Jalopeura               HISTORIAOSASTO     Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

50 VUOTTA SITTEN

2.3.1956

MAROKKO ITSENÄISTYI

Toisin kuin muut Pohjois-Afrikan maat, Marokko onnistui säilyttämään itsenäisyytensä portugalilaisten, espanjalaisten ja turkkilaisten toistuvista valloitusyrityksistä huolimatta. Marokon asema kuitenkin muuttui 1800-luvulla, kun eurooppalaisten suurvaltojen mielenkiinto sitä kohtaan kasvoi. Syynä tähän olivat taloudelliset intressit sekä maan strategisesti tärkeä sijainti Välimeren ja Atlantin yhtymäkohdassa.

Marokon lopulliseksi kohtaloksi koitui Saksan silloisen keisarin Vilhelm II:n yllätysvierailu Tangeriin 30.päivänä maaliskuuta.1905. Saksan toimia seurannut Ranska päätti ottaa maan haltuunsa, ennen kuin Saksa ennättäisi tehdä samoin. Vuonna 1911 suurvallat kuitenkin sopivat, että Marokko jaettaisiin Ranskan ja Espanjan kesken "suojelualueisiin" siten, että Ranska miehittäisi maan eteläosan ja Espanja Välimereen rajoittuvan pohjoisosan. Iso-Britannia saisi haltuunsa Tangerin. Jaossa osattomaksi jäänyttä Saksaa hyviteltiin aluesiirroilla Keski-Afrikassa. Teoriassa Marokko säilytti siis valtiollisen yhtenäisyytensä – koko maan hallitsija oli Fezin kaupungissa hoviaan pitänyt sulttaani – mutta käytännössä sekä Ranska että Espanja kohtelivat suojelualueitaan kuten siirtomaitaan.

Alunperin maassa ei ollut ollut minkäänlaista toimivaa postilaitosta, ja siksi suurvallat perustivat suurimpiin satamakaupunkeihin postikonttoreita palvelemaan omia kansalaisiaan. Marokon sisäisestä postinkulusta huolehtivat yksityiset eurooppalaiset yhtiöt, jotka julkaisivat omia postimerkkejään. Marokon oma kansallinen postilaitos perustettiin marraskuussa 1892, mutta käytännössä se alkoi toimia vasta vuoden 1911 lopulla. Alla olevassa kuvassa on ensin vasemmalla englantilaisten ja kaksi seuraavaa espanjalaisten postimerkkejä Marokkoa tai tarkemmin sanoen Tangeria varten. Tunnelmahan on kolmannessa, punaisessa merkissä, kuin suoraan Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailuista!

 

"Hieman myöhemmin tapaan mainitun mr. Pekka Lipposen baaritiskillä. Tarjoan herralle viskin ja pian teemme myös 
kaupat, se tapahtuu niin nopeasti, etten ehdi murehtia edes sitä, että olisin voinut pyytää sadan tonnin lastista enemmänkin kuin 12 000 puntaa. Koska mr. Lipponen vaikuttaa ihmiseltä, josta on mahdotonta pelätä mitään kieroutta ja kaksimielisyyttä, pyydän häntä puolestani tiedustelemaan myös asiantuntemusta seteleiden tai postimerkkien painamiseen. Ja mr. Lipponen on valmis toimittamaan aivan mitä tahansa. Myöhemmin illalla, kun olemme tainneet juoda taas useamman viskipaukun, hän lupaa toimittaa jopa suomalaisia noitia, kunhan hinnasta sovitaan. Huumorimies tämä mr. Lipponen, todistelee, että Suomi olisi nykyään itsenäinen valtio ja että heillä on laivoja joilla pääsee jäätyneen meren lävitse vaikka kahvilastissa

Illan mittaan kasinon salissa esitetään kaikenmoista eurooppalaista ohjelmaa, joku nainen siellä vingahteleekin kuin apinalauma ja nelimiehinen jazzorkesteri soittaa iskelmiä, muuten lattialla on melko tyhjää. Minua sellainen peli ei viehätä, menen yläkertaan etsimään sellaista, joka puhuisi isojen dollareiden kieltä ja tulisi lipsauttaneeksi jotain paperipainoista. Osun lehdistön pokeripöytään, mutta ei heistäkään paljoa irtoa. Belgialainen attasea on närkästynyt, kun vain ehdotankin, että voisivat kokeilla, miten Tanger menestyisi itsenäisenä, ihan jos kokeiltaisiin painaa omaa rahaa ja postimerkkejä."

 

Tangerista oli vuonna 1924 muodostettu kansainvälinen kaupunki, jonka hallinnosta vastasivat yhdessä Iso-Britannia, Ranska ja Espanja. Toisen maailmansodan aikana Espanja kuitenkin miehitti kaupungin yksipuolisesti mutta vuonna 1945 palattiin taas sotaa edeltäneeseen käytäntöön.

Marokko itsenäistyi lopulta 2.3.1956, ja entiset suojelualueet yhdistettiin kuukautta myöhemmin. Tämä yhdistäminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, mutta se on jo toisen tarinan aihe.

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty