Jalopeura               URHO-KLUBI     Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

HISTORIAOSASTO

Urho Kaleva Kekkosen syntymä ja nuoruus

 

Sunnuntaina 3.9.2006 tulee kuluneeksi tasan 106 vuotta klubimme ensimmäisen jäsenen, Urho Kaleva Kekkosen syntymästä. Valoitanpa tässä tällä kertaa hieman Teitä, oi armaat lukijani, tuosta kyseisestä tapahtumasta ja siihen liittyvistä, ehkä hieman huonolla muistilla olevista asioista.

Tulevan tasavaltamme pitkäaikaisimman presidentin isä, metsätyönjohtaja Juho Kekkonen (1873 - 1928), oli Karttulan Koivujärven Kekkosia, sitä laajalle levinnyttä savokarjalaista sukua. Hänen vaimonsa eli presidenttimme tuleva äiti, Emilia, os. Pylvänäinen (1880 - 1957), oli sitä vastoin vanhaa eteläsavolaista talollissukua Kangasniemen Kuvasmäestä. Lisäksi Urho Kekkosen tunnetut esivanhemmat olivat kaikki vanhojen itäsuomalaisten talonpoikaissukujen jäseniä.

Juho Kekkonen joutui jo poikasena jättämään kotitorppansa Koivujärjellä. Syynä tähän oli elatuksen ansaitseminen. Hieman vartuttuaan hänestä tuli mainio metsätyömies ja hiukan myöhemmin metsätyönjohtaja Halla Osakeyhtiön savotoille Etelä-Savossa. Näillä työmailla kierrellessään hän tuli tutustuneeksi Kuvasmäen Tarkkalan Emiliaan, ja eipä aikaakaan, niin heidät vihittiin lokakuussa 1899 kristilliseen avioliittoon. Toiminnan miehenä tunnettu Juho ja hänen vastavihitty vaimonsa Emilia saivatkin esikoisensa noin 11 kuukautta myöhemmin juuri ostettuun uuteen kotiinsa, Pielaveden lepikon torppaan, joka oli yksihuoneinen savupirtti Halla osakeyhtiön uusien savottojen lähellä. Tosin torppa ei luultavasti ollut enää savupirtti Urhomme syntyessä, sillä Urhon isä Juho oli ensi töikseen muurannut siihen oikein komean savupiipun (hiukan aiemmin samana vuonna, ainakin eräiden aikakaudelta säilyneiden kuvien mukaan). Sinällään hauska pieni yksityiskohta, sillä monissa valokuvissa tuota piippua ei näy ollenkaan; joko ne ovat varhaisemmalta ajalta kuin on kerrottu tai kuvia on retusoitu jonkin hämärän tarkoitusperän takia.

Juho siirtyi Urhon ollessa 11-vuotias Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön palvelukseen, eli silloin Kekkosen perheestä tuli kaupunkilaisperhe. Niinpä Urhokin pääsi ensin Kajaanin yhteiskoulun oppilaaksi ja 8 vuotta myöhemmin eli vuonna 1919 ylioppilaaksi. Kannattaa mainita, että Kekkosella oli "välivuosi" juuri ennen viimeistä lukioluokkaa ja ylioppilaskirjoituksia, eikä opiskelu juurikaan maittanut sodasta palanneelle lukiolaiselle. Ylioppilaskirjoituksissa Kekkonen tahkosi tuloksekseen ruotsissa, saksassa ja matematiikassa approbaturin, mutta ainekirjoituksesta laudaturin.

 Koska koulu ei lahjakasta Urhoa pahemmin rasittanut, aikaa jäi jo muissa artikkeleissa mainitsemieni urheiluharrastuksien lisäksi sekä kaunokirjallisuuden että historiateosten lukemiseen. Olen antanut itselleni varsin luotettavina pidettyjen lähteiden toimesta kertoa, että Kajaanin kaupunginkirjaston kaikki kyseisten alojen teokset joutuivat varmuudella Urhomme lainaamiksi ja tulivat melkoisella varmuudella luetuiksikin. Jo kouluaikana Urhon kynä oli paitsi taitava, niin myös terävä, joten hänen kouluaineensa ja kirjoitelmansa ystäväpiirin "Kipinä"-lehdessä tulivat pikku hiljaa tunnetuiksi myös koulun ulkopuolella. Tämä johtikin mm. nimimerkillä julkaistuihin artikkeleihin Kajaanin Lehdessä .

Ensimmäinen hänen käyttämänsä nimimerkki oli Esaijas Ranstakka, jonka hän pian muutti suomennokseksi eli Esaijas Kohennuskepiksi. Kolmantena nimimerkkinä tuli käyttöön kenties pitkäikäisin Kekkosen käyttämistä eli Känä. Näistä nimimerkeistä kiinnostuneiden kannattaakin lukea erillinen artikkelini Kekkosen käyttämistä nimimerkeistä tällä samalla palstalla klikkaamalla tästä. Kuitenkin myöhemmin Kekkonen totesi itse kirjallista uraansa vähätellen: "Kirjailijana en itseäni pidä. Sitä suuremmalla syyllä, koska en ole koskaan kirjoittanut yhtään ainoata runoa."

Jo lapsena Urho joutui osallistumaan kovaan työhön. Ensin aivan nuorena hän joutui Kuvasmäen Tarkkalassa peltotöihin ja Synsiällä kala-apajille. 15-vuotiaana hän joutui uittotöihin Hyrynsalmella, Sotkamossa ja Suomussalmella. 1919 hän otti toimittajan vakanssin Kajaanin Lehdessä ja toimi siinä armeijaan menoonsa asti samana vuonna. Hän palasi kersanttina samaan toimeen jo vuonna 1920, koska kuntoisuusloma oli lyhentänyt urheilussa menestyneen Kekkosen palvelusaikaa. Syksyllä 1921 hän sai poliisin piiristä toimen Helsingissä (Etsivä Keskuspoliisi) , joka mahdollisti samalla hänen alkavat akateemiset opintonsa. Itse asiassa hänen toimensa EK:ssa alkoi jo vuonna 1919 Kajaanissa, jossa Kekkonen toimi yleisesikunnan passitoimiston sotilasetsivänä. Tämä yksikkö muutettiin hiukan myöhemmin EK:n Kajaanin toimistoksi, jossa Kekkonen toimi kanslistina. Helsinkiin siirtyessään 1921 hän jatkoi aluksi samassa toimessa, 1923 nuorempana esittelijänä ja 1924 vanhempana esittelijänä ja lopulta 1926 kuulustelijana. Poliisin palveluksesta Urho erosi 1927. Opiskeluissaan Urho itse aikoi metsänhoitajaksi, mutta kaveripiirin lievää jyrkempi "painostus" muutti nuoren Urhomme mielen ja opinnot lakitieteellisiksi. Ansiotyö opintojen ohessa ei juurikaan tahtia haitannut ja jo vuonna 1926 Urho saavutti ylemmän oikeustutkinnon; pari vuotta myöhemmin varatuomarin arvon ja vielä samana vuonna 1928 lakitieteen kanditaatin tutkinnon.

Sotimaankin Kekkonen joutui jo nuorena; 1918 hän 17-vuoden iässä joutui Kajaanin sissirykmentin sotilaana ottamaan osaa "sisällissotaan" koko tuon sodan keston ajan 27. tammikuuta –15. toukokuuta 1918. Tämä sota tunnettiin myös mm. nimillä kansalaissota (гражданская война), vapaussota, veljessota, (puna)kapina, torpparikapina, vallankumous, luokkasota ja myös myöhemmillä kaunistelluilla nimillä vuoden 1918 sota, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. Vuoden 1918 sodan ensimmäiset nimitykset olivat kansanvaltuuskunnan puolelta vallankumous ja suojeluskuntien puolelta (puna)kapina.  No kuitenkin tämä aika avasi Kekkosen silmät näkemään yhteiskuntamme eriarvoisuuden kaikessa karmeudessaan. Niinpä hän keskittyikin myöhemmissä kolumneissaan oikeudenmukaisuuden ja suomalaisuuden aatteeseen. Hän osoitti artikkeleissaan mm sen, että tuhatta suomalaista kohden oli vain 8 oppikoululaista (niin, oppikoulu oli silloin se seuraava kouluaste kansakoulun jälkeen; peruskoulusta ei kukaan vielä ollut edes nähnyt untakaan), mutta tuhatta ruotsinkielistä kohden peräti 28! Samalla tavalla epäoikeudenmukaisesti jakautui mm. valtion myöntämä avustus oppikouluille; ruotsinkieliset saivat tuntuvasti enemmän. Tämän tiedon tultua teille julkistetuksi, oi armon lukijani, teidän kannattaa lukea (kenties uudestaankin, jos olette jo sen aiemmin lukeneet) Kekkosen pakina "Minä olin diktaattori", niin sen sisältö avautuu ehkä paremmin tuota viitekehystä vasten!! Sen sisältönä ei siis ole ruotsalais- tai ruotsinkielivastaisuus, vaan aivan ja vain tasa-arvo kahden pääkielemme puhujien välillä!

Urho-klubi palaa myöhemmille Kekkosen elinkaaren vaiheille muissa historiaosaston presidenttien historia -artikkeleissaan, kiitoksia ja pikaisiin kuulemisiin!

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty