Jalopeura               URHO-KLUBI      Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

HISTORIAOSASTO

TARINA SOTAMIEHESTÄ JA LOTASTA

Pirteänä maanantaiaamuna, Lainan päivänä, nuori Martti Oton poika tarpoo jäistä tietä pakkaslumen narskuessa kumiteräsaappaiden alla, aamuhämärän vielä pitäessä otettaan päivän nousua vastaan. Hän kävelee kohden sitä paikkaa, jonne tuona samana aamuna, 8.2.1943, taivaltaa kuutisenkymmentä muutakin nuorta miestä. Osa heistä astelee allapäin, osa uhmakkaana - kohden hieman pelottavaa sotilaspiirin kutsuntatoimistoa. Tämä nimenomainen tapahtuma saa sijansa Enossa, pienellä paikkakunnalla Lieksan ja Joensuun välillä, vaikkakin samanlaisia tilaisuuksia järjestetään samoihin aikoihin ympäri valtakuntaa.

 Allakansivu helmikuu 1943    

(Klikkaamalla kuvia näet ne suurempina)

Raskas, jo vuosia jatkunut sota, on vaatinut veronsa - tarvitaan uusia nuoria miehiä isänmaata uhkaavan vainolaisen taltuttajiksi. Nuori, metsätöissä karaistunut höyrykoneen käyttäjä Martti todetaan palvelukseen kaikin puolin soveltuvaksi, ja hänet sijoitetaan armeijaan alokkaaksi. Koulutus alkaa välittömästi. Hänen sotilaskoulutuksensa on toki tehokasta, mutta samalla myös äärimmäisen lyhytaikaista - vain 4 viikkoa. 

Tasan kuukautta myöhemmin, 8.3.43 hän saa uuden sijoituskäskyn, tällä kertaa suoraan rintamalle jalkaväen kiväärikomppania 12:n mukana. Kesällä, muutaman kuukauden palveluksen jälkeen, hän saa uuden siirron. Tällä kertaa hän menee (13.7.1943) JR9:ään, jossa hän palvelee reserviin pääsyynsä saakka, eli 13.11.1944 asti.

 Isäni kuului JR 9:ään ja JR 9 ja JR 51 kuuluivat eversti Antero Svenssonin 7. divisioonaan, joka sai lisänimen Kalpa. Se oli Savo-Karjalan miesten yksikkö. Divisioonan komentajana oli kenraalimajuri Selim Isakson. JR 9:n II pataljoonan komentajana toimi Motti-Matti. JR 9 teki ns. vastahyökkäyksen yhdessä JR 8:n (tuntemattoman sotilaan yksikkö) kanssa 10. -14.7.1944. JR 9 painui Saarijärven kohdalta tielle ja tuhosi kaikki neuvostojoukot välillä Saarijärvi - Korpijärvi. JR 8 puolestaan taisteli eversti Kaarlo Heiskasen 11. divisioonassa, joka tunnettiin nimellä Iskevä kiila. Vahvistuksina toimi JR 56.


Kuva: KRH-miehiä poseeraamassa. Isäni oli koulutukseltaan KRH-mies.

Selvennykseksi nykysukupolville kerrottakoon, että Suomen armeija oli luonut sangen omaperäisen järjestelmän. Rauhanajan prikaatista muodostettiin liikekannallepanossa divisioonan kantayksikkö, ja se sai saman numeron kuin oli prikaatilla - esim. Ylämyllyn yksiköstä tuli JR 8. Sen jälkeen numeroon lisättiin luku 21 eli esimerkiksi 11. divisioonan muiden rykmenttien numerot olivat 29 ja kun siihenkin lisättiin 21, seuraava rykmentti olikin 50. JR 9 kuului 7. divisioonaan, joten muiden sen divisioonan rykmenttien numerot olivat 30 ja 51. Divisioonat vaihtoivat aika ajoin keskenään rykmenttejä, rykmentit pataljoonia ja pataljoonat komppanioita. Usein perustettiin myös tilapäisiä taisteluosastoja. Niin ikään Suomen armeijan yksiköiden kolmijakoisuus perustui käytettyyn taktiikkaan: kaksi yksikköä oli etulinjassa, kolmas reservissä.

Asemasodan aikana Martilla oli aikaa myös ottaa muutamia kuviakin. Näillä kuvausreissuilla tulee myös Äänisjärven alue tutuksi.


Kuva: Äänisen rannalla Kumsajoen suistossa kesällä 1943

Muuten, divisioonassa oli noin 16 000 miestä, rykmentissä (esim JR 9) 3 600, pataljoonassa reilut tuhat ja komppaniassa noin 200. Sota-ajan joukko-osastot koottiin saman alueen miehistä. Poikkeuksia olivat varusmiesrykmentit, joita olivat myös JR 8 ja JR 9. Niissä oli sotilaita joka puolelta Suomea – kuten Väinö Linnan mestariteos Tuntematon sotilas todenmukaisesti kertoo - ja ne heitettiin parhaina joukko-osastoina yleensä hyökkäyksen kärkeen. Näissä varusmiesrykmenteissä taas I ja II pataljoona olivat nuorten miesten yksiköitä, III pataljoona koostui pääasiassa vanhemmista reserviläisistä. Martti kuului II pataljoonaan.

 Alla olevissa kuvissa Martti on 19-vuotiaana Viipurissa kesällä 1944, hän on molemmissa kuvissa toinen vasemmalta.

Martti Viipurissa kesällä 1944            Jermut

Tämän jälkeen häntä ja hänen kohtalotovereitaan odottaakin lievä yllätys - koska armeija oli jäänyt aikanaan kesken, se olisi suoritettava loppuun! No, moni heistä kuulemma iski aseensa ja tarvikkeensa kuusen oksaan ja totesi: "Jos ei tuolla tullut armeija suoritetuksi, tulkoot kotoa hakemaan!" No, eivät sitten lopulta kuitenkaan tulleet!

Martti pääsee siviiliin haavoittuneena; päähän osui rintamalla kranaatinsirpale. Martti itse kokee olevansa onnekas, sillä suuren kuusen latvaan osuu kranaatti välittömästi sen jälkeen, kun hän siirtyi sen suojista kaksi metriä vasemmalle. Kranaatti räjähtää puun latvuksessa ja siroaa ympäristöönsä tuhansia sirpaleita, jotka repivät  puun juurella olevaan kuoppaan jääneen Martin manttelin riekaleiksi. Martti itse saa osuman päähänsä, mutta vain parista kranaatinsirpaleesta. 

Martti löytää läheisen kylän tytön, Helmin, joka itsekin palvelee isänmaatamme lottana Kontioniemen sotasairaalassa ja antaa näin arvokkaan panoksensa kotiemme vapauden puolesta. Hän työskentelee siellä haavoittuneita hoivaten, sijaa vuoteita ja laittaa ruokaa. Seuraavassa kuvassa Helmi (toinen oikealta) on keittiövuorossa; nälkäisille haavoittuneille täytyy saada syötävää.

Lotat ruuanlaitossa

 Työmatkansa, parikymmentä kilometriä, Helmi kulkee polkupyörällä ja jalan. Pimeällä taivaltaminen pelottaa, koska paikkakunnalla on nähty partisaaneja, varsinkin vuoden 1943 loppupuolelta lähtien. Sinällään partisaanit ovat kunnioitusta ansaitsevia sotilaita; vapaaehtoisia, jotka puhtain menetelmin pyrkivät tuhoamaan vihollisensa sotilaskohteita. Sitä kummallisempaa on, että Suomen rintamalla toimineet partisaanit valitsevat sotilaskohteiden sijaan iskujensa maaleiksi poikkeuksetta aivan tavallisia siviili-ihmisiä ja heidän kotejaan! Partisaanien hirmutyöt ovat karmeaa kuultavaa, sillä kysymys on aseettomien siviilien, naisten ja lasten, teurastuksesta. Helmikin joutuu pari kertaa läheltä piti -tilanteeseen partisaanien kanssa.

Koskaan myöhemmin palveluksensa päätyttyä Helmi ei halua puhua lottana olostaan, siitähän tehtiin suuren itäisen naapurimme veljellisen syleilyn paineissa aivan häpeällinen asia. Helmi hävittää kaikki palvelukseensa liittyneet muistot, muutama valokuva ja palvelustodistus sekä myöhemmin veteraanieläke jäävät päiväkirjojen ohella ainoiksi johtolangoiksi hänen sotahistoriaansa.

Alla olevassa kuvassa Helmi on muiden lottien kanssa viettämässä kesäistä iltaa Kontioniemellä, Höytiäisen rannalla. Helmi itse on kuvassa keskellä.

Martin morsian Helmi

Vielä yli 50 vuotta myöhemmin Martti näkee yhä jokaöisiä painajaisia noista menneistä tapahtumista, eikä hän pääse painajaisistaan eroon, ennen kuin 52,5 vuotta myöhemmin, jolloin hänen taivalluksensa täällä päättyy. Helmi jaksaa jatkaa puuhakkaana vielä kuusi vuotta, ennen kuin hänen matkansa katkeaa yllättäen Mätäsvaaran mökillä, lähes päivälleen kuusi vuotta rakkaan Martin poismenon jälkeen.

Tässä yllä on kuvattu eräs syy "Kunniamme Päivät" -museon perustamiselle - kunnioitus isänmaamme edestä uhrautuneita kohtaan. Montaa heistä ei enää seuranamme ole, tarinatkin tahtovat hiljalleen vaimentua...

 

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty