Jalopeura               URHO-KLUBI      Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

HISTORIAOSASTO
- MITAT JA YKSIKÖT ENNEN VANHAAN -

Suomen markka ja verotus keskiajalla
-Markka, äyri, äyrityinen ja penninki -

Keskiajalla, 1500-luvulla, Suomessa käytetty rahayksikkö, markka, ei muodostunutkaan meille tutuista penneistä, vaan äyreistä, äyrityisistä ja penningeistä.
Yksi (Ruotsin) markka oli kuusi äyriä, 24 äyrityistä (aurto, aurtua) tai 192 penninkiä. Virallisen markan rinnalla käytettiin Suomessa laskujärjestelmää, jossa yksi markka oli 6 äyriä, 18 äyrityistä tai 144 penninkiä. Suomen markka oli siis 25% Ruotsin markkaa halvempi.

Tuo äyrityinen oli muuten hopearaha, jota lyötiin Suomen puolella Turussa vuosina 1523 - 1524. Penninki taasen oli Pohjoismaissa 1300-luvulle saakka ainoa lyöty raha. Penninki oli käytössä laskentayksikkönä aina vuoteen 1776 asti. Äyri oli aluksi painomitta, mutta myöhemmin rahayksikkö. Alussa tarkka äyrin paino oli 1,37 grammaa hopeaa, mutta myöhemmin rahaa lyötiin eri painoisina. Kuparia alettiin käyttää äyrin metallina vuonna 1624, jolloin yksi äyri painoi peräti mahtavat 32,3 grammaa. Lompakollisella äyrejä olisi tappanut miehen (huitaisemalla). Kupariäyrin suhde hopeaäyriin oli sellainen, että yksi hopeaäyri vastasi kahta kupariäyriä.

Keskiaikaisen rahan arvoa on kohtuullisen hankalaa verrata nykyisiin euroihimme. Mutta asiaa ehkä hiukan auttaa, jos kerron, että eräs Pyhäjoen talollinen oli joutunut 151 mk:n suuruisesta velastaan luovuttamaan talonsa Klemetti Toramaalle. Jos olettaisimme, että kyseinen talo olisi ollut tiluksiltaan ja rakennuksiltaan melkoisen vähäinenkin, keskiajan markka oli mahtavan kovaa valuuttaa.

Muuten, markkakin oli aluksi painomitta (Markki) ja se vastasi 212,5 nykyistä grammaa, viikinkiajalla noin 203 grammaa. Wikipedia kertoo markan olleen jalometallien painomittana 8 troy-unssin painoinen, eli 249 grammaa... Myöhemmin markkia käytettiin myös ruoka-aineiden punnituksessa, ja silloin se vastasi peräti 425 grammaa eli yhtä naulaa. Mutta sitten ikävämpiin tuon ajan valuuttapulmiin, nimittäin veroihin:

Markkavero oli vanhin päävero, jota kutsuttiin nimellä markagäldspengar. Sitä maksettiin kruunulle manttaalin eli miesluvun mukaan. Manttaali-sanan sisältö on vaihdellut paljon, ja Porvoon läänissä, johon Helsingin pitäjäkin kuului, sillä tarkoitettiin varhaiselta keskiajalta lähtien irtainta omaisuutta (esimerkiksi karjaa), eikä viljeltyä maata, kuten myöhemmin. Vero myös maksettiin irtaimesta omaisuudesta vanhan sopimuksen mukaan. Esimerkiksi Helsingin pitäjästä maksettiin veroa 75 manttaalin mukaan. Jokaisesta manttaalista oli maksettava vuosittain puoli markkaa ja yhdeksän killinkiä. 1540-luvulla markkavero sulautui täysveroon.

Täysvero suoritettiin markkaveron tapaan manttaalien mukaan. Kuitenkin täysveromanttaali tarkoitti eri asiaa kuin margäld-manttaali. Helsingin pitäjässä täysveromanttaaleja oli 200, joista jokaisesta oli maksettava:

työrahoja

9 killinkiä

 

voita

16 markkaa

läskirahoja

5,5 killinkiä

 

leipää

1 kpl

kivirahoja

2 killinkiä

 

munia

10 kpl

ruista

16 vakkaa

 

tuohta

30 kaistaletta

maltaita

16 vakkaa

 

niintä

7 markkaa

kauroja

16 vakkaa

 

 

Lisäksi jokaisesta 10 täysveromanttaalista muodostui yksi nautakunta, jonka oli suoritettava verona 1 nauta ja 2 lammasta.

Veromarkka oli viljellyn maan määrään perustunut veronlaskentayksikkö, joka otettiin käyttöön 1540-luvulla täysveromanttaaleihin siirryttäessä. Yksi veromarkka vastasi noin 6,25 tynnyrinalaa peltomaata kuitenkin vaihdellen hieman paikallisesti maan laadusta riippuen. Ja tuo tynnyrinala oli taas 4936,5 neliömetriä. Ja sana tynnyrinala tuli siitä, että juuri tuo 4936,5 m2 saatiin viljellyksi yhdellä tynnyrillisellä siemenviljaa. Tynnyri taasen oli 165 nykyistä litraa. Yksinkertaista...

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ, käyttäen lähteenä mm. "Tuuma, tiu, tynnyri - suomalainen mittasanakirja" -teosta

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty