KLUBIN HALLITUS     

                    

            5. Kunnia-jäsenet eli Urhot

Tähän luokkaan asti voivat yletä ilman muita meriittejä ne klubin jäsenet jotka ovat varustettuja erittäin kunnioitusta herättävällä täysleveällä jakauksella. Täysleveää jakausta tulee kantaa kunniakkaasti ja todistetusti vähintään täydet 365 vuorokautta yhtäjaksoisesti.

Tähän klubiluokkaan voi päästä ainoastaan kutsuttuna. Kutsujina täytyy olla vähintään kaksi (2) tähän luokkaan ennestään kuuluvaa klubin jäsentä.

Klubin perustajajäsenet kuuluvat automaattisesti tähän luokkaan.

Mikäli tämän luokan jäsen käyttää muuta kuin täysleveää jakausta yli 90 päivää yhtäjaksoisesti, hänen luokkakelpoisuutensa arvioidaan. Tällöin hänet voidaan muiluttaa luokkaan neljä (4).

Jäsen on oikeutettu kaikkiin jäsenetuihin, kuten edulliseen klubisormukseen. Luokkakertoimena käytetään Urho-kerrointa, joka on 1,00.

Tähän luokkaan kuuluvia jäseniä tulee kohdella suurta arvokkuutta osoittavalla tavalla ja kutsua häntä julkisella paikallakin (?) kunnianimellä URHO + etunimi tai sukunimi tai Sylvi + etunimi tai sukunimi. Tästä etiketistä voidaan molemminpuolisella sopimuksella poiketa protokollaa rikkomatta kutsumalla puhuteltavaa nimellä U (tai S) + puhuteltavan etunimen / sukunimen ensimmäinen kirjain (esim. Urho Juhaa voidaan kutsua UJ:ksi).

URHO-luokan jäsenellä on laajin vastuu. Hän voi osallistua kaikkien kurinpidollisten toimien määräämiseen. Hänen tulee osallistua aktiivisesti klubin toimintaan.

URHO-luokan jäsenet muodostavat keskuudestaan klubin hallituksen.

Jäsenmaksu on 1,00 x 5 € eli 5,00 € vuodessa.

Alla kuvia URHOista sekä kunniakirja:

Urho Juha, perustajajäsen, FM, MP

Urho Heikki, MP

Urho Alpo, MP

Urho Olavi, MP, SVR M I

Sylvi Elina

 

Urho Markku

Urho Tero

Urho Antti, perustajajäsen, FM, MP

Urho Tero

Urho Marko

 

Urho Sami

Urho Juha

Sylvi Aul

Urho Kimmo

Urho Tuomo

 

Urho Ari

Sylvi Ulla

Suurenna klikkaamalla

 

 

 Jos yllä oleva kunniakirja ei avaudu, tarvitset Adoben Reader-ohjelman. Saat sen ilmaiseksi klikkaamalla tästä:  

            Sivusto © Juha Räty