Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

Kovan onnen Paavo

 

 

Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, on vasten tahtoaan joutunut perustamaan uuden puolueen, koska hän ei omien sanojensa mukaan muuten pysty vaikuttamaan asioihin Suomessa eikä edes ulkomailla. Paavolla ei omasta mielestään ole riittävän korkeaa asemaa puolueessaan eikä Suomen politiikassa.

Kovan onnen Paavolle on tullut paha väärinkäsitys. Hän ei ole oivaltanut sitä hyvältä ystävältäni jo kauan sitten oppimaani viisautta, että näkyvä valta on kaikissa tapauksissa niin vähäistä, ettei kenenkään vaikuttamaan pyrkivän kannata sitä tavoitella. Tämän asian ystäväni joutui toteamaan sen jälkeen, kun hän oli ajautunut niin näkyvään ja korkeaan asemaan, ettei enää kokenut voivansa ilmaista näkemyksiään vapaasti eikä enää voinut vaikuttaa ympäristöönsä entiseen tapaansa. Kun Paavo ei enää ole niin näkyvässä asemassa kuin joskus aikaisemmin, hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat parantuneet. Onnettomuudekseen Paavo ei ole sitä itse huomannut.

Normaalille älykkäälle ja ilmaisutaitoiselle ihmiselle, jollaisena olen Paavoakin pitänyt, pelkkä häivähdys sananvapautta antaa ihan riittävästi vaikutusmahdollisuuksia. Minä ainakin olen kokenut voivani vaikuttaa kaikenlaisiin asioihin. Sanan säilä on näet pelottavan vahva ase, joten sen käytössä on oltava hyvin varovainen. Toinenkin rajoitus sanan säilän käytössä on. Maailman asiat ovat niin kovin monimutkaisia, että vaatii pitkän pohdinnan ennen kuin tohtii varmasti väittää, että jokin ratkaisu olisi kaikkia muita vaihtoehtoja viisaampi.

Paavo on vahvasti sitä mieltä, että Suomen olisi erottava euroalueesta. Ratkaisusta olisi toki hyötyä, mahdollistaisihan se esimerkiksi oman, kansainväliseen kilpailukykyymme vaikuttavan valuuttakurssipolitiikan. Mutta onkohan Paavo miettinyt, miten euroalueesta eroaminen vaikuttaisi esimerkiksi kalastuskuntien rajoihin tai asuntolainojen korkoihin, jotka kuitenkin ovat monelle suomalaiselle hyvin tärkeitä asioita.

Paavon ongelmana lieneekin, että sananvapautta on myös niillä suomalaisilla, jotka eivät ole kaikista asioista samaa mieltä Paavon kanssa, joten Paavo ei aina pärjää argumentoinnnissa. Paavo pitää nykyhallitusta antialkiolaisena, liberaalien johtamana hallituksena. Paavo ei huomaa, että hallituksen kaikkein antialkiolaisimmat toimet, kehitysyhteistyörahoituksen rajut leikkaukset, on tehty nimenomaan Perussuomalaisten vaatimuksesta. Perussuomalaisia Paavokaan ei ole liiasta liberaaliudesta moittinut. Samantapaista antialkiolaista linjaa tässä asiassa noudatti 1990-luvun alussa Esko Ahon hallitus, jonka ulkoministerinä Paavo toimi. Elinkeinoministeri Olli Rehnkään ei ole ainakaan teknologialiberaali, koska Rehn nojaa energiapolitiikassaan vanhanaikaiseen ja maailmalla nopeimmin vähenevään sähköntuotantotapaan, ydinvoimaan. Antialkiolaisia Rehnin toimet toki ovat, sillä hän jarruttaa kymmenien tuhansien, jopa sadantuhannen, työpaikan syntymistä kotimaisen uusiutuvan energiantuotannon parissa.

Tiedän monien keskustalaisten ja muidenkin suomalaisten edelleen kuuntelevan Paavo näkymyksiä, joten Paavolla on vaikutusmahdollisuuksia. Paavo olisi voinut ilmaista asian niinkin, ettei hän pysty enää komentamaan puoluetta. Ehkäpä Paavo onkin mieltynyt diktatuuriin. Muistan, että 1980-luvulla Suomen valtion tiukassa komennossa oleva yhtiö, Outokumpu Oy, harjoitti mittavaa kaivosteknologian vientiä Chileen, joka oli Augusto Pinochetin diktatuurin komennossa. Näin tehtiin siitäkin huolimatta, että klubimme ensimmäinen jäsen, Sir Urho, tuumaili Chilen vallankaappauksen jälkeen 1970-luvulla, että kaupankäynti Chilen diktatuurin kanssa pitäisi kenties lopettaa kokonaan. Paavo oli ulkoministerinä puolet tuosta 1980-luvusta ja siten avainasemassa tähänkin asiaa vaikuttamisessa.

Ymmärrän toki Paavoa. Hänellä on ollut tavoitteena korkea poliittinen asema, joka antaisi nimenomaan vallan merkkejä, vaikuttamisella ei ehkä olekaan niin väliä. Kovasta pyrkimisestä huolimatta Paavo ei ole vielä kertaakaan ulottunut valtiovallan top kolmoseen, joka virallisen protokollan mukaan on: presidentti, eduskunnan puhemies, pääministeri ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Top kolmoseen päässeillä on, niinikään virallisen protokollan mukaan, loppuiäkseen varmistettu jokavuotinen kutsu itsenäisyyspäivän Linnan juhliin.

Eipä siis ole ihme, että Paavo on turhautunut, kenties katkeroitunutkin. Kuitenkin Suomen itsenäistymisen jälkeen syntyneistä suomalaisista pari miljoonaa on jo kuollut ja harva heistä on tuohon valtiovallan top kolmoseen onnistunut pääsemään. Siitä huolimatta vain muutama näistä epäonnistuneista on perustanut uuden puolueen. Luulenpa, että nykyisin eläviltä yli viideltä miljoonalta suomalaiselta jää niinikään useimmilta top kolmonen saavuttamatta. Jotkut epäonnistuvat jopa tuota vaatimattomampienkin tavoitteiden saavuttamisessa, mutta silti elävät elämäänsä tyytyväisinä ja hyväntuulisina.

 

UAT

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE