Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

YLE harjoittaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää (kirjoitettu 30.7.2010)

Olen ajatellut monen muun tavoin, että julkisen palvelun viestintäyhtiömme YLE valikoi teksti-tv:n aloitussivulle tärkeimmät ajankohtaiset uutiset, joista kiireisenkin on helppoa äkkiä vilkaista, mitä tärkeää on tapahtunut tai tapahtumassa. Näinä päivinä noiden uutisten joukossa on ollut urheilu-uutisina lähinnä Yleisurheilun EM-kisojen uutisia.

Perjantaina 30.7. YLE vihjaisi teksti-tv:n aloitussivulla, että Tommi Evilä, Petteri Lax ja Otto Kilpi kisaavat pituushypyn karsinnassa. Suomen upeiden naisurheilijoiden loppuottelupaikat, Minna Nikkasella seiväshypyssä ja Merja Korpelalla moukarinheitossa, eivät antaneet YLE:lle aihetta korostaa näiden naisten saavutuksia teksti-tv:ssä. Kaiken lisäksi Minna Nikkasen kisa alkoi hieman ennen pituushypyn karsintaa ja Minna saavutti toistaiseksi parhaan suomalaissijoituksen, yhdeksännen tilan. Samaa oli aiemmin pystynyt Olli Pekka Karjalainen.

Minna ei päässyt esille YLE:n teksti-tv:n aloitussivulle edes tuloksen ratkettua. Sen sijaan pituushyppääjämiehet siellä pysyivät. YLE halusi kertoa, että Evilä ja Lax pääsivät loppukilpailuun. Evilä itse totesi karsinnan jälkeen ihan oikein, ettei hän ole vielä saavuttanut mitään, vältti vain ulosjäännin ennen varsinaista tapahtumaa.

Merja Korpelan kilpailulaji alkoi pari tuntia seiväshyppyä myöhemmin. Merja saavutti ensimmäisenä suomalaisena  EM-kisoissa pistesijan, tuli kahdeksanneksi. Sitäkään YLE ei noteerannut miespituushyppääjien täpärästi saavuttamien finaalipaikkojen veroiseksi. Voihan olla, että pituushypystä tulee Suomelle vaikka mitalilaji, mutta sellaisesta ei ole vielä mitään tietoa.

Maaliskuussa Uutishuoneemme joutui julkaisemaan Vancouverin paralympialaisten kilpailulajien alkamisajat, koska YLE tiedotti niistä urheilusivuillaan systemaattisesti väärin. Nyt YLE rinnastaa naiset ja vammaiset ja syrjii tasapuolisesti molempia.

Toivonpa hartaasti, että joku ottaa yhteyttä tasa-arvoviranomaisiin ja tekee kantelun YLE:n toiminnasta. Samaan pakettiin naisten ja vammaisten syrjinnän kanssa voisi vielä lisätä ihmettelyn, miten YLE sortaa saamelaisvähemmistöämme. YLE lähetti päivän tuoreet saamenkieliset uutiset , Oddasatin, FST5-kanavalla vaihtelevina aikoina, kuitenkin lähellä puolta yötä. Näin kesällä noita uutisia ei ilmeisesti tehdä tai ei ainakaan lähetetä YLE:n kanavilla lainkaan.

Julkisen palvelun yhtiönä YLE:n pitäisi kohdella ihmisiä, jopa naisia, tasapuolisesti. Sen pitäisi  palvella myös vähemmistöjä. Tavastaan kohdella suomenruotsalaisia YLE:n pitäisi ottaa mallia muiden vähemmistöjen kohteluun.

UAT

Kirjoittaja katsoo mielellään FST5:n ohjelmia, jotka ovat usein YLE:n parhaita ohjelmia.

 

 

 

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE