Jalopeura               URHO-KLUBI      Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

MIKÄTIN-VASTAUKSET (MIKÄ Tekninen INnovaatio -VASTAUKSET)

Tällä palstalla tuomme silmienne eteen ennen näkemättömiä vimpaimia, tekniikan uutuuksia menneisyydestä (eli siis palan kansakuntamme kunniakasta historiaa) yms. mukavaa. Kuvailtuamme tuotteen, voitte yrittää arvata, mikä laite on kyseessä. Ja juuri täällä sitten kerromme, mitä vastasitte, kuinka kauas metsään menitte ja mitä olisi pitänyt vastata!

 Oikea vastaus (ja sen tienneet) on siis alla. Olkaa hyvä!

 

MIKÄTIN N:o 5


Kuva: Kuva on otettu Kunniamme Päivät -museon kokoelmissa
 olevasta originaalista punaisesta Rocket-laavalampusta. (photo © Juha Räty)

Kuva: Sininen laavalamppu toiminnassa 

oli tällä kertaa laavalamppu. Se on lähinnä somistusvalaistukseen tarkoitettu turhake, jonka virallisena keksijänä pidetään Craven Walkeria Englannista. Hän kehitteli lamppuaan noin 15 vuotta Crestworth Company of  Dorset -nimisessä firmassa. Nämä kapistukset tulivat suosituiksi kuitenkin vasta 1960-luvulla, mutta retroilun hengessä ne ovat saavuttaneet uuden kukoistuskautensa juuri nyt.

Laavalamppu koostuu kahdesta osasta: lampusta ja säiliöstä, joka on tavallisesti tehty lasista ja sisältää nestettä (usein öljyä) sekä vahaa. Säiliö asetetaan sähkölampun päälle, ja lampun lämpö saa säiliössä olevan vahan nousemaan ylös. Lampun valo taas valaisee vaha-öljyseoksen kautta huonetta kauniisti.

Lasisäiliön pohjalla oleva vaha kuumenee, kunnes vahan tiheys alittaa nesteen tiheyden. Silloin vaha nousee ylös öljyssä. Säiliön yläosassa, usein jäähdytystä tehostavan suojakannen avulla, vaha jäähtyy ja sen tiheys kasvaa, kunnes vaha vajoaa takaisin alas. Vahan käyttäytyminen on täysin mielivaltaista ja ennustamatonta, minkä vuoksi laavalamppuja onkin käytetty apuna jopa salakirjoituksissa. Laavalampun avulla saadut luvut kun ovat vaikeammin ennustettavissa kuin kotitietokoneiden generoimat ns. pseudosatunnaislukusarjat.

Kuvassa esiintynyt punainen aine on juuri tuota yllä mainittua sulaa vahaa ja siinä näkyvät painanteet öljyn täyttämiä kuoppia. Tehtävän vaikeuttamiseksi kuva oli ns. makrokuva eli läheltä otettu suurennuskuva.

Toimitukseen saapui kaikkiaan aikamoinen määrä vastauksia, joista viisi (5) oli peräti oikein. Oikein vastanneita olivat innokkaat lukijamme Sami Auvinen, Markku Höglund, Juho Sassali, Juha Saarijärvi ja Vesa Kiviranta. Näistä edellä mainituista erikoistoimittajamme ja satunnainen onnettaremme autopsian dosentti, läänin patologi Pirinen arpoi ehtoopuolella 1.9.2008 virallisen valvojamme (Pirisen entinen potilas) läsnä ollessa onnellisen voittajan, joka on (tadaa) Sami Auvinen Lappeenrannasta! Onnea Samille!

Palkinto, jonka Sami tulee saamaan piakkoin, on klubimme perimmäistäkin perimmäisten periaatteiden mukainen, isänmaallinen ja tietenkin myös hauska. Lisäksi se voi toimia myös ns. häveliäisyyssuotimena. Voi sitä toki käyttää avuksi myös miss märkä T-paita -kisassa tai jopa auton vahauksessa. Tällä kertaa se nimittäin on klubimme iki-omalla logolla varustettu huippulaadukas T-paita, jollaisen voi toki myös ostaa rahalla (klubimme toimitus antaa tiedusteltaessa yhteystiedot innokkaille ostajille). Tämä on ensimmäinen palkinnoksi menevä T-paitamme, ja kaiken kaikkiaan järjestysnumeroltaan vasta 003. Aikaisemmat kaksi on luovutettu lahjoiksi klubimme kahdelle jäsenelle heidän täyttäessään tasalukuja, eli 60 ja 70 vuotta.

No voe tokkiisa mikä paeta!
Kuva:  Klubin T-paidan logo (design © Juha Räty) Kuva suurenee klikkaamalla.

Samille ilmoitetaan voitosta toki myös henkilökohtaisesti! Kiitoksia myös muille yrittäneille kaikista vastausyritelmistä, osa niistä oli todella hauskoja, osa melko lähellä totuutta ja osa osui yhtä tarkasti kohdalleen kuin Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin lausunto oman maansa expansiohistoriasta! 

 

UJ

<-Paluu MIKÄTIN-palstalle                                                                                                                            Sivusto © Juha Räty