MIETINTÄMYSSY     

Arvoisat kansalaiset!

Min kär enfaldig stackare!

UTTI eli Urho-Klubin Tekniikan TutkimusInstituutti esittelee teille viikon virallisen palindromin, olkaapa hyvä:

Näillä sivuilla Sinulla, rakas lukija, on mahdollisuus tutkailla toimitsijoidemme mielen syvimpiä syövereitä, kokeilla omia hoksottimiasi ja kehittää kielellistä lahjakkuuttasi aivan uskomattomien kielellisten ilmausten avulla.

Viikon 26 virallinen palindromi (3.7.2011)

Tänne palindromitoimitukseemme tuli eilen kyläilemään söpö ja todella ystävällinen pieni koira, Taavi. Niinpä palindromimme kertookin nyt tästä Taavi-veijarista.

Matti, Taavin isäntä, oli vierailulla Tampereella vuonna 2004, Taavin ollessa vielä vasta ihan pikku koira, lastensa kanssa (Matin lasten, siis). Oltiin kahvipöydässä, ja Matti kyseli kovin uusien suklaakeksien nimeä, hyviä kun olivat. Mutta koska kukaan ei kai kuullut kysymystä tai ei muuten vaivautunut vastaamaan, Matti tiedusteli mitä kohteliaimmin keksiprändiä uudestaan, nyt hiukan kovemmalla äänellä. Keksit olivat LU:n tekemiä suklaa-appelsiinileivoskeksejä, minkä Matin nuorimmainen tiesikin.

Yht'äkkiä huomattiin, että keittiön ovi kävi, mutta ketään ei näkynyt. Siihen Matti tiedusteli, kuka oikein nyt pelleilee, johon Annika, Matin tytär, vastasi manselaisittain:

"Taavi tuli sisään, nääs, isi! LU, tivaat!"

ja sama takaperin:

"Taavi tuli sisään, nääs, isi! LU, tivaat!"

* * *

Hanin ihmetellessä, onko LU todella keksiprändi (sillä eikös prändi ole jonkin sortin viinaa), palindromin kokoon keitteli UJ

Kihii, kihii, mä oon kyllä aika ujo!
Kuva:
Toimitsijatyttösemme Hani (Photo Juha Räty).

Jos sinulla, rakas lukijamme, on ehdotuksia viikon palindromiksi, mailaile Hanille osoitteeseen: hani [at] nei.to

<-Paluu MIETINTÄMYSSYN pääsivulle                                                                                                                           

Sivusto © Juha Räty