MIETINTÄMYSSY     

Mietintämyssy Kekkosen nimimerkeistä sai ratkaisunsa!

Mietintämyssyn kilpailuun Kekkosten käyttämistä nimimerkeistä saapui kasapäin vastauksia, mutta niistä vain kaksi oli oikeita. Kilpailussa luetelluista yhteensä viidestäkymmenestä nimimerkistä ainakin 48 on ollut jonkun Kekkoseksi syntyneen käytössä. Kunto Kalpa on professori Juhani Suomen käyttämä nimimerkki. Tosin tuo nimimerkki on jossain määrin kollektiivinen, sillä sitä on käyttänyt myös ainakin tohtori Alpo Rusi. Klubimme hallituksen tiedossa ei kuitenkaan ole, että joku Kekkonen olisi tuota nimimerkkiä käyttänyt.  Oikea vastaus tehtävään oli siten Kunto Kalpa.

Listalla ollut nimimerkki ”Teoriaa tunteva maallikko” on sellainen, johon klubin hallitus toivoi tämän kilpailun avulla varmistusta. Hallituksellamme on vahva epäilys siitä, että tuokin nimimerkki oli Urho Kaleva Kekkosen käyttämä. Tämä arvio perustuu siihen, että Urkkimme hämmästyttävän närkästyneenä paheksui mainitun nimimerkin kirjoituksia omissa päiväkirjamerkinnöissään. Lopullinen varmistus asiasta kuitenkin puuttuu edelleen.

Ja tässä kysymys vielä muistin virkistykseksi:

Mikä näistä nimimerkeistä ei ole eikä ole ollut kenenkään Kekkoseksi syntyneen käytössä?  Nimimerkin käyttäminen tarkoittaa nimimerkin käyttämistä, jossain kirjallisessa esityksessä kuten esimerkiksi  mielipidekirjoituksessa, kolumnissa tai pakinassa. Otetaanpa esimerkki: Vaikka kaikki aikuiseksi kasvaneet  suomalaiset ovat olleet koululaisia ja entisiä koululaisia, kaikkia suomalaisia ei kuitenkaan katsota näiden nimimerkkien käyttäjiksi.

Vastaukseksi riittää, että tietää yhden nimimerkin, joka ei ole Kekkosen käyttämä. Mietintämyssyn toimitus ei kerro, montako oikeaa vastausta on eikä edes sitä, onko oikeaa vastausta ylipäätään olemassa. Vastauksia voi perustella kirjallisesti, multimedian keinoin tai lahjuksilla mietintämyssyn toimitukselle. Jos oikeita vastauksia ei saada, pääpalkinto jaetaan parhaiten perustellusta vastauksesta!

 

Koululainen

Esa Isi

Urho Sorsimo

Alpert Kivi

Entinen koululainen

Känä

Tampio

Alpert Eräs Kivi

Toinen entinen koululainen

Seppo Järvinen

Vieno Väistö

Erasmus

Esaijas Kohennuskeppi 

Karhumaa

Suomalainen

Esa

Esaijas Ranstakka 

karhumaa

Itsenäinen suomalainen

Pentti

Ranstakka

K. Y. Laaksonen

Maalaisliittolainen

Simo Sakari

Huoltomies

Liimatainen

Mies Suomalainen

R.Y.

Karjalainen talousmies

Liimataisen serkku

Pekka Peitsi

U.K.

Lakimies

Homo Ludens

Pekka Veitsi

UAT

Lautamies

mpreponen

Peter Messer

Veljenpoika

Oravanmetsästäjän sihteeri

Känän serkku

Kunto Kalpa

Mikon poika

Teoriaa tunteva maallikko

Köpi

Partaveitsi

Vienalaisia

   

Puhuva kivi

Yksi monista

Kumpikin oikeiden vastausten lähettäjistä on ennestään klubimme jäseniä: juniori-Tero ja kisälli-Ari. Hallituksen kokouksessa onnettarena vieraillut tutkija-harjoittelija M. Arkku (klikkaa nimeä, niin näet hänet! Tuota, kannattaakohan se ...) arpoi hallituksen tarkkojen silmien alla voittajaksi juniori-Teron. Terolla on ollut hämmästyttävän hyvä arpaonni viimeaikaisissa arvonnoissa ja tuo arpaonni näyttää jatkuvan. Kisälli Arin selvitykset nimimerkeistä olivat ylivoimaisesti perusteellisimmat ja parhaat, mutta oikeita vastauksia ei laitettu paremmuusjärjestykseen. Hallitus antaa Arille kunniamaininnan asian harrastuksesta.

Hallitus päätti myös jakaa lohdutuspalkinnon (isänmaallinen pussi Leijona-makeisia) parhaasta väärästä vastauksesta ja palkituksi tuli juniori-Elina, jonka vastaus oli seuraavanlainen:

 ” Pääurhojen ajatuksenjuoksun jotensakaan arvaten vastaus on hyvin yksinkertainen: Listalla olevat nimimerkit ovat KAIKKI jonkun Kekkosen käyttämiä. Eli vastaan tyhjää kysymykseen mikä näistä ei olisi Kekkosen nimimerkki.”

Palkinnot, joista yllä mainittu mietintämyssypalkintokilpailuvoittajaveteraani juniori-Tero saa valita, ovat klubimme perimmäistäkin perimmäisten periaatteiden mukaisia, isänmaallisia, upeita, mahtavia, korkealaatuisia, demagnetoituja, dementoituneita ja totta kai ruostumattomia tälläkin kertaa! 

Palkintovalikoimassa on siis lyhyemmän kaavan mukaan sanottuna yhdellä klubimme iki-omalla uudella logolla varustettu huippulaadukas T-paita, perinteinen Urho-klubi -T-paita, huippuisänmaallinen DVD-elokuva, klubimme logolla varustettu muodikas lippis, upea ja klubin hengen mukainen ja tietenkin kotimainen Suomi-makeiskokoelma, maailman pienin dataprojektori, kuudes sotalaina -sytkäri tai  Vietnamin sotaan osallistuneille sotilaille jaettu, kaiverruksin varustettu pronssinen sytkäri!

 

Erikoistutkija UJ

No voe tokkiisa mikä paeta!

Kuva:  Yksi palkinnoista, klubin oma T- paita. (design © UJ) Kuva suurenee klikkaamalla.

Siinnon vilmmii kerraksseen!

Kuva: Isänmaallisen DVD-elokuvan, mainosesite. Kuva suurenee klikkaamalla.(Photo © JR)

Näillä tulee pari lisäkiloa ja makia olo kaupan päälle!

Kuva:  Isänmaallinen karkkikokoelma. Kuva suurenee klikkaamalla.(Photo © JR)

Kuva:  Vietnamin sotaan osallistuneille sotilaille jaettu, kaiverruksin varustettu pronssinen sytkäri. Kuva suurenee klikkaamalla.(Photo © JR)

 

<-Paluu MIETINTÄMYSSYN pääsivulle                                                                                                                           

  Sivusto © Juha Räty