Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Don Quijoten paluu

 

Neljäsataa vuotta vanha Miguel de Cervantesin romaani don Quijotesta, surullisen hahmon ritarista, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan, elää huikeaa renessanssia. Onneksi minä luin tuon kirjan jo nuorena, sillä nyt kirja lienee niin suosittu, että sitä on vaikeaa saada kirjastosta lainaan. Tänäkin vuonna kirjasta on ilmestynyt uusi, suomenkielinen painos.

Tuulimyllyjä vastaan taistelu on noussut Suomessa hyvin suosituksi harrastukseksi. Suomi on maapallon ja Euroopan harvaanasutuimpia maita ja meillä on pitkästi merenrantaa. Siten meillä olisi harvinaisen hyvät edellytykset tuulivoiman hyväksikäyttöön.

Saksan asukastiheys on viisitoistakertainen Suomeen verrattuna. Siitä huolimatta Saksaan on rakennuttu tuulivoimaa parisataakertainen määrä Suomeen verrattuna, vain hieman Suomea laajemmalle pinta-alalle. Pinta-alaltaan pikkuruiseen Tanskaan mahtuu monikymmenkertaisesti enemmän tuulimyllyjä kuin Suomeen.

Suomessa tuulivoimalat ja varsinkin suunnitteilla olevat tuulimyllyt häiritsevät ihmisiä suunnattomasti. Ne pitävät melua, heijastavat auringonvaloa miten sattuu ja aiheuttavat välkkeellään migreenin. Ne myös haittaavat pahasti puolustusvoimien toimintaa häiritsemällä ilmavalvontatutkia.

Raahen kaupungin päättäjät suhtautuvat tuulivoimaan näennäisen myönteisesti. Kaupunki ohjaa tuulivoimarakentamisen lähes poikkeuksetta lähelle asutusta. Tuulivoimaystävällisyydessään kaupunki haluaa, että tuulivoimaloille ei tarvitse rakentaa uusia teitä, kun voimalat rakennetaan asutuksen lähelle valmiiden teitten varsille.

Kaupungin aikeet viedä tuulivoimalat kiinni asutukseen ovat aiheuttaneet ärtymystä. Suunnitelmat ovat saaneet ihan järkevästi ajattelevia ihmisiä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Samat ihmiset, jotka suhtautuvat myönteisesti kestävään kehitykseen ja uusiutuvaan energiantuotantoon, vastustavat kotinurkilleen suunniteltua tuulivoimaa. Näin Raahen kaupunki on taitavasti onnistunut kääntämään yleisen mielipiteen tuulivoimaa vastaan.

Näillä nurkilla olisi tuulivoimarakentamiselle laajoja alueita kaukana asutuksesta. Ei tarvitse kuin lähteä ajamaan kasitietä Ouluun päin, kun löytyy tien varrelta suuria aukeita, joilla ihmisiä ei liiku muulloin kuin hillanpoiminta-aikaan. Tuulivoimaloita ei näköjään haluta sinne, missä niillä ei pystyttäisi tuottamaan häiriöitä ihmisille.

Ymmärrän kyllä, että taistelu tuulimyllyjä vastaan on aivan välttämätöntä. Muutamat korkea-arvoiset tahot ovat lukinneet kantansa ja arvovaltansa ydinvoiman lisärakentamisen tarpeellisuuteen. Jotta lisäydinvoimalle jäisi edes hippusen taloudellisia perusteita, täytyy vaihtoehtoiset sähköntuotantotavat eliminoida. Muutamien arvovaltaisten tahojen nolostuttaminen on niin vakava asia, ettei sen rinnalla useiden miljardien eurojen haaskaaminen kannattamattomaan investointiin paina mitään.

Tuulimyllyjen vastainen taistelu näyttää kuitenkin toivottomalta ja vastustajakin on valittu väärin. Jo tänä vuonna maapallolle rakennettavan aurinkosähköntuotannon teho ylittää rakennettavan tuulivoimatehon. Päättäjiltämme vaaditaan todella paljon mielikuvitusta, jotta keksitään keinot, joilla voidaan kieltää aurinkopaneelien asentaminen talojen katoille silloinkin, kun ne eivät näy mihinkään muualle kuin omistajan omalle pihalle. Ainoaksi keinoksi taitaa jäädä, että Suomessa kielletään lailla valosähköisen ilmiön olemassaolo.

UAT

Kirjoittaja pitää Albert Einsteinin laatimaa valosähköisen ilmiön kvanttimekaanista selitystä oikeansuuntaisena.

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE