Jalopeura               URHO-KLUBI     Leijona ja Eugen Schauman

Arvoisat kansalaiset!

Kära medborgare!

HISTORIAOSASTO

Noottikriisi 30.10.1961

Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden loppuun sijoittui kylmän sodan yksi vakavimmista senaikaisten kansalaisten mieleen syöpyneistä tapahtumista, noottikriisi. Neuvostoliitto lähetti läntiselle YYA-kaverilleen virallisen valtioiden välisen kirjeen, nootin, jossa vaadittiin sotilaallista yhteistyötä YYA-sopimuksen toisen artiklan mukaisesti Neuvostoliittoa uhkaavan ulkoisen vaaran torjumiseksi. Tuolloin 30.10.1961 moni suomalainen uskoi tai ainakin pelkäsi sodan jälleen palaavan kotimaamme kamaralle suuren itäisen veljemme toimesta. Monilta ihmisiltä menivät yöunet pitkäksi aikaa, kun radiosta ja harvojen omistamista televisioista saatiin kuulla uutisia neuvostonaapurimme "rauhanomaisesta" ehdotuksesta.

Tätä noottia on myöhemmin esitetty jopa Kekkosen itsensä tilaamaksi ja tilausteoriaa ovatkin tukeneet Urho Kekkosen hallintokautta kärkkäimmin arvostelleet tahot. Jos kyseinen salaliittoepäily olisi totta, se vahvistaisi vain sen, että Kekkonen oli tuon ajan valtiomiehistä joko mahtavin tai ainakin Kennedyn jälkeen toiseksi mahtavin, koska kykeni käskyttämään suurvalta-Neuvostoliiton ja sen KGB:n pääjehuja oman pillinsä mukaan ja omia tarkoitusperiään tukemaan. Tilaus- ja uhkateorioista riippumatta nootilla oli myös erityinen, ydinaseisiin liittyvä tausta ja sotilaspoliittinen tavoite. Tätä ei syksyllä 1961 eikä nähtävästi myöhemminkään Suomessa täysin tiedostettu. Urho Kekkonen osasi toki odottaa Neuvostoliiton jonkinasteista puuttumisyritystä; siitä löytyy todisteita, mutta Suomessa ei voitu tuntea ydinkilpailun sen aikaista vakavuutta. Itse asiassa vain harvat Kremlissäkään sen saloja tunsivat.

 30.10.1961 Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromyko kutsui luokseen Suomen suurlähettiläs Eero A. Wuoren ja luovutti hänelle kahdeksansivuisen nootin, jossa kiinnitettiin Suomen hallituksen huomiota Länsi-Saksan sotilaallisiin valmisteluihin Itämeren alueella. Nootin sisältö - joka on kriisin arvioinnissa päälähde - ei tue tilaus- ja salaliittoteoriointia. Nootti oli asiakirja, jolla pyrittiin perustelemaan Neuvostoliiton kasvanut puolustautumisintressi pohjoisessa.

Nootti päättyi seuraavaan johtopäätökseen:

 "Neuvostoliiton hallitus kääntyy Suomen hallituksen puoleen ehdottaen konsultaatioita toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Länsi-Saksan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhkan johdosta, siten kuin tätä on edellytetty Neuvostoliiton ja Suomen kesken solmitussa sopimuksessa ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Mainittujen neuvottelujen ajasta ja paikasta voitaneen sopia diplomaattiteitse."

Nootissa ilmoitettiin, että Neuvostoliitto on Varsovan sopimuksen mukaisesti ryhtynyt määrättyihin toimenpiteisiin oman ja liittolaistensa puolustusvalmiuden tehostamiseksi. Tätä ilmoitusta seurasi toteamus, että saksalaisten revansistien tunkeutuminen Itämeren piiriin ja Pohjois-Eurooppaan koskee Suomen turvallisuutta yhtä hyvin kuin Neuvostoliiton turvallisuutta. Tämän jälkeen seurasi nootin loppuhuipennus, jossa yya-sopimukseen nojaten esitettiin neuvotteluja.

Urho Kekkonen oli nootin saapuessa matkalla Yhdysvalloissa vaimonsa Sylvi Kekkosen kanssa ja tarkemmin sanottuna Hawaijilla Mauin saarella. Kekkonen sai uumoilemansa viestin sinne puhelimitse. Kekkonen itse suhtautui noottiin aika rauhallisesti uskoen, että nootti oli paremminkin osoitettu Natoa, Norjaa ja Tanskaa vastaan Suomen ollessa vain viestin "postikonttori".

Väinö Tanner totesi 5.11.1961, että olisi hyvä saada joitakin todisteita Neuvostoliiton esittämistä syytteistä Saksan hyökkäysuhasta ja että koko nootti on on ristiriidassa sen kanssa, "että meille on vuosi vuodelta koetettu iskostaa mieliin käsitettä maittemme välillä vallitsevasta rauhanomaisesta rinnakkaiselosta." Kekkonen lähetti ulkoministeri Ahti Karjalaisen Moskovaan 10.11. todeten, että jos uusista vaaleista kysellään, on vastattava, että se riippuu kokonaan Suomen presidentistä ja että sodan uhkasta ei saa puhua mitään. Kekkosen onnistui välttää noottiin kirjallisen vastauksen antaminen.

Asiasta on pakinoinut myös klubimme pakinoitsija UAT ja pakina löytyy täältä.

Ajattelun aihetta antoi perustajajäsen UJ

 

<-Paluu HISTORIA-osaston pääsivulle                            Sivusto © Juha Räty