Arvoisat kansalaiset!

Kära hamburgare!

 

Huijaus valtiomiestekona

Hyvin monesti päättäjiltämme kaivataan luotettavuutta ja suorapuheisuutta. Kun tutkimme historiaamme, huomaamme kuitenkin, ettei yksikään poliitikkomme ole noussut valtiomiesluokkaan luotettavuutensa ansiosta. Kaikki suurimmat valtiomiestekomme ovat huijauksia.

Risto Ryti joutui talvisodan syttyessä vastoin tahtoaan pääministeriksi ja myöhemmin presidentiksi. Hän jos kuka oli rehellisyyden perikuva. Nyt Rytin päiväkirjat on julkaistu kaiken kansan luettaviksi ja niistä käy usein ilmi Rytin pohdinta, että vaikka suurvaltojen johtajat voivat johtaa neuvottelukumppaneitaan harhaan ja huijata, niin pienen valtion johdon pitää käyttäytyä rehellisesti ja luotettavasti.

Tuota rehellisyyden linjaa Ryti jatkoi lähes presidenttikautensa loppuun asti. Hänenkin suurin valtiomiestekonsa oli kuitenkin huijaus. Jatkosodan lopulla Ryti teki ns. Ribbentrop-sopimuksen, jossa hän lupasi, ettei Suomi irrottaudu sodasta ennen Saksaa eikä tee erillisrauhaa. Tuossa asiassa Ryti huijasi saksalaisia monellakin tapaa: Presidentillä ei ensinnäkään ollut valtuuksia tehdä tuollaista sopimusta viemättä asiaa eduskunnan käsittelyyn. Toisekseen Rytillä ei ollut pienintäkään aikomusta noudattaa sopimusta ja kolmanneksi Ryti aikoi pian erota presidentinvirasta, jolloin seuraajalla ei olisi edes moraalista painetta sopimuksen noudattamiseen.

Ribbentrop-sopimuksen myötä Suomi sai Saksalta aseapua ja lisäksi leipäviljaa ja Saksan tuen ansiosta neuvostoarmeijan eteneminen Suomeen vaikeutui ja Suomi onnistui irrottautumaan sodasta. Tämä saksalaisten huijaaminen on jälkikäteen arvioituna noussut Risto Rytin ylivoimaisesti tärkeimmäksi valtiomiesteoksi.

Klubimme ensimmäinen jäsenen, Urho Urhon, suurimmat valtiomiesteot olivat nekin huijauksia. Neuvostoliitto painosti vielä 1970-luvulla pääsihteeri Leonid Breznevin johdolla Suomea luovuttamaan Pohjois-Suomen puolustamisen neuvostojoukoille eli paremmin sanottuna suostumaan Suomen pohjoisosien neuvostomiehitykseen. Neuvostoliiton asevoimien johtotehtävissä ja puolustusministerinä työskennellyt Dmitri Ustinov oli erityisen aktiivinen tässä painostustyössä.

Urkki mietti asiaa kuumeisesti kovin harvalukuisen joukon kanssa. Parhaiten tilanteen tasalla oli 1970-luvulla ensin pääesikunnan päällikkönä ja myöhemmin puolustusvoimain komentajana toiminut Lauri Sutela. Sutelan kanssa Urkki pohti, miten Suomen puolustuskykyä voitaisiin liioitella venäläisille siten, ettei liioittelu eli huijaus paljastuisi Neuvostoliitolle. Niinpä he liioittelivat puolustuskykyämme antamalla sellaisia tietoja, joiden tarkistamisen tiesivät venäläisille vaikeaksi. Urkki onnistui huijaamaan venäläisiä siten, että Suomi välttyi neuvostomiehitykseltä.

Urkki ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään venäläisten huijaamiseen. Hän onnistui pitämään tiedon venäläisten painostuksessa pienessä piirissä. Suomalaisten hän antoi ymmärtää, että maamme suhteet Neuvostoliittoon olivat ongelmattomat. Urkki halusi, että suomalaiset tuntisivat olonsa vakaaksi ja turvalliseksi. Näin Urkki huijasi myös omaa kansakuntaansa. Huijaus paljastui osittain Urkin päiväkirjojen julkaisemisen myötä. Kuitenkin 1970-luvulla suomalaiset elivät onnellisen tietämättöminä Neuvostoliiton sotilaallisesta painostuksesta; lukuun ottamatta niitä, joilla oli tilaisuus kuunnelle Iisveden Kekkosten sukutarinoita. (UAT on kertonut näistä tarinoista pakinoissaan tuhottujen arkistojen tutkimuksesta ja viisasten juomasta; toimituksen huomautus.)

Klubimme ensimmäinen jäsen jalosti huijaukseen perustuvat valtiomiesteot huippuunsa. Hän ymmärsi huijata luottamuksellisesti siten, että huijatuksi tulleen vastapuolen luottamus huijaajaan säilyi. Toisekseen hän huijasi niitä, joita rakasti, välttääkseen oman kansankuntansa turhalta murehtimiselta. Juuri presidentti Kekkosesta on saanut alkunsa käsitys savolaisen kieroudesta, joka on niin suurta, että se onkin lopulta suoruutta.

UAT

<-PALUU PAGINA-PÄÄSIVULLE