Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!


 Luonto lupasi joululahjan

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa ei osanottajavaltioiden kesken saatu aikaiseksi mitään varsinaista sopimusta päästöjen rajoittamisesta. Kuitenkin kokous oli ainutlaatuinen voitto koko ihmiskunnalle ja kokouksen tuloksena varjellumme ilmastonmuutokselta.

Kun osanottajamaiden kesken ei päästy sopimukseen kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamisesta, neuvottelijat vaihtoivat taktiikkaa. Ryhdyttiin neuvottelemaan päästövähennysten sijasta ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta. Se olikin paljon helpompaa, sillä kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ilmastonmuutosta on hidastettava ja rajoitettava.

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tehtiin sopimus, ettei maapallo lämpene enempää kuin korkeintaan kaksi astetta. Kun mistään päästörajoituksista valtioiden kesken ei samalla sovittu, on sopimus ymmärrettävä niin, että ilmaston lämpeneminen rajoittuu kahteen asteeseen, toimivatpa valtiot, yritykset ja ihmiset tulevaisuudessa ihan miten tahansa.

Ilmastokokouksen saavutukset olivat siten ennennäkemättömän loistavat. Lopultakin saatiin täysi varmuus haitallisen ilmastonmuutoksen uhan väistymisestä. Valtiot toimivat jatkossa kukin vapaasti niin kuin parhaaksi näkevät eikä mikään vastuuntunnoton taho pääse pilaamaan toisten ponnisteluja. Edes ihmisen toiminnasta riippumattomat tekijät eivät voi aiheuttaa haitallista ilmaston lämpenemistä.

Minulla ei ole täyttä varmuutta siitä, kuka luonnon puolesta allekirjoitti tuon sitoumuksen rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen. Ilmeisesti kokouksessa oli kuitenkin paikalla luonnon tai koko maapallon nimenkirjoitusoikeuden omaava taho, koska tuollainen sopimus saatiin aikaiseksi. Eikä sillä lopultakaan ole mitään väliä, kenelle kunnia ilmastonmuutoksen torjumisesta kuuluu. Pääasia on, että kokouksen päätös toteutuu.

Oli onnekas sattuma, että Kööpenhaminan kokous ajoittui joulun alle. Luonto oli joulumielellä ja lupasi ihmiskunnalle arvokkaan ja kauas tulevaisuuteen vaikuttavan joululahjan. Luonto oli joulupukin lailla täysin pyyteetön, sillä ihmiskunta ei luvannut mitään vastalahjaa luonnolle.

UAT

Kirjoittaja pitää luontoa viisaampana ja luotettavampana kuin ihmistä.

 

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE