Jalopeura               HISTORIAOSASTO     Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

50 VUOTTA SITTEN

1.3.1956

YLEISLAKKO

eli 12 MARKAN KAPINA

Hinta- ja palkkasäännöstelyn loputtua vuoden 1956 alussa eduskunnan hylättyä valtalain edellisenä vuonna, inflaatio lähti nousuun ja alkoi syödä reaalipalkkoja, vaikka SAK ja STK olivat sopineet palkkojen indeksisidonnaisuuden jatkumisesta säännöstelyn purkautuessa vuoden 1956 alussa. SAK:lla oli oikeus pyytää 1.6.1956 jälkeen tarkistusneuvotteluja, jos elinkustannusindeksi olisi noussut viidellä prosentilla.. SAK vaati alkuun hintojen alennuksia hintasääntelyn uudistamisen kautta, mutta siirtyi sitten vaatimaan tuntipalkkoihin 12 markan erilliskorotusta reaalipalkkojen turvaamiseksi. STK:n kieltäydyttyä SAK:n johto päätti 16.2.1956 aloittaa yleislakon maaliskuun alussa, ellei ratkaisuun sitä ennen päästäisi. SAK oli uhannut yleislakolla jo neljästi aiemminkin vuoden 1945 jälkeen, eikä työnantajia lakkouhka juurikaan silloin haitannut; olihan Itämeren jäätyminen jo valmiiksi estänyt laivojen liikenteen ja näin ollen viennin. Lisäksi STK aprikoi, että alkava lakko voisi murentaa SAK:n valta-asemaa.

Mikä söi sitten niin rajusti niitä reaalipalkkoja?  Ensinnäkin elinkustannukset lähtivät  nopeaan nousuun, kun maataloustuottajat nostivat hintasäännöstelyn päätyttyä maitotuotteiden hintoja heti tammikuussa 1956. Myös vuokrat nousivat. Elinkustannukset olivat nousseet seitsemällä prosentilla jo helmikuussa 1956. Lisäksi hallitus oli presidentinvaalien takia toimintakyvytön eikä kyennyt ohjaamaan kehitystä toivotulla intensiteetillä.  

Yleislakko alkoikin sitten 1. maaliskuuta 1956, samana päivänä, jolloin pääministeri Urho Kaleva Kekkonen valittiin ensimmäiselle kaudelleen Suomen presidentiksi. MTK julisti samaan aikaan vastatoimeksi maitotuotteiden luovutuslakon, jonka osuu yleislakosta on nykyisin monien muistista pois pyyhkiytynyt. Yleislakkoon osallistui noin 450 000 työntekijää, vaikka SAK:n  jäsenmäärä oli vain 270 000. Lakko yhdisti SAK:n sosialidemokraatit ja kommunistit samaan työtaistelurintamaan.

Yleislakko, joka käytännöllisesti katsoen pysäytti koko valtakunnan, päättyi 20. maaliskuuta kestettyään 19 päivää STK:n taivuttua 12 markan yleiskorotukseen aikuisille (eli 6-10 %) ja 8 markan korotuksiin nuorille. Valtion verojen ja maksujen korotukset sekä kasvanut inflaatio veivät kuitenkin pian lakolla saavutetut palkankorotukset. Syynä tähän olivat yleislakon lopettamissopimuksen nojalla teollisuuden saamat suuret verohelpotukset, jotka rahoitettiin korottamalla työntekijöihin kohdistuvia veroja ja maksuja. Lisäksi leivän, lihan ja kalan hinnat nousivat keväällä lakon jälkeen. SAK vaati tämän takia vielä kesällä 1956 hintojen nousun täyttä korvaamista, mutta se ei enää saanut tuulta siipiensä alle ja vaatimuksiensa tueksi.

Itse yleislakko sujui yleensä melko rauhallisesti, mutta viranomaisten otteet kovenivat välillä, kun lakkolaiset koettivat väkisin lopettaa bensiinin jakelun ja estää linja-autoliikenteen. Mellakoista vakavimmat olivat nyrkkitappeluita ja autojen kaatamisia, vaikka eräät viranomaiset olivat valmiita koviinkin otteisiin ja jopa oma armeijamme oli valmiustilassa. Suuria levottomuuksia eivät aiheuttaneet edes SAK:n järjestämät suurmielenosoitukset. Muihin maailmalla pidettyihin vastaavan pituisiin lakkoihin verrattuna SAK:n aloittama yleislakko ei vaatinut yhtään ihmisuhria, mikä oli poikkeuksellista.


Yleislakko kuohuttaa Tampereella

Kuva: lehtileike Tampereen tilanteesta 1956. (Klikkaa kuvaa)


Lakossa oli havaittavissa myös näin jälkikäteen hauskojakin piirteitä, joista yksi oli tietenkin meidän isänmaan urhojen jääräpäisyys, vai mitä itse arvelette seuraavasta: Ylioppilaat, armeijan upseerit, yritysten johtajat ja Autoklubin edustajat hiekoittivat mm. Helsingissä teitä ja katuja; myös hienot rouvashenkilöt kantoivat käsilaukuissaan hiekkaa ajoteille. Entä mitä tekivätkään kaupungin työntekijät (lakossa olevat)? Hehän lakaisivat hiekan tietenkin pois, kuinkas muuten! (Palomiehet eivät tiettävästi sytyttäneet uudestaan yleisön "harrastelijavoimin" sammuttamia tulipaloja! Toim. huom. ).

Lisäksi STK:n pamput olivat olleet oikeassa arvailuissaan SAK:n ja vasemmistopuolueiden tilasta ja suosiosta lakon jälkeen: suuri keskiluokka, esimerkiksi sihteerit ja monet muut, jäivät pois molemmista vasemmistopuolueista. SAK menetti mm. poliisit, muusikot ja kansakoulunopettajat (siis arvon kansalaisemme, kansakoulu sivisti meitä suomalaisia ennen iki-ihanaa peruskoulua, toim. huom). SAK:n riveihin jäi jäljelle pääasiassa ruumiillista työtä tekeviä palkannauttijoita. Osa "kuritta karanneista" perusti muutamaa vuotta myöhemmin 1960 SAK:lle kilpailijan: uuden SAJ:n eli Suomen AmmattiJärjestön. (Edellinen SAJ toimi vuosina 1907-1930.)

Jotain hyötyäkin palkansaajille yleislakosta sentään oli: SAK sai palkankorotuksen lisäksi läpi periaatepäätöksen työntekijöiden eläkejärjestelmän kehittämisestä. Kokoaikaisten TEL- ja kausityöntekijöiden LEL-eläkejärjestelmät syntyivätkin yleislakon vauhdittamina jo vuonna 1962. SAK:n voitoksi on monissa piireissä luettu myös se, että yleislakon myötä työriitojen sovittelujärjestelmää alettiin kehittää. Eli saimme ajan mittaan mm. valtakunnansovittelijat. 

 

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty