Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Oy Nokia Ab - R.I.P.
- Tällä kerralla saamme lukea lisää tuotantoa uudelta pakinoitsijaltamme -

Torstaina 14.6.2012 Nokia ilmoitti vähentävänsä Suomesta 3700 työntekijää ja ulkomailta paljon enemmän. Osana vähentämistoimia Salon matkapuhelintehdas suljetaan kokonaan ja useassa muussa Nokian Suomen toimpisteessa työntekijöiden määrä vähenee rajusti.

Tämän vuoden helmikuussahan Nokia ilmoitti irtisanovansa Salon matkapuhelintehtaalta korkeintaan tuhat työntekijää ja Salon tehtaan tuotannon säilyvän. Toisin sitten kävi. Nokian pahin kilpailija Samsung on myynyt alkuvuonna enemmän puhelimia kuin Nokia, joten Nokian markkinaosuus on pudonnut markkinajohtajuudesta korkeintaan toiselle sijalle.

Suomessa on ollut 1990-luvun alusta lähtien kaksi valmistajaa, jotka ovat tehneet sekä NMT- että GSM-tyypin puhelimia: Nokia ja Benefon. Benefon teki loistavia NMT-puhelimia ja GSM-puolellakin yritettiin 2000-luvun alussa. Tuotannossa oli mm. kahdella SIM-kortilla varustettu GSM-puhelin. Yhtiön huono johtaminen ja rahoituksen puuttuminen etenkin markkinoinnista ajoivat kuitenkin Benefonin puhelintuotannon vaikeuksiin. Tänä päivänä Benefonin väki tekee paikannuslaitteita. Onnea vaan TWIG Comille.

Vääränlainen markkinointi kaataa myos Nokian. Yhtiön johto sekä myyntimiehet ja -naiset ovat jo kauan katsoneet kristallipalloistaan sen, mitä asiakkaat luultavasti tulevat tarvitsemaan. On kehitetty uusia puhelinmalleja ja niihin uusia hienoja ominaisuuksia tai omituisuuksia, joilla on harvoin ollut mitään tekemistä asiakkaiden todellisten tarpeiden kanssa. Myöskään insinöörien todellisia oivalluksia, kuten esimerkiksi kosketusnäyttöä ei otettu tuotantoon. Niinpa mm. Apple toi markkinoille kosketusnäyttöpuhelimen ennen Nokiaa.

Nykyisestä Nokian puhelinmallistostakaan ei löydy kaikkia sellaisia puhelimia, joita asiakkaat oikeasti tarvitsevat. Missä on esimerkiksi sellainen yksinkertainen puhelin, joka sopisi eläkeläisille? Lisäksi ihan peruspuhelimet ovat monta kertaa kalliimpia kuin kilpailija Samsungilla.

Lopullisen naulan Nokian arkkuun löi uusi toimitusjohtaja Stephen Elop, joka ilmoitti pian valintansa jälkeen, etta Nokian Symbian-käyttöjärjestelmällä varustetut puhelimet ovat täyttä roskaa. Tämän jälkeen julkistettiin yhteistyösopimus Microsoftin kanssa ja ensimmäinen Lumia-puhelin. Huhut Esson baarista kertovat, ettei se Lumiankaan kyyti aina niin kaksista ole ollut.

Vielä 10 - 15 vuotta sitten Nokia-yhtymässä oli matkapuhelintuotannon lisäksi useita eri tuotannonhaaroja. Koska esim. radio- ja tv-tekniikka tai autonrenkaat eivät kuuluneet matkapuhelinyhtiö Nokian ns. "ydinliiketoimintaan" niin tehtaista luovuttiin yksi toisensa jälkeen. Vilkaiskaapa huviksenne, mitä kuuluu Samsungin "ydinliiketoimintaan"...

Tänä päivänä kun Nokian ydinliiketoimintakin Suomessa loppuu ja pörssiyhtiön osakekurssikin on kohta sopivan alhainen, niin yhtiö on valmis pilkottavaksi osiin ja myytäväksi sopivan halpaan hintaan. Näin pitkäaikainen suomalainen insinöörityö keksintöineen ja innovaatioineen - monelta eri alueelta - siirtyy ulkomaille. Se on sitten loppu Nokia-nimiselle suomalaisyritykselle.

Rest. In. Peace. - Lepää rauhassa - Oy Nokia Ab.

 

STJ

 

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE