Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!


 Kaipaan kilpailijaa

Tämän viikon torstaina ilmestyy POOKISanomat-lehti viimeisen kerran. Jostain syystä lehti lakkautetaan, vaikka lukijan silmin sen sivumäärä ja ilmoitusten määrä olivat kasvussa. Lehti on ilmestynyt vasta pari vuotta ja tiettävästi jo viime vuoden tulos oli plussan puolella. Omistajatahon kertomien tietojen mukaan ilmoitusmyynnin kasvu ei ollut riittävän nopeaa.

Jään kaipaamaan POOKISanomia. Erityisesti kaipaan kilpailijani, Vieno Väistön, mainioita pakinoita. Vieno on tuottelias pakinoitsija, joka kirjoitti pakinan joka viikko, olipa sitten kiinnostava tuore puheenaihe kannustimena tai  ei. Minä olen tottunut kirjoittamaan pakinan silloin, kun huvittaa, eli pääsen paljon helpommalla. Minulla on ollut aikaa odottaa inspiraatiota, mutta Vienolla ei ollut.  On paljon helpompaa kirjoittaa pakina silloin, kun  huvittaa eikä viikoittain tiettynä ajankohtana.

Vienolla näytti lisäksi olevan sellainen rajaus, että pakinoitten piti käsitellä lehden jakelualueen asioita, ainakin useimmiten, kun taas minä voin kirjoittaa mistä tahansa maailmankaikkeuden asiasta, koska klubimme nettisivuja luetaan koko maapallolla. Ottaen huomioon aihepiirin rajoittuneisuuden Vienon saavutukset olivat siten erittäin kunniakkaat. Hän pystyi herättämään yleistä keskustelua Raahessa, kaupungissa, jossa julkista keskustelua ei juuri ole. Hän pystyi hauskuttamaan monia lukijoita, mutta samalla myös ärsyttämään useita, erityisesti päättävässä asemassa olevia.

Tyypillisen vaatimattomaan tapaani voin todeta, että käsittääkseni Vieno kilpaili kanssani Suomen parhaan pakinoitsijan asemasta ja kunniasta. Nyt kilpailen tuosta tittelistä yksin, mutta se ei suinkaan ilahduta minua. Kilpailu on hyvä kannustin ja parantaa laatua. Toivon, että Vieno jo pian tavalla tai toisella tulee esille jossain toisessa mediassa. Luulen, etten ole mielipiteineni yksin.

Raahen seutukunnalla on nyt jälleen painetun tiedonvälityksen monopoli. Seutukunnan paikallinen lehdistö on kokonaan Alma Median omistuksessa. POOKISanomien päätoimittaja ja pakinoitsija tarjosivat tervetulleita, Alma Median lehtien hymistelystä poikkeavia, näkemyksiä seutukunnan asioihin. Jyrkimmin ero näkyi suhtautumisessa ydinvoimaan. Raahen Seutu lyö patavanhoilliseen tapaansa rumpua Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimalan puolesta. Viime viikon lehdessä POOKISanomien päätoimittaja Janne Pussila totesi pääkirjoituksessaan, että ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoelle tuhoaisi Raahenkin maineen.

Raahen seutukunnan kulttuurielämään syntyy suuri aukko Vienon vaietessa. Niinpä minä pyrin jatkossa entistä useammin pakinoimaan Raahen seutukunnan asioista. Minulla ei valitettavasti ole samoja hyviä tiedonlähteitä ja kontakteja, joita Vienolla on käytettävissään. Olen kuullut arveluita, että Vieno Väistö olisi itse asiassa Raahen kaupunginhallituksen jäsen.  Pakinoin kuitenkin jatkossakin myös valtakunnallisista ja globaaleista aiheista.

UAT

Kirjoittaja jää muistelemaan lämmöllä POOKISanomia ja Vienon pakinoita.

<-RETURN TO PAGINA MAIN PAGE

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE