MIETINTÄMYSSY     

Arvoisat kansalaiset!

Min kär enfaldig stackare!

UTTI eli Urho-Klubin Tekniikan TutkimusInstituutti esittelee teille viikon virallisen palindromin, olkaapa hyvä:

Näillä sivuilla Sinulla, rakas lukija, on mahdollisuus tutkailla toimitsijoidemme mielen syvimpiä syövereitä, kokeilla omia hoksottimiasi ja kehittää kielellistä lahjakkuuttasi aivan uskomattomien kielellisten ilmausten avulla.

Viikon 2 virallinen palindromi (16.1.2011)

Vuonna 1956 oli Tervolan kylässä pieni vaatekauppa, joka myi kaikenlaista tarvekalua asusteiden lisäksi, taisipa tupakkiakin olla kaupan. Kaupan omistajalla Kinnusen Sannilla oli kuitenkin välillä hermoissa pitelemistä, vaikka topakka täti olikin ja kyläläisten mukaan kova kiroilemaan vielä. Sannin kaupassa kun aina teki pientä, ja joskus suurempaakin kiusaa Raution Kallen vanhin pojanvesseli, Mikko. Milloin laittoi hiiren kaupan lattialle juoksemaan, milloin pihisti muutaman pennin nallen tai lisäili kaupan ilmoitustaululla oleviin kauppiaan naamakuviin viiksiä ja muuta mukavaa. Kauppa-apulainen Kaltiaisen Raimo tosin tykkäsi Mikosta kolttosistakin huolimatta.

Niinpä kun Sanni taas kerran leipähyllyä puhdistaessaan löysi limppujen välistä keskenkasvuiselle koltiaiselle kuuluvan kintaan, hän huusi myymäläapulaisena työskennelleelle Raimolle voimasanoja säästämättä: "No voihan XCHJTREEW! Täällä on limppujen välissä turkasen likainen pojanviikarin kinnas!

Tuohon Raimo vastasi hymyillen:

"Kinnas? Taas noitua Raution saat, Sanni K.!"

ja sama takaperin:

"Kinnas? Taas noitua Raution saat, Sanni K.!"

 

Hanimme loikoillessa Thaimaan rannoilla hipiäänsä sulostuttamassa  palindromitteli tarpeeksi tummunut UJ

Kihii, kihii, mä oon kyllä aika ujo!
Kuva:
Toimitsijatyttösemme Hani (Photo Juha Räty).

Jos sinulla, rakas lukijamme, on ehdotuksia viikon palindromiksi, mailaile Hanille osoitteeseen: hani [at] nei.to

<-Paluu MIETINTÄMYSSYN pääsivulle                                                                                                                           

Sivusto © Juha Räty