmät kaksi vuosina 1980 - 1999.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.2.2014

24. helmikuuta
- Varis-Matti, Kakara-Matti, Vasikka-Matti, Kevät-Matti, Talvi-Matti -

Matin päivää vietettiin entisaikaan 24.2., mutta karkausvuosina vasta päivää myöhemmin 25.2. aina vuoteen 1996 saakka. Tämän  jälkeen se on sijainnut aina 24. päivänä. Samaan saumaan karkauspäivä muuttui 24. päivästä uudelle paikalleen 29. päiväksi.

 Mathias valittiin apostoliksi Juudas Iskariotin tilalle, yhdeksi kahdestatoista. Mutta koska apostolien joukossa jo oli Matteus, oli kalentereissamme kaksi Mattia...Jotta matit erottuisivat toisistaan, toista kutsutaan Syys-Matiksi (21.9) ja toista Talvi-Matiksi (juuri nyt kyseistä Mattiasta). Tämä nyt kyseessä oleva Mattias kuoli mestattuna Etiopiassa.

Kakara-Matin lisänimi "kakara" tulee siitä, että talvisella tiellä hevosten lantakokkareet kalisivat jääpalloina hevosmiesten jaloissa. Varis-Matti taas kertoo siitä, että varikset alkavat vilkastuttaa toimiansa pikku hiljaa. Ne alkavat raakkua ja etelämmäksi muuttaneet aloittavat paluunsa kotinurkilleen. Myös metsäkanat alkavat laulaa omalla vaatimattomalla tavallaan.

 Varis-Matti, Kakara-Matti, Vasikka-Matti, Kevät-Matti, Talvi-Matti oli entisaikaan kevätkauden alkupäivä, johon liittyi myös monia kieltoja.

- Varis-Mattina ei saa hiuksia kammata,
muuten ne lähtöö jo nuorena!

- Talvi-Mattina ei saa mittään ommella,
muutoin kesällä käärmeet puree!

- Jos Talvi-Mattina laiskana päivällä makoilee,
itikat ei kesällä rauhaa anna!

Vasikka-Matti oli tärkeä lihakarjan pitäjille, koska silloin taloon tuli uusia vasikoita ja maitoakin alkoi taas saada. Ennen vanhaan kun lehmiä ei astutettu sisäruokintakaudella, joten lehmät poikivat aina kevättalvisin.

- Kun Erkkinä härkii,
niin Mattina poikii!

- Matti (Talvi-Matti) se maijon aloittaa,
Matti (Syys-Matti) se maijon lopettaa.

 Matista ennustettiin myös monenlaista säätä mm. "millainen ilma Mattina, sellainen koko kevät". Matti pudottaa kuuman kiven avantoon ja pakkanen Mattina tiesi poutaista kesää.

- Kevättä Matinpäivä,
syystä Laurinpäivä
(10.8.)

- Matti kuuman kiven avantoon pudottaa!
(jos tekee avannon jäähän, se ei enää jäädy)

- Matista puhteet putoo,
Maariasta
(25.3.) ehtoot katoo!

- Matinpäivältä päivä päreiksi,
varis kukoksi!

- Matinpäivästä lumiportit avataan!

- Jos Mattina pyryttää,
tulee runsas sääskikesä!

- Matti kannot katkoo,
tai lyö päähän jatkoo.
(sulattaa lumet kannon päästä tai kannolla sataa uutta lunta)

- Matti avaa lumiportit:
Matti laskee seitsemän hattua kannon päähän.
(Matinpäivän jälkeen sataa vielä seitsemästi)

- Jos Mattina tuiskuttaa,
kasvavat kesällä kukkatouot!

- Jos Matinpäivänä lunta sataa,
niin sen jälkeen vielä sataa kykkivän koiran korkeudelta!

- Mikä Mattina on kannon päässä,
se Maariana katolla;
mitä Maariana katolla,
se Jyrkinä
(23.4.) maassa.

- Kevät-Mattina avataan sianpahnan ovi;
sika saa silloin itse avaimet.

- Matti murkinan tuo,
Matti (21.9) murkinan vie!
(Aletaan syömään neljä kertaa päivässä näin kesäpuolella vuotta)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 23.2.2014

23. helmikuuta
- Gerhard, Tertullianus, Tertullian, Aslak -

Gerhard-nimeä, joka oli meillä yleinen 1700-luvulla, on meillä annettu VRK:n mukaan kaikkiaan 892:lle miehelle, joista 23 tällä vuosituhannella. 1800-luvun nimeä Tertullianus on VRK:n rekistereissä annettu vain kuudelle miehelle ja niistä yksi tällä vuosituhannella. Tertullian-nimeä, joka oli sangen yleinen 1800-luvulla, on annettu VRK:n tilastojen mukaan (ulottuvat vain hiukan 1800-luvun puolelle) vain kerran suomalaismiehelle, ja sekin jo 1800-luvulla. Aslakin taas on nimekseen saanut kaikkiaan 1699 miestä, joista 365 tällä vuosituhannella.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.2.2014

22. helmikuuta
- Pietari, Kevät-Pietari, Paasto-Pietari -

Cathedra Petri, Pietari Kathedra,  Kevät-Pietari, Paasto-Pietari, länsinaapurissamme Ruotsissa Per i stolen, Petter katt. Tämä päivä ei ole kuulunut luterilaisen kirkon juhliin, mutta se säilyi kalenterissamme aina vuoteen 1907 saakka. Kevät-Pietarin päivänä muistetaan piispantuolista saarnannutta apostoli Pietaria, eli päivä oli Apostoli Pietarin piispanistuimen juhla. Pietarin päivänä talvi taittui.

- Pietari paastosta kevähän suo,
Klemetti (23.11.) päivänänsä talven tuo,
kesän suloisen Urpo (25.5.) sääntää,
tuon Perttuli (24.8.) syksyksi kääntää!
 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 21.2.2014

21. helmikuuta
- Petrus Damianus, Hilarius -

Petrus Damianus, joskus esitettynä muodossa Petrus Damiani, joka oli alkujaan muotoa Pier Damiano, syntyi vuoden 1007 jKr. tienoilla ja kuoli 21. tai 22. päivä helmikuuta vuonna 1072 jKr. ja oli arvostettu munkki. Hänestä tehtiin kardinaali ja hänet myös nimitettiin vuonna 1823 kirkonopettajaksi. Jopa Dante arvosti häntä niin paljon että sijoitti hänet yhdelle Paratiisin korkeimmista kehistä Franciscus Assisilaisen edelläkävijänä.

Petruksen vanhemmat olivat sangen köyhiä ja hänen kasvattajanaan toimikin hänen veljensä Damiano, jonka kunniaksi hän otti nimen Petrus Damiani. Hän toimi opettajana menestyenkin hyvin työssään, mutta vetäytyi kuitenkin jo 30 vuoden ikäisenä maailmasta ja meni Fonte Avellanan luostariin, jonka apotiksi hänet sitten valittiin. Tässä toimessaan hän teki tärkeitä palveluksia useille paaveille, niin että hänet vuonna 1058 nimitettiin Ostian kardinaali-piispaksi, jonka arvon hän hyvin vastahakoisesti otti vastaan. Hän saavutuksikseen lasketaan mm. Rooman ja Milanon kirkkojen välien korjaantuminen.

Sittemmin Petrus palasi jälleen luostariin, eli yksinkertaisena munkkina ja kutsui itseään Pietari Syntiseksi (Petrus peccator). Petrus kuoli Faenzassa vuonna 1072, jättäen jälkeensä useita teologiaa käsitteleviä teoksia.

Menneinä vuosina ja itse asiassa myös vuosisatoina 21. helmikuuta on ollut myös Hilariuksen nimipäivä. Hilarus-nimeä on annettu kaikkiaan 158 suomalaiselle, ja noista 158:stä 6 on annettu tällä vuosituhannella.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.2.2014

Vuodet 1347 - 1352
- Musta Surma ja sen uskomattomat hoitokeinot -

Musta Surma saapui Eurooppaan vuonna 1347 jKr. ja se jylläsi täällä kuutisen vuotta aina vuoteen 1352 jKr. saakka. Vaikka Suomeen asti kulkutauti ei aikalaislähteiden mukaan koskaan ennättänyt (tieto on epävarma, sillä tietoja ko. asiasta ei juurikaan ole säilynyt), oltiin maassamme toki varauduttu pahimpaan. Lopulta rutto luultavasti pysähtyi länsinaapuriimme Ruotsiin. Lopputuloksena oli, että noin 1/3 -osan kaikista tuon ajan eurooppalaisista uskotaan kuolleen ko. tautiin.

Ruton oireet olivat karmeat ajatellakin. Oli oksentelua, huimausta, imusolmukekohtiin nousevia, jopa appelsiinin kokoisia märkiviä paiseita, ysköksiä tai ripulia, mitä kelläkin. Kuolleisuusluvut paiserutossa tai keuhkorutossa, joista jompi kumpi Musta Surma luultavasti oli, olivat lähellä sataa prosenttia oikean ja parantavan hoidon puuttuessa. Innokkaimpien kannattanee lukea vaikka Edgar Allan Poen novelli "Punaisen Kuoleman Naamio" (The Masque of the Red Death), joka kuvaa tuota aikaa ja tautia melkoisen vaikuttavasti:

"Punainen kuolema oli kauvan raivonnut maassa.
Mikään rutto ei sitä ennen ollut niin säälimättömästi ja kauheasti riehunut.
Veri oli merkkinä sen tulosta, veri oli merkkinä sen tuhon päättymisestä.
Se alkoi pistävällä kivulla, äkillisellä huimauksella, ja veri pursui joka huokosesta – sitten seurasi kuolema.
Tulipunaiset täplät ruumiissa ja varsinkin kasvoissa olivat ruton merkki,
joka heti riisti onnettomalta kaiken avun ja säälin muiden ihmisten puolelta.
Ja taudin ilmestymisen kehitys ja kuolettava loppu oli puolen tunnin työ."

 Vaikkakin paiseruttoa yleisesti pidetään oikeana terminä Mustalle Surmalle, epäilemme täällä toimituksessa todellisen taudin olleen keuhkoruton. Keuhkorutto kun osasi levitä myös suoraan ihmisestä toiseen eikä vain kirppujen ja rottien avulla (kuten paiserutto). Tosin muitakin tauteja on arveltu syylliseksi, kuten vaikkapa että Musta Surma olisi ollut ebolan sukuinen verenvuotokuume.

Rutto joka tapauksessa kulkeutui maitse ja meritse Eurooppaan mustarottien ja rotissa olleiden kirppujen kautta. Ruttotautisia "hoitaneet" lääkärit pukeutuivat aika omituisiin vaatteisiin, asuihin, jotka koostuivat leveälierisestä, syvälle vedetystä mustanpuhuvasta huopahatusta, kasvosuojuksesta, jossa oli punaiset lasiaukot silmille ja pitkä linnunnokka, pitkästä mustasta päällystakista, puusauvasta ja mustista, nahkaisista kahluusaappaista. Näky oli jo sinällään pelottava ja karmaiseva, ja niinpä laitamme tähän artikkeliin kuvia sellaisista, 1300-luvulta.

 

Punaiset lasin maskissa olivat sen takia, että "suojapukua" käyttänyt lääkäri olisi suojassa pahuutta vastaan ja linnunnokka taas toimi eräänlaisena alkeellisena kaasunaamarina; se täytettiin voimakastuoksuisilla yrteillä, jottei tohtorin nenään tullut "pahaa ilmaa", jonka uskottiin kantavan ja levittävän ruttoa. No, jäipähän ainakin kalmanlöyhkä haistamatta, muuhun tuolla ei liene ollut vaikutusta eli tehoa!

Leveälierinen musta hattu oli lääkärin tunnusmerkki keskiajalla, eräänlainen "ID-kortti" siis. Jotkut uskoivat sen myös suojelevan kantajaansa tartunnoilta. Pitkä musta takki suojasi lääkärin ihoa altistuksilta, mm. takin kaulus oli lähes yhtä kasvomaskin kanssa. Takki tai viitta ulottui liki maahan saakka ja se oli usein vahattu tai kyllästetty talilla. Kasvomaskin ja viitan uskottiin houkuttelevan ruton pois uhristaan ja talin tai vahan viitassa torjuvan ruton pois lääkäristä. Suojasihan se ainakin roiskeilta ja muilta ruumiinnesteiltä, jotka oikeastikin olivat infektoivia.

Puinen sauva toimi kuin paimenen keppi; sillä saattoi ohjailla perheenjäseniä liikuttelemaan potilasta tai jo ruumista ja saattoihan sillä jopa tutkia ruttotautista ilman suoraa ihokosketusta. Ja lääkärin "kahluusaappaat" takin alla suojasivat jalkoja, sääriä ja reisiä tartunnoilta; olihan tunnettua, että rutto turvotti rauhasia, joten kaula, kainalot ja "haarukset" suojeltiin hyvin.

Kaikesta huolimatta näiden lääkärien keinot ruttoa vastaan olivat sangen voimattomia. Itse asiassa monet tohtorisedät taisivat toimia taudin levittäjinä kulkiessaan sairastuneiden ja terveiden välillä eikä hygienian merkitystä tuolloin vielä yleisesti tunnustettu lääketieteessä. Niinpä juuri kun kaikki toivo näytti olevan mennyttä siinä vuoden 1350 tiimoilla, tuon ajan oppineet "asiantuntijat" onneksi keksivät mistä kaikki johtuu! Kirkon ja papiston mielestä (ja sehän oli siis ainoa mahdollinen totuus) mustaan surmaan olivat syynä mm. seuraavat kuvottavat asiat:

- kaivoja myrkyttävät juutalaiset
 
(tämä huhu sai alkunsa ranskalaisesta Chambéryn kylästä, jossa juutalaisten väitettiin tehneen suunnitelman kristittyjen tuhoamisesta. Kidutuksen avulla juutalaiselta lääkäriltä, Balagvinukselta, saatiin varsin pätevä 'tunnustus', jonka mukaan hän olisi heittänyt punaista ja mustaa jauhoa suuriin Thononin lähteisiin päämääränään auttaa muita juutalaisia tappamaan kristityt saamaan maailman herruuden. Julmat juutalaisvainot käynnistyivät. Esimerkiksi Strasbourgin kaupungin isät päättivät 13.2.1349 polttaa kaikki juutalaiset roviolla, mikä toteutettiinkin jo seuraavana päivänä.)
- teatterissa käynti
- oliiviöljy
- yrttilääkintä
- kansanparantajat
- vanhempien naisten himoitseminen
- nopanheitto
- korttipeli
- noitien kanssa seurustelu
- ylensyönti
- suippokärkiset kengät
- Marsin ja Saturnuksen konjunktio, joka saastutti ilman


Niinpä vastatoimiin ryhdyttiinkin ennen näkemättömän kiivaasti! Tosin juutalaisten ja noitien (yleensä yksinäisiä naisia) elävältä polttaminen, yllättävää kyllä, ei pahemmin auttanut ongelmaan. Niinpä nykylääketieteen isä, tuon ajan uskomattoman avarakatseinen keskiajan lääketiede, suositteli mustan surman hoitoon seuraavia, ilmeisesti hyväksi koettuja kommerverkkejä (eri aikoina ja eri paikoissa vähän toisistaan poikkeavasti):

- juutalaisten joukkoteurastusta
(juutalaisten täytyi olla syypäitä, koska heidän joukossaan sairastumisprosentti oli pienempi. Sehän taas ei voinut johtua juutalaisyhteisöjen hygieniasäännöistä, joita muut eurooppalaiset eivät noudattaneet juuri ollenkaan. Peseytyminen oli lähes tulkoon syntiä.)
- sairastuneen peseminen vuohenvirtsalla
- sairastuneen ihmisen peseminen viinietikalla ja ruusuvedellä
- paiseiden kuppaus, niiden viiltely ja polttaminen
- valkoliljan juurien tai kuivatun ihmisulosteen hierominen paisehaavoihin
- vastasyntyneen koiranpennun sisälmysten asettaminen sairastuneen otsalle
- kuukautisveren juominen
 - höyryhoidot
- pahanhajuisten ruokien välttäminen
- kivesten lävistäminen
- kissojen (noitien apurien) surmaaminen
(tosiasiassa rotat vain levittivät ruttoa tämän jälkeen yhä suruttomammin)
- virtsakaivon höyryjen hengittäminen
- tupakointi
- kuivatun sammakon hierominen paiseisiin
- toisten ruttotautisten ajosten imeminen
- siirapin syöminen sateen jälkeen

Muuten, tuo aikaisemmin tässä artikkelissa mainittu Edgar Allan Poen novelli "Punaisen kuoleman naamio", löytyy täältä klikkaamalla. Karmeita lukuhetkiä...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.2.2014

18. helmikuuta
- Pietari Brahe syntyy-

 Pietari Abrahaminpoika Brahe nuorempi syntyi yli 400 vuotta sitten 18. helmikuuta 1602 Rydboholmissa, Ruotsi-Suomen suurvallassa. Hän menehtyi 12. syyskuuta 1680 Bogesundissa. Pietari, ruotsalaiselta nimeltään Per Abrahamsson, oli  valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi. Brahen tunnolliselle ja taitavalle toiminnalle oli ominaista asiallisuus ja ennakkoluulottomuus alaisiaan kohtaan.

Suomessa Brahe muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640 ja 1648–1654. Vaikka hän oleskelikin Suomessa vain ajoittain, hän teki maahan useita pitkiä tarkastusmatkoja, kehitti Suomen hallintoa ja perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian.

Brahe syntyi kreivilliseen sukuun, jonka jäsenet toimivat useissa merkittävissä tehtävissä Ruotsi-Suomen hallinnossa ja sotaväessä. Brahe opiskeli nuorena Euroopan yliopistoissa, joissa hän hankki laajan sivistyksen. Opiskelujen jälkeen hän toimi Kustaa II Adolfin palveluksessa, mutta hänen terveytensä ei kestänyt kuluttavaa sotapalvelua ja sen aiheuttamaa ankaraa kuumetautia, ja hän siirtyi sen pakottamana siviiliin kolmekymmentävuotiaana.

Brahe toimi Ruotsin valtakunnan politiikan ytimessä yli viidenkymmenen vuoden ajan. Valtaneuvoksena Brahe toimi vuodesta 1630 ja Ruotsin valtakunnan drotsina vuodesta 1640. Hän oli myös aikanaan Ruotsin suurimpia maanomistajia suurine läänityksineen sekä Ruotsin ja Suomen puolella.

Brahe toimi ensimmäisen kerran Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640. Hänet nimitettiin tehtävään verotuksessa ilmenneiden epäkohtien takia. Brahe tosin huomautti nimityksen jälkeen, että hän ei osannut suomea eikä hänellä ollut kokemusta vastaavan toimen hoitamisesta. Siitä huolimatta Brahe saapui Suomeen perheineen marraskuussa 1637. Hän asettui asumaan Turun linnaan, jonne hän sijoitti myös kenraalikuvernöörin viraston.

Kuva: Pietari Abrahaminpojan konttoori Turussa.
(Photo Juha Räty, www.jr-studio.com)

 Virasto jakautui kansliaan, tilikamariin, joka vastasi tilinpidosta, ja verokamariin, joka vastasi verovarojen hallinnosta. Linnansihteeri Jöns Schmidt toimi kanslian johtajana. Kanslian tiloja uudistettiin 1638 kunnostamalla ja lisäämällä tulisijoja. Kenraalikuvernöörin asiakirjoille ja vero- ynnä muille tilikirjoille muurattiin lukollisia komeroita. Brahe korjautti linnaa ja lisäsi asuinosan viihtyisyyttä seinävaatteilla ja tauluilla.

Kuva: Kodin viihtyisää sisäpihaa.
(Photo Juha Räty, www.jr-studio.com)

Ensimmäisellä kaudellaan Brahe perusti Hämeenlinnan Herran vuonna 1638 ja Savonlinnan vuonna 1639. Virkakautensa jälkeen hän saattoi vaikuttaa myös Sortavalan perustamiseen. Helsinki siirrettiin tänä aikana Vantaankosken suulta Vironniemelle. Brahe havaitsi myös, että Suomen kouluolot olivat huonot. Hänen mielestään Suomen asukkaat olivat sivistymättömiä, ja hän piti ongelmana erityisesti pätevien virkamiesten puutetta. Pätevän virkamieskunnan saamiseksi Brahe kehitti koulutusta ja tieteenharjoitusta. Brahe perusti triviaalikoulut Turkuun, Helsinkiin, Uuteenkaarlepyyhyn ja Poriin. Lisäksi hän perusti pedagogiot Savonlinnaan, Hämeenlinnaan ja Käkisalmeen. Hän siirsi Turusta lukion Viipuriin ja perusti lastenkoulun Saltvikiin.

"Jos Jumala soisi tämän maan tulla sellaiseen kuntoon ja kukoistukseen, mihin ihmisäly voisi sen nostaa, se olisi verrattavissa kohtalaiseen eurooppalaiseen kuningaskuntaan."
(Per Brahe)

Lisäksi hän ehdotti Saimaan kanavan rakentamista, mikä tosin toteutui vasta 200 vuotta myöhemmin...

Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi Herran vuonna 1648. Tällä kertaa nimitys oli ensimmäistä kertaa selvemmin karkotus pääkaupungista, sillä Brahe oli ajautunut useissa asioissa konfliktiin 22-vuotiaan kuningatar Kristiinan kanssa, joka halusi hänet pois Tukholmasta. Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Toisella kerralla vastuualueena oli koko Suomi Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta. Ennen Suomeen tuloaan hän totesi tarvitsevansa kolme vuotta Suomen asioiden kuntoon saamiseksi.

Kuva: Pietari Abrahaminpojan patsas Lieksassa.
(Photo Juha Räty, www.jr-studio.com)
Turussa olevan patsaan juureen on kaiverrettu kuuluisat sanat:
"Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen."

Toisella virkakaudellaan Brahe perusti uusiksi kaupungeiksi 1649 Salon, joka muuten ei ole nykyään Suomessa oleva Salon kaupunki, vaan nykyinen Raahe, Lappeenrannan ja Koppön eli Kristiinankaupungin, 1650 Kajaanin, 1652 Pietarsaaren sekä 1653 Vehkalahden (nykyinen Hamina), Kuopion ja Brahean (kantaa nykyisin nimeä Lieksa). Postilaitosta täydentämään perustettiin majatalolaitos. Postilaitoksen toiminta parani vasta tämän jälkeen. Uusi koulujärjestys tuli voimaan vuonna 1649.

Brahe puuttui vielä valtaneuvoksena Suomen asioihin, lähinnä 1660–1670-lukujen noitavainoihin. Mm. tällainen tapaus oli taikuuden harjoittamisesta ja yhteydestä piruun syytetyn ylioppilas Henrik Tuomaanpoika Eoleniuksen kuolemantuomio. Turun piispa Johannes Terserus piti vuonna 1661 tämän ”liian helppoa” syyrian ja arabian aapiston oppimista merkkinä sopimuksesta sielunvihollisen kanssa. Brahe vaikutti asiaan, ja hovioikeus muutti kuolemanrangaistuksen kirkkorangaistukseksi. Brahen mielestä kyseessä oli pelkkä teinin kerskailu, ja tutkintovankeus oli hänestä ylioppilaalle riittävä rangaistus, kuolemanrangaistuksen ollessa vakavaa liioittelua. Hänen evättyä tukensa Turun piispa Johannes Gezelius vanhemmalta noitien paljastamiseksi jäivät noitavainot Suomessa Ruotsiin verrattuina sangen laimeiksi. Pappien pitämän noitaoikeudenkäynnin lisäksi tuomitut kun olisi tutkittava uudelleen maallikko-oikeudenkäynnissä.

Pääset lukemaan tuon yllä mainitun noitaoikeudenkäynnin tarkat tiedot täältä.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.2.2014

15. helmikuuta
- Sihveri, Sipi, Sipro, Sipri -

Länsigöötanmaan ja Smålandin apostoli, ensimmäinen Växjön piispa Pyhä Sigfrid, otti ja kuoli vuonna 1067 jKr; toiset tosin kertovat kuolinvuodeksi 1045...  Hän oli juhlituimpia pyhimyksiä Pohjoismaissa ja 15. helmikuuta on ollut sen koommin hänen muistopäivänsä. Meillä Suomessa siat ja kanat päästettiin entiseen aikaan Sihverin päivänä osittaiselle ulkoruokinnalle, sen verran oli jo kevättä ilmassa ja päivisin Aurinko lämmitti, vaikka öisin olisi ollut koviakin pakkasia. Tosin tänä vuonna näyttää pakkasi riittävän päivillekin ja vielä ainakin viikoksi eteenpäin...

Sihveri-nimeä on Suomessa annettu kautta aikain 112:lle pojalle, joista viimeiset 10 tällä vuosituhannella ja viimeisimmät 4 vuonna 2013, Sipi taas on annettu 225 suomalaiselle etunimeksi, 215:lle miehelle (26 tällä vuosituhannella) ja 10:lle naiselle (kahdelle tällä vuosituhannella). Nimeä Sipro taas on annettu kuudelle miehelle ja yhdelle naiselle kautta aikain, Sipri-nimeä taas 105:lle miehelle (kahdelle tällä vuosituhannella) ja 19:lle naiselle.

Sihverinpäivään liittyviä uskomuksia:

- Sihverinpäivän suoja on tuhon tuoja!

- Kun kana saa Sihverin päivänä kulpasta räystään alta vettä,
niin härkä Maariana
(25.3.) ojasta!
(kulpa= lätäkkö tai rapakko)

- Sipristä sika seinustalle,
kynttilästä kukko tunkiolle.

- Jos tuuli Siprin päivänä juoksuttaa lunta reen raiteen yli,
niin kyllä kesällä lentää tuli metsässä ojan yli!

- Tuli lentää kaskessa kuin tuisku Sivin päivänä!

Kun meillä Suomessa  kanat ja kukot vielä osasivat puhua, tiedetään Varsinais-Suomessa kanan sanoneen hoitajalleen:

- Ruoki minua Sifferin päivään,
 heitä sitten hännästä hankeen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.2.2014

11. helmikuuta

- Jättiläiset ilmoja hallitsee -

- Eufrosyne, Euphrasia, Euphrosyna, Euphrosyne, Opri, Yngve -

Helmikuussa aurinkokin alkaa näkyä yhä enemmän ja tähän auringonsäteilyn lisääntymiseen liittyy myös tiettyjen pilvityyppien lisääntyminen. Tällainen pilvityyppi on mm. helmiäispilvet, jotka ovat yläilmakehässä eli stratosfäärissä esiintyviä jääkidepilviä. Tyypillisesti helmiäispilviä esiintyy 20-30 kilometrin korkeudessa ja niitä havaitaan talvikuukausina, lähinnä tammi- ja helmikuussa. Usein ne ovat yhteydessä voimakkaisiin matalapaineisiin ja ovat merkkinä kosteudenvaihdosta troposfäärin ja stratosfäärin välillä. Mikäli stratosfäärin lämpötila on tavanomaista alempi, ovat helmiäispilvet yleisempiä.

Helmiäispilvien esiintymisellä ja otsonikadolla on myös yhteys: runsas helmiäispilvien esiintyminen merkitsee otsonikatoa. Helmiäispilvet näkyvät yleensä auringonlaskun jälkeen, mutta niitä voidaan havaita myös ennen auringonnousua. Mutta aina näitä pilviä ei ole selitetty pelkkinä luonnonilmiöinä, vaan monissa kulttuureissa ne ovat olleet elollisia olentoja tai haltioiden asuinpaikkoja. Eikä vanha kansa pitänyt pilviä suinkaan minään sumukasaumina, vaan sanottiin, että kun pilveä "putoaa" maahan, putoamispaikalta löytyi aina kiinteää, rakkulamaista ainetta, ikään kuin eräänlaista "aivomassaa".

Christfrid Gananderin 1500-luvulta keräämien tietojen mukaan pilvenhattarat eivät olleet mitään vaarattomia poutapilven loukosia, vaan taivaissa asuvia uppiniskaisia ja ilkivaltaisia jättiläisiä. Nämä jättiläiset pystyivät valtaamaan taivaan miten ja milloin tahtoivat kenenkään pystymättä sitä estämään. Ganander puhui tutkimuksissaan enimmäkseen hattarapilvistä...

- Ei tiedä Jumalakaan,
kuka pilviä pitää,
hattaroita hallitsee!

 Ganander syntyi 21.11.1742 Haapajärvellä ja hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa herran vuonna 1759. Hän opiskeli teologiaa ja luonnontieteitä, ja hänen opinnäytetyönsä vuodelta 1763 koski luonnontieteitä ja taloutta. Samana vuonna hän suoritti myös jumaluusopillisen loppututkinnon. Gananderin pääteokseksi jäi 1785 valmistunut Mythologia Fennica. Käsikirjoitus läpäisi Porthanin kritiikin neljässä vuodessa, ja se painettiin 1789 tekijänsä itse kustantamana. Mythologia Fennica on aakkosjärjestykseen laadittu mytologisten käsitteiden hakemisto. Ganander poimi muistiinpanoistaan erisnimiä, jotka liittyivät jumaliin, sankareihin, paikkoihin, historiaan ja ihmisiin.

Eufrosyne-nimeä on annettu meillä Suomessa kaiken kaikkiaan 1182:lle henkilölle, joista 4 on ollut miehiä. Viimeiset 28 naista on saanut nimen omakseen 2000-luvulla. Nimi oli yleisimmillään 1900-luvun alussa. Euphrasia oli meillä yleinen 1700-luvulla, mutta sen jälkeen niin harvinainen, ettei sitä ole lainkaan Väestörekisterikeskuksen tietokannoissa. Euphrosyna ja Euphrosyne olivat meillä yleisiä 1800-luvulla, mutta Euphrosyna-nimeä ei löydy lainkaan Väestörekisterikeskuksen tietokannoissa. Euphrosyne-nimi löytyy annetun kahdelle naiselle, joista jälkimmäinen sai nimensä 1960-1979 välisenä aikana. Opri-nimi on annettu kaikkiaan 94:lle suomalaiselle, joista 15 on ollut miehiä. Opri on annettu sekä miehille että naisille vielä 2000-luvullakin. Yngve-nimi on annettu kaikkiaan 1063:lle suomalaismiehelle ja yhdelle naiselle.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.2.2014

9. helmikuuta
- Kieltolain loppu, Reissu-Lassen kuolema -

Esi-isillemme, ainakin osalle heistä, vuoden 1932 helmikuun yhdeksäs oli merkittävä päivä. He muistivat tuota tapahtumaa kuvaavan numerosarjan 543210 kuin Katekismuksen konsanaan - tuolloin kun eduskunta hyväksyi uuden väkijuomalain (45/1932), jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle.

 Laki tuli voimaan 5. huhtikuuta 1932, ja sen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy Alkoholiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka tarkoittaa päivämäärää 5.4.1932 ja kelloaikaa 10, sillä ensimmäiset Alkoholiliikkeen myymälät avattiin tuolloin, lain voimaantulopäivänä klo 10.

9. helmikuuta oli monille myös surun päivä, silla 9.2.1942 kuoli Suomen toinen tasavallan presidentti, alkujaan maalaisliiton Lauri Kristian Relander, Reissu-Lasse. Virka-aikanaan Reissu-Lasse ei muuten hyväksynyt kieltolakia, vaikka noudattikin sitä toki särmälleen.

Pyhä Apollonia eli luultavasti 200-luvulla jKr; vuosiluvusta ei kyllä olla ihan varmoja. Häntä, kuten muitakin myöhemmin pyhimyksiksi julistettuja, kidutettiin Deciuksen vainojen aikana Aleksandriassa, noin vuonna 248. Kidutuskeinoina häneltä kiskottiin, tai kuten myös kerrotaan, murskattiin kaikki hampaat suusta. Tästä suivaantuneena Apollonia heittäytyi itse polttoroviolle. Sen jälkeen häntä on pidetty hammastautien parantajana ja hammaslääkärit juhlistavat hänen päiväänsä edelleenkin, onpa meillä Apollonia niminen hammaslääkäriseurakin. Häntä kuvataankin yleensä maalauksissa pitämässä kädessään pihtejä, jonka leukojen välissä on pois nyhdetty hammas.

Suomen kirkoissa Pyhästä Apolloniasta on säilynyt kuusi kuvaa. Hattulan ja Lohjan kirkoissa olevien kuvien on joskus tulkittu esittävän myös Pyhää Agathaa, jonka tunnuksena on myös pihdit. Tämä tulkinta on kuitenkin väärä, sillä pyhän Agathan pihdit ovat tyhjät tai niissä on irti leikattu rinta, kuten alla olevasta artikkelista koskien pyhää Agathaa voi päätellä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 5.2.2014

5. helmikuuta
- Agaata, Agata, Agatha, Agda, Armi, Juhana Ludvig, Oivi -
 - Kellonvalajien suojelupyhimyksen muistopäivä -

5. helmikuuta, Runebergin päivänä, entisaikoina nimipäiviään viettivät Agaata, Agata, Agatha, Agda, Armi, Juhana Ludvig ja Oivi, nykyisin Asser.

Nimeä Agaata on viime aikoina oltu antamatta kenellekään meillä Suomessa, viimeisin nimenanto on vuodelta 1939. Ja siihenkin mennessä nimeä on annettu vain 40 naiselle, joten olisiko tässä hyvä vinkki jollekin? Nimeä Agada on annettu vain neljälle naiselle, viimeisimmän kerran 2000-luvulla!

 Nimeä Oivi on annettu kaiken kaikkiaan 118:lle suomalaiselle, josta 20 on ollut miehiä ja 98 naisia. Viimeisimmät kaksi Oivia nimettiin vuonna 2010. Listalla olleita muita nimiä on sitten annettukin runsaammin. Mm. Asser-nimeä 4026 kpl, joista yksi on nainen.

Meillä Suomessakin vanha kansa piti kellonvalajien suojelijana kristittyä marttyyria Pyhää Agathaa. Hän oli syntyisin Sisilian Cataniasta (tai joidenkin lähteiden mukaan Sisilian Palermosta). Hän kuoli vankilassa vuonna 252 jKr.

Vanhan kansan suusta suuhun levinnyt legenda kertoo, että eräs roomalainen hallitsija, käskynhaltija Quintianus, olisi rakastunut tähän Agathaan, mutta koska Agatha torjui hänet, Rooman mahtimieheltä paloivat ns. hihat! Niinpä hän päätti kostaa Agathalle ja keksi tekosyyksi Agathan uskon, mikä olikin riittävä syy Deciuksen vainojen aikaan. Rangaistukseksi Agathalta leikattiin molemmat rinnat pois (ja jalat ja kädet väännettiin sijoiltaan), mutta rinnat kasvoivatkin uudestaan paikoilleen ja jäsenet korjaantuivat!

 Niinpä monissa tuon ajan maalauksissa Agatha kuvataan kantelemassa poikkihakattuja rintojaan tarjottimella ja juuri poishakattujen ruumiinosien luontaisen muodon vuoksi kellonvalajat ottivat hänet suojeluspyhimyksekseen. Niin tekivät myös jalokivien hiojat. Viime vuosina hänet on korotettu myös rintasyöpäpotilaiden suojelijaksi.

Hallitsijan raivo vain kasvoi tästä ihmeparantumisesta niin paljon, että Agatha piti poltettaman roviolla, mikä hanke meni myttyyn maankamaran järistelyn vuoksi. Niinpä Agatha sitten vain yksoikoisesti heitettiin vankilaan virumaan lopuksi ikäänsä.

Kun meillä Suomessa 5. helmikuuta syödään Runebergin torttuja, katolisissa maissa nunnat leipovat rinnan muotoisia pullia. Niitä on toki ko. maissa myös kaupan. Meillä näitä nisijä nisuja ei ole kaupan hyllyillä vielä liiemmälti näkynyt.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.2.2014

3. helmikuuta
- Blasius episcopus, Blåsmässa, Blasius, Huugo -

Armenialainen Pyhä Blasius, jonka kunniaksi tätä päivää vietettiin, on yksi katolisista marttyyreista, Sebastiasta kotoisin oleva piispa. Kolmantena päivänä helmikuuta eli Blasiuksen päivänä naapurimaassamme Ruotsissa puhuri ennustaa kovaa tuulta koko vuodeksi. Helmikuun kolmantena annettiin myös Pyhän Blasiuksen siunaus kurkkutautia vastaan.

Blasius oli kotoisin Kappadokian Kesareasta (nykyinen Kayseri), samalta seudulta kuin pyhät Basileios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Pietari Sebastalainen, Kesareos Nazianzolainen ja monet muut historiamme tuntemat henkilöt. Kesarea oli kerran eräs kristillisen elämän vilkkaimmista kaupungeista. Nuorempana tarinamme Blasius opiskeli mm. filosofiaa, mutta ryhtyi kuitenkin toimimaan lääkärinä. Hän jätti myöhemmin tämän opiskelemansa lääkärin ammatin ja asettui tarinan mukaan asketisoimaan erämaahan. Sieltä hänet kutsuttiin erinäisten vaiheiden jälkeen läheisen Sebastaen (nykyinen Sivas) piispanistuimelle, ja hänhän suostui pyyntöön.

Keisari Liciniuksen vainojen aikana pyhä Blasius pakeni erääseen vuoriluolaan, josta käsin hän onnistui johtaa edelleen hiippakuntaansa. Hänen olinpaikkansa kuitenkin ilmiannettiin, ja se johti hänen pidätykseensä ja vangitsemiseen. Tyrmä ei kuitenkaan marttyyritarun mukaan estänyt häntä toimimasta uskonsa puolesta; kertoman mukaan hän paransi ihmeellisesti erään naisen pojan, jonka kurkkuun oli takertunut ruoto ja poika olisi tukehtunut ilman Blasiuksen apua. Juuri tämän tapahtuman muistoksi kirkko edelleenkin siunaa ihmisten kurkkuja pyhän Blasiuksen päivänä.

Kun murtumattoman piispan suostuttelu ja uhkaukset osoittautuivat turhiksi, otettiin käyttöön senaikaiseen tyyliin sopivat julmimmat kidutuskeinot sillä varjolla, että hänet saataisiin luopumaan uskostaan ja monet seuraamaan hänen esimerkkiään. Pyhä Blasius mestattiin luultavasti vuonna 316 jKr. Hänestä on sen jälkeen tullut mm. kivenhakkaajien ja Dubrovnikin suojelija ja hänen kulttinsa tunnetaan niin idässä kuin lännessäkin. Häntä huudetaan avuksi kurkun alueen sairauksissa, hän on eläinten suojelija ja yksi 14 taivaallisesta auttajasta.

Nimeä Blasius, joka oli meillä Suomessa yleinen 1700- ja 1800-luvuilla, ei löydy väestörekisterikeskuksen tietokannoista laisinkaan, mutta Huugoja löytyy kokonaista 1901 kappaletta, joista 110  2000-luvulta.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.2.2014

Kirkotteleminen

Isäimme ja äiteemme yleisenä tapana vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä oli vastasynnyttäneiden "kirkotteleminen". Sillä tarkoitettiin rukoustoimitusta, jossa vastasynnyttäneen ja hänen lapsensa puolesta rukoiltiin ja lapsesta ja synnytyksen vaaroista selviämisestä kiitettiin Jumalaa.

Wanhan kansan keskuudessa ajateltiin, että äidin oli näin puhdistauduttava ennen kuin hän olisi taas kelpoinen palaamaan ihmisten ilmoille. Tämä wanjojen tapa oli peräisin Raamatusta, jossa kerrottiin Marian tulleen Mooseksen lain mukaisesti 40 päivän kuluttua poikalapsen syntymästä temppeliin uhraamaan kaksi kyyhkystä. Naisen katsottiin Israelissa olleen epäpuhdas ja yhteisökelvoton synnytyksen jälkeiset viikot. Tällä menettelyllä suojattiin synnyttänyttä ja lasta niiltä tautivaaroilta, jotka olisivat tarjolla siellä, missä liikkui paljon ihmisiä.

Meillä Suomessa kirkottelua ohjeisti uudelleen Turun piispa Isak Birgerinpoika Rothovius (1.11.1572 - 10.2.1652). Synnyttäneiden naisten kirkkoonotto eli kirkottelu kuului myös toimittaa kirkossa. Aiemmin tämä oli tapahtunut kirkon ovella, sillä vanhaan testamenttiin perustunut käsitys puhdistusmenojen tarpeellisuudesta eli sitkeästi wanhojen uskomuksissa. Synnytykseen ajateltiin liittyvän epäpuhtaus, joka esti äidin kirkkoon tulemisen. Tätä maagista uskomusta vastustaakseen Rothovius antoi siirtää kirkottelun kirkon ovelta kaikkien nähtäville keskikäytävälle; aviottomat äidit saivat kuitenkin yhä edelleen antaa papille kättä wanhojen mieliksi vain oven suussa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.1.2014

2. helmikuuta
- Kynttilä, Kyntteli, Maarian kirkkoonkäymisen päivä, Purificatio Mariae -

Kynttilänpäivä on läntisissä kristillisessä kirkoissa kirkkovuoden päivä, jota vietetään alkujaan 40 päivää joulusta, siis 2. helmikuuta, sen muistoksi, että Jeesus vietiin 40 päivän ikäisenä temppeliin ja Simeon siunasi hänet (Luuk. 2: 22-33). Nyky-Suomessa, työajan optimointivaltakunnassa, Kynttilänpäivä on 2. helmikuuta vain, jos se sattuu sunnuntaiksi. Ja nythän 2. helmikuuta on sunnuntai. Muutoin se saa olla seuraavana sunnuntaina, ellei siksi satu Laskiaista.

Ruotsi-Suomen vanha kirkkolaki vuodelta 1571 kutsui päivää ensimmäiseksi Maarian päiväksi, Purificatio Mariae. Maria näet tuli temppeliin puhdistautumaan, koska synnytyksen jälkeen vaimo oli Mooseksen lain mukaan saastainen seitsemän päivää ja sen jälkeen hänen täytyi pysytellä vielä 33 päivää kotosalla. Vasta 40. päivänä synnytyksestä vaimo sai mennä temppeliin uhraamaan puhdistusuhrin.

Klubimme historiatoimituksesta on muutaman kerran kyselty nimen Kynttelin- tai Kynttilänpäivä alkuperää;  Kynttelinpäivä tulee keskiajalta, jolloin tuona päivänä katolisissa kirkoissa vihittiin tulevan vuoden kaikki kirkkokynttilät.

Kynttilänpäivänä myös syötiin erikoisen hyvin.  Keskisessä Suomessa wanhaan aikaan kynttelinä keitettiin rasvaliemeen ohrapuuro, ns. kynttiläpuuro. Pohjois-Suomessa aina Savosta alkaen keiteltiin taasen sorkkavelliä, makoisaa lihakeittoa, jossa keittoon sekaan laitettiin syysteuraista talteen pannut kyntöset eli teurastettujen lehmien ja sikojen sorkat, yksi sorkka syöjää kohden. Koko aamun uunissa hautuneet sorkat pehmenivät mukavasti puukolla järsittävään kuntoon ja maku oli lihassa ja liemessä mitä mainioin. Olihan toki pitopöytä melko komian näköinen, kun joka ruokakupissa pönötti muhkea lehmän sorkka. Niillä kun oli tuota kokoa ihan omasta takaa. Syksyllä nuo sorkat oli esikäsitelty eli korvennettu tulella ja kyntöstupet irrotettu sekä ne näin käsiteltyinät nostettu liha-aitan kammille kynttilänpäivää odottelemaan.

Kyseiseen, siis 2.2. -päivään, eikä ensi sunnuntaihin, liittyy myös vanhoja enteitä, tässä niistä muutama:

- Kyntteli kovin kysyypi
Paavali
(25.1.) pajatteleepi:
Onko tehty talvitöitä?
Onko pitkiä pinoja?
Onko aidakset ajettu?
Onko rihmoja kehitty,
onko kankahat kanittu,
aloitettu aivinoita?

***

- Paawali panetteleepi,
Kynttilä kowin kysyypi:
onko tehty talwen töitä,
onko riihet rimputettu,
onko pitkiä pinoja,
onko kosket pölkytetty,
onko kankahat kanittu,
onko kahtia karjan ruoka,
kolmia perehen muona.

***

- Kynttelin suoja
on puutteen tuoja:
ukon lehmät ulvottaa,
akan lehmät ammottaa.

***

- Kun härkä Kynttelinä räystään alta juo,
silloin Maariana
(25.3.) kukko janoon kuolee!

***

- Kevättä Kynttilästä,
syystä Uolevista
(29.7.)

***

- Palava kyntteli tuvassa piti myrskyn tuhot loitolla,
 esti salaman iskun ja suojeli vastasyntynyttä pahoilta voimilta estäen mm. lapsen vaihdon ja vahingoittumisen.
 Kyntteli ei siis saanut lapsivuoteen viereltä millään ilveellä sammua!

***

Ensimmäisestä Kynttilän päivän jälkeisestä suojasta on 10 viikon päästä suvi!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.1.2014

1. helmikuuta
- Riitta, Brigid, Birgitta ja Riitu -

Irlannin tunnetuin pyhimys, irlantilainen nunna, Pyhä Brigit (453–523jKr.) oli legendan mukaan abbedissa, joka perusti 400-luvulla Kildaren kaksoisluostarin. Hänestä kehittyi nopeasti Irlannin tärkein naispyhimys.
 Vanha sanonta Riitan päivälle kuuluu:

 - Riitulta rikka hangessa sijansa hieroo!
(aurinko alkaa lämmittää lumen pinnalla olevia risuja niin, että risun ympärille alkaa muodostua kolo)

Tuon yllä mainitun Kildaren luostarin mailla oli pyhäkkö, jonne miehiltä oli pääsy kielletty ja jossa paloi neitsyiden vartioima ikuinen tuli. Lisäksi Pyhä Brigit takasi kuninkaille voiton taistelussa ja esti veritekoja hämäämällä murhamiehiä illuusioilla.

Muuten, Brigit-nimeä on Suomessa annettu kautta aikain vain seitsemälle naiselle, joista yksi vuosina 2000 - 2008 ja toinen vuonna 2009. Brigid on vieläkin harvinaisempi naisen nimi ja sen on kannettavakseen saanut vain 6 kansalaistamme. Birgitta on paljon yleisempi ja sen on nimekseen saanut peräti 18226 suomalaista neitoa. Riitta nimen omakseen on saanut 45852 naista (45 Riittaa vuosina 2010 - 2012 ja vain 4 vuonna 2013), mutta Riitun vain 129 (kuusi Riitua vuosilta 2010 - 2013).

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.1.2014

Helmikuu on tuloillaan
- VähäTammi -

Tulevana lauantaina alkaapi sitten tämän vuoden ensimmäinen helmikuu. Vilho Rikkonen tutki aikoinaan helmikuu-nimeä ja päätyi siihen tulokseen, että nimi saattaa johtua sydäntalvella ilmenevästä ilmiöstä nimeltään jäähelmi. Kustaa Vilkuna selittää, että tammi- helmikuun vaihteessa voi törmätä puiden oksilla kimalteleviin tuhansiin jäähelmiin. Ja toden totta, lähes tasan kolme vuotta sitten, eli 27.1.2011, tämän jutun kirjoittaja törmäsi moiseen sielun pysäyttävään ilmiöön -15 asteen pohjoisessa pakkasessa aamupäiväauringossa; näky oli henkeäsalpaava! Kantatie 8:n varrella kilometrin matkalla kaikki puut kimmelsivät nousevan auringon oransseissa säteissä kuin jokaiseen puuhun olisi laitettu tuhansia tuikkivia kynttilöitä! Mukana ollut kollega totesikin, ettei ollut ikinä nähnyt moista tuiketta tuossa laajuudessa ja intensiteetissä. Näky oli epätodellinen, editoidun oloinen. Wanhan kansan mukaan tästä muuten saatettiin laskea 200 päivää rukiin tuleentumiseen...

Tuikkiva puu kuin sadusta!
Kuva: Tuikkiva puu tammikuun lopulta vuonna 2011, helmipuu.
 (Photo Juha Räty, www.jr-studio.com)

 Ja tiesittekös, rakkaat lukijani, että helmikuuta kutsuttiin ennen vanhaan myös nimellä VähäTammi, kun varsinaista tammikuuta myös IsoTammeksi sanottiin? Itä-Suomessa helmikuun nimi kuului muodossa kaimalo.

-Vähä tammi sanoi isolle tammelle:
Jos oisin sun asemallasi:
niin kylmäisin kytkyeen lehmät,
akan kädet taikinahan,
tantereeseen siansorkat.
Vaan polonen päiviäni:
jos yöllä yrittelenkin,
kilkistäin mä kylmämähän,
niin päivällä parahalla,
vesi silmästä sirahtaa.

Helmikuu oli yleensä vuoden kylmintä aikaa ja lisäksi hyvinkin pyryinen. Siitä wanhat porisivat:

- Tammikuun tasaiset päivät helmikuussa heilahtaa!

ja myös:

- Helmikuu helistää!

sekä näin:

- Jos helmikuussa päivän hellittää,
niin toisena jo kovemmin kiinnittää!

Joskus tietenkin sattui myös niin, että kaimalossa olikin lauhaa. Siitä silloin wanhat väänsivät.

- Minkä helmikuu hellittää,
sen maaliskuu maksaa!

***

- Jos kosket helmikuussa kohisee,
niin jälkeen Maarian
(25.3.) ovat tukossa!

Wanhojen mielestä pitkät suojasäät helmikuussa saatiin maksaa tulevan kevään pituutena ja kylmyytenä. Lisäksi tuleva elokuu olisi kostea ja sumut elonajan halloja:

- Kevät on kova,
jos helmikuussa leutoja ilmoja pittää!

ja:

- Helmikuun suoja,
nälän tuoja!

sekä:

- Kun pinot hakataan paita päällä,
niin kylvöt tehdään nahat päällä!

Helmikuu oli vielä marras-, joulu- ja tammikuun lisäksi rakentajille ja talontekijöille hyvää aikaa; hanget kantoivat jo savottahevosen ja rakennushirret kestivät, jos ne nyt kaadetaan! Tänä vuonna (2013) tuo paras kaatoaika helmikuussa on 12. - 26. päivä, eli siis ehdottomasti ennen helmikuun loppua. Puut täytyy sitten rauhassa kuivata, jotta laatutavaraa saadaan.

- Ennen näätse olliit kaikilla töillä,
 mitä talossa tehtiin omat erikoiset aikaase,
 niiku rakennushirsien kaatamisellakkii.
 Nyt ne kavetaan millo vaan sattuu, ja tuvissa ovat seinät hommeessa,
 ja kasvavat tattia nurkat, ja ikkunat vuotaat vettä talvella niin että lorajaa.
 Mut ei ennen ollut niin; ennen ollitt tuvat kuivat ja lämpimät.
 Mut sillo kaaettiinkii hirret aina syksytalvella pyhämistin ja joulun välisenä aikana.
 Siit ei puus ollut yhtään tuoreutta, eikä se siinnyt elävii eikä homehtunut.

Säkkijärvi, Ulla Mannonen 1938

 Helmikuu oli myös erityisen hyvää kalanpyydysten kudonta-aikaa:

- Ennen luotiin kaikki kalanpyydykset helmikuussa,
silloin kun oli kalaplaneetti!

Myös havupuiden "satoa" seurattiin, sillä siitä voitiin laskea tulevaa kevättä:

- Kun Kapio (metsänjumala Tapio) on riihensä puinut,
niin siitä yhdeksän on viikkoa kevätkylvöjen tekoon!
(Tapion kylvö tarkoittaa neulasten varisemista hangelle, toim. huom.)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 29.1.2014

Tammikuun 29. päivä
- Carolus, Wallerius, Valtteri -

Carolus-nimeä, joka oli yleinen 1700-luvulla, on annettu yhteensä 132 suomalaiselle miehelle, joista 16:sta vuosina 2000 - 2010. Nimeä Wallerius, joka oli meillä yleinen 1800-luvulla, taas kantaa/on kantanut vain yksi suomalainen uroo ja hänkin ennen vuotta 1900. Valttereita on ollut peräti 30.065, joista peräti 2719 vuosina 2010 - 2013.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 27.1.2014

Tammikuun 28. päivä
- Valerius, Kaarlo, Carl ja Kalle -
- Veljessota alkaa -

Tämä päivä on tullut kalenteriimme vasta uskonpuhdistuksen mukana. Kallesta ennustettiin ennen muinoin myös vuoden säitä:

- Jos pakkanen paukkuu Kallena,
ja sitä jatkuu vielä kynttilänä,
ei se ennen Pääsiäistä hellitä!

- Jos aamupäivällä kaunista pittää,
niin on sitten alkuvuosi nättiä,
jos ehtooilma on ruma,
pittää koko loppuvuojen rumija ilmoja!

 28. tammikuuta on historiallinen päivä, sillä 28.1.1865 syntyi myös Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg.
 Tämä Kaarlo taasen on suomalainen muoto nimestä Charles, joka vuorostaan tulee saksalaisesta nimestä Karl, joka taas tarkoittaa samaa kuin suomalainen nimi Mies. Nimeä Valerius, joka oli meillä yleinen 1700-luvulla, taas kantaa/on kantanut 124 suomalaista uroota, joista viimeisimmät ovat nimensä saaneet vuonna 2013 ja peräti 12 immeistä 2000-luvulla.


Kuva: Sodan vaurioittamaa Tampereen Tammelaa vuodelta 1918.

Tammikuun 28. päivä vuodelta 1918 muistuu vanhojen mieliin myös sangen surullisista ja dramaattisista yhteyksistä; tuolloin alkoi nk. veljessota. Tämä myös Suomen sisällissotana tunnettu sota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918.  Punaiset katsoivat sodan alkaneen tammikuun 27. päivä, valkoiset taas 28. tammikuuta. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Venäjän neuvostotasavalta tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia, jotka saivat tukea myös ruotsalaisilta vapaaehtoisilta.

Sisällissota oli osa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa valtiollista ja yhteiskunnallista murrosvaihetta Euroopassa. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja poliittiseen taisteluun vallasta sekä lopulta Venäjän sisällissotaan. Venäjän romahduksen seurauksena keisarikunnan osa, Suomen suuriruhtinaskunta, julistautui itsenäiseksi Suomeksi 6. joulukuuta 1917, mutta suomalaisen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden korostuminen ja purkautuminen, valtiovallan hajoamisen kautta, johti vuoden 1917 kuluessa valtapoliittiseen ja sotilaalliseen kriisiin, jonka seurauksena maahan muodostui kaksi, aseistetuilla joukoilla varustautunutta valtakeskusta.

Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi lähes täydelliseen epäonnistumiseen. Yllä olevassa kuvassa näkyy sodan vaurioittamaa Tampereen keskustaa vuodelta 1918.

Sisällissota päättyi valkoisen Suomen voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningaskunnaksi; maan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella. Mutta tähän liittyi myös useita mielenkiintoisia välivaiheita, ennen kuin Suomeen valittiin ensimmäinen presidentti vasta vuonna 1919. Lue jännittävistä vaiheista lisää täältä sekä Suomen ensimmäisestä itsenäisyysajan hallitsijasta, diktaattorista, täältä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.1.2014

Tammikuun 27. päivä
- Chrysostosomus, Göte, Hilkka, Krysostomus, Kultimo -

Yllä olevassa nimilistassa on muinaisnimi Kultimo, jonka tuntee mm. Kustaa Vilkuna ja Suomen Kulttuurihistoria. Suomalaiset muinaisnimet tarkoittavat henkilönnimiä, joita luultavasti käytettiin rautakaudella ja keskiajalla ennen 1500-lukua. Tämän jälkeen muinaisnimet jäivät pääosin pois käytöstä, ja korvautuivat lähinnä raamatullisilla ja muilla kristillisillä eurooppalaisilla nimillä; tosin Suomeen sopiviksi muokattuina. Näin on valtaosa nykyisin perinteisinä "suomalaisina" tunnetuista etunimistä saanut alkunsa.

Tietoja vanhoista suomalaisnimistä löytyy historiallisista lähteistä vain niukasti tietojen säilyttyä esimerkiksi kansantarinoissa, sukunimissä ja osana paikannimiä. Usein kylä tai talo sai perustajansa nimen, ja joissain hyvin vanhoissa paikannimissä on vielä kuultavissa vanhoja suomalaisia nimiä.

Kultimoksi on Suomessa nimetty kaikkiaan vain 69 kansalaista, joista 5 on ollut naisia. Viimeisin Kultimo sai nimensä 2000-luvulla (mies). Göte-nimen on omakseen saanut 164 suomalaismiestä, Krysostomuksen 5 ja Hilkan 30.332, joista 2 on ollut miehiä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 26.1.2014

Wanhan kansan kirkonmenoja

Nyt vuonna 2014 26. tammikuuta on sunnuntai, pyhä. Vanhan kansan aikoina 1600-luvulla meillä Suomessa pyhää ei saanut viettää miten vain, siihen oli joskus tiukat, joskus vielä tiukemmat säännöt. Noilta ajoilta meillä oli vielä 1960-luvulla ja paikoin myöhemminkin käytössä sanonta: lähdetään kirkolle, kun oltiin lähdössä muiden ihmisten ilmoille tai muita tapaamaan. Pyhäisin kirkon tienoo oli keskeinen kokoontumispaikka. Kirkkoon kokoontuivat jumalanpalveluksiin kaikki, koska kirkossakäynti oli määrätty pakolliseksi. Ihmisillä oli pyhävaatteet päällä kun lähdettiin omalta kylältä kirkkoon. Kirkkoon kokoontuminen antoi tilaisuuden tavata tuttavia ja kertoa kuulumisia.

Naimattomille nuorille kirkonmenot olivat myös siksi tärkeät, että siellä oli mahdollista nähdä ja jututtaa oman ja muiden kylien nuoria. Nuoret miehet, prihat, katselivat neitoja sillä silmällä, että tulisikohan tuosta minulle hyvä emäntä. Nuoret naiset koristivat itseään ja osoittivat taitojaan taidokkaasti ja kauniisti tehdyillä pyhäpuvuillaan. Nykyään niitä kutsutaan kansallispuvuiksi.

Kirkonmenojen yhteydessä luettiin monenlaisia tiedotteita ja ilmoituksia, jotka koskivat yhteistä elämää. Muita tiedotusvälineitä kun tuohon aikaan ei juuri ollut. Kun kirkossakäynti oli pakollista, eivät kaikki jaksaneet olla kunnolla kirkossa ja kirkonmäellä. Yksityiskohtaisia säännöksiä kirkossa käyttäytymisestä antoivat Turun piispan Juhana Terseruksen aikana vuonna 1660 annetut säännökset:

-Jotka seisovat kirkon mäel ja ei mene kirkkoon, koska yhteen soitetaan, sakotetaan 4 ööre (äyriä) hopia rahaa.
-Joka tulee juovuksis kirkkoon, että hän itsens siellä pahoin käyttää, puheel eli käyttäytymisel taikka muutoin, ja ei kuitenkaan estä jumalanpalvelust, hän sakotetaan 2 taalaria hopia rahaa ja seisoo kirkon oves. Jos hän estää messun eli saarnan, maksaa kaksinkertaisen sakon.
-Jolla on itkeväinen lapsi, ja ei vie ulos, mutta estää sen kautta Jumalan sanan kuulon, sakotetaan 4 ööre hopia rahaa.
-Jotka penkisäns jumalanpalvelukses keskenäns puhuvat, sakotetaan 2 mk hopia rahaa.
-Jotka parvest sylkevät eli heittävät jotakin niiden päälle kuin alhaalla ovat, sakotetaan 1 taalari hopia rahaa.
-Joka laskettelee kivii niiden päälle kuin Herran Ehtoollisel käyvät, eli jollakulla muotoo estävät, pistävät jalkans heidän eteens, ne pitää kohta kiinni otettaman. Jos he ovat oikiaan ikään tulleet, sakotetaan 1 riikintaalari; jos he ovat poikaset, niin pitää vahemmitten pieksämän heitä.
-Jotka tappelevat kirkos ja lyövät sinimarjan eli verisieks, taikka tukustelevat, sakotetaan 4 taalaria hopia rahaa.

Tällaisiin pyhäpäiviin liittyi toki moniakin sanontoja, kuten:

- Kihu kirkkohon,
kihu kirkosta pois!

- Ei lähäretä einehetä kirkkohon!

1800-luvulla meillä tehtiin useita uudistuksia myös kirkossakäyntiin, mm. kirkonmenojen alkua siirrettiin aikaisemmaksi, kello kahdeksaksi. Niinpä maaseurakuntalaisten oli vaikea ehtiä kirkkoon noin varhaiseksi, olihan matkaa monesti pitkälti ja se oli taitettava joko jalan, suksilla tai hevosella. Kaupunkilaiset sen sijaan olivat haluttomia nousemaan riittävän aikaisin sunnuntaina ylös. Vakituista penkkijärjestystä ei enää vanhaan malliin kirkoissa ollut, vain erilliset naisten ja miesten penkit. Vähitellen 1800-luvun loppupuolella jokaviikkoinen kirkkopakko poistui. Siitä huolimatta kirkkoon yleensä lähdettiin, se kun oli noihin aikoihin ainoita ihmisten kommunikaatiokanavia. Kirkossa kuulutettiin kirkonasioiden lisäksi kruunun määräyksistä, asetuksista ja verojen keräyksestä, yleisistä tiedotuksista kuten huutokaupoista, silta- ja tietöistä sekä erilaisista tapahtumista. Ennen vuoden 1865 kunnallisasetusta, jossa maalliset ja seurakunnalliset tehtävät erotettiin toisistaan, pidettiin yleisesti kirkonkokoukset kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Pitkänmatkan kulkijat yhdistivätkin kirkossa ja kirkolla käynnin, sillä paikoin myös kaupat olivat avoinna sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.

Kirkkoon tulemiseen ja sieltä lähtemiseen liittyi myös ongelmia. Osa ihmisistä kun tuli kunnon paikat saadakseen kirkkoon ennen kuin edellinen toimitus oli loppunut ja vastaavasti osa poistui heti ehtoollisen jälkeen. Tähän aikaisin poistumiseen syyllistyivät erityisesti seurakuntien naiset, jotka pappien nuhdellessa ilmoittivat syyksi mm. kiireen kotitöissä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.1.2014

Tammikuun 25. päivä
- Paavali talvennapa, translatio Pauli - 

Kansanperinteessä Translatio Pauli, Paavalin kääntymyspäivä on talvennapa, jolloin talvenselkä katkeaa ja "karhu kääntää kylkeä talvipesässään". Talvenseläksi tai -navaksi on sanottu myös Henrikkiä. Lumesta sanottiin sataneen Paavalin päivään mennessä puolet, ja jos kaksi taloa varusti puoliksi rakuunaa, vietiin hevonen Paavona toiseen taloon lopputalveksi. Paavona syötiin hernerokkaa, koska tapana oli päivän säästä ennustaa tulevaa hernesatoa.

Paavalin kääntymyspäivää, eli apostoli Paavalin muistojuhlaa, on vietetty aina 900-luvulta alkaen. Paavali eli Saul (Saulus) oli kutsuttu pakanain opettajaksi. Paavalin mielestä kristittyjen vainoaminen oli sellainen asia, johon hän ei juurikaan kantaa ottanut. Mutta hänen mielensä muuttui pahemman kerran kun hän näki ilmestyksen matkalla Damaskokseen. Ilmestys sai hänet kääntymään kristinuskoon ja samalla hänestä tuli yksi evankeliumin julistajista.

Meillä Suomessa Apostoli Paavalin päivään liittyy joukko enteitä ja uskomuksia. Paavalina kovat pakkanen merkitsivät kesähelteitä tulevana suvena, kun taas pilkahduskin Aurinkoa merkitsi hyvää papu- ja hernevuotta. Sumuinen sää Paavalina enteili taasen hallaa heinäkuussa.

- Pakkanen pyryn perästä,
pahailma pakkasesta!

- Yö puolessa,
nälkä suolessa.

- Jos Paavalina Aurinko sen verran paistaa,
että ehtii hevosensa satuloitsemaan,
tulee hyvä papuvuosi.

- Paavalin pyry tietää huonoa vuotta,
jopa sotaa, meteliä ja yleistä kuolinvuotta!

- Päivää Paavalista,
kevättä kynttelistä
(2.2)

- Jos on pakkanen Paavalina,
silloin helle Helluntaina!

- Jollei lumi liiku Paavalina,
hallaa ei tule koko kesänä.

- Paawali panetteleepi,
Kynttilä kowin kysyypi:
onko tehty talwen töitä,
onko riihet rimputettu,
onko pitkiä pinoja,
onko kosket pölkytetty,
onko kankahat kanittu,
onko kahtia karjan ruoka,
kolmia perehen muona.

- Paavali puoli talvea,
kynttilä kevättä!
(Itä-Suomi)

- Paavo pakkasen parina,
nenä räässä,
parta jäässä!

- Jonsei pauka Paavalina
eikä kylmä kynttelinä,
ei hellettä heinäaikana!

- Paawalilta rysä järween ja mateet rysään!
(Vesilahti)

- Porot kiekoroon,
puut hakkuuseen!
(Tällöin laitettiin porot aitaukseen ja kaadettiin naavaisia puita, Pohjois-Suomi 1700-luku)

Toisin paikoin Suomessa Paavalin pyry tiesi huonoa vuotta, jopa niin huonoa kuin sota! Se saattoi merkitä myös yleistä kuolovuotta. Savossa (Pielavedellä) sanottiin Paavalin tuulista:

- Jos Paavalina tuisku juoksee reen alitse,
tulee varma hallavuosi,
mutta jos Paavalina lumi ei liiku,
ei hallasta ole pelkoa.

Itse asiassa kaikki apostolien päivät olivat pyhäpäiviä vuoteen 1772 asti. Apostolien päivät poistettiin kyllä pyhäpäivien listalta jo 1741, mutta ne palautettiin takaisin kansan vastustuksen vuoksi. Apostolien päivistä korkeimmassa juhla-arvossa olivat Pietarin ja Paavalin päivät. Myös Johannes evankelistalla oli suuri juhla-arvo. 1800-luvun lopulla Pietarin ja Paavalin päivän tekstit siirrettiin 5. kolminaisuudenpäivän jälkeiseen sunnuntaihin. Siitä tuli erityinen apostolien päivä.

Muuten, nimi Paavo on  supisuomalainen muoto nimestä Paul, joka on taas muunnos roomalaisesta suvun nimestä Paulus. Paulus tarkoitti 'pientä' tai 'vaatimatonta'. Paulus-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 968:lle miehelle, joista peräti 119 vuosina 2010 - 2013. Paavaliksi on nimetty puolestaan 6478 suomalaista, heistä kaksi naista!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 24.1.2014

Tammikuun 24. päivä - oliko Eerik Pyhä sittenkään pyhä?
- Ksenia Pietarilainen, translatio Erici, Timotheus - 

Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen, oikealta nimeltään Xenia Grigorievna Petrova, syntyi 1700-luvun alkuvuosikymmeninä Venäjällä ja eli suurimman osan elämästään Pietarissa. Koska hän oli omistanut elämänsä uskolle, häntä kohdeltiin uskonsa tähden houkkana (joka oli muuten yksi ortodoksisen kirkon kilvoittelun muoto). Hänestä ei kuitenkaan ole jäänyt nimen ja taruntapaisen lisäksi paljoakaan kirjallista tietoa jälkipolville.

Pyhän Ksenia Pietarilaisen muistopäivää vietetään tammikuun 24. päivänä ja hänelle on omistettu myös oma akatistohymnikin. Akatistos (kreik. Ακάθιστος Ύμνος, Akatistos hymnos) on ortodoksinen jumalanpalveluksessa käytettävä runoelma, jos sitä ette tienneet.

Translatio Erici tarkoittaa Pyhän Eerikin pyhäinjäännösten muuttamista Vanhasta Uppsalan kirkosta uuteen kirkkoon vuonna 1273. Pyhä Eerik oli Ruotsin kuningas Eerik IX, jota alettiin kutsua pyhäksi Maunu Henrikinpojan murhattua hänet mestaamalla Upsalan kirkossa 18.5.1160. De mortuis nil nisi bene!

 Eerik IX teki mm. pyhiinvaellusmatkan lounaisosaan maatamme, ja juuri tuota sotaisten hämäläisten asuttamaa aluetta kutsuttiin nimellä Suomi. Loppuosa maatamme oli tuolloin ruotsalaisten keskuudessa Itämaa. No joka tapauksessa tuo reissu oli ensimmäinen Suomeen koskaan tehty pyhiinvaellusmatka. Tästä ristiretkestä kertoo Pyhän Eerikin Legenda, joka on kirjoitettu aikaisintaan vuonna 1270 ja jonka tarkoituksena oli Ruotsin kuningas Eerik IX:n kanonisointi. Vanhin säilynyt legendan käsikirjoitus, Registrum Upsalense, on vuodelta 1344 ja sitä säilytetään nykyisin Ruotsin valtionarkistossa.

Pyhän Eerikin Legenda kertoo hänen kuolemastaan:

"Sinä päivänä oli oli Kristuksen taivaaseen astumisen juhla, jolloin hän Herramme tavoin voittaisi marttyyrin palmun ja astuisi taivaaseen. Sinä päivänä hän vietti messua pyhän kolminaisuuden kirkossa vuorella, jota kutsutaan Herramme Vuoreksi ja jolla nyt Tuomiokirkko sijaitsee. Silloin yksi hänen miehistään kantoi hänelle sanoman, että kaupungin ulkopuolella on vihollisia ja että olisi aiheellista kohdata heidän asein.

Silloin hänen sanotaan vastanneen: 'Antakaa minun rauhassa kuulla tämän juhlan suurta sanomaa; asetan toivoni Herraan, että se mikä jumalanpalveluksesta on jäljellä, sen saan juhlallisesti kuulla muualla.' Kun hän oli tämän sanonut, hän jättäytyi Jumalan haltuun, teki ristinmerkin, lähti kirkosta, aseisti itsensä ja miehensä, meni heidän kanssaan - vaikka olivat harvat - miehinä vihollista vastaan. Nämä alkoivat taistelun ja lähettivät sotajoukkonsa kuningasta vastaan. Kun Herran Voideltu makasi lyötynä maassa, haavoittivat he tätä uudestaan ja uudestaan, he kiusasivat ja pilkkasivat häntä, jo puolikuollutta, löivät epäkunnioittavasti hänen kunnianarvoista päätään. Näin hän meni voittajana sodasta rauhaan ja vaihtoi autuaasti maallisen valtakunnan taivaalliseen."

 Tosin Eerikin pyhyys on myöhemmin kyseenalaistettu: Hänen ristiretkensä Suomeen piispa Henrikin kanssa lienee ollut paremminkin ryöstely- ja valloitusreissu ja hänen kuolemaansakin on yhdistetty juovuspäissään kirkossa hulinoiminen. Niinpä paavi Aleksanteri III kirjoitti kirjoittikin paimenkirjeen, jossa hänen kunnioittamisensa pyhimyksenä kiellettiin. Mutta tuossa kirjeessä mainittua pyhimystä ei ole voitu 100%:n  varmuudella liittää juuri pyhään Eerikiin. Sic transit gloria mundi!

Timotheus, joka tullee Kreikasta ja tarkoittanee suunnilleen Jumalaa kunnioittavaa, oli meillä Suomessa sangen yleinen nimi vielä 1700-luvulla, mutta Väestörekisterikeskuksen tietokantoihin on päässyt vain 8 Timotheus-nimistä, viimeisin 2000-luvulta. Tässäpä olisi oiva nimi uudestaan henkiin herätettäväksi!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.1.2014

Tammikuun 23. päivä
- Marttyyri ja pyhä neitsyt Emerentia - 

Tuo aliotsikossa mainittu Pyhä neitsyt Emerentia kivitettiin kuoliaaksi 23. tammikuuta vuonna 304. Ilmiselvänä syynä tähän tuomioon oli se, että hänet löydettiin rukoilemasta pyhän Agnesin haudalta. Siksipä vanhan kansan allakoissa 23. tammikuuta oli nimetty hänen muistopäiväkseen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 22.1.2014

Tammikuun 22. päivä
- Vinsentius - 

Pyhä Vincentius, tai suomalaisittain Vinsentius, syntyi 200-luvulla roomalaiseen perheeseen espanjalaisessa Huescan kaupungissa. Hän oli Saragosan arkkidiakoni, jonka tehtävänä oli köyhistä ja hiippakunnan omaisuudesta huolehtiminen.

 Keisari Diocletianuksen vainoissa hänet pidätettiin ja heitettiin vankilaan. Häntä kidutettiin, jotta hänet saataisiin luopumaan virastaan ja luovuttamaan kirkon omaisuuden keisarille. Samoin kuin virkaveljensä pyhä Laurentius Roomassa, pyhä Vincentius kuitenkin kesti urheasti kidutuksen. Niinpä hänet tuomittiin kuolemaan ristiinnaulitsemalla, joka tapahtui aikakirjojen mukaan Valenciassa 22. päivänä tammikuuta vuonna 304 jKr. Häntä kunnioitetaan kaiken sen takia koko Euroopassa. Hänen ruumiinsa siirrettiin teloituksen jälkeen Saragosaan, mutta sen osia on kulkeutunut muihinkin kaupunkeihin (mm. Pariisiin, Poitiersiin ja Roomaan). Hän on tullut Portugalin, metsänhoitajien, puunhakkaajien ja maanviljelijöiden suojelija.

Vincentius-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 14:lle miehelle, viimeisimmät kaksi vuosina 1960 - 1979! Muodossa Vinsentius sitä ei Väestörekisterikeskus tiedä annetun kenellekään ainakaan 1800-luvun lopun jälkeen, vaikka juuri  ko. muoto on esillä vanhoissa suomalaisissa kalentereissa.

- Jos Aurinko Vinsentiuksen päivänä kirkkaasti paistaa,
saadaan sinä vuonna vahvasti viinaa.
(Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja vuodelta 1778)

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.1.2014

Tammikuun 20. päivä
- Piispa Henrikin hengenlähtö, Talvi-Heikki - 

1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda ilmoittaa piispa Henrikin surmaajaksi nimeltä mainitsemattoman murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla.

Matkallaan sydänmaalla piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona Lallin itsensä siitä tietämättä. Piispa oli ottanut talosta ruokaa, olutta ja heinää ja maksanut niistä käyvän hinnan. Kun Lalli palasi reissustaan takaisin kotiin, Lallin vaimo tai äiti tai piika Kerttu (Gertrud, asema perheessä on eri lähteissä erilainen) väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta niistä korvausta. Wanhasuomalaiseen tapaan Lalli lähti kirves, keihäs tai lyömämiekka kädessään suksilla piispan reen perään. Mukanaan hänellä oli veljensä Pentti ja Olavi. Köyliönjärven jäällä suomalaiset veljekset saivat piispan reen kiinni ja surmasivat Henrikin. (Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu sarjassa Suomen kansan vanhat runot osassa "Varsinais-Suomi".)

Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi sormuksineen upposi lumeen. Kerrotaan myös, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle, ja kun poika kosketti sokeaa miestä sormella, mies sai näkönsä takaisin. Tarina jatkaa, että Lalli otti kuolleelta piispalta hiipan ja asetti sen päähänsä. Kun hän palasi kotiinsa, hän yritti ottaa päähineen pois. Se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin saatua sen lopulta pois hänen päänahkansa irtosi sen mukana. Kesällä hiirilauma alkoi ajaa takaa Lallia, joka pakeni järven rannalla kasvavan puun latvaan. Jyrsijät alkoivat nakertaa puun runkoa, joten Lallin ei auttanut muu kuin hypätä järveen, johon hän hukkui. Järvi sai tästä nimekseen Hiirijärvi...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 19.1.2014

Tammikuun 19. päivä
- Henricus, Heikki, Henrikki - 

 Uppsalan piispa, Suomen kansallispyhimys Henrik kuoli 20.1.1156 Köyliönjärven jäällä talonpoika Lallin surmaamana. Päivää vietettiin meillä Suomessa 1600-luvulle saakka 20.1. eli oikeana kuolinpäivänä, sitten päivä siirrettiin 19.1. eli nykyiselle paikalleen. Ruotsissa ja monessa muussa maassa tuota muistopäivää on aina vietetty muuten 19.1., koska keskiaikaisessa pyhimyskalenterissa eli almanakassa oli entuudestaan 20. päivä tammikuuta varattu  kahden marttyyripyhimyksen, 200-luvulta olevien Sebastianuksen ja Fabianuksen, muistopäiväksi. Henrik sai siis tyytyä vapaana olevaan, edelliseen päivään.

 Perinteen mukaan talvi on Heikin päivänä puolessa välissä; Heikin sanotaankin taittavan talven selän ja karhun kääntävän kylkeään. Heikin markkinat olivat Turun kuuluisimpia markkinapäiviä ennen vanhaan...

Henricus-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 37:lle miehelle, joista viimeisin 2000-luvulla. Henrikkiä 10096:lle (634 kpl 2000-luvulla) ja Heikkiä 85507:lle, joista peräti 9 on ollut naisia!

Ennen vanhaan pantiin merkille, että Henrikin päivän tienoilla talven säät usein muuttuivat; pyryjä ja tuiskuja oli useinkin luvassa. Lisäksi Henrikkinä laskeskeltiin karjan ja ihmisten käytössä olevan ruoan määrästä, menisikö loppukevät ja alkukesä puutteessa vai riittäisikö ruoka:

- Heikkinä karjan ruoka kahtia ja ihmisten muona kolmia.
(karjan ruoasta sai olla puolet syötynä ja ihmisten murkinasta vain kolmasosa,
 jotta uuteen satoon asti päästäisiin)

- Jos Heikinpäivänä sänget näkyvät vainiolla,
tulee huono heinävuosi,
mutta jos lumi ne peittää,
tulee hyvä.

- Jos heikinpäivänä on pakkanen,
 on tuleva kesä poutainen.
 
(Saarijärvi)

- Kun on helppo Henrikkinä,
niin paukkuu Paavalina
(25.1)
 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.1.2014

Tammikuun 18. päivä
- Rucouspäiwä - 

Vanhaan aikaan Ruotsin vallan aikana Suomessa vietettiin samoja rukouspäiviä kuin muuallakin silloisen Ruotsin valtakunnan alueella, ja tietoja näiden rukouspäivien vietosta on ainakin 1200-luvulta saakka. Tosin kirkollisissa lähteissä syntyajankohta määritellään 1600-luvun lopulle.

Todellisuudessa meillä hallitsijan määräämien rukouspäivien alku palautuu keskiajalle, 1200-luvulle saakka. Vanhoista aikakirjoista selvisi, että jo vuonna 1280 Ruotsi-Suomen kuningas Maunu Ladonlukko määräsi päivät vietettäväksi maata koetelleen ruton ja kadon torjumiseksi. Ja koko kansan oli rukoiltava, tai ei kunnian kukko laulanut!

 Rukouspäiviä vietettiin tämän jälkeen ainoastaan satunnaisesti. Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1544 vietettäväksi kahdeksan rukouspäivää maata kohdanneiden onnettomuuksien vuoksi. Kun siis vanhaan aikaan rukouspäiviä oli nykyistä enemmän, muutama niistä sijoittui myös helatorstaiviikon maanantaille, tiistaille ja keskiviikolle. Noita päiwiä kutsuttiin nimellä Käyntipäiwät ja koko helatorstaiviikkoa nimellä Kanttaiviikko. Nuo päiwät oli määrätty vuoden 1571 kirkkolaissa. Suomessa käyntipäivät säilyivät aina 1700-luvulle saakka. Nimi "kanttai" juontuu muuten vanhasta ruotsinkielen sanasta gangdag. Kyseisellä viikolla varsinkin säiden tarkkailu ja ennusteiden teko oli olennainen osa kansan elämää.

Yhteiseen jumalanpalvelukseen osallistuminen rukouspäivinä oli sen verran rankka velvollisuus, jota yksikään ei saanut laiminlyödä. Kuudennusmiehet ja kirkonisännät valvoivat kaupunkilaisten läsnäoloa ja sitä, että kirkkoon ei tultu humalassa. Tavatonta ei ollut, että kirkossa pidettiin nimenhuuto ja ihmiset joutuivat tekemään selkoa poissaolostaan. Esimerkiksi vuonna 1635 maaherra käski Oulun raastuvanoikeuden tutkia joidenkin seurakuntalaisten jumalanpalveluksesta poissaolot ja mahdollinen humalatila ”suurena rukouspäivänä”. Tutkinnassa todettiin mm. seuraavaa:

"Matti Simonpoika oli tullut kaupunkiin rukouspäiväniltana, kun aurinko laskeutui.
 Hän näytti kuitenkin toteen olleensa Iin kirkossa jumalanpalveluksen aikaan
 ja vasta sitten lähtenyt purjehtimaan kaupunkiin. Siten hän pääsi vapaaksi."

 Säännöllisesti rukouspäiviä voidaan katsoa vietetyn kuitenkin jo vuodesta 1612 alkaen. Niitä vietettiin yhdestä kolmeen, mutta vuonna 1676 luku vakiintui neljäksi. Rukouspäivät olivat 1700-luvulle asti sisällöllisesti lähes yksinomaan katumus- ja parannuspäiviä. Vasta 1730-luvulta lähtien alettiin omistaa säännöllisesti yksi rukouspäivä kiitospäiväksi ja myöhemmin rukouspäivät määrättiin vietettäväksi sunnuntaisin. Tosin Pikkuvihan aikainen Turun kirkollinen konsistori oli venäläisvalloituksen aikana 1743 antanut Suomen asukkaita varten ihan oman rukouspäiväjulistuksen. Julistuksessa ei noudatettu Ruotsista määrättyjä rukouspäivien ajankohtia eikä saarnatekstejä. Itsepäisiä oltiin jo tuolloin...

Vuosittain annetaan ja annettiin rukouspäiväjulistus, jossa valtiolliset rukouspäivät määritetään. Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikoina vuosittainen rukouspäiväjulistus laadittiin Keisarin ja Suuriruhtinaan nimestä, vuodesta 1831 lähtien sen antoi Suomen senaatti.

 Rukouspäivät olivat vanhaan aikaan sen verran pyhiä, ettei rukouspäivän aattoiltana klo 18.00 jälkeen saanut enää ylläpitää tai aloittaa julkisia huvitilaisuuksia tai muuta ajanvietettä. Ja kielto jatkui seuraavat 24 tuntia. Tällainen laki meillä oli voimassa aina vuoteen 1968 saakka. Ja vallesmanni oli pampun kanssa paikalla, jos kieltoa uskalsi uhmata...

Suomen sodan jälkeen, valtioyhteyden Ruotsiin katkettua, rukouspäiviä ei vuosina 1809-1811 Suomessa vietetty lainkaan. Vuonna 1812 niitä vietettiin kaksi kertaa, vuosina 1813 - 2007 niitä oli neljä kertaa vuodessa, ja ne olivat aina sunnuntaina. Vuodesta 2008 lähtien niitä on ollut enää vain kaksi, ja ne ovat nyt kiinteinä päivämäärinä. Toinen niistä on aina 18. tammikuuta (kristittyjen ykseyden rukouspäivä) ja toinen 24. lokakuuta (rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä). Lisäksi on olemassa Maailman rukouspäivä, jota vietetään yli 170 maassa maaliskuun ensimmäisenä perjantaina. Sen teema vaihtuu vuosittain.

 Sanottakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että Ruotsissa rukouspäiviä ei enää vietetä.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 16.1.2014

Tammikuun 17. päivä
- Antonius, Antti, Anttoni, Tyni - 

Vanhaan aikaan uuden vuoden ensimmäinen tärkeä merkkipäivä oli pyhän Antoniuksen, tuon kuuluisan erakon, muistopäivä. Se oli merkki siitä, että talvi oli puolessa välissä, talven selkä oli taittunut, karhu käänsi kylkeä ja jäljellä piti olla vielä puolet eläinten rehusta. Vanhoista kirjoituksista ja tutkimuksista voi päätellä, että jo esihistoriallisena aikana on 17. tammikuuta pidetty jopa kansainvälisestikin jonkinlainen suuri sikajuhla. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa suurin osa sikoihin liittyvistä ennustuksista liittyy juuri Antoniuksen päivään.

Tuolloin mm. kehrääminen oli kielletty, ettei sioilla menisi pää sekaisin, samoin neulominen, etteivät siat olisi ilkeitä. Antoniuksen päivän ruokakin liittyi naapurissamme sikoihin; pääruokana 1700- ja 1800-luvuilla oli Virossa yleisesti  sianpää. Aurinkoinen, kirkas ilma tiesi kaunista heinä- ja viljakesää:

    - Jos aurinko paistaa edes sen verran,
    että mies ehtii hypätä hevosen selkään,
    niin silloin saa kesällä heinän tehtyä.

    Wanhat kutsuivat pyhää Antoniusta meillä Suomessa kansanomaisesti Tyniksi, sikojen suojelijaksi. Niinpä seuraavassakin loitsussa:

    - Tynimys tuon emo,
    tule luota katsomahan.
    (Tynimys = Antonius)

    - Santta Kynönen sinun syntys,
    kynin kynnä kynsin maata.
    (Santta Kynönen = Pyhä Antonius)

    - Kynimyt on sinun emut,
    ompele utuisin neuloin!
    (sikaa salvottaessa lausuttiin näin)

Nimeä Antonius, joka meillä Suomessa on ollut sangen yleinen miehennimi 1700- ja 1800-luvuilla, on väestörekisterikeskuksen mukaan annettu vain 140 miehelle kautta aikain. Näistä nimistä peräti 56 on annettu 2000-luvulla. 1810 Antoniuksen päivänä siirryttiin juhlimaan nimeä Anton, joka vaihtui Antiksi vuonna 1890. Antin päivä vaihtui Antonin, Anton ja Anttonin päiväksi 1908.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.1.2014

Selkäviikot
- Härkäviikot -

Nuutista ( paikoin Loppiaisesta) laskiaiseen jatkuvat selkäviikot (härkäviikot) on pitkähkö kausi ennen laskiaista.
 Tuolloin sydäntalvi oli kovaa aikaa talonpojan elämässä. Joulu ruokineen ja pankolla makoilemisineen oli auttamatta ohi. Vaikka oli pimeää vielä, oli palattava arjen karuun elämään ja työhön. Selkäviikkojen nimi viittaa talven selkään, joka taittuu selkäviikkojen aikana, tammikuun ehtoopuolella. Nämä selkäviikot olivat myös metsätöiden aikaa, tällöin hankittiin poltto- ja rakennuspuut. Paikoin, varsinkin Länsi- ja Etelä-Suomessa metsätöihin kuului myös havunhakkuu ja -ajo. Havuista sitten talojen muu väki irrotteli isompia hellapuita ja pienempiä pilppuja eli pikku pulikoita. Niitä oli hyvä hellassa talvi-iltoina poltella, eikä hukkaa puurevohkasta siten juuri tullut. Irrotetut havut vietiin navettaan, lampaille karsinoihin ja talliin pehmukkeiksi. Niinpä paikka paikoin raikas metsän- ja uuden puun tuoksu täyttikin ilman.

 Kalastajien parissa sisämaassa made muistutteli sydänkuulla olemassaolostaan, ja maderysät laskettiinkin selkäviikkoina jäiden alle, tammikuun loppupuolella. Matikka eli made oli hyvä keittokala, rasvaisena täyttävä, maukas ja ravitseva ja se toi monille kaivattua lisäsärvintä vuoden pimeimpään jaksoon. Myös merikalastajille selkäviikot olivat vuoden ankarinta työaikaa.

- Paavalina (25.1.) rysä järveen,
mateet rysään.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.1.2014

Tammikuun 14. päivä
- Felix pappi, sydäntalven juhla - 

Tammikuun 14. päivää vietetään Felix papin muistolle Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa vuodelta 1544. Tuo Felix pappi oli Pyhä Felix Nolalainen, joka eli 200-luvulla jKr. Tämän papin elämän on dokumentoinut jälkipolville pyhä Paulinus Nolalainen. Tämä Felix oli syyrialaisen upseerin poika, joka asettui majailemaan Napolin etäläpuolelle Nolaan.

Felixin pappisvihkimyksen jälkeen alkoivat Deciuksen käynnistämät kristittyjen vainot, minkä takia Nolan hiippakunnan piispa Maximus karkasi ja jätti vastuun Felixille. Vainoojat kuitenkin ottivat Felixin kiinni ja kiduttivat häntä hänen uskonsa takia. Kidutukseen käytettiin mm. raahaamista veitsenterävien simpukankuorten seassa. Felix pääsi kuitenkin pakoon, piileskeli kaivossa etsijöitään ja onnistui pysymään löytämättömänä, koska hän antoi hämähäkkien kutoa kaivon suulle tiheän verkon. Lopulta hän pääsi kuitenkin nousemaan kaivosta takaisin ihmisten ilmoille Deciuksen muutettua manan majoille. Felix kuoli 14.1.260 jKr. ja tämän jälkeen hänen kuolemansa muistopäivää vietettiin monissa kristillisissä maissa.

Suomessa 1544 kalentereissa ei ollut vielä mitään nimipäiviä, sillä pyhimysten nimet muuttuivat vasta pikku hiljaa maallisemmiksi nimipäiviksi. Muutamien päivien kohdalla kalenterissa oli pyhimysten ja kirkollisten juhlien lisäksi musta ja pahaenteisen näköinen tähti; päivä oli hylätty, koska se oli niin paha, ettei mitään töitä tuolloin pitänyt tekemän! Näin siis näkivät tuon ajan astrologit päivän enteet. Tammikuulta mustan tähden päiviksi pääsivät kyseisenä vuonna päivät 1., 3., 5. ja 7.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 13.1.2014

Tammikuun 13. päivä
- Nuutti, Hilarius - 

Nuutinpäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta, mutta kun tammikuun puolivälin tienoilla on nykytutkijoiden mukaan ollut vanha muinaisviikinkien juhla, siirtyi nuutinpäivä nykyiselle paikalleen suomalaisessa almanakassa eli 13. päiväksi tammikuuta. Knutin siirto tammikuun 13. päivän kohdalle tapahtui vuonna 1708.

Nimeä Hilarius on meillä Suomessa annettu kaikkiaan 158:lle suomalaismiehelle, viimeinen vuonna 2010. Nuutista löydät lisää tästä!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 11.1.2014

Tammikuun 12. päivä
- Reinhold, Arcadius, Arkadius, Toini -

- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset sitten joulukuussa.

Nimeä Reinhold, joka oli aika yleinen meillä Suomessa 1700-luvulla, on Väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan annettu yhteensä 2035:lle kansalaiselle, joista yksi (1) on ollut nainen (1800-luvulla). Vuosina 2010 - 2013 24 poikalasta sai nimen omakseen. Arcadius-nimeä, jota annettiin meillä joltinenkin määrä 1800-luvulla, eivät Väestörekisterikeskuksen tilastot tunne lainkaan. Arkadius-nimi, joka korvasi Arcadiuksen 1900-luvulle tultaessa, on saanut omakseen 48 suomalista miestä, viimeiset kaksi 2000-luvulla. Toini onkin sitten yleisyydessään aivan toista maata, nimeä on annettu yhteensä 19.926 kertaa ja niistä 19 miehille. 2000-luvulla nimen on saanut 102 naista. Yleisimmillään nimi oli 1900 - 1939 syntyneillä.

Tähän päivämäärään päättyivät vanhan kansan ennepäivät tulevien kuukausien säistä. Toki muitakin enteitä oli, mutta ne eivät sijoittuneet yhtä systemaattisesti kuin nämä kaksitoista viimeisintä päivämäärää.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 10.1.2014

Tammikuun 11. päivä
- Hyginus - 

Kaiken kaikkiaan vain 16 suomalaista miestä on tähän päivään mennessä saanut tuon nimen (Hyginus) omakseen.

Hyginuksen päivää vietettiin viimeisen kerran Suomessa 11.1.1907, seuraavana vuonna nimi allakassa korvattiin Osvaldilla.

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset marraskuussa.

Wanhat muistavat tämän päiwän myös siksi, että Sveitsi tunnusti 11.1.1918 Suomen itsenäisyyden kahdeksantena maana maailmassa. Sveitsiläisiä ennen ennättivät ainoastaan Venäjä, Ranska, Ruotsi, Saksa, Kreikka, Norja ja Tanska. Mm. Britannia tunnusti Suomen itsenäisyyden vasta 6.5.1919 ja Yhdysvallat 7.5.1919, hävetkööt!

Tämän vuoden ensimmäinen uusikuu syntyi viime viikon keskiviikkona 1. tammikuuta, uudenvuodenpäivänä, klo 13.14. Nyt on siis kasvavan kuun eli yläkuun eli nousevan kuun aika.
Ja tähän aikaan vuodesta se tarkoittaa parasta aikaa hirsien ja muun rakentamispuun kaadolle, olipa kyseessä talo, vene tai valoa antava päre! Esimerkiksi veneissä puu ei halkeile kuivuessaan, vaan puu on sitkasta ja lujaa. Wanhojen aikana näitä sopimoilleen passeleita päiviä odotettiinkin malttamattomina.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.1.2014

Tammikuun 10. päivä
- Huistuppi, Paulus, Erhard, Kotivalo, Nicanor, Nikanor, Niku, Nyyrikki, Paul Eremita  -

Erakko-Paavali ortodoksisessa ikonissa
Kuva: Ortodoksinen ikoni Erakko-Paavalista, Pauluksesta

Pauli primi heremite Englannin kielellä ja keskiajalla Paul the Hermit/Paul of Thebes

Suomessa Pauli primi heremite tunnettiin Erakko-Paavalina. Hän, Paulus eremiten, oli ns. ensimmäinen kristitty munkki, Paavali. Hän syntyi Egyptissä vuonna 232 jKr ja kuoli samassa maassa vuonna 345 jKr. korkeassa 113 vuoden iässä. Oppimaton kansamme sekoitti tämän Paavalin tosin usein apostoli Paavaliin.

Vanhan, juuriltaan hyvin tarkistetun kertomuksen mukaan Paavali pakeni 18-vuotiaana nuorukaisena Theban erämaahan Deciuksen ja Valerianuksen vainojen aikana vuonna 250 jKr. Hän asusti erämaassa vuoriluolassa, jonka läheisyydessä oli lähde ja yksinäinen palmu. Hänen ainoina vaatemateriaaleinaan (katso ikonin kuvaa) toimivat tuon palmun lehdet ja juomanaan lähdevesi. Ruuakseen hän nautti tuon palmun hedelmiä. Näin hän eleli seuraavat 25 vuotta, kunnes oli 43 vuoden ikäinen. Tuona vuonna hänet löysi korppi, joka alkoi tuoda hänelle limpunpuolikkaan joka ikisenä päivänä. Tuon leivän alkuperä oli mysteeri. Paavali jäi luolaan loppuiäkseen, eli vielä 70 vuoden ajaksi.

- Huistuppi - täysi arkipäivä, jolloin tuppi heiluu!
(Kokemäki)

- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset sitten lokakuussa.

Vanharaamatullista nimeä Paulus on väestörekisterikeskuksen mukaan annettu Suomessa kaikkiaan 966:lle miehelle, joista peräti 117 sai nimensä vuonna 2010 - 13. Erhard on annettu yhteensä 379:lle suomalaismiehelle, joista yhdeksälle 2000-luvulla. Nimen Kotivalo, joka muuten seikkailee jopa sarjakuvassakin, on nimekseen saanut kaikkiaan 250 suomalaista, joista peräti 72 on ollut naisia. Yksi nainen ja kaksi miestä on saanut kyseisen nimen 2000-luvulla. Mainittakoon vielä pienenä eriskummallisuutena, että Kotivalo on meillä myös käypä sukunimi, joka on ollut Suomessa yhteensä yhdeksän henkilön sukunimenä. (Aku Ankan taskukirjassa N:o 55 eli Mikki kummitusjahdissa, seikkailee Floyd Gottfredsonin luoma Kotivalo-niminen kummitus, joka oli viettänyt 150 vuotta kellariin muurattuna, toim. huom). Nicanor-nimi on annettu kaikkiaan neljälle miehelle, joista yksi sai nimensä vuonna 2009 ja yksi sen jälkeenkin; tätä nimeä tosin annettiin melko yleisesti 1800-luvulla, jonne asti Väestörekisterikeskuksen arkistot eivät yllä. Saman nimen kirjoitettuna k:lla eli muodossa Nikanor on saanut vastaavasti 357 suomalaista, joista yksi on ollut nainen. Tämä muoto syrjäytti Nicanorin 1900-luvun puolelle mentäessä. Niku ei myöskään yllättäen ole ollut kovin suosittu, sillä Nikuja on vain 135, joista yksi nainen, hänkin 2000-luvulta. Nyyrikki-nimi, joka yleistyi 1900-luvun alussa, on omakseen saanut 222 suomalaista, joista 37 on naisia. Viimeksi vuonna 2009 kaksi poikaa sai Nyyrikin nimekseen ja vuosina 2010 - 13 yksi. Paria vuotta aikaisemmin yksi tyttö sai saman nimen.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 9.1.2014

Tammikuun 9. päivä
- Nuutin-Nuppi, Beatus, Julianus, Julian, Veikko, Veli, Veijo, Gunnar, Marcellia, Marcellinus - 

Sanotaan, että Nuutin nuppi on Joulun loppu. Sitten alkavatkin jo härkäviikot ja läpileivät.
(Loimaalta Herran vuodelta 1935. ajalta ennen sotia)

- Hyvä Tuomas Joulun tuopi,
paha Nuutti pois sen viepi!

- Millaiset ilmat tänään,
semmoiset syyskuussa.
Nuutinnuppi ja huistuppi.

Muuten, nimeä Beatus, jota on Kunniamme Päivät -museon vanhojen kalentereiden mukaan annettu joltisenkin runsaasti 1700-luvulla, tuntee Väestörekisterikeskuksen tietokannat annetun ainoastaan kahdelle suomalaiselle miehelle, ja he molemmat ovat nimensä saaneet 1980-luvun jälkeen, toinen peräti tällä vuosituhannella! Julianus-nimi oli yleisempi 1800-luvulla, mutta Väestörekisterikeskuksen tietokannat tuntevat nimeä annetun vain 7:lle miehelle kautta aikain, viimeiset kaksi tällä vuosituhannella. Nimeä Julian sen sijaan on annettu kaikkiaan 656:lle suomalaiselle, joista 648 on miehiä ja 8 naista. Vuosina 2010 - 13 peräti 92 poikalasta sai Julian-nimen itselleen. Veikkoja meillä on peräti 75.325, joista 2 naista ja nimeä Veli kantaa tai on kantanut 29.260 suomalaista miestä. Veijon on taas nimekseen saanut 11.125 miestä. Vuonna 2010 - 13 heitä on tullut vain 44 lisää, joten nimen suosio on laskemassa.

Gunnarin on nimekseen saanut 13.013 miestä ja kaksi naista ja Martti Innasen pässi, Marcellia-nimi on tilastojen valossa tuntematon, mutta Marcellinuksia on ollut kaikkiaan alta kymmenen.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 7.1.20104

Tammikuun 8. päivä
- Halla-Nuutti, Nuutin-Nutti - 

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset sitten elokuussa!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.1.2014

Tammikuun 7. päivä
- Hiiva-Nuutti, Canutus - 

Nuutinpäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta, mutta kun tammikuun puolivälin tienoilla on nykytutkijoiden mukaan ollut vanha muinaisviikinkien juhla, siirtyi Nuutinpäivä nykyiselle paikalleen suomalaisessa almanakassa eli 13. päiväksi tammikuuta. Knutin siirto tammikuun 13. päivän kohdalle tapahtui vuonna 1708.

 Koska tuohon maailman aikaan olut oli yleensä jo niin lopuillaan, että kannuista ja tynnyreistä saatiin vain hiivaista pohjasakkaa, päivää kutsuttiin myös nimellä Hiiva-Nuutti.

Tanskassa on elänyt kaksi pyhäksi julistettua Knudia, joista toinen oli  Knud Lavard (lavard, herra). Hän oli tanskalainen prinssi ja Etelä-Jyllannin herttua, Erik Ejegodin poika, jonka hänen serkkunsa Magnus Nielsinpojan sotilaat murhasivat  7.1. vuonna 1131 jKr. Knut Lavard julistettiin pyhäksi vuonna 1169, jolloin paavina oli Aleksanteri III (Bandinelli). Tuosta päivästä lähtien vuosittain 7.1. on vietetty Knuutinpäivää (Nuutinpäivää).

Vanhojen lähteiden mukaan kuitenkin suomalainen Nuutinpäivä oli tarkoitettu itse asiassa toisen pyhän, Tanskan kuningas Knudin (syntyi ehkä vuonna 1043) kunniaksi. Hänet surmattiin Odensessa 10.7.1086 Pyhän Albanin kirkossa, jonne hän oli joutunut pakenemaan veljensä Olafin johtamia kapinallisia. Knudin haudalla tapahtui ihmeitä ja paavi Paschalis II (Raniero) julisti hänet pyhäksi vuonna 1101. Sen jälkeen kirkko nimettiin Pyhän Canutuksen kirkoksi. Pyhimyksen muistopäivät olivat hänen kuolinpäivänsä 10.7. ja pyhimykseksi julistamisen päivä 19.1. Syyt muistopäivän viettoon Suomessa  7.1. ovat pitkän selityksen takana, joten kerromme niistä kenties myöhemmin.

Joulun lopettajaiskulkueet, Knuutin kiertueet, kulkivat aikoinaan talosta taloon juuri 7. päivänä ja tarkoitus oli kerjätä ja juoda loppuun jouluoluet. Nuuttipukit eli persopukit vaelsivat kummallisissa nurinperin puetuissa asuissaan ja eläinnaamareissa, tai naama noettuina, miehet usein naisiksi ja naiset miehiksi pukeutuneina. Sarvipäinen ja pelottava Nuuttipukki (joskus myös nimellä jouluämmä tai joulumuija tunnettu) kuului yhtenä osana Nuutinpäivän aikoihin kierteleviin seurueisiin, jotka esiintyivät taloissa kestitystä - varsinkin väkijuomia - vastaan. Muita seurueen jäseniä olivat esimerkiksi hevonen, ukko ja akka.

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset heinäkuussa!

- Nuutti-Pukki liikkuu tänään!

- Tänäpänä on Hiiva-Nuutti,
huomenna rahkalakki,
ylihuomenna tyhjätappi!
(oluet loppuivat)

Nuutti johdettiin siis ruotsalaisesta nimestä Knut ja tanskalaisesta nimestä Knud. Nimi tarkoittaa ylpeää ja reipasta, perustana muinaissaksan sana knûz, urhea. Nimen latinankielinen johdos on Canutus. 2053 suomalaista miestä on tähän päivään mennessä saanut tuon nimen (Nuutti) kannettavakseen, joista peräti 365 vuosina 2010-2012.  Nimeä Knud taasen on annettu yhteensä 30:lle, Kanutus 13:lle ja Knut 1316:lle (joista yksi nainen) kanssamiehellemme.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 6.1.2014

Tammikuun 6. päivä
- Loppiaisen taiat ja wanhan kansan mietteet, Trium Regnum

Loppiaisen lisäksi tämä päivä oli myös Itämaan tietäjien muistojuhla, Trium Regnum, kolmen kuninkaan juhla. Loppiainen on muuten yksi kristikunnan kaikkein vanhimmista juhlista, sillä sillä on ikää jo noin 1800 vuotta. Ja nyt Joulu sitten loppuu virallisesti!

Ennen vanhaan Loppiaisena valettiin paikka paikoin myöskin ennustustinoja Uudenvuoden tyyliin. Toiset pesivät kasvonsa vedellä, johon oli pantu rautaa, vaskea ja hopeaa, etteivät pahat silmänteet pystyisi.
(Virtasalmi 1928)

Loppiaisaattona kun tinaa valettiin, niin siinä vedessä kastettiin puhdas riepu. Se pantiin pään alle maatessa, sitten näki morsiamensa tai sulhasensa unissaan.
(Rääkkylä 1902)

- Kun loppiaisaattoiltana (5.1.) yksiksensä huoneessa ollessansa asettaa peilin pystyyn
ja tuohuksen sen eteen,
ottaa sukan selkäänsä
ja niin katsoo kuvastimeen yli vasemman hartiansa,
niin sieltä tuleva sulho silloin näkyy.
Sitten on huoneesta ulos kiireellä mentävä,
eikä saa jälkeensä katsoa
muutoin viskataan kirveellä!

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset kesäkuussa!

- Jos Loppiaisena on taivas tähdessä,
tulee varmasti hyvä ohravuosi!

- Loppiaisena on puoli talven lunta satanut!

- Jos Loppiaisena on metsä hyyteessä,
niin saadaan hyvä ohravuosi!

- Jos loppiaisena sataa lunta niin paljon,
että hiiren jäljet peittyvät,
niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta!

Wanhojen aikaan Loppiaisena päivän katsottiin jo pidentyneen merkittävästi, niin paljon, ettei tulta pidetty enää koko valoisaa aikaa uunissa palamassa. Sisäänlämpiävat savupirtit kun voitiin lämmittää vain, kun isäntäväki oli ulkosalla askareissaan, muuten olisi savu ja häkä väen tappanut. Loppiaisena päivä ulkotöihin oli kuitenkin jo pidentynyt niin, että pirttiin olisi tullut liian kuuma, jos koko ulkoaika uunia lämmitettäisiin.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 4.1.2014

Tammikuun 5. päivä
- Simo, Simeon, Simeoni, Pylväspyhimys Simeon Styliitta - 

Simeon on sangen raamatullinen suomalainen miehennimi. Meillä ja erityisesti Pohjanmaalla siitä käytetään ja on käytetty myös muotoa Simeoni.

Talaven iloja nämäkkii, sano Tauno, kun eno reestä putos!
Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Simeon on Vanhassa Testamentissa käytetty nimimuoto. Uudessa Testamentissa sitä käytetään vain vanhasta Simeonista, joka siunasi Jeesus-lapsen temppelissä. Sekä Simeon että Simon merkitsevät rukouksen kuulemista, mutta keskiajalla nimiä kuitenkin pidettiin erillään.

Simeon on ollut Suomessa almanakassa vuosina 1662-1907, jolloin sen päivänä oli 5. tammikuuta. Tämä perustuu pylväspyhimys Simeon Styliitan (388 - 459 jKr.) muistopäivään. Styliitta saavutti kuuluisuutta askeettipyhimyksenä. Hän oli se ensimmäinen tuntemamme pylväspyhimys, ja hän istui peräti kolmenkymmenen vuoden ajan pylvään nokassa ja saarnasi sieltä kansalle. Hänen ensimmäinen pylväänsä oli noin kolme metriä korkea, mutta viimeisten arvellaan olleen noin kaksikymmentä metriä korkeita. Hän mm. vyötti käyttämänsä asusteen, viitan, ylleen niin tiukalle, että köysi rikkoi häneltä ihon. Tämä aiheutti märkiviä haavoja, jotka lähes tulkoon tappoivat hänet. Lisäksi hän murskasi oikean jalkansa kivellä päästäkseen eroon turhista ja liiallisista elämän nautinnoista. Styliitta oli muuten lisänimi, joka tuli kreikan kielestä [stylos], pylväs.

Nimeä Simo on Suomessa annettu varsin runsaasti, niitä löytyy Väestörekisterikeskuksen tietokannoista peräti 15.359 kappaletta, joista 1 on annettu tytölle 1800-luvulla. Simeon on nimenä hieman harvinaisempi, kaikkiaan 1198 Simeon-miestä löytyy tietokannoista, joista 67 vuodelta 2013. Simeoni on näistä tämänkertaisista se harvinaisin, vaikkakin kenties se suomalaisin, niitä löytyy vain 143 kappaletta ja heistä 2 vuodelta 2013.

Simeonin päivään liittyy seuraava enne:

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset toukokuussa!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 3.1.2014

Tammikuun 4. päivä
- Tiitus - 

Tiitus ja Titus -nimet tulevat suomenkieleen joko kreikan sanasta 'titos' tai latinan sanasta 'titulus'. Molemmat tarkoittavat seuraavaa: hautakirjoitus, arvonimi, kunnia, maine, kunnioitettava. Raamatussa Tiitus oli Paavalin opetuslapsi (Paavali kuvaa "kuin omaksi veljekseen") ja myöhemmin Kreetan seurakunnan ensimmäinen johtaja.

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset sitten huhtikuussa!

Nimeä Tiitus on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 790 kertaa. Nimen suosio on jyrkässä kasvussa. Nimi Titus on ollut harvinaisempi, se on kohdalle osunut 180:lle miehelle kaikkiaan, joista 38:lle vuosina 2010 - 2013.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 2.1.2014

Tammikuun 3. päivä
- Eenokki - 

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset maaliskuussa!

Nimeä Eenokki on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 636 kertaa. Vuonna 2009 kaksi poikalasta sai Eenokin nimekseen, sen jälkeen nimeä on annettu vain kerran.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.1.2014

Tammikuun 2. päivä
- Aapeli - 

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset helmikuussa!

Nimeä Aapeli on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 3497 kertaa, joista 3494 on osunut miehen nimeksi ja kolme kertaa naisen nimeksi. Tosin naiselle Aapeli on viimeksi annettu nimenä noin sata vuotta sitten. Vuosina 2010 - 2013 peräti 302 poikalasta sai Aapelin nimekseen, kun esim. vuonna 2009 heitä oli vain 68 ja vuonna 2010 72. Suosio on siis kasvussa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.1.2014

Tammikuun 1. päivä
- Uudenvuodenpäiwä - 

Uusi Wuosi on alkanut kirkollisesti tammikuun alusta jo joltisenkin aikaa. Meillä Suomessa tapa vakiintui maalliselle puolelle vasta 1500-luvun puolivälin kieppeillä, jolloin siitä tehtiin uuden tiliwuoden alkupäiwä. Tätä aikaisemmin meillä wuosi aloitettiin jo myöhäissyksyllä riihien puinnin  ja syysteurastusten jälkeen.

- Mimmoiset ilmat tänään,
semmoiset koko tässä kuussa.

- Mimmoiset ilmat uunnavuonna,
semmoiset Juhannuksena!

- Kuni on usva Uunnavuonna,
niin on halla heinäkuussa,
talvi keskellä kesää!

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 1.1.2014

Tammikuusta
- Jäät lähtevät jo maaliskuun alussa - 

Tammi tarkoitti napaa, akselia, keskipuuta. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joa jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia - tammikuu on siis keskellä.

Mikael Agricolan rukouskirjan kalenterissa vuodelta 1544 jokaisen kuun loppuun oli laitettu pienimuotoinen runo tai ohje hyvään ja kuuliaiseen elämään. Tammikuun ohjeeksi hän tai hänen apupoikansa olivat laittaneet seuraavanlaisen ohjeen, joka tässä nyt vapaasti noin 468 vuotta nykyaikaistettuna (suluissa sinisellä selittäviä termejä, jotka ovat toimituksen huomautuksia):

"Minun nimeni on tammikuu,
 jolla on kaksi päätä ja
suu,
 vuosi minussa loppuu ja alkaa.
 Syö / juo / hakkaa hirssi ja alkuu.
 Kylve ja kaikkea muuta tee,
 mutta
verta älä jalasta laske.
 Tällä kuulla
syömän pitää (niinkuin Almasar sanoo)
 inkivääriä, pippureita, caligottia
(kalmojuurta) ja neilikkaa.
 Ja suurustamatta
(laimentamatta) vähän viinaa, eikä mettä (hunajaa) juoman,
 eikä pääsuonta
(valtimo) iskemän, mutta maksasuonta (laskimo),
jos hätä käskee."

Lisäksi tammikuusta sanottiin, että se on sekä talvilevon että rakennus- ja tarvepuiden hakkuukautta:

- Tammikuu on saanut nimensä siitä, että se on wuoden kowimmalla ajalla.
 Tammi on puista kowinta ja kestäwää.
 Jos huoneen rakennushirret hakataan tässä kuussa,
 niin ne kestävät kuin tammi, sillä puu on silloin kowimmillaan.

- Jotta walmistettaisiin kestäwämpää rakennuspuuta,
 täytyy siihen warautua usiampia wuosia ennakkoon sekä sen eteen tehdä työtä,
 mutta tämä waiwa ei tule nii suureksi kuni rakentaa talo kahteen kertaan sinä aikana,
 jonka hywästä puusta tehty talo kestää pitää.
 Kolotetaan hirsipuut wiisi jopa kuusi wuotta jolloinka puu pihkoittuu.
 Puu kaadetaan wasta tammikuussa. Tämä menetelmä kowettaa puun eikä se lahoa.

Italiassa Alberti kirjoitti puusta jo vuonna 1452:

- Astronomit ovat sitä mieltä, että Puusta saadaan paljon käyttökelpoisempaa,
 jollei sitä kaadeta nurin kerralla, vaan kuoritaan ympäri ja jätetään seisomaan Kannoilleen ja kuivumaan.
 Ja he sanovat, että jos Kuusi - joka ei suinkaan ole vähimmän taipuvainen kärsimään Kosteudesta - kuoritaan Alakuulla,
 se ei koskaan sen jälkeen joudu Veden lahottamaksi.
(Panu Rajala: Talotohtori)

 

- Tammikuussa kaadettu puu ei lahoa, ei homehdu, eikä halkeile,
eikä se tule toukkiin.

- Syöpäläisten hävittäminen onnistuu tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineitä.

- Tammikuinen vesisade ennustaa hyvää kesän satoa.

 Pohjois-Suomesta on päinvastaisiakin selityksiä:

 - Jos tammikuussa sataa vettä tai on latvakaasua (sumua),
 tulee kylmä kevät.

Wanhat katsoivat tammikuun säiden kertovan tulevan kesän heinäkuusta. Jos tammikuu olisi kylmä ja pilvetön, heinäkuussa riittäisi poutaa ja helteitä. Mutta jos tammikuussa olisi suvista ja märkää, tulisi heinäkuusta sateinen.
Tammikuun ensimmäinen suvi ennustaa elonkorjuun; suvesta lasketaan 200 päivää elon kypsymiseen. Tämä vuonna 2013 tuo ensimmäinen suvi on heti kuun alussa, joten elo kypsyisi sen mukaan jo heinäkuun lopulla. Jaakkona 25.7. saisi purra jo uutisrieskaa.

Myös sulan veden tulo ja myös kevättulvat laskettiin tammikuun ensimmäisestä suvesta; 9 viikon kuluttua olisi sellaisen aika. Tänä vuonna siis saatettaisiin sulaa vettä odotella jo viikolla 10, maaliskuun 4. päivän aikoihin tai heti sen jälkeen. Tosin tammikuun vesisateet kostautuisivat kesällä:

- Kun vettä tihkuu tammikuulla,
on heinäkuulla hallaa!

- Kevään kylmyyttä tietää,
jos tammikuussa vettä vihmoo!

Lauha tammikuu saattaa kostautua helmikuussa:

- Jollei tammikuu pauku,
niin helmikuu helisee!

- Jos varis raakkuu sydänkuiden aikaan (tammi- ja helmikuu) aamusella,
 tulee nuoskat, jos iltasella tulee pakkaset.

 Saas sitten nähdä, miten wanhojen merkinnät toteutuvat näinä ilmastonmuutoksen aikoina...

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 30.12.2013

Joulukuun 31. päivä
- Sydäntalven taikoja -

Uuteenvuoteen ja sitä edeltävään aattoon on meillä liittynyt aina kaikenlaisia pelonsekaisia aavistuksia, enteitä ja taikoja. Taikoja ja ennusmerkkejä ajalle löytyy mm. kirjoista "Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla" vuodelta 1898 ja Kustaa Vilkunan "Vuotuinen Ajantieto". Tuolloin, Uunnavunna, elettiin ennen vanhaan ns. SYNNYN AIKOJA. Synnyn ajalla tarkoitettiin jouluaaton ja loppiaisen aaton välistä aikaa. Joulun aattona laskeutui synty maan päälle ja loppiaisaattona se sitten nousi takaisin taivaaseen. Synnyllä tarkoitettiin meillä yleensä henkimaailmaa, hyviä sekä pahoja henkiä. Tänä aikana kuunneltiin tarkkaan syntyjä, kyseltiin ja saatiin tietää syntyjä syviä, asioita ainoaisia (Suistamo).

Toki talon asukkaitten menoja ja meininkiä syynättiin: Jos talossa saunottiin Uuden Vuoden aaton päivänä, noustiin varhain ja viritettiin tuli uuniin, niin koko vuonna oltiin virkeitä ja työt joutuivat. Lehmät tulisivat seuraavan vuoden ajoissa metsälaitumilta, jos ne lypsi varhain. Ja kuka ensin aattokirkosta kotia ehti, toi voionnen taloonsa.
Ja jos uudenvuoden yönä oli aura tai sahrat lumessa pellon laidassa, katosi kasvuonni siitä pellosta, missä sillä auralla kynnettiin. Auran kurjella kun arveltiin itse pirun istuvan.

Tinanvalanta, jota vielä nykyisinkin harrastetaan uuden vuoden yönä, on ollut suomalainen uudenvuodentapa jo pitkään. Se ei ole täysin suomalainen tapa, vaan tuli maahamme Keski-Euroopasta luultavasti Ruotsin kautta. Ennustelu metalleja valamalla on kuitenkin jo vuosituhansia vanha tapa. Jos tinaa ei ollut talossa, käytettiin lyijyä, mehiläisvahaa tai jopa talia. Ensimmäinen tina, joka valettiin, kuului aina talon haltijalle tai tontulle. Sen jälkeen vasta talon muille asukkaille, ensin isännälle, sitten emännälle. Viimeinen tina valetaan maanhaltijalle, joka tinassa ilmaisee suopeutensa tai vastenmielisyytensä. Tämä tina yleensä säilytettiin koko vuoden, varsinkin jos valun tulos oli suopea. Jokainen valoi itse tinansa ja tinamöykyn tai selkeän kuvan puuttuessa tinan aiheuttaman varjon tulkinnasta vastasi talon vanhin.

- Uuttavuotta vasten valettiin tinaa ja ennustettiin siitä,
 mikä kuva tinasta sattui tulemaan.
 Jos tuli ruumiskirstu, niin sillä vuodella kuoli.
 Tinanvalu-vesi otetaan ja pannaan vasempaan paitansa hihaan,
 jotta se kastuu märäksi, ja sitte kädestä solautetaan pois se hiha tyhjäksi.
 Sitte ruvetaan maata paljaille oljille ja pannaan se märkä hiha päänsä alle,
 niin siinä näkee tulevan aviopuolisonsa.

(Rautavaara)

-
Kun Uudenvuoden aatto-iltana on lakattu kuvia valamasta,
 niin pitää tytön ottaa se vesi,
 johon kuvia on valettu ja viedä se kolmen tien haaraan ja kaataa maahan.
 Mistä helyjen ääni kuuluu, sieltä sulhanen tulee.
(Puolanka)

- Joulutinaa kuin valetaan uudenvuoden aattoiltana,
 niin tyttäret viepi sen vein kolmen tien haaraan
 ja sitten käärii jollakulla vaatteella silmänsä ja korvansa umpipäähän ja sitten kuuntelee.
 Jos kuuluu kulkuset, niin sinä vuotena naijaan,
 vain jos kuuluu kirkonkellot, niin sinä vuotena kuolee,
 vain jos kuuluu riihen puinti, niin sittä ei tule kumpanenkaan,
 ei naimakansa eikä kuolema, vain tulee hyvä vuosi.
(Kainuu 1880-luku)

Tinanvalujen tarkoituksena oli monesti (ainakin tytöillä) löytää oma sulhanen. Mutta sitä varten oli muitakin taikoja:

- Kun Uudenvuoden aatto-iltana katsoo lasiin,
 jossa on vettä ja jonka pohjalla on semmoinen sormus,
 jolla on kerran vihitty, niin näkee siitä sormuksen sisästä,
 minkälaisen puolison saapi.
(Lapvesi)

- Viedään sika keskelle pihaa ja noustaan sen selkään hurjasti piiskaten.
 Siitä, ampaiseeko sika lättiinsä vai meneekö se portille,
 voi nainen päätellä sen, tuleeko tänä vuonna sulhasta vaiko ei.

 (sulho tulee, jos possu portille päin menee).

Uudenvuoden saunassa piti käyttäytyä todella siivosti; ei saanut puhua, etteivät kärpäset tulisi kiusaksi seuraavana kesänä. Uutena vuonna ei saanut myöskään torua lapsia, ettei niistä tulisi pahatapaisia. Mutta myöskin lasten tuli olla siivosti!

Mutta olipa wanhoilla uunnawuonna karmeampiakin taikoja, kuten onnenpeili:

- Tyhjään huoneeseen asetetaan pöydälle vastakkain kaksi peiliä, toinen hiukan isompi ja toinen vastaavasti pienempi. Lisäksi laitettiin näiden väliin kaksi kynttilää. Jos peiliin kurkkasi, siitä näkyi kynttilöiden reunustama ikuisuuteen johtava tyhjä "tie". Lisäksi pöydällä oli kuolleen peittona ollut valkea liina ja sen päällä virsikirja ja vihkisormus. Huoneen ovea ei saanut lukita eikä huoneen tulisijan peltejä saanut sulkea.
Sydänyöllä hiivittiin paitasillaan peilihuoneeseen, sytytettiin kynttilät ja katsottiin peiliin ja sieltä niin kauas kuin silmä kantoi. Pian peilissä näkyikin liikettä - siellä saattoi liikkua sulhanen, ruumisarkku, kätkyt, wäkijuomaputeli tai vaikkapa sormus. Näistä saattoi päätellä sitten tulevan vuoden - häät, ukon wiinataipumukset, oman tai lähimmäisen kuoleman tai lapsen saannin.

Ruoanlaittokin katsottiin tarkkaan, mm. perunoita ei saanut paistaa, ettei tulisi paiseita uuden vuoden vaivoiksi.
Emännän piti juhannuskoivun lehdet viedä navettaan lehmille ja toivottaa lehmille hyvää uutta vuotta. Näin tuli hyvä karjaonni. Jos sen sijaan riitelee uunnawuonna, on riidan syitä riittämän koko vuoden ajaksi. Jos halusi että jäniksiä riittää metsästettäväksi, piti uudenvuodenaamuna kello kaksi mennä metsään ja kaataa kymmenen haapaa.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulukuun 28. päivä
- Viattomien lasten päivä, Lastenpäivä, neljäs Joulupäivä, huutolaisten kauppapäivä - 

Vanhan Joulun loppu oli Lasten päivä, jota nykyisin nimetään Viattomien lasten päiväksi, Viimeispyhäksi, jota vietetään niiden beetlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Matteuksen evankeliumin 2. luvun mukaan surmautti yrittäessään tappaa Jeesus-lapsen. Vielä 1900-luvun alussa päivän nimenä oli vain Lastenpäivä. Lasten päivä oli ns. pikkupyhä, jolloin ei mitään työtä pitänyt tekemän, mutta kirkonmenoissa ei ollut pakko käydä eikä käymättömyydestä kinkereillä rangaistu.

Tätä päivää vietetään useimmissa kristillisissä maissa 28. joulukuuta. Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa kyseisenä päivänä on tapana tehdä piloja muiden maiden aprillipäivän tapaan. Ruotsissa ja Suomessa viattomien lasten päivä oli pyhäpäivä ennen vuotta 1772.

Mutta päivään liittyy myös meillä Suomessa oma synkempi muistomme, huutolaiskaupat!

Huutolaiset, eli pääosin lapset, mutta myös vanhukset ja vammaiset, joilla ei ollut elatusta, myytiin viattomien lasten päivänä huutokaupassa ns. ruokolle vuodeksi kerrallaan alimman tarjouksen tehneelle talolle. Käytäntö jatkui aina niinkin pitkään kuin vielä 1940-luvulle asti. Viimeinen meillä varmuudella pidetty huutokauppa oli vuonna 1935 Savossa. Tämä oli meillä tapa huolehtia vähempiosaisista, eipä tarvinnut yhteiskunnan varoilla laitoksia ja hoitokoteja rakennella; rahanahneet tilalliset saivat rahaa valtiolta ja sen lisäksi ilmaista työvoimaa.

 Osassa taloista ei huutolaisille tarjottu edes kunnolla ruokaa; sikojen astioista tai lattioilta sai ruokansa moni huutolainen syödä. Sadismi, piiskaus, suolivyöllä hakkaaminen ja tukasta repiminen oli yleistä, sänkyäkään ei monille huutolaisille annettu. Toki osassa taloja huutolaisia kohdeltiin kunniallisesti, samoin, kuin perheenjäseniä kuunaan. Virallisesti Suomessa huutolaisuus ja jopa tuon sanan käyttö kiellettiin vuonna 1923 köyhäinhoitolailla, mutta silti käytäntö jatkui vielä pitkään monissa kunnissa. Lain voimaantulon jälkeen huutokauppoja ei juuri enää pidetty, mutta niiden sijasta kunnan luottohenkilöt eli kaitsijamiehet kaupustelivat vähäosaisia talollisille. Huutolaiseksi joutuneet kannalta lopputulos oli lähes sama.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta oli tullut Suomen viranomaisille käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset piti panna ensisijaisesti perhehoitoon. Meillä se tulkittiin, että lapset tuli myydä miertolaisina. Samoin 30 vuotta myöhemmin eli vuonna 1849 keisarilta tuli jälleen kirje, jossa Suomen kuntia käskettiin säästämään eli vähentämään vaivaishoitokuluja; köyhäintaloihin ja ruotulaitokseen sijoitettiin vähemmän ja huutokauppatilaisuuksia lisättiin. Vuosisadan vaihteessa (1800/1900) huutolaisia oli noin 77.000 (silloinen väkiluku oli Suomessa 2 655 900).

Huutolaisiksi joutuvista käytettiin mm. nimityksiä ruotulainen, ruotuvaivainen, kylänkiertolainen, viikkolainen, kirkonvaivainen ja istukas.

Päivään liittyy myös vanhoja uskomuksia, kuten:

- Jos metsä kolme vuorokautta ennen Uuttavuotta puhdistuu lumesta,
tulee hyvä vuosi!

 Muuten, entisaikaan Heinolassa leivottiin jokaisella talon lapselle ennen joulua oma pulla, joka sitten syötiin vasta Lasten päivänä.
 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulukuun 27. päivä
- Jussinpäivä, kolmas Joulupäivä - 

Meillä Suomessa on ollut joku kumma vimma, kenties työnantajien taholta painostettuna lisätyöpäivien saamiseksi tai jostakin muusta syystä, muuttaa kirkkopyhiä keskeltä viikkoa viikonlopuille tai poistaa käytöstä kokonaan. Myös pyhien luonteeseen on puututtu, eikä juuri kukaan ole asiasta älähtänyt! Kokeilkaapa samaa vaikkapa Italiassa, niin stiletit viuhuvat ja vähintäänkin päitä tippuu!

Ensimmäiset siirrot tapahtuivat jo Kustaa III:n aikana herran vuonna 1772, kun hallitusherrojen mielestä vuoden varrelle oli kertynyt aivan liikaa työtä vähentäviä juhlapäiviä. Ne laiskistuttivat aateliston ja porvariston mielestä työläisiä aivan liikaa. Siksi lakkautettiin "ihmismääräykseen perustuvat pyhäpäivät" ja eräitä Raamattuunkin perustuvia pyhiä siirrettiin keskeltä viikkoa lähimmille viikonlopuille. Arkipäiviksi muutettiin noin 20 pyhää, mm. kaikkien apostolien päivät ja kolmas ja neljäs joulupäivä, pääsiäis- ja helluntaipäivä. Myös Kynttilänpäivä, Mikkelinpäivä ja Pyhäinmiestenpäivä siirrettiin kiinteältä paikaltaan sunnuntaille.

Tämä meillä Suomessa viime vuosikymmeninä ja -satoina toteutettu pyhäpäivien siirtoruljanssi on kansainvälisesti katsottuna aika ainutlaatuista, lievästi sanottuna. Useissa muissa Länsi-Euroopan ja EU:n maissa, Yhdysvallat mukaan lukien, käytäntö on sellainen, että kukin uskontokunta saa viettää juhliaan perinteisinä päivinään, mutta nuo juhlapäivät ovat arjelle sattuessaan normaaleja työpäiviä. Vastineeksi juhlapäivien työnteosta on monessa maassa sovittu viikonloppujen yhteyteen korvaavia vapaapäiviä, jottei työviikko katkea keskeltä, mutta juhlaa voi viettää ylimääräisellä vapaalla. Esimerkiksi Englannissa on kolme kalenterivuoden maanantaita merkitty kansallisiksi vapaapäiviksi juhlapyhien arkisijainnin takia ilman että noille maanantaille olisi annettu mitään erikoista kirkollisen pyhän nimeä.

Kolmas Joulupäivä eli Jussinpäivä, joka on 27.12., oli osana useampipäiväistä Joulujuhlaa, joka jatkui aina uuteenvuoteen saakka. Neljäs Joulupäivä, Lastenpäivä, oli myös pyhä aina vuoteen 1772 saakka, jolloin suurvalta Suomi-Ruotsin silloiset päättäjät tekivät Joulusta maallisemman ja vain kaksipäiväisen. Nämä päivät olivat kansan suussa ainakin Heinolan seudulla Joulun huokuopäiviä tai huokauspäiviä. Näitä päiviä kansa kunnioitti vielä 1950-luvullakin kutsumalla niitä nimellä "pikkupyhät" tai "arkipyhät".

Jussinpäivä oli oikeastaan Johannes Evankelistan päivä, ja se oli allakoissamme Johannes Evankelistan nimellä aina 1920-luvun lopulle saakka, vuoteen 1928. Sitten sen paikalle vuonna 1929 tuli rahvaanomaisesti vain "Hannu". Jotakin positiivista voi nähdä siinä, että 3. ja 4. Joulupäivä ovat palanneet uudelleen evankeliumikirjaamme. Tämä kolmas Joulupyhä on nyt nimeltään Apostoli Johanneksen päivä, mutta se on yhä edelleen arkipäivä. Jos ko. päivä sattuu sunnuntaille, se saa silloin 3. Joulupäivän nimen.

Jussinpäivään, jona nykyään usein pidetään virheellisesti Juhannusta, liittyi myös vanhoja tapoja ja tottumuksia. Mm. Merikarvialla perimätiedon mukaan vielä 1900-luvun alussa Jussinpäivänä Jussi-nimiset ostivat kynttilät omaan kirkkoonsa.

Aktiivinen lukijamme Anne I. Espoosta huomauttaa vielä, että ainakin Perhonjokilaaksossa (Kaustinen, Veteli) Jussinpäivää vietetään edelleen järjestämällä mm. Jussinpäivän iltamia.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulukuun 26. päivä
- Toinen Joulupäivä, Tapani, Tahvana, Tahvo, Tapaninpäivä - 

Tapaninpäivä oli talojen lapsille helpotuksen päivä. Pyhän hartaus ja hiljaisuus saivat väistyä, koska tapanina oli lupa laittaa ranttaliksi. Uudet ja vanhat sukset, kelkat ja luistimet saivat kyytiä. Kaupungissa asuvat kiersivät usein vierailemassa ja jouluherkkuja maistelemassa maalaisserkkujensa taloissa. Tapaninpäivä oli ennen vanhaan myös suosittu hääpäivä. Tapaninsauna oli myös monin paikoin perinteenä:

"Tahvana-aamuna varhain ennen talon väen heräämistä riennetään omin luvin lämmittämään naapurin saunaa. Lämmittäjän on koko lämmitysaika pidettävä tarkasti vahtia, sillä nurkan takana voi olla piilossa toinen, joka on yrittänyt saunaa lämmittämään mutta myöhästynyt. Jos lämmittäjä hetkeksikään poistuu, voi hän palatessaan tavata saunan uunin mustana. Uuniin ja kiukaalle uunin päälle on lapioitu lunta. Kun kylpy on valmis, käy lämmittäjä kutsumassa talon väen kylpemään."
 Tällainen joulutapa oli käytössä vielä vuonna 1935 Ihalan tienoilla ja Sulkavan likellä Ruokolahdella.

Tapanina syötiin myös omia herkkuja:

- Tapanina talkkuna.
 Jos on lehmät maidossa, niin juustoa keitetään.

Tämä toinen Joulupäivä on kirkkopyhä, ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen (mm. hevosten suojelupyhimys) ja hänen myötään kaikkien marttyyrien, muistopäivä. Stefanos saarnasi Jeesuksesta ja tuli sen takia tuon ajan vaatimusten mukaan tuomituksi Mooseksen ja Jumalan pilkasta. Jumalanpilkkatuomio pantiin täytäntöön Jerusalemissa joko vuonna 34 tai 35 jKr. kivittämällä hänet kuoliaaksi.

Menneinä vuosikymmeninä meillä Suomessa Tapaninpäivän perinteisiin on kuulunut joulukirkon ja sukulaisvierailujen ohella tapaninajelu tai tahvananajelu, joka tapahtuu mieluiten hevosen, usein nuorien varsojen eli tapaninvarsojen ensi kertaa vetämässä reessä:
Tyttöset, nyt Tahvanana ajellaan!

Kuva: Tapaninajelulla 1960-luvulla (JR-Studio/Juha Räty, kuva-arkisto)

- Tapan on hevosten herra, sula suihtien sukija.
(sula = hyvä, laupias ; suihtien = suitsien)

- Tapanina ajellaan kylissä "Tapania tapaamassa".

- Tahvana pöytää tai uun moaha.
(Tarkoittaa talon velvollisuutta kestitä Tapaninpäivän rekiajelulle lähteneitä vieraita)

- Onks Tahvana koton?
(Tavanmukainen Tapaninpäivän vieraan tervehdys tupaan astuessa tarkoituksena varmistaa, onko hän tervetullut
. Jos vastattiin, että kotona Tahvana oli, se tarkoitti, että tervetulleita oltiin ja talosta saisi tahvanan eli viinatyypyn)

Kyröjoen varrella nuoret miehet vierailivat tapanina tyttöjen luona ja pyysivät "sylin tapaninlankaa". Mielitietyilleen tyttöset antoivatkin pitkän säikeen kehräämäänsä rihmaa, lankaa tai peräti lankakerän. Siitä pojat tiesivät, oliko heillä mahdollisuuksia kyseisen tytön valloittamisen suhteen.

Tapaninpäivään liittyi myös taikoja, kuten:

- Tahvana-aamuna syydetään lunta sikain silmille,
etteivät kesällä osaisi pahan tekoon!

Muuten, nykyään keskustellaan myös siitä, saisiko Raamatun kieltä nykyaikaistaa. Mielestäni saa, jos sisältöä ei pyritä samalla muuttamaan. Vai mitä sanotte seuraavasta, moniko ymmärtäisi ilman nykykieleen kääntämistä Mikael Agricolan vuonna 1548 suomeksi kirjoittamaa Luukaksen evankeliumia, vaikka kirjaimet olen jo muuttanut nykyihmiselle helpompaan ilmiasuun:

"P. Lucan Euangelium. LXXIIII.
Toinen Lucu .

Se tapactui sijs nijnä peiuine / Ette yxi Käsky wloskeui Keisarild Augus tuselda / ette caiki Mailma piti * We rolisexi laskettaman. Ja teme weron laskema oli ensimeinē / ia silloin tapactui coska Kyrenius oli Waldamies ylitze Syrian maan. Ja menit itzecukin Caupungihins andaman heidens arwatta. Nin mös Joseph Galileast Nazaretin Caupūgist yles meni Judeaā Dauidin Caupūgin ioca cutzutā Bethlehem / Sille ette hen oli Dauidin Honest ia perehest / ette henē piteis mös itzens aruauttaman Mariā henē kihilatun Emēdens cāsa ioca oli rascas.
 Nin tapactui heidē sielle ollesans / ette synnyttemisē peiuet tulit teutetyxi. Ja hen synnytti poian henen Esikoisens / ia kiäri henen capalohin / ia laski henen Seimen / sille ettei ollut heille sija maiassa.

Ja paimenet olit samas paicakunnas walwadhen pellola laumans ylitze / iotca wartioitzit öölle heiden Carians. Ja catzo / HERRAN Engeli seisoi heiden tykenens / ia HERRAN kircaus heite ymberinswalghisti /ia he peliestyit swrella pelgolla. Ja sanoi heille engeli / elkette te pelietkö /sille catzo mine ilmotan teille swren ilon / ioca tuleua on caikelle Canssalle

Sille ette teille ombi tenepene syndynyt Wapactaija / ioca ombi HERRA Christus Dauidin Caupungis. Ja teme on teille mercki. Te leudhet Lapsen Capalohin kiärityn / panduna seimeen. Ja cocta oli Engelin cansa swri Taiuallisen sotawägen ioucko / iotca kijtit Jumalata ia sanoit /Cunnia olcon Jumalā corkiuxijs Ja maasa Rauha / Ja inhimisis hyue Tacto.

Se on ette iocainen piti andamâ ylesk irjoitta mite henê hallusa ns oli."

Taitaisi se Raamatun luku jäädä vähäisemmäksi monillakin...

Muuten, nimeä Tahvana on väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan annettu vain 38 suomalaismiehelle, ja viimeisimmän kerran hiukan ennen vuosituhannen vaihdetta. Siinäpä siis oiva perinnenimi henkiin herätettäväksi. Myöskään Tahvo ei ole ollut liian suosittu nimi, sillä sen on omaksensa saanut 897 miestä ja yksi nainen aikain saatossa (1800-luvulla). Tällä vuosituhannella Tahvoja on Suomeen saatu kaikkiaan 16.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulun salattu ja kolmesti kielletty herkku - kahvi

Muiden jouluruokien varjoon ja jopa lähes unohduksiin on helposti voinut jäädä yksi nykyisin niin "maallistunut" herkku - kahvi. Kenties juomme kahvia aamuisin, päivisin, ruuan päälle ja iltapäivisin - yksin tai seurassa - ja totta kai myös iltaisin. Toisilla sumppia kuluu päivän mittaan melkoisia määriä, jopa niin, että vatsaa siinä menossa aivan korventaa. Mutta aina ei kahvi ole ollut kaikkien saatavilla oleva jalo juoma.
Näinkin kahvia mainostettiin meillä

Turkulainen Axel Käg oli tiettävästi ensimmäinen suomalainen henkilö joka pääsi maistelemaan kahwia. Hän toimi kamaripalvelijana Schleswig-Holsteinin herttuan seurueessa tämän Persian-matkalla ja sai maistaa kahvia herran wuonna vuonna 1637. Hänen mielipiteensä tuosta ylhäisten juomasta on ainakin tämän artikkelin kirjoittajan tietämättömissä.

Kahwin rantauduttua meille sitä tarjoiltiin meillä Suomessa aluksi ainoastaan jouluisin ja muina suurina juhlina, sunnuntaisin ennen kirkkoon lähtöä tai vieraiden käydessä. Wähitellen kahvi alkoi kuitenkin maistua yhä useammin ainakin varain niin salliessa. Kahvihammasta kolotti jopa niin paljon, että kahvin juominen yleistyi joka aamuiseksi.  Ja pian joissain wauraissa taloissa juotiin vielä päiväkahvit. Mutta olipa meillä tiettävästi vielä 1870-luvulla taloja, joissa kahvia ei kuunaan oltu nähty saati sitten juotu.

 Talojemme köökien tarvekalusto alkoi myös muuttua kahvin yleistymisen myötä. Kun kahvipannu oli 1840-luvulla harvinaisuus, olivat pannut ja rännärit yleisiä parikymmentä vuotta myöhemmin. Pavut paahdettiin paistinpannussa tai rännäreillä (rännäri, rännäli, brännare) ja jauhettiin pullolla tai "pualikalla" kauliten pyyhkeen sisään tai myöhemmin pöydillä pidettävillä tai seinälle ripustettavilla oikeilla kahvimyllyillä.

Jutikkalan kartanon torpassa Pikku-Hietalassa kerrotaan olleen vanha kanuunanluodin, joka pantiin puuvatiin kahvipapujen päälle ja vatia heiluteltiin, kunnes pavut olivat hieroutuneet jauhoiksi. Kahvi keitettiin padassa. Ja hyvää oli vaikka mustana se aluksi nautittiinkin!

Kahvi oli sangen kallista tuontitawaraa, oikea ylellisyystuote, kuten suurin osa mausteistakin. Kahvia alettiin tuoda Turkuun, maamme tuolloiseen pääkaupunkiin, 1720-luvulla. Kalliin kahvin, joka 1700-luvun puolivälissä maksoi 3 kuparitaalaria naulalta (425 grammaa) ja 1700-luvun lopussa jo lähes 30 taalaria, meillä Suomessa tunsi kuitenkin jokainen mökin mummo ja pappa. Tuolla 30 taalarilla sai herran vuonna 1776 puoli tynnyriä eli 82,5 litraa rukiita, joten kallista tuo kahvi oli, ylen kallista. Kilo kahvia maksoi siis enemmän kuin täysi tynnyri rukiita! Niinpä kahvia jatkettiin kotikonstein milloin milläkin. Nämä kaikki kahvin korvikkeena käytettävät kasvit lueteltiin tarkkaan myös Lönnrotin kirjassa. Kaikesta kallaeudestaan huolimatta vuoden 1750 tienoilla kaupungeissa aateliston keskuudessa kahvinjuonti oli verrattain yleistä, ja parissa vuosikymmenessä tapa levisi myös maalaispappiloihin ja sieltä tavallisen kansan keskuuteen.

Valtiovalta pyrki monin tavoin rajoittamaan kalliin kahvin käyttöä, koska kahvintuonti ulkomailta verotti raskaasti maan valuuttavarantoja. Näille rahoille kun olisi ollut monenlaista muutakin käyttöä, mm. sotimiseen. Niinpä 1700-luvulla maksettiin kahviveroa ja tiukimpina aikoina kahvinjuonti kiellettiin kokonaan. Kansa oli kuitenkin päässyt sen makuun, eivätkä kiellot olleet pitkäikäisiä.

Ruotsi-Suomessa tuli voimaan ensimmäinen kahvinkieltolaki vuonna herran wuonna 1756. Ihan totta tämä siis! Kahvin salakeitosta sai perin muhkeat sakot ja kiinni jäädessä keitto- ja paahtolaitteet menetettiin valtiolle aivan viinan kieltolain tyyliin. Tämä ensimmäinen kieltolaki kahville ehti olla voimassa alle viisi vuotta, kunnes se kumottiin vuonna 1761.

Toisen kerran kahvi kiellettiin vuonna 1767 tällä kertaa kolmen vuoden ajaksi. Kahvi kiellettiin kolmannen ja viimeisen kerran vuonna 1794. Kieltolaki oli voimassa peräti kahdeksan vuotta, kunnes Kustaa IV Aadolf asttuaan valtaan perui kahvikiellon vuonna 1802. Hän ilmaisi sen näin:

 "Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia,
ettette voi tulla toimeen ilman kahvia,
niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi,
eli siksi kun olen ehtinyt ajatella, mitä veroja vielä lasken niskoillenne persoutenne tähden.
"

Myöhemmin 1900-luvulla maailmansotien aikaan kahvi oli meillä Suomessa kupongein säännösteltynä, koska sitä oli vaikea saada sodanaikaisilta markkinoilta. Kun oikeaa kahvia oli lähes mahdotonta saada, keksittiin sille vastikkeita ja korvikkeita. Korvikkeessa oli pieni osa kahvia ja loput korvattiin muilla aineilla, kuten paahdetuilla sikurilla, voikukan juurilla, rukiilla, ohralla ja herneillä. Vastikkeet sitä vastoin oli tehty kokonaan korvaavista aineksista, yleensä viljasta ja sikurista korvikkeen tapaan tai jopa paahdetusta näkkileivästä.

 Menkäämme takaisin menneiden wuosisatojen ylhäisön assemblee-tilaisuuksien aikaisiin  kahvinjuontitapoihin. Kahvitarjoiluista kertovia selontekoja lukiessa kiinnittyy huomio mainintaan, että naisille tarjottiin noissa tilaisuuksissa ainoastaan teetä ja korppuja, mutta ei kahvia. Kahvi kun ei sopinut naisille laisinkaan!

Arvattavasti myös lääkäreiden ja tiedemiesten kahvinvastaiset teoriat olivat syynä sekä tähän kieltoon että osittain kieltolakeihinkin. Niinpä esimerkiksi Linné piti myöhemmin arveluttavana sitä, että kahvipuu oli myrkyllisten koireisipuun ja kiinanpuun lähisukulainen, sitä paitsi papujen polttaminen vaikutti hänestä vaaralliselta. Lääkärit sanoivat, että tautitapaukset lisääntyvät ylenmääräisen kahvinjuonnin takia.

Kahvia myytiinkin aluksi ainoastaan apteekeissa. Sitä oli silloin suositeltu nautittavaksi pari kolme kertaa viikossa; erikoisen suositeltavaa sen piti olla, niille "joiden veri oli kylmää ja joita ahdisti päänsärky ja pyörrytys". Sitä pidettiin oivallisena lääkkeenä "pohmeloisille ja ylensyöneille". Liekö siis ihme, jos 1700-luvun ihminen, joka piti arvossa pöydän nautintoja, alkoi pitää kahvista yhä enemmän.

Niinpä siis annettiin edellä mainituista syistä se kahvikieltolaki, mutta on melko varmaa, että sitä kieltolakia rikottiin ja rankemman kerran. Saattaa olla, että ylhäisöjen "assembleissa" virallisesti tarjottiin vain teetä, mutta totuus lienee ollut yleensä ihan muuta ainakin siis miesten osalta.

Vuodelta 1794 on säilynyt Porthanin kirje, jossa hän Pohjanmaalta kertoo Caloniukselle:

"Heinäkuun viimeisenä vietimme, täällä kahvin hautajaisjuhlia, maisteri Franzenin äidin luona, jolla oli nimipäivä. Seuraavana päivänä matkustimme Torniota kohti. Samana päivänä kenraali Carpelanilla oli täällä vieraskutsut, ja eräs velikulta kertoi minulle, että kaikki rouvat aterian jälkeen nukahtivat herättävän juoman puutteesta."

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulukuun 24. ja 25. päivä
- Jouluaatto, Adam, Aatami, Eewa, Joulupäiwä - 

Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella mitään erityistä koko kansan jouluruokaa, vaikka toki Jouluna syötiin paremmin ja runsaammin kuin arkena (ainakin jos ruokaa oli). Mässäilyllä ja joissakin piireissä myös juopottelulla varmistettiin tulevan vuoden sato. Sanottiin näet, että "mitä raskaammin talon isännän pää notkuu joulupöydässä, sitä parempi tulee seuraavan vuoden viljasadosta".
Kaiverrus 1800-luvun joulujuhlista
Kuva: Harper-lehdestä löydetty joulukuva 1800-luvulta.
Tarkkaa päiväystä ei ole tiedossa

Joulupäivänä ruokia oli toki monenlaisia, mutta yleistä koko maassa oli liharuoka esimerkiksi kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana on ollut joko nautaa, lammasta tai sikaa. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia Suomen kansan jouluruokia. Joulupuurossa käytetty ohra vaihtui riisiin vasta 1800-luvulla, mistä lähtien riisipuuro onkin kuulunut jouluruokiimme. Muut nykyisinkin joulupöydistä löydettävät laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläisjoulusta talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja paikoin vasta 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti perinteisen kekripässin.

Uskomuksiakaan ei Jouluna unhoitettu. Jouluaattona 24.12. vietiin haltijalle riihen nurkkaan jouluryyppy ja olutta. Ja niinpä vanhan kansan sanonnat ylistivätkin myös ruokapuolta ja lepoa:

- Aatto Joulusta paras,
iltapuoli Laskiaista.

- Jos olis kuusi joulua vuodessa
 ja kuusi viikkoa joka joulussa,
 laiskankin laatu ois elellä.

- Joulukseen jokainen kokoo,
 joulukseen hiirikin säästää!

- Jouluna pitää kiljun pintaa
 vaikka ois kuin koiran rintaa,
 sekä lohta lohkottuna;
 jos ei muuta niin mujetta.

- Pieniä ne on silakat joulukaloiksi

Joulun säistäkin tehtiin monenmoisia ennusteita yleensä tulevalle vuodelle. Tällaisia ennusteita antoi mm. "Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja" vuodelta 1773:
 Joka sisällänsä pitä Muutamia Kaunita Opetuxia, Kuinga wuoden juoxu, ajat ja muutoxet, yhdestä wuodesta toiseen tunnettaman pitä.

Stockholmissa , Pränd . Kuning:sesa Suomalais. Prändisä 1773.

Tuota kirjaa mainostettiin rahvaalle seuraavanlaisesti:

"Rakas lukia, osta minua, minä annan sinulle paljon ymmärrystä. Talon-Pojan Sää-Kirja on minun Nimeni, lue minua se tule sinulle hywäxi, koko wuoden juoxun minä sinulle opetan, jonga jälken sinun itziäs Käyttämän pitä".

Ja mitenkäs kirjan esipuhe kertoikaan:

"Senkaldaisesa ajatuxesa pitä tämä wähä kirja jokaiselda luettaman wastan otettaman erinomatain sentähden, että se on senkaldainen Ilma-Kirja, joka ei ainoastans kelpa yhtenä wuona, mutta pysy hamaan mailman loppuun asti, ja on tehty tähtein juoxun, ja sen Ilman jälken kuin Joulu päiwinä ja yöinä loppiaiseen asti on, jos se on selkiä eli sumuinen, saten eli lumen kanssa."

Yleisesti 1900-luvun alussa ennusteltiin säistä seuraavasti:

- Jos Jouluaattona tuulee ja sataa,
 merkitsee se katovuotta.

- Jos Jouluaattona ja Jouluyönä on selkeä ilma,
silloin tulee hyvä vuosi.

- Kun Jouluaattona kyntää lunta ristiin rastiin semmoisen talon pellolla,
 jota vihaa,
 niin rupeavat oraat kasvamaan alaspäin.

Jouluna annettiin myös lahjoja, liittyyhän joulukertomukseen lahjojen antamista, kun Itämaan viisaat tietäjät toivat Jeesuksen seimelle lahjoja, kuten kultaa, suitsukkeita ja mirhaa.

Pohjoismaissa joululahjoja annettiin aluksi ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Myöhemmin tämä tapa saavutti kaikki muutkin kansalaisryhmät. Kaupungeissa lahjoja ruvettiin antamaan suunnilleen 1780-luvulla, maaseudulla 1800-luvun puolella. Tuohon aikaan lahjat toki valmistettiin itse kotoisista tarveaineista. 1900-luvun alussa lahjoja ruvettiin myös ostamaan itsetehtyjen lisäksi.

Tänä vuonna 24.12.2011 on myös uusikuu ja ennen muinoin vanha kansa juhlisti uuden, syntyvän Kuun ihmettä heti, kun Kuun kasvava sirppi kunnolla voitiin havaita. Ja senhän voi havaita noin parin päivän ikäisenä, eli Tapaninpäivänä. Vanhat tervehtivät Uutta Kuuta seuraavasti:

- Terve uudelle kuulle,
anna rauhaa ja terveyttä!

Monin paikoin uskottiin myös, että mitä silloin sattui kädessä pitämään tai teon alla olemaan, kun uuden Kuun kasvavan sirpin ensi kertaa näki, sen piti tulevana kuunkiertona lisääntymän ja menestyvän. Myös säitä ennusteltiin uudesta Kuusta; kolmantena päivänä sysimustan Kuun ajankohdasta oli sään tarkkailun aika! Millaiseksi sää ennättää asettua kolmanteen päivään mennessä, sellaisena se tulee jatkumaan aina viimeiseen neljännekseen saakka. Ja mm. kovasti kallellaan oleva Kuun sirppi ennusti rivakkaa lumipyräkkää!

 

Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja ennusteli 1700-luvulla seuraavasti Joulupäivästä 25.12. (tämävuotisen Joulupäivän ennusteen olen merkinnyt  sinisellä havaittavuuden parantamiseksi, toim. huom.):

Jos Joulu Aatona ja Joulu yönä on selkiä ilma, ilman Sadeta ja tuuleta, nijn ota waari, että silloin tule hywä wuosi, ja joka mies saapi kyllä elätyxexensä, mutta jos silloin tuule ja sata, se merkitze kato wuoden.

Jos tuuli on idästä, tule tauti Kuningain ja Ruhtinain wieraixi, kuolema myös monda pojes otta heidän seastansa

koska tuuli on pohjasesta, ole silloin iloisasi, sillä se merkitze hywän wuoden; mutta jos se on Etelästä, se merkitze tautia.

Jos Joulu Sununtai päiwän päälle lange, nijn ei tule Kylmä waan tuulinen ja tuiskunen talwi.
Kewät tule lämmin ja Pellawas kaswa hywästi, kesä wari ja kuiwa, Syxyn ja talwen pitä kylmän oleman; Hywää wuoden tuloa myös taidamme odotta; mutta sinä wuona ej lambat menesty.

Hunajata saadan paljon, Yyrtejä, Omenoja ja senkaldaisia hedelmiä pitä yltäkyllä kaswaman.

Wanhat kuolewat pojes, hedelmälliset waimot menestywät ja Awioskäskyn sääty saapi siunauxen, johonga Jumala armonsa lainatkon.

Jos Joulu maanantai päiwän päälle lange nijn tule sekaisin suoja ja kylmä talwi, eli kohtulinen ilma.
Kaunis kewät, myrskyinen kesä.

Syxy anda wijna kyllä , waan wähän hunajata, mesiäiset ja eläimet silloin kuole, että hunajata ja maitoa puuttu, moni waimo silloin miehensä kuolemata saapi surta.

Muutamat kuitengin saawat iloita toinen toisensa kanssa laula ja juoda, sanoden: Ne kuollet annamme me olla, wielä monda miestä elä. 


Jos Joulu-päiwä tistain päälle lange. Silloin tule kylmä talwi, paljon lumen ja tuulen kanssa.
Märkä kesä, keskin kertainen wuoden tulo, woita, Hunajata ja Pellawasta  saat hyödytyxexi.

Siat kuolewat, ja lambat häwiäwät, monda siwiätä Ihmistä myös kuole, Laiwat Merellä owat hädäsä, monda Pappia Kuolema myös pojes otta: tänä wuonna on hywä sowindo Kuningain ja Ruhtinain wälillä.


Jos Joulu-Päiwä käski wikon pääle lange. Nijn saamme Me kaunin, mutta kuitengin wahwan talwen, kewät tule kowalla tuulella wanhain sanan jälken.

Kesä ja Syxy tule hywä, Pellawat kelwolliset, runsahasti wijnaa ja Siemend , Hunajata silloin tahdotan kallisti myydä.
Sipuli kaswa hywästi.
Omenia ei paljo paisteta, waan yyrtit paremmin menestywät.

Kauppa-miehet ja Puoti wäki sawat paljon työtä, nuori wäki nijnä aikona ynnä lasten kanssa paljon kuolewat.

Jos Joulu-Päiwä Torstain päälle lange; Nijn tule hywä ja sateinen talwi, kewät tuulinen, kesä hywä ja Syxy terwehellinen, satehen ja wilun kanssa; kuitengin pellot kaunistuwat hedelmällä ja siemenellä; Jonga edestä Jumalata tule kijttä.

Kohtullinen wijnan saalis, Woita kylläldä ja wähän Hunajata: Kuitengin moni Herra ja Kuningas ynnä onnettoman wäen pitä kuoleman.

Esiwalda elä tänä wuona rauhallisesti.


Jos Joulu-Päiwä Perjantain päälle lange. Silloin on talwi kowa ja wakawa, Kewät hywä, Kesä pyöriwän ilman kanssa, kaunis ja hywä Syxy; Paljon Heiniä, Jywiä ja wijnan, Lambahat tahtowat kuolla, ja Silmä tauti waiwa monda, Sipulin siemenet silloin owat kallit, Omena Puut kandawat paljon Hedelmätä, waikka mato monda pilaa.

Lapset owat paljon kiwulliset.

Jos Joulu Päiwä Lauwantain pääle lange. Nijn tule talwi kylmä ja tuulinen muuttuwainen ja luminen, ja myös tuulinen kewät.

Kesä hywä ja kuiwa Syxy; kallis aika silloin kuullan, ei kelwollista jywää latohon wedetä, kalan saalis silloin menesty, Meriwäki paljon myrskyjä kärsi, monda walkian wahingoa tapahdu, Sodat ja taudit owat lijkeillä, Puut kuiwawat poijes ja mesiäiset owat tuskasa; Sen tähden ett hunajan päälle saa luotta, mutta maitoa kuitengin Pytyisä näet.

Kuinga tämä Talon Pojan Ennustus kirja pitä ymmärrettämän.

Ne wanhat ja wijsat, alkawat merkkinsä Joulu-Päiwästä ja nijstä kahdesta toistakymmenestä seurawaisesta loppiaiseen asti.

Ja nijnkuin ilma näinä päiwinä on, nijn se myös joka kuussa, kuka kungin päiwän päälle lange, oleman pitä.

1900-luvun alussa Joulupäivästä sanottiin yksinkertaisemmin:

- Jos Jouluyö on selkeä ja tähtinen,
tulee hyvä ruis- ja sienivuosi ja vasikat menestyvät hyvin.

- Jollei tähtiä näy Joulupäivää vastaan yöllä,
ei kasva tulevana kesänä mitään marjoja!

1800-luvun itäisessä Suomessa Joulupäivän vietto meni lyhykäisyydessään seuraavasti:

Aamurukous heti herättyä vuoteen vieressä.
Jos aamurukouksen Joulupäivänä unohti, siitä ei hyvä seurannut.
 Kirkkoon meno hyvin varhain aamulla,
 
monesti matkaa piti lähteä jo neljän jälkeen yöllä. Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon hyvinkin ankarasti. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet ja torut!
Kirkossa olo
Kirkkomatkalla oli vahtimista: jos hevonen taakseen katsoi, joku kohta kuolisi.

 Kotiin tulo
Vieraisiin ei joulupäivänä ennen ollut asiaa, eikä uloskaan ollut viisasta mennä, muuta kuin ihan pakollisille asioille (mm. ulkohuussiin)
 Karjan konstaaminen
 Kahvin juonti
Suomessa 1700-luvun lopulla kahvikiellon kuumentamat kansalaiset kapinoivat korvikkeita vastaan. Aluksi ylellisyysveroja kiristettiin, sitten kallis tuontitavara kahvi kiellettiin tykkänään valtiontalouden heikon tilan vuoksi. Kahvia tuotiin Suomeen tuon jälkeenkin, mutta salaa, trokaamalla. Ilmiantajia oli kahvikiellon rikkojia vastaan joka kylällä, jos ei muut niin "juorumummot" höpötyksillään käräyttivät kahvinjuojatalouksia - jos siis eivät itse saaneet talossa kestitystä. Suomalaisten kahvihampaan kolotusta hillinnyt kielto kumottiin vasta herran vuonna 1802.
Hartaushetki

Muuten, nimeä Aatami on annettu kaikkiaan 1842:lle suomalaiselle, joista peräti kaksi (2) on ollut naisia. Tänä kuluvana vuonna 16 poikalasta on ristitty Aatamiksi. Adam-nimen on saanut omakseen peräti 2705 kansalaistamme, ja heistä 22 on ollut naisia. Vuonna 2010 -12 on ko. nimi annettu 191:lle miehelle ja viimeksi nainen on saanut Adamin nimekseen vuonna 2008. Nimeä Eewa ei väestörekisterikeskuksen tietokanta tunne lainkaan, Ewa sen sijaan on nimeksi laitettu 269 naiselle kautta aikain.

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Pesäpäivät 21. - 24. joulukuuta

Auringon sanottiin olevan kaksi kertaa vuodessa kannoillaan eli pesässään. Mikäli aurinko ei pesäpäivinä (22.-23.12.) paistanut, tulevasta kesästä tuli sateinen; mikäli aurinko pesäpäivinä paistoi vaikkapa vain ihan wähäisenkin määrän, tuleva kesä oli kuiva ja poutainen. Pesäpäiviksi kutsuttiin myös muutamaa päivää Juhannuksen tienoilla.

Talviset pesäpäivät pitivät sisällään wanhojen perinteessä sangen myyttisiä aineksia, samoin kuin kesäisetkin pesäpäivätkin. Molemmissa pahojen henkien läsnäolo oli pahaenteistä ja käsinkosketeltavaa. Niinpä joulukuun 20.-22. päivänä uskottiin, että kun aurinko eli Päivätär kulki kiertonsa matalimmassa kohdassa ja lepäsi väsyneenä hetken, monenlaiset henget liikkuivat pimeyden suojissa maan päällä. Tämän takia koti suojattiin loitsuilla ja aurinkopyörillä epätoivotuilta vierailta eli liiemmäisiltä. Oman perheen omakuntaiset vainajat olivat kuitenkin tervetulleita ja onnea tuovia kunniavieraita.

Wanhojen puolustautumistapana, ainakin osalla väestöä, oli edellä mainittujen konstien lisäksi viinan juonti ja tulenloimotus, jotka myös pitivät pahat henget riittävän loitolla.

Pimeitä pesäpäiviä seliteltiin myös sillä, että Louhi, mahtava Pohjolan emäntä, vangitsi tuolloin taivaanvalot kiviseen mäkeen ja maailma joutui virumaan pimeydessä.

- Tuoretta puuta ei pesäpäivinä pidä hakkaaman,
muuten karhu kesällä karjan repii!

- Päivän kun pesäänsä kylmää,
joutaa turkki myyvä.
(pakkanen pesäpäivinä tietää leutoa lopputalvea)

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 18.12.2013

Joulukuun 21. päivä
- Touhu-Tuomas, Tuomas, Tuomo, Tuomaanpäivä - 

Tuomaanpäivänä 21.12. on useinkin talvipäivänseisaus, eli Tuomaana yö on pisimmillään! Mutta jo Tapaninpäivänä päivä on pidentynyt tuosta "aallonpohjastaan". Tuomaana oli myös wanhaan aikaan uuden vuoden alku, sillä tuolloin oli ikiaikainen skandinavinen uusivuosi.

Entisaikana Tuomaanpäivä (tässä EI OLE kirjoitusvirhe, vaan menneinä aikoina Tuomaanpäivä kirjoitettiin todella yhteen!) varattiin varsinkin suursiivoukselle. Tuomaan päivään mennessä tulevan joulun juhlavalmistelut alkoivat olla likipitäen kunnossa. Menneinä aikoina Tuomaan päivän töihin, ellei päivä nyt sitten ollut sunnuntai, kuului savupirttien peseminen ja valkaiseminen jouluksi. Niinpä tuohon maailman aikaan puhuttiinkin Touhu- ja Noki-Tuomaasta. Muita töitä oli esimerkiksi vero- ja maksurästien kerääminen; seppä, pappi ja lukkari kiersivät Tuomaan päivänä kylillä keräämässä saataviaan, sillä taloissa vieraat saivat hyvän kohtelun ja tarjolle pantiin yllin kyllin hyvää ruokaa sekä juomaa.

Tuomaanpäivään liittyy myös monia sanontoja: 

- Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.

- Tuomas vuoden alku.

- Tuomas tuoppi kainalossa.

- Koti-Tuomas Joulun tuopi,
Hiiva-Nuutti (8.1.) poijes viepi.

- Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha.

- Tule meille Tuomaskulta,
tule oluttynnyri olallasi,
viinapikari pivossasi.


Kuva: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen Ajantieto

- Tule, tule Tuomas-kulta,
tuo joulu tullessas,
oluttynnöri olallas,
piimäjuusto pivossas.

- Akan perintö ei kestä kuin Tuomaan päivästä jouluun.

Tuomaanpäivänä tehtiin entisen maailman aikoina myös ns. kyntöleipä, joka otettiin ruokapöytään vasta 23.4. eli Jyrin päivänä, jolloin uuden sadon kynnöt yleisesti aloitettiin.

Tuomaanpäivän ja joulun väliin jäävää ajanjaksoa on monin paikoin kutsuttu ns. pesäpäiviksi. Ajankohtaan kun osuu tuo jo yllä mainittu talvipäivän seisaus, jolloin auringon uskottiin oleilevan kolme päivää pesässään. Jos aurinko ei tuona aikana ilmestynyt lainkaan, se ennusti sangen sateista kesää. Jos aurinkoa taasen näkyi vilaustakaan tuona aikana, sen on uskottu lupailevan kuivaa ja poutaista, tulevaa suvea.

Kovat pakkaset pesäpäivinä enteilivät leutoa sydäntalvea. Ensimmäinen suoja pesäpäivien jälkeen ennusti yhdeksän viikon kuluttua todellista suojasäätä, mistä voikin sitten laskeskella kevääntulon. Pesänpäivien aikana ei myöskään saanut hakata tuoretta puuta, sillä silloin karhu olisi tulevana suvena iskenyt karjan kimppuun.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 15.12.2013

Joulukuun 16. päivä
- Suomi-poika perustaa Ameriikan, Bostonin teekutsut, Auli, Aada

Jos ei vanha kansa tuosta otsikon päivämäärästä muuta muista, niin sitten ne Ameriikan mailta tulleet suuret uutiset: John Mortonin ja Bostonin teekutsut! Tuo nimihän tarkoittaa Bostonin asukkaiden poliittista protestia brittihallintoa vastaan Herran vuoden 1773 lopussa.

Bostonin teekutsut
Kuva: Bostonin teekutsut

Saadakseen siirtokunnat tunnustamaan Britannian verotusoikeuden parlamentti salli vain veronalaisen teen viennin. Amerikkalaisten protestien ja boikotin ansiosta teelaivat joutuivat palaamaan purkamattomina takaisin, siis kaikki muut paitsi kolme laivaa, jotka jäivät satamaan odottamaan purkamista. Paikallinen kansankokous määräsi ne palaamaan takaisin, mutta kuinkas kävikään; kuvernööri omassa korkeassa persoonassaan kielsi mokoman palautuksen. Lain mukaan laivat piti purkaa viimeistään 16.12.1773, mikä estettiin suivaantuneiden kansalaisten toimesta tehokkaasti; illalla laivoille hiipi 60 intiaaneiksi pukeutunutta bostonilaista. He heittivät kaikki kallisarvoiset teelaatikot mereen, eivätkä satamavartijat ja tullimiehet pystyneet estämään heitä. Tapahtuma oli amerikkalaisten vastalause Ison-Britannian määräämiä veroja vastaan. Englantilaiset puolestaan pitivät Bostonin tapahtumia kapinana. Ja niinpä viranomaiset ryhtyivät vastatoimiin, jotka johtivat vastaavasti vastaboikotteihin, ja lopulta Englanti lähetti (vuonna 1775) sotaväkeä kukistamaan niskuroijat. Tämä taas johti vuosien sotaan ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen, jonka läpimeno oli muuten Suomi-pojan, John Mortonin, varassa. USA:ta ei siis olisi...

 John Morton, joka eleli vuosina 1724-1777, oli suomalaisten siirtolaisten jälkeläinen. Hän on yksi niistä 56:sta kongressin jäsenestä, joka on allekirjoittanut Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen. Mortonin antamaa ääntä pidetään vieläkin ratkaisevana äänenä, jonka ansiosta Yhdysvallat irrotettiin Britannian alaisuudesta. Morton oli itse syntynyt USA:ssa, mutta hänen isänpuoleinen sukunsa oli lähtöisin Suomesta, Rautalammelta.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 14.12.2013

Joulukuun 15. päivä
- Wanha Annanpäiwä, ikiaikainen talwipäivänseisaus, Annikki - 

Vanha kansa vietti Annanpäivää meillä Suomessa 15. joulukuuta ja tämä Annanpäivä oli omistettu Neitsyt Marian Anna-äidille. Perustipa pimeällä keskiajalla piispa Maunu Tavast Annalle Turun Tuomiokirkkoon ikioman alttarin.

Tästä pyhästä Annasta syntyi vuosisatojen saatossa meillä Suomessa metsän emäntä, Annikki, metsän kuninkaan Tapion vaimo, mutta onpa Annikkia sanottu myös Tapion tyttäreksi tai piiaksikin.

Annikilta, vihreäviitalta,  pyydettiin suojelusta karjalle ja metsäreissuille mm. seuraavin sanoin:

- Annikki, metsän emäntä,
avoa rahainen aitta,
metsän linna liikahuta.
En minä pyhänä pyyvä
aina arkena ajelen.

Kansan vanhinten mukaan Annikkina aloitettiin joululeivonta. Annan päivänä tai jo edellisenä yönä leivottiin koristeelliset joululeivät. Iltayö nukuttiin ja puolilta öin noustiin leipomaan. Suuri joululeipä koristeltiin isolla aitanavaimella painetulla ristillä tai joulusilmillä. Silloin leipiin painettiin kasvojen muodot. Tämä toukoleipä eli kylvökakko oli tärkeä jouluisen ruokapöydän koriste.
Suuren kylvökakon taikavoimaan uskottiin eikä sitä syöty jouluna.

Niin, tuo Annanpäivä siirtyi nykyiselle paikalleen yhdeksänneksi joulukuuta vasta vuonna 1708 Ruotsin suurvaltakaudella. 15.12. jäi kuitenkin Turun hiippakunnan omaksi Annanpäiväksi, koska 15.12. oli ollut ikiaikainen suomalainen talvipäivänseisaus.

- On päivää kesäistä,
yötä Annan aikuista.

- On niin pitkä kuin Annan päivän aikuinen yö!

- Annin silmä on pitkäuninen.

- Annana oluet pannaan,
juhlana
(jouluna) joukolla juodaan!

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 12.12.2013

Joulukuun 13. päivä
- Luusia, Luttu - 

Tämä oli wanhaan aikaan koululaisten viimeinen työpäivä ennen joulua!

 Varsinkin ruotsinkielisten alueiden kouluista Lusia-juhla levisi yhdistyksiin ja klubeihin, ja siitä alkoi pikkujoulujen vietto pikku hiljaa. Ruotsinkielisissä Suomen kaupunkikodeissa valkoisiin puettu tytär kynttilällä varustettu puolukanvarpuseppele päässään kantoi Lutun päivän aamuna vanhempien huoneeseen aamiaistarjottimen, jossa oli mm. Lusian-päivä -leivonnaisia ja kynttilä. Näin siis ennen kaupallisuuden astumista kuvioihin ainakin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Wanhojen mukaan Joulukuun 13. ja 14. päivän välinen yö oli vuoden pisin yö:

- Lutun yö, Annan aatto:
kukko kolmasti orrelta putoaa! 

- Lucia pisimmän yön anda,
Vitus (15.6.) pisimmän päiwän kanda!
(Manuale 1646)

- Öö caike pisin
(Agricola 1544)


Kuva: "Sanasta miestä. Varsinaissuomalaista huumoria" Tauno Torpo 1946
 (Photo Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Muuten, nimeä Luttu Väestörekisterikeskuksen tietokannat eivät tunne ollenkaan, sen sijaan Luusia-nimeä on tuon ko. rekisterin mukaan annettu meillä vain yhdelle naiselle joskus 1800-luvulla. Lucia-nimi on annettu yhteensä 913:lle suomalaiselle, joista 4 on ollut miehiä ja he saivat nimensä vuosina 1960 - 1979.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 8.12.2013

Joulukuun 9. päivä
- Annanpäivät Raahessa, Anna, Anni - 

Raahessa vietettiin ennen wanhaan Annapäiviä aina joulukuun yhdeksäntenä; ja vietetään vielä nykyisinkin. Joulu oli jo melkein kynnyksellä ja yökin melkein pisimmillään; kaduilla kulki aamuvarhaisesta alkaen oudonnäköisiä nuorukaisia ja nuoria neitoja, niin kumman näköisiä, ettei juuri kenkään heitä tunnistanut! Ja pitkin kaupungin katuja kuljettiin aamusella joukolla Annoja herättelemässä!

Kuva: Rantakatu aamuvarhaisella ennen rumpaajien saapumista (Photo: Juha Räty, Kunniamme Päivät -museo)

Nykyisin Annanpäivät käynnistyvät yleensä siinä yhdeksän aikaan aamusella; jonkin talon pihalla aletaan rumpautella ja kuljetaan sitten sieltä Raahen kirkolle. Ja mukana olijat saisivat olla wanhaan tyyliin pukeutuneita! Perinnejumalanpalveluksen lisäksi julistetaan vuoden Anna, on myyjäisiä ja muita kommerverkkejä ja esityksiä ja näyttelyjä. Tiernaryhmäkin esiintyy ja muutakin wanhassa kaupungissa tapahtuu!

Kansantarustoissa Anna (Anni, Annikki) oli Tapion tytär, joten Annaa kuului myös kunnioittaa.

Annan päivä kuuluu myös wanhaan jouluperinteeseen. Olihan Jeesuksen isoäiti myös Anna ja päivän sijainti nykykalenterissa on mitä oivallisin joulun valmistelupäivä. Wanhat panivat Annan päivänä juhlajuomat, jouluoluet:

 - Annana oluet pannaan,
 juhlana joukolla juodaan.

 Tuolloin leivottiin myös joulua varten leivät ja kaakut ja paakelsit, laitettiin karjaa teuraaksi ja ehtoohämärissä kiiruhdettiin naapureihin tuliaisten vaihtoon.
 Annan päivä on innoittanut oluen lisäksi myös toisenlaisiin sananlaskuihin, kuten:

 - Anna leipoo

- Annan päivänä päivä on kissansylen mittainen,
 kaksi hämärää vastakkain.

- Onpa yötä yökötellä,
Annan päivän aikaan.

- On yötä yökköisellä,
Annin päivän aikuisella!

- Voi Annan aikuista yötä
ja Eskelin
(12.6.) edellistä päivää!

 

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 28.2.2012

29. helmikuuta
- Karkauspäivä, wanhojen piikojen päiwä -

Karkauspäivä on perinteisesti ollut eräänlainen nurinkurisuuksien päivä. Silloin kaikki on ollut päälaellaan. Ennen wanhaan meillä ei ollut sopivaa, jos naiset olisivat miehiä kosineet; se oli ukkojen puuhaa. Mutta koska karkauspäiwänä maailmankirjat olivat jo muutenkin ihan päälaillaan, tällainen ”tavattomuuskin” sallittiin. Muuten, karkauspäivä on meillä ollut 24. helmikuuta aina vuoteen 1999 saakka; seuraavana vuonna sen paikka oli jo nykyisellä paikallaan kuun lopussa.

Raatikkoon joutuivat myös vanhanpiian ikään ehtineet naiset:

 - Raatikkoon, raatikkoon vanhat piiat pannaan.
 Tuonne, tuonne Kyöpelin vuoren taa.
 Ettei niitä, ettei niitä nuoret poijat saa.

Kustaa Vilkuna kertoo kirjassaan "Vuotuinen ajantieto", että raatikkoon panemisella tai jäämisellä tarkoitetaan eri murteissa vähän samantapaista kohtaloa. Esine tai asia saattaa jäädä raatikkoon eli hoitamattomana rappeutumaan, hylkynä kuljeksimaan.

Vuodessa on nykyisenkin kalenterin mukaan voinut olla yhden karkauspäivän asemasta kaksi karkauspäivää;
vaikka Ruotsi-Suomessa noudatettiin vuonna 1712 jo juliaanista kalenteria, tuolloin pidettiin helmikuussa kaksi karkauspäivää. Siispä päiväys 30. helmikuuta 1712 on täyttä totta!

Tuo äsken mainittu tapa kosia on tunnettu varsinkin Englannissa jo vuosisatojen ajan. Meidän omat esi-isäimme ja -äitiemme karkauspäivän kosimisperinnesaavutti vasta 1800-luvun lopulla. Kosintaa ei kuitenkaan ollut ihan pakko ottaa kaikella vakavuudella. Kosinnasta ei saanut kieltäytyä, mutta itsensä saattoi ostaa vapaaksi sopivalla lahjukselle; kosijalle piti meillä korvaukseksi hankkia hamekangas. Niin, Englannissa kosijat saivat tyytyä pelkkiin käsineisiin...

Ennen vuoden 46 eaa. Roomassa käytettiin kalenteria, jossa käytettiin karkauspäivän sijasta kokonaista karkauskuukautta, joka sijoitettiin vuoden loppuun. Vuoden ensimmäinen kuukausi oli maaliskuu ja viimeinen helmikuu paitsi karkausvuosina. Karkausvuosina helmikuu katkaistiin ainoastaan 23-päiväiseksi tyngäksi ja karkauskuukausi lisättiin sen jälkeiseksi kuukaudeksi. Kannattanee muuten huomata, että tällainen kokonaisen karkauskuukauden laitto joka neljäs vuosi kalenteriin onnistui, koska tuolloin kalenterivuosi oli tavallisesti vain 355 vuorokautta pituudeltaan; neljässä vuodessa vajetta tosiaikaan kertyi 44 päivää! Tosin tuolloin oli Roomassa tapana lisäillä karkauskuukausi kalenteriin silloin, kun vallassa oleva poliitikko halusi uralleen lisää aikaa. Niinpä Caesarin tullessa valtaan todellinen ja Rooman aika olivat jo kuukausia eri ajassa...

 Kun Rooman ensimmäinen keisari Julius Caesar määräsi voimaan tulevaksi juliaanisen kalenterin, joka oli karkauspäivien määrää lukuun ottamatta sama kuin gregoriaaninen, hän määräsi, että karkauspäivää vietettäisiin joka neljäs vuosi ja se sijoitettaisiin samaan kohtaan, kuin aikaisemmin karkauskuukausi, helmikuun 24. päiväksi. Roomalaisessa päiväyskäytännössä siitä käytettiin nimitystä bis sextus ante calendas martias eli "uudestaan kuudes päivä ennen maaliskuun calendae-päivää (maaliskuun 1. päivää)". Tästä ovat peräisin karkausvuoden ja -päivän nimitykset eräissä nykyisissäkin kielissä, esimerkiksi ranskaksi karkausvuosi on année bissextile.

 

 

Urho-klubin kansanperinnetoimitus 17.2.2012

Alakuu ja kuun vaiheet

Nyt elellään taas KUOLLEEN KUUN AIKAA! Tarkalleen ottaen tämä alkoi keskiyöllä 7.2.2012, tarkalleen klo 23.54. Tuolloin oli meillä täysikuu, tuo wanhan kansan tarkoin merkille panema ajankohta. Silloin alkoi alakuun aika. Alakuu, kuollutkuu, laskevakuu, väheneväkuu on hävittämisen ja kuivumisen aikaa. Silloin oli paras aika raivata vesakot, siivota ja hakata puut, jotka piti saada nopeasti kuiviksi.

Viisaat sanoivat, että hirsien kaato on yläkuulla, mutta sahapuuta on paras ottaa alakuun alussa, eli nyt 8. - 9. helmikuuta. Puusepän puuta voi kaataa vielä 12.2. asti. Sitten alkaa puu halkeilemaan kuivuessaan, sitä enemmän, mitä lähempänä vähenevän kuun loppua ollaan. Hirsien kaatajat malttakoot odottaa seuraavaa uutta Kuuta, sillä seuraavalla yläkuulla (22.2.-8.3.) on tämän talven viimeinen hyvä hirsienkaatoaika! Tuon päivän jälkeen ei hirsien kaatoon parane enää lähteä!

Huonosti palavaa puuta saa, jos sen kaataa sen 22. helmikuuta. Silloin on uudenkuun ensimmäinen päivä, ja Kuu on kalojen merkissä, eli vesimerkissä. Yläkuun alku on tuore aika, ja vesimerkki erityisen kostea.

Alakuu on myös pyykkäys- ja siivousaikaa. Taikina nousee hyvin kasvavalla kuulla, ja vielä vähenevän kuun alussa voi leipoa, mutta loppukuunkiertoa kohden taikina nousee yhä huonommin, leivästä tulee likilaskuista ja se kuivuu kovaksi.

Kuun vaiheita käytettiin toki myös lääkityksessä. Lapamatojen häätö onnistui parhaiten alakuulla, kaikkein parhaiten kuun katopäivinä tai mustankuun aikana. Kansan keskuudessa arveltiin, että "mato oli silloin heikoimmillaan", "irtosi", "pääsi irti" tai "oli liikkeessä". Paras loppukuun ajankohta vaihteli hieman määrittäjänsä mukaan, kuten alikuun kahdeksanneksi vuorokaudeksi tai kuukauden viimeiseksi torstaiksi. Torstai, Tor-jumalan päivä, oli Pohjoismaiden kansanuskossa kaikkein "väkevin" viikonpäivä.

Myös virallisessa lääketieteessämme kuvattiin alakuu oivalliseksi häätöajaksi. Christfrid Ganander mainitsee matoresepteissään, että "Binikki höystmatoa (lapamato) wasten" otettavat pillerit nautitaan kolmen kappaleen erissä joka ilta alakuussa. Matojauhoja taas oli syötävä neljänä viimeisenä alakuun päivänä ja matoja ulosajavaa pulveria eli "Mali-mehua eli Renfanan ulosrässättyä lusikallinen 4 eli 6 kertaa päivässä 2 päivää ennen viime alakuuta, ja 3:na päivänä tämä edellä kirjoitettu mato pulveri, ja taitaa olla vissi, että mato näyttää ittensä–-".

 Elias Lönnrot ei suhtautunut täydellä luottamuksella alakuussa tapahtuvan häädön välttämättömyyteen, sillä hän kirjoittaa: "Sanotaan loppukuulla matojen helpommasti lähtevän, eikä kyllä haittaa, jos sen ajan valitseeki niiden poisajamiseksi".

 1800-luvun loppuvuosina julkaistussa lääkintäkirjallisuudessa alakuu on jälleen nostettu kunniaan tehokkaana parannusajankohtana. Esimerkiksi Wistrandin mukaan "parannus aljetaan alakuulla, jolloin mato on levottomin". Vielä vuonna 1931 suositeltiin eräässä kirjoituksessa häätöajankohdaksi "taivaisen kuun viimeistä neljännestä".

Saksassa vielä nykyäänkin mm. lääkärit, kampaajat ja jopa poliisit seuraavat kuun vaiheita tarkkaan, koska esimerkiksi täydenkuun vaikutukset näkyvät ihmisissä selvästi. Kätilöillä on kädet täynnä työtä, ja poliisit lisäävät partioitaan.

Wanha kansa totesi moniin asioihin:

- Odottaa kuin kuuta nousevaa

Tämä siksi, että tiettyjä töitä ei yksinkertaisesti voitu tai kannattanut tehdä laskevan kuun aikaan. Tiedettiin kokemusperäisesti, että tulos on niin paljon huonompi, ettei se kannata. Eli kun kuu on nouseva, niin silloin luonnossa kasvuvoima nousee ylös.

Perunan viljelystä taas sanottiin:

- Alakuulla alas, yläkuulla ylös.

 Alakuulla istutetaan, että kasvu lähtee alas mukuloihin, eikä tee vartta. Myös siemenperuna mätänee silloin pois, tulee paljon mukuloita. Sama peruna nostetaan myös tähän aikaan ylös kellariin ja se säilyy paremmin yläkuulla nostettuna.

Saunavihta on suomalaisille pyhä asia, ja se täytyy tehdä oikein, vihta kun on rituaali muun saunomisen ohella:

- Odotetaan, että kevät on päässyt keskikesään, juhannuksen tienoille ja sen jälkeiselle kasvavan kuun ajanjaksolle. Siihen aikaan kerätyt yrtit ja koivunlehdet eivät kuivu liian kuivaksi, koska yläkuu on tuoreaika. Se säilyttää sen verran tuoreutta ja kosteutta, että siinä säilyy väri, tuoksu ja se pysyy kiinni siinä oksassansa se lehti.

Ihmisessäkin tapahtuva kasvu muuttuu Kuun vaiheiden mukaan:

- Yläkuulla leikatut hiukset kasvavat nopeammin.

Sieniä tulee aina yläkuun alussa. Satoi tai ei, syyskuun yläkuussa kannattaa lähteä metsään, silloin tulee paljon sieniä kerralla.

Täysikuu on muuten se Kuun vaihe, jolloin Maahan näkyvä eli "maahan katsova" Kuun pinta on täysin Auringon valaisema. Kuu näyttää täysikuun aikaan pyöreältä, täyskasvoiselta.

Täysikuun aikaan Aurinko ja Kuu ovat jokseenkin vastakkaisilla puolilla maapalloa. Mikäli Aurinko ja Kuu ovat yöaikaan täysin vastakkaisilla puolilla Maata, osuu Maan varjo kuuhun ja tapahtuu kuunpimennys. Kuunpimennys voi tapahtua siis vain täydenkuun aikaan. Täydenkuun aikaan vuorovesi on matalimmillaan, koska auringon vastakkaissuuntainen vetovoima kumoaa osan kuun vetovoimasta.

Wanha kansa uskoi, että täysikuu vaikutti luonnon lisäksi myös ihmisiin; täydenkuun aikaan osa ihmisistä muuttuu vallan omituisiksi, kuuhulluiksi. Uskottiinpa jopa, että osa ihmisistä muuttuu pedoiksi, ihmissusiksi.




Kansatieteili UJ eli Urho Juha, lähteinä lukemattomia eri teoksia, vanhoja lehtiä, historian kirjoja ja kuultua sekä tallennettua kansanperinnettä. Ovatpa apuna olleet myös kirjat "Wanhan kansan merkkipäivät" (Antto Laiho, 1912), "Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja"(1778 ja 1848), "Sanasta miestä" (Tauno Torpo, 1946), "Vuotuinen Ajantieto" (Kustaa Vilkuna, 1950) ja  "Lentävien lauseiden käsikirja" (Timo Sorjanen, 2010) ja Wanhan ajan Kuukalenteri (Yläkuu). Joissakin tapauksissa lähteenä on ollut myös Wikipedia. Kiitokset kaikille tietojaan jakaneille!

 

<=TÄSTÄ PALUU PÄÄSIVULLE

     

 Sivusto © Juha Räty