Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Tärkeintä elämässä on luottamus

Nykyään ollaan kovasti ja aiheellisesti huolissaan nuorisomme käyttäytymisestä.  Yleisistä normeista välinpitämätön käyttäytyminen ja pahimmillaan myös väkivalta ja ilkivalta ovat lisääntyneet.  Syitä ongelmaan on vaikea nimetä ja vielä vaikeampaa on löytää ratkaisuja.

Mielestäni nuorisomme suurin ongelma on, ettei sillä ole mitään tahoa, johon voisi luottaa.  Johtava poliitikko tai suuryrityksen johtaja on aivan liian usein osoittautunut epärehelliseksi tai kohtuuttomassa määrin oman edun tavoittelijaksi.  Nuorisomme on menettänyt uskonsa aikuisten maailman rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Nuoret eivät voi luottaa yhteiskunnan johtopaikoilla oleviin henkilöihin ja korkean tahon esimerkin myötä muutkin aikuiset, omat vanhemmat mukaan luettuna, ovat menettäneet uskottavuuttaan.

Viisi vuotta sitten puhuttiin ja kirjoitettiin paljon edesmenneestä presidentistä, Urho Kekkosesta, jonka syntymästä tuli silloin kuluneeksi sata vuotta. Tänäkin vuonna on julkaistu uusia tutkimuksia tuosta klubimme ensimmäisestä jäsenestä. Mielestäni olennaisin asia Kekkosen perinnöstä tuleville sukupolville on jäänyt huomiotta.

Urho Kekkonen viljeli runsaasti sanaa luottamus.  Hän käytti ilmaisua niin paljon, että siitä tuli fraasi, suorastaan kirosana.  Hän puhui luottamuksesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja luottamuksesta yleensäkin.  Jotkut ihmiset epäilivät, että luottamuksen vakuuttelu voi johtua siitä, ettei luottamusta tosiasiassa olekaan tai sitten Kekkosen viisasteltiin puhuvan itseluottamuksestaan.  Jälkikäteen voidaan katsoa menneisyyteen ja todeta, että mainittujen naapurivaltioiden suhteet kehittyivät siinä määrin tuloksellisesti, että keskinäinen luottamus naapurusten kesken oli epäilemättä vallinnut.

Kekkosen itseluottamus oli epäilemättä hyvä.  Hänellä oli vankka selkänoja siten, että hän luotti omaan arvostelukykyynsä eikä ollut ns. asiantuntijoiden johdateltavissa.  Kekkonen teki omintakeisia ja omapäisiä ratkaisuja, jotka eivät aina olleet tärkeässä asemassa olevien poliitikkojen, virkamiesten tai asiantuntija-auktoriteettien mieleen.

Mielestäni presidentti Kekkosesta on hyvä muistaa ainakin tämä yksi asia: luottamuksen tärkeys.  Uskon Kekkosen tarkoittaneen nimenomaan kahden tahon välistä luottamusta eikä hän suinkaan halunnut korostaa itseluottamustaan.   Luottamusta toiseen ihmiseen ei voi olla ilman hyvää itseluottamusta, joten itseluottamus on tärkeä rakennuspuu kahden ihmisen välisen luottamuksen syntymiselle.

Presidentti Kekkosen perintö meille jälkeenjääneille voidaan tiivistää vanhaa, puutarhanhoidon tärkeyttä korostavaa kiinalaista viisautta mukaillen vaikkapa seuraavasti: "Tärkeintä elämässä on luottamus ja se todellakin on melko tärkeää."  Kahden ihmisen välisen luottamuksen merkityksestä saa kalpean aavistuksen vaikkapa seuraavan savolaisvitsin myötä. Erään tarinan mukaan presidentti Kekkonen kertoi tämän vitsin ystävälleen Sakari Tuomiojalle silloin, kun miehet tiettävästi viimeisen kerran saunoivat yhdessä Tamminiemessä 15.4.1961.  

Savolaispari, Ville autonkuljettajana ja Kalle kartanlukijana osallistuivat Monte Carlo -ralliin ja voittivat kisan.  Maalissa ilmeni, että Ville oli täysin sokea, mutta Kallella oli tarkka näkö.  Sokean kuljettajan voitto kansainvälisessä suurrallissa aiheutti suurta huomiota ja asiaa ryhdyttiin tutkimaan, koska ilman muuta epäiltiin kyseessä olevan huijaus.  Olihan melko omituista, että sokea savolaiskuljettaja voittaa rallin, johon osallistuvat kaikki maailman parhaat autonkuljettajat.  Asiaa tutkittiin ja tutkittiin viikkokaupalla.  Lopulta voittajaparin suoritus hylättiin seuraavasta syystä: heräsi hiuksenhieno, aavistuksenomainen epäily, että Villen ja Kallen kesken vallitsi luottamus.

UAT