Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Urho Urho 110 vuotta

Näin klubimme ensimmäisen jäsenen 110-vuotispäivän kunniaksi pakinoin arkistojen aarteisiin perustuen. Käytän taas hyväkseni tuhottuja arkistoja, niitä arkistoja, joita presidentti Kekkonen lähetti itäsuomalaisten sukulaistensa tuhottavaksi 1970-luvulta alkaen.

Aloitan ihan julkisista tiedoista. Urkkimme kirjoitti vuodesta 1966 lähtien säännöllisesti kolumneja tai paremminkin pakinoita Suomen Kuvalehteen; nimimerkillä Liimatainen. Valaistakoon lukijoitamme sen verran, että tuon nimimerkin Urkki oli keksinyt ensimmäisestä kohtaamastaan julkisen sektorin toimijasta, omassa synnytyksessään avustaneen pielaveteläisen kätilön sukunimestä. Kätilö oli ilmeisesti tehnyt pieneen asiakkaaseensa lähtemättömän vaikutuksen.

Toisinaan Urkki arvosteli Liimataisena ankarastikin tasavallan presidentti Kekkosta. Yksi tällainen presidenttiä kritisoiva pakina julkaistiin 1970-luvun alussa otsikolla: ”Eikö presidentin olisi pyydettävä ero virastaan?” En suinkaan muista vuotta, jolloin tuo pakina julkaistiin, mutta muistan sen tuoreeltaan lukeneeni. Luin tuon pakinan keväällä kotikuntani kirjastossa, ikkunan vieruspöydän ääressä, ollessani silloisen keskikoulun neljännellä luokalla, sillä eihän nyt sentään kotiini tuollaista poroporvarillista lehteä tilattu. Tuolloin en vielä tiennyt nimimerkki Liimataisen taakse kätkeytyvää henkilöä. Niinpä kyseessä täytyi olla vuoden 1971 kevät ja tarkkaavaiset lukijani voivat tarkistaa muistini toimivuuden vanhoista Suomen Kuvalehdistä, jos sellaisia jostakin arkistojen kätköistä löytyy.

Mainittu pakina hyökkäsi rajusti presidentti Kekkosen pitkään kestänyttä keskeistä poliittista linjausta vastaan, nimittäin SKDL:n vetämistä mukaan maamme hallitukseen. Noin rankkaa tekstiä silloista presidenttiä kohtaan saattoi lukea ainoastaan vennamolaisista lehdistä. Tuhotuissa arkistoissa kerrotaan mainitun kirjoituksen jälkipuinnista seikkoja, jotka paljastavat Urkillamme olleen korkean moraalin ohella kenties hippusen huumorintajuakin. Luettuaan tuon Liimataisen pakinan presidentin ominaisuudessa Urkki luonnollisestikin pahoitti mielensä, jopa suuttui.

Tuohtunut Urkki soitti Suomen Kuvalehden silloiselle päätoimittajalle, Leo Tujuselle, ja valitti nimimerkki Liimataisen loukanneen hänen kunniaansa.  Päätoimittaja ihmetteli Urkille, että mitä tämä valittaa kirjoituksesta, jonka Urkki on itse kirjoittanut. Lakitieteen tohtorina Urkki osasi heti sanoa päätoimittajalle, että silloisen painovapauslain (tuo laki on tämän vuosituhannen puolella kumottu ja korvattu ns. sananvapauslailla) nojalla päätoimittaja on yksiselitteisesti vastuussa lehtensä sisällöstä. Urkki uhkasi puhelimessa Suomen Kuvalehteä kunnianloukkaussyytteellä.

Urkki selitti päätoimittajalle, että tämän täytyy pystyä harkitsemaan kolumnin tai pakinan julkaisemista kaikissa olosuhteissa, sillä kolumnisti, erityisesti presidentti itse, on hyvinkin voinut kirjoittaa kolumninsa esimerkiksi vahvan humalatilan innoittamana. Urkin mietelauseisiin nimittäin kuului tällainenkin kuolematon oivallus: ”Alkoholi runsaasti nautittuna tuo esille kaikki humalan piirteet.” Kolumnisti ei luonnollisestikaan voi vastata tekstinsä julkaisemisesta, vaan vastuu on päätoimittajalla.

Jotenkin oikeusjutulta kuitenkin vältyttiin. Tuhotuissa arkistoissa ei täsmällisesti kerrota, millaisella palveluksella tai lahjuksella Leo Tujunen vältti presidentin kunnianloukkauskanteen ja lakituvan. Sopu päätoimittajan ja kolumnistin välille kuitenkin syntyi ja Liimatainen jatkoi Suomen Kuvalehden pakinoitsijana vielä vuoteen 1975 saakka ja Liimataisen pakinoita julkaistiin mainitussa lehdessä kaikkiaan yli kolmesataa.

UAT

Kirjoittaja ei ole vielä käyttänyt aivan yhtä montaa nimimerkkiä kuin klubimme ensimmäinen jäsen.

 

 

 

 

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE