MIETINTÄMYSSY     

Arvoisat kansalaiset!

Min kär enfaldig stackare!

UTTI eli Urho-Klubin Tekniikan TutkimusInstituutti esittelee teille viikon virallisen palindromin, olkaapa hyvä:

Näillä sivuilla Sinulla, rakas lukija, on mahdollisuus tutkailla toimitsijoidemme mielen syvimpiä syövereitä, kokeilla omia hoksottimiasi ja kehittää kielellistä lahjakkuuttasi aivan uskomattomien kielellisten ilmausten avulla.

Viikon 44 virallinen palindromi (7.11.2010)

Kaikkihan muistavat SMP:n tämän vuoden maaliskuussa edesmenneen kansanedustaja Urpo Leppäsen ja hänen kauniin Ana-vaimonsa. Sattuipa kerran, että Urpo sai joltakin kaunaiselta äänestäjältä häirikköpostia, ei kerran, vaan useammankin. Ja tätä jatkui siis jonkin aikaa poliisitutkinnasta huolimatta.

Mutta sitten yhtenä sunnuntaina Urpo huomasi, ettei uhkaavan tuntuista postia ollut enää tullut kuukausiin; häntä jäi tuosta iloisesta huomiosta huolimatta hiukan kaivelemaan, miksi häiriköinti niin yht'äkkiä loppui. Mutta selvisipä syy siihenkin, kun hän eräänä päivänä jutteli naapurinsa pikku-kersan, Antin kanssa. Antti-mokoma, Urpon ipanaksi kutsuma, oli leikkinyt salapoliisia hyvällä menestyksellä ja toimissaan vaaninut kylän oranssilla postilaatikolla tutunnäköisiä kirjeitä postittavia. Antti kun oli tutkinut Urpon saamia kirjeitä useaan otteeseen, joten kirjeiden outo ulkoasu oli jäänyt koltiaiselle mieleen. Ja kun häiriköijä oli tullut tunnistetuksi, Antti oli toimittanut postissa pienen ukaasin hänkin; häiriköinti loppui sitten siihen paikkaan!

Niinpä Urpo selosti tilannetta Analleen:

"Ana, piinaavaa vaani ipana!"

ja sama takaperin:

"Ana, piinaavaa vaani ipana!"

Palindromittelee UJ, toimitsijatyttösemme Hanin (Tumpolan paikallislehti Tumpolalainen) väsätessä tuossa vieressä lisää palindromeja tulevia viikkoja varten.

Kihii, kihii, mä oon kyllä aika ujo!
Kuva:
Toimitsijatyttösemme Hani (Photo Juha Räty).

Jos sinulla, rakas lukijamme, on ehdotuksia viikon palindromiksi, mailaile Hanille osoitteeseen: hani [at] nei.to

<-Paluu MIETINTÄMYSSYN pääsivulle                                                                                                                            Sivusto © Juha Räty