MIETINTÄMYSSY     

Arvoisat kansalaiset!

Min kär enfaldig stackare!

UTTI eli Urho-Klubin Tekniikan TutkimusInstituutti esittelee teille viikon virallisen palindromin, olkaapa hyvä:

Näillä sivuilla Sinulla, rakas lukija, on mahdollisuus tutkailla toimitsijoidemme mielen syvimpiä syövereitä, kokeilla omia hoksottimiasi ja kehittää kielellistä lahjakkuuttasi aivan uskomattomien kielellisten ilmausten avulla. Jos kaipaat lisävahvistusta tiedoillesi siitä, mikä kelpaa palindromiksi, saat sitä täältä (klikkaa pois vaan!).

Viikon  51 virallinen palindromi (20.12.2009)

Tatu ja Pentti olivat olleet kavereita jo leikkikoulusta saakka. Ulkomaalaissyntyinen Tatu, Tutsin Tatu, ja Pentti, Karvosen Pentti, olivat nyt jo armeijaikäisiä ja työttömiä. Pojat olivat kuitenkin onnistuneet saamaan urakkakeikan paikallisen maanviljelijän metsitettäville pelloille, männyntaimia pitäisi istuttaa 11.000 kappaletta.

 Koska tämä tapahtui joskus 90-luvulla, pojille oli luvattu kokonainen markka per istutettu taimi. Ja pojathan urakoivat, minkä vaan jaksoivat. Mutta siinä illan pimetessä Tatu intoutui haaveilemaan Espanjan matkasta, kun vaan saisivat markat pois urakasta. Aikansa Tatun unelmointia kuunneltuaan Pentti meinasi hermostua, joten hän huudahti:

"Istuta jo se puu, Tatuu! Pesoja, Tutsi!"

ja sama takaperin:

"Istuta jo se puu, Tatuu! Pesoja, Tutsi!"
 

Palindromittelee  Hani, joka on BACK!

Kihii, kihii, mä oon kyllä aika ujo!
Kuva:
Takaisin palannut Hani (Photo Juha Räty).

Jos sinulla, rakas lukijamme, on ehdotuksia viikon palindromiksi, mailaile Hanille osoitteeseen: hani [at] nei.to

 

<-Paluu MIETINTÄMYSSYN pääsivulle                                                                                                    

Sivusto © Juha Räty